420 resultados para jälleenhankinta-arvo
Resumo:
Ähtärissä Hyvölänjoen varrella oleva Vääräkoski oli teollisen toiminnan keskuksena pyöreät sata vuotta. Kosken partaalle vuonna 1898 perustetun kartonkitehtaan toiminta päättyi vararikkoon vuonna 1998. Vääräkosken kartonkitehdas luokiteltiin valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi Museoviraston ja ympäristöministeriön julkaisemassa selvityksessä ”Rakennettu kulttuuriympäristö” (1993). Tehtaan rakennukset ja laitteet suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna 2002. Siirtyminen lumpun käytöstä puumassaan merkitsi metsäteollisuuden murrosta 1860-luvulla myös Suomessa. Muutos merkitsi puuhiomoteollisuuden syntymistä. Pahvinvalmistusteknologia kehittyi 1890-luvun lopulla teknisten keksintöjen seurauksena. Käsityövaltaisesta, monta erillistä vaihetta vaatineesta pahvin valmistuksesta voitiin siirtyä koneelliseen prosessiteollisuuteen. Ensimmäinen kartonkikone hankittiin Saksasta 1897 Inkeroisten tehtaalle. Vääräkosken kartonkitehtaalle vuonna 1901 tilattu kartonkikone oli järjestysnumeroltaan viides Suomessa. Vääräkosken kartonkitehdas oli maan mittakaavassa pieni ja sen toiminta pysyi suunnilleen samansuuruisena aina päättymiseensä asti. Tuotanto keskittyi kartonkiin, jota tehtaan ainoa kartonkikone valmisti 1000–4000 tonnia vuodessa. Vääräkosken tehdasympäristön arvo perustuu monipuolisuutensa säilyttäneeseen tehdaskokonaisuuteen, lähes alkuperäisinä säilyneisiin rakennuksiin ja laitteisiin, joista kartonkikone on teollisuushistoriamme ainoita yli satavuotiaita. Tämä inventointiraportti julkaistaan, jotta Vääräkosken kartonkitehtaasta jäisi edes jotakin luettavaa historian kirjoihin.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan kahta osakesijoittamisessa käytettävää sijoitusstrategiaa eli arvo- ja kasvustrategiaa. Tutkielmassa tehdään myös kansainvälinen vertailu edellä mainittujen strategioiden mukaisella sijoittamisella saavutettujen tuottojen ja riskien määristä. Kansainvälisessä vertailussa erityinen kiinnostuksen kohde on sijoitustuottojen ja -riskien erot kehittyneiden ja kehittyvien osakemaerkkinoiden välillä.
Resumo:
Lean-filosofian keskeinen ajatus on tuottaa asiakkaalle enemmän arvoa vähentämällä turhuuksia tuotannosta. Keskeisessä roolissa lean-filosofiassa ovat arvo, arvovirta, flow, pull ja täydellisyys. Lean accounting on lean-tuotantofilosofiaa tukeva työkalu ja sen avulla voidaan kehittää sekä seurata lean-tuotantoa. Lean accountingissa tuotetaan selkeitä ja yksinkertaisia raportteja, joita koko organisaatio voi ymmärtää. Oleellista lean accountingissa on keskittyä yhden tuotteen kannattavuuden sijaan koko arvovirran kannattavuuteen. Tässä kandidaatintyössä käsitellään lean accountingia yleisesti. Työssä perehdytään perinteisen laskentatoimen ongelmiin lean-tuotannossa sekä esitellään sopivia työkaluja ja menetelmiä, jotka sopivat lean-yritykselle. Työssä on haasteltu Suomessa toimivia lean-yrityksiä heidän lean accounting ja lean-työkalujen tuntemuksesta. Työn tärkeyttä korostaa se, että lean accounting on huonosti tunnettu. Useat yritykset hyödyntävät lean-tuotantoa, mutta hyöty saattaa jäädä huomaamatta ilman lean accountingia. Lean accounting on havaittu hyväksi menetelmäksi ja siitä voi olla apua lean-yrityksille.
