Maskirovka jäillä : harhauttaminen Neuvostoliiton, Unkarin ja Tšekkoslovakian konflikteissa

Harhauttamista (maskirovka) on tutkittu ja käytetty sotataidossa lähes niin kauan, kun historiantutkimus meille kertoo. Monet venäläisestä sotataidosta tehdyt tutkimukset ja teokset usein ylistävät venäläisiä harhauttamisen mestareiksi. Suomessa tutkimusta aiheesta on verraten vähän, mutta englannin kielellä sitäkin enemmän. Vaikka harhautuksesta on harvemmin ollut suoria oppaita, sitä on lähes aina pidetty tärkeänä tai tärkeimpänä elementtinä sotataidossa, kulttuurista riippumatta. Harhautus on lähes poikkeuksetta sotatoimia tukeva sotataidon elementti, johon liittyy monia keinoja. Harhautus pääsääntöisesti tavoittelee yllätystä ja yllätys taas tavoittelee nopeaa ja helppoa voittoa. Toisen maailmansodan ajoista lähtien eri lähteissä on myös puhuttu paljon siitä, että suuria joukkoja ei voi enää piilottaa, joten on muilla keinoilla salattava oma toimintansa. Tämä johtuu joukkojen koon kasvusta ja teknologian kehityksestä. Etenkin puna-armeija huomasi, että valtavien motorisoitujen armeijoiden ja yhtymien hyökkäysvalmisteluja ei voida enää täysin salata, joten oli pyrittävä harhauttamaan. Tutkimuksen menetelmänä on laadullinen, vertaileva asiakirja-, kirjallisuus-, ja aikakausilehtitutkimus. Tutkimusta tehtäessä on ollut käytössä suomen- ja englanninkielisiä lähteitä sekä käännettyjä venäläisiä lähteitä. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää millaista maskirovka oli Neuvostoliiton poliittisissa ja sotilaallisissa toimissa. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä? Tutkimuksen ajallinen rajaus on kylmän sodan ajassa ja tarkemmin rajattuna kahdessa edellä mainitussa konfliktissa. Taustojen selvittämiseksi käsitellään kuitenkin hieman toisen maailmansodan aikaa. Neuvostoliitto käytti maskirovkaa Unkarin ja Tšekkoslovakian yllätyshyökkäyksissä strategisella tasolla poliittisena retoriikkana, tulevan hyökkäyksen naamioimiseen ja salaamiseen sekä sen alettua sen kieltämiseen. Informaatiosodankäynnin osalta maskirovkaa käytettiin propagandan keinoin oikeutuksen hakemiseen hyökkäykselle, niin sisältä kuin ulkoakin päin. Sitä suunnaattiin niin omiin ja ulkopuolisiin poliittisiin päättäjiin, kuin myös omaan ja muihin kansoihin, sekä lisäksi kaikkiin konfliktissa toimineisiin aseellisiin voimiin. Maskirovkaa käytettiin myös salaamiseen, naamioimalla joukon ryhmittymiset joksikin muuksi toiminnaksi. Maskirovka oli tutkimuksen viitekehyksen aikana kaikkea mahdollista harhauttavaa toimintaa. Maskirovkan käyttö onnistui suhteellisen hyvin. Tosin Neuvostoliiton hallitessa mittavaa aineellista ja henkistä ylivoimaa, maskirovkan käytöllä ei välttämättä ollut aina niin suurta merkitystä. Ulkopuolisetkin tuntuivat katsovan sivuun, tutkimuksen konfliktien kehittyessä aseellisiksi kamppailuiksi.

Kyberanarkismi : kyberuhkakuvan turvallistaminen Suomen turvallisuuspolitiikassa

Yhä suurempi osa yhteiskunnan kriittisestä infrastruktuurista ja päivittäisistä toiminnoista on riippuvaista tietoverkkojen häiriöttömästä toiminnasta. Kybertoimintaympäristö ja kyberuhkat ovat tulleet osaksi niin Suomen, kuin muidenkin kehittyneiden valtioiden turvallisuuspolitiikan uhkakuvia. Samanaikaisesti yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä laillisissa, että laittomissa muodoissaan on ottanut jalansijaa kybertoimintaympäristössä. Kyberaktivismi on jaettavissa verkkovahvisteiseen ja verkkoperustaiseen, joista jälkimmäisen piirissä esiintyvät haktivismi, infoanarkismi ja kryptoanarkismi voidaan luokitella kuuluvaksi kyberanarkismin kokonaisuuteen. Tutkimuksen tutkimusongelma on: Onko tarkastellulla ajanjaksolla Suomen turvallisuuspoliittisissa virallisasiakirjoissa havaittavissa kyberanarkismin tai sen osatekijöiden turvallistamista, ja nähdäänkö kyberanarkismin liittyvän anarkismin poliittiseen ideologiaan? Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Mitä on kyberanarkismi ja mikä erottaa kyberanarkismin kyberrikollisuudesta sekä -terrorismista, onko suomalaisessa kyberanarkismissa havaittavissa eriäviä piirteitä verrattuna kansainväliseen kyberanarkismiin, onko kyberanarkismin tai sen osatekijöiden turvallistamista havaittavissa tutkitussa turvallisuuspoliittisessa asiakirja-aineistossa? Tämä tutkimus on kvalitatiivinen, eli laadullinen. Tutkimusmetodit ovat sisällönanalyysi ja teemoittelu. Tutkimuksen päälähdeainestona on kirjallisuus, aikaisemmat tutkimukset ja turvallisuuspoliittinen asiakirja-aineisto. Tutkimusaiheen luonteen vuoksi internetistä hankitulla lähdeaineistolla on tutkimuksessa merkittävä asema. Tutkimuksen teoreettinen paradigma noudattelee Kööpenhaminan koulukunnan teoriakokonaisuutta. Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisteorian mukaisesti mikään reaalimaailman todellinen tai kuviteltu ilmiö ei ole itsessään turvallisuusuhka, vaan ilmiö vaatii uhkaksi muuttuakseen onnistuneen turvallistamisen; väitteen ilmiön uhkaavuudesta ja tämän väitteen hyväksymisen. Turvallistamisen ohella Kööpenhaminan koulukunnan teorioihin kuuluvat alueelliset turvallisuuskompleksit ja tähän liittyvä turvallisuuden analyysitasot. Koulukunta edustaa laajan turvallisuuden käsitettä, jakaen turvallisuuden ilmiöt sotilas-, politiikka-, talous-, yhteiskunta- ja ympäristösektoreihin. Kyberanarkismi näyttäytyy verkkoperustaisena aktivismina, jonka merkittävimpiä osatekijöitä ovat haktivismi, infoanarkismi ja kryptoanarkismi. Tämän tutkimuksen valossa kyberanarkismi vaikuttaa kuuluvan anarkistisen ideologian piiriin. Kyberanarkismilla ja reaalimaailman anarkistisella toiminnalla ei ole selkeää yhteyttä, vaikka molempien toimijoiden motiivit, kohteet ja päämäärät ovat usein samankaltaisia. Suomessa kyberanarkismi näyttäytyy muita länsimaita kehittymättömämpänä, eikä useiden muiden länsimaiden kokemia, kyberanarkistien suorittamia merkittäviä kyberhyökkäyksiä olla koettu Suomessa. Tämän tutkimuksen valossa Suomen turvallisuuspolitiikassa kyberanarkismia ei nähdä anarkismin poliittiseen ideologiaan liittyväksi ilmiöksi. Tämän sijaan kyberanarkismi luokitellaan yleisesti rikollisuudeksi, eikä ilmiön poliittista motiivia ole nähty merkittävänä tekijänä. Kyberanarkismin osatekijöiden, erityisesti haktivismin ja infoanarkismin, turvallistaminen on ollut tarkastellussa asiakirja-aineistossa ajallisesti kattavaa ja määrällisesti runsasta. Kyberanarkismin osatekijöiden välisiä yhteyksiä ja kyberanarkismin kokonaisuuden dynamiikkaa ei kuitenkaan ole tunnistettu, eikä ilmiötä kokonaisuudessaan ole näin ollen turvallistettu.

