485 resultados para Korhonen, Reijo: Tämä ihmisen johtaminen
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan rauhan ajan perusyksikön päällikön johtamistoimintaa asioiden ja ihmisten johtamisen näkökulmista. Perusyksikön päällikkö on keskeisessä roolissa puolustusvoimien joukkotuotantotehtävän toteuttamisessa. Päällikkö toimii yksikössään johtajana, esimiehenä ja pää-kouluttajana. Totutun johtaja–esimies jaottelun mukaan päällikkö hoitaa johtajan roolissa yksikkönsä hallintoa, esimiehen roolissa hän on esimerkkinä ja muutoksen alullepanijana sekä pääkouluttajana kas-vattaa, valmentaa ja kouluttaa alaisiaan – varusmiehiä ja henkilökuntaa. Tutkimustehtävänä oli selvittää, onko perusyksikön päällikkö asioiden vai ihmisten johtaja. Tutkimus-tehtävään vastattiin selvittämällä ensiksi, miten päällikkö jakaa omat ja varapäällikkönsä tehtävät, mitkä asiat vaikuttavat tehtävien jakamiseen sekä esiintyykö tehtävien jaossa ongelmia, haasteita tai häiriöitä. Tämän jälkeen tutkimustuloksiin ja tutkimuksen taustateoriaan tukeutuen vastattiin tutkimustehtävään. Tutkimuksen taustaoletukset ovat fenomenologis-hermeneuttiset, tapaustutkimuksen toimiessalähestymistapana. Empiirisen aineiston tiedonantajina toimi viisi perusyksikön päällikköä Kainuun pri-kaatista. Aineisto kerättiin survey-kyselyllä ja teemahaastattelulla. Kyselyaineisto analysoitiin laskemal-la tehtävämääriä ja suhdelukuja. Haastatteluaineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysi-menetelmää käyttäen. Tutkimustulosten mukaan päälliköiden työtehtävät painottuvat enemmän asioiden kuin ihmistenjohtamistehtäviin. Tehtävämääriä tarkastellessa päälliköistä kolme viidestä tekee tai osallistuu noin kak-sinkertaiseen määrään tehtäviä kuin varapäälliköt. Tehtävien jakamiseen eniten vaikuttaa se, että onko tehtävänhoitaja vakioitu vai onko tehtävä ennalta-arvaamaton. Vakioitujen tehtävien jakoon eniten vai-kuttavat päällikön henkilökohtaiset mieltymykset sekä kuka on sopivin ja kenen työnkuvaan tehtävän hoitaminen parhaiten sopii. Ennalta-arvaamattoman tehtävän hoitajaksi päällikkö joutuu usein valitse-maan henkilön, joka pystyy tehtävän hoitamaan ja joka on sillä hetkellä käytettävissä. Suurimmat on-gelmat, haasteet ja häiriöt tehtävien jaossa esiintyvät sijaisjärjestelyjen, tehtävien paljouden ja resurssi-en puutteen sekä epävirallisten organisaatioiden vuoksi. Keskeisimpänä johtopäätöksenä havaitaan, että päällikkö pystyy hoitamaan kaikki tehtävänsä asioiden johtamiselle tunnusomaisella johtamiskäyttäytymisellä, kun taas ihmisten johtamisen ominaispiirteitä joihinkin tehtäviin on vaikea yhdistää. Leadership-muotoinen ihmisten johtaminen yleensä ymmärre-tään tapahtuvan kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa kahden ihmisen välillä. Tällöin leadership-termi ymmärretään johtajuudeksi. Johtajuutta on vaikea käsittää tapahtuvan, jos päällikkö on yksinään toimis-tossansa tekemässä esimerkiksi henkilökunnan työaikasuunnitelmaa. Sen sijaan termi leadership ym-märrettäessä ihmisten johtamiseksi, on ilmeistä, että päällikkö voi olla suuri ihmisten johtaja, vaikka hänen työtehtävistänsä 99 prosenttia olisi asioiden johtamistehtäviä. Asioiden johtamistehtäviä on mah-dollista tehdä ihmisten johtamisen ulottuvuudet huomioiden.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
