Jalkaväkirykmentin raskaiden aseiden organisointi ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1918-1939

Ensimmäinen maailmansota sekä Suomen vapaussota vuonna 1918 loivat pohjan suomalaiselle sotaväelle ja sen aseistuksen kehittymiselle. Vapaussodan loppupuolella joukot organisoitiin jalkaväkirykmenteiksi, etupäässä saksalaisen mallin mukaisesti, ja aseistettiin kiväärein sekä harvalukuisin konekiväärein. Seuraavat kaksi vuosikymmentä talvisotaan saakka olivat Suomessa kiivasta kehittämisen ja varustamisen aikaa, jolloin kokoonpanoja ja niiden aseistusta testattiin koulutuksessa, harjoituksissa sekä erillisissä kokeiluissa. Kokeilutoiminnan lisäksi kokoonpanojen muodostamiseen vaikuttivat koko sotien välisen ajan ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden kokemukset sodasta sekä teollistumisen myötä alkanut voimakas sotatekninen kehitys. Jalkaväen tulivoimaa kasvatettiin aluksi lisäämällä konekiväärien määrää rykmenteissä, mutta pian huomattiin kranaatinheittimien tarjoamat mahdollisuudet jalkaväen tukemiseen ja ne liitettiin osaksi joukkojen aseistusta. 1930-luvun puolivälissä suoritettujen kokeilujen tuloksena havahduttiin panssarintorjunta-aseistuksen tarpeeseen, mutta viivästykset tuotannon aloittamisessa ja ulkomaisissa hankinnoissa vaikeuttivat niiden liittämistä jalkaväkirykmentteihin ennen talvisotaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten jalkaväen raskaiden aseiden sijoittaminen sodanajan jalkaväkirykmentteihin toteutettiin itsenäisyyden alkuvuosista talvisotaan ulottuvalla jaksolla ja mitkä tekijät vaikuttivat niiden sijoittamiseen. Päätutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla seuraavia organisaatiomuodostukseen vaikuttaneita tekijöitä: tutkimus- ja kokeilutoiminta, ulkomaiset vaikutteet, sotatekninen kehitys sekä sotakokemukset ja muutokset uhkakuvassa. Päätutkimusmenetelmä on analysoiva asiakirjatutkimus. Kokonaiskuva tutkimusaiheesta muo-dostetaan sekundaarilähteiden kuten kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja aikaisemman tutkimuk-sen pohjalta. Sekundaarilähteiden avulla päästään arkistoperäisten primaarilähteiden kuten asiakirjojen ja virkakirjeiden luo, joita analysoimalla ja sekundaarilähteisiin vertaamalla muodostetaan yksityiskohtainen kuva tutkimusaiheesta. Vapaussodan ja talvisodan välisenä aikana tapahtuneessa jalkaväkirykmentin kehitystyössä otettiin huomioon ulkomaiset vaikutteet, sotakokemukset, tutkimus- ja kokeilutyö, sotatekninen kehitys sekä Suomeen mahdollisesti kohdistuva uhka. Ulkomaista erityisesti Saksalla ja Venäjällä oli tärkeä rooli jalkaväkirykmenttien muotoutumisessa. Saksalaisten organisaatiorakenteesta ja aseistuksesta otettiin tarkasti mallia Suomen tuoreeseen sotaväkeen, kun taas Venäjän toimia seurattiin mahdollisen uhkan näkökulmasta. Vapaussodan ja ensimmäisen maailmansodan perintönä puolustus rakennettiin konekiväärien varaan ja epäsuorat tulitukiaseet omaksuttiin vähitellen osaksi jalkaväkeä. Kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen asejärjestelmätutkimusten ja kokeilujen tulokset osoittautuivat ensiarvoisen tärkeiksi koko sotien välisen ajan, ja niiden perusteella tehtiin merkittäviä muutoksia organisaatioissa ja joukon aseistuksessa.

Language-specific aspects of reading acquisition: the case of Russian

We have investigated Russian children’s reading acquisition during an intermediate period in their development: after literacy onset, but before they have acquired well-developed decoding skills. The results of our study suggest that Russian first graders rely primarily on phonemes and syllables as reading grain-size units. Phonemic awareness seems to have reached the metalinguistic level more rapidly than syllabic awareness after the onset of reading instruction, the reversal which is typical for the initial stages of formal reading instruction creating external demand for phonemic awareness. Another reason might be the inherent instability of syllabic boundaries in Russian. We have shown that body-coda is a more natural representation of subsyllabic structure in Russian than onset-rime. We also found that Russian children displayed variability of syllable onset and offset decisions which can be attributed to the lack of congruence between syllabic and morphemic word division in Russian. We suggest that fuzziness of syllable boundary decisions is a sign of the transitional nature of this stage in the reading development and it indicates progress towards an awareness of morphologically determined closed syllables. Our study also showed that orthographic complexity exerts an influence on reading in Russian from the very start of reading acquisition. Besides, we found that Russian first graders experience fluency difficulties in reading orthographically simple words and nonwords of two and more syllables. The transition from monosyllabic to bisyllabic lexical items constitutes a certain threshold, for which the syllabic structure seemed to be of no difference. When we compared the outcomes of the Russian children with the ones produced by speakers of other languages, we discovered that in the tasks which could be performed with the help of alphabetic recoding Russian children’s accuracy was comparable to that of children learning to read in relatively shallow orthographies. In tasks where this approach works only partially, Russian children demonstrated accuracy results similar to those in deeper orthographies. This pattern of moderate results in accuracy and excellent performance in terms of reaction times is an indication that children apply phonological recoding as their dominant strategy to various reading tasks and are only beginning to develop suitable multiple strategies in dealing with orthographically complex material. The development of these strategies is not completed during Grade 1 and the shift towards diversification of strategies apparently continues in Grade 2.

