382 resultados para Kantonen, Lea: Tärkeintä elämässä : näyttely


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimusraportti kokoaa yhteen yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston kanssa toteutetun pornografiaa käsittelevän muistitiedon keruuhankkeen ”Siinä oli hämähäkki väärinpäin” lähtökohdat, erittelee kuhunkin keruukysymykseen saadut vastaukset sekä kokoaa lyhyesti yhteen aineistosta johdettavia yleisiä teemoja. Muistitietokeruun tavoitteena oli kartoittaa eri ikäisten suomalaisten pornoa koskevia näkemyksiä, muistoja ja kokemuksia sekä pornon kulttuurista asemaa Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Keruu aukeni 16.4.2012 ja sulkeutui 31.10.2012. Vastauksia kertyi tänä aikana kaikkiaan 45, yhteensä 853 sivua tekstiä. Keruuseen osallistui 14 naista ja 31 miestä, joista nuorin oli syntynyt vuonna 1994 ja vanhin vuonna 1925. Vastaajien synnyin- ja asuinpaikat, koulutus- ja ammattitaustat, vastauksista ilmenevä seksuaalinen suuntautuminen ja pornoon asennoituminen vaihtelivat, joskin myönteisiä asenteita ilmeni runsaasti. Keruukutsussa esitettiin yhteensä 26 kysymystä, joiden tiimoilta vastaajia pyydettiin halutessaan kirjoittamaan. Raportti käy lävitse kaikki nämä keruukutsun viiteen kokonaisuuteen jaetut kysymykset ja niihin annetut vastaukset. Kysymykset vaihtelivat pornon määritelmistä pornosisältöjä koskeviin muistoihin, lapsuuskokemuksiin, pornon ostamiseen, löytämiseen ja säilömiseen, pornosta käytyihin keskusteluihin sekä pornoon liittyviin kehoihanteisiin ja seksileluihin. Jotkut osallistujat vastasivat lähes kaikkiin kysymyksiin, toiset taas kirjoittivat vapaamuotoisemmin muistoistaan ja näkemyksistään. Raportti pyrkii välittämään aineiston monimuotoisuuden, joskin siitä on pääosin rajattu pois vastaukset, jotka keskittyvät vastaajien yleisempiin lapsuutta tai seksuaalisuutta koskeviin muistoihin pornografiaan erikseen keskittymättä. 1920- ja 30-luvuilla syntyneiden vastaajien lapsuusmuistot käsittelevät aikaa, jolloin pornografiaa ei massatuotettuina kuvina tai teksteinä ollut Suomessa yleisesti saatavilla. Vastaukset kuvastavat osaltaan mediakulttuurista muutosta seksiteemaisten lehtien asteittaisesta saatavuudesta pornolehtien kasvavaan näkyvyyteen, kaitafilmien ja videoiden katseluun sekä netissä saatavilla olevan pornon määrän ja kirjon räjähdysmäiseen kasvuun. Toisaalta vastaajat kuvailevat myös seksuaalisen kiihotuksen tavoittelua postimyynti- ja mainoskatalogien, valtavirran kaunokirjallisuuden ja elokuvien äärellä. Vastaajat ovat kohdanneet pornoa yleensä varhaisessa teini-iässä. Lapsuus- ja nuoruusmuistoissa pornoa on löydetty vanhempien ja muiden sukulaisten kätköistä, metsäpiiloista ja roskiksista. Ystävykset ovat jakaneet pornoa keskenään motiivinaan seksuaalisuuteen kohdistuneen kiinnostuksen ohella sekä huvittuneisuus että kielletyn aineiston vetovoima. Pornon löytämiseen, säilömiseen ja piilotteluun liittyy paljon muistoja, joita vastaajat käsittelevät pääosin lämpimin sävyin. Pornokulutuksen siirtyessä enenevästi nettiin kätköjen tarve on selvästi pienentynyt. Vastaajat pitivät pornon määrittelemistä keskimäärin vaikeana tehtävänä. Vaikeaksi miellettiin myös pornon vaikutusten eritteleminen siksi, ettei niiden eristämistä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan laajemmista vaikutteista pidetty mahdollisena. Pornografia oli ollut monen vastaajan elämässä tärkeä asia: yksille se oli riippuvuutta aiheuttava ja parisuhteita tuhoava voima, toisille taas parisuhteen seksielämää piristävä ja puolisoita toisiinsa lähentävä tekijä. Lisäksi vastaajien kokemukset ja pornoa koskevat näkemykset vaihtelivat elämänkaaren myötä iän, parisuhteiden ja muiden viitekehyksen mukaan. Suppeasta vastaajamäärästään huolimatta aineisto täydentää omalta osaltaan sekä kotimaisen mediahistorian kokonaiskuvaa että ymmärrystä kansalaisten arkisista pornokokemuksista eri elämänvaiheissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan peruskoulun yläkouluvalintoja Turussa. Tarkastelun keskiössä ovat vuonna 1997 syntyneiden turkulaislasten vanhempien yläkouluvalintaa koskeva yleinen sekä omaan lapseen kiinnittyvä puhe ja toimijuus paikallisessa institutionaalisessa kouluvalintatilassa sekä vanhempien lapsen koulutukseen ja kouluvalintaan liittämät perustelut, merkitykset, arvot ja arvostukset. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan puheesta ja toimista rakentuvia perheiden kouluvalintastrategioita, joita peilataan äitien koulutuksellisiin ja sosiaalisiin resursseihin sekä paikalliseen toimintapolitiikkaan. Tutkimus ei kerro ainoastaan paikallisessa kontekstissa tapahtuvista kouluvalinnoista, vaan laajemmin yhteiskunnassa vallitsevista hierarkioista ja arvoista sekä koulutukseen ja sosioekonomiseen asemaan linkittyvistä normatiivisista toimintatavoista. Tutkimuksessa käytetään haastattelu- ja kyselyaineistoja. Aineistot kerättiin osana kahta laajempaa Suomen Akatemian rahoittamaa Helsingin ja Turun yliopistojen kanssa yhteistyössä tehtyä tutkimusprojektia Vanhemmat ja kouluvalinta – Perheiden koulutusstrategiat, eriarvoistuminen ja paikalliset koulupolitiikat suomalaisessa peruskoulussa (VAKOVA) 2009–2012 sekä Parents and School Choice. Family Strategies, Segregation and School Policies in Chilean and Finnish Basic Schooling (PASC) 2010–2013. Tutkimusaineistot koostuvat 87 turkulaisäidin haastattelusta ja kyselyaineistosta. Kyselyaineiston analyysissä on käytetty kuvailevia tilastollisia menetelmiä, ja sitä käytetään ensisijaisesti taustoittamaan haastatteluaineistoa. Haastatteluaineiston analyysi perustuu pääasiallisesti teema-analyysiin, mutta toimija-asema-analyysin osalta myös diskursiiviseen lähestymistapaan. Haastatteluaineiston pohjalta esiin nousseiden lasten koulutusta ja kouluvalintoja koskevien kuvausten perusteella perheiden yläkouluvalinnat jaettiin kolmeen erityyppiseen valintastrategiaan: perinteiseen lähikouluvalintastrategiaan (n=41), ambivalenttiseen kouluvalintastrategiaan (n=23) ja päämäärätietoiseen kouluvalintastrategiaan (n=23). Jokainen kolmesta strategiasta piti sisällään kahdenlaista toimijuutta kouluvalintakentällä. Ryhmittely kouluvalintastrategioittain ja toimija-asemittain perustui äitien puhetapaan kouluvalinnoista ja yleisemmin koulutukseen liitetyistä merkityksistä ja arvoista sekä konkreettiseen toimintaan kouluvalinnan suhteen. Lähikouluvalintastrategiaa suosivien jälkeläiset siirtyivät koulunsa yleisluokalle. Perheet toimivat valintakentällä kaupungin rajaavan toimintapolitiikan ohjaamina, jolloin kouluvalinta näytti passiiviselta. Osoitteenmukaiseen kouluun siirtymistä perusteltiin praktisilla syillä; koulumatkan pituudella, kulkuyhteyksillä ja lapsen kaverisuhteilla. Hyvinvointivaltion edellytykseksi nähtiin kaikille taattu samanvertainen koulutus ja edelleen luotettiin perinteistä peruskoulua määrittävään mahdollisuuksien tasa-arvoon. Koulutuksen yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi nähtiin lapsen kasvattaminen hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Vanhempien toiminta oli perinteisen kouluvalintastrategian mukaista. Ambivalenttista kouluvalintastrategiaa käyttävistä perheistä toiminta kouluvalintakentällä oli kahtalaista. Äidit joko harkitsivat kouluvalintoja tai vertailivat kouluja ja niihin pääsymahdollisuuksia realistisesti tasapainoillen ohjaavan ja mahdollistavan toimintapolitiikan välimaastossa. Tärkeintä oli olla tietoinen kaupungin kouluvalintapolitiikasta sekä siitä, että valinnoilla voi olla merkitystä jälkikasvun koulupolulle. Eri vaihtoehtojen punnitsemisen jälkeen päädyttiin useimmin lähikoulun painotettuun opetukseen. Lapsen peruskoulutusta haluttiin rikastaa painotetulla opetuksella ja hänen toivottiin pääsevän motivoituneeseen ja oppimismyönteiseen koululuokkaan. Valintoja tehtiin paikallisen toimintapolitiikan puitteissa lapsen parasta toivoen. Koulutuksen tehtäväksi nähtiin lapsen intellektuaalinen kasvu kiedottuna koulutuksen tuottamaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen. Perheiden valintastrategiaksi muodostui ambivalenttinen strategia motivoituneen oppimisympäristön löytämiseksi. Päämäärätietoista kouluvalintastrategiaa käyttävät vanhemmat hyödynsivät aktiivisesti erilaisia reittejä tiettyihin yläkouluihin pääsemiseksi. Ennakoivien perheiden lapset olivat opiskelleet sellaisessa alakoulussa, joka