102 resultados para Verkostot
Resumo:
ESREA = European Society for Research on the Education of Adults
Resumo:
Kirjoitus perustuu Successful Ageing -symposiumissa pidettyyn esitelmään
Resumo:
Diplomityö tehtiin Suomessa toimivaan metalliteollisuusalan konserniin. Tutkimuksen päämääränä oli selvittää yksiköiden tuotannollisen erikoistumisen avulla saavutettavia materiaali- ja kustannussäästöjä. Samalla haluttiin kartoittaa yksiköiden välisen yhteistyön nykytilaa, sen ongelmia ja mahdollisuuksia. Teoreettisena lähestymistapana yhteistyön osalta käytettiin yritysten välistä verkostoitumista. Erikoistumista käsittelevässä teoriaosuudessa asiaa tutkittiindifferoinnin näkökulmasta. Tietoja hankittiin haastattelemalla, tutkimalla toimintaprosesseja ja nykyistä materiaalinkäyttöä. Tutkimus näytti toteen johdon oletuksen siitä, että yksiköiden erikoistuessa saavutettaisiin mittavia kustannussäästöjä. Yksiköt eivät ole tällä hetkellä erikoistuneita, ja niiden välisen yhteistyön kehittäminen on vasta aluillaan. Yhteistyön suurimpana ongelmana on yksiköiden keskinäinen kilpailutilanne. Huomionarvoista on se, että tutkimuksen kohteena olleet yhteistyö ja erikoistuminen tukevat toisiaan.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena on tutkia born global -yhtiön resursseja ¿ erityisesti perustajan näkökulmasta - ja kuinka he ovat selviytyneet rajoitettujen resurssien ongelmasta yritystä perustettaessa. Born global - yritykset ovat nuoria, tietointensiivisiä ja nopeasti kansainvälistyviä pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Niiden resurssit ovat usein vajavaisia ja ristiriidassa niiden maailmanlaajuisen vision kanssa. Myös born global - yrityksen piirteet ja strategia asettavat paineita yhtiön resursseille. Tämän tutkimuksen empirinen osa perustuu tapaustutkimukselle, jossa analysoidaan kahden born global -tapauksen resursseja ja yrittäjiä. Born global -tutkijat ovat pyrkineet löytämään syytä viime aikaiselle born global -yrityksien lisääntymiselle ja hahmottamaan born global -yrityksen resursseja ja born global -yrittäjien ominaisuuksia. Tutkimuksesta käy ilmi, että born global -ilmiön kasvanutta määrää ei voida selittää yhdellä tai kahdella muuttujalla. Mutta kuitenkin eräitä kriittisiä tekijöitä löytyi case-organisaatioista, jotka ovat laskeneet rimaa perustaa born global -yritys. Erityisesti ulkomaankokemus, kielitaito ja käytännölliset verkostot nähtiin tärkeiksi molemmissacase-organisaatioissa. Kävi myös ilmi, että molemmat perustaja-yrittäjät olivat vahvasti motivoituneita. Kuitenkin motivaation lähde vaihteli perustajien kesken ollen kuitenkin vahvasti yhteydessä omaan persoonaan. Mitään kattavampaa johtopäätöstä ei kyetty tekemään, joten jatkotutkimus tämän alueenosalta on tarvittavaa. Tulokset näyttävät siltä, että born global -yrityksen perustajat omaavat tärkeän roolin yhtiön suorituskykyyn liittyen. Erityisesti erintyyppisten verkostojen rooli nähtiin elintärkeänä born global-yrityksen menestykselle ¿ verkostot nähtiin keinona haalia kriittisiä resursseja. Tulokset tukevat teoriaa born global -yrityksen resursseista.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, mitä sidosryhmät odottivat voittoa tavoittelemattomalta case-yritykseltä Lappeenranta Innovation Oy:ltä sen perustamisen yhteydessä ja reilun vuoden toiminnan jälkeen. Tutkimuksessa selvitetään myös niitä kehittämisehdotuksia, joita sidosryhmillä on yritykselle. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus jasen aineisto koostuu dokumenteista, mediateksteistä ja haastatteluista. Menetelminä on käytetty teemoittelua ja diskurssianalyysiä. Tutkimuksen tuloksena löytyi kuusi alkuvaiheen odotuskokonaisuutta: 1) yrittäjien auttaminen; 2) tutkimuksen ja liiketoiminnan yhdistäminen; 3) rahoituksen hakeminen; 4) public-private -yhteistyön kehittäminen; 5) Venäjä-yhteistyön kehittäminen ja6) verkostojen luominen. Reilun vuoden toiminnan jälkeen odotukset ovat muuttuneet jonkin verran: public-private-yhteistyön odotuksen merkitys on kasvanut ja uutena odotuksena on tullut IP-oikeuksien suojaaminen. Kehittämisehdotuksia tutkimuksessa löytyi 10 eri toiminta-alueelta: yritys-kehitys; rahoitus; Venäjä-yhteistyö; verkostot; maakunnallisuus; toiminnan laajuus; yhteistyö sidosryhmien kanssa; tiedottaminen, asioista kertominen, selkeys; fokusointi ja priorisointi; sisäisen toiminnan kehittäminen ja hallituksen rakenne.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat tiedon jakamiseen heterogeenisessa projektiverkostossa. Tutkielma sisältää sekä teoreettisen että empiirisen osan. Teoriaosassa käsitellään kahta pääaihetta: tiedon jakamisen verkostomaista kontekstia ja projektiverkostoon sekä sen toimijoihin liittyviä, tiedon jakamiseen vaikuttavia tekijöitä. Empiirinen osuus sisältää kvalitatiivisen haastattelututkimuksen, missä on kerätty case-projektin toimijoiden mielipiteitä niistä seikoista, jotka vaikuttavat tiedon jakamiseen projektiverkostossa. Tutkielman lopuksi kirjallisuuskatsauksen ja haastattelujen tuloksia on verrattu toisiinsa. Tutkielman tulosten perusteella voidaan todeta, että tiedon jakamiseen vaikuttavat projektiverkoston rakenne, projektikumppaneiden motivaatio, osaaminen ja resurssit, projektintarjoama tiedon jakamisen infrastruktuuri, projektin päämäärän selkeys, projektin toimintaa varten laaditut pelisäännöt, sekä projektikoordinaattorin kyky johtaa ja ohjata projektin toimintaa.