I den första delen av den här avhandlingen presenteras en bildens genealogi. Den skildrar hur begreppen för bilden, seendet och jaget utvecklades i relation till varandra i en specifik vetenskaplig och filosofisk kontext. Berättelsen sträcker sig från den tidiga renässansen och det perspektivistiska måleriet, till fotografiets födelse och positivismen. Den här utvecklingen medförde en form av reduktionism i vilken jagets roll – betydelsen av den mänskliga psykologin, vårt omdöme, vår uppmärksamhet och vår vilja – blev förbisedd. Inom den här tanketraditionen uppstod en förskjutning, från en förståelse av bilden som en representation av det tredimensionella rummet på en tvådimensionell yta, till en uppfattning om bilden som en genomskinlig ruta, ett fönster ut mot världen. Idén om avbildningen som en neutral ”blick från ingenstans” kom att förstärka en skeptisk hållning till kommunikation, dialog och vittnesmål och därmed även undergräva vår tillit till varandra och följaktligen vår tillit till oss själva. I den andra delen erbjuder författaren ett alternativ till den tanketradition som behandlas i den första delen. Det som blev förbisett i uppfattningen om en blick från ingenstans var att bilden är ett hjälpmedel då vi bearbetar vårt synfält. Bilden hjälper oss att dela vår syn på saker. Genom den här uppgiften av att dela blir bilden riktningsgivande i våra försök att orientera oss i världen. Jag kan stå bredvid en annan människa och se vad hon ser, men jag vet inte nödvändigtvis hur hon uppfattar det vi ser. Bilden lägger till ett led i det här förhållandet eftersom den inte enbart visar vad den andra ser. När bilden fungerar som den skall visar den också hur den andra ser och på det här sättet blir bilden verksam. Den föreliggande avhandlingen kombinerar epistemologi med vetenskapshistoria och visuella kulturstudier, men dess huvudintresse är filosofiskt. Den befattar sig med filosofiska missförstånd angående avbildning som en mimetisk konstform, kunskap som domesticering och varseblivning som mottagning av data. ------------------------------------------------------ Tämän väitöskirjan ensimmäinen osa selvittää kuvakäsitteen genealogiaa. Se havainnollistaa miten kuvan, näkemisen ja minän käsitteet kehittyivät suhteessa toisiinsa. Kertomus ulottuu varhaisesta renessanssista ja perspektivistisestä maalaustaiteesta, positivismin aikakauteen ja valokuvan syntyyn. Tämä kehitys toi mukanaan reduktionismin jossa minän rooli – ihmisen psykologian merkitys, meidän arviointikyky, meidän huomiokyky sekä meidän tahtomme – vaipui unohduksiin. Ajatusmaailmassa tapahtui siirtymä, kuvan merkitys vaihtui käsityksestä jossa se on kolmiulotteisen tilan representaatio kaksiulotteisella pinnalla, käsitykseen jossa kuva on läpinäkyvä ruutu, ikkuna kohti maailmaa. Ajatus kuvasta neutraalin näkökulman kantajana vahvisti skeptistä suhtautumista kommunikaatiota, dialogisuutta ja subjektiivisuutta kohtaan. Tämä skeptisyys ilmentyi myös vahvana epäluottamuksena ihmiskeskeisyyttä ja toiseutta kohtaan. Toisessa osassa tekijä tarjoaa vaihtoehdon tälle skeptiselle ajatusmaailmalle jota tarkastellaan ensimmäisessä osassa. Kuva on myös väline joka auttaa meitä jäsentämään meidän näkökenttäämme. Se auttaa meitä jakamaan meidän käsityksiä toistemme kanssa. Tämä näkemisen jakamisen käytäntö on kuvan keskeinen tehtävä. Voin seistä toisen ihmisen vieressä ja nähdä samat asiat kuin hän, mutta en välttämättä ymmärrä miten hän näkee nämä asiat. Kuva lisää jotain olennaista tähän suhteeseen. Kun kuva toimii niin kun sen kuuluu toimia, se näyttää myös miten toinen näkee, tällä tavalla kuvasta tulee välittäjä. Tämä väitöskirja yhdistää epistemologiaa, tieteen historiaa ja visuaalisen kulttuurin tutkimusta, mutta sen pääasiallinen tavoite on filosofinen. Se käsittelee filosofisia väärinkäsityksiä koskien kuvan eideettisyyttä.