Maakaasu Suomen ja Liettuan energiastrategioissa

Euroopan unionin valtioiden energiaturvallisuus on kohdannut uudenlaisia uhkia ja mahdollisuuksia 2000-luvulla. Vuosina 2006 ja 2009 Itä-Euroopan venäläisestä maakaasusta riippuvaiset valtiot kärsivät lyhytkestoista toimitushäiriöistä Venäjän ja Ukrainan välisten maakaasukiistojen aikana. Vuonna 2014 pelko maakaasun hyödyntämisestä osana poliittisten päämäärien tavoittelua kasvoi entisestään Venäjän liitettyä Krim itseensä. Toisaalta liuskekaasu ja nesteytetyn maakaasun kuljetukset ovat johtamassa uudenlaisten maailmanlaajuisten maakaasumarkkinoiden syntyyn, mikä mahdollistaa erilaisia ratkaisuja valtioiden maakaasuhuoltovarmuuden parantamiseksi. Liettuan riippuvuus venäläisestä maakaasusta on päättymässä vuoden 2015 aikana samalla kun kaikki Suomen tuoma maakaasu tulee edelleen Venäjältä. Tutkielman tavoitteena on tarkastella Suomen ja Liettuan energiastrategioiden eroavaisuuksia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä sekä selvittää syitä niiden taustalla. Tutkimusongelmaa lähestytään uusklassisen realismin näkökulmasta soveltamalla resurssihyödyntämismallia energiaturvallisuuteen. Tutkielma on toteutettu vertailevana tapaustutkimuksena ja luonteeltaan se on laadullinen. Analyysitapana tutkielmassa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja keskeisimpinä lähteinä tutkielmassa käytetään Suomen ja Liettuan vuosien 2013 ja 2012 kansallisia energiastrategioita sekä Euroopan komission arvioita ja raportteja jäsenvaltioista. Uusklassisen realismin resurssihyödyntämismalli esittää, että valtioiden valitsemiin strategioihin vaikuttavat kansainvälinen järjestelmä sekä valtioiden päättäjien käsitykset muista valtioista. Tarkastelun kohteeksi tutkielmassa valikoituivat Suomen ja Liettuan haavoittuvuudet maakaasun toimitushäiriöille sekä uhka joutua energia-aseen kohteeksi. Keskeisimmät erot valtioiden välillä haavoittuvuuden osalta liittyvät varmuusjärjestelyjen riittävyyteen, maakaasun osuuteen energiankulutuksessa sekä kauttakulkuvaltioiden olemassa oloon maakaasuverkostoissa. Venäjän energia-aseeseen liittyvän uhkan taustalla keskeiset erot Suomen ja Liettuan välillä liittyvät aikaisempaan historiaan ja toimitushäiriöihin sekä Venäjän etupiiriajatteluun ja pyrkimyksiin säilyttää vaikutusvalta Euroopan unionin alueella. Sovelletun teorian näkökulmasta korkean haavoittuvuuden ja uhkakuvakäsityksien seurauksena Liettua on pyrkinyt monipuolistamaan maakaasun toimittajiaan tiiviissä aikataulussa. Päinvastaisessa tilanteessa oleva Suomi sen sijaan on pidättäytynyt merkittävistä ponnistuksista energiaturvallisuuden parantamiseksi.

Složnost' zvukov russkogo âzyka s točki zreniâ nositelâ finskogo âzyka – sravnenie zvukov po fonetičeskim teoriâm obučeniâ i fonetičeskij èksperiment

Tutkielmani aiheena on venäjän ja suomen kielten äänteiden ja äännejärjestelmien vertailu. Tarkoituksena oli selvittää tiettyjen fonetiikan oppimisteorioiden pohjalta, mitkä venäjän äänteet ja äännetyypit ovat suomenkieliselle oppijalle kaikkein vaikeimmat, ja mitkä helpommat oppia. Äänneanalyysini perustana ovat Robert Ladon, Uriel Weinreichin, Kalevi Wiikin ja James Emil Flegen oppimisteoriat. Äänteiden vertailu osoitti, että venäjän ja suomen järjestelmissä on hyvin vähän täysin identtisiä äänteitä. Osa foneemeista on yhteneviä, mutta useimmiten venäjän foneemeilla on allofoneja, jotka eroavat suomen äänteistä. Vaikeimpia suomalaiselle oppijalle ovat täysin uudet venäjän äänteet, liudentuneet konsonantit, soinnilliset konsonantit sekä vokaalifoneemien allofonit. Lisäksi tutkielmaani kuuluu itsetoteutettu eksperimentti. Tarkoituksena oli kokeilla käytännössä, ovatko analyysissä esitetyt äänteet todella suomalaiselle oppijalle vaikeita, ja voiko niiden perusteella erottaa ei-natiivin puhujan natiivista. Valitsin venäjän äänteistä tutkittavaksi liudentuneet konsonantit, /ɨ/-äänteen sekä sibilantit ja affrikaatat. Eksperimentin tuloksena oli, että tutkittavana olleet yksittäiset äänteet tai äännetyypit ovat merkittävä erottava tekijä, jonka perusteella voi tunnistaa ei-natiivin puhujan. Muitakin tekijöitä, joilla epäilemättä on myös merkitystä, nousi esiin. Niitä ei kuitenkaan tässä tutkielmassa erityisesti huomioitu, koska tarkoitus oli keskittyä yksittäisiin äänteisiin, ja koska niiden selvittäminen vaatisi huomattavasti lisää tutkimusta.

