Tilintarkastajan asenne: vaikuttavat tekijät ja vaikutus työskentelyssä

Tilinpäätösskandaalit 2000-luvun alussa ovat korostaneet sisäisen valvonnan merkitystä yrityksen väärinkäytösten tunnistamisessa ja muuttaneet lainsäädäntöä sisäisen valvonnan osalta. Suomessa sisäinen valvonta nostettiin tilintarkastuskertomukseen tilintarkastuslain muuttuessa vuonna 2007. Asenteet vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen. Ihminen pyrkii kognitiiviseen tasapainoon, jossa ihmisen uskomukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat johdonmukaisia, eivät ristiriidassa keskenään. Asenteet on sosiaalipsykologian termi ja tarkoituksena on antaa tutkielmaan myös psykologinen näkökulma tutkittaessa tilintarkastajan asennetta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selittää tilintarkastajan asenteeseen vaikuttavia tekijöitä ja asenteen vaikutusta tilintarkastajan työhön sisäisen valvonnan viitekehyksessä. Tarkemmin analysoidaan tilintarkastajan arviointia ja sisäisen valvonnan tarkastusta. Tilintarkastajan asennetta ja sen vaikutusta tilintarkastajan työhön tutkitaan tilintarkastajan näkökulmasta. Myös tilintarkastajan asenteen muutosta sisäistä valvontaa kohtaan tilintarkastuslain uudistuessa sekä yleisellä tasolla tullaan tutkimaan. Asenteen muutosta analysoidaan kognitiivisen dissonanssin teorian pohjalta. Tutkimus on tieteenfilosofiselta lähestymistavaltaan subjektivistinen, kuuluu tulkitsevaan koulukuntaan ja on luonteeltaan toiminta-analyyttinen. Tyypillinen empirian keruumuoto on tällöin case- eli tapaustutkimus. Tutkimus suoritettiin haastattelemalla teemahaastattelurungon avulla kolmea tilintarkastajaa ja yhtä tilintarkastuksen asiantuntijaa Satakunnan alueelta. Tutkimustulosten perusteella tärkeimmäksi tilintarkastajan asenteeseen vaikuttavaksi tekijäksi voidaan katsoa lainsäädäntö. Tilintarkastajan arviointiin vaikuttavat samat tekijät kuin asenteeseenkin. Tilintarkastuslain muutos ei ole aiheuttanut muutosta tilintarkastajien asenteessa. Myöskään asenteen vaikutusta sisäisen valvonnan tarkastuksessa ei voida poistaa, vaikka tilintarkastajat oman asenteensa vaikutuksen pyrkivätkin minimoimaan.

Osingonjako ja omien osakkeiden hankinta varojenjakokeinoina – veroseuraamusten tarkastelu

Tämän tutkielman tarkoituksena on perehtyä osingon ja omien osakkeiden hankinnan eroihin varojenjakokeinoina ja erityisesti tarkastella niihin liittyviä veroseuraamuksia. Veroseuraamuksia arvioidaan niin listaamattomista, kuin listatuista yhtiöistä saaduista varoista ja niitä selvennetään laskuesimerkein. Näiden lisäksi tutkielmassa käsitellään peitellyn osingon säännöksen soveltamista erityisesti omien osakkeiden hankintaan liittyen. Peiteltyyn osinkoon liittyvät ennakkopäätökset, joita tutkielmassa esitellään runsaasti, ovat avain asemassa säännöksen soveltamisen ymmärtämisessä. Koska tutkielman perustana on voimassa olevan oikeuden sisältö ja tarkoituksena on tulkita lainsäädäntöä, on kyseessä lainopillinen tutkimus. Tutkielmassa todetaan osingon ja omien osakkeiden hankinnan olevan toistensa kaltaisia varojenjakokeinoja, kun asiaa katsotaan osakeyhtiölain näkökulmasta. Kun asiaa tarkastellaan verotuksen näkökulmasta, lainsäädäntö kannustaa yleensä jakamaan osinkoa etenkin listaamattomista yhtiöistä. Pörssiyhtiöissä myös omien osakkeiden hankinta voi olla tarkoituksen mukainen keino saada varoja yhtiöstä.