Liikkuvan tilaajan järjestelmän käyttö yhtymässä

Tutkimuksen päämääränä on selvittää liikkuvan tilaajan järjestelmän käyttömahdollisuuksia prikaati 2005:n taistelussa. Tärkeimpänä kysymyksenä on: Miten liikkuvan tilaajan järjestelmää käytetään prikaati 2005:n taistelussa? Lisäksi tutkimuksessa on pyritty selvittämään tekniikan tuomia mahdollisuuksia ja haasteita sekä radiopakettiverkon integroimista järjestelmään. Tärkeimpänä tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Muita menetelmiä ovat simulointi ja kenttätestit. Liikkuvan tilaajan järjestelmä on valmiusyhtymien johtamiseen käytettävä kokonaisuus, jolla aikaansaadaan johtamisen ja tulenkäytön tiedonsiirron mahdollistava taistelun vaikutuksia kestävä radiojärjestelmä. Järjestelmä tarjoaa puhe- ja dataliikenne mahdollisuudet liikkuvien tilaajien ja YVI-verkon välillä. Jatkokehityksessä järjestelmään integroidaan radiopakettiverkko. Laajennus mahdollistaa radioiden pakettikytkentäisen tiedonsiirron keskusverkon välityksellä toisiin radio- tai tietoverkkoihin. Käytännössä suurin datansiirtonopeus on 2400 bit/s. Digitaaliset kenttäradiot ja MSS-järjestelmä olisivat taktisen tietoverkon (TATIVE) tärkein langaton tiedonsiirtotapa. Sanomalaiteverkossa lähetettäviä sanomia tulisivat vastaamaan MSS-järjestelmässä lähetettävät IP-sanomat. C3 asemia käytetään pataljoonien liittämiseen, verkon silmukoimiseen ja tukiasemina keskeisillä paikoilla. Käytön painopiste on pataljoonien alueella. Yhtymän hyökkäyksessä järjestelmää käytetään tulen ja pataljoonien vaikutuksen keskittämisessä. Kuudella prikaatissa olevalla C3-tukiasemalla ei saada muodostettua kattavaa ja taistelun kestävää verkkoa. Tulevaisuudessa on lisättävä asemien määrää päivittämällä C1- ja C2-asemat C3-asemiksi. 18 C3-asemalla kyettäisiin muodostamaan koko prikaatin kattava MSSverkko. Tällöin asemien peittoalueet kattavat toisiaan

Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittäminen vuosina 1979–2007

Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittymisen tutkimuksen tarve nousee Itämeren öljynkuljetusten lisääntymisestä. Siitä on kehittynyt uhka, joka edellyttää tehokasta torjuntavalmiutta ja -kykyä. Tutkimuksessa selvitetään, miten öljyntorjunnan suorituskyky Suomessa on kehittynyt, miten sen kehittämistä on johdettu ja, miten sitä tällä hetkellä johdetaan. Tutkimuksen aikajakso on vv. 1979 – 2007. Öljyntorjunnan suorituskyvyn ja sen kehittämisen osatekijät koostuvat joukosta, materiaalista ja käyttöperiaatteesta. Nämä osatekijät ja kehittymistä tukevat toiminnot on vielä asetettava laajempaan viitekehykseen. Siihen kuuluvat muun muassa öljykuljetusten ympäristövahingon uhka, toimintaympäristöön liittyvät torjuntatoimien virka-apuviranomaiset ja suunnittelutoimintaan liittyvä strateginen johtaminen. Tutkimuksessa tarkastellaan näiden osatekijöiden välisiä suhteita muun muassa asiajohtamisen (management) näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiakirja-analyysiä. Operaatiotaidon-, torjuntatekniikan- ja torjuntataktiikan kehittymistä analysoidaan käyttäen lähdemateriaalina tutkimusraportteja, muistioita ja tutkijan henkilökohtaisia kokemuksia. Uhka-arvioiden muuttumista arvioidaan raportteja ja asiakirjoja analysoimalla. Johtamista selvitetään toimintasuunnitelmia analysoimalla. Aineistoa on hankittu myös käyttämällä menetelminä haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimusmateriaalin sisällön analyysillä saaduista tulkinnoista syntyy tarkastelujakson historia. Merkittävimmät tulkinnat nimetään kehityksen askeliksi. Historia sijoitetaan aikajanalle, jota tarkastellaan tutkimusongelmien näkökulmasta. Siitä saatuja kehitysaskeleita ovat kansainvälisyys, toimintaa tukeva lainsäädäntö sekä organisaatioiden osaaminen ja yhteistyötaito. Öljyntorjuntajärjestelmän johtamisen prosessissa ovat osatekijöinä toimijoiden suorituskyky, varautuminen, konkretisoituneet uhkat, torjuntatilanteissa opitut asiat sekä uhka-arviot. Näistä muodostuu kokonaissuorituskyky. Tutkimuksessa käsitellään merellisten toimijoiden suorituskykyä eri osatekijöiden kautta. Tutkitaan, miten osatekijöiden muutokset ja kehittyminen ovat vaikuttaneet suorituskykyyn. Kehittyäkseen suorituskyky tarvitsee johtamista. Sillä voidaan vaikuttaa kehittämisen painopisteisiin ja suuntaan. Strateginen johtaminen kytkeytyy asiajohtamiseen, johon kuuluu myös tulosjohtaminen. Operaatiotaito, taktiikka ja torjuntatekniikka ovat osa suorituskykyä ja siis asiajohtamisen kenttää. Öljyntorjunta rajataan tutkimuksessa käsittämään alusöljyvahinkojen öljyntorjunnan. Koska SYKE vastaa öljyntorjunnan johtamisesta aavalla selällä, työ rajataan käsittämään aavalla selällä tapahtuvaa öljyntorjuntaa. Tutkimustuloksista yksi tärkeimmistä on, että torjunta-alusten määrä on pysynyt samana vuodesta 1994, vaikka öljynkuljetusten määrä on tarkastelujaksolla 1979 – 2007 moninkertaistunut. Torjuntavalmiuden painopistettä on siirretty Suomenlahdelle ja erityisesti itäiselle Suomenlahdelle, mutta tällä hetkellä siellä ei ole riittävää torjuntakykyä. Lainsäädännöllä ja kansainvälisten sopimusten suosituksia noudattamalla on kehitetty materiaaleja ja käyttöperiaatteita. Näin on vaikutettu suorituskykyyn Kansainvälinen toiminta on luonut edellytyksiä alusten tekniselle kehittämiselle ja henkilöstön kouluttamiselle laajentuneessa toimintaympäristössä. Öljyntorjunnan johtamista ja yleisjärjestelyjä koskevaa kirjallisuutta on vähän METOviranomaisten työkaluiksi.

Saksan rooli Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa

Eurooppalainen turvallisuusympäristö muuttui merkittävästi kylmän sodan päätyttyä noin viisitoista vuotta sitten. Saksojen yhdistymisestä saakka Saksan liittotasavalta on etsinyt uutta rooliaan turvallisuuspoliittisena toimijana kansainvälisessä järjestelmässä. Saksa on yksi Euroopan suurmaista niin taloudellisesti kuin väestömäärältään. Kuitenkin sitä on pidetty “poliittisena kääpiönä”, jonka todellinen rooli poliittisena toimijana ei vastaa sen potentiaalia. Viime vuosina Saksan turvallisuuspolitiikka on muuttunut aktiivisemmaksi. Muutokset ovat aiheuttaneet tarpeen selvittää Saksan nykyistä turvallisuuspolitiikkaa. Tutkimuksella pyritään analysoimaan Saksan toteuttaman turvallisuuspolitiikan luonnetta, Saksan asemaa Euroopan turvallisuusarkkitehtuurissa, sekä tekijöitä jotka ovat johtaneet tiettyihin poliittisiin valintoihin. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimuksen aiheesta johtuen käyttökelpoinen ja saatavilla oleva tutkimusmateriaali on kirjoitettua materiaalia, jolloin päätutkimusmenetelmäksi on määrittynyt arvioiva asiakirja-analyysi. Tutkimuksessa selvisi, että Saksa on pyrkinyt vahvistamaan rooliaan turvallisuuspoliittisena toimijana viimeisten vuosien aikana ja monin tavoin siinä myös onnistunut. Saksa pyrkii kuitenkin edelleen toimimaan turvallisuusjärjestöjen ja muiden monikansallisten järjestelyiden puitteissa. Oletettavaa on, että Saksa pyrkii kasvattamaan rooliaan myös tulevaisuudessa. Saksan lähihistorian merkitys turvallisuuspoliittisille ratkaisuille on vähentynyt. Saksan suhteissa Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin toimijoihin vaikuttaa kuitenkin historiasta pohjautuvia vuorovaikutustekijöitä.

Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano 2005–2012 : kohti vahvempaa merellistä roolia?

