Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi

The resources of the step family and the children’s well-being The present study investigates children's well-being in stepfamilies and fac¬tors, both external and internal, that are related to the children's well-being. Of the external factors, the study focuses on factors related to the structure of the stepfamily, parents' education, socio-economic status and factors related to work, livelihood and living conditions. The internal resources include the general functioning of the family, parenthood and parenting, family support networks and issues that the stepfamilies themselves consider important. Another important resource in a stepfamily is a functioning network of human relationships, which in the present study is approached from the maternal viewpoint. Changing family relations are considered a potential threat to the children's well-being. Therefore, in addition to looking into the stepfamily's resources, the other important goal of the study is to explore other factors potentially related to the well-being of children living in stepfamilies. In view of the stepfamily's resources, it is important to explore how the functioning of the relationships network is linked with the child's well-being. The study employs survey and interview data. The survey data (n=2236) are part of national survey data on the well-being of families and children and factors impacting them which were gathered as part of ”Origins of Exclusion in Early Childhood”, a research project carried out in 2002. The data consists of 667 stepfamilies. The interview data consists of interviews with 24 parents in stepfamilies. In the study, the analyses of survey and interview data are combined. Both descriptive statistical analyses and multivariate methods are employed. Content analysis is employed in the analysis of the interview data. The results indicate that the stepfamilies’ resources in general but their external resources in particular differed from those of the nuclear and single-parent families. The level of education and the socio-economic status of the stepfamily parents were somewhat lower than those of the nuclear family parents. The differences in relation to single-parent families were primarily related to the better economic status of the stepfamilies. The analysis of internal resources showed relatively minor differences: the stepfamilies assessed themselves a somewhat better general functioning of the family than did the nuclear families. Parenting issues caused more disagreement in stepfamilies than in nuclear families. The analysis of the functioning of the human relations in stepfamilies showed that the stepfamily mothers experienced the external relationships of the family (e.g., between the child and the absent father) as significantly more problematic than the relationships within the stepfamily. Living in a stepfamily thus challenges the functioning of the relationship between the child and the absent father. As a result of the analysis of the relationships networks in the stepfamilies, three groups were formed. One group had the nuclear family as an ideal goal, another valued an extended family composed of a variety of relationships, and the third one appreciated a strong intimate relationship between the parents. In the present study, the most common group was the multi-relationship, extended type of stepfamily. In conclusion, living in a stepfamily does not seem to pose a risk to the child’s well-being, but it may influence the family’s resources and thus have an indirect effect on the child’s well-being. In view of the resources of the stepfamily, the child’s well-being was best supported by a functioning network of human relationships in the stepfamily: there was a distinct connection with the children’s problems and the non-functioning of the relationships network. According to the mothers, the internal relationships in the stepfamily seemed to be more important than the external relationships of the family. A child’s functioning relationship with the absent father can be viewed as a positive resource, supporting the child’s well-being in the stepfamily.

Johdon coaching: Rajanvetoja, taustateorioita ja prosesseja

Johdon coaching on henkilokohtainen johdon kehittamisen menetelma, jossa coach auttaa coachattavaa itse loytamaan omaa kehittymistaan ja toimintaansa koskevia ratkaisuja. Johdon coaching on lisaantynyt maailmalla ja Suomessa voimakkaasti viimeisten vuosien aikana. Kasvaneesta suosiosta huolimatta johdon coachingia on tutkittu vahan Suomessa. Tassa tutkimuksessa tutkittiin, miten johdon coaching maaritellaan ja miten se eroaa sita lahella olevista menetelmista, seka mitka ovat johdon coachingiin liittyvat taustateoriat ja miten johdon coachingia toteutetaan. Tutkimus pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin. Tama vaitoskirja koostuu kahdesta osasta. Tyossa on kasiteanalyyttinen ja aikaisempaa teoreettista kirjallisuutta analysoiva osuus seka laadulliseen tutkimukseen pohjautuva empiirinen osuus. Tutkimuksen empiirisen osan aineisto tuotettiin teemahaastattelemalla 29:aa johdon coachingia toteuttanutta henkilda. Tutkimuksen tuloksista tulee esille johdon coachingin prosessimainen, tavoitteellinen ja systemaattinen luonne. Johdon coaching voidaan erottaa sita lahella olevista kasitteista, kuten terapia, koulutus, liikkeenjohdon konsultointi, mentorointi ja tyonohjaus, joskin rajanvedot eri kasitteiden valilla ovat epamaaraisia. Johdon coachingissa hyodynnetaan useita taustateorioita. Tyypillisesti eri taustateorioita yhdistetaan toisiinsa. Johdon coachingia voidaan toteuttaa eri lahtokohdista kasin ja eri tavoin, mutta tyypillisin toteutustapa on kuitenkin coachin ja coachattavan valinen keskustelu.