Työntekijöiden työarvojen diskursiivinen rakentuminen

Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten työntekijät määrittävät arvojaan suhteessa työhön. Erityisesti keskitytään siihen, millaisten arvojen kautta työntekijät jäsentävät työtään ja millaisia arvojännitteitä työntekijöiden puheessaan käyttämät kilpailevat diskurssit synnyttävät. Tutkimuksen taustalla on pitkään jatkunut julkinen keskustelu työelämän laadun huonontumisesta. Tähän liittyen tutkielman teorialuvussa tarkastellaan työelämässä tapahtuneita muutoksia ja erilaisia työelämään liittyviä tutkimuksia. Lisäksi teoriaosuudessa käsitellään arvojen tutkimista ja määritellään arvon ja työarvon käsitteet. Tutkimuksen tieteenfilosofinen lähtökohta on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan todelli-suus rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyy-sia, sillä tavoitteena on selvittää, millaista sosiaalista todellisuutta työntekijät puheissaan rakentavat ja miten he sen tekevät. Tutkimusaineistona käytetään palvelusektorilla asiakaspalvelutehtävissä työskentelevien työntekijöiden haastatteluja. Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että haastatellut työntekijät pitävät työssään tärkeinä seuraavia arvoja: arvostuksen kokemus, osallistujuus, järjestäytyneisyys ja oikeudenmukaisuus. Aineistosta muodostetaan myös arvojänniteparit, jotka syntyvät eri toimijoiden ristiriitaisista ta-voitteista ja niiden taustalla olevista erilaisista arvoista. Tällaisia pareja ovat inhimillisyys ja esi-neellisyys, aktiivinen toimijuus ja alistuminen, samastuminen ja vastakkaisuus sekä muutoshakui-suus ja vakiintuneisuus. Haastateltavien tavasta puhua itsestään työntekijöinä käy ilmi, että on olemassa ristiriita sen välillä, miten työntekijät näkevät itsensä ja miten he kokevat työnantajan näkevän heidät. Työntekijöille on tärkeää, että työnantaja arvostaa ja kohtelee heitä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti ja että heillä on mahdollisuus vaikuttaa työhönsä ja osallistua siihen liittyvään päätöksentekoon sekä saada tukea muilta työntekijöiltä ja ammattiliitolta. Työntekijöillä on tarve tulla nähdyksi ihmisinä, jotka voivat aktiivisesti toimia ja vaikuttaa asioihin. He eivät kuitenkaan pysty toteuttamaan näitä tavoitteitaan, sillä he kokevat, että erilaiset rakenteelliset tekijät rajoittavat sitä.

Kestävät kunnat matkailussa : kestävä kehitys matkailumarkkinoinnin kilpailukeinona Varsinais-Suomessa.

Matkailu on yksi maailman suurimmista liiketoiminta-aloista ja laajimmalle levinneimmistä elinkeinoista luoden matkailualueelle työpaikkoja ja vaurautta, edistäen vientiä, tuottaen verotuloja ja stimuloiden pääomasijoittamista. Se luo paremmat lähtökohdat taloudelliselle ja sosiaaliselle kehittymiselle syrjäisemmillä seuduilla. Keskustelu kestävästä kehityksestä on noussut viime vuosikymmeninä yhä suositummaksi myös matkailuliiketoiminnassa. Matkailuliiketoimintaa on sekä kiitetty että arvosteltu kyvystään muokata alueita fyysisesti, sillä sen koetaan tarjoavan kehitysmahdollisuuksia, mutta myös häiritsevän alueen ekologista ja kulttuurista perintöä. Usein negatiivisten vaikutusten katsotaan vaikuttavan varsinkin länsimaiden ulkopuolella, mutta myöskään länsimaat eivät ole immuuneja tälle ilmiölle. Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää, miten kestävä kehitys nähdään kilpailukeinona kuntien matkailumarkkinoinnissa. Osaongelmina selvitettiin, millaisia kilpailukeinoja kunnat käyttävät matkailumarkkinoinnissaan ja mikä on kestävän kehityksen rooli kuntien matkailumarkkinoinnissa. Empiirinen tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena Varsinais-Suomen kunnissa, joihin jokaiseen lähetettiin saatekirjeenä haastattelupyyntö. Haastatteluvastauksia saatiin yhteensä 16 kunnasta, joista osa saatiin kirjallisena, osa puhelinhaastatteluina ja yksi haastattelu tehtiin paikan päällä kunnassa. Tutkielman aihe liittyi laajempaan tutkimukseen matkailun työllistävästä vaikutuksesta syrjäisillä alueilla, sekä laajempaan tutkimukseen kestävän kehityksen aatteen kehittymisestä ja vaikutuksesta matkailuun. Kuntien kohderyhmissä ja matkailumarkkinointistrategiassa todettiin tutkimuksen perusteella olevan ristiriitaisuuksia. Tämän pääteltiin johtuvan kuntien pienistä matkailijamääristä, jotka toivotettiin kaikki tervetulleiksi alueelle. Lisäksi kiinnitettiin huomiota kuntien matkailumarkkinointistrategian vähäiseen käyttöön. Kestävän kehityksen osuuden Varsinais-Suomen kuntien matkailumarkkinoinnissa todettiin olevan varsin vähäinen, joskin sitä toteutettiin muilla tavoin ja sen osuutta oltiin valmiit lisäämään tarvittaessa. Kestävän kehityksen ehdotettiin olevan positiivinen myyntivaltti kunnille, joka erottaisi kunnat kilpailevista matkailualueista. Kunnille ehdotettiin myös matkailijoille suunnattujen tuotteiden kehittämistä, jotta matkailijoiden tuoma tulovaikutus alueella kasvaisi. Tuotteiden kehittämiseen ehdotettiin paikallisia asukkaita aktivoivaa yhteistyötä (co-creation). Turisteille suunnattujen tuotteiden, tuotepakettien ja matkamuistojen myymisen tehostamiseksi ehdotettiin tulevaisuuden tutkimuskohteeksi Varsinais-Suomen matkailualueella vierailevan matkailijan tarpeita ja odotuksia, sillä todettiin todennäköiseksi, että matkailijoiden mieltymykset ja preferenssit tulevat yhä muuttumaan.