Rajavartiolaitoksen julkaistua ensimmäisen strategiansa 2005 on sen toimeenpanon aloittamisesta kulunut tätä tutkimusta tehtäessä kahdeksan vuotta. Rajavartiolaitoksen strategia asetti viraston merelliselle roolille ja sen kehittämiselle eri toimialoittain joukon strategisia tavoitteita ja niitä tukevia toimenpiteitä, joilla pyrittiin vastaamaan tulevaisuuden turvallisuushaasteisiin ja vahvistamaan rajavartiolaitoksen roolia merellisen turvallisuuden keskeisenä viranomaisena. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ensisijaisesti, miten rajavartiolaitos on onnistunut strategiansa toimeenpanossa merellisen turvallisuuden näkökulmasta. Tämä edellytti ensinnäkin viraston toimeenpanoprosesseihin perehtymistä sekä niiden ymmärtämistä ja toiseksi tiettyjen valittujen toimeenpanon ilmiöön liittyvien tekijöiden mittaamista. Sen lisäksi, että tutkimuksella pyrittiin vastaamaan, miten strategia on toimeenpantu, oli sen tarkoituksena selvittää myös syitä, miksi tiettyyn lopputulokseen ja toimeenpanon vaikuttavuuteen oli päädytty. Tutkimuksella haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Tutkimuksen pääkysymyksiksi muodostui: i. Miten rajavartiolaitoksen strategian toimeenpano on toteutunut valitun teoriataustan valossa ja mikä on ollut strategian toimenpiteiden vaikuttavuus merellisen turvallisuuden näkökulmasta vuosina 2006–2011? ii. Miten toimeenpanon onnistumisen edellytykset täyttyivät ja miten toimeenpanoa voidaan kehittää parempien tulosten saavuttamiseksi? Pääkysymykseen vastatakseni muodostin seuraavat alakysymykset: iii. Miten rajavartiolaitoksen strategiaa on käytännössä toimeenpantu niin rajavartiolaitoksen esikunnassa kuin merellisissä hallintoyksiköissä ja miten se näyttäytyy niiden toiminnan suunnittelussa? iv. Miten julkishallinnon ja rajavartiolaitoksen käytössä olevat ohjausmekanismit ja prosessit ovat mahdollistaneet strategian toimeenpanon organisaatiossa? v. Mitä puutteita tai merkittäviä onnistumisia toimeenpanossa on havaittu ja tunnistettu? vi. Ovatko laaditun teoreettisen viitekehyksen tekijät relevantteja tutkittaessa strategian toimeenpanoa rajavartiolaitoksessa? Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona olivat toteutetun kyselytutkimuksen (n=47) aineisto, teemahaastattelut ja rajavartiolaitoksen julkinen asiakirja-aineisto. Aiempaa tutkimusta rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanosta ei ollut tehty. Tutkimuksessa ilmeni rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon jäsentymättömyys. Toimeenpanoa tuki useita eri prosesseja, jotka saivat kuitenkin eri merkityksen riippuen, millä hallinnon tasolla liikuttiin. Strategian konkretisoituminen ei tapahtunut prosessin avulla, vaan yksittäisten virkamiesten kyvyllä toteuttaa strategiaa tukevia hankkeita. Merellistä turvallisuutta edistävät kehittämishankkeet lakkasivat olemasta tarkastelujaksolla niiden toimeenpanovaikutuksen jäädessä vähäiseksi. Rajavartiolaitoksen toimintakulttuuri koettiin erityisenä vahvuutena. Virastossa vallitsee toimeenpanon kulttuuri, jolla varmistetaan ainakin perustason toimeenpano. Jäsentyneemmällä toimeenpanorakenteella vastaavat toimenpiteet tuottaisivat arvioiden mukaan kuitenkin paremman tuloksen. Johtopäätöksenä olikin tiettyjen organisaatiorakenteiden korostuminen muiden ohi, jolloin strategisiin tavoitteisiin pyrittiin epäjohdonmukaisesti ja ehkä puutteellisella vaikuttavuusanalyysillä. Tutkimus osoitti rajavartiolaitoksen merellisen roolin kehittyneen tarkastelujaksolla, mutta toimeenpanoprosessin aikaansaannokset nähtiin kokonaisuudessa laihoina. Kahdeksan vuoden aikana on toteutettu laaja kirjo hajanaisia toimenpiteitä, joiden kokonaisuus jäi epäyhtenäiseksi ja jäsentymättömäksi. Keskeisimpänä tutkimuksen havaintona oli selkeä tarve toimeenpanoa tukevien prosessien määrittämisestä ja organisaation muokkaamista näitä prosesseja tukevaksi. Toisaalta rajavartiolaitos on onnistunut strategisessa viestinnässä resurssit antavan tahon suuntaan, mistä kertoo järjestelmällinen viraston toiminnan turvaaminen lisämäärärahoin sekä merkittävät kalustohankinnat tarkastelujaksolla.

Yhdysvaltain sotilaallisen painopisteen muutos Tyynenmeren ja Kaakkois-Aasian alueella 2000-luvulla

Tyynenmeren voimaryhmän vastuualueen strateginen merkitys on kasvanut kuluneina vuosina. Samalla haasteet alueen hallinnasta Yhdysvalloille edullisella tavalla ovat kasvaneet merkittävästi. Yhdysvallat perustaa toimintansa alueella voimakkaaseen sotilaalliseen läsnäoloon, jolla se pyrkii paitsi todistamaan suurvalta-asemaansa, myös turvaamaan sille tärkeät intressit, kuten liittolaistensa turvallisuuden ja terrorismin ehkäisemisen. Tyynenmeren voimaryhmän tavoitteena on siis varmistaa Yhdysvaltojen tavoitteiden toteutuminen maan omilla ehdoilla. Alueen merkityksen korostuminen näkyy niin virallisissa selonteoissa, julkaisuissa ja lausunnoissa, kuin myös aihealueesta käytävien kiihtyvien keskustelujen ja laadittujen tutkimusten valossa. Toistuvasti uutiskynnyksen ylittäviä tapahtumia ovat kuluneen vuoden aikana olleet muun muassa Pohjois-Korean ydinaseohjelman kehittyminen vapaalle maailmalle epäsuotuisaan suuntaan. Yhdysvaltojen voimapolitiikan toteuttaminen alueella onkin väistämättä muutosten edessä. Muutoksen suunnan sanelevat tulevien vuosien tapahtumat, vaikuttavia tekijöitä ovat niin Kiina ja Pohjois-Korea kuin talouskehitys ja terroristijärjestöjen toiminta. Tämä tutkimus pyrkii ennen kaikkea kartoittamaan syitä tämän hetken Yhdysvaltojen kannalta epäsuotuisalle kehityssuunnalle ja täten todistamaan muutoksen todella olevan tarpeellinen. Tutkimus on toteutettu asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksena, jossa lähteitä tarkastellaan diskurssi- analyysin sekä historiallis-empiirisen analyysin keinoin. Tutkimus tarkastelee turvallisuusstrategioiden toteuttamista käytännössä. Tutkimuksen teoria muotoiltiin tutkittavan aineiston pohjalta selvittämällä käsiteltävien asioiden välisiä yhteyksiä. Viitekehyksenä käytetään Yhdysvaltain Tyynenmeren voimaryhmää ja tarkemmin Yhdysvaltain hallituksen virallisia dokumentteja kyseessä olevan alueen turvallisuusstrategiasta sekä erinäisten tutkimuslaitosten ja tutkijoiden julkaisemaa analyyttistä materiaalia. Tutkimustulosten perusteella päädytään johtopäätökseen, että alueen voimatasapainoon vaikuttavia tekijöitä ovat Kiinan armeijan modernisointi ja länsimaiden kasvava taloudellinen riippuvuus Kiinaan, Pohjois-Korean epävakaus, heikentynyt Yhdysvaltain taloustilanne ja epäluottamus liittolaisten välillä sekä aktiivinen terrorismitoiminta alueella.