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin viestintäteknologian kehitys, globalisaatio sekä organisaatiomuodot ovat suhteessa keskenään sekä miten ne vaikuttavat esimiestyöhön hajautuneessa organisaatiossa. Tutkimuskohteena olivat kymmenen eri asiantuntijaorganisaatiossa esimiesasemassa työskentelevää henkilöä. Tutkimus toteutettiin laadullisin tutkimusmenetelmin. Tutkimusaineisto hankittiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen sekä avoimien haastatteluiden avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakennettiin hajautuneen organisaation määrittelyn ohella johtamisteorioista sekä organisaation viestinnän teorioista. Tutkimuksen tulosten perusteella hajautuneet organisaatiomuodot yleistyvät uusille toimialoille ja työaika ja –paikka käsitteet muuttuvat. Esimiestyö on sosiaalinen prosessi. Vuorovaikutteinen ja päätösvaltaa jakava esimiestyö on tehokkaan ja joustavan organisaation edellytys. Verkostoituminen on yleistynyt ja on organisaatioiden kannalta järkevämpi tapa saada tarvittava osaaminen käyttöön kuin rekrytoiminen. Tutkimuksen mukaan organisaatiot pyrkivät edesauttamaan verkostoitumista mahdollistamalla työajasta ja –paikasta riippumattoman työn tekemisen. Useimmat organisatioissa käyettävät sovellukset ja järjestelmät toimivat tietoliikenneverkon kautta tai pilvipalveluissa. Työntekijöitä kannustetaan voimakkaasti muodostamaan sekä löytämään omaa ja organisaation osaamista tukevia osaamiskeskuksia. Lisäksi tutkimus vahvistaa aiempien tutkimustulosten mukaisesti, että nykymuotoinen esimiestyö ei toimi työaikaja työpaikkarajoituksista vapautuneessa, hajautuneissa organisaatioissa. Tämän vaikutuksesta myös alaisten rooli muuttuu hajautuneissa organisaatioissa.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää suunnitteluliiketoiminnan palvelutuotteiden strategisen johdon käyttöön soveltuva menetelmä, tai työkalu, jonka avulla palvelutuotteiden kilpailukykyä ja kehitystarpeita voidaan helposti arvioida. Diplomityö pitää sisällään kolme tutkimuskysymystä. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä pyritään keräämään tietoa suunnitteluorganisaation taustalla vaikuttavista menestystekijöistä. Toisen tutkimuskysymyksen avulla pyrittiin löytämään työkalu, tai menetelmä, palvelutuotteiden strategisen johdon käyttöön, tai sellaisen muodostamisen pohjaksi. Kolmas tutkimuskysymys liittyi suunnittelupalveluiden strategisen johtamisen työkalun muodostamiseen. Tutkimuksen tuloksena tuotettiin suunnitteluorganisaation palvelutuotteiden johtamisen viitekehys. Viitekehyksessä palvelutuotteet lajitellaan havainnolliselle luokittelutaululle, jossa pystykoordinaattina käytetään palvelutuotteen markkinoiden houkuttelevuutta ja vaakakoordinaattina palvelutuotteen vahvuutta organisaatiossa. Tutkimuksessa on esitetty suunnitteluliiketoiminnan strategisen johtamisen onnistumisessa vaikuttavat taustatekijät, markkinoiden houkuttelevuuden keskeisimmät mittarit, sekä suunnittelupalveluiden vahvuutta kuvaavat tekijät.