Koulutetut maahanmuuttajat työmarkkinoilla. Tutkimus korkeakoulututkinnon suorittaneiden maahanmuuttajien työllistymisestä ja työurien alusta Suomessa

Maahanmuuttajien määrä on Suomessa merkittävämmin lisääntynyt vasta 1990- ja 2000-luvuilla. Vuonna 2010 Suomessa asui lähes 170 000 ulkomaan kansalaista. Tavallisimmin Suomeen muutetaan avioliiton, paluumuuton tai pakolaisuuden vuoksi. Pieni, joskin kasvava joukko muuttaa työn tai opiskelun vuoksi. Myös kansalaisuuksien, koulutustaustojen, ammattien jne. kirjo muuttajien joukossa on suuri. Ulkomaan kansalaisten lisääntyessä Suomessa on jouduttu kohtaamaan monenlaisia maahanmuuttoon liittyviä haasteita, joista työllistymiseen liittyvät kysymykset eivät ole vähäisimpiä. Tutkimuksessa tarkastellaan lähtömaassaan korkeakoulututkinnon suorittaneiden maahanmuuttajien työllistymistä ja työuran alkua Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat Suomessa työllistyneet, minkälaisia heidän työuriensa alut ovat Suomessa olleet ja miten he ovat onnistuneet uudessa maassa hyödyntämään lähtömaassa hankkimaansa koulutusta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten maahanmuuttajien lähtömaan erilaiset elämäntilanteet, olosuhteet ja valinnat ovat vaikuttaneet työuran muotoutumiseen Suomessa. Tutkimuksen aineisto muodostuu kysely- sekä haastatteluaineistosta. Kyselyaineiston (n=99) tarkoituksena on luoda määrällistä kuvaa korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työllistymisestä Suomessa. Numerotietojen taakse jää kuitenkin näkymättömiin tieto maahanmuuttajien yksilöllisistä kokemuksista liittyen työllistymiseen ja työuran muotoutumiseen uudessa maassa. Toisena aineistona hyödynnettävän elämäkerrallisen haastatteluaineiston (n=20) kautta on mahdollista tehdä näkyväksi ne tutkittavien yksilölliset työ- ja koulutusuraan liittyvät valinnat, joita maahanmuuttajat ovat tehneet niin lähtömaassa kuin Suomessa sekä ne tilanteet ja olosuhteet, joissa tutkittavat ovat lähtömaassa eläneet ja joiden pohjalta he ovat tulleet Suomeen ja Suomen työmarkkinoille. Aineistoissa mukana olevat maahanmuuttajat olivat pääosin avioliiton, paluumuuton sekä pakolaisuuden vuoksi Suomeen tulleita. Vain muutama oli tullut työn vuoksi. Maahanmuuttajien työmarkkina-asemaa selitetään usein maahanmuuttajien resursseilla, kuten kielitaidolla, koulutuksella, työkokemuksella, sosiaalisten suhteiden ja verkostojen laadulla ja määrällä jne. Myös maahanmuuttajiin kohdistuvilla syrjivillä ja ennakkoluuloisilla asenteilla on keskeinen merkitys työllistymisessä. Koulutuksen ollessa yksi keskeisimmistä työmarkkina-asemaa määräävistä tekijöistä, tulisi koulutettujen maahanmuuttajien sijoittua hankitun tutkinnon oikeuttamiin tehtäviin. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että työllistyminen oli maahanmuuttajilla vaikeaa hyvästä koulutuksesta huolimatta. Kyselyaineistoon vastanneista vain muutama (6 %) oli työssä heti Suomeen muuttovuoden lopussa, kolme vuotta Suomessa asuttuaan työssä oli runsas kolmannes (35 %) ja aineistonkeruuhetkellä eli vuonna 2004 työssä oli 38 % vastaajista. Työsuhteet olivat tutkittavilla useimmiten määräaikaisia ja kestoltaan lyhyitä. Lisäksi työurat koostuivat runsaasta työttömyydestä sekä koulutukseen osallistumisesta. Myönteistä kuitenkin oli, että mikäli korkeakoulutetut maahanmuuttajat onnistuivat Suomessa työllistymään, vastasi työ usein joko kokonaan tai ainakin osittain hankittua korkeakoulututkintoa. Korkeakoulutettujen maahanmuuttajien työuran alut Suomessa voidaan tyypitellä kolmeen ryhmään, joista kukin jakaantui vielä kahteen alaryhmään siten, että kaiken kaikkiaan saatiin kuusi erilaista työuran alun tyyppiä: koulutusta vastaava vakaa ja vakiintuva ura, koulutusta osittain vastaava sekaura ja laskeva ura sekä koulutusta vastaamaton sisääntuloura ja työttömän ura . Haastatteluaineiston kautta tarkastellaan korkeakoulutettujen maahanmuuttajien yksilöllisiä elämänuria lähtien liikkeelle korkeakoulutettujen maahanmuuttajien lähtömaassa tekemistä ura- ja ammatinvalinnoista jatkuen Suomeen muuton kautta aina työuran muotoutumiseen Suomessa. Haastatteluja toisistaan erottelevina keskeisinä teemoina olivat toisaalta pärjääminen Suomessa ja suomalaisilla työmarkkinoilla toisaalta elämän muotoutuminen lähtömaassa ja nimenomaan siellä tehdyt ura- ja ammatinvalinnat ja niihin liittyvät kokemukset ja elämäntilanteet. Näiden kriteerien pohjalta aineisto jakaantui kolmeen ryhmään, jotka nimettiin pärjääjiksi, harhailijoiksi ja sinnittelijöiksi. Pärjääjien kertomukset muotoutuivat tietyllä tavalla myönteisen kehän kautta: niin lähtömaassa tehdyt ammatinvalinnat kuin työuran muotoutuminen Suomessa tapahtuivat suhteellisen vaivattomasti. Useimmiten työt Suomessa vastasivat lähtömaassa hankittua koulutusta. Omiin uravalintoihin oltiin myöhemmin myös tyytyväisiä. Harhailijoille oman paikan löytyminen oli puolestaan hankalampaa. Leimallista tälle ryhmälle oli tietynlainen valintojen vaikeus sekä tyytymättömyys omiin aikaisemmin tehtyihin ratkaisuihin. Jotkut harmittelivat nuorena tekemiään uravalintoja niin, että päättivät Suomessa hankkia kokonaan uuden ammatin. Muutto Suomeen merkitsi useimmille ammatillisen aseman laskua. Sinnittelijät kertoivat jo lähtökohdiltaan kahteen muuhun ryhmään nähden hyvin erilaista tarinaa. Tämän ryhmän lähes koko elämä lähtömaassa oli sodan ja levottomuuksien sävyttämää. Tämä näkyi myös ammatinvalinnassa: opiskelupaikka oli saatettu valita esimerkiksi sen perusteella, missä oli milloinkin turvallista opiskella. Myös Suomeen muutto erosi kahdesta aikaisemmasta ryhmästä, sillä lähtö entisestä kotimaasta oli tapahtunut usein hyvinkin yllättäen vailla etukäteissuunnittelua tilanteiden kärjistyttyä nopeasti. Suomessa työelämään pääseminen oli kaikille sinnittelijöille vaikeaa ja haastatteluhetkellä useilla vielä hyvin alkutekijöissä. Hyväkään koulutus ei aina takaa maahanmuuttajille työtä uudessa maassa, sillä hankittua tutkintoa ja osaamista ei ole helppo siirtää maasta toiseen. Pahimmassa tapauksessa vieraassa maassa suoritettu korkeakoulututkinto voi kokonaan mitätöityä uudessa maassa ja korkeakoulututkinnon myötä hankittu osaaminen menettää täysin arvonsa. Kyse on niin yksilön kuin yhteiskunnankin resurssien tuhlaamisesta tilanteessa, jossa maassa pysyvästi asuvat koulutetut maahanmuuttajat työskentelevät tavalla tai toisella koulutustaan vastaamattomissa epävakaissa töissä, työmarkkinoiden laitamilla tai ovat kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella.

