Yhtenäinen eurooppalainen ilmatila : kehityksen vaikutukset ilmavoimien ilmatilankäytölle sekä puolustusvoimien ilmatilanhallinnalle

Ilmaliikenteen määrän kasvaessa Euroopassa, joudutaan luomaan uusia menetelmiä siviilija sotilasilmaliikenteen yhteensovittamiseksi. Tutkimuksessa kuvataan millainen on Euroopan Unionin suunnittelema tulevaisuuden dynaamisempi ilmatilan hallinnan konsepti, ja kuinka Euroopan laajuinen ilmatilan hallinnan muutos aiotaan toteuttaa nykyisten suunnitelmien ja visioiden pohjalta. Tutkimuksessa tarkastellaan, Suomen ilmavoimien näkökulmasta eurooppalaisen ilmatilan hallinnan kehityksestä aiheutuvia vaikutuksia ja vaatimuksia Ilmavoimien ilmatilankäytölle ja Puolustusvoimien ilmatilan hallinnalle normaaliolojen aikana. Tutkimus on laadittu kirjallisuusselvityksenä käyttäen pääasiallisina lähteinä julkisia Eurocontrol: n ja SESAR–ohjelman julkaisuja. Tutkimuksen oikeellisuutta ja tulevaisuuden ilmatilan hallinnan kansallisten vaikutusten ja vaatimusten arviointia, on pyritty vahvistamaan ja selvittämään tekemällä kaksi asiantuntijahaastattelua. Euroopan Unionin tulevaisuuden ilmatilan hallinta konseptin toteutuksen arviointi osoittautui haastavaksi, koska Euroopan alueella esiintyy paljon erilaisia kansallisia intressejä ilmaliikenteen hallintaan liittyen. Tutkimuksen mukaan, voimassa oleva Suomen kansallinen ilmatilan hallinta kokonaisuus on toteutettu pääsääntöisesti Euroopan Unionin asettamien tavoitteiden mukaisesti. Tämä integroitu siviili- ja sotilasilmailun ilmatilan hallinta malli, mahdollistaa SESAR-ohjelman liittyvien lyhyen tähtäimen uudistusten suhteellisen helpon implementoinnin kansalliseen ilmatilan hallintaan. Sen sijaan pidemmän tähtäimen suunnitelmien käytäntöön saattaminen, johtuen uusien teknologioiden laajamittaisesta käyttöönotosta, näyttäytyy huomattavasti haastavampana ja kalliimpana. Tutkimuksen mukaan, nykytiedon valossa näiden konseptien käyttöönotolla ei saavuteta merkittävää parannusta Ilmavoimien ilmatilankäyttöön ja Puolustusvoimalliseen ilmatilan hallintaan. Suomen tulee tulevaisuudessa määritellä oma kanta kansainvälisiin ilmatilan hallinnan kokonaisuuksiin, jotta kansallinen kokonaisetu ilmatilan hallinnassa toteutuu.

Ilmatorjunnasta käyty keskustelu sotilasaikakauslehdessä 20- ja 30-luvuilla

Ensimmäisen maailmansodan aikana ilmasodan merkitys kasvoi ja lentokoneita alettiin käyttämään rintamasodan tukena sekä pommituksiin rintamalinjojen taakse. Tämä johti myös vasta-aseen eli ilmatorjunnan kehittämiseen. Itsenäistymisen jälkeen ilmatorjunta otti ensiaskeliaan Suomessa ja tutkimuksen avulla selvitetään mitä keskeisiä teemoja nousee esiin ilmatorjunnasta kiinnostuneiden upseerien kirjoituksista sotilasaikakauslehden sivuilta 20- ja 30-luvuilla. Tutkimuksen tarkastelun kohteena on passiivinen ja aktiivinen ilmatorjunta sekä ilmavalvonta. Tutkimuksen aineistona toimi sotilasaikakauslehden ilmatorjuntaa käsittelevät artikkelit 20- ja 30-luvuilta. Tausta-aineistona käytettiin myös ilmatorjunnan ja ilmasodankäynninhistoriasta kirjoitettuja teoksia. Tutkimus toteutettiin ”Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi” oppikirjan määrittelemän kvalitatiivisen historian tutkimuksen analyysimenetelmän mukaisesti. Passiivinen ilmatorjunta eli ilmasuojelulliset toimenpiteet painottuvat artikkeleissa hyvin vahvasti. Varsinkaan marssivien osastojen suojaksi ei ilmatorjunta-aseistusta juuri ollut ja kirjoittajat näkevät sen vaikeasti järjestettäväksi, jonka pohjalta he katsovat, että suojautuminen ilmasta kohdistuvalta uhalta on tehokkainta toteuttaa passiivisen ilmatorjunnan keinoin. Kirjoittelu aktiivisesta ilmatorjunnasta keskittyy lähinnä aseistuksen tarkasteluun ja keskeisimpänä teemana esiin nousee kysymys siitä, mikä on tehokkain kaliiperi suomalaisiin olosuhteisiin. Useat kirjoittajat päätyvät suosimaan suhteellisen pieniä 20-40 millimetrin kaliipereja, koska niiden ampumatehokkuus suhteessa hankintahintaan koetaan parhaaksi. Sotilasaikakauslehden sivuilla ilmatorjunnasta käytyä keskustelua leimaa ilmatorjuntaaseistuksen vähyys ja niiden hankintaan käytettävien varojen puute. Tämä johtaa passiivisen ilmatorjunnan lisäksi ilmavalvonnan ja joukkojen omilla aseilla suorittaman omasuojailmatorjunnan merkityksen korostamiseen. Näillä seikoilla kirjoittajat pyrkivät vähentämään sotilaiden pelkoja ilmasta suuntautuvaa uhkaa kohtaan sekä lisäämään kansalaisten tietoisuutta ilmapuolustuksen merkityksestä kehittyvässä sodankäynnissä. Artikkeleista välittyy useiden upseerien huoli ja tyytymättömyys ilmatorjunnan hidasta kehitystä kohtaan.