Resumo:
Tutkimus tarkastelee johdon laskentatoimea yritysverkostoissa. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä koskien sitä, millaisia tarpeita verkostoituneilla yrityksillä on johdon laskentatoimen suhteen ja millaiset ovat verkostotasoisten laskentajärjestelmien soveltamismahdollisuudet. Johdon laskentatoimea ja yritysverkostoja on tutkittu erillisinä alueina jo varsin pitkään, mutta verkostoituneen toimintamuodon yleistymisestä huolimatta johdon laskentatoimen tutkimus nimenomaan verkostoympäristössä onvasta alkuvaiheessa. Tämä tutkimus on toteutettu suomalaisissa verkostoituneissa metalliteollisuusyrityksissä. Tutkitut verkostot muodostuvatverkoston ydinyrityksestä ¿ kärkiyrityksestä - ja sen ympärille ryhmittyneistä pienistä toimittajayrityksistä. Tutkimus on toteutettu käyttäen teemahaastatteluja, joita suoritettiin neljässä eri yritysverkostossa. Tutkimusote on luonteeltaan laadullinen ja pääosin kuvaileva. Verkostojen laskentatoimen tutkimuksessa pienten toimittajayritysten näkemykset ja asenteet laskennan kehittämistä kohtaan ovat jääneet taka-alalle. Tämän tutkimuksen keskeisenä näkökulmana on juuri verkostoituneiden pk-yritystentarpeet, asenteet ja mahdollisuudet osallistua laskentatoimen kehitystyöhön. Tutkimuksessa tarkastellaan johdon laskentatoimea yleisellä tasolla, eikä rajauduta yksittäisiin menetelmiin. Tutkimus toi esille joitakin informaatiotarpeita verkostotasolla. Useita jalostusvaiheita eri yrityksissä käsittävässä tuotannossa vaikeutena on tietää tarkalleen missä tilaus etenee ja milloin tilaus saapuu yritykseen jalostettavaksi. Toimittajayritykset kaipaavat myös tarkempaa ja pidemmän ajanjakson kattavaa tietoa verkoston kärkiyrityksen tilauskannasta. Informaatiopuutteet aiheuttavat turhaa työtä ja vaikeuttavat resurssien ohjausta. Tutkituissa verkostoissa suunnittelua avustavalle budjetoinnille olisi tarpeita, mutta yhteistä budjetointia ei ole käytännössä toteutettu. Verkostojen laskentatoimessa kustannusten avoin esittäminen kumppaneille tai yleisemmin avoimuus koskien muitakin toiminnan mittareita on keskeisin tekijä, johon verkoston laskentatoimen toteuttaminen tiivistyy. Tutkituista verkostoista kahdessa avoimuus toteutui koskien kustannuksia, kahdessa muussa verkostossa kärkiyritykset eivät nähneet toimittajien kustannustietoja verkoston kilpailukyvyn kannalta merkittäväksi. Kustannusten avoimen esittämisen taustatekijöinä korostuivat kärkiyrityksen tuki, monimutkaisten konstruktioiden aiheuttamat hinnoitteluongelmat ja kannattavan asiakassuhteen varmistaminen. Verkostolaskennan kehittämisessä kärkiyrityksen rooli korostuu. Jos toimittajayritykset eivät tunnista verkostolaskennan tarjoamia mahdollisuuksia toiminnan yhteisessä kehittämisessä ja ohjaamisessa, on kärkiyrityksen pystyttävä perustelemaan toimittajille uskottavasti mitä hyötyä laskentajärjestelmistä on koko verkostolle ja erityisesti toimittajayrityksille. Tutkittujen yritysten on pystyttävä rutinoimaan nyt yleisellä tasolla toimiva keskustelu järjestelmälliseksi suunnittelu- ja ohjaustyöksi. Hyvät kokemuksetyksinkertaisistakin laskenta- ja seurantajärjestelmistä parantavat mahdollisuuksia soveltaa myös kattavampia ja luottamuksellisempaa tietoa sisältäviä laskentajärjestelmiä.