Saksan opiskelijasta saksan opettajaksi. Aineenopettajaopiskelijan ammatillinen kasvu ohjatussa harjoitttelussa

Tutkimuksessani tarkastelin, miten ammatillinen kasvu ilmenee saksan opetusharjoittelijoiden näkemyksissä ja toiminnassa opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvan ohjatun harjoittelun aikana. Keräsin tutkimusaineiston lukuvuosina 2007–2010 kaikilta saksan opetusharjoittelijoilta, jotka suorittivat ohjatussa harjoittelussa vähintään 15 op Turun normaalikoulussa. Tutkimusaineistona käytin henkilökohtaisia harjoittelusuunnitelmia (HOPS) ja reflektiovihkoja, jotka ovat ohjatun harjoittelun normaaleja työvälineitä. Täydensin aineistoa ohjatun harjoittelun alussa toteutetulla kyselyllä ja harjoittelun päätteeksi tehdyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Toimin tutkimuksen aikana Turun normaalikoulussa saksan opettajana ja aineryhmän harjoittelusta vastaavana opettajana. Tutkimuskysymykset tarkentuivat aineistolähtöisesti. Ensimmäinen tutkimuskysymys liittyi siihen, miten harjoittelijoiden ideaalit hyvästä vieraan kielen opetuksesta ja henkilökohtaiset tavoitteet toteutuivat ohjatun harjoittelun aikana. Alkukyselyn pohjalta ideaaleiksi nousivat vuorovaikutus ja monipuoliset työtavat, kulttuurin opettaminen, tavoitekielen käyttö luokkakielenä sekä selkeä kieliopin opetus. Tutkimuksessa kävi ilmi, että alkukyselyssä esiin tullut hyvän opettajan tai vieraan kielen opetuksen ideaali ei välttämättä näy opettajaksi opiskelevan HOPSeihin kirjatuissa henkilökohtaisissa tavoitteissa tai toteudu hänen harjoitustunneillaan. Parhaiten opetusharjoittelijat kokivat onnistuneensa vuorovaikutuksen luomisessa oppilaisiin ja opiskelijoihin sekä monipuolisten työtapojen käytössä. Eriyttäminen ja oppimaan oppimisen ohjaaminen koettiin hankalina. Suurin osa harjoittelijoista oli tyytyväisiä siihen, miten he onnistuivat tuomaan kulttuuria opetukseensa, kun taas tavoitekielen käyttö luokkakielenä ja kieliopin opetus koettiin haasteellisiksi. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin, millainen ammatillinen näkemys vieraan kielen opiskelijalla on ohjatun harjoittelun jälkeen. Opetusharjoittelijat korostivat opettajan kasvatustyötä ja opettajien välistä yhteistyötä. Ajatus toimia saksan tai vieraan kielen opettajana oli vahvistunut pedagogisten opintojen aikana. Kolmas tutkimuskysymys kohdistui sen selvittämiseen, miten HOPS ja reflektiovihko toimivat harjoittelijoiden kasvun tukena. Harjoittelijoiden kirjallinen itsereflektio vaihteli syvällisistä pohdinnoista niukkiin merkintöihin. Suurimmassa osassa reflektiovihoista harjoittelijat olivat miettineet palautteissa esille tulleita asioita. HOPS ja reflektiovihko ovat tämän tutkimuksen perusteella toimivia harjoittelun ohjauksen välineitä, kunhan harjoittelijoita ohjataan niiden käytössä. Itsereflektion merkityksen puolesta puhuu se, että harjoittelijat, jotka olivat myös kirjallisesti pohtineet saksan käyttöä luokkakielenä, olivat muita tyytyväisempiä siihen, miten he kokivat onnistuneensa luokkakielen käytössä.