Miinasodankäynnin tietokeskuksen toiminnan kehittäminen laatujohtamisen avulla

Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää soveltuuko laatujohtaminen Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja voidaanko sen avulla kehittää toimintaa? Miinasodankäynnin tietokeskus on sijoitettu Saaristomeren meripuolustusalueen esikunnan operatiiviselle osastolle. Sen päätehtäviä ovat vedenalaisten paikkatietoaineistojen sekä paikkatietopalveluiden tuottaminen puolustusvoimien eri johtoportaille. Tuotteiden ja palveluiden avulla tuetaan suunnittelua sekä päätösten tekoa. Miinasodankäynnin tietokeskuksen tuotteilta sekä palveluilta edellytetään kansainvälistä yhteensopivuutta sekä korkeaa laatua. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kartoittavaa tapaustutkimusta. Tutkimuksessa käytetty aineisto muodostui kirjallisista lähteistä, puolustusvoimien asiakirjoista, internetistä löydettävistä julkaisuista, haastatteluista sekä tutkijan omista havainnoista. Aineiston sisällönanalyysi toteutettiin teorialähtöisesti eli deduktiivisesti ja sitä käytettiin koko tutkimuksen ajan eri aineistojen analysointiin. Tutkimuksen tulosten mukaan laadulle on useita eri näkökulmia. Tässä tutkimuksessa näkökulmana käytettiin asiakaskeskeistä näkökulmaa. Laatujohtamisen perustan luo laatustrategia, jonka päätavoitteena on asiakkaan tarpeiden tyydyttäminen laadukkailla palveluilla tai tuotteilla. Laatustrategia on kyettävä viemään johdon toimesta läpi koko organisaation, koska laatu koskettaa organisaatiossa kaikkia. Laatu ei saa olla irrallinen osa vaan se on kyettävä viemään osaksi kaikkea toimintaa. Laadukkaat tuotteet valmistetaan prosesseilla, joiden tulee olla kuvattuja sekä mitattavissa. Mittaamisen apuna voidaan käyttää laatumenetelmiä sekä laatutyökaluja. Mittaustulokset mahdollistavat toiminnan sekä tuotteiden arvioimisen ja toiminnan jatkuvan parantamisen. Puolustusvoimien laadunhallinta on ohjeistettu Pääesikunnan materiaaliosaston ohjeilla. Puolustusvoimien laatutavoitteen mukaan laatu tulisi huomioida kaikessa toiminnassa. Merivoimien laadunhallinta on keskittynyt hankkeiden laadunvarmistukseen. Laatujohtamisen periaatteita voidaan soveltaa Miinasodankäynnin tietokeskuksen toimintaan ja sen avulla kyetään kehittämään toimintaa. Tutkimustulosten pohjalta laadittiin Miinasodankäynnin tietokeskukselle PDCA-ympyrään pohjautuva laatujohtamisen malli. Tämä malli koostuu neljästä pääkohdasta, jotka ovat toistensa kanssa keskinäisriippuvuudessa. Miinasodankäynnin tietokeskukselle tulisi määrittää ja kuvata laatutavoitteet, tarjottavat tuotteet sekä palvelut ja prosessit. Tuotteet tulee vakioida standardeita käyttäen ja ne tulee valmistaa prosessikuvausten mukaisesti. Toiminnan arvioimiseksi tulisi määrittää mittarit, toteuttaa vuosittain itsearviointi sekä kerätä asiakkailta palautetta toiminnasta ja palveluista. Toiminnan jatkuvaa parantamista tulisi toteuttaa mittarien, arviointien ja palautteiden perusteella. Tiedonkulun tulee olla esteetöntä ja henkilöstöä tulee kannustaa aloitetoimintaan sekä itsensä jatkuvaan kehittämiseen.

”JAAKKIMAN SOTA” : armeijakunnan talvisotaharjoitus maaliskuussa 1937

Suomen armeijan koulutusjärjestelmä keskittyi 1930-luvulla järjestelmälliseen joukkojen kertausharjoittamiseen. Kertausharjoitukset nostivatkin yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Ylin sodanjohto oli kuitenkin huolissaan johtajiemme operaatiotaidosta sekä kyvystä käsitellä suurempia joukkoja. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Harjoitusperusteita laadittiin Armeijakunnan esikunnassa todella kireällä aikataululla. Suunnittelu pohjautui vuonna 1928 Kymenlaaksossa järjestetyn suuren harjoituksen kokemuksiin sekä Ruotsissa vuonna 1935 järjestetyn n. 20 000 hengen sotaharjoituksen havaintoihin. Ruotsissa tehdyt havainnot toivat mukanaan moderneja ajatuksia harjoituskehykseen ja harjoitusdokumenttien laadintaan. Harjoituksen järjestämisajankohtana Laatokan Karjalan puolustussuunnitelmia kehitettiin aktiivisesti. Harjoitus tarjosi hyvän tilaisuuden uudenlaisten, aikaisempaa puolustuksellisempien suunnitelmien operaatioajatuksen testaamiseen. Harjoitus järjestettiin erittäin haastavissa sääolosuhteissa maaliskuussa 1937. Ankarat olosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Jälkipyykki esitutkintoineen kesti pitkään harjoituksen jälkeen. Harjoitus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet. Ongelmista huolimatta harjoitus toi mahdollisimman sodanmukaista kokemusta laajalle joukolle suomalaista upseeristoa. Harjoituskokemusten analysointiin käytettiin erittäin paljon aikaa. Kokemuksilla olikin vaikutusta talvitaisteluun ja sotaharjoituksiin liittyvän ohjesäännöstön kehityksessä.