Tulevaisuuden matkaviestinverkkojen haasteet taajuuksien käytölle. Taajuusalueen 3600 - 4200 MHz tarkastelu

Tässä työssä tarkastellaan matkaviestinliikenteen yhteensovittamista Venäjän satelliittimaa-asemien kanssa taajuusalueella 3600 - 4200 MHz. Tutkimusmenetelminä ovat kirjallisuuskatsaus sekä häiriölaskennat. Tulosten perusteella taajuusaluetta ei voida käyttää vapaasti matkaviestinverkoille Suomessa, koska tukiasemat voivat aiheuttaa häiriöitä Venäjällä sijaitseville satelliittimaa-asemille pitkienkin matkojen päästä. Paras ratkaisuvaihtoehto tähän olisi Suomen ja Venäjän välinen sopimus taajuuden käytöstä ja sitä koskevista rajoitteista. Toinen vaihtoehto on käytön suunnittelu ja taajuuskoordinointi tapauskohtaisesti kunkin matkaviestinverkon tukiaseman osalta.

Internationalization of a Finnish accounting firm to Russian markets

Despite the unstable situation at the moment in Russia, the Russian market and St. Petersburg have been a very attractive from the point of view of Finnish companies. The objective of this research was to define how a Finnish accounting firm should perform its market entry to Russian markets as a part of its internationalization process. In addition, the special characteristics that support the internationalization to Russia were examined together with the implications from the behavior of potential customers at the market. The actual market entry mode was developed based on the theories of Uppsala model, transaction cost economics and the network approach. Additional emphasis was given for the service point of view. The primary data in this research was collected through semi-structured interviews with professionals from the Russian market. The results of this research show that there exists potential especially at the accounting markets in Russia. However, the current unstable situation and sanctions in Russia have led to situation where the price-sensitivity among customers is high, and costs savings are searched from multiple processes in organizations. Therefore, the accounting company should perform its market entry in small incremental steps to decrease the risks involved, and to gain specific market knowledge before committing more resources into Russian markets. A simplified process was developed to evaluate the suitable market entry mode. As a result, the level of commitment and market knowledge affect the final entry model of the firm, as well as defined goals for the particular market.

Viisumin epäävä päätös, kohdemaa Venäjä

Tutkielman tarkoituksena on tutkia viisumin epäävään päätökseen (kielteiseen päätökseen) liittyviä perusteita ja epäävään päätöksen muutoksenhakukeinoja. Tutkimuksessa tuodaan esiin muutoksenhakuvälineiden erilaisuus tavallisen viisumihakijan ja Euroopan unionin kansalaisen perheenjäsenen välillä, johon sovelletaan vapaan liikkuvuuden direktiiviä. Tutkimuksessa viisumin epäämisen tarkastelu on kohdistettu Venäjän viisumeihin. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa käytetään oikeusdogmatiikkaa, lainsäädännön ja sen esivalmisteluaineiston läpikäyntiä. Oikeusdogmatiikan avulla pyritään etsimään vastausta epäävän päätöksen muutoksenhaun erilaisuuteen. Tutkimuksessa on lisäksi tukeuduttu oikeuskirjallisuuteen. Viimeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista haastattelututkimusta. Viisumin epäävään (kielteiseen) päätöksen perusteet on Euroopan unionin lainsäädännössä tarkkaan asetettu. Viisumia ei näin ollen voi evätä, jollei peruste löydy lainsäädännöstä. Kuitenkin epäävään päätökseen liittyy lähtökohtaisesti aina viranomaisen harkinta. Viranomaisella on velvollisuus käyttää harkintaansa ja pyrkiä objektiivisesti ottamaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat kokonaisuutena, kun punnitaan viisumin päätösratkaisua. Tutkimustuloksissa huomioidaan Suomessa vallitseva valitusoikeuden puuttuminen epäävään viisumipäätökseen ja siihen haettuun oikaisuvaatimuspäätökseen. Tuloksissa tuodaan esiin Euroopan unionin kansalaisen etuoikeutettu asema vapaan liikkuvuuden direktiivin kohdalla ja siihen liittyvä hallintovalitusmahdollisuus. Asian eriarvoisuuden perustelut on tuotu esiin. Euroopan unionin kansalainen kuuluu erityiseen oikeusjärjestykseen, jolloin erilaiselle kohtelulle on olemassa objektiivinen ja hyväksyttävä peruste. On huomioitava, että Suomen kansallinen muutoksenhakujärjestelmä perustuu EUoikeuteen. EU-oikeus on antanut jäsenvaltioilleen mahdollisuuden toteuttaa viisumeihin kohdistuvan muutoksenhaun omalla, parhaaksi katsomallaan tavalla. Viisumin hakijalta puuttuva valitusoikeus, muiden kuin vapaan liikkuvuuden soveltamisalaan kuuluvana (Ulkomaalaislain 10 luvun piirissä), on kuitenkin oikeusturvanäkökohtien kannalta arveluttavaa. Oikaisuvaatimuksella hoidettu muutoksenhaku, jonka päätöksestä ei voi valittaa, voi joidenkin henkilöiden kohdalla olla liian heikko muutoksenhakuväline. Tuloksissa tuodaan esiin käytäntöjä, joiden avulla konsulaatti pyrkii takaamaan viisuminhakijoiden tasapuolisen kohtelun ja päätöksen käsittelyn syrjimättömällä tavalla. Tuloksissa perehdytään viisumihakijan oman toiminnan vaikutuksiin päätösmenettelyssä, jolla on myös merkitystä. Lisäksi tuodaan esiin epäävän viisumipäätöksen perusteet. Päätelmänä ulkomaalaislain sääntelemä valituskielto voidaan mahdollisesti katsoa olevan riittämätön hakijoiden oikeusturvan kannalta.