Tutkivan oppimisen ja ongelmalähtöisen oppimisen hyödyntäminen tuotantotalouden opetuksessa

Työn tavoitteena on esittää erilaisia mahdollisuuksia tutkivan oppimisen hyödyntämiseen tuotantotalouden koulutusohjelmassa. Työssä esitetään näiden opetusfilosofioiden perusperiaatteet. Lisäksi tutkitaan tutkivan oppimisen tuottamia hyötyjä koulutusohjelmalle, opiskelijoille ja tuleville työnantajille. Mukaan on otettu muissa yliopistossa hyödynnettyjä tapoja, mutta myös kehitetty erityisesti tuotantotalouden erityispiirteet huomioivia sovellettuja menetelmiä. Lisäksi tarkastellaan tuotantotalouden koulutusohjelmassa tuotettua ongelmalähtöiseen opiskeluun perustuvaa kurssia ”Toimitusketjun johtamisen teoriatyöpaja”. Työssä esitetään myös suunnitelma uusimuotoiselle, tutkivaan oppimiseen nojautuvalle ”Kandidaatintyö- ja seminaari” –kurssille. Kirjallisuuskatsauksessa perehdytään oppimisen ja muistin toiminnan perusteisiin. Tämän jälkeen esitellään näille periaatteille rakentuneiden tutkivan oppimisen ja ongelmalähtöisen oppimisen lähestymistavat ja menetelmät opetuksessa. Teorian pohjalta esitetään konkreettisia ideoita tutkivan oppimisen hyödyntämiseen opetuksessa. Tutkimuksen kahdesta case –tapauksesta ensimmäisessä esitetään, miten opiskelijat kokevat ongelmiin perustuvalla kurssilla opiskelun. Toinen case esittää, kuinka uusimuotoinen Kandidaatintyö- ja seminaari –kurssi on luotu ja miten se tukee taitoja, joita he tulevat tarvitsemaan myöhemmissä opinnoissaan ja työelämässä.

Venäläistä rulettia – Nuorten perhesuunnittelun esteet ja tarpeet Pietarissa ja Riiassa