Huolto tulevassa sodassa : näkemyksiä huollosta 1950-luvun Sotilasaikakauslehdissä ja Tiede ja Ase -vuosijulkaisuissa

Huollon keskeisenä tehtävänä on ollut ylläpitää taisteluissa joukkojen toimintakykyä ja mielialaa. Huolto käsittää yksittäisen taistelijan henkilökohtaisen huollon, eli muonituksen, vaatetuksen ja hygienian sekä joukkokohtaisen huollon. Huoltoon liittyviä tehtäviä ovat esimerkiksi lääkintähuolto, kuljetukset, taloushuolto ja ampumatarvikehuolto Tässä tutkimuksessa tarkastellaan huollon tilannetta heti talvi- ja jatkosotien jälkeen. Ai-neistona käytetään Sotilasaikakauslehdissä ja Tiede ja Ase–vuosijulkaisuissa julkaistuja huoltoa käsitteleviä artikkeleita vuosilta 1947–1959. Sotilasaikakauslehti on ollut koko il-mestymisen ajan suomalaisten upseerien merkittävimpiä julkaisukanavia, ja lehdessä onkin julkaistu runsaasti myös huoltoon liittyviä artikkeleita. Tämä tutkimus on laadullinen tut-kimus, jossa tutkimusmenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia haasteita kohdistui huoltoon sodanjälkeisellä vuo-sikymmenellä. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: mitä so-takokemukset opettivat huollosta artikkelien kirjoittajien mielestä, mitkä tekijät nousivat keskeisimmiksi 1950-luvun huoltoa käsittelevissä kirjoituksissa, mitä näistä asioista kirjoi-tettiin huollon kehittämisen kannalta ja miten sodan luonteen muuttumisen nähtiin vaikut-tavan huollon kehitykseen. Sotilasaikakauslehden ja Tiede ja Ase – vuosijulkaisun huoltoa käsitteleviä artikkeleita tar-kasteltaessa esiin nousevia aihealueita ovat kysymykset liikkuvuudesta ja kuljetuksista sekä huollon johtamisesta ja huoltotaktiikasta. Artikkelien kirjoittajat perustavat näkemyksensä sotakokemuksiin ja käsitykseen tulevan sodan luonteesta. Tuleva sota nähdään artikkeleissa yhä totaalisempana. Sodan luonteen muuttumisen uskotaan antavan tarpeellisen sysäyksen huollon kehitykselle, ja huoltojoukkojen moottorointi näyttääkin kirjoittajien mukaan lähitulevaisuudessa todennäköiseltä. Huollon keskittämistä huoltopäällikölle pidetään tärkeänä. Lisäksi sotakokemukset vahvistivat artikkelien kirjoittajien käsitystä koulutuksen merkityksestä huoltojohtajille. Tutkimuksessa selviääkin, että huollon suurimmat haasteet 1950-luvulla kohdistuivat annettavan koulutuksen sisältöön ja toteutukseen, puo-lustusvoimien moottorointiin sekä huollon johtamiseen.

Sota-alusten modulaarisuus

Kallistuvan sotamateriaalin ja pienenevien resurssien myötä eri maiden merivoimien on haettava vaihtoehtoisia ratkaisuja ylläpitää riittävää suorituskykyä. Teknologinen kehitys mahdollistaa innovatiivistenkin ratkaisujen käytön. Yhtenä tällaisena mahdollisuutena on modulaarisuus. Modulaarinen käsitteenä tuotiin markkinoille 1970-luvulla MEKO-konseptin myötä. Sittemmin useiden maiden merivoimissa on hyödynnetty modulaarisuutta, ja suuntaus näyttäisi olevan yhä lisääntymään päin. Tässä tutkimustyössä tutkitaan modulaarisuutta käsitteenä taistelunjohtojärjestelmän näkökulmasta sekä esitellään maailmalta neljä konseptia, joissa on hyödynnetty modulaarisuutta eri tavoin. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluin. Modulaarisuus ei ole sama asia kuin monitoiminen. Käsiteanalyysissä esitetään, kuinka monitoimisuus saavutetaan modulaarisuuden kautta. Samaa lavettia voidaan käyttää moneen eri tarkoitukseen vaihtamalla hyötykuormaa tarpeen mukaan. Yhdellä lavetilla on pystyttävä toteuttamaan monia tehtäviä, joten lavettia ei ole optimoitu minkään tehtävän toteuttamiseen. Kaikkein pisimmälle vietynä vaihtoehtona on erään lähteen esittämä malli, jossa tulevaisuudessa aluksen päällikkö voi saamansa tehtävän täyttämiseksi koota moduuleista optimaalisen kokonaisuuden alukselleen. Tämä sisältää asejärjestelmien lisäksi myös vaihtuvan, mukaan otettavia järjestelmiä operoivan henkilöstön.

Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan kansalliset päämäärät : haasteet ja mahdollisuudet

Kansainvälisen kriisinhallinnan merkitys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keinona on laajentuneen turvallisuuskäsityksen myötä lisääntynyt. Kriisien taustalla vaikuttavien syiden on huomattu edellyttävän kokonaisvaltaista kriisinhallintaa. Kokonaisvaltaisuuden edellyttämä koordinointi on haastavaa, sillä konkreettisia kansallisia päämääriä ei ole selkeästi muodostettu. Afganistanin kriisinhallintaoperaatio tarjoaa mahdollisuuden tarkastella Suomen kansallisten intressien toteuttamiseen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia. Kansainvälisen kriisinhallinnan roolin selkeyttämiseksi tämä laadullinen tutkimus vastaa päätutkimuskysymykseen mitä haasteita ja mahdollisuuksia liittyy Suomen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan päämäärien saavuttamiseen Afganistanin operaation esimerkin kautta tarkasteltuna. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen mukaisesti sosiaalinen konstruktivismi selittää valtioiden intressien rakentumisen ja Suomessa kriisinhallintaan liittyvät päätökset ja niistä seuraavan käytännön toiminnan. Keskeistä on ajatus siitä, että Suomi edistää ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan omia intressejään osana kansainvälisen vuorovaikutuksen kautta rakentuvaa toimintaympäristöä. Tutkimusmenetelmänä on sisällönanalyysi, sillä strategia-asiakirjat ilmentävät Suomen intressejä ja niistä voidaan analysoimalla selvittää kriisinhallinnan kansalliset päämäärät. Kriisinhallinnan kansalliset päämäärät strategia-asiakirjojen mukaan ovat kansainvälisen vastuun kantaminen, Suomen turvallisuuden rakentaminen ja ulko- ja turvallisuuspoliittisten pyrkimysten edistäminen. Kriisinhallinnan kansalliset päämäärät linkittyvät kansainväliseen toimintaympäristöön Suomen identiteetin rakentamisen kautta. Kriisinhallinnan keinoin Suomen on mahdollista edistää omia intressejään ainakin lievittämällä inhimillistä hätää antamalla humanitaarista apua, osallistumalla Naton kriisinhallintaoperaatioon, toimimalla kriisinhallintaoperaatiossa yhdessä Pohjoismaiden kanssa, käyttämällä kehittyneitä sotilaallisia suorituskykyjä vaativissa monikansallisissa operaatioissa, kehittämällä uskottavaa sotilaallista suorituskykyä sekä tukemalla kohdemaan kehitystä ja talouskasvua. Afganistanin kriisinhallintaoperaatioon osallistuminen kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan keinoin vuosina 2010–2012 edisti Suomen kansallisia intressejä kaikin edellä mainituin keinoin. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomen kanta suojeluvastuuseen, kokonaisvaltaisuuden tarjoama laaja kriisinhallinnan keinovalikoima sekä monikäyttöinen kansainvälisen vastuun kantaminen yleisperusteluna mahdollistavat Suomelle erinomaiset lähtökohdat tavoitteellisen kriisinhallinnan toteuttamiseen. Afganistanin esimerkin perusteella kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuus mahdollistaa ulko- ja turvallisuuspoliittisten intressien edistämisen. Suurimpana haasteena näyttäytyy kansallisten intressien hahmottumattomuus kansallisten osallistumisperusteiden esiintuomisessa.

Yhdistetyn voima- ja kestävyysharjoittelun vaikutukset maksimaaliseen voimantuottoon, kehon koostumukseen ja taakan kantamiseen

Varusmiesten peruskoulutuskauden aikana koulutettavien maksimaalinen hapenottokyky paranee ja elimistön rasvan määrä vähenee. Kestävyyssuorituskyvyn nousu ja kehon koos-tumuksen muutokset ovat sitä myönteisemmät, mitä huonommassa fyysisessä kunnossa va-rusmies on palveluksen alussa ja mitä alhaisempi on palvelusta edeltävä liikunta-aktiivisuus. Voimaominaisuuksien kehittymisen osalta peruskoulutuskauden kestävyyspainotteinen soti-laskoulutus saattaa osittain estää voima- sekä kestävyysharjoittelun spesifiset vaikutukset. Erikoiskoulutuskauden aikana toteutettu koulutussuunnitelmien mukainen fyysinen harjoitte-lu ei yleisesti paranna voimaominaisuuksia. Tämä tutkimus on ensimmäinen Suomessa tehty kenttätutkimus, jossa tarkastellaan suoma-laisten varusmiesten erikoiskoulutuskauden koulutukseen lisätyn voimaharjoittelun vaikutus-ta maksimaaliseen voimantuottoon, kehon koostumukseen ja taakan kantamiseen. Tuloksia voidaan soveltaa pohdittaessa maavoimien jalkaväkisotilaalle asetettavia fyysisiä vaatimuk-sia, koulutettavien valintaa eri tehtäviin, eri koulutuskausien liikuntakoulutuksen rakennetta ja kannettavan taakan massan vaikutusta sotilaan kuormittumiseen ja toimintakykyyn taiste-lukentällä. Tutkimusjoukko (n=25) koostui vapaaehtoisista Kaartin Jääkärirykmentin varusmiehistä. Kontrolliryhmä (n=12) harjoitteli erikoiskoulutuskauden koulutussuunnitelman mukaisia harjoitteita. Koeryhmän (n=13) erikoiskoulutuskauden koulutukseen lisättiin kahdeksan vii-kon ajan, kaksi kertaa viikossa, toteutettu voimaharjoittelu. Alkumittaukset suoritettiin eri-koiskoulutuskauden alussa ja loppumittaukset erikoiskoulutuskauden lopussa. Muuttujina käytettiin yläraajojen, keskivartalon ja alaraajojen maksimaalista voimantuottoa, kehon koos-tumuksen muutoksia ja kahden mailin taakkajuoksua. Koeryhmän yläraajojen maksimaalisessa voimantuotossa ei havaittu muutoksia. Kontrolli-ryhmän yläraajojen maksimaalisen voimantuotto kasvoi 990 ± 320 N  1140 ± 360 N, p<0,05. Koeryhmän vatsalihasten maksimaalisen voimantuotto kasvoi 3260 ± 510 N  3740 ± 750 N, p<0,05. Selkälihasten maksimaalinen voimantuotto laski molempien ryhmien osalta, koeryhmä 4290 ± 990 N  3570 ± 480 N, p<0,01 ja kontrolliryhmä 3920 ± 720 N  3410 ± 530 N, p<0,05. Molempien ryhmien alaraajojen maksimaalinen voimantuotto laski, koeryhmä 5250 ± 1110 N  4290 ± 720 N, p<0,001, kontrolli 5170 ± 1050 N  4330 ± 1230 N, p<0,05. Kahden mailin taakkajuoksun suoritusajan muutos oli erittäin merkitsevä. Koeryhmä 1162 ± 116 s  1047 ± 81 s, p<0,001 ja kontrolliryhmä 1142 ± 95 s  1035 ± 819 s, p<0,001. Kehon rasvaprosentin ja kahden mailin taakkajuoksuun käytetyn suoritus-ajan välillä havaittiin loppumittauksissa koeryhmän osalta positiivinen korrelaatio r =0,65*, p≤0,05. Kehon koostumuksen muutosten tai voimantuoton muutosten ja taakkajuoksun muu-tosten välillä ei havaittu yhteyttä. Varusmiespalveluksen erikoiskoulutuskauden aikana toteutetun yhdistetyn voima- ja kestä-vyysharjoittelun harjoitusvaikutuksiin saattaa vaikuttaa erikoiskoulutuskauden kestävyyspai-notteinen koulutus, harjoittelun kokonaisvolyymi ja puutteellinen palautuminen. Nämä saat-tavat johtaa ylirasitustilaan ja siten haitata optimaalista voimantuoton kasvua. Koulutettavien yksilölliset fysiologiset ominaisuudet tulee huomioida yksityiskohtaisemmin ja yksilölli-semmin erikoiskoulutuskauden harjoittelun optimoinnissa. Fyysisten ominaisuuksien kehit-tämisessä tulee entistä tarkemmin huomioida palveluksen kokonaiskuormittavuus, voima- ja kestävyysominaisuuksien tasapainoinen ja nousujohteinen kehittäminen sekä laadukas palau-tuminen.

