Saaristomeren alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma

Moniviranomaisyhteistyönä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen johdolla on laadittu öljyvahinkojen torjuntalain 13 §:n mukainen Saaristomeren alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa torjuntatöiden nopea käynnistyminen ja torjuntatöiden laadukas toteuttaminen viranomaisten yhteistoimin kaikissa yhteistoiminta-alueella tapahtuvissa alusöljy- ja aluskemikaalivahinkotilanteissa. Suunnitelmassa on esitetty Saaristomeren alueen erityispiirteitä sekä eri viranomaisten ja muiden torjuntaan osallistuvien tehtäviä ja resursseja. Suunnitelmassa kuvataan torjuntatyön eri vaiheita ja niitä havainnollistetaan tarkemmin onnettomuustapauksista laadituin esimerkkikuvauksin. Kapeat ja karikkoiset väylät sekä saarten ja tärkeiden luonnonsuojelualueiden suuri määrä asettavat erityisiä haasteita torjuntatöille. Torjuntatöiden nopea käynnistyminen on ensiarvoisen tärkeää Saaristomeren yhteistoiminta-alueella. Nopean toiminnan kehittämiseen ja tähän sopivan kaluston hankintaan sekä harjoitustoimintaan tarvitaan lisäpanostusta jatkossa. Avovesikauden ulkopuolella tapahtuvien vahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunta sekä vahinkojätteen logistiikka ovat selkeitä kehittämisalueita lähitulevaisuudessa. Suurten merialueella tapahtuvien vahinkojen torjunnassa tarvitaan aina resursseja yhteistoiminta-alueen ulkopuolelta. Yhteistyötä ja koordinaatiota yhteistoiminta-alueiden välillä ja valtakunnallisella tasolla tulee kehittää ja kokonaisuus mm. päivitettyine uhkakuvineen laatia valtakunnallisen torjuntastrategian muotoon.

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma ; Ranua ja Posio

Luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen (LUMO) yleissuunnittelu on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama valtakunnallinen hankekokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa maaseutuympäristöjen vesistönsuojelua sekä auttaa arvostamaan, säilyttämään ja palauttamaan luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta tärkeitä kohteita. Posiolle ja Ranualle suunnittelua haluttiin kohdentaa, koska seudulle on virinnyt uutta maaseutuyrittäjyyttä ja toisaalta alueilta on tullut viime vuosina vähän erityistukihakemuksia. Sijainti herkällä latvavesien alueella oli myös suunnittelualueen valinnan perusteena. Tässä suunnitelmassa kartoitetut kohteet vaihtelevat jokivarsien ja sisävesien rantojen rehevistä niityistä vanhoihin hakamaihin ja metsälaitumiin. Vesistönsuojelun näkökulmasta pelloilta tapahtuvaa huuhtoumaa voidaan merkittävästi pienentää hoitamalla nykyiselläänkin varsin leveitä reunavyöhykkeitä sekä tulvapeltoja ja -niittyjä. Pienilläkin vesienhoitotoimilla kuten ojan tukkimisella tai uoman leventämisellä ja laskeutusaltaiden rakentamisella voidaan edistää suunnittelualueen vesiensuojelua. Suunnitelmaan valittiin 113 kohdealuetta, joista suurin osa on muodostettu yhdistämällä useampia erillisiä tai luontotyypiltään erilaisia kohteita. Pinta-alat vaihtelevat aarien ketolaikuista useiden hehtaarien niittyihin. Suunnitelma tehtiin yhteistyössä kyläyhdistysten, maanviljelijöiden ja asukkaiden kanssa. Pensoittuneiden jokivarsien ja kylien viljelysmaisemien avaamiseksi tarvitaan nyt aktiivisia hoitotoimia. Posiolla ja Ranualla on erinomaisia maisemanhoitajia erityisesti nautakarjatiloilla. Tässä yleissuunnitelmassa esitetyille kohteille voidaan hakea maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman edistämiseen tarkoitettuja sopimuksia sekä kosteikkojen hoitosopimusta. Tulvaherkille tai kalteville vesistöön rajautuville peltolohkoille voi perustaa lohkotoimenpiteenä suojavyöhykkeen, mikäli viljelijä on tehnyt ympäristösitoumuksen. Kosteikkojen perustamiseen ja arvokkaiden perinnemaisemien ja luonnonlaitumien alkukunnostukseen voi hakea ei-tuotannollista investointia.