Resumo:
Sukupuolten välinen tasa-arvo ja naisten aseman parantaminen on yksi Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) vuosituhattavoitteista. Naisten asemaa aseellisissa konflikteissa parannettiin Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1325 vuonna 2000. Se on yksi harvoista jäsenvaltioita sitovista päätöslauselmista. Suomi julkaisi oman naisten asemaan koskevan toimintasuunnitelmansa vuonna 2008, ja naisten aseman parantaminen liitettiin hallitusohjelmiin vuosina 2009 ja 2011. Rauhanturvaaminen on muuttunut pelkkien sotilaiden toiminnasta yhteistyöksi siviilien kanssa, ja täten se on saanut uuden muodon kokonaisvaltaisena kriisinhallinta-konseptina. Puolustusvoimat on joutunut ottamaan asian huomioon koulutuksessaan. Gender on yksi kriisinhallintajoukoille koulutettavista aiheista, jotta konfliktialueella kyetään saavuttamaan paremmin operaatiolle asetetut kokonaistavoitteet. Naiset muodostavat vähintään puolet jokaisesta yhteisöstä, mutta heidän äänensä ja tavoitteensa jäävät yleensä taka-alalle, kun kriisejä yritetään ratkaista. Liberia on tässä asiassa poikkeus. Se on yksi harvoista maista, missä naisten voimaantumisella on ollut merkittävä vaikutus konfliktin ratkaisuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää liberialaisten naisten voimaantumisen taustoja Liberian toisen sisällissodan aikana sekä vaikutuksia yhteiskunnan jälleenrakentamiseen liittyen. Tutkimuksen pääkysymys on: Mitkä tekijät liittyvät voimaantumiseen ja edesauttoivat liberialaisten naisten voimaantumista? Pääkysymyksestä johdetut alakysymykset ovat: 1. Millainen mahdollisuus liberialaisilla naisilla oli omaisuuteen ja omistajuuteen? 2. Mikä oli naisten asema Liberiassa? 3. Miten naiset kokivat sisällissodan ja mitä he oppivat sodasta ja jälleenrakennusvaiheesta? Tutkimus on tapaustutkimus jonka päämenetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineistonkeruumenetelmällä on tekstianalyysia, jolla tarkastellaan tekstimuotoisen aineiston sisältämiä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Liberialaiset naiset onnistuivat voimaantumaan toisessa sisällissodassa järjestäytymiseen vaikuttavien tekijöiden, kuten kampanjoinnin, toimintasuunnitelman ja julkisen edustajiston, kautta. Rauhansopimuksen kirjoittamisen jälkeen tullut pienehkö suvantovaihe edesauttoi toiminnan voimallisemmassa kehittämisessä. Tämä on näkynyt useina valtion hallinnon projekteina, kuten naisten asemaa parantavan toimintasuunnitelman kirjoittamisena (Liberian National Action Plan, LNAP).
