Kiinteistöautomaatio osana älykkäitä sähköjärjestelmiä

Työssä tarkasteltiin älykkäiden sähköverkkojen näkökulmasta, millaisia toiminnallisuuksia kiinteistöautomaatiojärjestelmiltä odotetaan ja miten markkinoilla olevat järjestelmät vastaavat näihin odotuksiin. Lisäksi arvioitiin, kuinka taloudellisesti kannattavia valittuihin automaatiojärjestelmiin kuuluvat energian käytön hallintaan liittyvät toiminnallisuudet ovat sähkönkäyttäjien näkökulmasta. Lopuksi tehtiin lyhyt katsaus kiinteistöautomaatiojärjestelmien tulevaisuuden näkymiin. Kiinteistöautomaatiolla voidaan vaikuttaa energian käytön tehokkuuteen ohjaamalla esimerkiksi valaistusta, ilmanvaihtoa, ilmastointia, lämmitystä ja sähkölaitteita. Eräs vaihtoehto on toteuttaa ohjauksen avulla markkinapohjaista kysyntäjoustoa, jossa kiinteistön sähköjärjestelmän toimintaa säädetään sähkön hinnan perusteella. Kiinteistössä tulee myös voida tehdä laitekohtaisia energiankulutuksen mittauksia, jotka antavat tietoa sähkönkäyttäjille eri laitteiden sähkönkulutuksesta. Kiinteistöautomaation ja sähkön pientuotannon yleistymisen myötä on myös etähallittavien virtuaalivoimaloiden toteuttaminen tulossa mahdolliseksi. Lisäksi laskettiin sähkönkäyttäjän kannalta lämmityksen, valaistuksen ja ilmanvaihdon ohjauksen kannattavuutta ja selvitettiin, että tutkituissa esimerkkijärjestelmissä suurin säästöpotentiaali on lämmityksen ohjauksessa.

Laivastotoiminta saaristotaisteluissa Suomen olosuhteissa

Miten alivoimainen voi olosuhteissamme pärjätä? Tämä kysymys lienee raastanut Jouko Pirhosen mieltä hänen laatiessaan diplomityötään vuonna 1947. Tilanne oli merivoimien kannalta sysimusta. Laivasto oli riisuttu käytännössä kaikista hyökkäyksellisistä asejärjestelmistä Pariisin rauhansopimuksen seurauksena, ja merivoimien operaatioalueen katkaisi suurvallan miehittämä suurtukikohta Porkkalassa. Tulevasta ei ollut varmuutta. Silti oli yritettävä jotakin: yritettävä ylläpitää vähäisiäkin resursseja ja tutkia tulevaa parempien aikojen toivossa. Jouko Pirhosen diplomityö laajentaa vuonna 2012 aloitetun Suomalaisen sotataidon klassikot sarjan merelle. Näin ollen sarjalle asetettu ensimmäinen välitavoite – julkaista tekstejä kaikista puolustushaaroistamme – on saavutettu. Pirhosen tutkimus sijoittuu aikaan, jolloin diplomitöitä käytettiin hyödyksi täysipainoisesti. Sotakorkeakoulussa hänen vuosikurssillaan laadittiin kaiken kaikkiaan toistakymmentä diplomityötä, joiden otsikot ja sisältö liittyvät puolustusjärjestelmän jonkin osa-alueen kehittämiseen. Esimerkiksi Leevi Välimaa pohti tulevaisuuden sotaa pessimistisen sävyisessä tutkimuksessaan. Komentajakapteeni Kullervo Killinen taas arvioi tulevaisuuden merivoimia ja majuri Leo Ahola ilmavoimien kehittämismahdollisuuksia. Pirhosen työ pelkistyy lauseeseen ”taktiikka maaston mukaan ja väline olosuhteita varten”. Laajennettakoon maasto nykytermein taistelutilaksi ja olosuhteet kattakoot myös kyberulottuvuuden. Toimintamalliemme tulee yhä nivoutua jossain määrin taloudellisesti edullisiin ratkaisuihin ja erityisolosuhteidemme hyväksikäyttöön. Materiaali, henkilöstö ja käyttöperiaatteet luovat yhdessä perustan suorituskyvyllemme. Miten Pirhonen on päätynyt johtopäätöksiinsä? Pirhosen työn lähtökohdat ovat varsin käytännönläheiset – sotakokemukset ja suomalaiset olosuhteet. Suomalainen saaristo muodosti ja muodostaa erityislaatuisen toimintaympäristön, mikä edellyttää erityislaatuista meripuolustusta. Tuloksiinsa Pirhonen pääsi todennäköisesti yhdistelemällä omia sekä kollegoittensa kokemuksia ja havaintoja muiden tekemiin tutkimuksiin ja näkemyksiin. Pirhosen lähdeaineisto on parasta, mitä tuohon aikaan oli saatavissa. Pirhosen työtä arvioi kaksi eri sukupolven meriupseeria. Pitkän uran merivoimissa tehnyt ja merivoimia vuosina 1997–2001 komentanut vara-amiraali Esko Illi kuvaa artikkelissaan merivoimien kehitystä sodan jälkeen sekä arvioi Pirhosen diplomityössään esittämien näkemysten toteutumista merivoimissamme. Kapteeniluutnantti Juuso Säämänen maalaa kuvan Pirhosen sotilasurasta ja asemoi Pirhosen tekstin aikakauden kontekstiin. Lukijalle piirtyy siis kuva olosuhteista, jotka todennäköisesti vaikuttivat Pirhosen näkemyksiin hänen laatiessaan tutkimuksensa sekä analyysi niiden toteutumisesta ja vaikuttavuudesta.