Suomen kansainvälinen sotilaallinen yhteistyö suomalaisessa lehdistössä vuonna 2013

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisessa lehdistössä käytävää keskustelua Suomen kan-sainvälisestä sotilaallisesta yhteistyöstä ja esitetään millaisia teemoja keskustelussa on ha-vaittavissa. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostui Aamulehden, Helsingin Sanomien, Iltalehden, Ilta-Sanomien ja Turun Sanomien sotilasyhteistyötä käsittelevistä kirjoituksista. Tarkastelu ajanjakso oli vuosi 2013 ja tutkimusmenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkituista lehdistä Helsingin Sanomissa käytiin laajinta keskustelua aiheesta. Muiden tut-kittujen lehtien jutut perustuivat lähinnä uutistoimistojen ja muiden lehtien uutisten uu-tisointiin. Helsingin Sanomissa oli myös valtaosa aiheeseen liittyvistä pääkirjoituksista ja kolumneista. Keskustelussa nousi esiin kuusi pääteemaa: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, Suo-men puolustusratkaisu, Pohjoismainen puolustusyhteistyö, Ruotsi, Venäjä ja Nato. Esiinty-neitä pääteemoja verrattiin valtion virallisiin tavoitteisiin. Tutkimus osoitti, että lehdistö seurasi valtion virallisia linjauksia kohtuullisen tarkasti. Joissain teemoissa, kuten Pohjois-maisessa puolustusyhteistyössä oli kuitenkin havaittavissa joitain eriäväisyyksiä hallituksen linjausten ja lehdistön esittämien tendenssien välillä. Venäjän vaikutus keskusteluun oli merkittävä. Tästä esimerkkinä Venäjän harjoituslennot keväällä 2013 lähellä Ruotsin rajaa, mikä kiihdytti Ruotsin puolustuspoliittista keskustelua, heijastuen myös Suomeen. Tässäkin tapauksessa keskustelu kääntyi nopeasti Natoon ja sen kannatukseen Suomessa ja Ruotsissa. Huolimatta oletuksesta, että kansainvälistä sotilaallista yhteistyöstä koskeva keskustelu kiertää tietyn tyyppistä kehää, on sen seuraaminen perusteltua. Argumenttina tälle on, että jo yksittäiset teot keskeisiltä toimijoilta Itämeren alueella voivat siirtää keskustelun uudelle tasolle. Tämä oli nähtävissä myös tässä tutkimuksessa.

