Tasavallan Presidentin uudenvuodenpuhe 1.1.1979

Puhe

Konserttiohjelma 1891-04-30

Helsingfors 1891

Projektiviennin oppi yksilöille ja organisaatiolle Case KK-ryhmä Jari-projektissa 1976-1979

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä opittiin sekä yksilö- että organisaatiotasolla 25 vuotta sitten Oy Kaukas Ab:n ja Kymi Kymmene Oy:n yhteistyönä toteuttamasta projektivientioperaatiosta Brasilian sademetsään Jari-joen suistoon. Tutkimusongelma selvittää, miten projektiviennissä mukana olleiden henkilöiden oppiminen heijastui organisaation oppimiseen. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa käytetään hyväksi teemahaastatteluja, sekä lehtileikkeitä, raportteja, pöytäkirjoja ja muistioita projektista. Jari-projekti oli ainutkertainen kokemus mukana olleelle projektivientihenkilöstölle sekä Kymi Kymmene Oy:stä ja Oy Kaukas Ab:sta kootulle projektivientiorganisaatiolle, KK-ryhmälle. KK-ryhmä loi organisaationa ympäristöönsä ilmapiirin, jossa uuden oppiminen tehtiin mahdollisimman helpoksi. Virheiden tekeminen oli sallittua, kun valmisteltiin tehtaan käynnistystä tai koulutettiin brasilialaisia tehtaan ylläpitoon. Näin helpotettiin yksilön oppimista ja kannustettiin yksilöä tekemään aiemmista kokemuksistaan uusia johtopäätöksiä. Tämä sai aikaan projektivientihenkilöstössä halun ylittää itsensä, jonka seurauksena projektia voidaan pitää KK-ryhmälle menestyksenä. Jari-projektin j��lkeen projektivientiosaaminen kuului KK-ryhmän ammattitaitoon ja Jari-projektissa mukana olleet pääsivät myös myöhemmin mukaan projektivientioperaatioihin. Jari-projektin synnyttämä tunnelataus oli kuitenkin ainutkertainen, eikä oppimista myöhemmissä projekteissa samassa mittakaavassa enää tapahtunut.

Images as Proof. Photographic portrayal of Catastrophes in Helsingin Sanomat, 1969-1979

Tutkielman aiheena ovat Helsingin Sanomissa 1969 – 1979 uutisoitujen onnettomuuksien kuvallisen esittämisen tavat. Aihetta lähestytään analysoimalla V. K. Hietasen ottamia uutisartikkelien yhteydessä julkaistuja katastrofivalokuvia. Analyysi tapahtuu vertailemalla negatiiveja julkaistuihin kuviin, syventymällä kuvavalintoihin, sekä siihen, miten ne mahdollisesti vaikuttavat lukijoiden käsitykseen todellisuudesta. Tutkielmassa valokuvat toimivat itsenäisinä historian lähteinä, niiden arvo ja luotettavuus punnitaan omassa kontekstissaan. Vaikkakin lehtikuvat ovat pääasiallisena lähteenä, niiden suhde artikkeleihin ja kuvateksteihin on merkityksellinen. Katastrofi-termi viittaa tutkimuksessa onnettomuus- ja rikoskuviin, niiden yhdistäviä tekij��itä ovat draamallisuus ja dramaattisuus. Toisaalta kuvat ovat todisteita dramaattisesta tapahtumasta, toisaalta ne on rakennettu kertomaan tapahtuman tarina joko yksittäisessä kuvassa tai monesta kuvasta koostuvassa kuvasarjassa. Todistaminen ja kuvien rakentaminen tapahtuu pitkälti henkilöiden kautta. Personifikaation avulla uutisartikkelit ja niiden kuvat tuodaan lähemmäksi lukijoita. Valokuvien todistus- ja totuusarvot vaihtelevat julkaisuyhteydestä riippuen, vaikka kuvien alkuperäinen tarkoitus on todistaa tapahtumien todenperäisyydestä. Samoin vaatimus niiden autenttisuudesta on artikkelityypille alisteinen. Kuvavalinnoissa tasapainoillaan todellisuuden näyttämisen ja peittämisen välillä. Lukijoille luodaan kuvavalinnoin mediatapahtumia, joissa onnettomuuksien dramaattisuus korostuu, mutta samalla heille kuitenkin luodaan kuva harmonisesta yhteiskunnasta, jossa auktoriteetit ja yhteisöt liittävät voimansa yhteen taistelussa pahaa vastaan.

