MAASEUDUN JOUKKOLIIKENNE – Asiointiliikenteen tila Suomen maaseutualeilla

Suomessa joukkoliikenteellä on erilaisia tavoitteita eri alueille. Maaseudulla joukkoliikenteen on turvattava ihmisten perusliikkumispalvelut. Tätä tavoitetta varten valtio on määritellyt julkisen liikenteen peruspalvelutason. Maaseudulla normaalin linja-autolla ajettavan vakiovuoroliikenteen kannattavuus on vuosien aikana heikentynyt ja joukkoliikennetarjontaa on jouduttu karsimaan. Maaseutukuntien sisäistä joukkoliikennettä ajetaan erilaisten kutsujoukko- ja palveluliikennekonseptien avulla asiointiliikenteenä. Liikenteen järjestämisessä ja toimintatavoissa on vaihtelua kuntien välillä. Asiointiliikenteen toteuttamista kunnissa vaikeuttaa kuntien taloudellinen tilanne, joka on jatkossa vaarassa heikentyä entisestään. Maaseutualueilla väestö vähenee ja ikääntyy, mikä myös vaikuttaa joukkoliikenteen kannattavuuteen ja joukkoliikennettä koskeviin vaatimuksiin. Tässä tutkimuksessa selvitetään millä tavalla kunnat järjestävät kuntien sisäisen asiointiliikenteen ja toteutuuko tavoitteellinen peruspalvelutaso. Tutkimuksessa selvitetään millaisia erilaisia liikennepalveluja kunnilla on tarjolla, millä tavalla palvelut toimivat ja mikä on kuntapäättäjien oma henkilökohtainen näkemys kunnan joukkoliikenteen tilasta. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla 14 joukkoliikenteestä kunnassaan vastaavaa henkilöä eri puolilla Suomea. Tutkimus on toteutettu kysymyslomakkeen avulla ja menetelmänä tutkimuksessa on käytetty teemahaastattelua. Tutkimus on saatu Oripään ja Pöytyän kuntien toimeksiantona ja sen on tarkoitus antaa edellä mainituille kunnille lisätietoa omien liikennepalveluidensa järjestämisen tueksi. Tulokset osoittavat, että joukkoliikennetarjontaa on kunnissa vaihtelevasti ja liikennöinnin toimintatavoissa on eroa kuntien välillä. Kunnat järjestävät asiointiliikennettä parhaaksi katsomallaan tavalla kuntien olosuhteiden mukaan. Monessa kunnassa taloudellinen tila on haastava, mikä saattaa vaikuttaa joukkoliikennepalveluiden tarjontaan tulevaisuudessa. Liikennepalveluiden kohdalla joissain kunnissa haetaankin säästöjä eri käyttäjäryhmien matkoja yhdistelemällä. Tavoitteellinen peruspalvelutaso toteutuu ainoastaan yhdessä kunnassa. Tulosten perusteella kuntien välistä yhteistyötä tehdään vaihtelevasti ja moni toivookin yhteistyön jatkossa lisääntyvän. Päättäjät kuitenkin kokevat oman kuntansa joukkoliikenteen toimivan melko hyvin eikä ainakaan lähitulevaisuudessa ole sen osalta muutoksia tiedossa.

