Kylvyistä liikunnaksi. Uimalaitos uutena rakennustyyppinä ja kontrolloidun uimisen näyttämönä Helsingissä 1855–1955

1800- ja 1900-luvuilla meren rannoille rakennetut aidatut uimalaitokset ovat sittemmin kaupunkikuvasta kadonneita rakennuksia, jotka vastasivat sekä aikansa siveyskäsityksen että yleistyneen uimaharrastuksen ja ruumiinkulttuurin tarpeisiin. Uimalaitosten historiaa tai uimalaitoksia rakennustyyppinä ei ole tutkittu juuri lainkaan. Tutkielmassa keskitytään helsinkiläisten uimalaitosten kartoittamiseen ja rakennustyypin määrittelemiseen. Tarkoituksena on selvittää, minkälaisen tradition pohjalta ja mihin tarpeisiin uusi rakennustyyppi syntyi ja mistä syistä se katosi. Aiheen taustoittamiseksi käsitellään myös kaupungin rantojen luonnonvesissä tapahtuneiden uima- ja kylpytapojen historiaa, kehitystä ja muutoksia. Keskeisin tutkimuskysymys on: minkälaisia fyysisiä piirteitä uimalaitoksilla tyypillisesti oli, kuinka ne erosivat muista uintiin ja kylpemiseen tarkoitetuista rakennuksista ja miten uimalaitosten tilalliset ominaispiirteet määräsivät tilan käyttöä ja ohjasivat käyttäjäänsä. Tutkimuskysymykseen vastataan rakennushistoriallisen tutkimuksen menetelmin. Keskeisen lähdeaineiston muodostavat uimalaitosten rakennuspiirustukset ja uimalaitoksista otetut valokuvat sekä filmiaineistot. Niiden perusteella analysoidaan uimalaitosten arkkitehtuuria ja tilajakoa. Myös Helsingin kaupungin kunnalliskertomukset ja Urheilumuseon arkistokokoelmat valottavat uimalaitosten historiaa ja käyttäjäryhmiä. Uimaurheilun järjestäytyminen erotti uimalaitokset niitä edeltäneistä kylpylaitoksista. Uimalaitokset normittivat, sääntelivät ja suitsivat vapaan, siveettömänä pidetyn luonnonvesissä uinnin. Ne olivat luonteeltaan väliaikaisia, vaatimattomia ja niukasti koristeltuja puurakenteisia rakennuksia, joiden arkkitehtonisia tasoeroja tuottivat lähinnä aika ja erilaiset käyttäjäryhmät. Uimalaitosten tilajäsentelyä määrittivät siveys-, hygienia- ja luokkakysymykset, joiden perusteella uimareita ja heidän kehollisuuttaan kontrolloitiin. Uimalaitos tarkkailun ja valvonnan paikkana vertautuu siten Michel Foucault’n määrittelemään kurinpitovaltaan ja Panopticon-käsitteeseen.

Stories from the City, Stories from the Sea - How place brands are perceived differently from the points of view of a local and a tourist

Tämä tutkielma käsittelee paikkamarkkinointia ja paikkabrändäystä. Tutkielmassa tarkastellaan paikallisen ja turistin tapoja muodostaa kaupunkibrändi; mistä palasista brändi muodostuu kirjallisuuden ja haastateltavien mukaan, koetaanko eri palaset vaihtelevissa määrin tärkeiksi riippuen siitä, tarkastellaanko paikkaa paikallisena vai turistina, ja löytyykö jotain yhteisiä retorisia nimittäjiä sille, miten kotikaupungista puhutaan verrattuna lomakaupunkiin. Tutkimuksessa haastateltiin yli kolmeakymmentä henkilöä heidän kotikaupungeistaan ja kaupungeista, joihin he olivat matkustaneet lomalle. Haastateltavat olivat suurinpiirtein samanikäisiä, mutta eri kaupungeista ja matkustaneet eri paikkoihin. Haastateltavia pyydettiin ensin kuvailemaan vapaasti kotikaupunkiaan ja sen jälkeen kaupungista kysyttiin kirjallisuuteen perustuen kysymyksiä. Sama menetelmä toistettiin lomakohteen suhteen. Tutkimuksesta selvisi, että paikkabrändi muodostetaan samoista komponenteista, mutta joidenkin komponenttien merkitys on tärkeämpi kotikaupungissa, kun taas toiset komponentit ovat tärkeitä lomakohteen suhteen. Ihmiset ja kulttuuri yleisesti koettiin tärkeinä komponentteina molemmista paikkabrändeistä puhuttaessa, kun taas kotikaupungin brändinmuodostukseen kuului vahvemmin lait ja muut käytännölliset menettelytavat kuten liikenteen toimivuus. Lomakohteen brändinmuodostuksessa vapaudella tehdä mitä haluaa oli suuri merkitys ja vapautta nähtiin eri muodoissa. Retoriikka kotikaupungista puhuttaessa oli selvästi negatiivista, kun taas lomakohteesta puhuttiin yleisesti ottaen positiiviseen sävyyn. Suhde kotikaupunkiin oli ambivalentti, sillä huonojakin puolia mainittaessa niitä puolusteltiin, tai kotikaupungista mainittiin loppujen lopuksi jotain hyvää. Tutkimusten tuloksiin perustuen toimenpidesuosituksina ehdotetaan olemassaolevan autenttisen kulttuurin ylläpitämäistä, korostamista ja kaupungin orgaanista kehittämistä suuntaan, jossa se on hyvä paikka niin elämiseen kuin lomailuun. Identiteetti, imago ja ihmiset kietoutuvat tiiviisti yhteen, minkä vuoksi kaupunkisuunnittelun- ja kehittämisen tehtävänä on pitää huolta, että kaupunki on onnistunut molempien ryhmien suhteen, ja molemmat ryhmät levittävät kaupungista positiivista sanomaa.