Taktisen tason lennokkitiedustelun kyky 2010-luvulla

Miehittämättömien ilma-alusten käyttö taistelukentän tilannetietoisuuden tarjoajana on lisääntynyt merkittävästi 1990-luvulta alkaen. Maavoimien uudistetun taistelutavan myötä juuri tilannetietoisuuden rooli operaatioiden voittamiseksi on korostunut entisestään. Tähän nykyajan sodan kuvan luomaan vaatimukseen taktisen tason tiedustelukäyttöön tarkoitetut miehittämättömät ilma-alukset kykenevät vastaamaan nopeasti reagoivina ja taistelukentältä lähes reaaliaikaista dataa tuottavina moderneina tiedusteluvälineinä. Tutkimuksen avulla selvitettiin vastaus päätutkimusongelmaan: mikä on taktisen tason lennokkitiedustelun tekninen kyky 2010-luvulla? Tähän kysymykseen vastaamista pohjustettiin ensin selvittämällä, mikä on nykyajan sodan kuva ja millaisia vaatimuksia se luo lennokkitiedustelulle. Miehittämättömillä ilma-aluksilla toteutettavan tiedustelun teknistä kykyä mitattiin tarkastelemalla hyötykuormana olevien sensorien suorituskykyä muun muassa Johnsonin kriteerin avulla. Tutkimus laadittiin kvalitatiivisena kirjallisuusselvityksenä, jossa on hyödynnetty asiakirja- sekä tekstianalyysia aineistonkeruumenetelmänä. Tutkielman mukaan taktisen tason tiedustelukäyttöön suunniteltujen miehittämättömien ilmaalusten tekninen kyky ja samalla niiden maajoukoille luoma uhka ovat merkittäviä. Moderni tiedustelulennokki kykenee sensorien osalta toimimaan lähes sää- ja valaisuolosuhteista riippumatta. Tutkija kiittää tutkielman laatimisessa avustaneita ja tutkimuksen aikana työn edistymistä edesauttaneita ohjaajiaan, insinöörikapteeni Mika Niemistä Ilmavoimien Teknillisestä koulusta sekä insinöörikapteeni Tapio Haapamäkeä Ilmasotakoululta.

Barentsin alueen strateginen merkitys geopolitiikan näkökulmasta

Barentsin alueella nähdään olevan kasvava strateginen merkitys Venäjälle, Norjalle, EU:lle ja Yhdysvalloille. Barentsinmerellä on tulevaisuuden kannalta tärkeitä energialähteitä sekä pohjoiseen on avautumassa uusi merireitti joka lyhentää matkaa Euroopasta Aasiaan huomattavasti. Geopolitiikalla on edelleen suuri merkitys käsiteltäessä Barentsin alueen kansainvälistä politiikkaa. Tämä tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelma on: Mikä on Barentsin alueen strateginen merkitys siellä toimiville valtioille? Tutkimus vertailee eri valtioiden strategioita Barentsin alueella ja pyrkii tekemään johtopäätöksiä valtioiden välisen yhteistyön mahdollisuuksista geopolitiikan viitekehyksessä. Tavoitteena on luoda geopolitiikan käsitteiden avulla kokonaiskuva Barentsin alueen tilanteesta. Tutkimusmenetelmänä on asiakirja ja kirjallisuus tutkimus. Näkökulmana on geopolitiikka joka ymmärretään poliittisten, sotilaallisten ja taloudellisten intressien analysointina ja konstruointina maantieteellisessä tilassa. Geopolitiikka perustuu todellisiin maantieteellisiin realiteetteihin sekä yleisiin ja perinteisiin mielikuviin, jotka ilmenevät teksteissä ja retoriikassa. Lähteinä on käytetty geopolitiikkaa käsittelevää teoreettista kirjallisuutta sekä nykypäivän poliittisia kirjoittajia. Barentsin aluetta on tarkasteltu sen historiaa ja politiikkaa käsittelevien teosten ja artikkeleiden kautta. Tutkimuksen kannalta keskeisimpiä johtopäätöksiä ovat, että Barentsin alue on tällä hetkellä muutoksessa ja sen strateginen merkitys on kasvussa. Pohjoisten jääalueiden sulaminen avaa pääsyn Barentsin meren energialähteille ja avaa uuden meriväylän pohjoiseen. Nämä ovat globaalilla tasolla merkittäviä muutoksia ja voivat aiheuttaa kiistoja eri valtioiden välillä. Tällä hetkellä tilanne alueella on rauhallinen ja yhteistoiminta jatkuu hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta jokainen tuntuu varautuvan siihen, että kaikki ei menekään niin hyvin. Norja ja Venäjä ovat Barentsin alueen keskeisimmät toimijat ja niille alueen strateginen merkitys on kaikkein suurin. Suomi ja Ruotsi pitävät pohjoisia alueitaan periferiana eikä niiden merkitystä pidetä korkeana. Euroopan unionilla on oma pohjoinen ulottuvuus aloitteensa mutta ainakaan vielä unioni ei ole ollut valmis panostamaan käytännön tasolla Barentsin alueeseen. Alueen strateginen merkitys on tiedostettu unionissa jollain tasolla mutta nähdään kaikesta huolimatta periferiana. Yhdysvallat on vasta heräämässä virallisen politiikan tasolla arktisten alueiden merkitykseen ja Barentsin alue edustaa vain pientä osaa Yhdysvalloille merkittävästä arktisesta alueesta. Yhdysvaltojen mielenkiinto on kohdistunut enemmänkin kiistaan Luoteisväylän hallinnasta Kanadan kanssa.

