468 resultados para Lehtisalo, L.: Koulutus ja koulutuspolitiikka 2000-luvulle


Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Ulli Lustin omaelämäkerrallinen Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens (2009) (suom. Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä, 2013) on 2000-luvun kansainvälisesti menestynein saksankielinen sarjakuva. 1980-luvulle sijoittuva teos kuvaa nuoren punkkari-Ullin vaiheikasta matkaa Wienistä Italiaan ja sen halki. Matkakertomus syvenee kasvukertomukseksi, sillä matkan tapahtumat saavat Ullin tarkastelemaan maailmaa ja itseään uusin silmin. Teos edustaa taidesarjakuvaa viime vuosikymmeninä hallinnutta elämäkerrallisen ja dokumentaarisen sarjakuvan kautta. Fiktion rajojen ylittäminen on nähty pyrkimyksenä laajentaa sarjakuvan ilmaisurepertuaaria ja vahvistaa sarjakuvan arvostusta kulttuurin kentällä. Ei-fiktiivisen sarjakuvan aalto on vaikuttanut myös sarjakuvatutkimukseen, jonka piirissä elämäkerrallisuus ja dokumentaarisuus ovat tämän hetken tutkituimpia ilmiöitä. Tutkielmani asettuu osaksi omaelämäkerrallisen sarjakuvan tutkimusta, mutta pyrin huomioimaan analyysissani myös modernin omaelämäkerran laajemman, aina modernin ajan alkuun ulottuvan kirjoittamisen ja tutkimisen perinteen. Tarkastelen erityisesti sitä, miten teos kertoo omaelämäkerrallisen tarinan ja miten se käsittelee omaelämäkertalajille keskeisiä identiteetin, itseymmärryksen ja autonomisen toimijuuden kysymyksiä. Yhdistän sarjakuvailmaisun analyysin tutkielmassani kulttuurihistorialliseen ja sosiologiseen otteeseen. Ymmärrän sarjakuvan omalakisena ilmaisumuotonaan, mutta hyödynnän analyysissani tarpeen mukaan myös kirjallisuuden ja elokuvan tutkimusta. Osoitan tutkielmassani, että teoksen monimuotoinen kerronta korostaa sekä omaelämäkerran kykyä käsitellä erityisiä ja henkilökohtaisia kokemuksia että sen kykyä kurottaa kohti kulttuurien jaettuja ymmärtämisen ja kokemisen tapoja. Ullin identiteetti kiinnittyy teoksessa 1980-luvun vastakulttuureihin, joita kuvataan dokumentaarisen tarkasti. Subjektiivista kokemusmaailmaa, joka kulkee kerronnassa historiallisen todellisuuden rinnalla, lähestytään puolestaan ekspressiivisin ilmaisukeinon. Teoksen lähtökohtana ovat tekijän henkilökohtaiset kokemukset, mutta kerronta punoo tarinan kulttuurimme yhteisiin kertomusmalleihin ja myytteihin. Omaelämäkerrallinen tarina tarjoaa keinon käsitellä tekijän minuuden lisäksi myös historiallis-sosiaalista todellisuutta ja maailmasta kertomisen tapoja. Tässä piilee omaelämäkerran poliittinen potentiaali, jota myös Lustin teos hyödyntää kommentoidessaan sukupuolten välistä epätasa-arvoa.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Kristiinankaupungin kaupunki sai ympäristölupaviraston luvan Lapväärtinjoen alaosan kunnostukseen väyliä ruoppaamalla. Ruoppauk-set aloitettiin talvella 2011–2012 ja niitä jatkettiin seuraavana talvena. Ensimmäisenä talvena ruopattiin noin 18 100 m3 ja toisena 25 200 m3. Lupapäätöksessä luvanhaltija määrättiin tarkkailemaan hankkeen vaikutuksia veden laatuun, suojeltuihin Natura 2000 – luon-nonarvoihin, kalakantoihin, kalojen kutualueisiin ja kalastukseen valvovien viranomaisten hyväksymällä tavalla. Tässä loppuraportissa esitetään kaikki kalaston ja kalastuksen tarkkailujen tulokset. Hankkeen toteuttamisen vaikutuksia meritaimenen ja vaellussiian nousuun seurattiin rysäpyynnin avulla syksyisin ja keväisin syksystä 2011 alkaen syksyyn 2014 asti. Rysällä saatiin taimenia eniten syksyllä 2013, kun taas siikoja saatiin eniten syksyllä 2012. Vain osa nousevista taimenista ui rysään, sillä syksyllä 2014 rysällä saatiin