Latviassa ja Venäjällä heikko demografinen tilanne on lisännyt keskustelua seksuaali- ja kansalaisoikeuksista sekä valtion merkityksestä niiden toteuttamisessa. Väestöpolitiikassa näkyy yhteiskunnallinen tilanne sekä sen kyky ja mahdollisuudet huomioida nuorten perhesuunnitteluun liittyviä tarpeita. Huomion kohteena on myös palvelujärjestelmä ja siinä toteutuva yksilöllinen taso. Tutkin perhesuunnittelua kokonaisvaltaisesti, mikä ilmenee erilaisten polkuriippuvuuksien tarkasteluina. Mielenkiintoiseksi kohteen tekee entisten sosialististen valtioiden erityislaatuisen murroksen läpikäyminen. Perhesuunnittelu on osa seksuaali- ja ihmisoikeuksia. Siihen kuuluu seksuaaliterveydestä tiedottaminen ja ohjaus sekä siihen liittyvät toimenpiteet. Perhesuunnittelu sisältää niin sosiaaliset, kasvatukselliset kuin lääketieteellisetkin näkökulmat. Siihen liitetään myös moraalisia ja taloudellisia näkemyksiä, sekä politiikkaa ja henkilökohtaisuutta. Tutkimustehtäväni on nuorten perhesuunnittelun esteet ja tarpeet Riiassa ja Pietarissa. Sovellan metodologisena lähestymistapana sosiaalihistoriallista ja etnografista tutkimusotetta, jolloin perinteen vaikutusten, kulttuuristen rakenteiden ja yksilöllisten toimintatapojen ymmärtäminen mahdollistuu. Aineisto koostuu viranomaishaastatteluista sosialismin kaudella toteutuneesta sekä nykyisestä perhesuunnittelusta ja nuorten haastatteluista Pietarissa ja Riiassa. Perehdyn myös lisääntymisterveyteen liittyviin sanomalehtiartikkeleihin sekä Latviassa että Venäjällä. Lisäksi havainnoin seksuaalineuvontatilanteita Pietarissa. Sekä sosialismin aikana että nykyään painottuvat väestönkasvun odotukset, joita tuetaan sukupuoli- ja moraalikasvatuksen avulla. Perhesuunnittelun esteiden analyysin tuloksissa on nähtävissä sosiaalisten olosuhteiden ja rakenteiden merkitys. Jälkisosialistisesta riskiyhteiskunnasta puuttuvat yhteiskuntaan integroitumisen mahdollistavat instituutiot. Tämä ilmenee yhteiskunnallisena vastuuttomuutena. Universaalit palvelut ovat suurelta osin peräisin sosialismin ajalta. Kaupalliset yritykset tekevät lähinnä teknisiä, yksittäisiä ehkäisyvälineisiin liittyviä interventioita nuorten elämään. Teini-ikäiset jätetään oman harkintansa varaan. Latviassa perhesuunnitteluun liittyvä ennalta ehkäisevä toiminta on huomioitu uudessa lisääntymisterveyslaissa, mutta sen heikko toteutus tuo sen lähelle neuvostoaikaista kulttuurikonventiota, jossa määrällisillä suoritteilla ja sekundaaripreventiolla on arvoa. Venäjällä voimavarat kohdentuvat jälkihuollon palveluihin. Foucaultin valta-analyysi kertoo strategiasta, jossa ihminen sisäistää vallankäytön osaksi omaa ajatteluaan ja toimintaansa. Tässä näkökulmassa yksilöllinen, yhteiskunnallinen ja historiallinen ulottuvuus limittyvät toisiinsa. Vallan muodot ovat yhteiskunnan rakenteissa. Väestöpolitiikan avulla tuotetaan tietoa ja muovataan hallitsemisen kohteita. Osa haastatelluista nuorista omaksui yhteiskunnan passiivisuuden osaksi omaa toimintaansa. He eivät tiedostaneet palvelujärjestelmän puutteita eivätkä kyseenalaistaneet sen oikeutusta. Myös lehtiartikkelit ja viranomaishaastattelut tukivat osittain seksuaalikasvatuksen sivuuttamista. Silloin hyväksyttävänä totuutena pidettiin väestöpolitiikkaa, jossa on annettu tilaa populistisille suuntauksille. Sekä Latviassa että Venäjällä ilmaistiin tavoitteita väestön kasvusta. Kansainvälisten seksuaalioikeuksien maihinnousu ei ole poistanut ääri uskonnollisten ja osittain kansalaisjärjestöjen puitteissa tapahtuvaa perhesuunnittelun vastustusta. Näissä suuntauksissa vaikutetaan ihmisten moraaliin ja vastustetaan yhteiskunnan interventioita kieltämällä seksuaalikasvatus. Sosialismin aikana sosiaali- ja terveydenhuoltoa toteutettiin totalitaristisessa, suljetussa yhteiskunnassa tiukasti rajatuilla voimavaroilla. Tuolta ajalta peräisin oleva viranomaisten yleinen medikalisoitunut ja tekninen lähestymistapa estää osittain nuoren valtaistumista. Vieläkin heikko tiedottaminen ja puutteellinen koulutus vaikuttavat ammattilaisten keskuudessa. Yksi haitallisista perhesuunnitteluun kuuluvista uskomuksista oli hormonaalisen ehkäisyn aiheuttamat ongelmat. Lisäksi pelättiin heikkotasoisesti tehtyjen aborttien aiheuttavan hedelmättömyyttä. Uskomukset ovat eläneet vieläkin, kun osa asiantuntijoista kannusti ensimmäisen raskauden päättymistä synnytykseen. Näillä käsityksillä on ollut taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle myös kansalaisten keskuudessa. Sukuyhteisöjen ja verkostojen oleellinen merkitys teini-ikäisen arjessa ja selviytymisessä painotti perinteistä sosialisaatiota. Uskomusten lisäksi nuorten heikko taloudellinen tilanne on ohjannut heitä ehkäisyssä luonnonmenetelmien käyttöön. Neuvostoaikainen seksuaalikielteisyyden perinne on vaikuttanut myös sukupolvien kyvyttömyyteen keskustella aiheesta. Yleisen ennaltaehkäisevän neuvonnan puuttuminen on suunnannut suurta osaa nuoria mallioppimiseen, jossa esimerkit ovat nousseet satunnaisista löydöistä. Toisaalta työntekijöiden neuvokkuus ja aloitteellisuus erilaisissa ohjaamistilanteissa, toimintatavoissa ja instituutioiden perustamisissa kuvaavat eettistä vastuunottoa ja paneutumista nuorten perhesuunnittelun toteutumiseen sekä sen mahdollisuuksiin. Perhesuunnitteluun liittyvän tiedonsaannin parantamiseksi viranomaiset ovat aloittaneet nuorten vertaisryhmiä. Lisäksi yhtenä uutena virallisena lähestymistapana oli neuvostoaikana kielletty psykoterapeuttisen suuntauksen avoin käyttöönotto. Myös nuorille suunnattuja palveluja niin lainsäädännön kuin instituutioiden tasolla on saatu aikaan. Nämä myönteiset tapaukset jäivät kuitenkin yksittäisiksi, osittain joidenkin työntekijöiden omakohtaisen sitoutumisen varaan toimiviksi. Tutkimuksessa nousee esiin yhteiskunnan vastuu erityisesti haavoittuvien ryhmien kohdalla. Nuoret ovat tiedoiltaan ja kokemuksiltaan heikossa asemassa. Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta julkisilla ja ennaltaehkäisevillä palveluilla on keskeinen merkitys etenkin niiden kohdalla, jotka tarvitsevat runsaasti palveluja. Usein tähän ryhmään kuuluvat ovat passiivisia tiedon hakijoita. Tutkimus tuo esille perhesuunnittelun palvelujärjestelmään ja sen kohderyhmään kuuluvan moniulotteisuuden, jossa toisiinsa nivoutuvat kulttuuriset myytit, uskomukset, tabut, toimintatavat ja tietämys. Näiden polkujen avaaminen tässä tutkimuksessa edistää perhesuunnittelun esteiden tunnistamista ja niihin soveltuvien ratkaisukeinojen löytymistä.