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena oli kartoittaa sisäisen markkinoinnin ja organisatorisen luovuuden teorioiden yhtymäkohtia. Yhtymäkohtia havainnollistettiin teoreettisen viitekehyksen kautta, jossa hyödynnettiin pääasiallisesti Csikszentmihalyin systeemimallia luovuudesta ja Ballantynen dynaamista tiedonvaihdantamallia sisäisestä markkinoinnista. Tutkielman erityisnäkökulmana oli sisäisen markkinoinnin ja organisatorisen luovuuden toiminnot palvelualoilla, joille on tyypilllistä osa-aikaisen työvoiman käyttö. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin tapaustutkimuksena case-yritys Night People Groupista (NPG). NPG on ravintola- ja yökerhoalan organisaatio, joka tutkimuksen tekohetkellä toimi Suomessa 16 paikkakunnalla 27 yksikön voimin. Empiirisessä tutkimuksessa hyödynnettiin teemahaastatteluita, strukturoituja lomakehaastatteluita ja kyselylomaketutkimusta. Aineiston keruu ja analysointi sai niin kvalitatiivisia kuin kvantitatiivisiakin piirteitä. Empiirinen tutkimusosio suunniteltiin neljän teeman ympärille; tiedonkulku, luovuus, strategia ja organisaatio sekä motivaatio. Nämä teemat valittiin teoreettisen käsiteanalyysin ja NPG:n toiminta-arvojen pohjalta. Tutkielma rakentui hierarkkisten toimintaketjujen tutkimisen ympärille. Tutkimuksen analyysissa eriteltiin organisaation johdon (n=4), esimiestason (n=44) ja henkilöstön (n=378) vastaukset sekä niitä vertailtiin toisiinsa. Tutkielmassa todennettiin lisäksi luovuuden ja sisäisen markkinoinnin yhteneväisyyttä tekemällä Chi2-testejä tutkimuksessa käytetyille muuttujille. Tutkielman teoreettisena päälöydöksenä voidaan pitää tehtyä teoreettista mallinnusta organisatorisen luovuuden ja sisäisen markkinoinnin yhteydestä. Mallinnuksen avulla voidaan ymmärtää sisäisen markkinoinnin merkitys organisatorisen luovuuden toteutumiselle, viestinnän muutoskykyisyyden ja monimuotoisuuden tärkeellisyys sekä koko luovan prosessin dynaamisuus. Tapaustutkimuksen arvo case-yritykselle muodostui havaituista tietokanavakonflikteista, tiedon avoimuuden puutteellisuudesta, palaute- ja tunnustuskäytäntöjen toimimattomuudesta, havaituista luovuuden esteistä, motivaation rakentumisen kartoituksesta ja valtaistamisen toimivuuden arvioinnista. Tehdyn tapaustutkimuksen perusteella toiminnanmuutossuosituksina esitettiin muun muassa sisäisen viestinnän segmentointia, palautejärjestelmän implementointia ja ulkoisten motivaatiokeinojen käyttämistä sisäisen motivoitumisen kohottajana.
Resumo:
Markkinoinnin hyödyllisyys ja tuottavuus on kyseenalaistettu, koska markkinointiosastot eivät ole pystyneet osoittamaan selkeitä numeerisia tuloksia toiminnalleen. Tämä tutkielman tarkoituksena on kuvata markkinoinnin ja yrityksen tuloksellisuuden välistä linkkiä, erityisesti asiakkuusajattelun kautta. Työn päätarkoituksena on tutkia yrityksen markkinointi-investointeja asiakkuuspääomaan ja näiden investointien tuottavuuden seurantakäytäntöjä. Tutkimusongelma jakautuu neljään osaon-gelmaan: 1) Mitä tarkoitetaan markkinointi-investoinneilla? 2) Mistä muodostuu yrityksen asiak-kuuspääoma? 3) Miten asiakkuuspääomaan voidaan investoida tuottavasti? ja 4) Kuinka suomalai-set keskisuuret ja suuret yritykset käytännössä toteuttavat asiakkuusinvestointi-ajattelua ja seuraavat näiden tuottavuutta? Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisella haastattelututkimuksella. Empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla viittä asiantuntijaa, jotka työskentelevät päivittäin keskisuurten ja suurten suoma-laisten yritysten asiakkuusjohtamisen ja markkinointitoimien parissa. Tutkimustulosten mukaan markkinoinnin strateginen merkitys on ainakin osittain ymmärretty yrityksissä, vaikka harva suo-malainen yritys käsittelee markkinointikustannuksia investointeina. Asiakkuudet nähdään olennai-sena osana yritystoimintaa ja niille annetaan runsaasti arvoa, mutta yritykset eivät puhu asiakkuuk-sistaan pääomana. Asiakkuuspääomaan investoidaan tuottavasti ennen kaikkea löytämällä oikeat kohderyhmät, esimerkiksi asiakkuuksien riski-tuottoanalyysillä tai asiakaskannan optimoinnilla. Harva yritys segmentoi asiakkuudet riski-tuottoprofiilin perusteella, mutta yritykset pyrkivät opti-moimaan asiakaskantansa uusien asiakkaiden ja vanhojen asiakkuuksien kesken. Asiakkuuden elinkaaren arvo on yksi tapa seurata markkinointi-investointien tuottavuutta asiakkuuspääoman ke-hittymisen kautta, mutta kyseinen mittari ei ole yleisessä käytössä suomalaisissa yrityksissä. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että suomalaiset keskisuuret ja suuret yritykset ovat muuttumassa yhä asiakkuuslähtöisemmiksi ja markkinoinnin tuottavuuteen kiinnitetään huomiota, vaikka monella yrityksellä on tässä vielä parannettavaa. Tulisi kehittää lisää monipuolisia, selkeitä ja luotettavia asiakkuusanalyysimittareita, joiden avulla asiakkuusjohtaminen voidaan liittää koko yrityksen tuloksen tuottamiskykyyn. Lisäksi yritysten tulisi kiinnittää entistä enemmän ja syste-maattisemmin huomiota erityyppisiin asiakkuusriskeihin.
Resumo:
Tavoite tasa-arvoisesta työelämästä on Suomessa vielä saavuttamatta. Vaikka yrityksien velvoitteita tasa-arvon edistämiseksi on lisätty, ovat muun muassa työtehtävien eriytyminen ja palkkaerot edelleen hyvin yleisiä haasteita työpaikoilla. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja yksilön tasa-arvokokemuksia miesvaltaisella alalla toimivassa toimeksiantoyrityksessä. Tutkimusongelmiin pyrittiin vastaamaan menetelmien triangulaatiota käyttäen. Kyselyllä selvitettiin, missä määrin eri osa-alueisiin ollaan tyytyväisiä ja missä olisi kehitettävää. Lisäksi tarkasteltiin, miten näkemykset miesten ja naisten välillä erosivat. Kyselyllä saadun yleiskuvan jälkeen haastatteluilla pyrittiin lisäämään ymmärrystä tasa-arvon merkityksestä ja yksilön tasa-arvon kokemuksen rakentumisesta. Kyselyaineistoa analysoitiin ensin yleisesti, minkä jälkeen etsittiin eroja taustamuuttujien eri ryhmissä ristiin- ja keskiarvotaulukointia käyttämällä. Taustamuuttujista keskityttiin erityisesti sukupuoleen. Haastatteluaineistoa ja kyselyn avoimia vastauksia analysoitiin teema-analyysillä. Lisäksi huomiota kiinnitettiin käytettyihin ilmaisuihin ja kielikuviin. Toimeksiantoyrityksessä havaittiin suomalaisyrityksille tyypillisiä haasteita. Niitä olivat muun muassa kokemukset palkkauksen epäoikeudenmukaisuudesta, töiden eriytyminen sukupuolittain, etenemismahdollisuuksien vähäisyys ja eriarvoisuuden kokemukset tiedonsaannissa. Onnistumisen kokemukset työn ja perheen yhdistämisessä olivat toimeksiantoyrityksessä verrattain hyvin yleisiä. Naiset kokivat sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuvan miehiä heikommin lähes kaikilla osaalueilla. Tästä huolimatta iso osa naisista ei halunnut lisää naisia alalle. Tasa-arvosta avoimesti keskusteltaessa haastateltavat peilasivat näkemyksiään usein ympäröivään toimialaan ja yhteiskuntaan. Työpaikan tasa-arvoisuuteen liitettiin käsitteet oikeudenmukaisuudesta ja erilaisuuden kohtaamisesta. Haastatteluissa korostui selkeästi eri henkilöstöryhmien välinen tasa-arvo. Yksilön tasa-arvokokemuksen rakentumista tarkasteltaessa päädyttiin kolmeen pääteemaan: kulttuuri ja perinteet, johto ja lähin esimies sekä yksilön oma asenne ja vastuu. Toimialan ja työpaikan kulttuuriin ja perinteisiin suhtauduttiin ristiriitaisesti. Osaksi toivottiin vanhoista ajattelumalleista tiedostumista, toisaalta yksilöltä edellytettiin maskuliiniseen kulttuuriin sopeutumista. Johdon ja erityisesti lähimmän esimiehen asenteiden ja kyvyn objektiiviseen osaamisen arviointiin nähtiin vaikuttavan keskeisesti tasa-arvon toteutumiseen. Lisäksi yksilöllä itsellään nähtiin olevan vaikutusmahdollisuuksia omaan palkkaansa ja työtehtäviinsä. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että myös naiset pitivät yllä maskuliinista kulttuuria. Vastuu tasa-arvon toteutumisesta onkin koko yrityksen henkilöstöllä.