Täytekappalekolonnin likaantumisen syyt ja likaantumisen vähentämisen menetelmiä

Lateksinvalmistusprosessin aikana syntyvää jätevettä käsitellään täytekappalekolonnissa siinä olevien haihtuvien orgaanisten yhdisteiden poistamiseksi. Käsittelyprosessin aikana jätevedessä oleva kiintoaine kiinnittyy täytekappaleiden pinnalle, lopulta tukkien ne. Täytekappaleiden vaihtotyö sekä likaantuneiden täytekappaleiden pesu aiheuttavat kustannuksia. Lainsäädäntö ja sopimus kunnallisen jäteveden käsittelyn kanssa vaativat, että haihtuvien yhdisteiden päästöt lasketaan tietyn tason alapuolelle. Työn ensimmäisenä tavoitteena oli tutkia lateksitehtaan jätevesivirtojen koostumusta massa- ja ainetaseiden avulla, erityisesti täytekappalekolonnia likaavan aineen osalta. Toisena tavoitteena oli löytää menetelmiä pidentää täytekappalekolonnin ajojaksoa nykyisestä. Kolmantena tavoitteena oli löytää tai kehittää esikäsittelymenetelmä likaavan aineen poistamiseksi ennen täytekappalekolonnia. Viimeisenä tavoitteena oli optimoida prosessin ajotapa, josta saavutettaisiin säästöjä vähentyneenä energiankulutuksena. Tutkimuksen perusteella täytekappalekolonni poistaa syntyvästä jätevedestä haihtuvia orgaanisia yhdisteitä 100 prosenttia sekä kemiallista hapenkulutusta 99,5 prosenttia. Täytekappalekolonnin ajojaksoa voidaan pidentää ennakoimalla kolonnin ylä- ja alapään paine-eron perusteella sen likaantumisastetta ja täytekappaleiden vaihtotarvetta. Tutkimuksen perusteella soveltuvia jäteveden esikäsittelymenetelmiä ovat dekantointi, jossa kuuden tunnin viipymällä poistetaan kiintoainetta sekä hallittu kiintoaineen saostus, jossa kymmenen minuutin viipymällä poistetaan sekä haihtuvia orgaanisia yhdisteitä, että kiintoainetta. Energiankulutusta voidaan optimoida vähentämällä höyryn virtausta täytekappalekolonniin erotustehokkuuden siitä kärsimättä.

Sotilaallista kriisinhallintaoperaatiota edeltävä päätöksenteko Euroopan unionissa ja Suomessa

”All that is necessary for the triumph of evil is that good men do nothing.” Euroopan unionin kriisinhallintakyky on kehittynyt voimakkaasti koko unionin olemassaolon ajan. Viimeisimpänä uudistuksena unioniin on luotu kyky nopeaan toimintaan. Suomi unionin osana on ilmoittautunut mukaan Euroopan unionin taisteluosastoihin. Tämä tutkimus keskittyy niihin tekijöihin päätöksentekoympäristössä, jotka mahdollistavat unionin toteuttaman kriisinhallintaoperaation. Tarkoituksena on ollut kirjallisuuslähteisiin ja haastatteluihin nojaten selvittää Suomen ja Euroopan unionin sotilaallisen kriisinhallinnan päätöksenteon kentästä päätöksentekoon liittyvät organisaatiot, päätöksentekoprosessit sekä prosessin aikana tuotettavat päätökset ja asiakirjat. Työ omalta osaltaan täydentää Ossi Kervisen tekemää tutkimustyötä kriisinhallinnan päätöksentekorakenteista. Työn tutkimusasetelmana on mallinnus ulkopoliittisesta päätöksenteosta. Tutkimuskysymyksiä on kaksi: 1. Mahdollistaako Euroopan unionin päätöksentekomenetelmä sotilaallisen kriisinhallintaoperaation aloittamisessa tarvittavien päätösten laatimisen, erityisesti tarkasteltaessa päätöksentekoa nopean kriisinhallintatoiminnan näkökulmasta? 2. Onko kansallinen päätöksentekomenetelmä toimiva ja erityisesti onko se oikeaaikainen, kun tarkastelemme sitä Euroopan unionin nopeutetun päätöksenteon näkökulmasta? Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet Euroopan unionin asiakirjat, eri organisaatioiden laatimat tieteelliset tutkimusraportit. Haastatteluilla on pyritty kartoittamaan toimintamalleja, jotka eivät ilmene kirjallisissa lähteissä. Haastatteluilla oli suuri merkitys johtopäätöksien muodostumisessa. Tutkimus toi esille, että Euroopan unionin päätöksentekorakenne on kaiken kaikkiaan monimutkainen. Päätöksentekojärjestelmää myös uudistetaan voimakkaasti kaiken aikaa, ja tämä osaltaan vaikeutti tutkimuksen tekemistä. Kansallisen päätöksenteon osalta voimakas julkinen keskustelu kriisinhallintalaista ja yleensä kriisinhallinnan päätöksenteosta oli myös tutkimusta vaikeuttavana tekijänä. Päätelmänä tutkimuskysymysten osalta on se, että Euroopan unioni omaa tahdon nopeaan päätöksentekoon ja operaatio Artemiksen katsotaan olevan todiste kyvyn olemassaolosta. Kaikki ne toimet joita Euroopan unioni on suunnitellut päätöksenteon nopeuttamiseksi, eivät kuitenkaan käytännössä nopeuta itse päätöksentekoa. Kansallisen päätöksenteon osalta johtopäätöksenä on, että itse päätöksentekomenetelmä on oikea, mutta se on väärin ajoittunut, mikäli asiaa tarkastellaan nopean toiminnan näkökulmasta. Kansallinen päätöksentekoprosessi tulee voida käynnistää aikaisemmin ja sotilaallisen voimankäytön oikeudet tulee saattaa pois kansallisesta päätöksenteosta käsiteltäessä Euroopan unionin nopeaa kriisinhallintatoimintaa.

Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittäminen vuosina 1979–2007

Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittymisen tutkimuksen tarve nousee Itämeren öljynkuljetusten lisääntymisestä. Siitä on kehittynyt uhka, joka edellyttää tehokasta torjuntavalmiutta ja -kykyä. Tutkimuksessa selvitetään, miten öljyntorjunnan suorituskyky Suomessa on kehittynyt, miten sen kehittämistä on johdettu ja, miten sitä tällä hetkellä johdetaan. Tutkimuksen aikajakso on vv. 1979 – 2007. Öljyntorjunnan suorituskyvyn ja sen kehittämisen osatekijät koostuvat joukosta, materiaalista ja käyttöperiaatteesta. Nämä osatekijät ja kehittymistä tukevat toiminnot on vielä asetettava laajempaan viitekehykseen. Siihen kuuluvat muun muassa öljykuljetusten ympäristövahingon uhka, toimintaympäristöön liittyvät torjuntatoimien virka-apuviranomaiset ja suunnittelutoimintaan liittyvä strateginen johtaminen. Tutkimuksessa tarkastellaan näiden osatekijöiden välisiä suhteita muun muassa asiajohtamisen (management) näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytetään asiakirja-analyysiä. Operaatiotaidon-, torjuntatekniikan- ja torjuntataktiikan kehittymistä analysoidaan käyttäen lähdemateriaalina tutkimusraportteja, muistioita ja tutkijan henkilökohtaisia kokemuksia. Uhka-arvioiden muuttumista arvioidaan raportteja ja asiakirjoja analysoimalla. Johtamista selvitetään toimintasuunnitelmia analysoimalla. Aineistoa on hankittu myös käyttämällä menetelminä haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. Tutkimusmateriaalin sisällön analyysillä saaduista tulkinnoista syntyy tarkastelujakson historia. Merkittävimmät tulkinnat nimetään kehityksen askeliksi. Historia sijoitetaan aikajanalle, jota tarkastellaan tutkimusongelmien näkökulmasta. Siitä saatuja kehitysaskeleita ovat kansainvälisyys, toimintaa tukeva lainsäädäntö sekä organisaatioiden osaaminen ja yhteistyötaito. Öljyntorjuntajärjestelmän johtamisen prosessissa ovat osatekijöinä toimijoiden suorituskyky, varautuminen, konkretisoituneet uhkat, torjuntatilanteissa opitut asiat sekä uhka-arviot. Näistä muodostuu kokonaissuorituskyky. Tutkimuksessa käsitellään merellisten toimijoiden suorituskykyä eri osatekijöiden kautta. Tutkitaan, miten osatekijöiden muutokset ja kehittyminen ovat vaikuttaneet suorituskykyyn. Kehittyäkseen suorituskyky tarvitsee johtamista. Sillä voidaan vaikuttaa kehittämisen painopisteisiin ja suuntaan. Strateginen johtaminen kytkeytyy asiajohtamiseen, johon kuuluu myös tulosjohtaminen. Operaatiotaito, taktiikka ja torjuntatekniikka ovat osa suorituskykyä ja siis asiajohtamisen kenttää. Öljyntorjunta rajataan tutkimuksessa käsittämään alusöljyvahinkojen öljyntorjunnan. Koska SYKE vastaa öljyntorjunnan johtamisesta aavalla selällä, työ rajataan käsittämään aavalla selällä tapahtuvaa öljyntorjuntaa. Tutkimustuloksista yksi tärkeimmistä on, että torjunta-alusten määrä on pysynyt samana vuodesta 1994, vaikka öljynkuljetusten määrä on tarkastelujaksolla 1979 – 2007 moninkertaistunut. Torjuntavalmiuden painopistettä on siirretty Suomenlahdelle ja erityisesti itäiselle Suomenlahdelle, mutta tällä hetkellä siellä ei ole riittävää torjuntakykyä. Lainsäädännöllä ja kansainvälisten sopimusten suosituksia noudattamalla on kehitetty materiaaleja ja käyttöperiaatteita. Näin on vaikutettu suorituskykyyn Kansainvälinen toiminta on luonut edellytyksiä alusten tekniselle kehittämiselle ja henkilöstön kouluttamiselle laajentuneessa toimintaympäristössä. Öljyntorjunnan johtamista ja yleisjärjestelyjä koskevaa kirjallisuutta on vähän METOviranomaisten työkaluiksi.