Yksinäisyyden kokemukset, tyypit ja hyvinvointi – tarkastelussa Nyyti ry:n keskustelupalstan kirjoitukset

Yksinoloa on sekä positiivista että negatiivista. Tässä tutkielmassa käsittelen negatiivista yksinäisyyttä, kun ihminen ei ole yksin omasta tahdostaan. Tarkastelen, miten yksinäiset kuvaavat yksinäisyytensä syitä ja sen kestoa. Lisäksi tarkastelen aineistosta esille nousseita eri yksinäisyyden tyyppejä. Aineistonani toimivat korkeakouluopiskelijoille suunnatun Nyyti ry:n yksinäisyys-aiheisen keskustelupalstan kirjoitukset vuodelta 2013, joita tutkielmaani valikoitui tarkasteltavaksi 267 kappaletta. Teoreettisena viitekehyksenä toimii hermeneuttis-fenomenologinen lähestymistapa ja analyysimenetelmänä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Yksinäisyys voi olla mielenterveyttä uhkaava ongelma ja se voi olla esteenä kehitykselle, sillä lapsuudessa ja nuoruudessa oman minän ja persoonan muotoutuminen ovat tärkeässä kehitysvaiheessa. Yksinäisyydelle altistavia piirteitä ovat esimerkiksi ujous, sisäänpäin kääntyneisyys, kiltteys, erilaisuus ja haluttomuus ottaa sosiaalisia riskejä. Yksinäiset selittivät yksinäisyyttään myös heikosta itsetunnosta tai puutteellisista sosiaalisista taidoista johtuvaksi. Aikaisemmat pettymykset ihmissuhteissa, kuten koulukiusaaminen, vaikuttivat yksinäisten asennoitumiseen muita kohtaan negatiivisesti. Monet yksinäisistä vetäytyivät ihmissuhteista, eivätkä enää tehneet aloitteita. Opiskelijayhteisössä ryhmät muodostuvat tiiviiksi jo ensimmäisenä opiskeluvuonna ja aktiivinen osallistuminen yhteisiin tapahtumiin on tärkeää. Useat yksinäiset kokivat ulkopuolisuutta suhteessa ryhmiin tai yhteisöön ja kokivat, että heillä ei ollut riittävästi läheisiä ihmissuhteita, joissa voisi olla oma aito itsensä. Monet yksinäisistä kokivat joutuvansa piiloutumaan jonkinlaisen suojamuurin taakse ja näyttelemään roolia muiden seurassa. Lähes kaikki kirjoittajista olivat kroonisesti yksinäisiä, eli sitä oli kestänyt kaksi vuotta tai enemmän. Sosiaalinen, emotionaalinen ja fenomenologinen yksinäisyys nousivat vahvasti esiin yksinäisyyden tyypeistä. Muita tyyppejä olivat kosminen, kollektiivinen ja normatiivinen. Yksinäisyys voidaan ajatella myös yhteiskunnasta sivuun jäämiseksi. Yksinäisyyden ollessa moninainen ongelma, sitä on kuitenkin tutkittu vähän, teoriapohja ei ole erityisen vankkaa ja yksinäisyyden mittareiden luotettavuutta on kyseenalaistettu.

Kyrönjoen vesistötyöt : Kalataloudellinen velvoitetarkkailu ja metallien ainevirtaama-arvio pengeralueen kuivatusvesissä vuonna 2015

Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla mm. vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin. Tässä raportissa on vuoden 2015 kalataloustarkkailutulosten lisäksi metallien ainevirtaama-arvio Tieksin pumppaamon kautta vuoden 2015 aikana pumpatuista vesistä. Vuonna 2015 poikasnuottasaaliit olivat useita edellisvuosia pienemmät Peuralassa, Voitilassa ja Österfjärdenillä, mikä oli suurelta osin seurausta särjen ja ahvenen poikasten vähäisyydestä. Saaliin vähäisyyteen vaikuttivat olosuhteet joessa, sillä vuolas virtaus haittasi nuottaamista. Pienet samana vuonna kuoriutuneet kalat olivat lisäksi saattaneet kulkeutua pyyntipaikoilta pois veden mukana kesän 2015 ajankohtaan nähden tavanomaista suurempien virtaamien aikaan. Kuhan poikasten yksikkösaalis Kylänpäässä oli suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin 20-vuotisen tarkkailun aikana. Sähkökalastuksissa vuonna 2015 saatiin kaksi harjusta Harjankoskelta, ja kyseessä olivat ensimmäiset pyyntipaikoilta tavatut harjukset vuodesta 2011 aloitetun vuosittaisen tarkkailun aikana. Harjukset olivat pituudeltaan 19 cm ja 9 cm, joten ne olivat kuoriutuneet ilmeisesti vuosina 2014 ja 2015. Koskenkorvan padon alapuolelta saatiin kuusi 15–17 cm pituista lohta, joista yhden rasvaevä oli ehjä, kun taas muiden rasvaevät oli leikattu. Lohet olivat ilmeisesti peräisin Luonnonvarakeskuksen alueelle tekemistä istutuksista. Verkkosaalis vuonna 2015 oli edellisvuotta pienempi kaikilla pyyntipaikoilla eikä esimerkiksi kuhaa saatu lainkaan. Kyrönjoen vaellussiian kutunousutarkkailu jäi useiden edellisvuosien tapaan lyhytkestoiseksi virtaaman voimakkaan kasvun vuoksi, mutta saaliiksi saatiin 49 siikaa. Koeravustuksissa ei saatu lainkaan rapuja. Nahkiaisen toukkia löydettiin Mustasaaren Voitilasta yhteensä seitsemän yksilöä. Tieksin pumppaamon kautta vuoden 2015 aikana pumpatuissa vesissä tutkittujen metallien yhteenlasketut ainevirtaamat olivat lähes samat kuin vuonna 2013, vaikka sekä pumpatut vesimäärät että havaitut metallipitoisuudet erosivat suuresti vuosien välillä. Vuoden 2015 ainevirtaama-arvio on aiempaa luotettavampi, sillä näytteitä saatiin varsin kattavasti ajankohtina, jolloin pumpattiin paljon.

