59 resultados para Dividends pay-out
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli löytää keinoja ja toimintamalleja materiaalien läpimenoajan lyhentämiseen lähinnä ostonimikkeiden osalta. Taustalla on konsernin tavoitteet, lisäksi tavoitteena on vähentää ulkoistetun varastoinnin tarvetta. Ensin selvitettiin nykytilanne nimikeanalyysien ja työntekijöiden haastattelujen avulla. Läpimenoaikaan vaikuttavat taustatekijät esiteltiin. Seuraavaksi tutkittiin konsernin varastonkierron analysointiin tarkoitetun ohjelmiston käyttöönotto- ja hyödyntämismahdollisuuksia. Lisäksi muodostettiin laskentamalleja varmuusvarastojen ja eräkokojen tason optimointiin. Lopulta muodostettiin toimintamalli logistiikan tehostamiseksi, johon liittyy ehdotukset eri henkilöiden toimista logistiikan tehostamiseksi. Erillisenä tarkastelukohteena oli varastossa seisovien nimikkeiden hävittämisrutiinin kehittäminen. Läpimenoaikojen lyhentämisessä on runsaasti potentiaalia kun tärkeiden nimikkeiden varmuusvarastoihin ja eräkokoihin kiinnitetään huomiota. Tärkeää on yhteistyö oston ja tuotannon ja toisaalta toimittajien kanssa. Tietoteknisten apuvälineiden kehittäminen parantaisi toimintaedellytyksiä, mutta suurimpiin ongelmakohtiin voidaan puuttua myös nykyisillä välineillä. Toiminta kannattaa aloittaa erillisistä kohteista joiden lähtökohtana on havaitut ongelmat. Koulutus ja asennemuokkaus on keskeisellä sijalla alkuvaiheessa, lisäksi jokaisen asianosaisen tulisi asettaa henkilökohtaiset tavoitteet.
Resumo:
Oy Finnpak Ab haluaa parantaa valumuovituoteryhmänsä markkina-tuntemusta ja kartoittaa potentiaaliset asiakkaansa Suomen ja Ruotsin markkinoilla. Diplomityön tavoitteena on selvittää edellä olevat asiat, sekä tarkastella yrityksen nykytilaa ja miettiä, mitä kehittämistä yrityksen nykyisessä markkinoinnissa on. Saatujen tietojen perusteella muodos-tetaan toimintorunko, markkinointisuunnitelma, jota käytetään hyväksi lähivuosien liiketoimintastrategioiden suunnittelussa.Potentiaalisista asiakkaista saadut tiedot perustuvat kyselytutkimukseen. Tutkimus suoritettiin soittamalla ensin valitun teollisuussektorin yrityksiin ja kohdeyrityksille lähetettiin tutkimuslomake.Työssä saatujen tulosten mukaan sekä sisäisessä että ulkoisessa markkinoinnissa on huomattavasti parantamisen varaa. Tärkein työssä esiin tullut uudistus valumuovipuolella oli tuotekehityksen maksullistaminen. Ylivoimaisesti suurin työssä esiin tullut projekti on kuitenkin yritysnimen yhtäläistäminen nykyisen tuotenimen kanssa. Yrityksen nimi on tarkoitus uudistaa vuoteen 2003 mennessä, joka on yrityksen neljäskymmenes toimintavuosi.
Resumo:
Työssä on tutkittu milloin kannattaa hankkia hyvän hyötysuhteen moottori tavallisen moottorin sijasta. Työ on tehty UPM-Kymmene Oyj:n Kaukaan tehtailla. Ensiksi selvitettiin millaisessa kuormassa moottorit Kaukaan sellu- ja paperitehtaalla käyvät. Sen jälkeen työssä laskettiin, milloin hyvän hyötysuhteen moottorilla saavutetaan niin suuret säästöt, että se kannattaa hankkia. Hyvän hyötysuhteen moottorin hankinnalle laskettiin myös takaisinmaksuaika ja sisäinen korko. Herkkyysanalyysillä tutkittiin muuttuuko moottori-investoinnin kannattavuus, kun hankkeen kriittisiä tekijöitä muutetaan. Oleellista moottori-investoinnissa on moottoreiden hinta ja hyötysuhde-ero sekä moottorin käyntiaika ja kuormitusprosentti. Työn perusteella selvisi, että ainakin pienet moottorit kannattaa hankkia hyvän hyötysuhteen moottoreina.