Resumo:
Industrial maintenance can be executed internally, acquired from the original equipment manufacturer or outsourced to a service provider, and this concludes in many different kind of business relationships. To maximize the total value in a maintenance business relationship it is important to know what the partner values. The value of maintenance services can be considered to consist of value elements and the perceived total value for the customer and the service provider is the sum of these value elements. The specific objectives of this thesis are to identify the most important value elements for the maintenance service customer and provider and also to recognize where the value elements differ. The study was executed as a statistical analysis using the survey method. The data has been collected by an online survey sent to 345 maintenance service professionals in Finland. In the survey, four different types of value elements were considered: the customer’s high critical and low critical items and the service provider’s core and support service. The most valued elements by the respondents were reliability, safety at work, environmental safety, and operator knowledge. The least valued elements were asset management factors and access to markets. Statistically significant differences in value elements between service types were also found. As a managerial implication a value gap profile is presented. This Master’s Thesis is part of the MaiSeMa (Industrial Maintenance Services in a Renewing Business Network: Identify, Model and Manage Value) research project where network decision models are created to identify, model and manage the value of maintenance services.
Resumo:
The purpose of this thesis is to examine what elements of value co-creation create value for participants of Oma Olivia magazine through Olivia magazine’s virtual community environment. Furthermore the aim is to discover why readers take part in creating Oma Olivia in order to discover is Oma Olivia worth publishing in the future. The data is collected from secondary and primary sources by scanning the existing academic literature and by conducting interviews and surveys. The empirical results state that the hypothesis model created from the academic literature is statistically significant and the elements of value co- creation process create value for readers. Magazine publishing organization may want to consider publishing Oma Olivia also in the future due to its nature of creating value for customers.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on tarkastella dispositiovaikutuksen olemassaoloa ja sijoittajien uutissidonnaista vertailupisteen muodostumista. Työssä oletetaan, että sijoittajat muodostavat uuden vertailupisteen yllättävien yrityskohtaisten tapahtumien seurauksena. Empiirisinä havaintoina näistä tapahtumista käytetään yrityksien tulosjulkistuksia. Ilmiön selvittämiseen sovellettiin testejä, joilla havainnoidaan normaalista poikkeavia kaupankäyntimääriä oletetuissa vertailupisteissä. Menetelmät selvittävät yhtäaikaisesti sekä vertailupisteen muodostumisen että dispositiovaikutuksen. Jälkimmäisellä tarkoitetaan sijoittajien taipumusta luopua voitollisista kohde-etuuksista ennenaikaisesti ja pitää kiinni tappiollisista. Vertailupisteen muodostumisen havaitseminen tutkielman menetelmillä on riippuvaista dispositiovaikutuksen olemassaolosta. Koska aikaisempi akateeminen tutkimus dispositiovaikutuksen osalta on laajalti kattavaa, tämä ei ole ongelma. Tutkielmassa käytetyt menetelmät ovat peräisin Kligerin ja Kudryavtsevin (2008) tutkimuksesta. Vertailupisteen muodostumisen akateeminen tutkimus on vielä lapsenkengissä eikä aihealueesta ole julkaistu kuin muutama tutkimus. Aineisto kattaa Helsingin pörssissä noteerattujen yhtiöiden tulosjulkistukset ensimmäiseltä kuudelta (6) kuukaudelta vuonna 2012. Välttämättömien eliminointien jälkeen aineistoksi rajautuu 170 havaintoa. Avainmuuttuja tutkielmassa on kohde-etuuden kaupankäyntimäärä, joka on raportoitu kullekin