kymmenen taimenta, kun samaan aikaan noin 9 km päässä ylävir-ralla sijaitsevan Peruskosken Vaki-kalalaskurin kautta nousi lähes 70 lohikalaa eli ilmeisesti taimenta. Taimenen käyttämiä vaellusreittejä selvitettiin telemetrian avulla hankkeen valmistumisen jälkeen keväällä 2014. Lähettimillä varuste-tuista viidestä taimenesta neljä nousi jokeen. Kolme taimenista nousi ylävirtaan pääväylää pitkin ja yhden nousureitti jäi epäselväksi. Nahkiaisen toukkakartoitusten tavoitteena oli selvittää ennen ruoppauksia, poistetaanko ruoppauksilla toukka-alueita. Nahkiaistoukkia löydettiin hankealueen yläpuolelta ja ylä- ja keskiosalta kesällä 2011. Nahkiaisten pyyntiolosuhteiden muuttumista ja pyynnin tehok-kuutta seurattiin saaliskirjanpidon avulla yhteistyössä alueen nahkiaisrysäpyytäjien kanssa. Nahkiaissaaliit olivat pienet etenkin vuonna 2014. Tutkimusalueen virkistys- ja vapaa-ajan kalastusta selvitettiin lähettämällä tiedustelu ruoppausalueen rantojen maan- ja kiinteistön-omistajille ja mökin pitkään vuokranneille. Vastanneet ruokakunnat olivat saaneet kalaa vuonna 2011 yhteensä noin 3200 kg ja vuonna 2014 noin 2800 kg. Runsaimmin saatiin haukea, särkeä, ahventa, säynettä ja lahnaa, joista kertyi 88 % kokonaissaaliin massasta mo-lempina vuosina.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa merkittävimpiä talouden laskusuhdanteita ja talouskriisejä ovat sotien jälkeen olleet 1990-luvun alun lama sekä vuonna 2008 alkanut finanssikriisin jälkeinen taantuma. Näillä kahdella ilmiöllä on ollut laajalti vaikutuksia koko kansantalouteemme, ja luonnollisesti suomalaisten kuluttajien taloudellinen hyvinvointi on muuttunut ilmiöiden myötä. Yksilöiden aiempaa huonompi taloudellinen hyvinvointi laskusuhdanteissa aiheutuu laskeneista tuloista, työttömyydestä ja varallisuushintojen laskusta sekä edellä mainittujen seurauksista. Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida ja vertailla 1990-luvun laman ja 2000-luvun globaalin finanssikriisin aiheuttamia taloudellisia vaikutuksia suomalaisille kuluttajille. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, minkä eri tekijöiden kautta laskusuhdanteet vaikuttavat kuluttajiin ja miksi. Tutkielman empiirisessä osiossa käytetään pääasiassa Tilastokeskuksen tuottamaa kvantitatiivista materiaalia sekä analyysin rikastamiseksi erilaisia kvalitatiivisia tutkimustuloksia aiheesta. Tutkielman lopputuloksena voidaan todeta 1990-luvun laman vaikuttaneen suomalaisiin kuluttajiin voimakkaammin ja pitkäkestoisemmin kuin finanssikriisin aiheuttaman taantuman. Laman vaikutukset kestivät useita vuosia, ja palautuminen oli hidasta. Erityisen suureksi ongelmaksi nousi työttömyyden voimakas kasvu. Finanssikriisin myötä työttömyys reagoi bruttokansantuotteen laskuun nähden sen sijaan maltillisesti, eivätkä esimerkiksi kotitalouksien tulot laskeneet samalla tavalla kuin laman aikana. Lisäksi merkittävässä osassa 1990-luvun lamaa oli asuntomarkkinoiden hintakupla ja sen puhkeaminen, jolla oli voimakas vaikutus reaalitalouteen. Laskukausien toisistaan poikkeavat vaikutukset johtuvat pitkälti niiden syntyyn johtaneiden syiden eroista sekä valtion talouspoliittisista toimista laskukausien helpottamiseksi. Siinä missä 1990-luvun lama johtui pääasiassa Suomen sisäisistä poliittisista päätöksistä ja pankkisektorista, oli finanssikriisi Suomen ulkopuolinen globaalin rahoitusmarkkinoiden häiriö.