Opportunistisen sopimusrikkomuksen ongelmasta, erityisesti Suomen vahingonkorvaus- ja rikoslainsäädännön näkökulmasta tarkasteltuna. Law and Economics -näkökulma.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee opportunistisen sopimusrikkomuksen ongelmaa erityisesti Suomen vahingonkorvaus- ja rikoslainsäädännön näkökulmasta tarkasteltuna. Tutkielman lähestymistapa on oikeustaloustieteellinen (engl. Law and Economics). Opportunistisella sopimusrikkomuksella tarkoitetaan toimintaa, jossa sopimusosapuoli rikkoo sopimuksen tarkoituksellisesti, pyrkimyksenään tällä toiminnalla saavuttaa enemmän hyötyä kuin sopimuksessa pysymällä. Opportunistinen sopimusrikkomus on mahdollista toteuttaa tilanteessa, jossa sopimusasetelma itsessään antaa mahdollisuuden enemmän hyödyn saavuttamiseen rikkomus toteuttamalla kuin sopimus asianmukaisesti täyttämällä. Suomalaisessa vahingonkorvausjärjestelmässä sovelletaan sopimusrikkomusten osalla positiivisen sopimusedun mukaista vahingonkorvausta, joka hyvittää rikotulle osapuolelle sopimussuhteeseen ryhtymisestä syntyneet kustannukset sekä sopimusrikkomuksen johdosta saamatta jääneen tuoton. Positiivisen sopimusedun soveltaminen ei kuitenkaan ole opportunistisen sopimusrikkomuksen ehkäisemiseksi riittävää, sillä opportunistisesti toimiva sopimusosapuoli voi jäädä rikkomuksensa johdosta voitolle vielä sen jälkeenkin, kun kärsineelle osapuolelle on jo positiivista sopimusetua noudattaen korvattu sopimussuhteessa syntyneet kustannukset sekä rikkomuksen johdosta saamatta jäänyt tuotto. Keskeinen ongelma koskien opportunististen sopimusrikkomustilanteiden syntyä onkin juuri vallitsevan sääntelyn liiallinen keskittyminen rikotun osapuolen kärsimän vahingon kompensoimiseen, ei rikkomustilanteiden synnyn ennaltaehkäisemiseen. Suomen vahingonkorvausjärjestelmää tulisi kehittää suuntaan, jossa järjestelmä paremmin ennaltaehkäisisi opportunististen sopimusrikkomustilanteiden syntyä. Common law -oikeusjärjestelmässä käytössä olevan disgorgement principle -suuntaisen ajattelun, jossa korvauksen perustana toimisi rikkomuksella saatu hyöty kärsityn vahingon sijaan, omaksuminen olisi yksi mahdollinen kehityskulku. Olennaista olisi kuitenkin se, että järjestelmää kehitettäisiin suuntaan, jossa rikkomus ei enää voisi tulla rikkojalle kannattavaksi. Opportunistisen toiminnan kannustimet tulisi lainsäädäntöä tarkistamalla poistaa. Tällä olisi sekä sopimusinstituutiota turvaavaa että vaihdantaa edistävää vaikutusta.

Velvoitevarastoinnin kustannukset lääkeyhtiöille

Suomessa on käytössä laaja lakisääteinen lääkkeiden velvoitevarastointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on turvata lääkkeiden saatavuus toimituskatkojen, vakavan kriisin tai muun vastaavan uhkakuvan varalta. Velvoitevarastoja ylläpitävät lääkeyhtiöiden lisäksi terveydenhuollon toimintayksiköt sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Velvoitevarastoinnin järjestäminen on kuitenkin suurimmaksi osaksi lääketeollisuuden vastuulla. Lääkeyhtiöiden tulee varastoida normaalin liiketoiminnallisen varmuusvaraston lisäksi laissa määrättyjä lääkeaineita- ja valmisteita 3, 6 tai 10 kuukauden kysyntää vastaava määrä. Suuret varastot yhdistettynä velvoitevarastointijärjestelmän jäykkyyteen vaikeuttavat lääkeyhtiöiden varastonhallintaa ja aiheuttavat lisäkustannuksia. Viime vuosina lainsäädäntöä on pyritty kehittämään paremmin nykyaikaa vastaavaksi. Todellisuudessa velvoitevarastoihin sitoutuneen pääoman määrä on kuitenkin kasvanut, mikä on nostanut keskustelua velvoitevarastoinnin laajuudesta ja kustannustehokkuudesta. Tutkimuksen tarkoitus on määritellä velvoitevarastoinnin aiheuttamia kustannuksia toimialatasolla. Tutkimuksessa selvitetään minkä tyyppisiä kustannuksia velvoitevarastointi aiheuttaa lääkeyhtiöille ja kuinka suuria kustannukset ovat. Tutkimuksessa verrataan velvoitevarastoinnin aiheuttamia kustannuksia Huoltovarmuuskeskuksen lääkeyhtiöille maksamiin korvausmaksuihin sekä tarkastellaan velvoitemäärien muutosten vaikutusta kustannusten määrään. Tutkimusotteena käytetään konstruktiivista tutkimusta. Konstruktiivisessa tutkimuksessa kehitetään ratkaisu käytännön ongelmaan, minkä kautta myös luodaan teoreettista uutuusarvoa. Tutkimuksessa kehitettävä konstruktio pohjautuu toimiala-analyysiin, kirjallisuuskatsaukseen ja asiantuntijahaastatteluihin, joiden kautta määritellään velvoitevarastoinnin kustannuskomponentit ja kustannusmallin perusteet. Kehitetyn kustannusmallin avulla lasketaan Suomen Lääkedatan markkinatietoihin pohjautuva arvio velvoitevarastoinnin kustannuksista vuonna 2012. Kustannusanalyysin mukaan vuoden 2012 kokonaiskustannukset toimialatasolla ovat 13,9 milj. €, mikä on viisinkertainen määrä Huoltovarmuuskeskuksen korvauksiin verrattuna. Suurimmat velvoitevarastoinnin kustannuskomponentit ovat sitoutuneen pääoman kustannukset sekä säilytys- ja hävikkikustannukset. Tutkimuksessa esitetään, että velvoitemäärien pienilläkin muutoksilla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Velvoitevarastoinnin kustannuksista ei ole aikaisemmin esitetty arviota, joten tutkimus tuottaa tärkeää lisäinformaatiota käynnissä olevaa velvoitevarastointijärjestelmän kehittämistyötä varten.