Bellum iustum : Ciceron käsitys oikeudenmukaisesta sodasta

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen Marcus Tullius Ciceron käsitystä oikeuden­mukaisesta sodasta (bellum iustum). Analysoin hänen filosofisia ja valtio-opillisia teoksiaan, puheitaan sekä kirjeitään tämän asian selvittämiseksi. Aiemmassa tutkimusperinteessä nykytutkijat ovat joko asettuneet puolusta­maan Theodor Mommsenin teoriaa, jonka mukaan roomalaisten sotatoimet mää­ri­teltiin puolus­tavaksi imperialismiksi tai asettuneen sitä vastaan. Tämän toisen kä­sityk­sen merkittävä edustaja on William V. Harris, jonka mukaan rooma­laisilla ei ollut mitään vastaavaa käsitystä varhaisena aikana. Vasta tultuaan osal­liseksi kreikka­laisesta maailmasta, he alkoivat perustella käsityksiään kreikkalai­selle ylei­sölle. Sen jälkeenkään ei käsityksellä välttämättä ollut mitään käytännön vai­ku­tusta roo­malais­ten päätöksentekoon sotaan ja rauhaan liittyvissä asioissa. Tutkimuksessa osoitettiin, että Cicero oli ensimmäinen ajattelija, joka mainitsi eksplisiittisesti bellum iustum-käsitteen. Hänen käsityksensä perustuu roomalai­seen fetiaalioikeuteen ja kreikkalaiseen filosofiaan. Ciceron käsitys oikeudenmu­kaisesta sodasta ei ollut pelkästään formalistinen, vaan hänellä oli selvä eettinen käsitys siitä, että sodan tulee olla oikeudenmukainen. Tämä käsitys ulottuu toimiin niin sotaan lähtiessä, sodan aikana ja sen jälkeen. Cicerolle oli erittäin tärkeää, että sodalla tuli olla pätevä syy (causa). Sotaan tuli lähteä ainoastaan aikomuksena puolustaa Roomaa tai sen liittolaisia. Tämä to­teu­tui Ciceron aikana käytännössä roomalaisten puolustaessa kreikka­laisia liit­to­laisiaan Mithridateen hyökkäystä vastaan tai Caesarin puolustaessa heeduja Galli­assa. Tällä tavalla roomalaiset ylläpitivät luottamussuhdetta (fides) liittolais­tensa kanssa. Cicero ymmärtää tämän laajemmin si­ten, että puolustami­seen kuului se, että Rooma saattoi ennaltaehkäisevästi käydä sotaa sellaista vihollista vas­taan, joka saat­taisi tu­levaisuudessa uhata heitä vakavasti. Ciceron käsitys oikeudenmukaisesta sodasta ei ollut pelkkä teoreettinen käsi­tys, vaan hän aidosti uskoi roomalaisilla olevan käsitys oikeudenmukaisesta so­dasta ja myös käyvän niitä. Näin oli ainakin ennen hänen aikaisiaan si­sällissotia. Hän niin ikään toivoi roomalaisten toimivan oikeudenmukaisesti sodassa.

Ylivelkaisen keskustapuolueen rakennushanke Itä-Pasilassa vuosina 1972–1984. Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9 – Keskustapuolueen puoluetoimistosta Helsingin hovioikeudeksi.

Tämän tutkimuksen aiheena on keskustapuolueen ja sen läheisjärjestöjen pimeä puoluerahoitus ja poliittinen korruptio, joka on osa keskustapuolueen, julkishallinnon, poliisi- ja oikeuslaitoksen, lehdistön ja talouselämän yhteistoimintaa vuosina 1972–1984. Keskustapuolue oli ajanjakson valtapuolue Suomessa, jonka valta ja kyky ohjata yhteiskuntaa olivat suljetussa sääntelytaloudessa suuri. Tutkimuksen pääkysymyksenä on keskustapuolueen puoluerahoitus ja sen hankintatavat. Tutkimuksessa on tutkittu keskustapuolueen taloudelliset kytkennät ja varainhankintamenetelmät vuosina 1972–1984. Tutkimuksessa selvitetään keskustapuolueen yritys rakentaa taloutensa vahvistamiseksi puoluetalo- ja liikekiinteistö Helsingin Itä-Pasilaan vuosina 1972–1984. Keskustapuolue ja sen pääomistama Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9 eivät pystyneet lukuisista yrityksistä huolimatta viemään rakennushanketta loppuun saakka, vaan rakennushankkeen toteutti Osuuspankin omistama rakennusliike Otto Wuorio Oy, joka möi ja vuokrasi talon valtiolle. Valtio rakennutti vuosina 1982–1984 Helsingin hovioikeuden tilat ja vuokratilat valtion virastoille kyseiselle tontille. Keskustapuolue maksatti epäonnistuneen talohankkeensa miljoonavelat veronmaksajilla. Tutkimusmetodina on historiallinen kerronta, jossa päälähteenä on käytetty Kiinteistö Oy Ratamestarinkatu 9:n rakennushankemateriaalia, keskustapuolueen puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan pöytäkirjoja, keskustapuolueen kirjanpitoa, rakennushallituksen pöytäkirja-aineistoa, Helsingin raastuvan- ja hovioikeuden aineistoa, korkeimman oikeuden aineistoa ja Helsingin hovioikeuden toimintaan liittyviä muistelmateoksia. Tutkimus kertoo mitä tapahtui ja miksi. Tämä tutkimus on ensimmäisiä tutkimuksia suomalaisessa puoluehistoriatutkimuksessa, mikä todistaa, että poliittinen korruptio oli osa suomalaista päätöksentekoa 1970-ja 1980-luvulla. Poliittinen korruptio kosketti poliittista päätöksentekoa, rakennusalaa, valtion hallintoa ja oikeuslaitosta. Helsingin hovioikeuden talo, Ratamestarinkatu 9, rakennettiin osana poliittista korruptiota.

