486 resultados para useat näytöt
Resumo:
Turku sijaitsee Lounais-Suomessa ja sen maaperän kerrostuminen on tapahtunut pää-asiassa viimeisen Veiksel-jäätiköitymisen loppuvaiheessa ja sen jälkeen. Jäätikön pe-rääntymisen jälkeen Yoldiameren, Ancylusjärven ja Litorinameren aikana kerrostui pak-suja savikoita, jotka ovat tasoittaneet maisemaa. Kerrostumiseen vaikuttivat jäätikön sulamisvedet, maankohoaminen, veden pinnan korkeusvaihtelut ja suolapitoisuuden vaihtelut. Savinen maaperä tuo haasteita niin rakennusten, väylien kuin yhdyskuntatekniikankin rakentamiseen. Tähän mennessä Turun maaperää on tutkittu tapauskohtaisesti mm. tiettyjen suunnittelu- tai kaavoitushankkeiden yhteydessä. Laajamittaisempi maaperä-kerrosten ja niiden ominaisuuksien tutkimus tältä alueelta on puuttunut. Pohjatutkimus-tietoa löytyy valtavasti. Tutkimuksen keskeisimpinä tuloksina havaittiin, että saven paksuudet vaihtelevat erit-täin pienipiirteisesti, mikä saattaa johtua alla olevasta kallioperästä. Paksuimmat kohdat ovat nauhamaisia tai pistemäisiä. Savet ovat pääosin pehmeitä, vesipitoisia, humuspi-toisia ja sensitiivisiä. Suurin osa savesta on kerrostunut Yoldiameren ja Ancylusjärven aikana ja on rakeisuudeltaan lihavaa savea. Edellä mainittujen savien päällä esiintyy ohuempi humuspitoisemman saven kerros, joka on kerrostunut Litorinameren aikana. Sulfidisavien esiintyminen on myös todennäköistä. Yoldia/Ancylussavien sekä Litorina-savien välissä esiintyvä epäjatkuvuuspinta näyttää ulottuvan ainakin Myllysillalta Koroi-siiin saakka varsin samalla korkeudella ja on merkittävä tekijä savikerrostumien synty-historian määrittelyssä. Epäjatkuvuuspinnasta merkkinä ovat mm. samanlaiset ohuet hiekkakerrokset samoilla korkeuksilla. Maaperä on koostumukseltaan varsin kerroksel-lista, hienorakeiset ja karkeammat kerrokset vaihtelevat. Nämä edellä mainitut seikat ovat tärkeitä ottaa huomioon niin kaavoituksessa, suunnitteluvaiheessa kuin rakennet-taessa.
Resumo:
Tämä pro gradu tutkielma käsittelee seksuaalisen kansarunouden kognitiivisia käsitemetaforia. Tutkielmassa selvitetään, millaiset käsitejärjestelmät motivoivat 1800-luvun kansanrunouden seksuaaliaiheista ilmaisua. Tämän lisäksi suomenkielisestä aineistosta paljastuneita käsitejärjestelmiä verrataan muiden kielten ilmaisuista konstruoituihin käsitejärjestelmiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko seksuaaliaiheisia kielenilmaisuja tutkimalla saada tietoa kansanomaista seksuaalisuutta koskevaa ajattelua jäsentävistä käsitejärjestelmistä. Tutkielman aineisto on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston Lönnrotiana 1–30 -kokoelmasta, joka koostuu Elias Lönnrotin muistiinpanemasta ja toimittamasta kansanrunoudesta. Aineiston laajuus on noin kuusituhatta säettä seksuaaliaiheista kansanrunoutta. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii kognitiivisen kielitieteen käsitemetaforateoria. Tutkielmassa tehtävä käsitemetafora-analyysi pohjaa tulkintansa aineiston ilmaisuista tehtävään sanastolliseen analyysiin. Työssä tehtävän analyysin ohella tulosten tulkinnassa hyödynnetään käsitemetaforaan ja sanastontutkimukseen keskittyviä tutkimuksia, joiden tarkoitus on havainnollistaa kielenulkoisten ilmiöiden kuten sukupuolen ja seksuaalisuuden suhdetta kieleen. Lisäksi työssä kiinnitetään huomiota tutkimusaineiston ilmaisujen allitteraatioon. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havainto siitä, että tutkimusaineiston seksuaali-ilmauksia motivoi tietty joukko käsitemetaforia, joiden perusteella on produktiivista muodostaa uusia seksuaaliaiheisia ilmaisuja myös nykysuomessa. Toisaalta ilmaisujen muotoon vaikuttaa tutkimusaineiston luonteenomainen taipumus allitteraatioon, mutta näyttää siltä, että äänteellisyyden tasolla toimivaa allitteraatiota enemmän ilmausten sisältöjä ohjailevat kognitiiviset käsitemetaforat. Monet analyysin tuloksena paljastuneista käsitemetaforista motivoivat myös muiden kielten ilmaisuja. Seksuaali-ilmausten sisältöön vaikuttaa toisin sanoen jokin kielestä riippumaton ilmiö, jonka tässä työssä tulkitaan olevan kognitiivinen käsitemetafora. Tämän tutkielman tuloksia voidaan käyttää lähtökohtana kielen ja seksuaalisuuden suhdetta tarkastelevalle jatkotutkimukselle.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella miten uusliberalistisia kuluttajasubjekteja rakennetaan kaunokirjallisessa kerronnassa. Lähestyn aihetta tarkastelemalla aineistossani esiintyvää talousdiskurssia: rahan merkitystä toiminnan mahdollistavana välineenä, uuden työn rakenteita, jotka määrittelevät kuluttajasubjektin toiminta-aluetta sekä kulutusvalintoja, joilla subjekti haluaa ilmaista kuuluvansa johonkin sosiaaliseen ryhmään tai erottautuvansa siitä. Aineistona on kolme romaania, jotka kritisoivat ja parodioivat ironian keinoin kapitalistisen yhteiskunnan arvoja ja toimintamalleja. Miika Nousiaisen Metsäjätti (2011) käsittelee palkkatyöläisyyden ja yhteisökulttuurin muutosta jälkiteollisen työn globaaleille työmarkkinoille, joilla pärjäävät ne, jotka onnistuvat haalimaan eniten resursseja: koulutusta, verkostoja, rahaa. Tuomas Kyrön Kerjäläisessä ja jäniksessä (2011) romanikerjäläinen matkustaa ihmissalakuljettajan avulla Suomeen tavoittelemaan parempaa tulevaisuutta ja pääsyä länsimaiseen kulutuskulttuuriin. Venla Hiidensalon Mediahuora (2012) kertoo pakkopienyrittäjyydestä, jossa tekstityöläisellä, vapaalla toimittajalla, ei ole oikeutta tai mahdollisuutta sosiaaliturvaan tai moraaliin, mikäli haluaa pysyä työn syrjässä kiinni ja ruokkia jälkikasvunsa. Tutkimusta ohjaavina käsitteinä käytetään kuluttajasubjektia, talousdiskurssia, yhteiskuntaluokkaa ja identiteettiä. Teoriani rakentuu yhdistämällä kirjallisuudentutkimusta, kulttuurintutkimusta sekä sosiologista tutkimusta. Käytän Pierre Bourdieun pääoma-mallia, Beverley Skeggsin yhteiskuntaluokkatutkimusta, Jussi Ojajärven tutkimuksia kaunokirjallisuuden uusliberalistisesta käänteestä, Stuart Hallin identiteetti- ja subjektiteoria sekä Raija Julkusen uuden työn tutkimusta. Tutkimukseni osoittaa, että huumorin keinoja käyttävä kaunokirjallisuus toimii kritiikkinä luonnollistunutta valtaideologiaa sekä puhetapoja kohtaan ja tekee uusliberalismin ongelmia näkyväksi, samalla kerrontatapa uusintaa uusliberalistista menestystarinaa, kun se näyttää, että kuluttajasubjektit päätyvät sattumanvaraisesti haluamiinsa yhteiskuntaluokkiin ja kuluttajaryhmiin.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitetään, ovatko 18 ja 36 kuukauden ikäisenä arvioidut sosioemotionaalisen kehityksen vaikeudet yhteydessä vuorovaikutukselliseen, häiritsevään tai vetäytyvään leikkikäyttäytymiseen neljävuotiaana. Tutkimus on osa Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta (ks. Lagström 2013), jossa on mukana noin 1820 lasta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin kuuluvista kunnista. Tutkimuksessa käytetyt mittarit ovat BITSEA (the Brief Infant-Toddler Social and Emotional Assesment) ja PIPPS (the Penn Interactive Peer Play Scale). Standardoitu BITSEA on tarkoitettu 12 kuukauden iästä 35 kuukauden 30 päivän ikäisten lasten sosioemotionaalisen kompetenssin, viiveen tai vaikeuksien sekä käyttäytymisongelmien selvittämiseen. PIPPSin avulla puolestaan arvioidaan lapsen sosiaalista kompetenssia leikin aikana. Kummankin mittarin muuttujista muodostettiin summamuuttujat, joiden välisiä yhteyksiä