Yhdysvaltain maavoimien operatiivisen doktriinin kehitys 1991–2001

Yhdysvaltain maavoimien operatiivinen doktriini määrittelee miten maavoimat suunnittelevat ja toteuttavat sotatoimia, yhdessä muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa. Tutkimuksen päämääränä on ollut selvittää, miten Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini kehittyi kylmän sodan päättymisen ja terrorismin vastaisen sodan välisenä aikana. Tutkimusta ohjanneita kysymyksiä on ollut: - Mihin Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä vuonna 1991 ja millä tavalla sen kehittämistä ohjattiin? - Mitkä tekijät ohjasivat vuosina 1993 ja 2001 julkaistuja operatiivisia doktriineja ja miten niitä kehitettiin? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen asiakirja-, kirjallisuus- ja aikakauslehtitutkimus. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä on käytetty kirjallisen materiaalin keräämistä. Kirjallisen aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Tutkimuksen perusteella Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä hyökkäykselliseen ilma- maataisteluoppiin. Doktriinin kehittämisen lähtökohtana oli selkeästi ymmärrys Yhdysvaltojen olevan joukoiltaan alivoimaisia Varsovan liiton joukkoja vastaan sekä tietoisuus siitä, että nykyaikaisessa sodassa korostuisi sodankäynnin tuhovoima ja tempo. Doktriinin hyökkäyksellisyydellä vastattiin alivoimaisuuteen ja muuttuneen sodankäynnin haasteisiin. Tutkimustulosten mukaan vuonna 1993 julkaistua operatiivista doktriinia ohjasi selkeästi Persianlahden sota sekä kylmänsodan päättyminen. Doktriini lähtökohdaksi valittiin korkeassa valmiudessa olevat hyvin varustetut joukot. Persianlahden sodan opit ohjasivat uutta doktriinia ja sodassa havaittuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kylmänsodan päättymisen aiheuttamaan muuttuvaan tilanteeseen, sekä joukkojen vähennyksiin vastattiin doktriinissa kyvyllä vaikuttaa kriiseihin ennen niiden puhkeamista, sekä kyvyllä yhteisoperaatioihin. Doktriinin kehittämisen johtajaksi valittiin henkilö, jolla oli käytännön kokemusta kehitettävästä asiasta. Vuoden 2001 doktriinissa on selkeästi havaittavissa sotaa alemmanasteisiin kriiseihin osallistumisen vaikutteita. Tämä tulee parhaiten esille uusissa operaatiotyypeissä. Doktriinissa vahvennettiin myös aikaisemmassa vuoden 1993 doktriinissa esille tuotua vaatimusta osallistua yhteisoperaatioihin. Näitä tuettiin lisäksi kyvyllä strategiseen reagointiin, sekä digitalisoinnilla mahdollistettiin informaation lisääminen taisteluvoiman osa-alueeksi. Tutkimuksen tarkastelujaksolla on Yhdysvaltojen maavoimien operaatiotaitoa ohjaavassa doktriinissa korostunut taisteluvoimaisilla joukoilla kyky nopeaan vaikuttamiseen yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa, kaikissa operaatiotyypeissä ja niiden yhdistelmissä.

Target audience analysis in cyber domain

This thesis aims to find an effective way of conducting a target audience analysis (TAA) in cyber domain. There are two main focal points that are addressed; the nature of the cyber domain and the method of the TAA. Of the cyber domain the object is to find the opportunities, restrictions and caveats that result from its digital and temporal nature. This is the environment in which the TAA method is examined in this study. As the TAA is an important step of any psychological operation and critical to its success, the method used must cover all the main aspects affecting the choice of a proper target audience. The first part of the research was done by sending an open-ended questionnaire to operators in the field of information warfare both in Finland and abroad. As the results were inconclusive, the research was completed by assessing the applicability of United States Army Joint Publication FM 3-05.301 in the cyber domain via a theory-based content analysis. FM 3- 05.301 was chosen because it presents a complete method of the TAA process. The findings were tested against the results of the questionnaire and new scientific research in the field of psychology. The cyber domain was found to be “fast and vast”, volatile and uncontrollable. Although governed by laws to some extent, the cyber domain is unpredictable by nature and not controllable to reasonable amount. The anonymity and lack of verification often present in the digital channels mean that anyone can have an opinion, and any message sent may change or even be counterproductive to the original purpose. The TAA method of the FM 3-05.301 is applicable in the cyber domain, although some parts of the method are outdated and thus suggested to be updated if used in that environment. The target audience categories of step two of the process were replaced by new groups that exist in the digital environment. The accessibility assessment (step eight) was also redefined, as in the digital media the mere existence of a written text is typically not enough to convey the intended message to the target audience. The scientific studies made in computer sciences and both in psychology and sociology about the behavior of people in social media (and overall in cyber domain) call for a more extensive remake of the TAA process. This falls, however, out of the scope of this work. It is thus suggested that further research should be carried out in search of computer-assisted methods and a more thorough TAA process, utilizing the latest discoveries of human behavior. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tämän opinnäytetyön tavoitteena on löytää tehokas tapa kohdeyleisöanalyysin tekemiseksi kybertoimintaympäristössä. Työssä keskitytään kahteen ilmiöön: kybertoimintaympäristön luonteeseen ja kohdeyleisöanalyysin metodiin. Kybertoimintaympäristön osalta tavoitteena on löytää sen digitaalisesta ja ajallisesta luonteesta juontuvat mahdollisuudet, rajoitteet ja sudenkuopat. Tämä on se ympäristö jossa kohdeyleisöanalyysiä tarkastellaan tässä työssä. Koska kohdeyleisöanalyysi kuuluu olennaisena osana jokaiseen psykologiseen operaatioon ja on onnistumisen kannalta kriittinen tekijä, käytettävän metodin tulee pitää sisällään kaikki oikean kohdeyleisön valinnan kannalta merkittävät osa-alueet. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa lähetettiin avoin kysely informaatiosodankäynnin ammattilaisille Suomessa ja ulkomailla. Koska kyselyn tulokset eivät olleet riittäviä johtopäätösten tekemiseksi, tutkimusta jatkettiin tarkastelemalla Yhdysvaltojen armeijan kenttäohjesäännön FM 3-05.301 soveltuvuutta kybertoimintaympäristössä käytettäväksi teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. FM 3-05.301 valittiin koska se sisältää kokonaisvaltaisen kohdeyleisöanalyysiprosessin. Havaintoja verrattiin kyselytutkimuksen tuloksiin ja psykologian uusiin tutkimuksiin. Kybertoimintaympäristö on tulosten perusteella nopea ja valtava, jatkuvasti muuttuva ja kontrolloimaton. Vaikkakin lait hallitsevat kybertoimintaympäristöä jossakin määrin, on se silti luonteeltaan ennakoimaton eikä sitä voida luotettavasti hallita. Digitaalisilla kanavilla usein läsnäoleva nimettömyys ja tiedon tarkastamisen mahdottomuus tarkoittavat että kenellä tahansa voi olla mielipide asioista, ja mikä tahansa viesti voi muuttua, jopa alkuperäiseen tarkoitukseen nähden vastakkaiseksi. FM 3-05.301:n metodi toimii kybertoimintaympäristössä, vaikkakin jotkin osa-alueet ovat vanhentuneita ja siksi ne esitetään päivitettäväksi mikäli metodia käytetään kyseisessä ympäristössä. Kohdan kaksi kohdeyleisökategoriat korvattiin uusilla, digitaalisessa ympäristössä esiintyvillä ryhmillä. Lähestyttävyyden arviointi (kohta 8) muotoiltiin myös uudestaan, koska digitaalisessa mediassa pelkkä tekstin läsnäolo ei sellaisenaan tyypillisesti vielä riitä halutun viestin välittämiseen kohdeyleisölle. Tietotekniikan edistyminen ja psykologian sekä sosiologian aloilla tehty tieteellinen tutkimus ihmisten käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa (ja yleensä kybertoimintaympäristössä) mahdollistavat koko kohdeyleisöanalyysiprosessin uudelleenrakentamisen. Tässä työssä sitä kuitenkaan ei voida tehdä. Siksi esitetäänkin että lisätutkimusta tulisi tehdä sekä tietokoneavusteisten prosessien että vielä syvällisempien kohdeyleisöanalyysien osalta, käyttäen hyväksi viimeisimpiä ihmisen käyttäytymiseen liittyviä tutkimustuloksia.