Resumo:
Y-sukupolven oikeantyylinen johtaminen sekä osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen ovat johtamisen haasteena organisaatioissa, jotka toimivat digitaalista osaamista vaativien tuotteiden ja palvelujen parissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, minkälaisia odotuksia Y-sukupolvella on esimiestyötä ja johtamista kohtaan. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tutkimuksen kohdeyrityksen johtamisen kehittämistä varten nuorten työntekijöiden odotukset heihin kohdistuvasta esimiestyöstä. Tutkimuksen tavoitteena oli myös tuottaa tutkittua tietoa Y-sukupolven johtamista koskevaan keskusteluun. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, joka toteutettiin haastattelemalla kohdeyrityksen nimeämästä joukosta 12 Y-sukupolven edustajaa. Tutkimusmenetelmänä oli puolistrukturoitu teemahaastattelu. Haastatteluissa kohderyhmään kuuluvat kertoivat omiin mielipiteisiinsä perustuen ajatuksiaan ja odotuksiaan tutkijan määrittämiin teemoihin. Haastatteluteemat olivat: työ ja työn merkitys, kokemukset ja odotukset esimieheen liittyen sekä heidän oman osaamisen hyödyntäminen ja kehittäminen. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että Y-sukupolvi odottaa esimiestyöltä ensisijaisesti johtamista. Esimiehen täytyy pitää organisaatiossa langat käsissään; toimia suunnannäyttäjänä, organisoida ja olla jämäkkä. Esimiehen tulee olla ominaisuuksiltaan kyvyiltään sellainen, jonka johtaminen on selkeää, oikeudenmukaista ja vuorovaikutteista. Y-sukupolvi odottaa selkeitä tavoitteita, oikeudenmukaista ja tasapuolista kohtelua ja palkkaa sekä jatkuvaa palautteeseen ja sparraamiseen liittyvää vuorovaikutusta esimiehen kanssa. Y-sukupolvi odottaa myös, että esimies hyödyntää ja kehittää heidän osaamistaan.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä tutkitaan innovatiivisuuden ja luovuuden johtamisesta suomalaisissa pelialan startup yrityksissä. Tutkimuksen kohteina ovat innovatiivisten yritysten ominaisuudet sekä miten innovatiivisuutta pelialan yrityksissä edistetään ja johdetaan. Työtä lähestytään luovuuden ja innovatiivisuuden tutkimuskenttien kautta muodostamalla teoreettinen kokonaisuus innovatiivisuuden johtamisesta. Tutkielma perustuu laadulliseen tutkimukseen sekä luovuuden ja innovatiivisuuden tutkimuskentältä koottuun teoreettiseen kokonaisuuteen.