tulosjulkistukselle 251 päivää ennen ja 75 päivää jälkeen tapahtuman. Lisäksi kohdeetuuksien hintoja, analyytikoiden konsensusennusteita ja toteutuneita osakekohtaisia tuloksia on käytetty vertailupisteiden havaitsemiseen sekä tulosjulkistuksien yllätyksellisyyden selvittämiseen. Tapahtuman yllätyksellisyyttä tutkitaan vertailemalla toteutuneita osakekohtaisia tuloksia analyytikoiden ennusteisiin sekä sijoittajien tulosjulkistuksien jälkeisinä markkinareaktioina. Tutkielman aineisto on kerätty Thomson Reuters -tietokannasta ja Arvopaperin pörssipalvelusta Tutkimustulokset osoittavat sijoittajien käyttäytyvän dispositiovaikutuksen mukaisesti ja päivittävän vertailupisteensä uuden yllättävän yrityskohtaisen informaation tapauksessa. Tutkielmassa ei havaita, että sijoittajat päivittäisivät vertailupisteensä mikäli yrityskohtainen informaatio, tässä tapauksessa tulosjulkistus, osoittautuu yllätyksettömäksi. Tulokset ovat ristiriidattomia jokaisessa yllätyksellisessä kategoriassa. Kyseisissä kategorioissa parametrisen testin t-arvo sijoittuu suljetulle välille 2.887–4.442. Tulokset ovat tilastollisesti merkitseviä.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
The aim of this study was to investigate the diagnosis delay and its impact on the stage of disease. The study also evaluated a nuclear DNA content, immunohistochemical expression of Ki-67 and bcl-2, and the correlation of these biological features with the clinicopathological features and patient outcome. 200 Libyan women, diagnosed during 2008–2009 were interviewed about the period from the first symptoms to the final histological diagnosis of breast cancer. Also retrospective preclinical and clinical data were collected from medical records on a form (questionnaire) in association with the interview. Tumor material of the patients was collected and nuclear DNA content analysed using DNA image cytometry. The expression of Ki-67 and bcl-2 were assessed using immunohistochemistry (IHC). The studies described in this thesis show that the median of diagnosis time for women with breast cancer was 7.5 months and 56% of patients were diagnosed within a period longer than 6 months. Inappropriate reassurance that the lump was benign was an important reason for prolongation of the diagnosis time. Diagnosis delay was also associated with initial breast symptom(s) that did not include a lump, old age, illiteracy, and history of benign fibrocystic disease. The patients who showed diagnosis delay had bigger tumour size (p<0.0001), positive lymph nodes (p<0.0001), and high incidence of late clinical stages (p<0.0001). Biologically, 82.7% of tumors were aneuploid and 17.3% were diploid. The median SPF of tumors was 11% while the median positivity of Ki-67 was 27.5%. High Ki-67 expression was found in 76% of patients, and high SPF values in 56% of patients. Positive bcl-2 expression was found in 62.4% of tumors. 72.2% of the bcl-2 positive samples were ER-positive. Patients who had tumor with DNA aneuploidy, high proliferative activity and negative bcl-2 expression were associated with a high grade of malignancy and short survival. The SPF value is useful cell proliferation marker in assessing prognosis, and the decision cut point of 11% for SPF in the Libyan material was clearly significant (p<0.0001). Bcl-2 is a powerful prognosticator and an independent predictor of breast cancer outcome in the Libyan material (p<0.0001). Libyan breast cancer was investigated in these studies from two different aspects: health services and biology. The results show that diagnosis delay is a very serious problem in Libya and is associated with complex interactions between many factors leading to advanced stages, and potentially to high mortality. Cytometric DNA variables, proliferative markers (Ki-67 and SPF), and oncoprotein bcl-2 negativity reflect the aggressive behavior of Libyan breast cancer and could be used with traditional factors to predict the outcome of individual patients, and to select appropriate therapy.