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt : Opintomatka Tanskaan 1.–2.6.2015

Valtakunnallisessa kävelyn ja pyöräilyn strategiassa kyseiset kulkutavat tunnistetaan tulevaisuuden liikennejärjestelmän kulkutapoina. Kävelyä ja pyöräilyä edistämällä vähennetään liikennejärjestelmän hiilidioksidipäästöjä ja tehdään jokapäiväinen liikkumisympäristö viihtyisäksi, terveelliseksi ja turvalliseksi. Nostamalla kävely ja pyöräily samalle tasolle muiden liikennejärjestelmän kulkumuotojen kanssa tavoitellaan kävelyn ja pyöräilyn 20 prosentin kulkutapaosuuden nostoa. Strategialinjauksen toteutuminen edellyttää eri organisaatioiden ja hallinnon eri tasojen yhteistä tahtoa ja tiivistä yhteistyötä. Osana kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvallisen käytännöt -hanketta järjestettiin opintomatka Tanskaan alkukesästä 2015, jonka tarkoituksena oli hakea evästystä kävelyn ja pyöräilyn valtakunnallisen strategian edistämiseen Suomessa. Opintomatka tehtiin yhteistyössä Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Uudenkaupungin ja Porin kaupungin sekä Utajärven kunnan kanssa. Tanskassa on pitkät perinteet kävelyn ja pyöräilyn hyvistä ja turvallisista käytännöistä. Pitkät perinteet tekevät Tanskasta hyvän mallimaan, josta voidaan hakea ideoida ja inspiraatioita Suomeen sovellettavaksi. Opintomatkan aikana vierailtiin Kööpenhaminan ja Odensen kaupungeissa, joissa asiantuntijat esittelivät paikallisia ja valtakunnallisia kävelyn ja pyöräilyn edistämisen keinoja Tanskassa. Kävelyä ja pyöräilyä on muun muassa edistetty tehokkaalla kampanjoinnilla ja tiedon jakamisella, joista on Suomessa paljon opittavaa. Lisäksi Tanskan kestävän liikkumisen edistämisen keskiössä on ihminen eikä ajoneuvo. Ihmislähtöisellä suunnittelulla Tanskassa on onnistuttu luomaan sellaiset olosuhteet, jotka itsessään edistävät kävelyn ja pyöräilyn kulttuuria. Kyseiset olosuhteet luovat samalla edellytyksiä laadukkaan infrastruktuurin aktiiviselle toteuttamiselle. Kööpenhaminassa esitysten aiheina olivat pyöräilijöiden kaupunki, pyöräilijöiden liikenneturvallisuus, Kööpenhaminan pyöräilystrategia sekä kestävän liikkumisen toimintasuunnitelma. Odensessa aiheina olivat liikkumisen ohjauksen suunnitelma, pyöräilyn edistämissuunnitelma ja liikenneturvallisuus. Molemmissa kaupungeissa käytiin esitysten jälkeen pyöräillen tutustumassa paikallisiin pyöräilyn olosuhteisiin paikallisten isäntien opastamana. Kööpenhaminassa tutustuttiin tuoreisiin infran parantamiskohteisiin sekä kohteisiin, joissa oli toteutettu liikenneturvallisuutta ja liikenteellistä toimivuutta parantavia toimenpiteitä. Odensen pyöräilykierroksella tutustuttiin Odensen keskustan ja kantakaupungin liikennejärjestelyihin.