Niskapietiläntie, Ruokolahti, Rautjärvi : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelmat

Niskapietiläntien museotie on Ruokolahden ja Rautjärven kuntien alueella tiellä 3891. Museotiejakso on pituudeltaan 19,5 kilometriä. Sen länsipää on levähdysalueen kohdalla, jonka tierekisteriosoite on 3981/1/6330. Itäpäässä museotie liittyy Miettiläntiehen (tie 3991). Niskapietiläntien museotien ulkopuolinen itäosa Ruokolahden Immolan ja Huhtasen kohdalla sijoittuu tiiviiseen taajamarakenteeseen. Immolassa on entisen sotilaslentokentän kasarmialue, joka on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö (RKY). Museokohteena Niskapietiläntie on periaatteessa helposti saavutettava, mutta käytännössä vaikeasti löytyvä siitäkin huolimatta, että sille ohjaavat museotieopasteiden lisäksi Via Karelia-tien opasteet. Museotien opastaulut ovat uusia ja asianmukaisia, mutta niissä museotiejakso on merkitty virheellisesti, liian pitkäksi länsiosastaan. Niskapietiläntie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1989. Se edustaa kokoelmapolitiikassa mainittuja tieliikennehistoriallisia ajanjaksoja, ”1600- ja 1700-lukujen tieverkon rakentuminen” ja ”1800-luvun tieverkon täydentyminen”. Tietopohja on ollut hatara sekä museokohdetta valittaessa että kokoelmapolitiikan arvotuksessa. Tämän hoito- ja ylläpitosuunnitelman yhteydessä on käynyt ilmeiseksi, että tie on syntynyt vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla ja liittyy Venäjän ensisijaisesti sotilaallisiin tavoitteisiin. Tien merkitys valtakunnalliselle liikenteelle alkaa 1800-luvulta, kun postin kuljetus aloitettiin ja tielle perustettiin kestikievarit, mitä on yleensä pidetty maantien tunnusmerkkinä. Vuosina 1938–1957 Niskapietiläntien museojakso oli osa valtateitä 6 ja 14. Selkeimmin se edustaa kokoelmapolitiikan ajanjaksoa: ”Vuoden 1938 valtatieluokitus ja sen merkitys”. Tien sotilaallinen arvo oli keskeinen vuonna 1936, kun Viipurin läänin kansanedustajat esittivät tien parantamista. Tien parantaminen aloitettiin vuonna 1938. Jatkosodan alussa Niskapietiläntien maasto oli suomalaisten sotajoukkojen lähtöalue. Tienvarren asukkaiden kylätoiminta on poikkeuksellisen aktiivista, mikä huipentuu vuosittaiseen, jo perinteiseen Museotiepäivään. Tien sotilaallista perinnettä on myös elävöitetty ja reservikasarmialue on kunnostettu muistomerkiksi. Niskapietiläntie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Niskapietilän museotien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena ja kuvaavat edustavasti suomalaisia maanteitä 1800-1900-lukujen taitteen molemmin puolin sekä valtateitä 1930-luvulta 1950-luvulle. Tien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Myös sen ympäristö vastaa historiallista arvoaan. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Niskapietiläntie ensisijaisesti todisteena Suomen ensimmäisistä valtateistä. Tien säilyneisyys museointihetken (1989) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Tallinmäki–Virojoki-tie, Hamina, Virolahti : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie sijaitsee Haminan ja Virolahden kunnissa. Museotiejakson pituus on noin 35 kilometriä. Museotieksi poikkeuksellisesti tie 3513 (Tallinmäki ̶ Virojoki) on koko pituudeltaan museotie. Se on osa Suurta Rantatietä, joka johtaa Turusta historiallisesti Viipuriin, nykyisin Vaalimaalle. Suuren Rantatien historia ulottuu Turun lähiympäristössä jopa 800-luvulle saakka. Viipurin linnan rakentamisen aloittaminen vuonna 1293 on ollut ajankohta, jolloin yhtenäistä maakulkureittiä Ruotsin itärajan rajalinnaan on tarvittu. Tie on syntynyt valtakunnalliseksi maantieksi hallinnollisista ja sotilaallisista tarpeista. Suuri Rantatie on yksi harvoista Suomen historiallisista teistä, jotka on inventoitu. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie on säilynyt linjaukseltaan ja korkeussuhteiltaan melko samanlaisena, mitä se on ollut 1700-luvulla. Tie kaartelee laajoja maanviljelysmaisemia, mutta sen varrella on myös metsäisiä jaksoja. Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tie- ja vesirakennuslaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1982 ensimmäisten kohteiden joukossa. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotie edustaa kokoelmapolitiikassa mainittua tieliikennehistoriallista ajanjaksoa, ”Tien varhaisvaiheet 800-1400-luvulla, Jaakko Teitin luettelon keskiaikaiset tiet”. Museotie kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY) osana Suurta Rantatietä. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotiejakso on ollut vuoteen 1966 osana valtatietä 7. On luonnollista, että noin 800 vuotta vanhoja tien tunnusmerkkejä ei enää löydy. Tie on säilynyt museointihetkensä (1982) asussa melko hyvin. Autoliikenteen vaatimukset ovat muokanneet tietä 1930-luvulta alkaen. Tiehen keskeisesti liittyy edelleenkin havaittava sotilaallinen rakennelma, Salpa-linja, mikä jatkaa tien syntyhistorian perinnettä. Museokohdekokoelmassa Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien keskeinen arvo on sen ajallinen ja ilmiöllinen kerrostuneisuus. Tallinmäki ̶ Virojoki-museotien kunto on museaalisesta näkökulmasta hyvä. Myös tien ympäristö vastaa historiallista arvoa. Museokohteena Tallinmäki ̶ Virojoki-tie on helposti saavutettava ja helposti löytyvä. Maisemallisesti kohde on merkittävä, koska tien linjaus ja mäkisyys sekä maa- ja metsätalousmaisema ovat säilyneet toisiaan täydentävänä kokonaisuutena. Erikoisuutena ovat 1900-luvun alussa rakennetut kivisillat. Niiden kunnon tarkkailu ja kunnossapito ovat tien historialliselle arvolle tärkeitä. Museotien opastaulut ovat uusia ja siistissä kunnossa. Hoito- ja ylläpitosuunnitelmassa esitetään yhtä lisätaulua Klamilan kylään perusteella, että sillä kohdalla on säilynyt tien alkuperäistä linjausta muutaman sadan metrin matkalla maantienä. Klamilan kaupan ja kylätalon pihan kulmasta lähtee ja palaa myöhemmin museotielle (3513) Uuno Klamin tie, jonka tienumero on 14709. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Tallinmäki ̶ Virojoki-tie todisteena Suomen teiden varhaisvaiheista kerrostuneena valtatieksi vuosina 1938-1966. Tien säilyneisyys museointihetken (1982) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Teiskon maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma

Perinteisen karjatalouden muovaamat perinnebiotoopit, kuten kedot, niityt, hakamaat ja metsälaitumet, ovat monimuotoisimpia luontoympäristöjämme. Hoidon myötä arvokkaat maisemat säilyvät avoimina. Härkää sarvista on ylimaakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on arvokkaiden kohteiden laidunnushoidon järjestäminen. Tampereen Teisko on valittu yhdeksi hankkeen kohdealueista, joille on laadittu maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma. Yleissuunnitelmassa ovat mukana arvokkaat perinnebiotoopit, jotka on inventoitu 1990-luvulla. Lisäksi mukaan on valittu kohteita, jotka ovat lajistoltaan monimuotoisia, riittävän suuria laidunnuskohteiksi tai sijaitsevat maisemallisesti keskeisillä paikoilla. Suunnitelma sisältää tietoa hoitomenetelmistä ja rahoitusmahdollisuuksista, ja niistä on myös tiedotettu suunnittelun aikana. Tavoitteena on saada kohteita hoidon piiriin, innostaa maanomistajia ja löytää kohteille hoitajiksi karjatilallisia ja paikallisia yhdistyksiä. Mahdolliset hoitotoimenpiteet perustuvat täysin vapaaehtoisuuteen. Hankkeen puitteissa voidaan avustaa kohteiden hoidon suunnittelussa ja rahoitusten hakemisessa. Yleissuunnittelun maastotyöt ja tiedotus toteutettiin kesän ja syksyn 2010 aikana. Härkää sarvista- hankkeen toiminta-aika on 1.6.2009–31.5.2012. Hanketta toteuttavat Keski-Suomen, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Etelä-Savon ELY-keskukset sekä alueelliset ProAgriat.