Kailas, Uuno

Uuno Kailas, urspr. Frans Uuno Salonen f. 29.3.1901 i Heinola landskommun d. 21.3.1933 i Nizza, Frankrike Uuno Kailas författarbana varade endast ett decennium (1922-1932). Under denna tid blev han känd som en prototyp för den lidande konstnären, och som en speciellt skicklig brukare av versmått och slutrim. Teman i Kailas dikter är en hänförd livseufori, men samtidigt en djup och dyster känsla av skuld. I sin sena produktion närmar han sig ändå en lugnare, mera klassiskt lakonisk lyrisk stil. Hans dikter behåller ändå sin sensualism och tidningen Kotimaa (sv. hemlandet) hotade honom rentav med tryckfrihetsåtal. Dikten ”Talo” (sv. ”Gården”) i diktsamlingen Uni ja kuolema (1931, sv. Drömmen och döden) gestaltar en känsla förbunden med att avstå eller dra sig tillbaka som är typisk för Kailas lyrik: ”Vain kaks on ovea mulla,/kaks, uneen ja kuolemaan.” (”Blott drömmens utgång och dödens/finns där tillreds för mig.”, tolkning till svenska av Arvid Mörne). http://www.blf.fi/artikel.php?id=4878 http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/4878/

Asiantuntijuuden hyödyntäminen pk-yritysten hallitustyössä

TIIVISTELMÄ Tekijä: Kirsi Mikkilä Tutkielman nimi: Asiantuntijuuden hyödyntäminen pk-yritysten hallitustyössä Tiedekunta: Kauppatieteellinen tiedekunta Pääaine: Yrittäjyys ja pk-yrityksen johtaminen Vuosi: 2014 Pro gradu -tutkielma: Lappeenrannan teknillinen yliopisto 103 sivua, 9 kuvioa ja 2 liitettä. Tarkastajat: KTT, prof. Timo Pihkala ja KTT, prof. Markku Ikävalko Hakusanat: hallitus, pk-yritys, asiantuntijuus Pk-yrityksen hallitustyö on yksi keskeisimmistä johtamisen välineistä, jonka avulla yritys voi mahdollistaa kasvunsa ja tuottaa omistajien sijoittamalle pääomalle parempaa tuottoa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella asiantuntijuuden käyttöä pk-yritysten hallitustyöskentelyssä. Tutkimuksella etsittiin vastauksia kysymyksiin, missä yrityksen kehitysvaiheissa asiantuntijuutta lisätään hallituksessa, mitä sillä halutaan saavuttaa ja miten prosessiin valmistaudutaan. Tavoitteena oli täydentää tietämystä pk-yrityksen hallitustyön muuttumisen ja hallituksen laajenemisen mahdollisuuksista ja syistä. Tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena. Tutkimuksen kohdeorganisaatioiksi valittiin viisi teollisuudenalan koneiden, laitteiden ja tuotteiden toimittajayritystä Päijät-Hämeen alueelta. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2014 teemahaastatteluina. Tutkimus vahvisti resurssiperustaisen näkökulman nousevan vahvasti esiin pk-yrityksien muutosvaiheista. Hallitustyö ja hallituksen jäsenten osaaminen korostui kasvuhakuisuuden lisääntyessä. Agenttiteoria sai vahvistusta omistajajäsenten valvonnan tarpeen painottuessa ja stewardship -teorian mukaisesti hallitusammattilaiset katsoivat osaamisensa hyödyntämisen olevan palkitsemista tärkeämpää.

