Monitieteisesti perinteisestä kirkkohistoriallisesta teemasta

Kirjallisuusarvostelu

Tutkija muokkaa menetelmänsä ja vastaa niistä

Kirjallisuusarvostelu

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Selvitys ydinkäyttöisistä pinta-aluksista ja kelluvista sähköntuotantolaitoksista

Tämä työ on kirjallisuusselvitys ydinvoimakäyttöisistä aluksista. Raportin tavoitteena on toimia kattavana tietolähteenä ydinvoiman käytöstä laivoissa ja muissa pinta-aluksissa. Työn tarkoituksena on toimia myös kompaktina lähdetietokantana lukijalle, joka haluaa perehtyä johonkin laivareaktoreiden osa-alueeseen syvällisemmin. Työn tärkein tuotos on liitteenä oleva laivareaktoritietokanta sekä siihen liittyvä lähdeluettelo. Kattavaa ja ajankohtaista tietolähdettä ydinkäyttöisistä aluksista ei ole ollut lainkaan saatavilla. Laivareaktoreihin liittyvä tieto on ollut hyvin pirstoutunutta, joten tällaiselle kokoavalle tutkimukselle on ollut kysyntää. Liitteenä oleva luettelo laivareaktoreja käyttävistä aluksista kattaa kaikki tiedossa olevat pinta-alukset. Luettelon tiedonkeruu on toteutettu pitkälti verkosta saatavien dokumenttien pohjalta. Olennaisimmat tiedot on hankittu luotettavista lähteistä ja täydentävien tietojen kohdalla on voitu nojata myös epätieteellisempiin lähteisiin kuten uutisartikkeleihin. Tämän raportin perusteella laivareaktorit ovat löytäneet korvaamattoman aseman sekä lentotukialusten että jäänmurtajien keskuudessa. Yhdysvallat tulee ylläpitämään lentotukialuskantaansa ja Venäjän jäänmurtajalaivasto tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa. Yhdysvalloilla ei ole suunnitelmia lähteä rakentamaan jäänmurtajia eikä Venäjällä aikeita lentotukialuksen rakentamiseksi, mutta Venäjällä on sen sijaan suunnitelmia kelluvien sähköntuotantolaitosten rakentamiseksi. Laivareaktoreita tullaan näkemään tulevaisuudessa liikuteltavissa FNPP-laitoksissa sekä tislausasemissa ja mahdollisesti myös rahtialuksissa.Työ herätti useita jatkotutkimusideoita laivareaktoreiden parista. Hyviä jatkotutkimusaiheita olisivat esimerkiksi ydinvoimalla toimivat tislauslaitokset, SMR-reaktorit, vedenalaiset ydinvoimalat sekä laivareaktoreiden muut vaihtoehtoiset sovelluskohteet.

Kilpailuetu kansainvälistyvässä monikanavaisessa DIY-kaupassa

Tämän tapaustutkimuksen tavoitteena oli selvittää esimerkkiyrityksen kilpailuetu ympäristössä, jossa kilpailu kansainvälistyy ja monikanavaistuu. Tutkittava yritys on rautakauppa-alan johtava brändi Suomessa. Yritys on tutkimuksen tekemisen aikana ostettu osaksi toimialan Pohjoismaiden suurinta verkkokauppakonsernia. Kvalitatiivinen tutkimus suoritettiin tapaustutkimuksena, johon kuului osana kvantitatiivinen asiakaskysely. Tutkittavalla yrityksellä on verkkokaupan lisäksi kaksi showroom-tyyppistä myymälää, joten asiakaskysely suoritettiin kahdessa osassa erikseen myymälän ja verkkokaupan osalta. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsiteltiin tärkeimmät kilpailustrategian teoriat alkaen M.E.Porterin kilpailuetuteoriasta päätyen Kimin ja Mauborgnen Sinisen meren strategiaan. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että yrityksellä ei ole selkeätä kilpailuetua. Uuden omistajan myötä on mahdollisuus rakentaa kestävä kilpailuetu. Tutkimustuloksena muodostui myös näkemys, miten yrityksen strategista suunnittelua pitäisi kehittää sekä muodostui ehdotus jatkotutkimukselle. Tutkimuksen pohjalta rakentui malli monikanavaisen DIY- kaupan arvoketjusta ja kehitysehdotus esimerkkiyrityksen arvoketjun kehittämisestä.

