351 resultados para yhteiskuntakehitys - Venäjä


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suurten suomalaisten perheyhtiöiden omistajat ovat tuoneet julkisuuteen huolensa koskien Suomen perintöverotusta ja sen tasoa. Suomen naapurimaista Ruotsi, Venäjä ja Viro eivät verota perintöjä ollenkaan. Näin Suomenkin perintöverotusta kohtaan esitetään säännöllisin väliajoin epäilyjä ja toiveita perintöjen verotuksen keventämisestä tai poistamisesta. Vaikka perintöverotus ei olekaan valtion verojärjestelmässä se suurin tai keskeisin veromuoto, on se luonteensa takia yksi puhutuimmista veromuodoista. Yksityinen kulutus taas on yksi keskeisimmistä kansantalouden mittareista. Yksityisen kulutuksen osuus on noin puolet Suomen bruttokansantuotteesta ja lisäksi yksityisellä kulutuksella on suuri vaikutus muun muassa suomalaisten työllisyyteen, hintoihin ja tuotantoon. Suomalaisten yksityinen kulutus on pysynyt erittäin tasaisena huolimatta viime vuosien vaikeista taloudellisista ajoista. Tutkielman aiheena oli selvittää perintöjen ja perintöjen verotuksen vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Tutkielmassa on käsitelty aihetta sekä yksityisen kulutuksen että perintöjen ja perintöverotuksen tutkimuksia selvittämällä sekä esittelemällä aiheisiin liittyvää kirjallisuutta. Empiriaosuudessa on regressioanalyysin avulla selvitetty perintöjen ja perintöverotuksen vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Tutkielman lähdeaineisto koostuu sähköisistä artikkeleista, tieteellisistä julkaisuista, kirjoista sekä eri tilastoja tuottavien yritysten tietokannoista haetusta aineistosta. Tutkielmassa on huomioitu myös varallisuuden lisääntymisen vaikutukset sekä perintöverotukseen että yksityiseen kulutukseen. Tutkielmassa ei ole keskitytty vain Suomen tietoihin, vaan tutkielmassa käsitellään myös muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Saksan yksityistä kulutusta sekä perintöverotusta. Lisäksi esitellään kansainvälisiä tutkimuksia, niiden tuloksia ja esimerkiksi Ruotsin luopumista ja Italian luopumista ja paluuta perintöjen verottamiseen. Tutkielman tuloksena saatiin viitteitä esimerkiksi perinnönjättömotiivien ja perintöjen sekä perintöverotuksen vaikutuksesta yksilön tekemiin kulutus- ja säästämisvalintoihin. Kuitenkaan tilastot eivät ole yksiselitteisiä sen suhteen, kuinka paljon valtion tasolla perinnöillä ja perintöverotuksella on vaikutusta yksityiseen kulutukseen. Perinnönsaajan varallisuuden taso on varmasti yksi keskeisimmistä asioista, kun mietitään miten perinnöt vaikuttavat kuluttajan tekemiin valintoihin. Jotta asiasta saataisiin tarkempaa tietoa, tulisi tutkimusta aiheesta jatkaa ja selvittää esimerkiksi kyselytutkimuksella yksilöiden tekemiä valintoja ja niiden perusteita

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä perehdytään suomalaisten pk - yritysten kansainvälistymisen kompleksisuuteen Venäjälle. Tutkimuksen pääkohderyhmänä ovat Etelä-Karjalaiset kone – ja metallialan pienet ja keskisuuret yritykset. Tutkimuksessa selvitettiin myös Pietarin alueen suurten metalliyritysten etabloitumishalukkuutta Suomeen. Työn tavoitteena on tuottaa informaatiota kansainvälisen liiketoiminnan päätöksenteon tueksi. Työn tarkoituksena on myös selvittää lukijalle kansainvälistymiseen liittyvän kompleksisuuden ja yrityksen resurssien välistä yhteyttä. Työn yhtenä tuotoksena luotiin yksinkertainen malli, joka omalta osaltaan selittää haastavalle liiketoiminta-alueelle etabloitumista tavoittelevan yrityksen kokemaa kompleksisuutta ja sen yhteyttä yrityksen resursseihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maahanmuuttajaäitien koulutustoiveita. Tutkimuksessa tarkasteltiin äitien tekemiä havaintoja lasten koulukokemuksista sekä uskomuksia ja asenteita näiden havaintojen taustalla. Lisäksi oltiin kiinnostuneita tutkimaan näiden vanhempien tulkintojen yhteyttä John U. Ogbun makrotasoon vähemmistöjen näkökulmasta. Tutkimus on kvalitatiivinen. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen avulla viideltä maahanmuuttajataustaiselta äidiltä. Kohdejoukko valittiin harkinnanvaraisesti. Äitien kieliryhmät olivat albania, kurdi, somalia, turkki ja venäjä. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimuksen teoriataustana on John U. Ogbun kulttuuris-ekologinen teoria. Sen keskeinen tehtävä on selittää vapaaehtoisten ja ei-vapaaehtoisten vähemmistöjen koulusuoriutumisen eroja. Ogbun vapaaehtoisiin ja ei-vapaaehtoisiin ryhmittelyn tarkastelun keskiössä on se, kuinka eri vähemmistöryhmät toimivat yhteiskunnassa. Teoria tarjoaa mallin ymmärtää vähemmistöryhmien uskomuksia, asenteita ja käytöstä sekä näiden ryhmiä dominoivien mallien toteutumista myös oppilaiden toiminnassa. Teorian mukaan vähemmistöjen kohtelu yhteiskunnassa heijastuu myös heidän kohteluunsa koulutuksen saralla. Järjestelmällinen haasteiden kohtaaminen tai syrjintä vaikuttavat vähemmistöjen heikkoon koulusuoriutumiseen. Yhteisön merkitys vaikuttaa vähemmistöjen tekemiin havaintoihin ja asennoitumiseen koulutusta kohtaan. Tutkimuksen löydöt osoittivat maahanmuuttajaäitien koulutususkon olevan varsin vahva. Vanhemmat olivat myös pääsääntöisesti tyytyväisiä monikulttuuriseen kouluun. Koulumenestymisen esteenä äidit pitivät erityisesti heikkoa kielitaitoa. Tutkimuksen löytöjen mukaan monen maahanmuuttajaäidin koulutusodotuksissa korostui opintojen jatkaminen peruskoulusta lukioon. Usea maahanmuuttajavanhempi myös toivoi lasten tähtäävän korkean statuksen ammatteihin. Tutkimus antoi aihetta pohtia, miten ratkaistaan maahanmuuttajataustaisten vanhempien korkeiden koulutusodotusten sekä kantaväestöä yleisemmän koulupudokkuuden ja työttömyyden välinen ristiriita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Venäjän asevoimat on ollut muutoksen tilassa Neuvostoliiton hajoamisesta vuodesta 1991 lähtien. Venäjän asevoimia on kehitetty aseellisten konfliktien vanavedessä, kuten Tšetšenian, Georgian ja Ukrainan konfliktit ovat osoittaneet, sekä taloudellisten resurssien asettamissa rajoissa. Vuonna 1999 Maanpuolustuskorkeakoulussa julkaistiin teos Venäjän asevoimat 2000-luvun alussa.Siinä arvioitiin Venäjän asevoimien johtamisjärjestelmän, toimintaympäristön, puolustushaarojen, aselajien ja asejärjestelmien tilaa ja kehitystä vuosituhannen vaihteessa. Käsillä oleva teos Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua jatkaa Venäjän asevoimat 2000-luvun alussa-kirjassa aloitettua Venäjän asevoimien kehityksen analysointia 20 teema-artikkelissa. Kirjan kirjoittajat ovat Puolustusvoimien Venäjä-asiantuntijoita ja Maanpuolustuskorkeakoulun yleisesikuntaupseerikurssin opiskelijoita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa keskitytään käännössuomeen omanlaisena kielivarianttinaan. Käännössuomen tutkimuksessa tutkitaan korpuslingvistiikan avulla niitä piirteitä, jotka erottavat sen alun perin suomeksi kirjoitetusta kielestä eli alkuperäissuomesta. Korpuslingsvistinen käännöstutkimus pohjautuu Gideon Touryn alulle panemaan deskriptiiviseen käännöstutkimukseen ja Mona Bakerin ehdotukseen tutkia käännösten yleisiä piirteitä, käännösuniversaaleja, korpusavusteisesti. Suomessa käännössuomen merkittävin hanke oli Joensuun yliopiston tutkimushanke, jonka yhteydessä koottiin myös Käännössuomen korpus. Tämä korpus sisältää sekä käännössuomen että alkuperäissuomen tekstejä ja mahdollistaa näiden kahden kielimuodon vertailun. Tutkimushanke on innoittanut myös useita pro gradu -töitä Suomen yliopistoissa. Tämän työn tarkoituksena on kartoittaa tähänastisen käännössuomen tutkimuksen kenttää ja tutkimustrendejä. Työn primäärimateriaalina olevat tutkimukset luokitellaan teorialähtöisten tutkimuskysymysten mukaan. Kyseessä on metatutkimuksellinen sisällönanalyysi eli kirjallisuuskatsaus. Aineistona tutkimuksessa on käännössuomesta laaditut väitöskirjat, pro gradu -työt ja joukko muita tutkimuksia. Aineistosta selvitettiin tutkitut käännösuniversaalit, käytettyjen korpusten piirteitä, korpusten lähdekielet sekä tukea saaneet käännösuniversaalit. Tutkimustulokset osoittivat, että käännösuniversaalien luokat ovat päällekkäisiä ja epäselviä. Tutkimushypoteesien ja -tulosten luokitteleminen niihin on erittäin haastavaa. Universaaleja tutkittiin aineistossa suhteellisen tasaisesti. Epätyypillisten frekvenssien universaali sai eniten tukea, ja vähiten tukea sai yksinkertaistumisen universaali. Tutkimuksissa käytetyissä korpuksissa oli suuria eroja, ja lähdekielistä englanti oli selkeästi suosituin. Myös venäjä oli lähdekielenä paljon tutkittu. Suurista indoeurooppalaisista kielistä ruotsi, ranska ja espanja puuttuivat lähdekielistä kokonaan. Pro gradu -tutkimukset erosivat väitöskirja tutkimuksista ja muista tutkimuksista sekä tutkimusasetelmiltaan että korpuksiltaan. Niissä oli tutkittu kieltä laajemmin eri tekstilajeissa sekä koottu useammin omia korpuksia. Tutkimuksen pohjalta pystyttiin rakentamaan suppeahko kaunokirjallisen sekä institutionaalisen käännössuomen kuvaus.