Motiivit ruokavalintojen taustalla: suomalaisten pikaruoan kuluttajien ruoanvalintamotiivit ja mielenkiinto runsaskuituista hampurilaissämpylää kohtaan

Ruokavalinnat ovat monimutkaisia päätöksiä, joihin vaikuttavat fysiologiset, psykologiset sekä ympäristö- ja tilannesidonnaiset tekijät. Terveellisyystrendi on näkynyt ruokavalinnoissa jo monta vuotta. Siitä huolimatta suomalaisten ruokavalio sisältää liian vähän ravintokuitua. Kirjallisuusosan tavoitteena oli selvittää, mitkä motiivit vaikuttavat kuluttajien ruokavalintoihin, mitä terveysvaikutuksia ravintokuidulla on ja mikä saa aikaan täysjyväleivälle tyypilliset aistittavat ominaisuudet. Kokeellisessa osassa tavoitteena oli tarkastella internetkyselyn avulla pikaruoan kuluttajien ruokaan liittyviä asenteita ja motiiveja sekä tutkia niiden yhteyttä hampurilaissämpylöiden miellyttävyysarvioihin aistinvaraisessa kuluttajatestissä. Ruoanvalintamotiivit voidaan jaotella elintarvikkeen ominaisuuksiin, yksilön ominaisuuksiin ja sosiokulttuuriseen ympäristöön liittyviin motiiveihin. Kuluttajille tärkeimpiä motiiveja ovat aistinvarainen miellyttävyys, hinta, terveellisyys, kätevyys sekä läheisten ihmisten mieltymykset. Ravintokuidun runsas saanti mahdollisesti ehkäisee lihavuutta ja tyypin 2 diabetesta sekä auttaa eräiden ruoansulatuskanavan sairauksien hoidossa. Täysjyväleivän sisältämät viljanjyvän kuoren ja alkion yhdisteet saavat aikaan leivän tiiviin rakenteen, tumman värin ja voimakkaan, karvaan ja viljaisen maun. Internetkyselyyn vastasi 1169 11‒75-vuotiasta Hesburgerin bonusklubin jäsentä (naisia 70 %, miehiä 30 %). Aistinvaraiseen kuluttajatestiin osallistui 71 13‒67-vuotiasta henkilöä (naisia 63 %, miehiä 37 %), joista 59 oli vastannut myös internetkyselyyn. Aistinvaraisessa testissä arvioitiin neljää hampurilaissämpylää, joista yksi oli tuotekehitysasteella oleva runsaskuituinen sämpylä. Internetkyselyssä tärkeimmiksi pikaruoan valintamotiiveiksi osoittautuivat ruoan maku, hinta ja nälkäisyys. Aistinvaraisessa testissä runsaskuituinen sämpylä jakoi arvioijien mielipiteet, mutta enemmistö arvioi voivansa valita sen hampurilaiseen. Runsaskuituinen sämpylä miellytti eniten internetkyselyssä runsaskuituisiin tuotteisiin positiivisesti suhtautuneita arvioijia. Tutkimuksen perusteella pikaruoan kuluttajien keskuudessa on ihmisiä, joille terveellisyys on merkittävä ruoanvalintamotiivi. Pikaruokayritysten haasteena on tunnistaa tämä kuluttajaryhmä ja kehittää sille kohdennettuja tuotteita, joissa yhdistyvät terveellisyys, aistinvarainen miellyttävyys ja kohtuullinen hinta.

Rokon rikkomat – Isorokko ja rokotukset sanomalehtikirjoituksissa vuosina 1881–1890

Isorokko oli ennen rokotusten keksimistä yksi eniten kuolleisuutta aiheuttava kulkutauti. Siihen sairastui noin 90 prosenttia väestöstä, jonka keskuudessa tautia ei aikaisemmin ollut ilmennyt, ja kaikki ihmiset, joilta puuttui immuniteetti, olivat myös taudille alttiita. Tautiin kuolleisuus oli suurta, nimittäin noin kolmasosa sairastuneista kuoli tautiin. Kerran isorokon sairastettuaan ihminen tuli taudille immuuniksi, joten lopulta tauti muuttui pääasiallisesti lasten taudiksi, joka puhkesi silloin, kun tarpeeksi paljon sille vastaanottavaisia lapsia oli syntynyt. Isorokkoa vastaan keksittiin kuitenkin tehokas vastustuskeino, nimittäin rokottaminen, joka yleistyi Suomessa 1800-luvun kuluessa ja määrättiin lailla pakolliseksi 1880-luvulla. Rokotusten ansiosta isorokko onnistuttiin 1900-luvun puolivälin tienoilla hävittämään koko maailmasta. Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyysiä apuna käyttäen isorokosta ja rokotuksista suomalaisissa sanomalehdissä käytyä keskustelua vuosina 1881–1890. Artikkeleita kirjoittivat monet tahot. Toimittajien ja kirjeenvaihtajien lisäksi niitä kirjoittivat muun muassa piirilääkärit ja rokottajat sekä myös maalaiskunnissa asuvat maaseutukirjeiden kirjoittajat, jotka useimmiten olivat taustaltaan talonpoikia, opettajia tai pappeja. Kirjoitukset on helppo jaotella sillä perusteella, onko ne kirjoitettu rokottajan vai rokotettavan näkökulmasta. Tutkielmassa pohditaan sitä, miten rokottajat ja rokotettavat suhtautuivat toisiinsa kirjoittamiensa lehtijuttujen perusteella. Isorokkoa ja rokotuksia käsittelevät sanomalehtiartikkelit ovat pääsääntöisesti joko tiedottavia, opettavaisia tai mielipidekirjoituksia. Tämän jaottelun avulla tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten lehdissä otettiin kantaa tai tiedotettiin isorokosta ja rokotuksista? Miten ihmisiä yritettiin houkutella ottamaan rokotus? Millainen kuva lehdistä välittyi suhtautumisessa isorokkoon? Miten kirjoitukset isorokosta ja rokotuksista muuttuivat tutkittavana kymmenen vuoden aikana ja mistä tämä muutos voisi johtua? Tutkimusajankohtana isorokon ja rokotusten historiassa koettiin monia uudistuksia. Rokotukset tulivat lain nojalla pakollisiksi kaikille suomalaisille, rokottajia ja rokotustilaisuuksia oli enemmän kuin ennen ja näiden seikkojen ansiosta isorokko alkoi muuttua yhä harvinaisemmaksi taudiksi jo 1880-luvun aikana. Nämä tapahtumat vaikuttivat myös niitä koskeviin sanomalehtikirjoituksiin.