ei kuulunut yläkoulun oppilasalueelle, mutta takasi lapselle reitin suosittuun yläkouluun. Määrätietoisten perheissä havahduttiin valintoihin puolestaan yläkouluun siirryttäessä, jolloin koulupaikkaa haettiin sopivimman painotetun opetuksen ja koulun maineen mukaan pois lähiyläkoulusta. Lähikoulu -periaate koettiin epäoikeudenmukaiseksi, sillä lapsella tulee olla oikeus toteuttaa omia kykyjään ja lahjakkuuttaan valikoidussa oppilasryhmässä ja perheillä mahdollisuus valita lapsen koulu. Paikallinen toimintapolitiikka ei näyttänyt rajaavan vanhempien kouluvalintoja. Koulutuksen tarkoitukseksi nähtiin intellektuaalinen kasvu ja akateemissivistävä tehtävä. Päämäärätietoisen kouluvalintavalintastrategian tavoitteena oli perheelle sopivan habituksen takaaminen. Paikallinen toimintapolitiikka mahdollisti vanhempien erilaisten kouluvalintastrategioiden rakentumisen ohjaten ensisijaisesti lähiyläkouluun, mutta samalla mahdollistaen koulun valinnan toissijaisen haun kriteerein. Kouluvalintastrategioihin ja toimintatapaan kouluvalintakentällä kytkeytyi vanhempien koulutukseen liittämät arvot sekä kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit ja se, miten niitä käytettiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Opettaja on yksi merkittävimmistä henkilöistä kouluikäisen lapsen ja nuoren elämässä (Gordon 2006, 387) ja koulukokemukset säilyvät muistoissamme hyvin vahvoina läpi elämän (Jantunen & Ojanen 2010, 5). Opettaja toimii ammatissaan omien kokemustensa ja näkemystensä sekä koulutuksessa omaksumiensa taitojen pohjalta. Yliopistotasoinen koulutus tuo mukanaan yhteiskunnallista arvostusta (Välijärvi 2006, 18) mutta myös suuria odotuksia ja paineita profession edustajia kohtaan (Niemi 2006, 81). Opettajien tasokkaasta koulutuksesta huolimatta maastamme löytyy paljon lapsia, jotka ovat vaarassa pudota koulujärjestelmän ulkopuolelle ja esimerkiksi tuoreimmat PISA-tulokset viittaavat koulujen eriarvoistumiseen ja koulun kyvyttömyyteen vastata nuorten todellisuutta vastaaviin ongelmiin (Kupari, Välijärvi, Andersson, Arffman, Nissinen, Puhakka & Vettenranta 2013, 70 – 71). Koulujen ja opettajien toimintaa on siis kyettävä tehostamaan ja kehittämään entistä paremmaksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena on antaa puheenvuoro koululaisille ja selvittää koulukotiin sijoitettujen nuorten näkemyksiä hyvästä opettajasta ja hyvän opettajan toiminnasta. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkimusjoukkona olivat koulukotiin sijoitetut nuoret ja otokseen valikoitui 21 nuorta neljästä Suomen koulukodista. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin teemoittelemalla. Yhtä lukuun ottamatta kaikki nuoret pystyivät palauttamaan mieliinsä ainakin yhden hyvän opettajan kouluhistoriastaan. Nuoret kuvasivat hyvää opettajaa mukavaksi ja positiiviseksi aikuiseksi, jonka kanssa tuli hyvin toimeen. Hyvä opettaja käytti monipuolisia opetusmenetelmiä, keskusteli paljon ja osasi selittää käsiteltäviä asioita hyvin ja selkeästi. Opettajan tuli olla aidosti innostunut opettamisesta ja opetettavista asioista sekä jaksaa kannustaa oppilaitaan. Erittäin tärkeää oli, että opettaja kunnioitti oppilaita ja hänellä oli aikaa kuunnella ja auttaa sekä kouluun että arkielämään liittyvissä asioissa. Vain aidon läsnäolon kautta opettajan ja oppilaan välille syntyi kunnioittava ja luottamuksellinen suhde, joka koettiin kaiken opetuksen ja yhteistyön perustaksi. Tutkimus osoitti, että nuoret kaipaavat aitoa läsnäoloa ja ymmärrystä, joita ilman myös itse opiskelu käy vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Yhteiskunnan lyhytnäköiset säästö-tavoitteet opetustoimesta pienentävät opettajien mahdollisuutta todelliseen vuorovaikutukseen, oppilaiden aitoon kohtaamiseen ja tasokkaaseen tukeen ja opetukseen. Myös opettajankoulutusta tulee kehittää jatkuvasti todellisia tarpeita