Puolustusvoimauudistus : analyysi diskurssien näkökulmasta

Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen toi syyskuussa 2010 esiin tarpeen toteuttaa puolustusvoimien perusteellinen uudistus pysyvien kustannussäästöjen aikaan-saamiseksi ja puolustusvoimien kustannustehokkuuden parantamiseksi. Poliittinen linjaus uudistuksen toteuttamisesta tehtiin pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjel-massa kesäkuussa 2011. Kenraali Puheloisen tekemän aloitteen ja erityisesti tammikuussa 2012 julkaistun puolustusvoimauudistuksen ratkaisumallin julkaisemisen jälkeen uudistuk-seen liittyvä julkinen keskustelu oli vilkasta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää puolustusvoimauudistukseen julkisessa keskus-telussa liitettyjä merkityksiä. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen: mitä puo-lustusvoimauudistus merkitsee suomalaisessa yhteiskunnassa? Kysymykseen vastataan seuraavien alatutkimuskysymysten avulla: Mikä on puolustusvoimauudistuksen poliittinen, hallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurinen konteksti? Miten puolustusvoimauudistusta on diskursiivisesti merkityksellistetty? Miten lehdistö uutisoi puolustusvoimauudistuksesta? Mitkä diskurssit ovat puolustusvoimauudistuksen merkityksellistämisessä hege-monisessa asemassa? Miten teksteissä tuotetaan ja ylläpidetään määrättyjen diskurssien hegemoniaa? Miten puolustusvoimauudistus vaikuttaa puolustusvoimien uudistamiseen tulevai-suudessa? Tutkimuksen teoreettiset taustaoletukset rakentuvat sosiaalisen konstruktivismin ja diskurs- situtkimuksen teorian pohjalle. Teoreettiset taustaoletukset ovat vaikuttaneet tutkimuksessa käytettyyn näkökulmaan puolustusvoimauudistuksesta ilmiönä. Taustaoletusten mukaisesti uudistukseen liitetyt merkitykset ovat pääosin kielellisesti tuotettuja. Puolustusvoimauudis-tus ilmiönä siis rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, minkä osalta tässä tutki-muksessa huomio kohdistetaan julkiseen keskusteluun. Aineiston analyysimenetelminä sovellettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja kriittistä diskurssianalyysiä. Teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä sovellettiin uudistuksen poliittisen, hallinnollisen, taloudellisen ja kulttuurisen kontekstin määrittämisessä. Kriittistä diskurssi-analyysiä käytettiin selvitettäessä puolustusvoimauudistuksen merkityksiä, määritettäessä hegemonisia diskursseja ja kielellisiä keinoja ylläpitää diskurssien hegemoniaa. Tutkimuksen aineisto on kaksiosainen. Aineisto, jonka analyysin perusteella sosiokulttuu-rinen konteksti määritettiin, koostuu aihepiiriä käsittelevistä tutkimuksista, tieteellisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta sekä valtionhallinnon julkaisemista raporteista ja selonteois-ta. Toinen osa aineistosta koostuu puolustusvoimauudistuksen ympärillä käydystä julkises-ta keskustelusta. Julkisiksi keskustelijoiksi tutkimuksessa rajattiin puolustusministeriö, puolustusvoimat, eduskunta, tasavallan presidentit sekä lehdistö, joka rajattiin Helsingin Sanomiin. Julkinen keskustelu koostuu puheista, muistioista, esittelymateriaaleista ja lehti-kirjoituksista. Tutkimuksen perusteella syntyi kattava kuva puolustusvoimauudistukseen julkisessa kes-kustelussa liitetyistä merkityksistä. Keskustelussa rakennettujen merkitysten moninaisuu-desta oli kuitenkin havaittavissa kaksi merkityksellistämisen pääteemaa, jotka olivat talous ja puolustuskyky. Julkisessa keskustelussa puolustusvoimauudistusta on ensisijaisesti mer-kityksellistetty talouden ja puolustuskyvyn hegemonisten diskurssien avulla. Tämä tarkoit-taa sitä, että aineiston perusteella puolustusvoimauudistus ymmärretään ensisijaisesti uudis-tuksena, jonka tavoitteena on yhtäältä saada aikaan säästöjä ja parantaa puolustusvoimien kustannustehokkuutta, ja toisaalta turvata Suomen puolustuskyky myös 2020-luvulla. He-gemoniset diskurssit liittyvät toisiinsa siten, että julkisessa keskustelussa puolustusvoimien kustannustehokkuuden arvioidaan olevan edellytys sille, että puolustusvoimat kykenee yl-läpitämään Suomen sotilaallista puolustuskykyä.