Iso-Britannian panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittyminen kylmän sodan aikana

Tutkimus käsittelee Iso-Britannian asevoimien panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittymistä kylmän sodan aikana. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten Iso-Britannian doktriinin muutos kylmän sodan aikana on vaikuttanut panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden kehittymiseen. Perushypoteesina tutkimuksessa on, että uhkakuvien muutos on saanut aikaan muutostarpeen doktriiniin. Tämä taas on asettanut uudet vaatimukset panssarijoukkojen käyttöperiaatteille osana maavoimien suunniteltua käyttöä. Aihetta lähestytään asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen menetelmin vertailemalla Iso-Britannian ja Naton doktriinin muutoksia käsitteleviä teoksia sekä panssarijoukkoja ja niiden käyttöä käsittelevää kirjallisuutta. Tutkimuksessa ilmeni, että Naton ja Iso-Britannian doktriinin muutos on muuttanut panssarijoukkojen käyttöperiaatteita. Toisen maailmansodan jälkeen brittien kahtiajakautunut ajattelutapa panssarivaunujen käyttöperiaatteista hidasti panssarijoukkojen kootun tai liikesodankäyntiin perustuvan käytön kehittämistä. 1950- ja 1960-luvuilla doktriini asetti panssarijoukoille vaatimuksen kyvystä toimia ydinsodassa. Selkeimmin tämä näkyi panssarivaunun teknisessä kehityksessä. 1970-luvulla panssarijoukkojen käyttöperiaatteet päivittyivät uuden doktriinin vaatimuksista entistä liikkuvimmiksi. 1980-luvulle sijoittuivat merkittävimmät kylmän sodan aikaiset panssarijoukkojen käyttöperiaatteiden muutokset. Uusi doktriini perustui liikesodankäynnin periaatteisiin ja asetti joukkojen joustavan käytön etusijalle. Käytännössä tämä näkyi panssaridivisioonien muodostamien taisteluryhmien ja -osastoiden käytössä. Panssarijoukkojen joustavammalla käytöllä Keski-Euroopassa uskottiin vastattavan paremmin Neuvostoliiton syvän taistelun periaatteisiin perustuvaan hyökkäykseen.

Laivastolinjan taktiikan opetuksen ja opetussuunnitelmien vastaavuus ensimmäisten tehtävien vaatimuksiin

Tutkimuksen päämääränä on tarkastaa vastaavatko opetussuunnitelmat sekä niiden tavoitteet laivastolinjalta valmistuvien ensimmäisten tehtävien asettamia vaatimuksia operaatiotaidon ja taktiikan hallinnalle. Lisäksi tutkimuksessa kartoitetaan operaatiotaidon ja taktiikan opetuksen nykytila. Tutkimuksen pääkysymys on vastaavatko operaatiotaidon ja taktiikan opetuksen sisältö ja tavoitteet nuoren upseerin ensimmäisen tehtävän ja sen toimintaympäristön asettamia vaatimuksia? Muut tutkimuskysymykset ovat: Millainen on laivastolinjan koulutusjärjestelmä? Kuinka laajoja ovat operaatiotaidon ja taktiikan opinnot? Mitä opintoja opetussuunnitelmat sisältävät operaatiotaidon ja taktiikan osalta? Mitä tavoitteita on asetettu operaatiotaidon ja taktiikan opetukselle? Mitkä ovat laivastolinjalta valmistuvan kadetin tyypillisimmät ensimmäiset tehtävät? Mitkä ovat laivastolinjalta valmistuvien kadettien ensimmäisten tehtävien ja niiden toimintaympäristöjen asettamat vaatimukset operaatiotaidon ja taktiikan hallinalle? Tutkimuksessa käytetään tutkimusmenetelminä kuvailevaa asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta sekä kyselytutkimusta. Tutkimuksen teoria perustuu uuden koulutusjärjestelmän sekä operaatiotaidon ja taktiikan opetussuunnitelmien sisällön ja tavoitteiden analysointiin. Tutkimuksen toisessa vaiheessa selvitetään kyselyllä, mitkä ovat tyypillisimmät ensimmäiset tehtävät laivastolinjalta valmistuvalle. Lisäksi selvitetään ensimmäisten tehtävien sekä niiden toimintaympäristöjen asettamat vaatimukset operaatiotaidon ja taktiikan hallinnalle. Kolmannessa vaiheessa luodaan suoritetun kyselyn perusteella hahmotelma yleisistä eri toimintaympäristöjen ja tehtävien asettamista vaatimuksista. Neljännessä vaiheessa vertaillaan tutkimuksen ensimmäisen vaiheen teoriaa kolmannessa vaiheessa muodostettuun hahmotelmaan. Lopuksi teorian ja hahmotelman vertailusta muodostettuja johtopäätöksiä verrataan kyselyn kohderyhmän kokemuksiin saadusta opetuksesta ja sen vastaavuudesta ensimmäisten tehtävien asettamiin vaatimuksiin. Tutkimuksen johtopäätösten perusteella voidaan todeta, että kokonaisuuksien hallinnan ja ymmärtämisen kannalta, laivastolinjan operaatiotaidon ja taktiikan opetus antaa riittävät perusteet ensimmäisiä tehtäviä varten. Merenkulku- ja järjestelmäkoulutuksessa on kuitenkin puutteita käytännön osaamisen näkökulmasta. Operaatiotaidon ja taktiikan opetuksen ja opetussuunnitelmien tavoitteiden asettelun voidaan todeta vastaavan suhteellisen hyvin ensimmäisten tehtävien operaatiotaidon ja taktiikan hallinnalle asettamia vaatimuksia.