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä tarkastellaan yhteisötaiteen yhteyttä taideterapiaan ja taiteen hyvinvointi-vaikutuksia. Tutkimuksen kohteena on Turku 2011 –kulttuuripääkaupunkivuoden hanke 2000 & 11 OMAKUVAA ja sen tuottama kirjajulkaisu Omakuva on jokaisen kuva (2011). Työssä tarkastellaan hankkeessa esiintynyttä terapia-ajattelua ja hyvinvointia kulttuurista –ilmiötä. Lisäksi työssä tarkastellaan 2000 & 11 OMAKUVAA -hanketta julkisena taiteena ja sen sijoittumista yhteisötaiteen kentälle. Terapia- ja hyvinvointiajattelun ilmenemistä tarkastellaan erityisesti yhteisötaiteen ja 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeen yhteydessä esiintyneiden käsitteiden ja käsitteellis-tyksien kautta. Yhteisötaiteeseen liittyviä käsitteitä käsitellään nojautuen erityisesti tai-teen tohtori Lea Kantosen väitökseen Teltta. Kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa. Tärkeimpiä yhteisötaiteen taideterapiaan ja hyvinvointiin liittäviä käsitteitä ovat mm. identiteetti, voimaantuminen ja omaelämäkerrallisuus. Tutkimustuloksina esitetään, että 2000 & 11 OMAKUVAA –hankkeessa ja yhteisötai-teessa yleisesti esiintyy paljon taideterapiaan ja taiteen hyvinvointivaikutuksiin liitettä-vää käsitteistöä, ja että tämän käsitteistön tarkempi tutkiminen ja vakiinnuttaminen olisi tärkeää tulevaisuuden tutkimustyön kannalta. Lisäksi esitetään, että yhteisötaidetta joka pyrkii hyvinvointivaikutuksiin, tulisi toteuttaa mahdollisimman monialaisesti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ruotsi menetti Suomen alueen Venäjän keisarikunnalle Suomen sotana tunnetun sodan seurauksena 1809. Noihin aikoihin etenkin Ruotsille Pohjois-Suomi oli merkitykseltään vähäinen, kun taas Venäjälle sen merkitys strategiselta kannalta oli korostumassa. Vuosina 1915 ja 1916 valmistunut Muurmannin rata lisäsi Pohjois-Suomen merkitystä venäläisessä ajattelussa. Kaupankäynnin kannalta Venäjän kenties tärkeintä satamaa voitiin helposti uhata Pohjois-Suomesta, josta radalle kertyi lyhimmillään matkaa alle 150 kilometriä. Viimeistään 1930-luvulla Pohjois-Suomen merkitys kasvoi suomalaisillekin, etenkin Petsamon nikkelin takia. Nuorten asevoimien kehittyminen oli vasta aluillaan ja vähäiset puolustuksen kehittämiseen suunnatut varat käytettiin ajateltuun painopistesuuntaan Karjalan kannakselle. Aluksi pohjoisen puolustuksen kehittymiselle oli taakkana syvään juurtunut käsitys siitä, ettei alueella pystytä suorittamaan mittavia sotatoimia ja sen vuoksi se olisi puolustettavissakin pienin erillisosastoin. Pohjois-Suomen osuus mahdollisessa sodassa nähtiin hyvin toisenlaiseksi, kuin miksi se sodan aikana muodostui. Arviot eivät vastanneet todellisuutta. Vaikka näkemykset sodan luonteesta ennen sotaa osoittautuivat liian optimistisiksi, voidaan suomalaista puolustussuunnittelua Pohjois-Suomessa pitää ainakin koulutuksen, taktiikan ja valitun taistelulajin osalta varsin onnistuneena. Suomalaisten kannalta osoittautui eduksi myös se, että vihollisen hyökkäys tapahtui talvella. Tämän suomalaiset olivat osanneet ennakoida aikaisemmissa suunnitelmissaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laajan, sotilaallisen puolustuksen kannalta haasteellisen Pohjois-Suomen operatiivisen sekä taktisen puolustusajattelun kehittymistä 1920- ja 30- luvuilla Pohjois-Suomen erityislaatuisissa olosuhteissa. Alueen, jonka puolustaminen tuli lisäksi hoitaa varsin pienin resurssein. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi miten liki kahden vuosikymmenen kehitystyö vaikutti sotatoimiin Pohjois-Suomessa talvisodan aikana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Jos kunto on huono, fyysisen koulutuksen mielekkyys putoaa lähes olemattomaksi. Fyysisessä suorituksessa ilmenevä huono motivaatio ei välttämättä esiinny älyä vaativissa tapahtumissa. Suomalaisten nuorten miesten kuntotaso on heikentynyt merkittävästi menneen kolmenkymmenen vuoden aikana. Yhteiskunta ja Puolustusvoimat sen tärkeänä osana elävät murrosvaihetta, jossa tarvitaan ratkaisuja ihmisten ja eritoten nuorten liikkumisen motivoimiseen. Sotilaskoulutusta edeltävä elämänkaari saattaa olla sellainen, ettei se johdata nuorta jatkuvaan liikkumiseen ja kunnon ylläpitoon. Siihen voi olla vaikea myöhemminkään oppia, koska elämässä tulee paljon muita velvoitteita. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole, sillä varusmiespalveluksen aikana voidaan saada muutos aikaan. Haastattelututkimuksen perusteella voidaan todeta, että varusmiespalveluksen aikana tärkeimmäksi motivoivaksi tekijäksi koettiin omien kotijoukkojen tuki. Osa koki sen muuten vaan kannustavana ja osa palveluksenaikaisena taloudellisena tukena. Niin yksikön päällikön kuin muidenkin kouluttajien käytöksellä ja kohtelulla on iso merkitys varusmiespalveluksen onnistuneeseen läpivientiin. Varusmieskouluttajilla on myös hyvin tärkeä tehtävä toimia oikeudenmukaisina tuomareina ja ohjaajina läpi vaativan koulutuksen. Varusmiespalveluksen loppuvaiheessa tulevia reserviläisiä tulisi opastaa ja ohjata omakohtaiseen kunnon ylläpitämiseen siviiliaikaa ajatellen. Tällöinhän ei enää varsinaista käskijää ole paikalla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Johtajan ja alaisen välistä luottamussuhdetta on tutkittu paljon, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt samassa asemassa työskentelevien välille syntyvä luottamus ja sen merkitys työn tehokkuuteen. Tutkielmassani selvitän luottamuksen muodostumismahdollisuuksia PTR-yhteispartioinnin näkökulmasta. Luottamus yhteispartioinnissa muodostuu sosiaalisen vuoro-vaikutuksen välityksellä. Vuorovaikutus voi tarkoittaa kasvokkain puhumista, videoneuvotte-lua tai muiden elektronisten laitteiden avulla tapahtuvaa kommunikointia. Tärkeintä vuoro-vaikutuksen kannalta on, että sen ei välttämättä tarvitse olla sanallista. Työnjaollisesti samaan asemaan kuuluvilla työntekijöillä on parhaat edellytykset jakaa sa-mankaltaista kokemusainesta ja tuntea solidaarisuutta toisiaan kohtaan. Luottamus on kuin eräänlainen odotus siitä, että toisen toiminta tuo hyötyä omalle toiminnalle. Ihmiset luovat suhteita sellaisten kanssa joista he uskovat hyötyvänsä, ja yhteistyö tuottaa parempaa tulosta kuin yksin toimimalla. Työyhteisön vastavuoroisuutta voidaan korostaa sillä, että työnjako suunnitellaan joustavaksi, työtehtävät jaetaan tasapuolisesti, osaaminen on korkeaa ja tiedon-jako on avointa. Tällöin työyhteisössä on helppoa pyytää apua työkavereilta, koska luottamus luo halun auttaa työkaveria. Tutkielmaan tehdyn kyselyn tulosten perusteella tärkein esille tullut ominaisuus, joka kasvat-taa luottamusta on ammattitaito. Tämä ominaisuus tuli esille kaikissa vastauksissa. Tutkiel-massa luottamus havaittiin tärkeäksi tekijäksi yhteispartioinnissa. Kyselyn perusteella voidaan todeta, että yhteispartiointia suorittavat Rajavartiolaitoksen virkamiehet luottavat poliisiin ja Tulliin ja yhteispartiointi koetaan mielekkääksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Arvoverkostojen välinen kilpailu nykyisessä liiketoiminnassa on johtanut siihen, että toimittajaportfolioita pyritään hallitsemaan yhä strategisemmin. Yksi tapa hallita yrityksen toimittajaportfoliota on segmentoida toimittajat eri kategorioihin ja asettaa näille kategorioille strategiset tavoitteet. Segmentoinnin työkaluina voidaan käyttää ostoportfolioita, joita on suunniteltu useita erilaisia erilaisiin tarpeisiin. Käytetyin portfoliomalli on Kraljicin ostoportfolio, jota käytetään visualisoimaan yrityksen toimittajia ja tuotteita niiden tuottovaikutuksen ja toimitusriskin perusteella. Tutkimuksen tavoite oli ymmärtää, miten hankinta-alan asiantuntijat hallitsevat toimittajaportfoliotaan, painottaen erityisesti sitä, miten hankinta-asiantuntijat käyttävät tieteellisiä ostoportfolioita todellisessa liike-elämässä. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin, koska työn tarkoituksena oli ymmärtää syvällisesti tutkittavia kohteita ja pohtia niitä taustatekijöitä, jotka puoltavat tai hidastavat ostoportfolioiden käyttöä yrityksissä. Työssä haastateltiin viittä hankinta-alan asiantuntijaa, joista kaksi työskentelee johtavissa tehtävissä yksityisessä osakeyhtiössä ja kolme työskentelee johtavissa tehtävissä julkisessa osakeyhtiössä. Työn lopputuloksena voidaan todeta, että Kraljicin ostoportfoliota käytetään laajasti erilaisissa hankinnoissa, mutta muita tieteellisiä malleja ei käytetä. Portfolionanalyysin käyttö liittyy usein hankintaosaston kokoon, hankintahenkilöstön asiantuntevuuteen ja koulutukseen, strategisuuteen ja strategiseen vaikutusvaltaan yrityksessä. Niiden käyttö riippuu myös siitä, minkälaisia hankintoja tehdään. Haastavimmaksi