Merivoimat ja viranomaisten tukeminen 2030

Tulevaisuuden ennakoinnissa ja varautumisessa nojaamme usein kokemuksiimme menneestä. Tarkasteltaessa historiaa jälkikäteen voidaan todeta, että meidät on usein yllätetty etukäteen mahdottomilta tuntuneiden tapahtumien toteutuessa; emme siis ole pitäneet kaikkia muutoksia mahdollisina. Tämän tutkimuksen lähtökohtana on ollut muutosten mahdollisuuden hyväksyminen tulevaisuudessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää perusteita merivoimien viranomaistuen ja yhteistoiminnan kehittämiselle 2030-luvun toimintaympäristö huomioiden. Tutkimus pyrkii tarjoamaan teoriassa testattuja ja siten suositeltavia toimintamalleja ja mekanismeja kehitettäviksi ja toteutettaviksi merivoimien ja muiden viranomaisten välillä. Tutkimusraportin ensimmäisessä osassa pyritään määrittelemään viranomaistuen toimintaympäristö käsitteellisesti ja teoreettisesti nykyaikaisen turvallisuuskäsitteen ja turvallisuuskontekstien avulla. Toimintaympäristön kuvaukseen on sisällytetty myös esimerkkejä tämän päivän käytännön sovelluksia asevoimien käytöstä muiden viranomaisten tukemiseen Suomessa, Ruotsissa, Saksassa ja Itävallassa. Raportin toisessa osassa kuvataan aiheskenaarioina kolme toisilleen vaihtoehtoista suomalaista turvallisuusympäristöä 2030-luvulla. Skenaarioilla kuvataan turvallisuuden näkökulmasta suomalainen yhteiskunta PESTYMV-menetelmää soveltaen. Skenaarioiden avulla voidaan arvioida viranomaistuen kehittämismahdollisuuksia ja edellytyksiä vaihtoehtoisissa tulevaisuuksissa.

Johtaja- ja kouluttajakoulutus maavoimien reserviupseerikursseilla

”Reserviupseerikoulutus muodostaa kokonaisuuden, kuten reserviupseeristokin”. Näin on kirjoitettu Reserviupseerikoulun 40-vuotisjuhlateoksessa vuodelta 1960. Tämä kuvastaa niitä kahta ulottuvuutta, joita tässä tutkimuksessa tarkastellaan. Reservin johtajakoulutus aloitettiin joulukuussa 1917 Vimpelin sotakoulussa, jossa 17 päivän pituisella kurssilla koulutettiin joukkueenjohtajia Suomen kenttäarmeijaan. Tänä päivänä reservinupseerien peruskoulutusta annetaan reserviupseerikursseilla kaikissa puolustushaaroissa yhteensä kymmenellä eri kurssilla. Reserviupseerien johtaja- ja kouluttajakoulutus toimeenpannaan kaikille puolustushaaroille yhteisellä johtajakoulutusohjelmalla. Reserviupseerikurssilla upseerioppilaille opetetaan johtamistaidon ja koulutustaidon perusteita sekä järjestään harjoittelu siten, että koulutettavilla on riittävät valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Maavoimissa reserviupseerikursseja toimeenpannaan neljässä eri joukko-osastossa, Panssariprikaatissa, Hämeen Rykmentissä, Utin Jääkärirykmentissä ja Reserviupseerikoulussa. Kaikissa näissä joukko-osastoissa toteutetaan johtaja- ja kouluttajakoulutus saman opetussuunnitelman pohjalta, vaikka toimintaympäristöt ja koulutusjärjestelyt ovat hyvin erilaiset. Tämän tutkimuksen päämääränä on kuvata reserviupseerin peruskoulutuksen järjestelyt Maavoimissa ja selvittää johtaja- ja kouluttajakoulutuksen järjestelyjä Maavoimien reserviupseerikursseilla. Tutkimuksen pääongelmana on, että toteutuuko normiohjauksen mukainen Puolustusvoimien johtaja- ja kouluttajakoulutusohjelma Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Pääongelma jaetaan alaongelmiin 1. Mitä Puolustusvoimien normiohjaus määrittää reserviupseerikurssin johtaja- ja kouluttajakoulutuksen sisällöksi? 2. Miten johtaja- ja kouluttajakoulutuksen normiohjauksen keskeiset sisällöt tulevat esille Maavoimien reserviupseerikurssien suunnittelussa ja toteutuksessa? Keskeisimmän tutkimusaineiston muodostavat Puolustusvoimien asiakirjat sekä Pääesikuntaan, Maavoimien esikuntaan ja Maavoimien reserviupseerikursseille suunnatut haastattelut. Tutkimusmenetelminä käytetään teemoittelua ja sisällönanalyysiä, joita tuetaan vertailevalla tutkimusotteella. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että johtaja- ja kouluttajakoulutuksen toteuttaminen samansisältöisenä Maavoimien reserviupseerikursseilla on mahdollista, mutta kurssien erilainen toteutusperiaate ja toimintaympäristö vaikuttavat johtajakoulutuksen toteuttamiseen sitä kautta koulutustulokseen. Eroavaisuudet ovat seurausta osin varusmiespalveluksen erilaisista koulutusjärjestelyistä ja osin toimeenpantavan johtajakoulutuksen määrästä. Tutkimustuloksia tarkasteltaessa päädytään johtopäätökseen, että Puolustusvoimien normiohjausta ei kaikilta osin noudateta reserviupseerikurssien koulutuksessa. Reserviupseerikurssi on tutkintoon johtava koulutus, jolla tulee olla tietty oppisisältö. Puolustusvoimien suorituskyvyn näkökulmasta tarkasteltuna upseerikokelaalla pitää reserviupseerikurssin jälkeen olla valmiudet aloittaa johtajakauden harjaantuminen sodan ajan tehtäviin. Tämä varmistetaan antamalla yhtenäinen, ohjattu johtajakoulutus reserviupseerikurssin aikana. Reserviupseerikurssin johtajakoulutuksella voidaan nähdä olevan myös yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mutta ensisijaisesti sillä edistetään Puolustusvoimissa tavoiteltavaa johtamiskulttuuria, antamalla keskeisiä elementtejä johtamiseen, myönteiseen itsensä kehittämisen asenteeseen ja yhteisen reserviupseeriperinteen kehittymiseen. Reserviupseerikurssi muodostaa yhteisön, jossa jaetaan näkemyksiä ja kokemuksia vertaisten keskuudessa koko valtakunnan alueelta. Reserviupseerin kotiutuessa varusmiespalveluksesta tämä yhteinen johtamiskulttuuri siirtyy myös yhteiskunnan pääomaksi, jossa se muodostaa osan yhteiskunnallista johtamisperinnettä.