Luettelo kirjoista Suomen P:n Marian seurakunnan kirjastosta wuonna 1881

Nimiösivun kääntöpuolella venäjän kielellä: Lupa painamiseen 22 elokuuta 1881.

Länsimaiset näkemykset Kuolan niemimaan sotilaallisesta merkityksestä kylmän sodan jälkeen

Tutkielma on ajankohtainen, sillä nykypäivänä pohjoinen ulottuvuus on kasvattamassa merkitystään erityisesti talouden saralla, johon myös Kuolan niemimaalla sijaitseva sotilaallinen voima on vahvasti sitoutunut. Alueen sotilaallinen tila onkin ollut suoraan verrannollinen Venäjän taloudelliseen tilanteeseen, joka oli 1990-luvulla heikko ja 2000-luvusta lähtien myönteisempi. Kuolan niemimaan tämänpäiväinen sotilaallinen merkittävyys perustuu vielä pitkälti sen varaan, mitä se oli Neuvostoliiton aikaan. Tutkielma antaa perusteet ymmärtää Kuolan niemimaan sotilaallista merkittävyyttä ja sen muutosta kylmän sodan jälkeisellä aikakaudella. Tutkimus on historiatutkimus, jonka avulla selvitään Kuolan niemimaan sotilaallisen merkittävyyteen liittyviä tapahtumia, vaiheita ja merkityksiä kylmän sodan jälkeisenä aikakautena. Tutkimuksen ajallinen tarkastelujakso on Neuvostoliiton hajoamisesta aina vuoteen 2010 asti. Menneisyyden hahmottaminen perustuu pääasiassa tulkintojen tekemiseen, joten historiatutkimus liittyy hermeneuttiseen tutkimusstrategiaan, jossa menneisyyden hahmottaminen perustuu tulkintojen tekemiseen. Tutkimuksessa tulkintojen perusteena käytetään laadullisesti valittuja lähteitä, jotka edustavat länsimaista näkemystä Kuolan niemimaan sotilaallisesta merkittävyydestä. Tutkimuksen tuloksina todetaan, että Kuolan niemimaan sotilaallinen merkitys kasvoi suhteellisesti läpi 1990-luvun, mutta se oli silti sotilaalliselta suorituskyvyltään heikompi kuin mitä se oli ollut ennen Neuvostoliiton hajoamista. 2000-luvulla Venäjän talouskasvun myötä alkoi myös sotavoimien kehittäminen ja päivittäminen. Lisäksi sotilaallinen toiminta aktivoitui jälleen 1990-luvun hiljaiselon jälkeen. Kuolan niemimaan kohdalla maantieteellisen ja so-tilaallisen merkittävyyden lisäksi nousivat myös taloudelliset tekijät. 2000-luvulla Kuolan niemimaan sotilaallinen yhteistyö siviilitoimijoiden kanssa yleistyi, mikä osaltaan muutti myös alueella sijaitsevien sotajoukkojen tehtäviä.

Termobaaristen aseiden käyttö

Tutkimus käsittelee termobaaristen aseiden toimintaperiaatteita sekä niiden käyttötarkoituksia. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus ja näkökulma on sotatekninen. Tavoitteena on ollut muodostaa selkeä kuva lukijalle miten termobaarinen ase tuottaa vahinkoa sekä miten nykyisiä aseversioita mahdollisesti kannattaa käyttää eri tilanteissa taikka miten minimoida niiden tuhovaikutus. Tutkimus käsittelee ainoastaan Yhdysvaltojen ja Venäjän jalkaväen käyttämiä termobaarisia aseita. Aihetta on aiemmin tarkasteltu Puolustusvoimissa yksittäisissä tutkimusraporteissa, joissa on keskitytty käsittelemään aseteknologiaa enimmäkseen fysikaaliselta kannalta jättäen aseteknologian kehittymisen vaiheet sekä sovellukset vähemmälle huomiolle. Termobaariset aseiden käyttö on lisääntynyt 1980-luvulta lähtien ja Venäjä on edelläkävijä aseteknologian suhteen tällä hetkellä. Yhdysvallat on kuitenkin kehittänyt viime vuosikymmenen aikana aktiivisesti termobaarisia aseitaan saadakseen lisää tuhovoimaa jalkaväen sotilaille. Termobaarinen ase on henkilöstöä vastaan käytettävä lämpö- ja painevaikutteinen räjähdease, joka varsinkin on kaupunkiympäristössä huomattavasti tehokkaampi tuhoalueellaan kuin sirpalevaikutukseen perustuvat aseet, sillä asevaikutukselta on vaikeampi suojautua. Kohteelle tuotetut vahingot ovat vaikeasti hoidettavia, joten asetta käytettäessä tulee olla varma, ettei välittömässä läheisyydessä ole siviilejä. Tutkimuksessa on laskettu turvalliset etäisyydet termobaarisille aseille käyttäen hyödyksi varomääräyksen D 6.1 asettamia vaara-alueita erikokoisille panoksille räjäytettäessä aukealla ja suljetussa tilassa. Lisäksi tutkielmassa on pyritty selvittämään miten paineaallot käyttäytyvät suljetussa tilassa, minkä avulla pyritään ymmärtämään mikä on tehnyt termobaarisista aseista tehokkaan kaupunkiympäristössä. Lopputuloksena oli, että termobaariset aseet ovat tehokkaampia suljetussa tilassa, mikä tarkoittaa aseen olevan tehokkaimmillaan asutuskeskustaisteluissa. Kuitenkin myös metsämaastossa turvallinen etäisyys on suuri, ellei henkilö ole suojautunut millään lailla. Käytetty laskumenetelmä tuottaa omat haasteensa luotettavien tuloksien aikaansaamiseksi, mutta metodi toimii suuntaa antavana tapana havainnollistaa jonkin tietyn aseen tehokkuutta.