tutkittiin riippumattomien otosten t-testin ja khin neliötestin avulla. Tutkimustulosten mukaan tilastollisesti merkitsevä yhteys on näkyvissä sosioemotionaalisten vaikeuksien ja häiritsevän leikkikäyttäytymisen sekä vetäytyvän leikkikäyttäytymisen välillä. Tämän tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä sosioemotionaalisten vaikeuksien ja vuorovaikutuksellisen leikin välillä ei ole 18 kuukauden ikäisillä, vaikka tämä yhteys on näkyvissä 36 kuukauden ikäisillä lapsilla. Mikäli lapsen sosioemotionaalinen kehitys on arvioitu iänmukaiseksi 18 kuukauden iässä, se näyttää olevan iänmukainen myös 36 kuukauden iässä. Sukupuolen yhteys leikkikäyttäytymiseen näkyy siten, että tyttöjen leikki on tilastollisesti merkitsevästi enemmän vuorovaikutuksellista kuin poikien, kun taas poikien leikkikäyttäytyminen on enemmän häiritsevää kuin tyttöjen. Aiemmissa tutkimuksissa (Pihlaja 2003, Laine & Neitola 2005) on tullut esiin, että sosioemotionaalisen kehityksen vaikeudet hankaloittavat lapsen vertaissuhteiden luomista, ryhmään tai leikkiin liittymistä. Vaikeudet ilmenevät sekä sisäisinä että ulkoisina aiheuttaen myös torjuntaa. Sosiaalisen kompetenssin kehityksessä tärkeä rooli onkin kaverisuhteilla ja leikillä, jota tulisi käyttää positiivisen vuorovaikutuksen
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastelen ironiaa Gösta Sundqvistin Leevi and the Leavings -yhtyeelle tekemissä sanoituksissa kielentutkimuksen näkökulmasta. Yksi yhtyeen tuotannon leimaavimmista piirteistä on ironian käyttö. Tutkimuksessa selvitän, miten ironiset tulkinnat syntyvät ja rakentuvat, miten kontekstit vaikuttavat tulkintaan, mikä ironian funktio kappaleissa on, onko Sundqvistilla jokin ominainen tapa käyttää ironiaa ja esiintyykö ironia kappaleissa aina yhdessä koomisen kanssa. Tutkimuksen keskeisimpänä teoriapohjana käytän Toini Rahdun väitöskirjassaan Sekä että. Ironia koherenssina ja inkoherenssina (2006) esittelemää ironian komponenttimääritelmää ja koherenssiselitystä. Koherenssiselityksen mukaan viestin tahallinen epäyhteneväisyys eli inkoherenssi on merkki ironiasta. Kun inkoherenssi huomataan, viestin vastaanottaja asettuu tarkastelemaan viestiä ironian näkökulmasta ja etsii siitä ironian komponentteja: negatiivista sanomaa, tuottajan intentiota, kohdetta, uhria ja monitulkintaisuutta. Osa komponenteista on kätketty. Tutkimuksen sivujuonteena kokeilen, miten komponenttimääritelmä toimii työkaluna ironian tarkastelussa. Aineistoni koostuu yhteensä 91 laulusta. Poimin aineistostani esimerkkitapauksia, joiden ironiset tulkinnat teen näkyviksi ja puran osiin ironian komponenttiteorian avulla. Tutkimustulokset vahvistavat, että sanoituksissa käytetään tyylikeinona ironiaa. Ironiasta vihjaava inkoherenssin kokeminen käynnistyy eri kontekstien ristiriitaisesta yhdistämisestä. Tutkimiani konteksteja ovat tekstin sisäisten merkityssuhteiden lisäksi kielenulkoiset kontekstit kuten musiikki, yhtyeen tuotanto, Sundqvistin imago ja yhteiskunnallinen keskustelu. Ironista tulkintaa tukevat myös muut kontekstit kuin se, mikä aluksi ohjaa huomaamaan inkoherenssin. Konteksti on siis olennainen osa tulkintaa. Tutkimuksessa selvisi, että komponenttiteoria sopii erinomaisesti tutkimuksen työvälineeksi. Se paljastaa, että eri kappaleissa ironiaa on käytetty samalla tavalla: kätketty komponentti on useimmiten negatiivinen sanoma. Kätkettyyn komponenttiin liittyy myös ironian funktio: ironia mahdollistaa uhrien samanaikaisen ymmärtämisen ja kritisoimisen. Keskeinen tutkimustulos on myös se, että ironia voi esiintyä ilman huumoria. Tärkeää tässä näyttää olevan tarpeeksi vakava aihe, jolloin yllättävä ristiriita ei herätäkään naurua.