Resumo:
Joidenkin tutkimusten mukaan naisten vähäinen määrä johdossa voi olla uhka organisaatiolle. Lasikattoilmiöllä tarkoitetaan naisten urakehityksen katkeamista tietylle tasolle ylimmän johdon alapuolelle ikään kuin naisten ja tuon ylimmän tason välissä olisi lasinen, näkymätön katto, sukupuolistereotypioiden muodostama este. Yksi yleinen lasikaton selitysten kolmijako on henkilökohtaiset, organisatoriset ja yhteiskunnalliset tekijät. (Lämsä & Hautala 2004, 252). Hoyt (2007, 270-278) tekee kolmijaon seuraavasti: inhimillinen pääoma, sukupuolierot ja ennakkoluulot. Yritys X:n keskijohdossa työskentelee yksi nainen, ylimmässä johdossa ei yhtäkään. Tutkimuksessa halu-taan selvittää miesjohtajien ja ei-johtavassa asemassa olevien naisten käsitystä siitä, onko yritys x:ssä lasi-kattoa, miksi naisjohtajia on niin vähän ja "mitä siitä" ts. onko mitään ongelmaa olemassakaan. Tässä tutkimuksessa pohditaan diskurssianalyysin keinoin, miten yritys X:ssä puhutaan naisjohtajuusaiheesta, millai-seksi sukupuolen merkitys työelämässä määritellään ja mitä ajatellaan naisten kykenevyydestä johtajiksi. Naturalisoiva diskurssi oli vahva niin miesjohtajien ja ei-johtavassa asemassa olevien naisten puheessa. Sen lisäksi hahmotellaan familistista, empiiristä, humanistista ja historiallista diskurssia naisjohtajuuspuheesta. Diskurssien yhteenkietominen hegemonisoimisstrategiana kuvaa tapaa, jolla palasia muista diskursseista käytetään tukemaan tiettyä toista diskurssia (Jokinen et al. 1993c, 95) Miesjohtajien puheessa naisten keskeiset, ominaisuudet - liiallinen tarkkuus ja huolellisuus yhdistettynä epävarmuuteen - ovat ongelmallisia johtajanuran kannalta. Jos näistä johtajuuden kannalta negatiivisista ominaisuuksista ei jostain syystä kuitenkaan muodostuisi uralla etenemisen estettä, äitiys ja perheellisyys "luonnollisesti" tekee tämän. Aiheet myös kietoutuvat yhteen: äitiys ja vastuu perheestä lisäävät naisten huolellisuutta, tarkkuutta ja epävarmuutta entisestään. Lisäksi äitiyslomat ja työhön käytettävissä oleva aika ja puut-tuva halu käyttää elämästä iso osa uranluomiseen ovat johtajaksi etenemisen esteitä. Miesjohtajien mukaan tämä on jossain määrin ongelma, kun heterogeenisyyttä johtamiseen kuitenkin tarvittaisiin, mutta loppujen lopuksi kuitenkin melko epäkiinnostava ja pieni ongelma; ongelma ei miesten mielestä johdu miesten tai yhteiskunnallisista asenteista, vaan naisista itsestään ja he tarvitsevat uralla edetäkseen tukea, rohkaisua ja henkilöstöpankkeja, joita miesjohtajat voivat tuottaa. Johtaminen ylipäänsä ei ole miesjohtajien mielestä hirveän kiinnostavaa. Jos naiset (kaikesta edellä sanotusta huolimatta) etenevät yritysten johtoon, eivät he tule siellä toimeen keskenään. Kaiken kaikkiaan koko naisjohtajuusaihe ei ole kovin kiinnostava ja naisjohtajuuden vähäisyyden (mahdollisen) ongelman ratkaisee aika uuden, tasa-arvoisemman sukupolven myötä. Naishaastateltujen näkökulmasta sen sijaan naisilla on pyrkyä johtotehtäviin - joskaan ei samassa määrin kuin miehillä. Naishaastateltujen mukaan miehet suosivat toisiaan työelämässä ja naiset kohtaavat asenteita, joita vastaan joutuvat taistelemaan ja tästä syystä johtajien joukossa on niin vähän naisia. Historialliset tekijät pitävät asenteita yllä. Perheellisyys on naisille suurempi uraeste kuin miehille, "luonnollisesti". Naishaastateltujen mielestä naisten vähäisyys johdossa on merkittävä ongelma, koska naisilla on erityislaatuisia ominaisuuksia, joista olisi hyötyä tehtävässä. Naishaastateltujen puheessa miesten ominaisuuksia vastaavasti vähäteltiin. Naisjohtajien vähäisyyden ongelmalle ei naishaastateltujen mielestä kuitenkaan ole tehtävissä paljonkaan: miesten ja yhteiskunnan asenteiden pitäisi muuttua, mutta keinoja tähän ei esitetä, sen sijaan naisten itsensä pitäisi vain "yrittää vielä kovemmin".