Near-infraread observation of supernovae with the Nordic Optical Telescope (NOT)

Supernova (SN) is an explosion of a star at the end of its lifetime. SNe are classified to two types, namely type I and II through the optical spectra. They have been categorised based on their explosion mechanism, to core collapse supernovae (CCSNe) and thermonuclear supernovae. The CCSNe group which includes types IIP, IIn, IIL, IIb, Ib, and Ic are produced when a massive star with initial mass more than 8 M⊙ explodes due to a collapse of its iron core. On the other hand, thermonuclear SNe originate from white dwarfs (WDs) made of carbon and oxygen, in a binary system. Infrared astronomy covers observations of astronomical objects in infrared radiation. The infrared sky is not completely dark and it is variable. Observations of SNe in the infrared give different information than optical observations. Data reduction is required to correct raw data from for example unusable pixels and sky background. In this project, the NOTCam package in the IRAF was used for the data reduction. For measuring magnitudes of SNe, the aperture photometry method with the Gaia program was used. In this Master’s thesis, near-infrared (NIR) observations of three supernovae of type IIn (namely LSQ13zm, SN 2009ip and SN2011jb), one type IIb (SN2012ey), in addition to one type Ic (SN2012ej) and type IIP (SN 2013gd) are studied with emphasis on luminosity and colour evolution. All observations were done with the Nordic Optical Telescope (NOT). Here, we used the classification by Mattila & Meikle (2001) [76], where the SNe are differentiated by the infrared light curves into two groups, namely ’ordinary’ and ’slowly declining’. The light curves and colour evolution of these supernovae were obtained in J, H and Ks bands. In this study, our data, combined with other observations, provide evidence to categorize LSQ13zm, SN 2012ej and SN 2012ey as being part of the ordinary type. We found interesting NIR behaviour of SN 2011jb, which lead it to be classified as a slowly declining type.

Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia

Suomi luopui puolueettomuuspolitiikasta turvallisuuspoliittisena linjanaan kun se liittyi Euroopan unioniin ennen kaikkea turvallisuussyistä. Vaikka Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut ja vaikka se on jatkuvasti laajentanut ja syventänyt yhteistyötään NATOn kanssa, Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut poikkeuksellisen vakaa kylmän sodan jälkeen ennen kaikkea siksi, että maailman voimakkain suurvalta Yhdysvallat on yhä sotilaallisesti läsnä Euroopassa ja Euroopan integraatio on jatkunut ja syventynyt. Suomi on sitonut nykyisen turvallisuuspoliittisen linjansa turvallisuusympäristönsä pysyvyyteen. Viime vuosina NATOn laajentuminen entisen Neuvostoliiton alueelle on voimistanut läntisten suurvaltojen ja Venäjän välistä valtakamppailua ja turvallisuuskilpailua Suomen lähialueella. Viimeistään Ukrainan konflikti on tehnyt ajankohtaiseksi myös kysymyksen Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Tässä artikkeliteoksessa turvallisuuspolitiikan asiantuntijat analysoivat keskeisimpien ulkoisten toimijoiden – EU:n, Ruotsin, Viron, Venäjän, Yhdysvaltojen ja NATOn – merkitystä Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudelle ja Suomen turvallisuudelle sekä pohtivat, onko Suomen syytä muuttaa nykyistä turvallisuuspoliittista linjaansa turvallisuusympäristössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Kirjoittajat myös arvioivat Suomen mahdolliseen sotilaalliseen liittoutumiseen liittyviä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun. Teoksen kirjoittajien toisistaan poikkeavat näkemykset Suomen turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön vakaudesta, NATOn laajentumisen vaikutuksista Itämeren alueella, Venäjän valtapolitiikasta ja sen Suomelle muodostaman sotilaallisen uhan voimakkuudesta, NATOn pelotteen uskottavuudesta ja Yhdysvaltojen sitoutumisesta liittolaistensa puolustamiseen sekä Suomen NATO-jäsenyyden eduista ja haitoista valaisevat laajasti kysymystä Suomen turvallisuudesta ja turvallisuuspoliittisesta ratkaisusta. Suomelle sen geopoliittinen asema Venäjälle strategisesti elintärkeiden Kuolan alueen ja Pietari–Moskova-ydinalueen välittömässä läheisyydessä on ongelmallinen maan turvallisuuden kannalta. Suurvalta Venäjä onkin edelleen keskeisin Suomen turvallisuuteen ja turvallisuuspoliittiseen ratkaisuun vaikuttava ulkoinen toimija. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomella on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus liittoutua Yhdysvaltojen kanssa NATO-jäsenyyden myötä Venäjän potentiaalista sotilaallista uhkaa vastaan. Toisaalta Suomella ei kuitenkaan ole ollut pakottavaa tarvetta siihen, koska se on välillisesti hyötynyt Yhdysvaltojen suurstrategiasta Euroopassa ja koska Venäjän valtapolitiikka on kohdistunut ennen kaikkea entisen Neuvostoliiton alueelle. Vaikka Ukrainan konflikti onkin lisännyt poliittista ja sotilaallista jännitettä Itämeren alueella, tämän teoksen perusteella on kuitenkin mahdotonta antaa yksiselitteistä vastausta siihen, pitäisikö Suomen sen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneen muutoksen seurauksena liittyä NATOn jäseneksi vai ei. Halutessaan Suomi voi siis edelleen jatkaa nykyisellä turvallisuuspoliittisella linjallaan sotilaallisesti liittoutumattomana valtiona, mutta samalla sen täytyy kuitenkin pitää myös sotilaallinen liittoutuminen avoimena turvallisuuspoliittisena vaihtoehtona tulevaisuudessa.