Sotilaan eettinen toimintakyky ja päätöksenteko : teoreettinen mallinnus ja empiirinen tutkimus kriisinhallintaympäristössä

Tutkimus perustuu sotilaan toimintakykymalliin ja sen mukaiseen käsitykseen soti-laan eettisestä toimintakyvystä. Tutkimuksen tarkoituksena on rikastaa eettisen toimintakyvyn käsitettä ja osallistua sen kehittämiseen. Tutkimus on luonteeltaan hermeneuttis-fenomenologinen muodostuen teoreettisesta ja empiirisestä osuudesta. Tutkimuksen teoriaosuus on kirjallisiin lähteisiin perustuva ja siinä pyritään ymmärrykseen hermeneuttisen tulkinnan kautta. Empiirisessä osassa päätutkimusmetodina käytetään delfoi-kyselyä. Kyselyn vastaajat ovat puolustusvoimien palkattua sotilashenkilöstöä: upseereita ja opistoupseereita. Kaikilla vastaajilla on kokemusta vähintään yhdestä kriisinhallintatehtävästä, moni on osallistunut useampaan kriisinhallintaoperaatioon. Ensimmäisen kierroksen kyselyssä vastaajia oli 18, toisen kierroksen kyselyssä 14. Tutkimusongelma muodostui kahdesta päätutkimuskysymyksestä, jotka ovat: 1. ”Mitä sotilaan eettinen toimintakyky on?” 2. ”Miten yksilön eettistä toimintakykyä voidaan tukea?” Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sotilaan eettinen toimintakyky koetaan saumattomasti toimintaan ja päätöksentekoon liittyvänä tekijänä. Eettiset kysymyk-set nousevat harvoin pääosaan päätöksiä tehtäessä. Päätökset tehdään useimmiten hyvin käytännöllisten seikkojen perusteella, eettiset valinnat ja arvot vaikuttavat taus-talla jopa tiedostamatta. Eettistä toimintakykyä pidetään ammattitaitoon olennaisesti liittyvänä tekijänä. Ammattisotilaan, varsinkin sotilasjohtajan, rooli eettisten ongelmien ratkaisijana nähdään aktiivisena, autonomisena ja vastuullisena. Johtamistoiminta on koulutuksen ohella tärkein tekijä, jolla voidaan tukea yksilön eettistä toimintakykyä. Tehtävätaktiikan käyttäminen johtamisessa sopii sotilaan eettisen toimintakyvyn kannalta lähtökohdaksi yksilön autonomiaan, vastuuseen ja vapauteen liittyvien kysymyksien ratkaisemisessa. Eettisen toimintakyvyn koulutus nähdään parhaaksi integroida muuhun sotilaskoulutukseen. Ollakseen tehokasta eettisen toimintakyvyn kehittämisen pitää perustua yksilön omaan haluun ja pyrkimykseen. Yhtenä tutkimuksen päätuloksena on sotilaan eettisen toimintakyvyn mallintaminen prosessiksi, joka muodostuu havaitsemisesta, tilanteenarviosta, päätöksenteosta, toimeenpanosta ja vastuun kantamisesta. Päätöksentekoprosessiin vaikuttavat tärkeimmät kokonaisuudet ovat tehtävä ja olosuhteet; oma toimintakyky ja osaaminen; ohjaavat normit ja arvot. Tutkimuksessa päädytään siihen, että Suomen puolustusvoimien viralliset arvot ja eettiset toimintaohjeet tulisi määrittää ja julkaista. Niiden tulisi olla osa puolustusvoimien eettistä ohjelmaa, joka sisältäisi myös henkilöstön eettisen toimintakyvyn koulutuksen ja yksilön eettisen kehittymisen tukemisen. Sotilaan toimintakykyyn kuuluva eettinen toimintakyky liitetään tutkimuksessa puo-lustusvoimien pääprosesseihin. Toimintakyky yhdessä sotilaan ammattitaidon kans-sa muodostaa suorituskyvyn inhimillisen osatekijän.