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Avhandlingen studerar samspelet mellan det politiska och det ekonomiska systemet genom det föregående seklet, med speciellt fokus på den nyliberala omdaning som utspelats de senaste tre årtiondena. Med en liberaliserad ekonomi och en individualiserad människa måste också det politiska systemet utformas på ett annat sätt. Gradvisa förändringar har varit synliga, som den växande nätverksorganiseringen, dvs. att olika typer av utvecklingspolitik allt mer genomförs som ett samspel mellan samhällssektorerna, istället för att enbart utföras av den offentliga sektorn som tidigare. Genom fyra fallstudier i Österbotten demonstreras hur arenor för samverkan kan konstrueras i enlighet med vad den aktuella frågan kräver. Ett exempel är det innovationsnätverk som skapats i Karleby-Jakobstad-regionen, där offentliga och privata intressenter deltar, och som samtidigt bryter traditionella administrativa gränser. Ett annat mer negativt exempel är omstruktureringsprocessen i Kaskö-regionen eft er Metsä-Botnia-fabrikens nedläggning, där småkommunproblemet tillsammans med att den privata intressenten inte haft skyldighet att samverka lett till att en tillräckligt regionalt förankrad arena för en långsiktig utvecklingspolitik inte har kunnat skapas. Det här visar på trögheten i det finska systemet, där en stark enhetsstat och en splittrad kommunal nivå ur ett historiskt perspektiv hindrat flexibla anpassningar till samhällsförändringar. Avhandlingen visar att nätverksorganiseringen bör vara en integrerad del av de representativa strukturerna för att kunna påverka processernas utfall. Avhandlingen visar framförallt att deltagande och funktionellt definierade regionala och lokala arenor har stor potential, både ekonomiskt och demokratiskt. Det handlar om att skapa en kultur med aktiverade och engagerade medborgare, vilket står i kontrast till det allt mer passiverande representativa systemet. ---------------------------------------- Väitöskirja tutkii viime vuosisadan poliittisen ja taloudellisen järjestelmän vuorovaikutusta keskittyen erityisesti kolmen viimeisen vuosikymmenen uusliberaaliseen muutokseen. Talouden liberalisoituminen ja ihmisen individualisoituminen edellyttävät myös poliittisen järjestelmän mukautumista. Asteittaisia muutoksia on ollut havaittavissa, kuten kasvava verkosto-organisaatio, toisin sanoen eri alojen kehityspolitiikkaa toteutetaan yhä enemmän eri yhteiskuntasektoreiden vuorovaikutuksena, kun aikaisemmin ainoastaan julkinen sektori vastasi kehityspolitiikan toteuttamisesta. Pohjanmaan maakunnan neljän tapaustutkimuksen avulla osoitetaan, miten vuorovaikutusareena voidaan rakentaa kulloinkin ajankohtaisen asiakokonaisuuden ympärille. Tästä esimerkkinä on Kokkola-Pietarsaari –alueen innovaatioverkosto, johon osallistuvat sekä julkiset että yksityiset sidosryhmät ja joka samalla rikkoo perinteisiä hallinnollisia rajoja. Toinen, kielteisempi esimerkki on Kaskisten alueen rakennemu utosprosessi Metsä-Botnian tehtaan sulkemisen jälkeen. Siellä pienkuntaongelma yhdistettynä siihen, että yksityinen sidosryhmä ei ole ollut velvollinen tekemään yhteistyötä, on johtanut siihen, että ei ole kyetty luomaan alueen pitkäaikaiseen kehittämiseen sitoutunutta vuorovaikutusareenaa. Tämä osoittaa suomalaisen järjestelmän kankeuden, jossa historiallisesta näkökulmasta vahva yhtenäinen valtio ja hajanainen kuntataso estävät joustavan yhteiskuntamuutoksiin sopeutumisen. Väitöskirja osoittaa, että verkosto-organisaation on oltava yhteiskunnassa vaikuttaviin rakenteisiin integroitu osa, jotta se voi vaikuttaa prosessien tuloksiin. Väitöskirja osoittaa ennen kaikkea, että osallistuvilla ja toiminnallisesti määritellyillä alueellisilla ja paikallisilla areenoilla on suuri taloudellinen ja demokraattinen potentiaali. Passivoivan edustavan järjestelmän tilalle on luotava aktiivisten ja tavoitteisiin sitoutuneiden kansalaisten vuorovaikutusjärjestelmä.