Suoraa ja selkeää sanomaa kuntataloudesta

Kirjallisuusarvostelu

Päättäväiset porvarskat. Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623–1670

Turun 1600-luvun johtavan porvariston naiset toimivat aktiivisesti ja päättäväisesti omiin ja perheensä etuihin liittyvissä asioissa. He jatkoivat jo keskiajalla alkanutta traditiota, jossa myös porvarisvaimojen taloudellisen toiminnan merkitys korostui. He eivät kuitenkaan olleet perheestään, suvustaan tai Turun paikallisyhteisöstä erillään olevia yksilöitä, vaan tärkeä osa niitä. Siksi heidän toimijuuttaan ei voi eikä tule erottaa aikakautensa ja yhteisönsä kontekstista. Johtavan porvariston naiset ajoivat asioitaan Turun kaupungin oikeusasteissa kaikissa kolmessa siviilisäädyssä, naimattomina tyttärinä, aviovaimoina ja leskinä, aktiivisimmat heistä elämänsä aikana yli sata kertaa. Verrattuna muihin saman ajanjakson kaupunkeihin naimattomaksi jääneet turkulaiset porvaristyttäret esiintyivät korostuneen aktiivisesti valvomassa taloudellisia etujaan. Heidän toimintansa hyväksyttiin silloin, kun se ei ylittänyt porvariyhteisön sovinnaisuuden rajoja, joita he pyrkivät koettelemaan parantaakseen talouttaan. Leskinaisten oikeustoimikelpoisuus kertoo siitä, että naisia ei pidetty vaimoinakaan lähtökohtaisesti kyvyttöminä hoitamaan perheen asioita, vaan ainoastaan velvollisina alistumaan miehensä edusmiehisyyteen ja määräysvaltaan tämän eläessä. Talouden pää oli yleensä mies ja hänen velvollisuutenaan oli ajaa perheensä asioita. Siksi aviovaimot esiintyvät oikeudessa siviilisäädyistä harvimmin. Leskillä oli puolestaan oikeus hoitaa itse omaisuuttaan. Tämä tarkoitti myös velvollisuutta valvoa lasten perintöä. Turun johtava porvaristo koostui joistakin kymmenistä perheistä, joista suurin osa oli 1600-loppupuolelle tultaessa muodostanut avioliittojen kautta laajan sukulaisverkoston. Tätä verkostoa ei olisi voinut syntyä ilman porvarisnaisia, joiden avioliitot mahdollistivat omaisuuden siirtämisen uusille yrittäjille. Vaikka sukulaisuussuhteet olivat tärkeitä kaupankäynnissä, kokivat naiset ne myös uhkaksi itselleen. Sukulaismiehet pyrkivät usein saamaan naisten omaisuutta käyttöönsä vetoamalla näiden heikkoon kykyyn hallita omaisuutta. Porvarisnaiset kuitenkin puolustautuivat tällaisissa tilanteissa voimakkaasti ja hakivat turvaa porvariyhteisöä edustaneelta raadilta. He osasivat vedota asemaansa yhteisön jäseninä ja saivat yleensä raadin ja porvariyhteisön tuen. Aviomiehen kuoltua porvarisnaisen oli päätettävä, jatkoiko hän miehensä liiketoimintaa vai hankkiko hän elantonsa jollain muulla tavalla. Monet lesket järjestelivät taloudellisia asioitaan heti miehensä kuoltua ja jäivät sitten elämään esimerkiksi kaupunkitalonsa, maatilojensa ja pääomansa turvin. Osa naisista jatkoi yrittäjyyttä pienimuotoisesti esimerkiksi lainaamalla rahaa korkoa vastaan tai panemalla olutta. Muutamat johtavan porvariston naiset jatkoivat kuitenkin laajaa taloudellista toimintaa vuosikausia. Heidän menestyksensä osoittaa, että he olivat saaneet jo kotonaan perusteellisen koulutuksen porvarisammattiin. He olivat myös toimineet miehensä kumppaneina yrityksen toiminnassa, joten heillä oli hyvät edellytykset itsenäiseen asioiden hoitamiseen. Saamansa koulutuksen turvin porvarisnaiset siirsivät osaamisensa myös lapsilleen.