Resumo:
Tietoturva on yksi yrityksen tärkeimpiä turvallisuuteen liittyviä asioita. Tietoturva voidaan jakaa kahdeksaan eri osa-alueeseen: hallinnolliseen turvallisuuteen, henkilöstöturvallisuuteen, tietoaineistoturvallisuuteen, käyttöturvallisuuteen, fyysiseen turvallisuuteen, laitteistoturvallisuuteen, ohjelmistoturvallisuuteen ja tietoliikenneturvallisuuteen. Yrityksen tulisi huomioida jokainen osa-alue, jotta sen tietoturva olisi mahdollisimman hyvä. Jos jokin osa-alue on jätetty vähemmälle huomiolle, se heijastuu heti yrityksen kokonaisturvallisuuteen. Tämä työ selvittää, mitä asioita yrityksen tulisi ottaa huomioon, jotta sen tietoturva olisi kunnossa. Työn tarkoituksena on kartoittaa, millaista osaamista työelämä kaipaa tietoturvan varalle Pohjois-Karjalan alueella. Työ keskittyy yritysten tietoturva-asioihin johdon ja organisoinnin näkökulmasta. Tutkimusosuudessa esitellään selvitys, millainen on tietoturvan tila pohjoiskarjalaisissa yrityksissä. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena. Tutkimukseen vastasi 32 yritystä Pohjois-Karjalan alueelta. Tutkimus osoittaa, että yritykset ovat huomioineet parhaiten ohjelmistoturvallisuuden ja laitteistoturvallisuuden, mutta parannusta kaipaisivat etenkin hallinnollinen turvallisuus ja henkilöstöturvallisuus. Yritysten tietoturva on tasoltaan yhtä hyvä kuin on sen heikoin lenkki. Tästä syystä voidaan sanoa, että yritysten tieto-turvan tila ei ole Pohjois-Karjalassa kovinkaan hyvä.
Resumo:
Diplomityön päätavoitteena oli kehittää UPM-Kymmene Seaways Oy:lle ISO 14001 -standardiin pohjautuva ympäristöjärjestelmä. Lisäksi tavoitteena oli tuoda organisaatiolle tietämystä ympäristöjohtamisesta, sekä arvioida laaditun järjestelmän toimivuutta organisaation toiminnasta aiheutuvien ympäristöhaittojen vähentäjänä. Järjestelmän laatiminen käsitti suunnittelun, organisoinnin ja toteutuksen keskeisten dokumentointien osalta. Viime vuosina metsäteollisuusyrityksille on luotu paineita ympäristöasioiden hoitamisen tehostamisesta. Tämä on kohdistunut myös metsäteollisuuden kuljetuksiin, joten on ollut perusteltua kehittää myös kuljetusorganisaatioiden ympäristöjohtamista. UPM-Kymmene Seaways Oy:n ympäristöjohtamisen kehittämistyössä lähdettiin organisaation sidosryhmien odotuksista liikkeelle. Lisäksi tutustuttiin kuljetusten aiheuttamiin ympäristöhaittoihin ja selvitettiin organisaation vaikutusmahdollisuuksia haittojen vähentämiseen. Johtamisjärjestelmä pyrittiin luomaan luonnolliseksi osaksi jokapäiväistä toimintaa, joka ottaa ympäristöasiat huomioon myös toiminnan jatkuvassa kehittämisessä. Laadittu ympäristöjärjestelmä integroituna osaksi kokonaisvaltaista toimintajärjestelmää täytti organisaation sille asettamat tavoitteet melko hyvin. Järjestelmän mukana tuoma työn määrä ei kasvanut liian suureksi ja ympäristöasioista muodostui yksi merkittävä päätöksiin vaikuttavista tekijöistä.