Strateginen ennakkovaroitus ja päätöksenteko : haasteet Ukrainan kriisin ennakoinnissa

Ennakkovaroitus on tiedustelun tuote, joka muokkaa päätöksentekijöiden toimintaympäristöymmärrystä valtiollisista uhkista. Ennakkovaroitus pohjautuu vastustajien kyvyn ja tahdon eri osatekijöiden valvontaan ja analysointiin. Diplomityössä tarkastellaan strategista ennakkovaroitusta ja siihen liittyvää päätöksentekoa haasteiden kautta konstruktiivisesta näkökulmasta. Tutkimusongelmana on selvittää mitkä tekijät vaikuttavat ennakkovaroitukseen ja päätöksentekoon sen vaatimista toimenpiteistä. Primäärilähteinä on käytetty kansainvälistä kirjallisuutta, vertaisarvioituja artikkeleita ja suomalaisia tutkimuksia. Aineistosta löytyviä haasteita luokitellaan muodostettuihin tiedustelu- ja päätöksentekoprosessien vaiheisiin. Luokittelun perusteella muodostuvista teemoista tiivistyy tyypillisiä haasteita, joita tunnistetaan Ukrainan kriisin alkuvaiheiden (2013–2014) tapahtumista. Ukrainan kriisin tapahtumia tulkitaan pääosin länsimaisiin tiedotusvälinelähteisiin tukeutuen. Tavoitteena on selittää kriisin ennakointia Ukrainan, Venäjän ja länsimaiden osalta. Ennakkovaroitukselle tyypillisiksi haasteiksi nousivat poliittiset, kulttuurilliset ja hallinnolliset haasteet. Poliittiset haasteet ovat yleensä tiedustelujärjestelmän ulkopuolelta ja ohjaavat erityisesti tiedonhankintaa tai tiedusteluanalyysiä. Hallinnolliset ja kulttuurilliset haasteet painottuvat organisaatioihin. Sisäisten haasteiden ratkaisut ovat yleensä koulutuksellisia tai tiedonhallintaan liittyviä. Päätöksenteolle tyypillisiksi haasteiksi nousivat identiteetti, organisaatioiden ohjaus ja tiedon kompleksisuus. Haasteet rajaavat päätöksenteon rationaalisuutta. Päätöksentekijöiden tulisi keskittyä tavoitteiden hallintaan ja toiminnan koordinointiin. Päätöksentekijöiden ja tiedustelun yhteistyö on avainasemassa koko prosessin ajan. Organisaatioiden ja toimijoiden vaikutus on huomioitava, niin valmisteltaessa päätöksentekoa kuin sitä tutkittaessa. Tutkimuksen perusteella Ukraina ei ennakoinut ulkoista uhkaa. Korkeimman johdon identiteetti ja poliittinen ohjaus, ennen vallanvaihtoa, ovat vaikuttaneet ratkaisevasti ennakointiin. Venäjä ei näytä ennakoineen marraskuun 2013 mielenosoituksia. Niiden lopputulos on ennakoitu, sillä tarpeen ilmettyä, toimenpiteet Krimillä toteutettiin nopeasti. Länsimaiden ennakoinnin haasteet painottuivat kulttuurillisiin ja poliittisiin haasteisiin sekä tiedon eheyteen.

How Is Credit Risk Estimated? Discussion and Evidence based on Cross-Industry Sample Utilizing the KMV Model

The purpose of this thesis is to focus on credit risk estimation. Different credit risk estimation methods and characteristics of credit risk are discussed. The study is twofold, including an interview of a credit risk specialist and a quantitative section. Quantitative section applies the KMV model to estimate credit risk of 12 sample companies from three different industries: automobile, banking and financial sector and technology. Timeframe of the estimation is one year. On the basis of the KMV model and the interview, implications for analysis of credit risk are discussed. The KMV model yields consistent results with the existing credit ratings. However, banking and financial sector requires calibration of the model due to high leverage of the industry. Credit risk is considerably driven by leverage, value and volatility of assets. Credit risk models produce useful information on credit worthiness of a business. Yet, quantitative models often require qualitative support in the decision-making situation.