Lohjan sisäinen muuttoliike

Tämä tutkimus selvittää vuonna 2013 yhdistyneiden Lohjan, Karjalohjan sekä Nummi-Pusulan alueen sisäistä muuttoliikettä ja tarkastelee muuttojen syitä. Tutkimuksessa selvitettiin Lohjan kaupungin sisäistä muuttoliikettä kyselytutkimuksella syksyllä 2012, juuri ennen Lohjan, Karjalohjan ja Nummi-Pusulan yhdistymistä Lohjan kaupungiksi. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda Lohjan kaupungille tarvittavaa taustatietoa alueen sisäisistä muuttoliikkeistä, minkä perusteella pystytään ennustamaan tulevia muuton painopistealueita sekä havainnoimaan, miten Karjalohjan, Lohjan sekä Nummi-Pusulan liitos Lohjan kaupungiksi vaikuttaa alueen sisäiseen muuttoliikkeeseen. Tämän lisäksi tutkimuksella pyritään kartoittamaan sisäiseen muuttoliikkeeseen vaikuttavia syitä. Syiden perusteella pyritään kehittämään Lohjan kaupungin palvelurakennetta, viihtyvyyttä sekä vetovoimaisuutta. Tutkimuksessa tarkastellaan Lohjan sisäistä muuttoliikettä sekä tilastojen että kyselyn pohjalta. Väestörekisterikeskuksen muuttaja-aineiston avulla tarkasteltiin muuttojen painopistettä ja kyselyllä pyrittiin kartoittamaan syitä, joiden vuoksi ihmiset muuttavat alueen sisällä. Kyselyn tuloksia analysoitiin ristiintaulukoiden, ottaen muuttujiksi muuton syitä selittäviä tekijöitä ja muuttajien taustatietoja iän, asuinhistorian ja perhekoon mukaan. Kunnassamuutoissa Lohjalla merkittävimmiksi piirteiksi muodostuivat suhteellisen lyhyet muuttomatkat alueen sisäisesti, muuttajien yhtenevät toiveet asumisympäristöstä asumismuodosta riippumatta sekä muuttajien yleinen tyytyväisyys Lohjaan asuinpaikkana. Lohjan kaupunki on pyrkinyt markkinoimaan kaupunkia luonnonläheisenä ja perheystävällisenä muuttokohteena alueelle muuttaville. Lohjan sisällä muuttajat ovat valtaosin pariskuntia ja perheitä ja heille luontoarvot ja erityisesti veden läheisyys muodostavat paitsi tärkeän muuttosyyn, myös syyn asua Lohjalla jatkossakin.

Wiikingit vs. bobrikoffilaiset – Aatehistoriallinen tutkimus kielitaisteluista porilaisten lehtien sivuilla 1863–1917

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen porilaisissa sanomalehdissä käytyjä keskusteluja suomen ja ruotsin kielestä ajanjaksolla 1863–1917. Kyseisellä aikavälillä suomen kielen asema vahvistui, minkä vuoden 1863 kieliasetus laittoi alulle. Tutkielman rajaus on vuoteen 1917, jolloin Suomi itsenäistyi ja kieliolot muuttuivat jälleen. Tutkimusaineistona käytän pääasiassa Porissa ilmestyneitä sanomalehtiä Björneborgs Tidningiä ja Satakuntaa. Tutkin lähdeaineistoni kautta, miten lehdissä käsiteltiin suomen ja ruotsin kielten välisiä kielikiistoja ja millaisen kuvan paikallinen media välitti yleisölle kielen asemasta. Lisäksi tutkin lehtikirjoituksista, miten suomen- ja ruotsinkieliset toimivat Venäjän sortovuosien aikana ja miten he suhtautuvat venäjän kieleen. Tutkimukseni on aatehistoriallinen, joten olen keskittynyt seuraamaan lehtikeskusteluiden ilmaisuja ja huomioinut lehtien suuntautumisen suomen- ja ruotsinmielisyyteen. Aatehistoriallinen tutkimus suo minulle mahdollisuuden pohtia asettamiani tutkimuskysymyksiä ja kontekstoimaan keskustelut aikakauteen. Tavoitteeni on tuoda tietoa Porin kaupungin asukkaista ja aikalaismediasta, sillä lehdissä saivat äänensä kuuluviin paitsi toimittajat myös lukijat. Tutkielma tuo oman näkökulmansa siihen, miten Porista on tullut kaupunki, jossa aiemmin hallinneet ruotsinkieliset ovat nyt sulautuneet valtaväestöön lähes näkymättömiin. Porissa kielitaistelut olivat rauhanomaisia, vaikka lehtien sivuilla välillä tunteet kuohuivat. Kielikiistoja käytiin 1900-luvun alkuvuosiin saakka. Välillä ne olivat tauolla, kun Venäjän sortotoimenpiteitä käytiin yhdessä vastustamaan. Myös sosiaalidemokraattien tuleminen mukaan politiikkaan vähensi huomiota kielikiistoihin. Lehtiartikkelien perusteella ruotsinkieliset luottivat kielensä säilyvän, vaikka Porin hallinnon kielenä siitä luovuttiinkin vuonna 1905. Suomenkieliset pelkäsivät ensin ruotsin, myöhemmin venäjän, syrjäyttävän oman kielensä. Ennen Suomen itsenäistymistä Suomalainen puolue läheni perustuslaillisia niin, että yhteistyö oli mahdollista. Porissa on edelleen hyvä henki suomen- ja ruotsinkielisten kesken. Ruotsinkielisyys ei tosin kaupungissa kovinkaan paljon näy valtaväestölle. Varsinkin ruotsalaisen koulun ansiosta sekä ruotsin- että suomenkieliset pitävät huolen, ettei kieli pääse kuihtumaan kaupungista.