Uusi Saksa, uusi Eurooppa – uusi ulkopolitiikka? Suomi ja Saksan kysymys 1989−1990.

Tämä tutkielma käsittelee Suomen ulkoasianhallinnon suhtautumista Saksojen yhdistymisprosessiin 1989−1990. Jaetusta Saksasta oli vuosien saatossa tullut niin olennainen osa kylmän sodan voimatasapainoa Euroopassa, että vastaus Saksan kysymyksen vaati myös ratkaisua siitä, miten koko Euroopan turvallisuus tulevaisuudessa järjestettäisiin ja kenen tai minkä toimesta tämä tapahtuisi. Siksi yhdistyminen olikin monipolvinen prosessi, jossa erilaiset visiot Euroopan tulevaisuudesta kamppailivat. Voittajaksi selviytyi lopulta Länsi-Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin ja Yhdysvaltain ajama malli, jossa DDR liitettiin osaksi Länsi-Saksaa ja yhdistynyt Saksa jäi sekä EY:n että Naton jäseneksi. Suomalaisdiplomaatit suhtautuivat Saksojen kysymyksen kehitykseen alusta asti varsin varovaisesti. Toisen maailmansodan jälkeisen perinnön selvittäminen ja Saksan kysymyksen ratkaiseminen vastasi Suomen tavoitteita poistamalla jännitystä ylläpitäneen tekijän Euroopassa. Lisäksi Saksojen yhdistymiskehitys näytti suomalaisarvioiden mukaan vahvistavan Suomelle tärkeän Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen, Etykin, roolia. Suomen suhtautumista Saksan kysymyksen ratkaisuun voidaankin kuvata Etyk-optimismiksi. Suomalaisten Etyk-optimismi koostui kahdesta osasta, joista ensimmäinen koski turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneen muutoksen laajuutta: Berliinin muurin murruttua koko toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan kahtiajakoon perustunut Jaltan järjestys oli kaatumassa ja edessä oli koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän muutos. Ajattelun toinen osa koski ”Jaltan” korvaajaa, joka suomalaisten arvioiden ja toiveiden mukaan rakentuisi Etykin pohjalle. Suomalaisilla olikin koko Saksan yhdistymisprosessin ajan vahva usko siihen, että juuri Etyk on se järjestys, jonka perusteella uusi Eurooppa rakennettaisiin. Saksan kysymyksen ratkaisun synnyttämä uusi turvallisuuspoliittinen ympäristö loi Suomelle myös mahdollisuuden muuttaa asemaansa. Syntyi Operaatio PAX, salainen suunnitelma, jonka avulla Suomi tulkitsi syksyllä 1990 uudelleen Pariisin rauhansopimusta sekä YYA-sopimusta. Operaatio oli irtiotto vanhoista ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoista ja siten myös Suomessa 1990-luvulla tapahtuneen ulkopoliittisen suunnanmuutoksen ensimmäinen askel. Sen avulla Suomi asemoi itseään uuteen kylmän sodan jälkeiseen tilanteeseen.