Resumo:
Sosiaalinen media on muuttanut merkittävästi sitä, miten kuluttajat viestivät brändeistä. Tänä päivänä kuluttajat ilmaisevat sosiaalisilla verkkosivuilla statuspäivitysten, twiittien ja kuvien kautta laajasti mielipiteitään brändeistä. Kuluttajien vahvistunut asema verkossa on johtanut siihen, että brändien on huomioitava kuluttajat osana brändiin liittyvää verkkokeskustelua. Käyttäjien luomasta sisällöstä on siten tullut tärkeä osa nykyaikaista brändin johtamista. Mobiililaitteiden kehittyneiden kuvausominaisuuksien sekä sosiaalisten kuvanjakopalveluiden suuren suosion myötä, yhä suurempi osuus kaikesta brändeihin liittyvästä käyttäjien luomasta sisällöstä on kuvallista. Tämä on herättänyt viime aikoina yritysten mielenkiinnon brändeihin liittyvää käyttäjien luomaa kuvallista sisältöä kohtaan erityisesti sosiaalisissa kuvanjakopalveluissa. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten käyttäjien luoma kuvallinen sisältö vaikuttaa sosiaalisen kuvanjakopalvelu Instagramin kontekstissa brändin johtamiseen. Tutkielman teoreettiseksi viitekehykseksi valittiin identiteettiin pohjautuva brändin johtamisen malli, jota tarkasteltiin käyttäjän luoman brändäämisen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin käyttämällä laadullisista tutkimusmenetelmistä teemahaastattelua. Empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla kahdeksaa markkinoinnin asiantuntijaa, jotka edustivat arvostettuja suomalaisia B2C-brändejä. Puolistrukturoituna toteutettujen haastatteluiden tulokset analysoitiin teemoittelun avulla. Tutkimustulosten mukaan brändeihin liittyvä käyttäjien luoma kuvallinen sisältö Instagramissa koetaan toistaiseksi kokeilevana markkinointitapana ja keinona johtaa brändiä. Käyttäjien luoma kuvallinen sisältö tarjoaa brändeille ideoita, tietoa ja ymmärrystä kuluttajista tulevaisuuden markkinointitoimien ja brändin johtamisen tueksi. Tulosten mukaan kuluttajia motivoi tuottamaan kuvallista sisältöä Instagramissa erityisesti brändin tuote tai palvelu, itsensä ilmaiseminen sekä sisällön tuottamisen hauskuus. Tehokas brändin johtaminen edellyttää siten kuluttajien kuvallisen sisällön tuottamisen motivaatiotekijöiden ymmärtämistä. Kuvallisen sisällön hyödyntämisen keskeisenä haasteena nähdään yleisesti yhtenäinen brändin johtaminen. Jatkuvasti kiihtyvän sisällön tuotannon syklin sekä erilaisten brändiin liittyvien ilmiöiden myötä brändin johtamisessa on huomioitava myös yhä suuremmassa määrin muuttuvat tilanteet. Brändiin liittyvät sisällöt edellyttävät siten brändin johtamiselta nopeaa reagointia, uudenlaista riskinottokykyä sekä erilaisten toimintamallien muodostamista esimerkiksi, miten brändi reagoi negatiivisiin käyttäjien luomiin kuvallisiin sisältöihin. Instagramin luonnollinen brändiin liittyvä käyttäjien luoma kuvallinen sisältö toimii yrityksille mittarina brändin johtamisen onnistumisesta sekä tarjoaa aitoa kuluttajapalautetta brändin toiminnasta. Brändin johtamisen kannalta luonnollisen kuvallisen sisällön hyödyntämisen keskeisenä haasteena ovat kuitenkin tekijänoikeudet. Stimuloitu brändeihin liittyvä käyttäjien luoma kuvallinen sisältö tarjoaa brändin johtamiselle monipuolisia keinoja osallistaa ja aktivoida kuluttajia. Stimuloitu brändeihin liittyvä käyttäjien luoma kuvallinen sisältö soveltuu siten käytettäväksi hyvin monenlaisten brändin johtamisen tavoitteiden tukena.