Resumo:
Maternal obesity has been shown to increase the risk for adverse reproductive health outcomes such as gestational diabetes, hypertension, and preeclampsia. Moreover, several studies have indicated that overnutrition and maternal obesity adversely program the development of offspring by predisposing them to obesity and other chronic diseases later in life. The exact molecular mechanisms leading to developmental programming are not known, but it has recently been suggested that obesity-related low-grade inflammation, gut microbiota and epigenetic gene regulation (in particularly DNA methylation) participate in the developmental programming phenomenon. The aim of this thesis was to evaluate the effect of diet, dietary counseling and probiotic intervention during pregnancy in endorsing favorable developmental programming. The study population consisted of 256 mother-child pairs participating in a prospective, double-blinded dietary counselling and probiotic intervention (Lactobacillus rhamnosus GG and Bifidobacterium lactis Bb12) NAMI (Nutrition, Allergy, Mucosal immunology and Intestinal microbiota) study. Further overweight women were recruited from maternal welfare clinics in the area of Southwest Finland and from the prenatal outpatient clinic at Turku University Hospital. Dietary counseling was aimed to modify women’s dietary intake to comply with the recommended intake for pregnant women. Specifically, counseling aimed to affect the type of fat consumed and to increase the amount of fiber in the women’s diets. Leptin concentration was used as a marker for obesity-related low-grade inflammation, antioxidant vitamin status as an efficiency marker for dietary counselling and epigenetic DNA methylation of obesity related genes as a marker for probiotics influence. Results revealed that dietary intake may modify obesity-associated low-grade inflammation as measured by serum leptin concentration. Specifically, dietary fiber intake may lower leptin concentration in women, whereas the intakes of saturated fatty acids and sucrose have an opposite effect. Neither dietary counselling nor probiotic intervention modified leptin concentration in women, but probiotics tended to increase children’s leptin concentration. Dietary counseling was an efficient tool for improving antioxidant vitamin intake in women, which was reflected in the breast milk vitamin concentration. Probiotic intervention affected DNA methylation of dozens of obesity and weight gain related genes both in women and their children. Altogether these results indicate that dietary components, dietary counseling and probiotic supplementation during pregnancy may modify the intrauterine environment towards favorable developmental programming.
Resumo:
Leijuttaminen on tärkeä tekniikan sovellus energiantuotannossa. Leijutusreaktorin suunnittelussa ongelmana on kuitenkin oikeiden leijutusnopeuksien käyttäminen halutun tuloksen saamiseksi. Eri korrelaatiot leijutusnopeuksille antavat hyvinkin erilaisia vastauksia, jolloin niitä on vertailtava ja niistä on valittava paras tilanteen mukaan. Leijuttamista tapahtuu, kun hienojakoisesta aineesta koostuvan kerroksen alapuolelta puhalletaan kaasua sen läpi. Leijutusnopeuden ja leijutettavan aineen perusteella leijutilat jaetaan eri tyyppeihin ja niitä kuvaavat erilaiset referenssinopeudet. Nopeuksista tärkeimmät ovat minimileijutusnopeus, terminaalinopeus sekä siirtymäaluenopeus. Eri leijutustilat ja -nopeudet sekä aineen koosta ja tiheydestä kertovat tekijät, Geldart-luokat, voidaan koota yhdeksi diagrammiksi. Diagrammi on dimensiottomien muuttujien ansiosta universaali ja täten hyvin käyttökelpoinen työkalu leijutusnopeuksia ja -tiloja määritettäessä. Työssä esitetyn teorian pohjalta tehty laskentatyökalu hyödyntää Matlabia ja Exceliä. Se vertailee eri leijutuskorrelaatioita ja valitsee niistä tilanteen mukaan parhaan. Lisäksi se havainnollistaa vallitsevaa leijutilaa piirtämällä pisteen Excelissä tehtyyn leijutila-diagrammiin. Laskentatyökalu näyttää, että korrelaatioiden välillä on suuriakin eroja. Terminaalinopeuteen vaikuttaa suuresti partikkelin muoto, joten sen olettaminen palloksi voi antaa moninkertaisen nopeuden todellisuuteen nähden. Siirtymäaluenopeudelle on eri tuloksia antavia mittausmenetelmiä, jolloin korrelaatiotkin antavat toisistaan suuresti poikkeavia tuloksia.
Resumo:
Venäjän yhteiskunta on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen koko 1990-luvun jatkuvien muutosten kourissa. Samanlainen kehitys näyttää jatkuvan siirryttäessä uudelle vuosituhannelle. Venäjän asevoimien uudistamiseksi käynnistetyn laajan ja kunnianhimoisen reformisuunnitelman tavoitteena on uudistaa niin asevoimien rakenne, tehtävät kuin niiden käyttöperiaatteetkin. Lähivuosina näemme, millainen uusi sotilaallinen doktriini lopulta on sekä millaiseksi asevoimien rooli Venäjän yhteis- kunnassa muotoutuu. Venäjän yhteiskunnan poliittinen kehitys vaikuttaa siihen, miten ja millaisissa tilanteissa asevoimia suunnitellaan tulevaisuudessa käytettävän. Venäjän taloudellinen tilanne toisaalta lopulta ratkaisee, missä muodossa sotilaallinen reformi toteutuu sekä minkälaiset asevoimat Venäjällä on 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Käytettävissä olevat asevoimat, mukaan lukien henkilöstön koulutustaso, sekä sen laadulliset ja määrälliset ominaisuudet vaikuttavat aina operaatiotaitoon ja taktiikkaan. Näyttäisi kuitenkin siltä, että Venäjän operaatiotaidossa ja taktiikassa tulee tapahtumaan seuraavien vuosikymmenien aikana joitakin muutoksia. Suunniteltujen ja käynnissä olevien Venäjän asevoimien kehityssuunnitelmien toteutuminen kestää vuosia, joten liian pitkälle menevien johtopäätösten tekemistä nykytilanteen perusteella, tai edes muutaman seuraavan vuoden kokemusten pohjalta, tulee välttää, koska Venäjällä selvästi on voimakas poliittinen tahto panostaa huomattavia resursseja maan asevoimiin. Tällä hetkellä Venäjän tulevaisuuteen liittyy joka tapauksessa niin monia epävarmuustekijöitä, etteivät venäläiset todennäköisesti pysty itsekään ennustamaan, mikä on yhteiskunnan tilanne vaikkapa viiden vuoden päästä. Todennäköisten kehitystrendien ennustaminen on olemassa olevien tosiasioiden valossa kuitenkin mahdollista. Puolustusvoimien tehtävänä on seurata kaikkien lähialueidemme asevoimien kehittymistä, jotta tiedämme mihin suuntaan ja missä tarkoituksessa asevoimia eri maissa kehitetään. Samalla voimme kehittää omaa puolustusjärjestelmäämme oikeaan suuntaan, jotta kykenemme vastaamaan alkavan vuosituhannen turvallisuuspoliittisiin haasteisiin riittävän suorituskykyisillä ja nykyaikaisen sodan kuvan mukaan koulutetuilla joukoilla. Maanpuolustuskorkeakoulun Taktiikan laitoksen tehtäviin kuuluu kaikkien naapurivaltioidemme asevoimien operaatiotaidon ja taktiikan kehityksen seuraaminen.
Resumo:
The purpose of this quantitative study is to study future consumers’ perception of sustainability in relation to business in general and specifically concerning the forest industry. The aim is to understand, what they feel is important for sustainable business and how the forest industry, in their opinion, is performing in this respect. Further, it aims to study how these perceptions reflect in their buying decisions. The research was conducted by a quantitative survey in two countries, Finland and Hong Kong, in the spring of 2015. All data used in the research is primary. The result indicate that consumers see sustainability issues important today and in the future. Sustainability is seen important both for business in general for the forest industry. The industry is considered sustainable now, but room for improvements exists. The appreciation of sustainability does not reflect to buying decisions, however. The buying of ecological products seems to be more up to chance than to intention. Consumers are not proactive in searching for more ecological or responsible options. Information needs to be taken to them. Ecologicalness as such is still not a strong selling point.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli selvittää tietojohtamisen eri käytäntöjen vaikutusta oppimiseen, uudistumiseen sekä yrityksen innovaatiokyvykkyyteen. Työssä on keskitytty erityisesti sellaisiin tietojohtamisen käytäntöihin, jotka edistävät oppimista ja uusiutumista yrityksissä. Työssä on käytetty tilastollisia menetelmiä, muun muassa faktorianalyysia, korrelaatioanalyysia sekä regressiota, analysoitaessa 259 suomalaisesta yrityksestä kerättyä kyselydataa niiden tietojohtamisen käytöntöihin ja aineettomaan pääomaan liittyen. Analyysi osoittaa, että useat tietojohtamisen käytännöt vaikuttavat positiivisesti yrityksen uudistumiseen ja sitä kautta innovaatiokyvykkyyteen. Henkilöstön kouluttaminen sekä parhaiden käytäntöjen kerääminen ja soveltaminen yrityksessä ovat positiivisesti yhteydessä innovaatiokyvykkyyteen. Henkilöstön kouluttamisella on merkittävin suora vaikutus innovaatiokyvykkyyteen ja tässä työssä on esitetty, että koulutuksen tarjoamisen suurin vaikutus on oppimismyönteisen kulttuurin kehittyminen yrityksiin sen sijaan, että koulutuksella pyrittäisiin vain parantamaan tehtäväkenttään liittyviä taitoja ja tietoja. Henkilöstön kouluttaminen, parhaat käytännöt sekä sosialisaatiossa tapahtuva tiedon vaihto ja suhteiden solmiminen vaikuttavat positiivisesti uudistumispääomaan. Työn tulosten perusteella uudistumispääomalla on merkittävä rooli innovaatioiden syntymisessä yrityksissä. Uudistumispääoma medioi koulutuksen, parhaiden käytäntöjen ja mahdollisesti myös sosialisaation vaikutusta innovaatiokyvykkyyteen ja on näin merkittävä osa innovaatioiden syntyä yrityksissä. Innovaatiokyvykkyyden osatekijöiden ymmärtäminen voi auttaa johtajia ja esimiehiä keskittämään huomionsa tiettyihin tietojohtamisen käytäntöihin edistääkseen innovaatioiden syntymistä yrityksessä sen sijaan, että he pyrkisivät vain vaikuttamaan innovaatioprosessiin.