Muuttuva ydinasepelote : Naton ydinasepelote liittouman voimanlähteenä

Ydinasepelote näytteli yhtä päärooleista kylmän sodan asetelmassa ja sen aikaisessa päivänpolitiikassa. Kylmän sodan päätyttyä ydinaseet ja pelote olivat edelleen olemassa, mutta ne siirtyivät vähitellen kiistämättä sivurooliin, kun hetken fokus keskittyi muihin uhkiin ja turvallisuustekijöihin. Ydinaseistautuneet valtiot ylläpitävät silti edelleen merkittäviä ydinasevoimia – maailmassa oli kesällä 2014 vielä noin 17 000 ydinkärkeä. Ydinaseiden käytön ydintä, ydinasepelotetta – on kuitenkin vaivannut osaltaan pysähtyminen kylmän sodan vuosille. Pelotteen saama huomio on kahtena viime vuosikymmenenä jäänyt aseriisunta- ja proliferaatiokysymysten varjoon. Valtiot eivät ole saaneet jalostettua pelotestrategioitaan kovin kauas kylmän sodan tematiikasta. Peruskysymyksenä kuitenkin säilyy kysymys siitä, mikä ohjaa mitä? Pelote, joka saa ”mandaattinsa” valtionjohdon korkeimmalta päätöksentekotasolta, on ymmärrettävä yläkäsitteenä ydinaseisiin liittyville kysymyksille. Kylmän sodan jälkeisen kehityksen ja läntisen maailman mielellään näkemän eräänlaisen toiveikkuuden kansainvälisen järjestelmän pysyvästä muutoksesta voidaankin nähdä päättyneen karulla tavalla viimeistään keväällä 2014, Venäjän aloittaessa aggressiiviset toimet Ukrainan alueella. Sota on taas Euroopan ytimessä, kohdistuen legitiimisti suvereenin valtion alueelle. Ja yhtenä osapuolena on Neuvostoliiton suora perillinen, Venäjä, joka on korostanut viime vuoden aikana retoriikassaan kovaa linjaa ydinaseiden osalta. Tutkimuksen keinoin on mahdollista luoda selventävää käsitystä nykypäivän ydinasepelotteen olemuksesta ja vaikuttavuudesta. Tässä raportissa selvennetään transatlanttista, eli Pohjois-Atlantin liiton ydinasepelotetta nykyajan strategisessa turvallisuusympäristössä. Primäärilähdeaineistona on käytetty Naton strategisia asiakirjoja sekä virallisia tai haastatteluissa yms. annettuja lausuntoja. Samalla on arvioitu ja vertailtu erilaisen tutkimuskirjallisuuden arvioita Naton ydinasepelotteesta. Tutkimuksen tuloksena on pyritty luomaan selkeä kuva sekä ymmärrys siitä, millainen käyttöarvo läntisen sotilasliiton pelotteella on nykyajan herkässä strategisessa tilanteessa. Työn tutkimusongelmat (päätutkimuskysymykset) ovat seuraavat: - Mikä on Naton ydinasepelotteen rooli ja käyttöarvo liittouman kokonaispelotteen osana nykyajan turvallisuusympäristössä? - Toimiiko Naton ydinasepelote liittouman voimanlähteenä nykyajan turvallisuusympäristössä? Terminä Naton ydinasepelote on osaltaan harhaanjohtava. Liittoumalla ei ole tänä päivänä ”Naton ydinaseita”. Kyseistä termiä käytettäessä viitataan yleensä Yhdysvaltojen eurooppalaisiin Nato-maihin sijoittamiin, Natolle ”korvamerkittyihin” nuclear-sharing-järjestelyin ylläpidettäviin taktisiin ydinaseisiin. Näiden aseiden lisäksi tulevat sitten Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ranskan kansalliset arsenaalit, jotka erilaisten strategia-asiakirjojen valossa ovat luettavissa osittain liittouman resursseiksi. Raportissa painotetaan tarkastelua Eurooppaan sijoitettujen aseiden osalta, sillä ne ovat resurssi, johon periaatteessa kaikilla jäsenmailla on suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa Naton suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmän kautta, vaikka ne itse eivät niitä omistaisikaan tai osallistuisi niiden mahdolliseen käyttöön. Naton pelotteen analyysi on pyritty sitomaan mahdollisimman pitkälle käytäntöön niin olosuhteiden, politiikan kuin taktisteknisten osatekijöiden osalta. Tämä on toteutettu esimerkiksi asettamalla Naton Eurooppaan sijoitettu ydinaseistus vertailevaan skenaarioon Venäjän kanssa. Näkökulmana ja kriteeristönä skenaariotarkastelussa käytetään Carl von Clausewitzilta periytyvää käsitettä center of gravity (schwerpunkt), joka sittemmin on nykyaikaisessa suomenkielisessä sotataidossa käännetty muotoon voimanlähde. Vaikka Clausewitzin kirjoituksia on Suomessa totuttu tulkitsemaan lähinnä operaatiotaidon näkökulmasta, on voimanlähteen käyttäminen perusteltua myös ydinaseiden ja strategian kysymyksissä. Ensinnäkin käyttämällä kriteeristönä sotataidollista määritelmää, päästään lähemmäs käytännön tasoa. Toiseksi, Clausewitz näki sotilaallisen toiminnan eli sodankäynnin liittyvän aina kokonaistavoitteeseen - politiittisiin päämääriin - ja muodostavan näin yhtenäisen kokonaisuuden strategiselta taktiselle tasolle. Kokonaisuutena tutkimus on osoittanut, että Natolle ydinasepelote on edelleen merkityksellinen osa kokonaispelotetta ja säilyy liittouman fundamenttina. Nato on kuitenkin kylmän sodan päättymisen jälkeen epäonnistunut erityisesti taktisen ydinaseistuksensa suhteen toimintaympäristön tulkinnassa, kun sitä tarkastellaan realistisen turvallisuus- ja valtahakuisuuden