Kyrönjoen tekoaltaiden tila syvänteiden pohjaeläimistön perusteella : Vuoden 2015 tulokset ja tilan kehitys

Kyrönjoella on vuosina 1968–2004 toteutettu laaja tulvasuojelutyö, joka perustuu vuonna 1965 valmistuneeseen vesistötaloussuunnitelmaan. Tulvasuojelutyöhön ovat kuuluneet muun muassa Liikapuron (1966–68), Pitkämön (1968–71), Kalajärven (1971–76) ja Kyrkösjärven (1977–83) tekoaltaat, sekä näihin liittyvät täyttö- ja tyhjennysuomat, säännöstelypadot ja voimayhtiöiden rakentamat voimalaitokset. Tässä raportissa arvioidaan tekoaltaiden tilaa ja kehitystä syvänteistä otettujen pohjaeläinnäytteiden perusteella. Harvasukasmadot (Oligochaeta) ja surviaissääsket (Chironomidae) olivat tekoaltaiden syvänteiden vallitsevia pohjaeläinryhmiä. Pitkämön tekoaltaan pohjaeläinyhteisö erosi selkeästi muista järvistä vähälajisuudellaan, ja altaan pohjaeläinyhteisö koostui pääosin harvasukasmadoista. Myös Kyrkösjärvessä ja Kalajärvessä harvasukasmatojen osuus oli vuosina 2009 ja 2015 suurempi kuin surviaissääskien. Liikapuron altaassa puolestaan valtaosa pohjaeläinyhteisöstä oli surviaissääskiä. Kaikki tutkitut tekoaltaat olivat vuonna 2015 reheviä ja PMA-luokan perusteella tilaltaan välttäviä tai huonoja. PICM-indeksiä voidaan käyttää luotettavasti ainoastaan tekoaltaista syvimpään eli Pitkämöön, joka luokittui indeksin perusteella tyydyttäväksi vuonna 2015. Pohjaeläinten taksonimäärässä ei ole tapahtunut Kalajärvellä selväsuuntaista muutosta 1980-luvulta lähtien, mutta Liikapuron, Kyrkösjärven ja Pitkämön tekoaltaissa taksonimäärä oli vuosina 2009 ja 2015 selvästi suurempi kuin aiemmin. Pohjaeläinten yksilötiheydet ovat olleet Pitkämöllä 2000-luvulla ja Liikapurolla vuosina 2009 ja 2015 suuremmat kuin 1980-luvulla. Kalajärvellä ja Kyrkösjärvellä yksilötiheys oli vuonna 1986 selvästi suurempi kuin 2000-luvulla. Kyrönjoen valuma-alueen tekoaltaat muistuttavat syvännepohjaeläimistöltään reheviä luonnonjärviä. Tämä ei johdu niinkään järvien vedenlaadusta, vaan pohjan ominaisuuksista, säännöstelystä ja järvien mataluudesta. On arvioitu, että pohja-aineksen hajotus ja uusien hienojakoisten pohjasedimenttien muodostuminen kestää suomalaisissa keskihumuksisissa tekoaltaissa kymmeniä, ellei satoja vuosia. Tämän tutkimuksen perusteella pohjaeläinyhteisöjen sukkessio ja kolonisaatio etenee tekoaltaissa edelleen.

Ravinnevisio : Selvitys Pirkanmaan puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinteista ja niiden potentiaalisesta käytöstä

Selvityksen Pirkanmaan puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinteista ja niiden potentiaalisesta käytöstä on teettänyt Pirkanmaan ELY-keskus, Pirkanmaan Jätehuolto Oy, Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy ja Nokian Vesi Oy. Työn on toteuttanut Tampereen teknillinen yliopisto ja Luonnonvarakeskus. Työssä selvitettiin Pirkanmaan alueen ja erityisesti Tampereen seudun yhdyskuntajätevesien käsittelyssä muodostuvien puhdistamolietteiden ja biojätteiden ravinnesisältöä, käsittelyä biokaasulaitoksessa ja mädätysjäännöksen prosessointiin soveltuvia tekniikoita. Lisäksi selvitettiin mädätysjäännöksen tai siitä prosessoitujen lannoitevalmisteiden käyttöä maa- ja metsätaloudessa sekä viherrakentamisessa. Työn pidemmän aikavälin tavoitteena on yhdyskuntajäteveden puhdistamolietteiden ja biojätteiden sekä niiden sisältämien ravinteiden hyötykäytön edistäminen maakunnassa. Selvityksen perusteella Tampereen seudulla näyttäisi olevan puhdistamoliete- ja biojäteperäisten lannoitevalmisteiden ja maanparannusaineiden käyttöön soveltuvaa peltoalaa kohtuullisella kuljetusetäisyydellä. Tuotteiden laajamittainen hyötykäyttö ja ravinteiden kierrätys riippuu oleellisesti tuotteen myyntiketjun ja levityspalvelujen sekä tuotteen ominaisuuksien kehittämisestä, ohjaavien toimien ja lainsäädännön ohella. Nykyisen tietämyksen valossa suurin este puhdistamolietteiden hyödyntämiselle ovat ennakkoasenteet, sillä tehtyjen riskinarviointien perusteella puhdistamoliete- tai biojäteperäisten lannoitevalmisteiden käytöstä ei aiheudu vaaraa ihmisille.