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä–Mankala : Yleissuunnitelma

Valtatie 12 on yksi Suomen tärkeimmistä poikittaisyhteyksistä sekä henkilöliikenteelle että elinkeinoelämän kuljetuksille. Se toimii merkittävänä raskaan liikenteen kuljetusreittinä Länsi- ja Kaakkois-Suomen välillä sekä myös yhteytenä satamiin ja rajanylityspaikoille. Yhteysväli Lahti–Kouvola on keskeinen osa Salpausselän liikennekäytävää ja kuuluu Euroopan laajuiseen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T). Tien varressa on runsaasti teollisuutta ja tie toimii Lahden ja Kouvolan kaupunkiseutujen työmatkaliikenteen yhteytenä, joka näkyy vilkkaana arkiliikenteenä. Valtatielle 12 on Uudenkylän ja Tillolan välille on laadittu samanaikaisesti ja samassa suunnitteluprosessissa kaksi yleissuunnitelmaa väleille Uusikylä–Mankala ja Mankala–Tillola. Tämän Uusikylä–Mankala yleissuunnitelman suunnittelualue rajautuu lännessä Nastolan Uudenkylän eritasoliittymään ja idässä Mankalaan Iitin kunnan länsirajan tuntumaan. Suunnittelualueen pituus on noin 10 kilometriä ja se sijoittuu Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntien sekä Lahden kaupungin (entinen Nastola) ja Iitin kunnan alueille. Yleissuunnitelmassa on selvitetty ensin valtatieverkon puutteet ja ongelmat sekä palvelutasotavoitteet. Tämän jälkeen on suunniteltu valtateiden ja muiden väylien periaateratkaisut sekä selvitetty niin tilantarve, suhde ympäröivään maankäyttöön ja vaikutukset. Myös mahdollisuudet hankkeen vaiheittain toteuttamiseksi on käsitelty. Yleissuunnitelmassa on tarkennettu ratkaisuja, vaikutusarviota ja liikenteen, maankäytön ja ympäristön lähtötietoja. Päätavoitteena on ollut selvittää pääteiden ja muun tie- ja katuverkon kehittämisen periaatteet niin, että nykyiset palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 12 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 12 parannetaan korkealuokkaiseksi ja laatutasoltaan yhtenäiseksi keskikaiteelliseksi ja eritasoliittymin varustetuksi ohituskaistatieksi noin 10 kilometrin matkalla tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Valtatien 12 käytävään muodostuu jatkuva rinnakkaistie. Lisäksi tehdään meluntorjuntaa ja pohjavesialueet suojataan.

Urbaania energiaa. Suvilahden, Hanasaaren A- ja Vuosaaren voimalaitokset osana helsinkiläistä kaupunkiympäristöä

Tutkimus koostuu kolmen Helsingissä sijaitsevan, kolmena eri aikakautena, 1910-, 1950- ja 1990-luvuilla, rakennetun voimalaitoksen arkkitehtuurista ja rakennustyypistä sekä niiden eroista ja erityisyyksistä samoin kuin näiden voimalaitosten roolista ja vaikutuksesta Helsingin kaupunkisuunnitteluun ja -rakentamiseen, kaupunkikuvaan sekä ympäristöestetiikkaan. Tutkimus on rajattu koskemaan erityyppisten voimalaitosten osalta yksinomaan kolmea helsinkiläistä kaupungissa sijaitsevaa voimalaitosta, Suvilahtea, Hanasaari-A:ta ja Vuosaaren A- ja B-laitoksia. Tutkimuksen tarkoituksena on ensinnäkin selvittää sekä periaatteessa että edellä mainittujen kolmen esimerkkikohteen kautta seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet kunkin voimalaitoksen arkkitehtuuriin ja rakennustyyppiin kunakin aikakautena. Kaupunkivoimalan olennaiset elementit ovat korkea savupiippu, mittava polttoainevarasto sekä massiiviset rakennusmassat, jotka vaativat runsasta maankäyttöä. Toiseksi tutkimuksessa paneudutaan kaupunkisuunnitteluun laitoksen sijoittumisen osalta sekä ajallisesti että paikallisesti. Kolmanneksi selvitetään kaupunkikuvallisia ja ympäristöesteettisiä seikkoja, sekä niiden vaikutusten kehitystä voimalaitoksen toteutuksen ja nykyhetken kesken. Tutkimuksessa haetaan vastausta kysymykseen, miten Helsingissä sijaitseva voimalaitos arkkitehtuuriltaan, rakennustyypiltään ja sijoitukseltaan on soveltunut ja jatkossa soveltuu kaupunkisuunnittelun kannalta kaupunkikuvallisesti sekä ympäristöesteettisesti kyseiseen kaupunkiympäristöön. Tutkimus selvittää myös sitä ilmeistä ristiriitaa, joka syntyy kaupungin kehittyessä ja laajentuessa, jolloin voimalaitos infrastruktuurinsa ja useimmiten suunnattoman kokonsa vuoksi edustaa pysyvyyttä rakentuvan alueen sisällä. Tässä yhteydessä tutkimuksessa pohditaan esimerkkikohteiden avulla voimalaitoksen säilyttämistä puoltavia rakennustaiteellisia arvoja, mahdollista korvattavuutta, ja siinä yhteydessä haetaan vastauksia jäljelle jäävälle laitosrakennukselle kaupunkisuunnittelun kannalta asetettavista uusiokäytön vaatimuksista ja mahdollisuuksista. Tutkimuksen metodologia on sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti historiallinen, esimerkkikohteita käsiteltäessä tarvittavassa määrin myös mikrohistoriallinen.