Uuden sukupolven taistelukoneiden suorituskyky ja kehitysnäkymät

Tutkielma käsittelee uuden sukupolven taistelukoneita, niiden suorituskykyä ja kehitysnäkymiä. Tutkimus kohdentuu uusimpien sukupolvien kiinteäsiipisiin ilma-aluksiin. Kiinteäsiipi-sellä ilma-aluksella tarkoitetaan monitoimihävittäjää, joka edustaa sotilasilmailun kehit-tyneintä teknologiaa. Kohdevaltioina tutkielmassa on Venäjä ja Yhdysvallat. Tämä tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käytetään tiedonkeruumenetelmänä asiakirja- ja tekstianalyysia. Tutkimusongelmana ja tavoitteena on selvittää mitkä ovat uuden sukupolven taistelukoneiden kehityksen suuntaviivat. Tutkimusongelman tueksi on asetettu alakysymyksiä, joiden avulla pyritään helpottamaan varsinaisen tutkimusongelman selvittelyä ja käsittelyä. Alatutkimusongelmat: - Minkälainen on uuden sukupolven monitoimihävittäjä? - Mikä on kohdevaltioiden hävittäjäsuunnittelun tämän hetkinen tila? - Millä tavalla kohdevaltioiden konekalusto eroaa toisistaan? Tutkimusaineistona on käytetty mielipidekirjoituksia, asiantuntijalähteitä, eri toimijoiden sotilasaikakausijulkaisuja ja eri yhteisöjen internet-sivustoja. Tutkielmassa on määritetty kohdevaltioiden tulevaisuuden kehitystrendejä. Yhdysvaltain so-takoneistolla on käytössään ainoa uuden sukupolven monitoimihävittäjä F-22A Raptor. Lisäksi testi- ja koelentovaihetta läpikäyvä F-35 Lightning II saataneen operatiiviseen käyttöön vuonna 2012. Yhdysvallat onkin asettamassa tavoitteita seuraavan sukupolven ilma-alukselle, joka nykyisten suuntaviivojen mukaisesti on todennäköisesti miehittämätön. Yhdysvaltojen suunnatessa katsettaan jo seuraavan sukupolven ilma-alukseen kehittää Venä-jä omaa uuden sukupolven monitoimihävittäjää tavoitteena sen tuotannon aloittaminen aikaisintaan vuonna 2015. Venäjän sotilasilmailun uusimmat modernisoinnit toimivat testialustoina uuden sukupolven monitoimihävittäjälle. Lisäksi niillä on tarkoitus täyttää vanhan kalus-ton ja uuden sukupolven monitoimihävittäjän väliin jäävä aukko. Venäjän sotilasilmailuteollisuuden tulevaisuus riippuu suuresti uuden sukupolven monitoimihävittäjästä. Mikäli se operatiiviseen käyttöön tullessa pystyy täyttämään sille asetetut vaatimukset pystyy Venäjän so-tilasilmailu mahdollisesti siirtämään katsettaan kohti seuraavaa hävittäjäsukupolvea.

Jääkärikomppanian käyttö joukkojenhallintatehtäviin kriisinhallintaoperaatiossa

Tutkimus on luonteeltaan taktiikan tieteenalaan ja erityisesti sotilaalliseen joukkojenhallin-taan liittyvää kvalitatiivista perustutkimusta. Tutkimuksen aihe jakautuu kahteen pääkoko-naisuuteen, jotka ovat sotilaalliseen joukkojenhallintaan vaikuttavat taustatekijät sekä jouk-kojenhallintatilanteiden ominaispiirteet kriisinhallintaoperaatioissa. Tutkimuksen kohteena on jääkärikomppanian joukkojenhallintakyky kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Sotilaallinen kriisinhallinta on suomalainen yleiskäsite, jolla tarkoitetaan turvallisuuspoliitti-sista ja humanitaarisista syistä sotilaallisin keinoin toteutettavaa rauhanturvaamista, sotilaal-lista väliintuloa ja muuta tilanteen hallintaa. Suomen osallistuminen kriisinhallintaoperaatioi-hin perustuu ylläpidettäviin kansainvälisiin valmiusjoukkoihin, jotka varustetaan ja koulute-taan operaatiokohtaisten vaatimusten mukaisesti. Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa on käytetty asiakirja- ja kirjallisuustutkimusta. Tutkittaessa suomalaista sotilaallista joukkojenhallintataktiikka ja sen ongelmia kyseinen aineistonkeruumenetelmä sopi käytettäväksi parhaiten, koska suurin osa lähdeaineistosta on ulkomaalaislähtöistä. Asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksella on luotu tutkimuksessa käytettä-vä pääaineisto sekä hypoteesit, jotka pyrittiin pääosin kvalitatiivisella tutkimusotteella var-mentamaan. Näin kyettiin säilyttämään tutkimuksessa saavutettujen tutkimustulosten luotet-tavuus. Tutkimuksen pääkysymys oli: – Miten jääkärikomppaniaa tulisi käyttää joukkojenhallintatilanteissa? Pääkysymykseen haettiin vastauksia seuraavien alakysymysten kautta: – Mitkä ovat häiriköivän väkijoukon ominaispiirteet ja toimintamallit? – Miten sotilaallinen joukkojenhallinta on kehittynyt nykytilaansa? – Mitä havaintoja voimassaolevien toimintamallien ja käyttöperiaatteiden toimivuudesta on tehty erilaisissa joukkojenhallintatilanteissa? – Mitkä ovat olleet selkeimmät puutteet joukkojenhallinnassa kokonaisuutena? Tutkimuksessa hallitsevana suuntauksena on käytetty kvalitatiivista tutkimusotetta, koska tutkimus ei käsittele numeerista materiaalia. Kerättyä aineistoa on analysoitu ja tulkittu teo-riasidonnaisella analyysillä. Teoriasidonnaisessa analyysissä aikaisempi tieto vaikuttaa ai-neiston valintaan ja analyysiin, jolloin tutkimus ei ole teoriaa testaava, vaan pikemminkin uusia ajatusuria aukova. Tutkimuksessa ilmeni, että jääkärikomppania soveltuu käytettäväksi joukkojenhallintaan kriisinhallintaoperaatioissa osana suurempaa joukkokokonaisuutta tai itsenäisenä yksikkönä tarvittavilla vahvennuksilla. Itsenäisenä joukkojenhallintaosastona jääkärikomppaniaa tulisi käyttää joko mellakoivan väkijoukon eristämiseen, asteittaiseen voimannäyttöön tai väkijou-kon hajaannuttamiseen pyrkivään asteittaiseen voimankäyttöön. Itsenäisenä joukkojenhallintaosastona toimivaa jääkärikomppaniaa tulisi aina vahventaa teh-tävän ja olosuhteiden mukaan. Joukkojenhallinnassa jääkärikomppaniaa tulisi ensisijaisesti käyttää kootusti, koska komppaniaa pienempien osastojen käyttö joukkojenhallintaan on tut-kimuksen mukaan kyseenalaista. Mikäli operaatioalueella toimii paikallisviranomaisia, on heidän kanssaan sovittava yhteistoiminnasta. Paikallisviranomaisia voidaan käyttää tarvitta-essa eristystehtäviin sekä kiinniotto- ja pidätystehtäviin jolloin niihin ei tarvitse sitoa jääkäri-komppanian osia. Tutkimuksen laatua olisi parantanut sisällönanalyysin metodien käyttö järjestelmällisesti työn alusta saakka. Järjestelmällisempien menetelmien käyttö olisi vaatinut tutkijalta vielä parempaa esiymmärrystä aiheesta. Tutkimukselle olisi ollut eduksi, mikäli tutkija olisi pysty-nyt perehtymään ulkomaisten ohjesääntöjen taustalla olevaan tieteelliseen tutkimukseen.