ostoportfolioiden käyttö koetaan palveluiden hankinnoissa. Portfoliomallia hyödynnetään erityisesti, kun yritys kartoittaa toimittajakenttäänsä hakiessaan uusia muutossuuntia liiketoimintaansa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Advances in technology have provided new ways of using entertainment and game technology to foster human interaction. Games and playing with games have always been an important part of people’s everyday lives. Traditionally, human-computer interaction (HCI) research was seen as a psychological cognitive science focused on human factors, with engineering sciences as the computer science part of it. Although cognitive science has made significant progress over the past decade, the influence of people’s emotions on design networks is increasingly important, especially when the primary goal is to challenge and entertain users (Norman 2002). Game developers have explored the key issues in game design and identified that the driving force in the success of games is user experience. User-centered design integrates knowledge of users’ activity practices, needs, and preferences into the design process. Geocaching is a location-based treasure hunt game created by a community of players. Players use GPS (Global Position System) technology to find “treasures” and create their own geocaches; the game can be developed when the players invent caches and used more imagination to creations the caches. This doctoral dissertation explores user experience of geocaching and its applications in tourism and education. Globally, based on the Geocaching.com webpage, geocaching has been played about 180 countries and there are more than 10 million registered geocachers worldwide (Geocaching.com, 25.11.2014). This dissertation develops and presents an interaction model called the GameFlow Experience model that can be used to support the design of treasure hunt applications in tourism and education contexts. The GameFlow Model presents and clarifies various experiences; it provides such experiences in a real-life context, offers desirable design targets to be utilized in service design, and offers a perspective to consider when evaluating the success of adventure game concepts. User-centered game designs have adapted to human factor research in mainstream computing science. For many years, the user-centered design approach has been the most important research field in software development. Research has been focusing on user-centered design in software development such as office programs, but the same ideas and theories that will reflect the needs of a user-centered research are now also being applied to game design (Charles et al. 2005.) For several years, we have seen a growing interest in user experience design. Digital games are experience providers, and game developers need tools to better understand the user experience related to products and services they have created. This thesis aims to present what the user experience is in geocaching and treasure hunt games and how it can be used to develop new concepts for the treasure hunt. Engineers, designers, and researchers should have a clear understanding of what user experience is, what its parts are, and most importantly, how we can influence user satisfaction. In addition, we need to understand how users interact with electronic products and people, and how different elements synergize their experiences. This doctoral dissertation represents pioneering work on the user experience of geocaching and treasure hunt games in the context of tourism and education. The research also provides a model for game developers who are planning treasure hunt concepts.