kannalta. Vaikka Venäjä ei mitä todennäköisimmin aloita ydinsotaa, on Nato ajanut itsensä ei-strategisten ydinaseiden osalta tilanteeseen, jossa sen keinot, eli ydinaseiden määrä ja tyypit, ovat vähissä suhteessa eurooppalaista turvallisuusympäristöä ja vakautta heiluttavan valtion uhkapotentiaaliin. Epäsuhta sekä taktisen ydinaseistuksen suorituskyvyissä että ainakin vielä toistaiseksi myös määrissä on liian edullinen Venäjälle, vähintään siihen saakka, kunnes Venäjän nykyiset ydinkärjet vanhentuvat. Toistaiseksi Nato kykenee luottamaan oletettuun ja arvioituun etulyöntiasemaansa tavanomaisessa asevoimassa. Peloteteorioiden kannalta Nato (ja länsimaat) ovat 1990-luvulla luottaneet liiaksi Venäjän rationaalisuuteen, olettaen että sillä olisi yhtäläinen tarve esimerkiksi taktisen ydinaseistuksen vähentämiseen. Näyttää siltä, että kylmän sodan päättymisen tuottamassa tunteessa unohdettiin peloteteorioiden rationaalisuuteen liittyvä peruskritiikki. Naton oma rationaalisuuden määritelmä, normit ja arvot erityisesti Euroopan tilanteesta ja sinne sijoitettujen aseiden vähentämisen puolesta sitoivat liiaksi ajattelua synnyttäen näin peili-ilmiön (mirror imaging), jossa todella oletettiin liikaa asioita. Kuten Keith Payne on todennut; kriisit syntyvät usein rationaalisuusolettamuksien murentumista, yllätyksistä. Viimeistään Krimin ja sitä seuranneen Ukrainan konfliktin sekä Venäjän aggressiivisten toimien myötä on tapahtunut ainakin jonkinasteinen rationaalisuusolettamuksen murentuminen, johon Nato on toistaiseksi reagoinut tavanomaisen asevoiman valmiuden kehittämisellä. Naton olisi tarpeen käynnistää perusteellinen keskustelu ydinasepelotteen tarpeesta ja olemuksesta erityisesti Euroopassa. Mikäli keskustelut käydään strategisten konseptien laatimisaikataulujen yhteydessä, kuten pääosin tähän saakka on toimittu, muodostuu aikaväli liian pitkäksi, jotta ydinasepelotteella olisi edellytyksiä edes reagoida nopeastikin muuttuvaan turvallisuusympäristöön. Viimeisimmästä puolustusministerikokouksesta saatujen viitteiden mukaan keskustelu saattaisi olla tiivistymässä; Nato saattaa aikaistaa seuraavan ydinaseiden suunnitteluryhmän (NPG) kokoontumista jo tälle vuodelle ja samalla ilmeisesti harkitaan ydinasekomponentin ottamista jälleen osaksi Naton muuta sotilaallista harjoitustoimintaa. Venäjän ydinasetoimintaan sekä sen vaikutuksiin Natolle ollaan suhtautumassa entistä vakavammin. Nähtäväksi jää, miten nämä suunnitelmat implementoituvat ja miten niistä kerrotaan julkisuuteen. Varsovan tuleva huippukokous vuonna 2016 määrittelee toivottavasti suuntaa nykyistä selkeämmin myös ydinasepolitiikan osalta. Naton ydinasepelotteeseen liittyvää debattia on hallinnut väittely Eurooppaan sijoitettujen aseiden säilyttämisen tai poistamisen välillä. Tämä ei ole johtanut lopulta muuhun kuin eräänlaiseen lamautumiseen ja status quon säilyttämiseen, kun muitakaan vaihtoehtoja ei ole tarjolla ja tuotu esille. Nato ei ole tutkimuksen valossa riittävän oma-aloitteisesti kehittänyt omaa ydinasepelotettaan sekä ydinaseoppiaan Euroopan ja transatlanttisen linkin suhteen, vaan se on keskittynyt julkituomaan ydinaseiden merkityksen vähentämistä sekä tämän riippuvuutta Venäjän toimista. Ydinaseiden merkityksen ja aseiden vähentäminen on hieno tavoite, mutta realismin määrittelemässä maailmassa vaaditaan enemmän – Naton olisi kyettävä ensisijaisesti myös uudistamaan nykyistä selkeämmin omaa ydinasepolitiikkaansa -ja doktriiniaan. Nykyisellään esimerkiksi ei-strategisen ydinaseistuksen merkitys ja siitä saatava hyöty suhteessa kustannuksiin ja muuhun resurssien käyttöön on liian pieni. Nato tavoittelee aseilla poliittisen sitoutumisen osoitusta sekä kykyä siihen, että sillä olisi mahdollisuus osoittaa vastustajalle ei-strategisten aseiden käytöllä eskalaatiovaaraa strategisten aseiden käytön tasolle. Tutkimuksen perusteella ei-strategisen aseistuksen suorituskyky (B61-pommit) on olosuhteisiin nähden kuitenkin niin epävarmalla tasolla, ettei tähän viimeksi mainittuun tavoitteeseen päästä. Niistä ei ole voimanlähteeksi operatiivisen toiminnan kannalta eikä niiden merkitys näin ollen ole Naton ydinasepelotteessa ja kokonaispelotteessa kuin marginaalinen. Käytännössä ydinpelotteessa, silloin kun sitä halutaan tuoda esiin, jouduttaisiin tukeutumaan strategisten aseiden tuottamaan pelotteeseen. Peloteopin ja sillä haluttavan vaikutuksen tulisi olla niin selkeä, että sen avulla pystyttäisiin määrittämään tarvittava aseistus – ei toisinpäin. Joka tapauksessa nykyinen turvallisuustilanne, Venäjän hyökkäyksellinen puhe ydinaseistuksesta ja Naton haasteet oman ydinasestrategian ja -doktriinin kehittämisessä tarjoavat jatkoseurannan sekä -tutkimuksen aiheita myös tulevina vuosina. Ydinaseiden ja ydinpelotteiden aikakausi ei ole vielä ohi.