Resumo:
Forskning visar att avvikande sexuell preferens (ASP) är en av de mest centrala prediktorerna för återfall i sexualbrott. Eftersom det är viktigt att det i juridiskt beslutsfattande och behandling av sexualförbrytare finns valida och standardiserade verktyg att tillgå för bedömning av ASP, har forskningen under de senaste åren fokuserats på uppmärksamhetsbaserade metoder. Syftet med avhandlingen var att förbättra uppmärksamhetsbaserade metoder genom utvecklingen av en s.k. Rapid Serial Visual Presentation (dtRSVP) metod för att identifiera ASP. Innan vi testade sampel med sexualbrottslingar så genomförde vi tre studier för att kalibrera förfarandena. I dessa studier undersökte vi möjligheten att differentiera mellan homosexuella och heterosexuella män och hur enkelt deltagarna kunde fuska. Dessutom skapade vi en ny uppsättning standardiserade stimuli för bedömningen av pedofilt sexuellt intresse (Virtual People Set, VPS). I skapandet av stimuli togs de etiska och juridiska problemen i beaktande så långt som möjligt. När vi använde dtRSVP som mätningsförfarande för att skilja åt sexuellläggning i ett sampel av homosexuella och heterosexuella män fann vi att sexuellt relevanta stimuli påverkade informationsbehandlingen på ett förutsägbart sätt. Förfarandet hade en god förmåga att skilja sexuella preferenser mellan grupperna och förfarandet var svårt att påverka genom att fuska. När vi använde dtRSVP som mätningsförfarande för att identifiera avvikande sexuell läggning bland dömda sexbrottslingar fann vi att de visade en annorlunda bearbetning av sexuella stimuli jämfört med andra deltagare och att dessa skillnader var i de förväntade riktningarna. Det var däremot svårt att dra några slutsatser angående denna mätmetods förmåga att skilja mellan grupperna pedofiler och icke-pedofiler. Slutligen fann vi att VPS verkar vara ett användbart stimuluspaket för experimentell forskning om pedofilt sexuellt intresse. ---------------------------------------------------- Tutkimuksien mukaan poikkeava seksuaalinen mieltymys (PSM) on yksi seksuaalirikoksen uusimisen keskeisimmistä ennustajista. Oikeudellisessa päätöksenteossa ja seksuaalirikollisten hoidossa on tärkeää, että on käytettävissä kelvollisia ja standardisoituja välineitä PSM:n arvioinnissa. Sen vuoksi on tutkimuksissa viime vuosina keskitytty huomaavaisuuteen perustuviin menetelmiin. Tämän tutkielman tarkoitus oli parantaa huomaavaisuuteen perustuvia menetelmiä kehittämällä nk. Rapid Serial Visual Presentation (dtRSVP) menetelmän. Kalibroidakseen menettelytapoja suoritettiin kolme tutkimusta ennen kuin tutkittiin koeryhmää, johon kuuluvat seksuaalirikollisia. Näissä tutkimuksissa tutkittiin mahdollisuutta erotella homoseksuaalisia ja heteroseksuaalisia miehiä ja tutkittiin missä määrin osallistujien oli helppo huiputtaa. Sen lisäksi, pedofiilisen seksuaalisen mieltymyksen arviointia varten kehitettiin uutta sarjaa standardisoituja virikkeitä (Virtual People Set, VPS). Kehitettäessä virikkeitä otettiin mahdollisimman pitkälti huomioon eettisiä ja oikeudellisia ongelmia. Käytettäessä dtRSVP mittausmenetelmää erotellakseen homo- ja heteroseksuaalista suuntautumista havaitsimme, että seksuaaliset virikkeet vaikuttivat tietojenkäsittelyyn ennustettavalla tavalla. Menettelytavan avulla pystyttiin erotella koeryhmässä olevia seksuaalisia mieltymyksiä ja menettelytapaan oli vaikeaa vaikuttaa huijaamalla. Käytettäessä dtRSVP mittausmenetelmää tunnistaakseen poikkeavaa seksuaalista mieltymystä tuomittujen seksuaalirikollisten keskenään havaitsimme, että he osoittivat erilaista käsittelyä seksuaalisista virikkeistä toisiin osallistujiin verrattuna ja tulokset olivat ennustettavia. Silti oli vaikeaa tehdä johtopäätöksiä mittausmenetelmän kyvystä erotella ryhmiä pedofiilisiä ja ei-pedofiilisiä miehiä. Lopuksi havaitsimme, että VPS näyttää olevan käyttökelpoinen stimulussarja pedofiilisen seksuaalisen mieltymyksen kokeellisissa tutkimuksissa.
