133 resultados para aikuiskoulutuksen tilastot
Resumo:
Abstrakti
Resumo:
Tutkimuksen toimeksiantaja on Lappeenrannan teknillisen yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten yliopiston asiakasorganisaatioiden hankintapäätös muodostuu. Pääpaino tutkimuksessa on päätöksentekoyksikön ja päätöksentekokriteerien kartoittamisessa. Teoriaosuus koostuu työn kannalta keskeisimmistä aikuiskoulutuspalveluiden sekä organisaation ostokäyttäytymisen teorioista. Tutkimuksessa käytetään sekä kvalitatiivisia, että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Pääpaino on haastattelututkimuksella ja aineisto analysoidaan laadullisin menetelmin. Otanta koostuu kahdeksasta asiakasorganisaatiosta ja kahdeksasta organisaatiosta, joiden kanssa toivotaan yhteistyötä. Yritykset ovat toimeksiantajan asiakasmatriisista. Tutkimuksen perusteella saatiin selkeä kuva yritysten koulutuksen hankinnasta. Henkilöstön kouluttaminen koetaan yrityksissä tärkeäksi ja siihen panostetaan paljon. Merkittävästi päätöksentekoon yrityksessä ottavat osaa koulutusvastaava ja henkilöstöhallinto. Päätös muodostetaan yhteistyössä asiantuntijan kanssa, joka on usein liiketoimintayksikön esimies. Merkittävimmät päätöksentekoon vaikuttavat kriteerit selkiytyivät koulutuksen tarjoajan, koulutuksen sekä hankintaprosessin osalta sekä asiakasorganisaatioissa että potentiaalisissa yrityksissä. Vaikka tutkimustulosten ja toimenpide-ehdotusten raportointi tapahtuu tässä tutkimuksessa yleisellä tasolla, saa Koulutus- ja kehittämiskeskus tutkimuksen konkreettiset tulokset kuten kontaktoitavat henkilöt, päätöksentekoyksikön jäsenet sekä päätöksentekokriteerit kussakin yrityksessä omaan yksityiseen käyttöönsä. Päätöksentekokriteerit ovat hyödyksi erityisesti toivottavien potentiaalisten organisaatioiden vaatimusten ymmärtämisessä.
Resumo:
Pohjois-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategiatyötä on vetänyt Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus (ELY). Työvälineenä on ollut oman tuotannon ESR-rahoitteinen projekti OSUMA – Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun – projekti (2008–2013). Projekti on tuottanut nykytilaselvitykset maakunnan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden tilanteesta, resursseista ja kehittämistarpeista, käynnistänyt ja pilotoinut palvelukokeiluja alueellisten tietokeskusten (TNO-palvelut) kehittämiseksi yhteistyössä Oulun seudun ammattikorkeakoulun hallinnoiman Opintori-projektin (ESR) kanssa. Palvelukokeilujen tuloksia on hyödynnetty strategian suosituksissa. Strategian painopiste on hakeutumisvaiheen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus nimitti strategiatyötä varten koordinaatioryhmän, joka koostui keskeisistä aikuiskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden johdon, sidosryhmien ja asiantuntijoiden edustajista. Edustus oli myös alueellisesti kattava. Koordinaatioryhmän tehtävänä oli tukea ja ohjata maakunnallisen strategiatyön tekemistä, välittää edustamansa tahon/organisaation asiantuntemus strategiatyöhön aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita koskien sekä tiedottaa strategiatyöstä edustamilleen tahoille ja sidosryhmille Pohjois-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden (TNO-palveluiden) strategian 2013–2020 tarkoituksena on: • edistää elinikäisen oppimisen politiikkaa muuttuvassa työelämässä • tarjota asiakkaille kysyntälähtöiset monikanavaiset tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut • tuottaa palvelut laadukkaasti ja kustannustehokkaasti • luoda yhteinen tahtotila ja pelisäännöt palveluita tarjoavien organisaatioiden keskuudessa • vahvistaa verkostomaista toimintatapaa tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluissa • vakiinnuttaa toimijoiden roolit ja tehtävät verkostossa • kehittää verkoston toimintaa päämäärätietoisesti • kehittää ohjausalan ammattilaisten osaamista Strategian toimeenpanon seurantaa varten on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus nimittänyt alueellisen Elinikäisen ohjauksen ohjaus ja yhteistyöryhmän, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Valtakunnallinen Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön vetämä Elinikäisen ohjauksen ohjaus- ja yhteistyöryhmä seuraa alueellista kehittämistoimintaa.
Resumo:
Asko Hurstin esitys Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi -seminaarissa Helsingissä 3.12.2013.
Resumo:
Lauri Savisaaren esitys Tilastot ja kustannukset tehokkuudeksi -seminaarissa Helsingissä 3.12.2013.
Resumo:
Tutkin työssäni Stadian musiikinopiskelijoiden tyytyväisyyttä kurssitutkintojen arviointiin. Musiikin koulutusohjelman tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen opiskelijat pohtivat vuonna 2004 "Opettajan ammattitaidon osoittaminen ja arviointi" -kurssilla ammattiopiskelijoiden kurssitutkintojärjestelmää ja tutkintojen arviointia. Kurssin satona saatiin aiheeseen liittyviä kirjoitelmia sekä opiskelijakysely otsikolla "Miten kehittää kurssitutkintokäytäntöä?" Nämä kirjoitelmat ja kyselyyn saadut vastaukset ovat aineistoani tässä tutkimuksessa. Lisäksi olen haastatellut koulutusjohtaja Kaarlo Hildéniä selventääkseni ammattikorkeakoulu-uudistuksen vaikutusta kurssitutkintoihin. Kyselyn tulosten perusteella kurssitutkintojen arviointia voitaisiin kehittää monilta osin. Etenkin palautteen sisällöstä oli huomautettavaa varsin monella vastaajalla. Myös itsearviointia voitaisiin kehittää tutkinnoissa huomattavasti; yksikään vastaajista ei kokenut, että hänen arviotaan olisi pidetty tärkeänä ja että sillä olisi ollut vaikutusta arviointikeskustelussa. Palaute olisi myös syytä tallentaa, sillä suullisesta palautteesta ei jää monelle mieleen juuri mitään. Positiivisia kokemuksia tutkinnonsuorittajilla oli eniten palautetilaisuuden tunnelmasta. Tutkintoon johtavan aikuiskoulutuksen opiskelijat painottivat kirjoitelmissaan positiivisen palautteen merkitystä sekä yhtyivät nuorisoasteen opiskelijoiden toiveeseen palautteen tallentamisesta. He esittivät myös arviointikoulutusta musiikkioppilaitosten opettajille. Työn tulosten pohjalta voidaan kehittää Stadian ja muiden ammattikorkeakoulujen musiikin koulutusohjelmien kurssitutkintojen arviointia palvelemaan tarkoitustaan paremmin.
Resumo:
Kolme tunnettua vaikuttajaa, Unescon Hampurin toimiston johtaja Paul Belangér sekä professorit Peter Jarvis ja Paolo Federighi keskustelevat aikuiskoulutuksen, aikuisten oppimisen ja elinikäisen oppimisen tulevaisuudesta