Resumo:
Perinnemaisemat käsittävät vuosisatojen aikana laidunnuksen ja niiton myötä syntyneet monimuotoiset ja lajirikkaat elinympäristöt kuten kedot, niityt ja metsälaitumet. Maankäytön ja maanviljelyksen tehostuessa perinnemaisemat ovat vähenneet 1800-luvun lopulta lähtien ja niiden määrän arvioidaan olevan noin 1 % luokkaa (20 000 ha) sadan vuoden takaisesta. Lajiston uhanalaistumisen lisäksi maisema muuttuu umpeenkasvamisen ja rehevöitymisen edetessä. Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelun tavoitteena on edistää ja tehostaa maatalousalueiden perinnebiotooppien hoitoa ja suojelua ja lisätä viljelijöiden kiinnostusta niiden säilyttämiseen ja hoitoon. Vuodesta 2007 lähtien suunnittelussa on ollut mukana myös maatalousalueiden vesiensuojelua edistävien kosteikkopaikkojen kartoitus. Tarkoituksenmukaisesti suunnitelluilla kosteikoilla ja peltojen suojavyöhykkeillä voidaan vähentää ravinteiden ja kiintoaineiden kulkeutumista peltoalueiden alapuolisiin vesistöihin. Vuonna 2012 yleissuunnitelma tehtiin Reijolan-Hammaslahden peltoalueilla Joensuussa, Iiksenniityllä Kontiolahdella sekä Rääkkylän ja Tohmajärven Pieni- ja Suuri-Onkamojärvien valuma-alueelle. Tietoa kosteikkojen tarpeesta ja luonnon monimuotoisuudesta kerättiin esiselvityksellä ja tilakäynnein, joissa esiin nousi huoli ja kiinnostus erityisesti vesiensuojelua kohtaan. Raportissa esitellään kartoituksissa löydettyjä maatalouden ympäristötuen erityistukeen sopivia kohteita ja esitetään ne kartalla. Viljelijä tai yhdistys voi hakea kohteille tukia, kun uusi ohjelmakausi käynnistyy arvioidusti keväällä 2015. Siihen asti tukihaku on rajoitettua. Raportissa esitettyjä rajauksia ja hoito-ohjeita voi käyttää apuna laadittaessa tarkempia suunnitelmia, joita tarvitaan erityistukia haettaessa. Yleissuunnittelualueelta löytyi yhteensä 120 luonnon monimuotoisuus- ja kosteikkokohdetta, joista 35 on kosteikoiksi sopivia alueita, 18 perinnebiotooppia ja loput pienialaisia luonnon monimuotoisuuskohteita.
Resumo:
Ore sorting after crushing is an effective way to enhance the feed quality of a concentrator. Sorting by hand is the oldest way of concentrating minerals but it has become outdated because of low capacities. Older methods of sorting have also been difficult to use in large scale productions due to low capacities of sorters. Data transfer and processing and the speed of rejection mechanisms have been the bottlenecks for effective use of sorters. A fictive chalcopyrite ore body was created for this thesis. The properties of the ore were typical of chalcopyrite ores and economical limit was set for design. Concentrator capacity was determined by the size of ore body and the planned mine life. Two concentrator scenarios were compared, one with the sorting facility and the other without sorting. Comparison was made for quality and amount of feed, size of equipment and economics. Concentrator with sorting had lower investment and operational cost but also lower incomes due to the ore loss in sorting. Net cash flow, net present value and internal rate of interest were calculated for comparison of the two scenarios.