Yleisen asevelvollisuuden myönteiset vaikutukset asevelvolliselle ja yhteiskunnalle

Suomessa on käyty usealla taholla osin vilkastakin keskustelua yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuudesta ja soveltuvuudesta puolustusjärjestelmän perustaksi tulevaisuudessa. On esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja ammattiarmeijan ja valikoivan asevelvollisuuden suuntaan. Aihe on ajankohtainen, sillä Puolustusvoimissa toimeenpantava suuri rakennemuutos vuonna 2016 vaikuttaa myös yleisen asevelvollisuuden järjestelyihin. Puolustusvoimain ylimmän johdon mukaan yleisen asevelvollisuuden toimivuus varmistetaan tulevaisuudessa liittyen rakenneuudistukseen. Puolustusministeri Jyri Häkämies asetti työryhmän elokuussa 2009 selvittämään yleisen asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työryhmän raportissa päädyttiin siihen, että asevelvollisuus on Suomelle ainoa oikea ratkaisu. Tutkimustyössä pyritään tarkastelemaan yleisen asevelvollisuuden, erityisesti sen keskeisimmän osan varusmiespalveluksen, myönteisiä vaikutuksia sen suorittajalle ja yhteiskunnalle. Tutkimustyön päätutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi, jonka katsotaan soveltuvan kriittiseen analyysiin puhuttaessa rationalismiin ja realismiin perustuvasta virallisesta totuudesta nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Diskurssianalyysin avulla soveltuvia tarkastelun kohteita ovat esimerkiksi erilaisten valtarakenteiden analysoiminen ja organisaation laadullinen uudistaminen. Edellä mainituista syistä johtuen diskurssianalyysi on erittäin soveltuva tutkimusmenetelmä yleisen asevelvollisuuden ja sen yhteiskunnallisen merkityksen analysointiin. Tutkimustyössä käytetään diskurssianalyysin lisäksi kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Teoreettinen lähestymistapa on diskurssianalyysin tavoin hermeneutiikassa. Sotilaan toimintakyky liittyy kiinteästi yleiseen asevelvollisuuteen. Kyetäkseen suoriutumaan hyvin varusmiespalveluksesta sotilas tarvitsee kaikkia toimintakyvyn osatekijöitä, joita ovat fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja eettis – moraalinen toimintakyky. Sotilaan toimintakyky rakentuu mitä suuressa määrin ennen varusmiespalvelusta. Toimintakykyisen sotilaan ominaisuuksiin kyetään vaikuttamaan vanhempien, harrastusten ja aktiivisen koulunkäynnin yhteisvaikutuksella. Varusmiespalveluksen aikana kyetään useimmiten vain vahvistamaan näitä toimintakyvyn osatekijöitä jatkoa ajatellen. Varusmiespalveluksesta on monenlaista hyötyä sen suorittajalle. Varusmiesten itsenäisen työskentelyn taidot ja ryhmätyötaidot lisääntyvät monissa eri tilanteissa. Palveluksen aikana opitaan useita sellaisia kansalaistaitoja, joita kyetään hyödyntämään jatkossa elämän aikana. Varusmiespalvelus vahvistaa nuoren liikunta-, ravinto- ja terveystottumuksia kohtuullisella kansalaiskasvatuksen koulutuksella. Koulutus tuottaa myös osaamista, joista merkittävimpiä ovat johtajakoulutus, kuljettajakoulutus ja ensiapukoulutus. Koulutuksesta on hyötyä monelle suoraan opiskelualaan liittyvien taitojen kehittymisen osalta ja erilaisia pätevyyksiä on mahdollista hankkia suoraan työelämän tarpeita varten. Puolustusbudjettiin kohdistuvat taloushaasteet aiheuttavat 2010-luvun puolivälissä tarpeen vähentää puolustusvoimien normaaliolojen vahvuutta sekä muuttaa samalla toimintatapoja. Asevelvollisuutta on myös kehitettävä talouden muutospaineissa, mutta turvattava sen toimivuus edelleen kaikkia nuoria miehiä koskevana velvollisuutena ja mahdollisuutena suorittaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus. Varusmiespalveluksen yhteiskunnallisia vaikutuksia ovat sen kautta syntyvät valmiudet erilaisiin ammatteihin, yksilön päätöksentekokyvyn kehittyminen, ammattitaidon ja johtamistaidon kehittyminen sekä ryhmätyöskentelytaitojen lisääntyminen. Yleisellä asevelvollisuudella on merkittävä institutionaalinen asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Suoritettuaan varusmies- tai siviilipalveluksen asevelvolliset ovat yhteiskunnan kannalta erilaisessa asemassa kuin palveluksen k