Resumo:
There is variation in how teachers and schools implement bullying prevention programs. Although this variation has been discussed, there has been little empirical research concerning the relationship between implementation fidelity and program outcomes. This thesis contains three studies, each of them in the context of implementing the KiVa antibullying program, and examines teachers’ actions in preventing and intervening in school bullying. The first aim of this thesis is to examine implementation degree of the KiVa curriculum and its’ association with reductions in victimization and bullying perpetration (Study I). The second aim is to clarify why teachers displayed different degrees of adherence to the KiVa curriculum during a school year (Study II). Thirdly, it is investigated whether recognizing victimization can be difficult for school staff (Study III). In addition to these peer-reviewed studies, the thesis includes a qualitative analysis (unpublished) of the teachers’ open answers concerning their implementation experiences. The data were collected from elementary school teachers (Studies I–II; the unpublished study), elementary school students (Study I), and students on the elementary and middle school levels (Study III) during the evaluation of the effectiveness of KiVa antibullying program between 2007 and 2009. The findings demonstrate that a larger reduction in victimization can be achieved in classrooms where teachers display higher levels of adherence to the KiVa curriculum and invest more time for preparing the lessons. Bullying perpetration, however, was not equally affected by the level of curriculum implementation. With respect to the implementation process over one year, there was significant variation between individual teachers’ activity—ranging from systematic and high implementation to declining delivery from lesson to lesson. The sustained actions (high and moderate levels of implementation) were premised on principal support for antibullying work. Lesson preparation was associated with keeping implementation high throughout the school year. The findings also implied that the belief in the effectiveness of the program is important for a higher implementation degree at starting point of the process. Finally, there are severe flaws in teachers’ ability to identify students who are victimized. As it turns out, it is possible that only one-fourth of chronically victimized students are helped by the school staff. Especially when the victims are middle-school-aged girls, when they bully others themselves, or when they do not tell adults about bullying, reaching out for them is difficult. Implementation and dissemination of research-based interventions will take a good deal of time and effort. The findings demonstrate that active implementation is important for improving program outcomes. They also show how implementation can be sustained—there are both individual and interpersonal factors that facilitate or inhibit high-quality implementation. Thus, implications for future research regarding the implementation of school-based programs are suggested.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia ovat neljännen luokan oppilaiden luovan kirjoittamisen taidot ja kuinka vahva luottamus oppilailla on omiin kykyihinsä tarinankirjoittajina. Lisäksi selvitettiin, onko kirjoittajaminäpystyvyydellä ja sukupuolella yhteyttä luovan kirjoittamisen taitoihin. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen ei-kokeellinen survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin marras–joulukuussa 2015 kahdessa satakuntalaisessa koulussa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 66 oppilasta neljältä eri luokalta. Kirjoitustaitoa arvioitiin oppilaiden kirjoittamien tarinoiden perusteella ja kirjoittajaminäpystyvyyttä suljetun kyselylomakkeen avulla. Tarinoiden pisteytystä varten muodostettiin viisi arvioinnin osa-aluetta: 1) kerronnan sujuvuus ja johdonmukaisuus, 2) henkilöiden ja ympäristön kuvailu, 3) kielen rikkaus, 4) omaperäisyys ja 5) tapahtumarikkaus. Tutkimustulosten mukaan neljäsluokkalaisten kirjoitustaidot olivat keskimäärin välttävät. Lähes kaksi kolmasosaa oppilaista kirjoitti kirjoitelman, joka arvioitiin heikoksi tai välttäväksi. Erinomaisen arvosanan kirjoitelmastaan sai hieman yli viidesosa oppilaista ja hyvän arvosanan hieman alle viidesosa. Tytöt onnistuivat kirjoitustehtävässä selvästi paremmin kuin pojat. Kirjoitelman arvioinnin osa-alueista parhaiten oppilaat hallitsivat kerronnan sujuvuuden ja johdonmukaisuuden sekä tapahtumarikkauden. Eniten vaikeuksia tuotti omaperäisen tarinan kirjoittaminen rikkaalla kielellä. Pojat suoriutuivat jokaisesta arvioinnin osa-alueesta tyttöjä huonommin. Tyttöjen ja poikien kirjoittajaminäpystyvyydet eivät juurikaan eronneet toisistaan. Useat oppilaat arvioivat omat kirjoittajantaitonsa paremmiksi kuin kirjoitelmasta saadut pisteet osoittivat. Tämä näkyi erityisesti heikosti kirjoitelmassaan suoriutuneiden oppilaiden kohdalla. Kirjoittajaminäpystyvyys oli yhteydessä kirjoitelmasta saatujen pisteiden kanssa, eli mitä vahvempi oppilaan kirjoittajaminäpystyvyys oli, sitä paremmin hän yleensä onnistui kirjoitustehtävässä. Tulosten perusteella oppilaiden luovan kirjoittamisen taitoihin pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Erityisen haasteen kirjoitustaitojen kehittämiselle muodostavat hyvin heikkotasoiset kirjoittajat sekä tyttöjen ja poikien kirjoitustaitojen väliset isot erot.