Kainuun alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2020

Vesihuoltolaissa (119/2001) on entistä selkeämmät säännökset vesihuollon tavoitteista ja keinoista sekä eri tahojen vastuista vesihuollon kehittämisessä, järjestämisessä ja hoitamisessa. Vesihuoltolain 5 §:n mukaan "kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun". Saman pykälän 2 momentin mukaan "kunnan tulee yhteistyössä alueensa vesilaitosten kanssa laatia ja pitää ajan tasalla alueensa kattavat vesihuollon kehittämissuunnitelmat" ja "kehittämissuunnitelmia laatiessaan kunnan tulee olla riittävässä yhteistyössä muiden kuntien kanssa". Edelleen 5 §:n 3 momentin mukaan "kehittämissuunnitelmassa tulee kiinnittää erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla yleis- tai asemakaavan laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita koskevat ympäristönsuojelulain (86/2000) 19 §:n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset". Vesihuoltolain perusteluissa alueellisella yleissuunnittelulla tarkoitetaan usean kunnan kattavaa ylikunnallista, seudullista, maakunnallista tai sitäkin laajempaa alueellista vesihuollon suunnittelua, jota kunnat yleensä tekevät yhteistyössä alueellisen ympäristökeskuksen ja maakunnan liiton kanssa. Tällaisia vesihuollon alueellisia yleissuunnitelmia on laadittu jo ainakin 1960-luvulta lähtien. Niitä on pidetty tärkeinä vesihuollon ja vesihuoltohankkeiden edistämisvälineinä. Alueellinen yleissuunnitelma on ollut keskeinen instrumentti kuntien rajat ylittävän yhteistyön edistämisessä ja kuntien välistä yhteistyötä koskevien päätösten valmistelussa. Hankkeiden toteuttamiseen haettavien rahoitustukien (vesihuolto- ja vesiensuojeluavustus, valtion vesihuoltotyöt, EU:n tuet) kannalta yleissuunnittelulla on erityinen merkitys. Esimerkiksi laissa vesihuollon tukemisesta (686/2004) yhtenä vesihuoltoavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että "hanketta varten on laadittu suunnitelma, jossa on otettu huomioon kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma ja alueellinen vesihuollon yleissuunnitelma."

Suomalaisten osakeyhtiöiden sähköinen tunnistaminen EU:n toimintaympäristössä

Tutkielmassa selvitetään Euroopan Parlamentin sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista antaman asetusehdotuksen merkitystä sähköisessä tunnistamisessa ja sähköisissä transaktioissa osakeyhtiöiden näkökulmasta yritysten välisessä liiketoiminnassa huomioiden Suomen tämänhetkinen kansallinen lainsäädäntö ja sen kautta omaksutut toimintatavat. Tutkielmassa käytetty pääasiallinen tutkimusmenetelmä on lainoppi. Tutkimusmenetelmänä käytetään myös oikeustaloustieteestä regulaatioteorian normatiivista lähestymistapaa. Tutkielmaa varten on myös haastateltu viranomaisten ja yritysten edustajia. Asetusehdotuksen tavoitteena on edistää rajat ylittävää sähköistä toimintaa. Tätä pyritään lisäämään muun muassa sillä, että jäsenvaltioiden tulee hyväksyä toisessa jäsenvaltiossa käytössä olevia EU:lle ilmoitettuja tunnistusmenetelmiä. Nykyiset direktiivipohjaiseen sääntelyyn perustuvat kansalliset tulkinnat eivät ole johtaneet tavoiteltuun lopputulokseen, joten asetusmuotoinen sääntely on perusteltu. Toimijoina luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt, kuten osakeyhtiöt, asettavat erilaisia vaatimuksia sähköiselle tunnistamiselle ja sopimusprosessille. Nykymuodossaan asetusehdotus ei sisällöllisesti välttämättä ole taloudellisesti kannattava vaihtoehto yksittäisen EU-valtion kannalta eikä se näin ollen kannusta ilmoittamaan EU:lle tunnistusmenetelmiä eikä yritysten väliseen sähköiseen liiketoimintaan. Tämä johtaa siihen, ettei asetusehdotuksen tavoite välttämättä toteudu.