Julius Evola ja Kali Yuga : näkökulma esoteeriseen politiikkaan ja aikakäsitykseen

Abstract: Julius Evola and Kali Yuga : thougts on esoteric politics and the concept of time

Source and Target Text-Orientation in Drama Translation. An Analysis of Four Translations of William Shakespeare’s Julius Caesar

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsittelen lähde- ja kohdetekstikeskeisyyttä näytelmäkääntämisessä. Tutkimuskohteina olivat käännösten sanasto, syntaksi, näyttämötekniikka, kielikuvat, sanaleikit, runomitta ja tyyli. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, näkyykö teoreettinen painopisteen siirtyminen lähdetekstikeskeisyydestä kohdetekstikeskeisyyteen suomenkielisessä näytelmäkääntämisessä. Oletuksena oli, että siirtyminen näkyy käytetyissä käännösstrategioissa. Tutkimuksen teoriaosuudessa käsitellään ensin lähde- ja kohdetekstikeskeisiä käännösteorioita. Ensin esitellään kaksi lähdetekstikeskeistä teoriaa, jotka ovat Catfordin (1965) muodollinen vastaavuus ja Nidan (1964) dynaaminen ekvivalenssi. Kohdetekstikeskeisistä teorioista käsitellään Touryn (1980) ja Newmarkin (1981) teoreettisia näkemyksiä sekä Reiss ja Vermeerin (1986) esittelemää skopos-teoriaa. Vieraannuttamisen ja kotouttamisen periaatteet esitellään lyhyesti. Teoriaosuudessa käsitellään myös näytelmäkääntämistä, William Shakespearen kieltä ja siihen liittyviä käännösongelmia. Lisäksi esittelen lyhyesti Shakespearen kääntämistä Suomessa ja Julius Caesarin nelj�� kääntäj��ä. Tutkimuksen materiaalina oli nelj�� Shakespearen Julius Caesar –näytelmän suomennosta, joista Paavo Cajanderin käännös on julkaistu vuonna 1883, Eeva-Liisa Mannerin vuonna 1983, Lauri Siparin vuonna 2006 ja Jarkko Laineen vuonna 2007. Analyysissa käännöksiä verrattiin lähdetekstiin ja toisiinsa ja vertailtiin kääntäjien tekemiä käännösratkaisuja. Tulokset olivat oletuksen mukaisia. Lähdetekstikeskeisiä käännösstrategioita oli käytetty uusissa käännöksissä vähemmän kuin vanhemmissa. Kohdetekstikeskeiset strategiat erosivat huomattavasti toisistaan ja uusinta käännöstä voi sanoa adaptaatioksi. Jatkotutkimuksissa tulisi materiaali laajentaa koskemaan muitakin Shakespearen näytelmien suomennoksia. Eri aikakausien käännöksiä tulisi verrata keskenään ja toisiinsa, jotta voitaisiin luotettavasti kuvata muutosta lähde- ja kohdetekstikeskeisten käännösstrategioiden käytössä ja eri aikakausien tyypillisten strategioiden kartoittamiseksi.

Löyhästä vaaliorganisaatiosta kiinteäksi puoluej��rjestöksi. Kansallisen Kokoomuksen j��rjestötoiminta ja vaalikampanjat vuosina 1944-1979