Lentoreserviupseerikurssin johtaja- ja kouluttajakoulutus lentopalveluskauden aikana

Lentoreserviupseerikurssin tehtävä on tuottaa riittävä määrä upseerikokelaita valittavaksi Maanpuolustuskorkeakoulun ohjaajalinjalle. Lentoreserviupseerikurssin johtajakaudesta käytetään nimitystä lentopalveluskausi, koska koulutuksen painopiste on silloin alkeislentokoulutuksessa. Reservinupseerin tutkintoon vaaditaan myös johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelman suorittaminen. Tämän merkitys korostuu, kun kadettikurssille halutaan opiskelijoiksi upseeriksi soveltuvia. Tämän tutkimuksen päämääränä oli tarkastella johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelman tavoitteiden toteutumista lentopalveluskauden aikana koulutuksen suunnittelua varten. Tästä muodostui tavoite selvittää, miten Lentoreserviupseerikurssin lentopalveluskauden johtaja- ja kouluttajakoulutuksen päämäärä ja yleiset tavoitteet koetaan toteutuvan. Tarkastelu oli koulutukseen osallistuvien näkökulmasta, eli kurssin kouluttajien ja kahden viimeisen kurssin. Tutkimuksessa selvitettiin ensin kirjallisuustutkimuksen keinoin, mistä rakentuu johtajakauden johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisältö ja sen päämäärä sekä yleiset tavoitteet. Tämän jälkeen selvitettiin, mistä muodostuu Lentoreserviupseerikurssin lentopalveluskausi ja erityisesti sen aikainen johtaja- ja kouluttajakoulutus. Painopiste oli, miten siihen liittyvä koulutus koetaan toteutuvan. Tämä toteutettiin laadullisella tutkimusotteella teorialähtöistä sisällönanalyysiä käyttämällä. Aineistoa kerättiin asiakirjoista, teemahaastatteluin ja kurssilaisten antamista palautteista. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta selvitettiin koulutusohjelman päämäärä ja koulutusohjelman yleiset tavoitteet. Tämän jälkeen selvitettiin koulutuksen sisällöt ja millaisia menetelmiä toteutuksessa tulee käyttää. Koulutuksen ohjauksessa kiinnitettiin erityisesti huomiota kohtiin, joissa koulutettavilla ei ole omia alaisia. Kolmantena kokonaisuutena käsiteltiin johtaja- ja kouluttajakoulutuksen rakennetta neljän ulottuvuuden kautta. Tällä tuotiin tutkimukseen käsitys siitä, mitkä kaikki osatekijät johtaja- ja kouluttajakoulutukseen vaikuttavat. Perusoletuksista tuli käsitys erinomaisesta johtamisesta. Sisältötiedosta esille nousi syväjohtamisen malli. Syväjohtamisen mallin kautta muodostui näkemys siitä, miten tavoitteita koulutusohjelman mukaan tulisi saavuttaa. Toinen merkillepantava ulottuvuus oli järjestelmätieto. Tämän ulottuvuus sisältää ne osatekijät, jotka tekevät Lentoreserviupseerikurssin johtajakauden, eli lentopalveluskauden, poikkeukselliseksi. Alkeislentokoulutus tuo poikkeavan organisaation, koulutusjärjestelmän ja sitä kautta toimintaympäristön kurssille. Lentoreserviupseerikurssin lentopalveluskauden sisällön avaaminen oli tutkimuksen haastavin luku. Luvussa selvitettiin ensin, mikä on lentoreserviupseerikurssi, millainen on lentopalveluskausi ja mitä tavoitteita ne asettavat johtaja- ja kouluttajakoulutukseen. Tulos oli se, ettei erityisiä tavoitteita ole kuin koulutusohjelman kokonaisarvosanaan ja soveltuvuus sotilaslentäjäksi. Lentoreserviupseerikoulutuksen johtaja- ja kouluttajakoulutuksesta tarkasteltiin, miten koulutus on ohjeistettu ja miten koulutusohjelma toteutuu. Tulos oli, ettei koulutusta ole juurikaan oheistettu ja koulutusohjelmasta ei toteudu kuin murto-osa. Teemahaastattelujen kautta muodostettiin käsitys koulutuksen toteutuksesta ja millaisia käsityksiä kou-luttajilla on tavoitteiden saavuttamisesta. Sen lisäksi kurssilaisten antama palaute jäsennel-tiin, jolla muodostettiin käsitys koulutuksen vahvuuksista ja heikkouksista. Kurssilaisten antama palaute oli huomattavasti parempi mitä koulutuksen toteutus olisi antanut odottaa. Pääongelman ratkaisu muodostui yhdistämällä kouluttajien haastattelut, kurssilaisten palaut-teet ja annettu koulutus määritettyihin päämäärään ja tavoitteisiin. Tulosten perusteella ta-voitteista koetaan parhaiten saavutettavan oman käyttäytymisen kriittinen arviointi, kannus-taminen koulutettavia jatkuvaan itsensä ja oman toiminnan kehittämiseen ja osin ymmärrys syväjohtamisen mallin käyttöajatuksesta. Heikosti saavutetuksi koettuja tavoitteita olivat oman joukon hallinta sekä joukon toiminta- ja suorituskyvyn kehittäminen tehtävän edellyt-tämälle tasolle. Vahvuudet ja heikkoudet korostuivat niitä verrattaessa valtakunnallisiin tu-loksiin. JOKO-koulutuksen päämäärää ei koettu saavutettavan, koska se vaatisi oman koulu-tettavan joukon, jotta riittävä harjaantuminen tehtäviin voitaisiin saavuttaa. Tulosten perus-teella muodostui johtopäätös, että lentopalveluskauden koulutuksen täytyy sisältää nykyisel-lään JOKO-koulutusohjelman mukaisia elementtejä. Johtaja- ja kouluttajakoulutuksen tavoit-teita voitaisiin jatkossa saavuttaa paremmin, jos koulutukselle laadittaisiin soveltamisohje. Kurssin koulutussuunnitelmassa tulisi tunnistaa johtaja- ja kouluttajakoulutus osaksi alkeis-lentokoulutusta.