Syyteneuvottelumenettely yhdenvertaisuuden näkökulmasta

Rikosasioiden monimutkaistuessa ja sitä mukaa käsittelyaikojen pidentyessä on pyritty löytämään erilaisia rikosoikeudellisen järjestelmän voimavaroja säästäviä menettelytapoja. Säännökset uudesta rikosprosessin muodosta, syyteneuvottelusta, tulivat Suomessa voimaan 1.1.2015. Syyteneuvottelumenettely tarkoittaa yleisesti tilannetta, jossa syytetty suostuu tunnustamaan tekonsa ja valtio luopuu vastineeksi osittain rangaistusvaatimuksestaan. Tässä tutkielmassa suomalaiseen rikosprosessiin sisällytettyä syyteneuvottelumallia tarkastellaan erityisesti rikosoikeudellisen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta syyteneuvotteluun liittyvä perusongelma on, ettei menettely takaa samanlaisten tapausten yhdenmukaista käsittelyä. Syyteneuvottelu mahdollistaa sen, että samankaltaisista teoista voidaan määrätä erilaiset rangaistukset osittain sattumanvaraisin perustein. Tutkielman oikeusvertailevan osuuden tarkoituksena on tarkastella, millaisena suomalainen syyteneuvottelu näyttäytyy verrattuna ulkomaisiin vastineisiinsa. Syyteneuvottelujärjestelmä mahdollistaa useita yhdenvertaisuusongelmia, joten se ei luo parhaita mahdollisia edellytyksiä prosessuaalisen yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Ongelmakohdat on luonnollisesti tärkeää tiedostaa, mutta omasta mielestäni ne vaikuttavat loppupeleissä hyvin periaatteellisilta. Syyteneuvottelulla saavutetaan prosessiekonomisiin näkökohtiin liittyviä merkittäviä etuja, jotka perustellusti puoltavat joustamista yhdenvertaisuudesta. Yhdenvertaisuus ei ole mikään sellainen absoluuttinen itseisarvo, jota tulisi kunnioittaa kaiken muun yläpuolella, vaan nimenomaan on tärkeää muistaa myös muut näkökohdat. Nykyistä soveltamisalarajoitusta tulisi harkita tulevaisuudessa uudelleen, koska siihen liittyy tietynlaisia epäjohdonmukaisuuksia. Syyteneuvottelun ulottamista ainakin törkeään huumausainerikokseen ja/tai eräisiin seksuaalirikoksiin olisi syytä pohtia tarkemmin. Toinen asia, jota mielestäni olisi syytä harkita uudelleen, liittyy asianomistajan asemaan, koska nykyinen asianomistajan vahva asema syyteneuvottelussa voi olla yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta uhka.