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli analysoida esiopetusikäisten lasten motivaatiota ja lasten keskinäistä vuorovaikutusta Kirjoittamalla lukemaan -työtapaa käytettäessä. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään sekä lasten motivaatiota työskentelyyn että vertaistyöskentelymuotoja (yhteistoiminnallinen, epäsymmetrinen, hajautettu) heidän kirjoittaessaan parin kanssa tietokoneella. Tutkimukseen osallistui kahdeksan esioppilasta ja heidän esiopettajansa yhdestä satakuntalaisesta päiväkotiryhmästä. Tutkimusaineisto kerättiin huhti-toukokuussa 2015. Tutkimusmenetelmiä olivat esioppilaiden toiminnan videointi, esioppilaiden lukutaidon valmiuksien arviointi, esiopettajien motivaation arvioinnit sekä esioppilaiden itsearvioinnit kirjoitustuokioiden mielekkyydestä. Lasten keskinäistä vuorovaikutusta analysoitiin laadullisella analyysillä ja aika-analyysillä sekä litteroidusta aineistosta frekvenssien avulla. Tutkimustulosten mukaan Kirjoittamalla lukemaan -työtapa näyttää motivoivan lapsia. Vaikka lasten tehtäväsuuntautuneisuus esiopettajan arvioiden mukaan vaihteli eri kirjoituskerroilla, se oli kuitenkin keskimäärin melko korkeaa. Lapset itse arvioivat Kirjoittamalla lukemaan -tuokiot keskimäärin mielekkäiksi. Tulokset osoittivat myös, että Kirjoittamalla lukemaan -tuokioilla esiintyi yhteistoiminnallista, epäsymmetristä ja hajautettua vertaistyöskentelyä. Vertaistyöskentelymuodot vaihtelivat jonkin verran eri kirjoituskerroilla. Kun tarkasteltiin kaikkien parien kolmea kirjoituskertaa, havaittiin yhteistoiminnallista vertaistyöskentelyä esiintyvän eniten. Lisäksi tulokset osoittivat, että yhteistoiminnallisen vertaistyöskentelyn ajallinen osuus lisääntyi jo kolmen kirjoituskerran aikana.
Resumo:
Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli huoli kaupan rakenteellisten muutosten vaikutuksista suomalaisiin vaatevalmistajiin ja -valmistuttajiin. Muutosten seurauksena suomalaisia brändejä katoaa markkinoilta jakelukanavien vähentymisen myötä, joten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien olisi aktiivisesti reagoitava asiaan jo lähitulevaisuudessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata suomalaisten vaatevalmistajien ja -valmistuttajien verkkokauppaliiketoimintamalleja, verkkokaupan rooleja yritysten strategiassa sekä kuluttajien aktivoinnin ja sitouttamisen keinoja verkkokaupoissa. Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat: 1. Minkälaisia verkkokauppaliiketoimintamalleja yrityksillä on käytössä? 2. Millaisia rooleja verkkokaupoilla on yritysten strategiassa? ja 3. Miten verkkokaupan avulla voidaan aktivoida ja sitouttaa kuluttajia? Tutkimuksen tavoitteena oli löytää teorian ja empirian pohjalta vaatevalmistajille sopiva verkkokauppaliiketoiminnan malli, joka olisi vaihtoehto oman verkkokaupan perustamiselle. Tutkimus rajattiin koskemaan miesten vaatebrändejä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimuksen empiria kerättiin haastattelemalla kahdeksaa henkilöä viidestä suomalaisesta vaatevalmistusyrityksestä. Tuloksista ilmeni, että vaatevalmistajilla ja -valmistuttajilla on käytössä monenlaisia verkkokauppaliiketoimintamalleja samaan aikaan. Formaattina yrityksillä on valikoimilla erikoistuva formaatti ja siitä tämän formaatin alakategoria, kapeaan tuotealueeseen keskittyvä formaatti. Yritykset kokivat verkkokaupan olevan ensisijaiselta rooliltaan yksi yrityksen jakelukanavista, mutta samalla myös tärkeä markkinointiviestinnän ja brändin rakentamisen kanava. Yrityksen verkkokaupoissa olevat toiminnallisuudet eivät ole erityisen kuluttajia aktivoivia, mutta osalla yrityksistä vuorovaikutus kuluttajien kanssa tapahtuu yrityksen Facebook-sivustolla. Verkkokaupoissa kuluttajan sitoutumista pyritään vahvistamaan kertomalla selkeästi yrityksen arvoista. Yksi tärkeä arvo on suomalaisuus. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että yritysten kannattaisi kehittää verkkokauppojensa elämyksellisyyttä, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutteisuutta. Jos yrityksellä ei ole verkkokauppaa, kuluttajia voi aktivoida yrityksen verkkosivuilla tai Facebook-sivustolla. Vaihtoehto omalle verkkokaupalle on lähteä ulkopuolisen operoimaan elämykselliseen markkinapaikkaan, jossa useat yritykset myyvät tuotteitaan. Tällöin yritys saisi näkyvyyttä verkossa ja turvaisi jakelukanaviensa säilymisen haastavassa kaupan murroksessa. Samalla miesten vaatteiden tarjontaa saataisiin paremmin vastaamaan ennustettua miesten vaatteiden kysynnän kasvua.