Maantielauttaliikenteen vertailu Suomessa ja Ruotsissa

Tässä raportissa on Suomen ja Ruotsin maantielauttaliikennettä vertailtu toisiinsa kokonaisvaltaisesti käsittäen kummankin maan kaikki maantielauttavälit sekä kahtena yksittäisenä lauttaväliparivertailuna kattaen Parainen-Nauvo ja Svanesundsleden´in sekä Pellingin ja Bohus Malmönleden´in lauttavälit. Suomessa valtakunnallisen maantielauttaliikenteen järjestämisestä vastaa Varsinais- Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) ja Ruotsissa Trafikverket. Maantielautat luetaan osaksi yleistä maantieverkostoa ja ovat maksuttomia kummassakin lauttaliikenteen vertailumaassa. Suomen ja Ruotsin lauttaliikennettä säätelevät pitkälle samat kansainväliset meriliikenteen säännöt sekä kansallisen tason lainsäädäntö ja määräykset. Palveluntuottajina Suomessa toimivat FinFerries ja Euro Work Finland Oy sekä Ruotsissa Trafikverket Färjerederiet. ELY-keskus ja Färjerederiet ostavat liikennöintipalvelut palveluntuottajilta ja määrittelevät lauttavälikohtaisen liikennöinnin palvelutason. Ruotsin palvelutaso-ohje poikkeaa Suomen vastaavasta lähinnä Suomen ja Ruotsin palveluntilaajan organisaatiotyypin välisestä erosta sekä palveluntilaajan ja palveluntuottajan välisestä liiketoimintasuhteesta. Suomen ja Ruotsin palvelusopimusten kilpailuttamiskäytännöt ja sopimuskausien pituudet poikkeavat toisistaan. Suomessa palvelusopimuksia kilpailutetaan ja sopimuskausien pituudet on porrastettu kilpailtujen markkinoiden luomiseksi. Palvelusopimusten tarjouskokonaisuus annetaan kullekin lauttavälille erittelemättömänä kokonaispakettihintana kattaen koko kilpailutettavan sopimuskauden. Ruotsissa kilpailun puuttumisesta johtuen Trafikverket neuvottelee palvelunhankinnasta suoraan Färjerederietin kanssa. Sopimushinnoittelu perustuu 80 % kiinteään osaan ja noin 20 % muuttuvaan osaan, joka on sidoksissa kuljetettujen ajoneuvojen ja -tyyppien määrään. Ruotsin maantielauttakaluston keskimääräinen hyötykuorma- ja autokapasiteetti on Suomen kalustoa suurempi niin vaijerilautoille kuin vapaasti ohjattaville lautoille. Suomen lauttaliikenne on maantielakiin perustuen lähtökohtaisesti aikatauluttamaton, joskin noin puolet lauttaväleistä siitä huolimatta on aikataulutettu liikenteellisistä tai muista syistä johtuen. Ruotsin maantielauttaliikenneyhteydet on kaikkien lauttapaikkojen osalta aikataulutettu koko vuodelle. Ruotsin ja Suomen välisessä lauttaliikenteen kustannusvertailussa on laskettu ja hyödynnetty vaihtoehtoisia suoritteita, joiden avulla maiden välisiä kustannuseroja ja -rakenteita on tarkasteltu useammasta näkökulmasta. Lauttaparien kustannussuoritteita vertailtaessa ovat Parainen-Nauvo lauttavälin kustannukset kauttaaltaan Svanesundsledeniä korkeampia. Pellingin ja Bohus Malmön lauttavälien osalta Pellingin kustannukset olivat vuoroin korkeammat, vuoroin matalammat riippuen sovellettavasta suoritteesta. Kustannusten kokonaisvertailussa Suomen kustannustaso alittaa pääsääntöisesti Ruotsin kustannustason vaijerilauttojen osalta noin 10–30 %, vastaavasti kun vapaasti ohjattavien lauttojen kustannustaso on Suomessa pääsääntöisesti korkeampi. Maiden välinen suoritevertailu kuitenkin osoittaa, että määrätyiltä osin lauttapalvelujen tuottaminen on edullisempaa Suomessa ja määrätyiltä osin Ruotsissa.

The Environmental Status of the Port of HaminaKotka

This study is a part of the Ecologically Friendly Port Ust-Luga (EFP) project. The purpose of this study is to examine the environmental status of the Finnish ports and, more specifically, the Port of HaminaKotka. An analysis of the environmental status is performed mainly as a literature review, because the Finnish ports must comply with Finnish and EU legislation and with the binding international regulations and conventions created by different organizations. The International Maritime Organisation (IMO) has done groundbreaking work in the field of maritime safety and maritime environmental protection. The MARPOL convention has a great impact on decreasing pollution from international shipping and it applies to 99% of the world’s merchant tonnage. Pollution prevention covers: Oil pollution, Chemical pollution, Air pollution and GHG Emissions, Dumping of Wasted and Other Matters, Garbage, Sewage, Port Reception Facilities, Special Areas under MARPOL and Particularly Sensitive Sea Areas. There is also Pollution Prevention for other treaties like anti-fouling systems used on ships, the transfer of alien species by ships’ ballast water and the environmentally sound recycling of ships. There are more than twenty different EU and international regulations that influence ports and port operations in Finland. In addition, there is also national legislation that has an effect on Finnish ports. For the most part, the legislation for ports is common in the EU area, but the biggest and most important difference between the legislation in Finland and other EU countries is due to the Act on Environmental Impact Assessment Procedure. The Act states that the environmental impact assessment procedure shall be applied to projects that may have significant adverse environmental impacts, due to the special features of Finland`s nature and environment. In this Act, the term environmental impact refers to the direct and indirect effects inside and outside Finnish territory of a project or operations on human health, living conditions and amenity; soil, water, air, climate, organisms, interaction between them and biodiversity; community structure, buildings, landscape, townscape and cultural heritage; utilization of natural resources. In Finland, the Environmental Permit requires that ports collect all necessary information concerning environmental effects and make required reports to the Finnish authorities, stakeholders and the public. Commonly, environmental reporting is public and environmental achievements are emphasized in reporting and in media. At the moment, the problem in environmental reporting is that it’s difficult to compare data from different ports. There is enough data concerning the environmental effects and performance, but the manner of reporting and the quality of the data varies between ports. There are differences in the units and codes used, in some cases the information is not sufficient and it can even be rather unreliable. There are also differences regarding the subjects that are emphasized in reporting.

Risk Assessment of a Supplier in the Pharmaceutical Industry

The topic of this Master’s Thesis is risk assessment in the supply chain, and the work was done for a company operating in the pharmaceutical industry. The unique features of the industry bring additional challenges to risk management, due to high regulatory, docu-mentation and traceability requirements. The objective of the thesis was to generate a template for assessing the risks in the supply chain of current and potential suppliers of the case company. Risks pertaining to the case setting were sought mainly from in-house expertise of this specific product and supply chain as well as academic research papers and theory on risk management. A questionnaire was set up to assess the found risks on impact, occurrence and possibility of detection. Through this classification of the severity of the risks, the supplier assessment template was formed. A questionnaire template, comprised of the top 10 risks affecting the flow of information and materials in this setting, was formulated to serve as a generic tool for assessing risks in the supply chain of a pharmaceutical company. The template was tested on another supplier for usability and accuracy of found risks, and it demonstrated functioning in a differing supply chain and product setting.