Resumo:
Tämä tutkimus tarkastelee määräaikaisia työsuhteita. Tavoitteena on selvittää määräaikaisten työntekijöiden sitoutumista ja sitouttamista organisaatiossa sekä näitä edistäviä tekijöitä. Lähtökohtana on tutkia määräaikaisuutta sitoutumisen näkökulmasta. Erityisen tarkastelun kohteena on työilmapiirin ja esimiestoiminnan vaikutus sitoutumiseen. Sitoutumisen viitekehyksenä on Curtis & Wrightin (2001) sitoutumismalli. Tutkimuksen empiirisessä osassa haastateltiin määräaikaisia työntekijöitä ja heidän esimiehiään. Aineisto käsiteltiin teemoittelun kautta. Tutkimuksen tuoman uuden näkökulman mukaan suurin osa vastanneista määräaikaisista työntekijöistä koki määräaikaisuuden positiivisena eivätkä halunneet vakinaista työpaikkaa. Samalla kaikki vastaajat olivat hyvin sitoutuneita, eivät niinkään organisaatioonsa, vaan työyhteisöönsä ja työhönsä, sen määräaikaisuudesta riippumatta. Palkankorotuksella tai vakinaistamisella ei näyttäisi tämän tutkimuksen mukaan olevan kovin suurta merkitystä määräaikaisen työntekijän sitoutumisen kannalta, sen sijaan työilmapiirillä ja organisaation johtamistavoilla on.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella tapahtumamarkkinoinnin suunnittelua osana yrityksen markkinointiviestintästrategiaa. Tutkielma jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan. Teoriaosassa muodostettavan tapahtumamarkkinoinnin suunnittelumallin avulla kuvataan empiriassa kohdeyrityksen tapahtumamarkkinoinnin suunnittelua osana yrityksen markkinointiviestintästrategiaa. Teoriaosan lähdeaineistona käytettiin keskeistä tapahtumamarkkinointia ja markkinointiviestintää käsittelevää kirjallisuutta. Tutkielman empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla kohdeyrityksen markkinointipäällikköä ja hyödyntämällä sekundääritietolähteitä. Tutkielman lähtökohtana oli ensin selvittää tapahtumamarkkinoinnin käsite sekä sen suhde markkinointiviestintään ennen varsinaisen suunnittelumallin muodostamista. Havaittiin, että tapahtumamarkkinointi käsitteenä on erittäin moniulotteinen, ja että tapahtumamarkkinointia käsitellään yrityksissä usein muusta markkinointiviestinnästä erillisenä kokonaisuutena. Verrattaessa teorian esittämää tapahtumamarkkinoinnin suunnittelumallia empirian todelliseen tilanteeseen huolellisen suunnittelun ja toteutuksen merkitys korostui tapahtumamarkkinoinnin onnistumisessa. Jotta tapahtumamarkkinointi toimisi entistä tehokkaammin markkinointiviestinnän osana, tulisi yritysten kiinnittää huomiota erityisesti tavoiteasetantaan ja seurantaan. Tutkielmassa korostuu eri markkinointiviestintäkeinojen integroimisen tärkeys, jotta yritys pystyy hyödyntämään tapahtumamarkkinointiaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on osallistua liiketaloustieteelliseen keskusteluun hiljaisen tiedon siirtämisestä sekä vahvistaa Etelä-Karjalan Osuuspankissa käytävää keskustelua hiljaisesta tiedosta. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää ja kuvata, mitä hiljainen tieto tarkoittaa Etelä-Karjalan Osuuspankin Imatrankosken konttorissa, kuinka hiljaisen tiedon siirtoa siellä tehdään sekä kuinka siellä kannattaisi tehdä hiljaisen tiedon siirtoa. Tutkimus toteutettiin kahdentoista laadullisen teemahaastattelun avulla. Hiljainen tieto tarkoittaa Imatrankosken konttorissa käytännön sekä kokemuksen kautta muodostunutta tietoa ja osaamista, mitä on vaikea ilmaista sanoin, mutta sen avulla toiminnasta tulee asiakaslähtöisempää. Hiljaisen tietotaidon siirtäminen sukupolvien välisen kuilun yli nähdään tärkeänä. Hiljainen tieto siirtyy Imatrankosken konttorissa henkilöltä toiselle epävirallisissa yhteyksissä vuorovaikutuksen avulla. Ensimmäiseksi on kiinnitettävä huomiota ympäristöön, jossa hiljaista tietoa siirretään ja sitten valittaviin menetelmiin. Ratkaisut onnistuneempaan hiljaisen tiedon siirtoon liittyvät tietynlaiseen ympäristöön, vuorovaikutukseen ihmisten välillä, yhteistyöhön ja työn kautta oppimiseen, tapoihin sekä menetelmiin, kuten perehdyttäminen, mentorointi, benchmarking, palaverit ja koulutukset, työkierto sekä tekniikan hyödyntäminen.