Kirottua työtä: kuvaus Savon kansan elämästä

Ilmestyi alunperin kahtena vihkona (vihot 2 ja 4) otsikolla Kuopion laulujuhlassa palkitut teokset. Vihkoissa 1, 3 ja 5 teos Kruunun metsissä / Kyösti.

Riihimäen tehokkaat henkilökuljetukset yhteistyötä lisäämällä ja raja-aidoista luopumalla

Tässä työssä on asetettu Riihimäen seudullisen joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet nykyisen, aikavälille 2010–2016 asetetun palve-lutason jälkeiseen aikaan. Palvelutasomäärittelyssä on sovellettu uutta Liikenneviraston julkaisun 31/2015 mukaista joukkoliikenteen palvelutason määrittelyohjetta. Ohjeen mukaisesti määritellyn palvelutason lisäksi työssä esitetään alueen kaikkien avoimien henkilö-kuljetusten muodostama seudullinen palvelutaso, johon on otettu muukaan myös ne liikenteet, joiden asiakaspohja ei täytä palvelu-tasoluokitellun joukkoliikenteen mukaisia numeerisia kriteerejä. Käytännössä tämä tarkoittaa kyliä tai tiesuuntia joiden asukasluku on alle 650. Seudullisen liikenteen pysäkit on luokiteltu työssä Digiroad -tietokantaan tallennettuja tietoja hyödyntäen neljään eri luokaan. Termi-naali -tasoisina pysäkkeinä on esitetty Riihimäen matkakeskus ja Hyvinkään linja-autoasema. Toiseksi korkeimpaan luokkaan valittiin Lopen linja-autoasema, Oitin keskustaajaman katoksellinen pysäkki sekä VT3 rampeilla sijaitsevat pikavuoropysäkit Riihimäellä ja Hyvinkäällä. Muut pysäkit on jaettu vilkkaisiin ja peruspysäkkeihin. Lisäksi työn aikaan on otettu kantaa suunnittelualueella vuonna 2015 päättyneiden Uudenmaan ELY-keskuksen toimivaltaan kuulu-neiden liikenteiden toteutukseen sekä laadittu hankintasuunnitelma vuonna 2016 päättyvien liikenteiden toteutuksesta jatkosta. Näiden akuuttien tarpeiden lisäksi työn lopussa ideoitiin uudenlaista, nykyistä voimakkaammin eri toimijoiden tarpeita huomioivaa tapaa suun-nitella ja kilpailuttaa alueen joukkoliikennettä ja henkilökuljetuksia alueellisina kokonaisuuksina innovaatiokumppanuuteen perustuvaa hankintaprosessia hyödyntäen. Työn aikana opiskelijatyönä toteutetun käyttäjäkyselyn tuloksia voitiin huomioida erityisesti Riihimäen paikallisliikenteeseen suunnitel-luissa pienissä reittimuutoksissa, joista keskeisimpiä olivat Merkoksen kaupallisten palveluiden alueen sekä Valion tehtaan kytkeminen mukaan paikallisliikenteen reitteihin. Riihimäen palveluliikenteen osalta keskeisimmäksi kehittämistarpeeksi osoittautui tiedottamisen lisääminen niin kaupungin organisaation sisällä kuin myös ulospäin asiakkaille.

Sadun ymmärtämisen taitojen tukeminen, Seitsemän minuuttia sadulle -toimintamalli