RFID-teknologian hyödyntäminen valmistavan teollisuuden toimitusketjuissa

Tässä työssä tutkitaan RFID-etätunnistusteknologian avulla saavutettavia merkittävimpiä hyötyjä valmistavan teollisuuden toimitusketjuille. Tavoitteena on kartoittaa saavutettavat hyödyt jo käytössä olevilla RFID-teknologian sovellutuksilla. Työssä esitellään RFID-teknologian perusteet ja käytössä olevat sovellutukset sekä toimitusketjujen yleisimmät riskit ja kustannustekijät. Käytössä olevilla sovellutuksilla saavutettavia hyötyjä verrataan toimitusketjujen yleisimpiin riski- ja kustannustekijöihin. Tutkimuksessa todettiin RFID-teknologialla olevan merkittäviä positiivisia vaikutusmahdollisuuksia toimitusketjujen tehokkaampaan ja taloudellisempaan toimintaan.

Merikonttien testilaitteiston suunnittelu

Merikonttien käyttöön rahtiliikenteessä liittyy niiden fyysisen kunnon säännöllinen tarkastaminen. Konttien tarkastaminen nykyisillä tavoilla on koettu vievän liikaa aikaa ja rahaa. Ratkaisuna tähän konttien tarkastaminen pyritään mekanisoimaan kehittämällä testilaitteisto, jolla kontin voi tarkastaa nopeasti ja edullisesti. Tässä diplomityössä perehdytään kyseiseltä laitteistolta vaadittaviin mekaanisiin ominaisuuksiin ja laitteiston suunnitteluun. Työn alussa selvitetään laitteistolta vaadittavat mekaaniset ominaisuudet. Tämän jälkeen siirrytään ideoimaan mahdollisia ratkaisuja vaadittavien ominaisuuksien toteuttamiseksi. Valittujen ideoiden pohjalta suunnitellaan testilaitteisto ja tehdään siitä valmistuspiirustukset. Työssä suoritetaan myös koemittaukset jo olemassa oleville testilaitteistojen prototyypeille ja arvioidaan näiden suorituskykyä.

Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa: Tutkimusseloste ja aineistojen 1999–2014 vertailua

Julkaisussa tarkastellaan syksyllä 2014 kerättyä Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa -postikyselyaineistoa. Kyselylomake lähetettiin kaikkiaan 3000 suomenkieliselle 18–74-vuotiaalle Suomessa asuvalle. Otantamenetelmänä käytettiin yksinkertaista satun-naisotantaa. Aineistossa olevien tapausten lukumäärä on 1 354 ja aineiston lopullinen vastausprosentti 46. Aineiston keruusta ja tallennuksesta vastasi Turun yliopiston taloussosiologian oppiaine. Aineiston keruun kustannuksiin osallistuivat lisäksi Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sosiologian oppiaineet. Julkaisussa esitellään aluksi aineiston keräämisprosessi sekä arvioidaan aineiston katoa ja sen vaikutusta aineiston edustavuuteen. Sen jälkeen esitellään Suomi 2014 -kyselyssä käytettyjä uusia kysymystyyppejä. Julkaisun lopussa tarkastellaan sitä, miten suomalaisten kulutukseen ja elämäntapaan viittaavat asenteet, arvomaailma ja poliittinen suuntautuminen ovat muuttuneet vuosina 1999–2014.

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen sekä ohjauspalveluiden nykytila ja kehittämistarpeet Etelä-Savossa 2015

Vuoden 2011 alusta lähtien on ollut voimassa nuorisolain 7 a§, jonka mukaan kunnassa on oltava nuorten ohjaus- ja palveluverkosto paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten. Verkoston tehtävänä on edistää alueen nuorten hyvinvointia tiedonkeruun, palveluohjauksen, palvelujen yhteensovittamisen ja viranomaiselta toiselle tapahtu-van sujuvan tiedonsiirron keinoin. Tässä raportissa tarkastellaan kuntien ohjaus- ja palveluverkostojen toimintaa ja kehittämistarpeita Etelä-Savon maakunnassa. Samal-la kuvataan myös nuorten ohjauspalveluiden toimivuutta samoin kuin nuorten hyvinvoinnin strategista kehittämistä. Raportti perustuu vuoden 2015 alussa toteutetulla kuntakierroksella tavattujen, 70 nuorten ohjaus- ja palveluverkoston jäsenen esiin tuomiin kokemuk-siin ja näkemyksiin. Kuntakierroksen perusteella maakunnan yhteinen tahtotila edistää eteläsavolaisten lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia on vahva. Nuorten ohjaus- ja palveluverkostot kokoavat moniammatillisen toimijajoukon säännöllisesti yhteen. Toiminta on käytännönläheistä, nuorten tarpeista lähtevää ja ennaltaehkäisevään työotteeseen perustuvaa. Nivelvaiheen ohjauspalvelut toimivat maakunnassa erittäin hyvin. Samoin etsivä nuorisotyö tekee erinomaista ehkäisevää mutta myös korjaavaa työtä tavoittaen hyvin putoamisvaarassa olevia nuoria. Maakunnassa on kuitenkin näkyvissä palveluiden epätasa-arvoista saatavuutta ja saavutettavuutta, mikä näkyy maakunnassa erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tarvitsemissa palveluissa.