Resumo:
COD discharges out of processes have increased in line with elevating brightness demands for mechanical pulp and papers. The share of lignin-like substances in COD discharges is on average 75%. In this thesis, a plant dynamic model was created and validated as a means to predict COD loading and discharges out of a mill. The assays were carried out in one paper mill integrate producing mechanical printing papers. The objective in the modeling of plant dynamics was to predict day averages of COD load and discharges out of mills. This means that online data, like 1) the level of large storage towers of pulp and white water 2) pulp dosages, 3) production rates and 4) internal white water flows and discharges were used to create transients into the balances of solids and white water, referred to as “plant dynamics”. A conversion coefficient was verified between TOC and COD. The conversion coefficient was used for predicting the flows from TOC to COD to the waste water treatment plant. The COD load was modeled with similar uncertainty as in reference TOC sampling. The water balance of waste water treatment was validated by the reference concentration of COD. The difference of COD predictions against references was within the same deviation of TOC-predictions. The modeled yield losses and retention values of TOC in pulping and bleaching processes and the modeled fixing of colloidal TOC to solids between the pulping plant and the aeration basin in the waste water treatment plant were similar to references presented in literature. The valid water balances of the waste water treatment plant and the reduction model of lignin-like substances produced a valid prediction of COD discharges out of the mill. A 30% increase in the release of lignin-like substances in the form of production problems was observed in pulping and bleaching processes. The same increase was observed in COD discharges out of waste water treatment. In the prediction of annual COD discharge, it was noticed that the reduction of lignin has a wide deviation from year to year and from one mill to another. This made it difficult to compare the parameters of COD discharges validated in plant dynamic simulation with another mill producing mechanical printing papers. However, a trend of moving from unbleached towards high-brightness TMP in COD discharges was valid.
Resumo:
It is necessary to use highly specialized robots in ITER (International Thermonuclear Experimental Reactor) both in the manufacturing and maintenance of the reactor due to a demanding environment. The sectors of the ITER vacuum vessel (VV) require more stringent tolerances than normally expected for the size of the structure involved. VV consists of nine sectors that are to be welded together. The vacuum vessel has a toroidal chamber structure. The task of the designed robot is to carry the welding apparatus along a path with a stringent tolerance during the assembly operation. In addition to the initial vacuum vessel assembly, after a limited running period, sectors need to be replaced for repair. Mechanisms with closed-loop kinematic chains are used in the design of robots in this work. One version is a purely parallel manipulator and another is a hybrid manipulator where the parallel and serial structures are combined. Traditional industrial robots that generally have the links actuated in series are inherently not very rigid and have poor dynamic performance in high speed and high dynamic loading conditions. Compared with open chain manipulators, parallel manipulators have high stiffness, high accuracy and a high force/torque capacity in a reduced workspace. Parallel manipulators have a mechanical architecture where all of the links are connected to the base and to the end-effector of the robot. The purpose of this thesis is to develop special parallel robots for the assembly, machining and repairing of the VV of the ITER. The process of the assembly and machining of the vacuum vessel needs a special robot. By studying the structure of the vacuum vessel, two novel parallel robots were designed and built; they have six and ten degrees of freedom driven by hydraulic cylinders and electrical servo motors. Kinematic models for the proposed robots were defined and two prototypes built. Experiments for machine cutting and laser welding with the 6-DOF robot were carried out. It was demonstrated that the parallel robots are capable of holding all necessary machining tools and welding end-effectors in all positions accurately and stably inside the vacuum vessel sector. The kinematic models appeared to be complex especially in the case of the 10-DOF robot because of its redundant structure. Multibody dynamics simulations were carried out, ensuring sufficient stiffness during the robot motion. The entire design and testing processes of the robots appeared to be complex tasks due to the high specialization of the manufacturing technology needed in the ITER reactor, while the results demonstrate the applicability of the proposed solutions quite well. The results offer not only devices but also a methodology for the assembly and repair of ITER by means of parallel robots.