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää missä määrin varhaiskasvattajien saturyhmien ohjaamistyyli muuttuu lukuvuoden kestäneen satuprojektin aikana. Ohjaamistyylillä tarkoitettiin, lisääntyykö keskusteleva lukemistyyli ja ryhmän lasten osallistuminen sekä muuttuuko sadun ymmärtämisen tukeminen syksystä 2014 kevääseen 2015. Lisäksi analysoitiin monimetodisesti yhden varhaiskasvattajan ohjaamistyylin kehittymistä lukuvuoden aikana. Tutkimusaineisto perustuu yhden kaupungin päiväkoteihin, joissa syksyllä 2014 aloitettiin Seitsemän minuuttia sadulle -toimintamallin kokeilu viisivuotiaiden lasten pienryhmissä. Tutkimusaineiston muodosti kolme kertaa lukuvuoden aikana toteutetut saturyhmien videoinnit sekä kolme kertaa lukuvuoden aikana kerätyt varhaiskasvattajien satukyselyt. Saturyhmien videot analysoitiin yksityiskohtaisen arviointiluokittelun avulla, mikä johdettiin CLASS-menetelmän (Classroom Assesment Scoring System; Pianta, La Paro & Hamre [2008]) pohjalta sopimaan satuhetkien arviointiin. Videoiden analysoinnissa käytettiin lisäksi rinnakkaisarviointia, jossa tutkija ja satuprojektin johtaja analysoivat videot tahoillaan toisistaan riippumatta. Satukyselyistä valittiin tähän tutkimukseen yhden varhaiskasvattajan vastaukset, joista tarkasteltiin hänen kokemuksiaan saturyhmän ohjaamisesta. Tulokset osoittivat, että sadun ymmärtämisen tukeminen lisääntyi lukuvuoden aikana. Tutkimuksen yhtenä päätuloksena voidaan pitää sitä, että keskusteleva sadun lukeminen lisääntyi satuprojektin aikana. Saturyhmien lasten osallistuminen lisääntyi syyskuusta 2014 joulukuuhun 2014 ja pysyi keskimäärin samalla tasolla keväällä 2015. Tapauskyselyyn valitun varhaiskasvattajan sadun ymmärtämisen tukeminen lisääntyi lukuvuoden aikana. Saturyhmän lasten osallistuminen muuttui keskimääräisestä korkeaksi lukuvuoden aikana. Jokaisella kyselykerralla varhaiskasvattaja koki onnistuneensa jonkin verran (=3) tukemaan lasten sadun ymmärtämistä, asteikolla 1–5. Varhaiskasvattajan mukaan keskustelu ohjaamissaan satuhetkissä oli yleisempää keväällä 2015 kuin syksyllä 2014. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet lasten sadun ymmärtämisen tukemisen merkityksen tulevan luetun ymmärtämisen kannalta. Emotionaalinen ja kognitiivinen tuki satuhetkissä voidaan nähdä ideaalitilanteena sadun ymmärtämisen näkökulmasta. Kasvattajan on tärkeää keskustella lapsen kanssa satuun liittyvistä vaikeista asioista ja ohjata lasta löytämään sadun tarjoamat kasvatukselliset näkökulmat, eli sadun tärkeimmät asiat. Lisäksi tärkeää on, että opettaja huomaa lapsen tarpeet ja tulkinnat satuhetkissä ja näin lapsi voi aktiivisesti osallistua yhteiseen toimintaan.

LAPSEN TOIVOTTAVAN KÄYTTÄYTYMISEN EDISTÄMINEN PÄIVÄKOTI- JA ESIOPETUSRYHMÄSSÄ: Lastentarhanopettajien kokemuksia lasten käyttäytymisestä ja käyttäytymisen ohjaamisesta

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvailla, millaista toivottavaa ja ei-toivottua käyttäytymistä lastentarhanopettajat ovat havainneet päiväkoti- ja esiopetusryhmien ruokailu-, leikki- ja ohjatuissa tilanteissa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ja kuvailla, miten lastentarhanopettajat näissä tilanteissa pyrkivät edistämään lapsen toivottavaa käyttäytymistä. Tutkimuksen tavoitteena oli löytää toimivia menetelmiä käytännön työhön, tukea lastentarhanopettajien oman toiminnan reflektointia ja kasvatustietoisuutta sekä ylläpitää kasvattajatiimeissä pedagogista keskustelua. Tutkimukseen osallistui yhteensä seitsemän lastentarhanopettajaa erään eteläpohjalaisen kaupungin kahdesta eri päiväkodista. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelua. Haastattelua ohjasi teemarunko, ja haastattelut nauhoitettiin. Puhemuotoinen nauhoitettu aineisto litteroitiin peruslitteroinnin periaatteita noudattaen. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa käytettiin teemoittelua, ja sisällönanalyysi oli muodoltaan teoriasidonnaista eli teoriaohjaavaa. Haastatteluun osallistuneiden lastentarhanopettajien havaintojen mukaan ruokailu-, leikki- ja ohjatuissa tilanteissa esiintyy monenlaisia toivottavan ja ei-toivotun käyttäytymisen muotoja. Lastentarhanopettajat tukevat toivottavaa ja ennaltaehkäisevät ei-toivottua käyttäytymistä erilaisilla lapsen käyttäytymiseen, varhaiskasvatusympäristön fyysisiin, sosiaalisiin ja psyykkisiin tekijöihin sekä itseensä kohdistuvilla menetelmillä. Ei-toivottua käyttäytymistä lastentarhanopettajat ohjaavat toivottavaan suuntaan erilaisilla lapsen käyttäytymiseen kohdistuvilla pehmeillä, sovitteluun perustuvilla sekä kovilla ja ankarilla menetelmillä tai itseensä kohdistuvilla menetelmillä. Tämän tutkimuksen myötä varhaiskasvatusta toteuttavia kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia kannustetaan pohtimaan kriittisesti, millaista käyttäytymistä he lapselta eri tilanteissa odottavat ja miksi. Lisäksi esimerkiksi PBS- ja ProKoulu-toimintamallien sekä tämän tutkimuksen tulosten pohjalta voitaisiin ryhtyä kehittämään suomalaiseen varhaiskasvatukseen soveltuvaa lapsen toivottavaa käyttäytymistä tukevaa toimintamallia. Yhteisen toimintamallin myötä varhaiskasvattajien ei jatkossa tarvitsisi ohjata lapsen käyttäytymistä kovilla ja ankarilla menetelmillä, sillä toimintamallissa keskityttäisiin toivottavan käyttäytymisen tukemiseen ja ei-toivotun käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn tutkimusnäyttöön perustuvilla menetelmillä.