Suomenlahden alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma

Suomenlahden alueen alusöljy- ja aluskemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma on laadittu Uudenmaan ELYkeskuksen johdolla eri viranomaisten yhteistyönä. Suunnitelma perustuu öljyvahinkojen torjuntalain 13. §:ään. Suunnitelman tarkoituksena on varmistaa torjuntatöiden nopea käynnistyminen ja laadukas toteuttaminen viranomaisten yhteistoimin kaikissa toiminta-alueen vahinkotilanteissa. Suunnitelmassa on esitetty Suomenlahden alueen erityispiirteitä sekä eri viranomaisten ja muiden torjuntaan osallistuvien tehtäviä ja resursseja. Suunnitelmassa kuvataan torjuntatyön eri vaiheita ja toimenpiteitä. Torjuntajärjestelyt perustuvat ensisijaisesti pelastustoimen, muiden torjuntaviranomaisten sekä virka-apuviranomaisten yhteistoimintaan. Suurten merialueella tapahtuvien vahinkojen torjunnassa tarvitaan aina resursseja yhteistoiminta-alueen ulkopuolelta. Yhteistyötä ja koordinaatiota yhteistoiminta-alueiden välillä ja valtakunnallisella tasolla tulee kehittää. Kokonaisuus muun muassa päivitettyine uhkakuvineen tulee laatia valtakunnallisen torjuntastrategian muotoon. Suunnitelman laatimisen aikana kirjattujen kehittämistarpeiden toimenpanoa pyritään edistämään lähivuosina.

Lestijoen, Pöntiönjoen, Lohtajanjoen, Viirretjoen ja Koskenkylänjoen vesistöalueiden vesienhoidon toimenpideohjelma 2016-2021

Vesienhoidon keskeisenä tavoitteena on estää jokien, järvien ja rannikkovesien sekä pohjavesien tilan heikkeneminen sekä pyrkiä kaikkien vesien vähintään hyvään tilaan. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa ei saa heikentää. Tavoitteen saavuttamiseksi suunnitellaan ja toteutetaan vesien tilaa parantavia toimenpiteitä ja seurataan niiden vaikutuksia. Vesienhoidossa otetaan huomioon myös merenhoidon, tulvariskien hallinnan sekä luonnonsuojelun tavoitteet. Vesienhoitoa suunnitellaan vesienhoitoalueittain, joita on Manner-Suomessa seitsemän. Vesienhoitoalue muodostuu yhdestä tai useammasta vesistöalueesta. Lestijoen, Pöntiönjoen, Lohtajanjoen, Viirretjoen ja Koskenkylänjoen (Lestijoen ym.) toimenpideohjelman alue kuuluu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Ensimmäiset vuoteen 2015 ulottuvat toimenpideohjelmat laadittiin laajassa yhteistyössä vuosien 2008–2009 aikana. Lisätietoa vesienhoidosta ja vesienhoidon järjestämisestä vesienhoitoalueella on saatavilla osoitteessa www.ymparisto.fi/lantinenvesienhoitoalue sekä Kokemäenjoen - Saarisromeren – Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmasta. Vesienhoitosuunnitelmassa esitellään tarkemmin vesienhoitoon liittyvä lainsäädäntö ja vesienhoitoon liittyvät muut suunnitelmat ja strategiat. Lisäksi vesienhoitosuunnitelmassa on tehty koko vesienhoitoaluetta koskava vaihtoehtotarkastelu vesienhoi-don toimenpiteistä.

Perhonjoen ja Kälviänjoen vesistöalueen vesienhoidon toimenpideohjelma 2016-2021

Vesienhoidon keskeisenä tavoitteena on estää jokien, järvien ja rannikkovesien sekä pohjavesien tilan heikkeneminen sekä pyrkiä kaikkien vesien vähintään hyvään tilaan. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa ei saa heikentää. Tavoitteen saavuttamiseksi suunnitellaan ja toteutetaan vesien tilaa parantavia toimenpiteitä ja seurataan niiden vaikutuksia. Vesienhoidossa otetaan huomioon myös merenhoidon, tulvariskien hallinnan sekä luonnonsuojelun tavoitteet. Vesienhoitoa suunnitellaan vesienhoitoalueittain, joita on Manner-Suomessa seitsemän. Vesienhoitoalue muodostuu yhdestä tai useammasta vesistöalueesta. Perhonjoen ym. toimenpidealue kuuluu Kokemäenjoen-Saaristo-meren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Ensimmäiset vuoteen 2015 ulottuvat toimenpideohjelmat laadittiin laajassa yhteistyössä vuosien 2008–2009 aikana. Lisätietoa vesienhoidosta ja vesienhoidon järjestämisestä vesienhoitoalueella on saatavilla osoitteessa www.ymparisto.fi/lantinenvesienhoitoalue sekä Kokemäenjoen - Saaristomeren – Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmasta. Vesienhoitosuunnitelmassa esitellään tarkemmin vesienhoitoon liittyvä lainsäädäntö ja vesienhoitoon liittyvät muut suunnitelmat ja strategiat. Lisäksi vesienhoitosuunnitelmassa on tehty koko vesienhoitoaluetta koskava vaihtoehtotarkastelu vesienhoidon toimenpiteistä.