Seesteisyydestä siimekseen. Vasemmistoliiton suhtautuminen Suvi-Anne Siimekseen tämän puheenjohtajakaudella

Tämä tutkielma tarkastelee Vasemmistoliiton ja Suvi-Anne Siimeksen välistä suhdetta Siimeksen seitsemän ja puoli vuotta kestäneen puheenjohtajakauden aikana. Fokuksessa on puoluelehdissä käyty lehdistökeskustelu puolueen ja puheenjohtajan välillä. Suvi-Anne Siimes valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi vuonna 1998, kun puolue oli ollut olemassa vain kahdeksan vuotta ja vasta hahmotteli ensimmäistä puolueohjelmaansa. Uuden puheenjohtajan avulla Vasemmistoliitto pyrki kasvattamaan suosiotaan ja muokkaamaan puolueen ideologiaa 2000-luvulle sopivaksi. Siimeksen mediaosaamisen uskottiin tuovan puolueelle lisää suosiota erityisesti naisten ja korkeasti koulutettujen keskuudessa. Vaikka osa aluksi epäilikin Siimeksen kykyjä, oli ihailu lähes varauksetonta hänen tultuaan valituksi puheenjohtajaksi. Siimeksen puheenjohtajuudella tavoiteltiin puolueelle parempaa julkisuuskuvaa, mutta osa vasemmistoliittolaisista tahtoi uudistaa puolueen kokonaan Siimeksen avulla. Alun seesteinen yhteiselo rikkoutui vuonna 2003 Vasemmistoliiton jäätyä eduskuntavaalien jälkeen oppositioon ja poliittisten linjaerojen tultua paremmin esiin. Varsinkin puolueen ammattiyhdistystaustaiset alkoivat haastaa Siimestä puolueen poliittisista linjauksista. Lopullinen välirikko tapahtui maaliskuussa 2006, jolloin Siimes ilmoitti eroavansa Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta kesken kolmannen puheenjohtajakautensa. Tuolloin puolueessa oli vakavia ristiriitoja, jotka ilmenivät julkisena riitelynä ja arvosteluna puolin ja toisin puheenjohtajan ja puolueen eduskuntaryhmän välillä. Siimeksen ero tuli kuitenkin lähes kaikille yllätyksenä. Ristiriidoista huolimatta Siimeksen haluttiin toimivan puolueen keulakuvana vielä yksissä eduskuntavaaleissa. Puheenjohtajan eron aiheuttaman kohun jälkeen Vasemmistoliitto kokosi nopeasti joukkonsa ja uskoi parempaan tulevaisuuteen uuden puheenjohtajan avulla. Ensisijaisena lähdeaineistona käytän lehdistömateriaalia. Päähuomio on Vasemmistoliiton puoluelehdissä käytävässä lehdistökeskustelussa. Puoluelehtien vertailuna on käytetty muuta lehdistömateriaalia. Lehdistömateriaalin tukena on toiminut useiden vasemmistoliittolaisten muistelmat ja omaelämäkerrallisia teokset, jotka valottavat tapahtumia Vasemmistoliitossa Siimeksen puheenjohtajakaudella. Lehdistöaineistoa tukee laaja-alainen valikoima tutkimuskirjallisuutta niin poliittisen historian, valtio-opin, mediatutkimuksen kuin sukupuolentutkimuksenkin alalta.