Suomen puolustusvoimien liikekannallepanokyky sodan jälkeisinä vuosina

Suomen puolustusvoimien sodan jälkeinen liikekannallepanokyky on ennen tutkimaton aihealue. Tässä tutkimuksessa on selvitetty Suomen puolustusvoimien liikekannallepanokyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisen jälkeen, aina siihen asti kunnes sotaa seuranneen tilanteen on voitu katsoa normalisoituneen pääesikunnan käskyjen tasolla. Kehittymisen perspektiivinä on käytetty jatkosotaa ja talvisotaa edeltäneitä liikekannallepanoja. Kehitystä on tarkasteltu liikekannallepanoon vaikuttaneiden ulkopuoleisten tekijöiden kautta. Ulkopuoleisina tekijöinä tutkimuksessa on käsitelty Liittoutuneiden valvontakomissiota, Pariisin rauhansopimusta, YYAsopimusta, Puolustusrevision mietintöä ja eduskunnan puolustusvoimista säätämät lakeja ja asetuksia. Lähdeaineistona tutkimuksessa on käytetty Kansallisarkiston arkistolähteitä ja aihealueesta kirjoitettua kirjallisuutta. Lähdemateriaalia on täydennetty haastatteluilla. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva. Tutkitusta lähdemateriaalista on tehty havaintoja ja johtopäätöksiä perinteisen asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että Suomen puolustusvoimat menetti kenttäarmeijan liikekannallepanokyvyn pian jatkosodan jälkeen. Liikekannallepanokyky palautui normaaliksi pääesikunnan ohjeistuksen tasolla vuoden 1956 lopulla. Liikekannallepanokyvyn palautumiseen ja kehitykseen vaikuttivat useat ajanjakson ulkopuoleiset tekijät. YYA-sopimuksen rooli oli liikekannallepanokyvyn kehittymisessä tunnettua suurempi. Liikekannallepanojärjestelmän osalta kehitys aiempaan oli pientä ja johtui lähinnä ulkopuoleisten tekijöiden aiheuttamista muutoksista.

Rajavartiomiesten ammattikunta professiona

Professioiksi kutsutaan yhteiskunnallisesti arvostetun aseman saavuttaneiden ammattilaisten ammattikuntia, joista esimerkkeinä ovat lääkärit, lakimiehet tai opettajat. Professionaalisen aseman saavuttamisessa on kyse ammattikunnan arvoasetelmasta sekä arvostuksesta yhteiskunnassa. Professioammatin harjoittaminen mahdollistaa jäsenilleen etuoikeuden työn tekemiseen sekä yksinoikeuden hallita työssä vaadittavaa tietoa. Rajavartiomiehet ovat rajaturvallisuuden ammattilaisia, mutta voidaanko rajavartiomiesten ammattikunta nähdä myös professiona? Tutkimuksessa käsitellään rajavartiomiesten ammattikuntaa sekä rajavartiomiesten ammattikunnan yhteiskunnallista asemaa professiotutkimuksen käsitteistön kautta. Tutkimuksessa kartoitetaan rajavartiomiesten ammattikunnan tunnuspiirteet sekä professioita määrittävät ominaisuudet, joiden avulla päädytään lopputuloksena arvioimaan rajavartiomiesten professionaalinen asema. Tutkimuksen tavoitteena on avata keskustelu rajavartiomiesten ammattikunnasta ja herättää mielenkiinto aihealueen laajemmalle tarkastelulle. Tutkimus on asiakirjatutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksen keskeisenä lähdekirjallisuutena on käytetty pääosin suomalaisten professiotutkimuksen uranuurtajien klassisia perusteoksia. Uusinta professiotutkimuksen näkökulmaa työhön on haettu viimeisimmistä sosiologian alan kansainvälisistä julkaisuista. Lisäksi lähdemateriaalina on käytetty Rajavartiolaitoksen asiakirja-aineistoa. Professionaalisen aseman saavuttamiseksi ammattikunnan on täytettävä vaatimukset, joihin kuuluvat korkea koulutustaso, rajoitettu koulutukseen pääsy, tutkinnon saavuttaminen, ammattikunnan eettisten sääntöjen olemassaolo, yhteiskuntaa hyödyntävän toiminnan harjoittaminen sekä ammattikunnan organisoitunut edunvalvonta. Rajavartiomiesten ammattikunta ei tutkimuksen valossa kaikilta osin täytä professiolle asetettuja vaatimuksia. Rajavartiomiesten ammattikuntaa luonnehtii rajavartiomiehen toimivalta, jonka saavuttaminen voidaan nähdä tutkintoon rinnastettava edellytyksenä toimia rajavartiomiehen ammatissa. Lisäksi rajavartiomiesten ammattikuntaan liittyvät omat eettiset säännöt sekä yhteiskuntaa hyödyntävä työ. Kuitenkin professionaalisen aseman saavuttamisen näkökulmasta rajavartiomiesten ammattikuntaan ei kaikilta osin voida yhdistää korkeaa koulutusta, koulutusvalintoihin liittyvää itsenäistä sääntelyä eikä vahvaa ja koko rajavartiomiesten ammattikunnan etuja edistävää edunvalvontaa.