Pielisen Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Pielisen Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma laadittiin Pielisen Karjalan seudun kuntien, Juuan kunnan, Lieksan kaupungin, Nurmeksen kaupungin ja Valtimon kunnan alueille. Suunnitelmassa liikenneturvallisuuden parantamista on tarkasteltu perinteistä liikenneturvallisuustyötä laajemmasta näkökulmasta. Kestävän liikkumisen näkökulma ja kokonaisvaltainen liikennejärjestelmätason ajattelu on pyritty nivomaan luontevaksi osaksi liikenneturvallisuustyötä erityisesti toimintamallien yhteensovittamisella. Viisaan liikkumisen suunnitelma sisältää katsauksen seudun väestökehitykseen ja yhdyskuntarakenteen muutoksiin, liikennejärjestelmän ja asukkaiden liikkumisen nykytilaan sekä liikenneturvallisuustilanteeseen. Nykytilanteesta tehtyjen havaintojen perusteella liikennejärjestelmälle ja sen kehittämiselle on kuvattu visio ja asetettu tavoitteet liikenneturvallisuustyön kohdentamiseksi. Suunnitelmassa on määritetty toimenpiteitä kestävän liikkumisen edistämiselle. Toimenpiteet käsittävät kattavasti infrastruktuurinparantamiseen tähtääviä toimenpiteitä sekä tiedottamisen kehittämiseksi määriteltyjä toimenpiteitä, liikkumista tukevia palveluja sekä kampanjoiden hyödyntämistä eri organisaatioissa. Toimenpide-ehdotuksia on laadittu paitsi yleisesti kuntien toteutettavaksi, myös pilottisuunnitelmina kouluille ja työyhteisöille. Lisäksi joukkoliikenteen palvelutason ja toimivuuden parantamiseksi on esitetty toimenpiteitä. Suunnitelma sisältää myös ehdotuksen liikenneturvallisuustyön jatkuvasta toimintamallista. Liikenneympäristön toimenpidesuunnittelussa on käsitelty väylästöä kokonaisuudessaan, eli maanteitä, katuja ja yksityisiä teitä. Suunnittelun pääpaino on ollut taajamissa, joihin liikenne ja varsinkin jalankulku ja pyöräily keskittyvät. Toimenpiteinä on tarkasteltu sekä rakenteellisia toimenpiteitä että liikenteenohjausta, kuten liikennemerkkejä. Lisäksi on esitetty kunnossapitoon, liikenteen valvontaan, esteettömyyteen ja joukkoliikenteeseen liittyviä toimenpiteitä. Esteettömyyttä on käsitelty suunnitelmassa myös omana kokonaisuutenaan. Seudun väestörakenteen vuoksi esteettömyyden ja omaehtoisen liikkumisen edistäminen ovat merkittäviä osa-alueita. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä, jotka parantavat liikenneympäristön ja palvelujen sisäänkäyntien esteettömyyttä sekä tiedonsaantia. Suunnitelman seurantatyö on vastuutettu kuntien liikenneturvallisuusryhmille. Jatkuva suunnitelmallinen toiminta liikenneturvallisuuden ja kestävän liikkumisen kehittämisessä lisää hallintokuntien ja sidosryhmien tietoisuutta liikenneturvallisuudesta ja kestävistä liikkumistavoista. Työryhmien vastuulla on seurata suunnitelman toteuttamista ja tarvittaessa tehdä toimenpiteitä sen toteutumiseksi. Viisaan ja turvallisen liikkumisen edistäminen on monitahoista työtä, ja suunnitelmassa onkin esitetty toimenpiteitä monen eri tahon toteutettavaksi. Työryhmän tehtävänä on pitää yhteyttä suunnitelmassa esitettyjen toimenpiteiden vastuutahoihin ja huolehtia riittävästä tiedonkulusta ja tarvittaessa edistää resurssien varaamista suunnitelman toteuttamiseen.