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimus käsittelee Kadettien opiskelun kuormittavuutta työssä jaksamisen näkökulmasta. Työssä jaksamisella tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat työ, ihminen ja ympäristö. Tutkimus on rajattu käsittämään kaksi nuorinta kadettikurssia, ja heidän opintonsa Maanpuolustuskorkeakoululla. Tutkimus on sotilaspedagogiikan alaan liittyvä kvantitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuskysymyksinä olivat: ”Mitkä asiat opiskelija kokee kuormittaviksi omissa opinnoissaan?” ”Mitkä asiat koulun rakenteissa tuntuvat opiskelijan mielestä kuormittavilta?” ”Millä lailla opiskelun kuormittavuus näkyy opiskelujen ulkopuolisessa elämässä?” ”Millä lailla kadetin elämäntilanne vaikuttaa eri osaalueiden kuormittavaksi tuntemiseen?” Lähteinä käytettiin päääasiassa työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja sekä siviilioppilaitoksissa tehtyjä vastaavankaltaisia tutkimuksia. Tutkimuksessa ei käytetty ulkomaisia lähteitä. Tutkimuksessa ilmeni, että kadettien opiskelu on varsin monimuotoista ja kadettien tuntema kuormitus on monisäikeistä ja riippuvaista useista eri seikoista. Kadettien osalta tärkeimmiksi kuormitusta alentaviksi osoittautuivat toimivat ihmissuhteet ja itse valittu asumismuoto. Suurimmiksi kuormitusta lisääviksi tekijöiksi nousivat oppilaitoksen ja siviilimaailman ristiriidat sekä työn järjestelyissä ja niihin vaikuttamisessa ilmenneet epäkohdat.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Valtatie 5 on osa Suomen tärkeintä päätieverkkoa Helsingin, Lahden, Mikkelin, Kuopion ja Kajaanin välillä. Tie kuuluu myös Euroopan komission päätökseen Suomen kattavaksi verkoksi, joka tarkoittaa tärkeää liikenneverkkoa jäsenmaissa, alueellisella ja kansallisella tasolla. Valtatie 5 ei täytä suunnittelualueella Suomen tärkeimmille pääteille asetettuja vaatimuksia. Puutteita on liikenneturvallisuudessa, liikenteen sujuvuudessa ja myös liikenteen aiheuttamien haittojen torjunnassa kuten meluntorjunnassa. Laadittu yleissuunnitelma perustuu vuonna 2013 valmistuneeseen ympäristövaikutusten arviointiin ja sen yhteydessä tutkittuihin päävaihtoehtoihin. Yleissuunnitelma koskee noin 19 kilometrin pituista osuutta valtatiestä 5. Suunnittelualue alkaa Hietasesta, Hirvensalmen kunnan alueelta, maantien 4021 liittymän eteläpuolelta ja päättyy Pitkäjärven eritasoliittymään Mikkelin kaupunkitaajaman eteläosassa. Yleissuunnitelman ratkaisuehdotuksessa valtatie 5 parannetaan korkealuokkaiseksi valtatieksi Hietasesta Pitkäjärvelle noin 19 kilometrin pituudelta tarvittavine tie- ja liittymäjärjestelyineen. Hietanen–Otava-välillä valtatie 5 rakennetaan keskikaiteelliseksi eritasoliittymin varustetuksi ohituskaistatieksi uudessa maastokäytävässä ja välillä Otava–Pitkäjärvi nelikaistaiseksi keskikaidetieksi nykyisellä paikallaan. Valtatien mitoitusnopeus on koko välillä Hietanen–Pitkäjärvi 100 km/h. Hidas- sekä jalankulku- ja pyöräilyliikenne kielletään päätiellä ja se ohjataan rinnakkaistielle. Hankkeen rakentamiskustannuksiksi on arvioitu 82,5 miljoonaa euroa, josta lunastus- ja korvauskustannusten osuus on 1,5 miljoonaa euroa (MAKU 112,2; 2010=100,0). Hanke voidaan tarvittaessa toteuttaa vaiheittain.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmani käsittelee folkloren eli suullisen ja henkisen perinteen käyttöä Suomen maakuntamuseoiden näyttelyissä. Tutkimuksessa käsitellään kysymyksiä siitä, mistä näyttelyissä käytettävä folklorea sisältävä aineisto saadaan ja miten sitä muokataan. Lisäksi käsitellään folkloren käyttöön näyttelyissä liittyviä positiivisia vaikutuksia ja pohditaan folkloren soveltumista osaksi museoiden toimialaa. Kysymys folkloren luon- teesta ja sen määrittelemisestä on vahvasti esillä tutkielmassa ja sitä käsitellään sekä folkloristiikan että museoiden näkökulmasta. Myös folkloristiikan soveltuminen museo- aineeksi on tutkielmassa esillä. Tutkimus perustuu museoammattilaisten kyselyvastauksista koostuvaan aineistoon. Olen tarkastellut aineistoa kyselyni pohjalta nousevien teemojen valossa. Lisäksi olen esittänyt aineistolle kysymyksiä, joihin saamani vastaukset pohjautuvat aineiston analy- sointiin lähiluvun avulla. Tutkimusotteeni on hermeneuttinen. Tutkimukseni tulokset osoittavat sen, että museoiden näyttelyissä käytetään jonkin ver- ran folklorea sisältäviä aineistoja. Folklore koetaan vaikeaksi määritellä ja erottaa muus- ta suullisesta aineistosta. Folkloren kuulumisesta osaksi museoiden toimintaa on ristirii- taisia mielipiteitä, mikä pääasiassa johtuu folkloren näkemisestä vastakkaisena asiana faktatiedolle. Folklorea sisältäviä aineistoja saadaan näyttelyyn pääasiassa