Alivoimaisen taktiikkaa : upseereiden julkinen kirjoittelu suomalaisesta taktiikasta ennen talvisotaa

Suomessa pidettiin itsenäisyyden ensimmäisistä vuosista alkaen suurimpana sotilaallisena uhkana itänaapuria. Puna-armeijan määrällinen ylivoima ohjasikin suomalaisen taktiikan kehitystä eräänlaiseksi alivoimaisen taktiikaksi. Yleisiä taktisia periaatteita pyrittiin soveltamaan maastoon ja vallitseviin olosuhteisiin nähden mahdollisimman tehokkaasti. Tärkeintä oli olla taitavampi kuin vihollinen, sillä määrällistä alivoimaa pyrittiin tasoittamaan ennen kaikkea laadullisella ylivoimalla. Tämä tutkimus on laadullinen, historiatieteellinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu suomalaisten upseereiden julkisista, ennen talvisotaa julkaistuista kirjoituksista. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty sotilasaikakauslehdistössä ja Tiede ja Ase -julkaisusarjassa julkaistuja artikkeleita. Toisen tärkeän lähdekokonaisuuden muodostavat aikakaudella julkaistut ohjesäännöt ja oppaat sekä niihin rinnastettavat upseereiden kirjoittamat kirjat. Kirjoituksia analysoimalla on luotu kuva aikakauden taktisesta keskustelusta ja erityisesti siitä, mitkä olivat suomalaisen taktiikan menestystekijät upseereiden kirjoitusten perusteella. Tutkimuksen mukaan itsenäisyyden alussa ulkomaisilla tekijöillä oli suuri vaikutus suomalaisen taktiikan kehitykseen. Vahvimmat vaikutteet tulivat Saksasta ja Ranskasta, mutta myös ruotsalaisilla vaikutteilla oli merkitystä. Vapaussodassa saatuja sotakokemuksia ryhdyttiin hyödyntämään taktiikkaa kehitettäessä 1930-luvun alusta alkaen. Sotakokemusten analysointi osoittaa myös suomalaisen taktisen ajattelun kehittyneen reilun kymmenen vuoden aikana. Suomalaisten upseereiden kirjoituksissa nousi esille kolme keskeistä teemaa, aikalaisilmiötä, joilla on yleisesti tunnettua vaikutusta sodankäyntiin ja erityisesti taktiikkaan. Ne ovat vihollinen, maasto ja olosuhteet sekä tuli ja liike. Lisäksi kirjoittelussa voidaan erottaa erillisinä asiakokonaisuuksina nopeus sekä taito koulutuksen lopputuotteena. Nopeus on nähtävä liikkeen alateemana. Taito puolestaan liittyy osana niin vihollisesta, maastosta ja olosuhteista kuin tulesta ja liikkeestä käytyyn kirjoitteluun. Suomalaisen taktiikan menestystekijät ennen talvisotaa olivat talvi, metsä, pimeys, yllätys ja taito. Suomalainen taktiikka ammensi elinvoimansa upottavasta lumihangesta, synkästä tiettömästä erämaasta ja sateisen syysyön pimeydestä. Upseereiden kirjoituksissa näkyy, että haasteellisen toimintaympäristön uskottiin tasoittavan voimasuhteita määrällisesti alivoimaisten suomalaisten joukkojen eduksi. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että omien joukkojen taito toimia vaikeissa olosuhteissa arvioitiin vihollista paremmaksi.

"Tämä ei ole tosi:tv:tä, tämä on totta" : geneerinen neuvottelu Iholla-sarjassa

Teemanumero: Tv-viihde.