Hammasvammojen varhainen ensihoito ja sen merkitys hoidon ennusteeseen

Tutkielman aiheena on hammastraumojen ensihoito ja varhain aloitetun hoidon vaikutukset hoidon ennusteeseen. Tutkielman tarkoituksena on perehtyä pysyvien hampaiden vammojen yleisyyteen, etiologiaan, ensihoitoon, hoidon ennusteeseen ja varhaisen ensihoidon ennustetta parantaviin vaikutuksiin hammasvammoja hoidettaessa. Tutkielma perustuu kirjallisuuskatsaukseen. Tutkielman pohjalta pohditaan tarvetta luoda hammasvammojen hoito-ohjeita ei-ammattilaisille. Hammasvammat ovat melko yleisiä ja varhainen hoidon aloittaminen parantaa useissa tilanteissa hoidon ennustetta. Hammashoidon resurssit ovat rajalliset, joten kyseessä on merkittävä kansanterveydellinen seikka. Lisäksi hoitoon liittyvät kustannukset ovat korkeat, jolloin varhaisella ensihoidolla saavutetaan huomattavia taloudellisia säästöjä. Eri ihmisryhmien tiedot ja taidot hammasvammojen ensihoidosta poikkeavat toisistaan melko paljon. Tutkimusten mukaan tiedot hammasvammojen oikeasta ensihoidosta ovat eri ammattiryhmillä melko puutteellisia. Lapsuus on hammasvammoille altistavaa aikaa ja siitä johtuen lasten vanhempien ja lasten parissa työskentelevien ammattiryhmien olisi hyvä tuntea hammasvammojen oikea ensihoito. Osa potilaista, jotka ovat saaneet hammasvammoja hakeutuvat lääkäriensiapuun. Lääkärien olisi hyvä tuntea hammasvammojen oikea ensihoito, ettei tapaturman ja hoidon aloittamisen välinen aika veny turhaan heikentäen traumahampaan ennustetta. Hammasvammoista erityisesti avulsiossa varhainen ensihoito on hyvin tärkeää. Muutamassa minuutissa tehty pysyvän hampaan replantointi parantaa hampaan ennustetta huomattavasti. Myös muissa pysyvien hampaiden traumoissa aikaisin aloitettu ensihoito parantaa hoidon ennustetta. Hammasvammat ovat yleisiä ja niiden ennuste on sidonnainen trauman ja hoidon aloittamisen välillä kuluneeseen aikaan. Näin ollen ensiapuluonteinen hoito on avainasemassa hammastraumojen hallinnassa ja hoidossa.

Terveystiedon tietoportaalin ja sähköisen palvelun käytettävyystestaus

Tässä työssä arvioidaan terveydenhuollon sähköisten palveluiden käytettävyyttä. Tavoitteena on selvittää kuinka Hyvis.fi tyyppisen sivuston käytettävyyttä voidaan parantaa käyttäjän näkökulmasta. Käytännön työnä suoritettiin heuristinen arvio Hyvis.fi sivustolle ja sen kilpailijoiden ratkaisuille. Näin pyrittiin selvittämään syitä miksi Hyvis.fi sivuston käytettävyys ei ole yhtä hyvä kuin kilpailijoilla. Tuloksista selvisi, että todennäköisin syy on monimutkainen ja epälooginen dialogi käyttäjän kanssa. Sivuston rakenne ei ole yhtä yksinkertainen ja yhdenmukainen, kuin muissa testatuissa sivustoissa. Jatkossa on tehtävä käytettävyystestausta selvittääkseen, mitkä toiminnot ovat eniten ja vähiten käytettyjä. Eniten käytetyt toiminnot on tuotava paremmin esille käyttäjille ja vähiten käytetyt piilottaa tai poistaa täysin. Hyvis.fi sivuston tapauksessa huono dialogi vaikuttaa niin vakavalta ongelma, että muut käytettävyysongelmat johtuvat osittain siitä.

Repositories and ETDs - a success story from Finland

24x7 presentation at Open Repositories 2015, Indianapolis, June 10, 2015.

Making it viable - enabling Open Access for Finnish scholarly journals

Poster at the CERN Workshop on Innovations in Scholarly Communication (OAI9), Geneva, June 17-19, 2015.

Julkaisemisen uudet tuulet

Esitys Metodifestivaali 2015 -tapahtumassa Tampereella 19.8.2015

OKM:n tiedonkeruun avoin saatavuus -tieto

Selvitys on julkaistu myös Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen vaikuttavuusselvitystyöryhmän raportin liitteenä.

Julkaisutiedonkeruun avoin saatavuus -tieto

Esitys Julkaisutiedonkeruuseminaarissa Turussa 31.8.2015