Rajavartiolaitoksen kansainvälinen rikostorjuntayhteistyö

Rajat ylittävä rikollisuus vaikuttaa nykyään suomalaisten arjen turvallisuuteen. Uhkakuviin vastaaminen edellyttää ennakointia ja yhä syvempää kansainvälistä yhteistyötä. Tehokas toiminta vaatii viranomaisilta saumattomasti yhteen sovitettuja käytännön rikostorjuntatoimenpiteitä, jotka vaativat toteutuakseen ylikansallisen ja kansallisen normiston yhteensopivuutta. Tutkimuksen kansainvälisenä viitekehyksenä toimivat kansainväliset eurooppalaiset oikeussäännöt. Eri aikakausina säädetty sekä voimaansaatettu oikeusnormisto ja nykypäivän rajat ylittävä rikollisuus antavat työlle historiasta nykypäivään kulkevan suunnan. Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on tuottaa jäsenneltyä tietoa ja tulkintakannanottoja Rajavartiolaitoksen kansainvälisen rikostorjuntayhteistyön oikeudellisesta perustasta sen toimiessa rikostorjuntaviranomaisena Euroopan unionin Venäjän vastaisella ulkorajalla. Toissijaisesti tällä tutkimuksella pyritään lisäämään ymmärrystä Rajavartiolaitoksesta kansallisena ja kansainvälisenä rikostorjuntaviranomaisena Euroopan unionin ulkorajalla. Tutkimusmenetelmänä on lainoppi eli oikeusdogmatiikka, jolla tarkoitetaan voimassa olevien oikeussääntöjen systematisointia ja tulkintaa. Tässä tutkimuksessa systematisointi tarkoittaa Rajavartiolaitoksen rikostorjuntatehtäviä koskevien kansallisten lakien, kahdenvälisten valtiosopimusten, Euroopan neuvoston valtiosopimusten ja Euroopan unionin ylikansallisen sääntelyn järjestämistä ristiriidattomaksi kokonaisuudeksi. Tutkimuksen johtopäätöksissä on esitetty Rajavartiolaitoksen rikostorjuntayhteistyön soveltamisen yleiset periaatteet säädöskohtaisesti tarkasteltuna. Tutkimuksen keskeinen uutuusarvo on Venäjän viranomaisten tutkimusta varten antamissa vastauksissa, jotka liittyvät kansalliseen lainsäädäntöön, kansainvälisiin sopimuksiin ja käytännön yhteistyöhön. Tutkimuksen perusteella Rajavartiolaitoksen ja Venäjän Rajavartiopalvelun kahdenvälisiin yhteyksiin perustuvaa rikostorjuntayhteistyötä voidaan kehittää nykyisten säädösten tehokkaammalla soveltamisella.

Globaalit ja paikalliset käännösstrategiat kulttuurisidonnaisen sanaston kääntämisessä venäjästä suomeen.

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kulttuurisidonnaisten elementtien kääntämisessä käytettäviä käännösstrategioita sellaisessa tapauksessa jossa lähtökielenä on venäjä ja kohdekielenä suomi. Materiaalina tutkimuksessa käytetään Natalja Kljutšarjovan teosta Россия: общий вагон ja sen suomenkielistä käännöstä Kolmannessa luokassa. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään millaiset tekijät kääntäjän strategiavalintoihin ovat vaikuttaneet ja miten valitut strategiat heijastavat Suomen ja Venäjän kulttuurieroja. Käännösstrategioita tutkitaan kahdella tasolla: paikallisella tasolla on tarkoitus selvittää millaisia paikallisia strategioita kääntäjä on käyttänyt yksittäisten kulttuurisidonnaisuudesta johtuvien käännösongelmien selvittämiseen ja yleisellä tasolla taas mikä paikallisten strategioiden perusteella on koko tekstin globaali strategia. Globaalien strategioiden teoreettisena perustana käytetään Lawrence Venutin teoriaa kotouttavasta ja vieraannuttavasta käännösstrategiasta. Paikallisten käännösstrategioiden määrittelyssä taas käytetään Ritva Leppihalmeen käännösstrategialuokitusta pienillä muunnoksilla varustettuna. Koska kulttuurisidonnaisuutta on hankala rajata, tähän tutkimukseen valittiin kolme tekstissä runsaimmin esiintynyttä kulttuurisidonnaisten elementtien ryhmää. Nämä ryhmät ovat realiat, alluusiot ja erisnimet. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa että käännöksen globaali strategia on selkeästi vieraannuttava: yhteensä 64,1 % kulttuurisidonnaisista elementeistä on käännetty vieraannuttavaa strategiaa käyttäen. Analyysi kuitenkin osoitti, että kaikki paikalliset strategiat eroavat toisistaan siinä kuinka paljon ne kotouttavat ja vieraannuttavat tekstiä. Näin ollen niitä ei tulisi jakaa kahteen toisensa poissulkevaan ryhmään, vaan ne tulisi esittää mieluummin jatkumolla, jonka ääripäitä ovat täydellinen kotouttaminen ja täydellinen vieraannuttaminen. Tällöin saadut tulokset heijastavat paremmin paikallisten strategioiden suhteita ja itse globaalia strategiaa.