arkistoista ja aineistonkeruulla. Aineistoja joudutaan muokkaamaan näyttelyyn sopivaksi ja folklorea esitetään eniten äänenä. Folkloren käytön koetaan vaativan resursseja ja osaamista, joita museoilla ei välttämättä ole käytettävissään. Toisaalta folklore voi tuoda näyttelyyn elämyksellisyyttä, inhimillisyyttä, paikallisväriä ja tietoa. Folklore tuo näyttelyyn positiivista lisää, mutta sitä ei nähdä välttämättömänä osana näyttelyä. Folkloren haasteellisuudesta johtuen aiheesta kannattaa laatia ohjeistuksia ja lisätä museoammattilaisten ammattitaitoa, jotta folklore ja sen potentiaali tunnistettai- siin. Museoalalla toimivilla folkloristeilla voisi olla tässä tärkeä rooli.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Internetin yleistyminen on tuonut asiakkaalle mahdollisuuden vertailla tarjontaa ja keskittää ostovoimaansa haluamallaan tavalla. Nykyasiakkaan on helppo vaihtaa kilpailijalle niin halutessaan ja nykyasiakas onkin entistä vaativampi ja sillä on myös entistä enemmän valtaa. Uusasiakashankinnan kustannukset ovat huomattavasti korkeammat kuin olemassa olevan asiakkaan ylläpito, josta johtuen yritykset etsivät keinoja palata henkilökohtaisempiin, pitkäikäisiin ja uskollisiin asiakassuhteisiin ja yhä useamman yrityksen tavoitteena on panostaa olemassa oleviin asiakkuuksiin ja lisätä asiakkuuden arvoa. Useat yritykset ovat saavuttaneet kilpailuetua implementoimalla strategista ja teknologiapohjaista CRM (Customer Relationship Management) menetelmää. CRM-strategialla tarkoitetaan koko organisaationlaajuista asiakaslähtöistä liiketoimintastrategiaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli analysoida organisaatiokulttuurin merkitystä CRM-strategian onnistumisessa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jossa aineistokeruumenetelmänä käytettiin teemahaastatteluja. Empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla 12 case-yrityksen edustajaa. Haastateltavat valittiin siten että case-yrityksen eri toiminnot, sekä eri tason työtehtävät olisivat mahdollisimman laajasti edustettuna, jotta tutkittavaa ilmiötä pystyttiin analysoimaan mähdollisimman monesta näkökulmasta. Teemahaastetteluiden tukena käytettiin myös osallistuvaa havainnointia. Vähäisen aikaisemman tutkimuksen vuoksi tutkimuksen analyysikäsitteistö luotiin olemassa olevia teorioita yhdistelemällä. Tutkimuksen tulokset täydentävät, tarkentavat ja vahvistavat teoriapohjaa. Asiakaslähtöinen strategia kuten CRM tarvitsee asiakaslähtöisen organisaatiokulttuurin onnistuakseen. Johdon tuki, sekä henkilöstön rooli nousi erityisen tärkeään asemaan CRM-strategiaa tukevassa organisaatiokulttuurissa. Tulokset osoittavat että oikeanlainen organisaatiokulttuuri on äärimmäisen joustava, sopeutuva, innovatiivinen ja nopea oppimaan. Ylätason organisaationlaajuinen kulttuuri rakentuu adhokratiasta, klaani- ja markkinakulttuurista. Alakulttuureissa taas tarvitaan kaikkia neljää, mukaan lukien hierarkkiakulttuuria, oikeissa toiminnoissa saavuttaakseen parhaan mahdollisen lopputuloksen. Muuutosjohtaminen ja organisaatio-oppiminen ovat tärkeimmät liikkeenjohdolliset työkalut CRM-strategian vaatimassa muutoksessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Usein käyttäjäkokemuksella (user experience, UX) kuvataan tuotteen tai palvelun synnyttämiä tunteita ja kokemuksia. Vaikka UX on yleisesti tunnettu termi ja tärkeä tekijä menestyvän tuotteen luomisessa, ei yhtenäistä määritelmää sille ole muodostunut. Kun suunnittelija, ohjelmistotuottaja ja loppukäyttäjä käsittävät sen eri tavoin, ei tuote vastaa loppukäyttäjän vaatimuksia. Ongelman ratkaisemiseksi laaditaan kysely lukiolaisille ja tuloksia verrataan aikaisempiin tuloksiin, jossa vastaajina olivat yliopisto-opiskelijat ja UX-ammattilaiset. Tulosten perusteella lukiolaiset määrittelevät UX:n hyvin laaja-alaisesti ja sisällyttävät siihen lähes kaikki käyttöön liittyvät asiat. Heille tärkeintä ovat tuotteen konkreettiset ominaisuudet, kuten toimivuus ja luotettavuus. Koska UX merkitsee niin monia asioita loppukäyttäjille, suunnittelijoiden tulisi keskittyä käyttäjäkokemuksen luomiseen sen määrittelemisen sijaan. Oikea käyttäjäkokemus oikealle käyttäjälle.