Takaisin luontoon: Jevgeni Zamjatinin romaanin Me ja Lois Lowryn romaanin The Giver vertaileva analyysi ekokriittisestä näkökulmasta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisina luonto ja luonnollisuus esiintyvät Jevgeni Zamjatinin klassikkodystopiassa Me (1921) ja Lois Lowryn nuorille aikuisille suunnatussa dystopiassa The Giver (1993). Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esille luonnon ja luonnollisuuden kirjalliset representaatiot teosten ekokriittisen luennan kautta. Kirjallisuuden ekokriittinen tarkastelu auttaa hahmottamaan ihmisten luontosuhdetta ja luontoon liittyviä asenteita. Tämä puolestaan auttaa ymmärtämään ihmisten luontoon liittyvää toimintaa ja ajalleen tyypillisiä kiistakysymyksiä. Me ja The Giver -dystopiaromaanit sopivat luontoteeman tarkasteluun, koska teokset edustavat oman aikansa käsityksiä luonnosta ja tuovat niitä esille eri tavalla. Dystopiakirjallisuuden nähdään ammentavan aiheita todellisuudesta ja kuvailevan tulevaisuutta, jota tulisi kaikin tavoin välttää. Dystopian keinoin lukijat halutaan tavallisesti saada tietoisiksi vallitsevista ongelmista ja herättää heidät toimimaan. NA-dystopialle ominainen toivon kipinä haastaa klassiselle dystopialle ominaisen toivon puuttumisen. Näiden toisistaan poikkeavien dystopialajien voidaankin nähdä pyrkivän aktivoimaan lukijat poliittiseen toimintaan ja yhteiskunnalliseen ajatteluun eri keinoin. Analyysissa on käytetty vertailevaa kirjallisuudentutkimusta ja tarkasteltu molempien teosten luontokuvauksia, elottoman ja elollisen luonnon esiintymistä sekä luonnon asemaa totalitaristisessa dystopiayhteiskunnassa. Lisäksi, haastaen ongelmallinen kahtiajako luonnon ja kulttuurin välillä, ihmisyyttä käsitellään osana luontoa, jolloin tarkastelun kohteena on ollut myös ihmisen luonnollisina pidettyjen piirteiden näyttäytyminen, ihmisen eläimellistäminen sekä ihmisen primitiivisyyden ilmentymät analysoitavissa teoksissa. Tutkimus osoitti, että luonto esiintyy molemmissa teoksissa melko samanlaisena: kukistettuna yhteiskunnan sisällä ja kukoistavana sen ulkopuolella. Zamjatinin romaanissa steriili, lasista rakennettu Ainoa Valtio pyrkii sulkemaan luonnon kokonaan valtion ulkopuolelle. The Giverissä luonto näyttäytyy yhteiskunnan sisällä puutarhamaisena, keinotekoisena ja hallittuna, mutta pääosin yhteiskunnasta eristettynä. Molemmissa romaaneissa totalitaristiset valtiot ohjaavat luonnonvoimat uomiinsa ja eristävät ihmiset niin fyysisesti kuin symbolisestikin luonnosta tarkoituksenaan luoda ja ylläpitää täydellinen yhteiskunta. Ihmisluonnolle ominaiset luonnollisina pidetyt piirteet eliminoidaan konfliktien välttämiseksi, jolloin valtio mahdollistaa oman mahtinsa ja yhteiskuntansa jatkuvuuden. Utopiayhteiskunnalle ominainen staattisuus ja ajattomuus sotii luonnolle ominaisen muutoksen ja dynaamisuuden kanssa, jolloin luonnolla ei ole paikkaa ”täydellisessä” utopiayhteiskunnassa.

Talouskasvun edistäminen köyhyyspolitiikassa

Tutkielman aiheena on köyhyyden vähentäminen talouskasvua edistämällä. Tutkimuskysymys on, miten talouskasvu vaikuttaa köyhyyteen ja kuinka poliittisessa päätöksenteossa voitaisiin huomioida saatuja tutkimustuloksia. Tutkielmassa pyritään tunnistamaan, millaisella politiikalla talouskasvusta saisi köyhiä suosivampaa. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuuskatsaus. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että talouskasvu keskimäärin hyödyttää köyhiä, mutta valittu empiirinen malli vaikuttaa tuloksiin. Tässä tutkielmassa mukana olleissa empiirisissä malleissa talouskasvu keskimäärin hyödytti köyhiä korkeintaan saman verran kuin muuta väestöä. Tulevaisuudessa köyhyyspolitiikan pitäisi perustua enemmän eriarvoisuuden vähentämiseen kuin talouskasvun edistämiseen. Tällä hetkellä on kuitenkin olemassa alueita, joissa eriarvoisuuden vähentämisellä ei tulla saavuttamaan niin merkittävää köyhyyden vähentymistä kuin talouskasvun avulla on mahdollista. Eriarvoisuus on tekijä, joka vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin ansaita ja kerätä varallisuutta. Lisäksi se on tekijä, joka vaikuttaa siihen, kuinka hyvin valtio onnistuu vähentämään köyhyyttä. Talouskasvun lisäksi valtiossa pitää olla sopivat olosuhteet, jotta köyhyys vähenisi, pelkkä talouskasvu ei ole riittävää. Eriarvoisuuden vähentäminen on keino, jolla talouskasvusta saadaan enemmän irti köyhyyden vähentämiseksi