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Niskapietiläntien museotie on Ruokolahden ja Rautjärven kuntien alueella tiellä 3891. Museotiejakso on pituudeltaan 19,5 kilometriä. Sen länsipää on levähdysalueen kohdalla, jonka tierekisteriosoite on 3981/1/6330. Itäpäässä museotie liittyy Miettiläntiehen (tie 3991). Niskapietiläntien museotien ulkopuolinen itäosa Ruokolahden Immolan ja Huhtasen kohdalla sijoittuu tiiviiseen taajamarakenteeseen. Immolassa on entisen sotilaslentokentän kasarmialue, joka on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö (RKY). Museokohteena Niskapietiläntie on periaatteessa helposti saavutettava, mutta käytännössä vaikeasti löytyvä siitäkin huolimatta, että sille ohjaavat museotieopasteiden lisäksi Via Karelia-tien opasteet. Museotien opastaulut ovat uusia ja asianmukaisia, mutta niissä museotiejakso on merkitty virheellisesti, liian pitkäksi länsiosastaan. Niskapietiläntie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1989. Se edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentuminen” ja ”1800-luvun tieverkon täydentyminen”. Tietopohja on ollut hatara sekä museokohdetta valittaessa että kokoelmapolitiikan arvotuksessa. Tämän hoito- ja ylläpitosuunnitelman yhteydessä on käynyt ilmeiseksi, että tie on syntynyt vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla ja liittyy Venäjän ensisijaisesti sotilaallisiin tavoitteisiin. Tien merkitys valtakunnalliselle liikenteelle alkaa 1800-luvulta, kun postin kuljetus aloitettiin ja tielle perustettiin kestikievarit, mitä on yleensä pidetty maantien tunnusmerkkinä. Vuosina 1938–1957 Niskapietiläntien museojakso oli osa valtateitä 6 ja 14. Selkeimmin se edustaa kokoelmapolitiikan ajanjaksoa: ”Vuoden 1938 valtatieluokitus ja sen merkitys”. Tien sotilaallinen arvo oli keskeinen vuonna 1936, kun Viipurin läänin kansanedustajat esittivät tien parantamista. Tien parantaminen aloitettiin vuonna 1938. Jatkosodan alussa Niskapietiläntien maasto oli suomalaisten sotajoukkojen lähtöalue. Tienvarren asukkaiden kylätoiminta on poikkeuksellisen aktiivista, mikä huipentuu vuosittaiseen, jo perinteiseen Museotiepäivään. Tien sotilaallista perinnettä on myös elävöitetty ja reservikasarmialue on kunnostettu muistomerkiksi. Niskapietiläntie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Niskapietilän museotien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena ja kuvaavat edustavasti suomalaisia maanteitä 1800-1900-lukujen taitteen molemmin puolin sekä valtateitä 1930-luvulta 1950-luvulle. Tien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoaan. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Niskapietiläntie ensisijaisesti todisteena Suomen ensimmäisistä valtateistä. Tien säilyneisyys museointihetken (1989) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie sijaitsee Haminan ja Virolahden kunnissa. Museotiejakson pituus on noin 35 kilometriä. Museotieksi poikkeuksellisesti tie 3513 (Tallinmäki ̶ Virojoki) on koko pituudeltaan museotie. Se on osa Suurta Rantatietä, joka johtaa Turusta historiallisesti Viipuriin, nykyisin Vaalimaalle. Suuren Rantatien historia ulottuu Turun lähiympäristössä jopa 800-luvulle saakka. Viipurin linnan rakentamisen aloittaminen vuonna 1293 on ollut ajankohta, jolloin yhtenäistä maakulkureittiä Ruotsin itärajan rajalinnaan on tarvittu. Tie on syntynyt valtakunnalliseksi maantieksi hallinnollisista ja sotilaallisista tarpeista. Suuri Rantatie on yksi harvoista Suomen historiallisista teistä, jotka on inventoitu. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie on säilynyt linjaukseltaan ja korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä se on ollut 1700-luvulla. Tie kaartelee laajoja maanviljelysmaisemia, mutta sen varrella on myös metsäisiä jaksoja. Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800-1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) osana Suurta Rantatietä. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotiejakso on ollut vuoteen 1966 osana valtatietä 7. On luonnollista, että noin 800 vuotta vanhoja tien tunnusmerkkejä ei enää löydy. Tie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Autoliikenteen vaatimukset ovat muokanneet tietä 1930-luvulta alkaen. Tiehen keskeisesti liittyy edelleenkin havaittava sotilaallinen rakennelma, Salpa-linja, mikä jatkaa tien syntyhistorian perinnettä. Museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien keskeinen arvo on sen ajallinen ja ilmiöllinen kerrostuneisuus. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena ovat 1900-luvun alussa rakennetut kivisillat. Niiden kunnon tarkkailu ja kunnossapito ovat tien historialliselle arvolle tärkeitä. Museotien opastaulut ovat uusia ja siistissä kunnossa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään yhtä lisätaulua Klamilan kylään perusteella, että sillä kohdalla on säilynyt tien alkuperäistä linjausta muutaman sadan metrin matkalla maantienä. Klamilan kaupan ja kylätalon pihan kulmasta lähtee ja palaa myöhemmin museotielle (3513) Uuno Klamin tie, jonka tienumero on 14709. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tallinmäki ̶ Virojoki-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista kerrostuneena valtatieksi vuosina 1938-1966. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Relevância:

40.00% 40.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimukseni tarkastellaan kunnallisen raittiustyön alkuvaiheita Suomessa vuosina 1973 – 1980 Lohjan kunnassa toteutetun raittiustyön kautta. Tutkimuksessa selvitetään kunnan raittiuslautakunnan tuottamien tekstien avulla sitä, millä tavoin Lohjan kunnassa toteutettiin ja kuvattiin raittiustyötä tarkasteltavana ajanjaksona. Tutkimuksen aikarajaus perustuu kunnan ensimmäisen raittiustyöntekijän toimintakauteen. Keskeisenä tutkimusmenetelmänä työssä käytetään diskurssianalyysiä. Tutkimuksen lähteinä käytetään Lohjan kunnan raittiuslautakunnan pöytäkirjoja sekä Lohjan paikallislehdistössä julkaistuja, raittius- ja päihdeaiheisia tekstejä. Tutkimus osoittaa, että raittiustyön valtiollinen ohjaus ja lainsäädäntö alkoi 1970-luvun aikana ohjata työtä aiempaa voimakkaammin kansanterveystyön suuntaan. Kunnallisella tasolla raittiustyön diskurssi ja toteutus pohjautui vielä tutkimusjakson alussa järjestöpohjaiseen raittiustyöhön. Lohjan kunnassa työn kehittymiseen vaikutti merkittävällä tavalla raittiuslautakunnan 1973 saama työntekijäresurssi. Lohjan kunnalliselle raittiustyölle oli tyypillistä, että lakimuutoksiin reagointiin nopeasti ja ne näkyivät välittömästi raittiuslautakunnan toiminnassa. Erilaisiin käyttötilastoiden ja päihdetrendien muutoksiin reagointi oli hitaampaa ja joissakin tapauksissa niitä ei tuotu lainkaan kunnalliseen keskusteluun. Tässä tapauksessa raittiuslautakunnan tuottama diskurssi eroaa valtakunnallisten lehtien alkoholikirjoittelusta. 1970-luvun lopussa myös lohjalaisessa keskustelussa alettiin siirtyä sekä aiheissa että keskustelun sisällössä vahvemmin kohti kansanterveysajattelua Historiantutkimuksen näkökulmasta kyseessä on ensimmäinen, kunnallisesta raittiustyöstä ja sen paikallisesta toteutuksesta tehty tutkimus. 1970-luvulla raittiustyössä tapahtunut lakisääteinen kehitys näyttää toistuvan monilta osin myös 2010-luvun ehkäisevän päihdetyön muutoksissa. Tarkempi tutkimus 1970- ja 1980-luvulla toteutetusta raittiustyöstä voi antaa viitteitä ehkäisevän päihdetyön toteutukseen sekä siihen, millaisia haasteita muuttuva päihdekulttuuri tämän tyyppiselle työlle asettaa.