Ristiretkeläisten, pakanoiden ja saraseenien kohtaamisia

Kirjallisuusarvostelu

Riitajuttuja paavin kuuriassa

Kirjallisuusarvostelu

Selvitys Helsingin seudun pääväylien liikenteen toimivuudesta ja ruuhkautumisesta

Tämän selvityksen tavoitteena oli laatia käytettävissä olevaa mittaustietoa ja maastokäyntejä hyödyntäen asiantuntija-arviona kokonaisnäkemys Helsingin seudun pääväylien ruuhkautuvuudesta. Analyysiin haettiin LAM-tietokannasta pääväylien pisteistä vuosien 2003 ja 2010 jokaisen tunnin liikennemäärä ja keskinopeus ajosuunnittain. Lisäksi LAM-aineistoa yhdisteltiin Liikenneviraston keli- ja häiriötietoihin. LAM -pisteiden mittaustietojen perusteella on ruuhkattomien päivien määrä vähentynyt selvästi vuoden 2003 jälkeen. Ruuhkattomat päivät ovat vähentyneet noin puolessa mittauspisteistä sekä aamu- että iltaruuhkassa. Ruuhkat ovat muuttuneet vakavammiksi. Lähes kaikissa mittauspisteissä, joissa ruuhkattomat päivät vähenivät, kasvoi myös vakavampien ruuhkien määrä. Aamuliikenteessä ruuhkautuminen on lisääntynyt varsinkin Kehä I:llä sekä säteittäisväylillä Kehä III:n sisäpuolella. Iltapäiväliikenteessä ruuhkautuminen on yleisempää kehäteillä kuin säteittäisväylillä. Vakavat ruuhkat keskittyvät säteittäisväylillä yksittäisten liittymien yhteydessä sijaitseviin pullonkauloihin ja väylien päätepisteisiin katuverkolle saavuttaessa. Kehä III:n ulkopuolella suuret nopeushajonnat alkavat aiheuttaa ruuhkia myös linjaosuuksille väylillä, joiden liikennemäärä on lähellä kapasiteettia. Ruuhkautuminen on yleisintä marras-, joulu- ja tammikuussa, jolloin olosuhteet näyttävät lisäävän erityisesti lieviä ruuhkia. Huonolla talvikelillä ruuhkautuvien tuntien osuus kasvaa hieman ja erittäin huonolla talvikelillä ruuhkautuminen on kaksi kertaa todennäköisempää kuin normaalilla kelillä. Huonon kelin vaikutus näkyy voimakkaasti varsinkin pisteissä, joiden liikennemäärä on lähellä tien kapasiteettia. Ruuhkautumisen riskiä huonoilla keleillä lisää se, että huonon ja erittäin huonon ajokelin aikana häiriöriski on suurempi kuin normaalin talvikelin aikana. Toimenpidesuosituksena esitettiin säteittäisväylien lisäkaistoja pahimmin ruuhkautuneilla liittymäväleillä Kehä I:n ja Kehä III:n välillä. Toimenpiteiden suunnittelussa tulee huomioida, että käynnissä olevien Kehä I:n ja Kehä III:n työmaiden valmistuminen voi muuttaa ruuhkautumistilannetta huomattavasti. Kehä III:n ulkopuolella säteittäisten pääväylien linjaosuuksien ruuhkautumista voidaan vähentää toteuttamalla vaihtuvia nopeusrajoituksia. Nopeusrajoitusten laskemisen lisäksi raskaan liikenteen ohituskiellot ruuhka-aikoina vähentäisivät nopeushajontaa ja voisivat siten vähentää ruuhkia sekä säteittäisväylillä että kehäteillä.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.