Tämän poliittisen historian tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä oli Kansallisen Kokoomuksen j��rjestötoiminnan ja siitä ponnistavan vaalityön kehitys sotien j��lkeisinä vuosina 1944 - 1979. Aineiston perusteella kiteytyi keskeiseksi pitkäksi linjaksi alkutilanteen varsin heikon ja välj��n vaaliorganisaation kehittyminen vähitellen tiukasti johdetuksi, politiikkaa kaikilla tasoilla tekeväksi puolueeksi. Kokoomuksen j��senmäärä kohosi nopeasti vuosina 1946 - 1948 noin 14.000 j��senen määrästä yli 50.000 j��seneen. Puolueen keskustoimistoon palkattiin nopeasti lisää resursseja, ja vaalityön ote oli yllättävänkin ammattimainen jo vuoden 1948 eduskuntavaaleissa. J��senmäärä saavutti huippunsa jo 1960-luvulla, kun koko puolueyhteisöön kuului yli 90.000 j��sentä. J��sentilastoissa oli kuitenkin koko ajan puutteita, mikä johtui monista tekij��istä. Yksi tärkeimpiä oli kokoomuksen sääntömuutos vuoden 1951 alusta lukien, minkä mukaan sama henkilö saattoi olla j��senenä sekä emopuolueessa että nais- tai nuorisoj��rjestössä, ts. kyseessä oli ns. kaksoisj��senyys. Tilastoinnin ongelmia oli myös käytännössä lähtien perusyhdistyksistä: j��senmaksuvelvoitteen laiminlyöneitä ei niin vain erotettu j��senyydestä, tilannetta saatettiin katsoa ”läpi käsien” useita vuosiakin. Näin koko j��sentilasto vuoti monella tavalla, eikä tilanne paljon parantunut, vaikka puoluetoimisto 1970-luvun alusta lähtien pyrkikin tarttumaan ongelmiin mm. kaksoisj��senyyden poistamisella. Puolueella oli j��sentilasto-ongelmien lisäksi kaksi muuta j��rjestötoiminnan kehittämistä vaikeuttavaa tekij��ä. Näistä ensimmäinen oli ainainen rahapula, joka johtui ennen kaikkea kokoomuslaisen perusj��senistön perin nihkeästä suhtautumisesta j��senmaksujen maksamiseen. Vasta 1960-luvun puoluetuen myötä taloudellinen tilanne parani jossain määrin, mutta kun samaan aikaan puolueen keskustoimiston henkilökunnan määrää lisättiin voimakkaasti, ei velkakierteestä päästy kokonaan eroon. Taloudelliset ongelmat näkyivät kaikilla tasoilla. Puolueen kehittämistä vaikeuttivat myös kokoomuslaisen asennoituminen ns. politiikan tekoon sekä toisaalta j��rjestötoimintaan osallistumiseen. Vaikka oltiinkin puolueen j��seniä, vielä 1960-luvulla katsottiin, että tämä ei ole ”politiikkaa”, vaan osallistumista j��rjestötoimintaan, joka myös oli heikkoa. ”Epäpoliittinen” suhtautuminen näkyi ennen kaikkea puolueen tunnusten käytössä vaaleissa. Vasta 1970-luvulla keskustoimisto sai läpi sen, että ehdokkaiden oli pakko allekirjoittaa ehdokassitoumus, joka ei sallinut enää sooloilua. Erityisen tiukasti ehdokassitoumusta vahdittiin vuoden 1978 presidentin valitsijamiesvaaleissa, jolloin myös kokoomus oli UKK-rintamassa. Kokoomus puoluej��rjestönä ei sen sijaan koko tutkimuskaudella kehittynyt laajaksi joukkopuolueeksi, vaikka puolueen johto sitä tavoittelikin sitä pitkään. Tutkimuksessa käytetyn Myllyn teoreettisen viitekehyksen mukaan kokoomuksessa olikin 1970-luvulle saakka kulttuurisina malleina kitsaus j��senmaksujen maksamiseen, heikko osallistuminen j��rjestötoimintaan sekä ”epäpoliittinen” asennoituminen. Näiden lisäksi tärkeä malli oli kommunismin vastustaminen, joka muuttui edellä mainitulla vuosikymmenellä sosialismin vastustamiseksi. Kokoomuksen j��rjestötoimintaan tuli 1970-luvulla mukaan ”uloin kehä”, mikä tarkoitti mm. sivistys-ja raittiusj��rjestöjen perustamista ja niiden liittämistä puolueyhteisöön, sekä viimein menemistä mukaan ay-toimintaan ja erityisesti kuntapolitiikkaan kaikilla tasoilla. Puolueen kampanjointi vaaleissa kehittyi puoluej��rjestön kasvun myötä vaaleista toiseen. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että jo vuoden 1951 eduskuntavaaleista lähtien yleistyi ehdokkaiden oma kampanjointi sanomalehdistössä. Luonnollisesti samalla kampanjoinnin kustannukset kasvoivat. 1970-luvulla otettiin käyttöön ehdokkaiden henkilökohtaiset tukiryhmät, jotka olivat huomattavasti laajempia kuin vanha tukimiesorganisaatio. Puolueen äänimäärä kasvoi 1940-ja 50-lukujen vaalien noin 300.000 äänestäj��stä 1970-luvun yli 500.000 äänestäj��än. Vain vuoden 1966 vaaleissa tuli roima tappio varsinkin sosialidemokraattien rynnistäessä voimakkaasti yleisen vasemmistoaallon myötä. Jo vuoden 1970 ns. ”nuorisovaalit” olivatkin sitten taas kokoomukselle menestys. Tämä ei kuitenkaan johtanut pääsyyn maan hallituksiin, mikä johtui monista tekij��istä: Neuvostoliitosta, presidentti Kekkosesta ja muista puolueista. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena olleet kokoomuksen äänenkannattajat, Aamulehti, Uusi Suomi, Karjalainen ja Nykypäivä, olivat selvästi kokoomuksen vaalikampanjointia tukemassa, yhtä hyvin pääkirjoituksissa, pakinoissa, artikkeleissa kuin itse vaalimainonnan osalta. Uuden Suomen tekstiaineisto kuitenkin muuttui lehden uuden riippumattoman aseman myötä vuodesta 1976 lähtien. Myllyn teorian ohella tutkimuksessa käytettiin viitekehyksenä johtopäätösosassa Panebiancon organisaatioiden institutionalisoitumisteoriaa. Aineiston mukaan voitiin todeta, että Kansallisen Kokoomuksen kehitys noudatti monilta osin viimeksi mainittua käsitteistöä.

Julius Meier-Graefe kaksissa kansissa

Kirjallisuusarvostelu

Suomen maatiede : [Alexander Gustaf Julius Hallstén] ; suomentanut G. C.

Second revised edition.

Suomenmaan maan-tieto : [Alexander Gustaf Julius Hallstén] ; suomentanut G. C.

Translated from Swedish into Finnish by Gustaf Cannelin.