Resumo:
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin muotibloggaamisen ammattimaistumista; onko se totta, ja jos on, miten se ilmenee. Asian selvittääkseni tutustun kahteen suomalaiseen muotiblogiin ja haastattelen näiden blogien kirjoittajia. (Muoti)bloggaamisen ammattimaistumiseen viittaavia seikkoja näkyy mediassa ja jopa kauppojen lehtihyllyillä päivittäin. Muotilehdet kirjoittavat juttuja ammatikseen bloggaavista nuorista naisista ja heidän näkemyksiään vaate- ja kaunestrendeistä kuunnellaan. Jos bloggaajilla on tänä päivänä käytössään tällaisia näkyvyyden edistämiskeinoja, on blogosfääri todella muuttunut muutamassa vuodessa paljon. Tutkimuksessani käy ilmi tämän muutoksen luonne. Kuten tutkimuksessani tulee selville, voi tänä päivänä muotibloggaaminen olla ihmisen ammatti ja toimeentulon lähde. Vaikka bloggaajan ammattimaisuus voi lukijan silmissä näyttää itsestäänselvältä pelkästään blogia lukemalla, ei tämä tosiasiassa kerro koko totuutta siitä, onko bloggaaja ammattilainen. Bloggaaja voi kokea, ettei ole ammattilainen, vaikka hän toimisi ammattimaisella tavalla esimerkiksi yritysten kanssa tekemissään kampanjoissa. Ammattimaisen bloggaamisen kokemus lähtee aina bloggaajasta itsestään, eikä kukaan ulkopuolinen voi määrittää bloggaajan ammattimaisuutta. Jatkotutkimusaiheena laajempi bloggaamisen ammattimaistumista käsittelevä tutkimus on mielestäni paikallaan. Tutkimus voisi koostua useamman muotibloggaajan haastatteluista ja blogien tutkimisesta sekä laajemmalle bloggaajajoukolle tehdystä (verkko)kyselystä. Bloggaamisen ammattimaistumista pitää mielestäni tutkia edelleen, koska aihe on uusi ja innostava. (Muoti)bloggaamisen ammattimaistumisen edetessä myös uusia, tällä hetkellä pimennossa olevia teemoja noussee esiin. Bloggaamisen ammattimaistuminen on hyvin laaja käsite, ja tämä pro gradu -tutkimukseni jäi melko lailla vain pintaraapaisuksi. Lisäksi keskityn tutkimuksessani vain muotiblogeihin, vaikka ammattimaisten blogien tyylit vaihtelevat ruokablogeista poliittisiin ja tietoteknisiin blogeihin. Vaikka kaikkien aihealuiden ammattimaisten blogien tutkiminen lienee mahdotonta, voi ammattimaistumisesta varmasti erottaa joitakin yleisoletuksia, jotka näkyvät kaikissa ammattiblogeissa alasta huolimatta. Voisin kuvitella, että tällainen yleisoletus olisi ainakin bloggaajan ammattimainen yhteistyö yritysten kanssa eri kampanjoissa.