Resumo:
Suorituskyvyn mittaaminen on tehokas työkalu yrityksen toiminnan kehittämiseen. Mittarit ohjaavat yritystä keskittymään strategian ja tavoitteiden toteuttamiseen. Yrityksen suorituskykyä tarkastellaan usein erityisesti yritystasolla, mutta mittarit voidaan myös kohdentaa yksittäisille työntekijöille. Työn tavoitteena oli löytää jo suunnitteluvaiheessa huomioitavia menestystekijöitä pienen asiantuntijayrityksen henkilötason suorituskykymittaristolle. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi käytettiin kirjallisuuden lisäksi kohdeyritykselle toteutettua suunnitteluprosessia, jossa hyödynnettiin myös yrityksen henkilöstön näkemyksiä. Merkittävimmät erityispiirteet mittariston suunnittelussa liittyivät asiantuntijatyön mittaukseen, mittariston resurssitarpeen minimoimiseen ja palkitsemiseen suorituskyvyn perusteella. Lisäksi työssä pohdittiin suunnitellun mittariston laajentamismahdollisuuksia yritystason mittaristoksi. Suorituskyvyn mittaaminen tehostaa yrityksen päätöksentekoa sekä viestintää. Laadukas mittaristo edellyttää myös hyvää suunnittelua, joka voidaan perustaa kirjallisuuden malleihin. Johdon ja henkilöstön sitoutuminen suunnitteluprosessiin on kriittistä onnistuneen mittariston kannalta. Mittariston suunnittelussa mittarit johdetaan yleensä yrityksen visiosta strategian, mittausalueiden ja menestystekijöiden kautta. Mittareiden painotuksia muuttamalla voidaan hienosäätää mittariston vaikutusta. Mittariston koekäyttövaiheessa todetaan mittariston toimivuus ennen mittareiden kytkemistä tulospalkkioihin. Asiantuntijatyön mittauksessa on kiinnitettävä huomiota toimivien mittareiden löytämiseen, sillä tietopohjaista asiantuntijatyötä on haastava mitata. Lisäksi palkitsemisjärjestelmän liittäminen mittaristoon edellyttää mittareilta ehdotonta oikeudenmukaisuutta ja tuloksia ei saa pystyä manipuloimaan. Pienen yrityksen mittaristo ei saa kuluttaa liikaa resursseja, joten kannattaa suosia mahdollisimman itsenäisesti toimivia mittareita. Henkilöstön motivointi tietojen syöttöön on olennaista. Lisäksi objektiivisten ja olennaisten mittareiden käyttö vähentää mittariston ylläpitoon käytettyjä työtunteja. Henkilötason mittaristo voidaan laajentaa helposti myös yritystasolle, mikäli suunnittelussa on kiinnitetty huomiota huolelliseen dokumentointiin.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on tutkia osakkeen nimellisarvon jakamisen vaikutusta osakkeen markkina-arvoon Suomessa vuosina 1996-2007. Ilmiötä tarkastellaan tapahtumatutkimusmenetelmän avulla ja lopullinen tutkittavien osakesplittien määrä on 38. Tutkimuksessa ei löydetty epänormaaleja tuottoja splittien julkistushetkellä, joten tämän aineiston mukaan sijoittajat eivät pitäneet sitä johdolta tulevana positiivisena signaalina. Sitä vastoin tutkimuksessa löydettiin positiivinen kurssimuutos niiden osakkeiden kohdalla, jolloin pörssiyhtiö ilmoitti splitin ohella myös osingonjaostaan.
Resumo:
Various regulations and customer requirements have made it necessary for Vacon Oyj to pay more attention to the environmental aspects in its processes. The main purpose of this master’s thesis project is to define how environmental aspects could be integrated into Vacon’s product development process. The aim is to find out the most important environmental aspects for the company to address, to examine how these could be taken into account during the development process and to map the critical factors that need consideration in order to ensure the successful integration of environmental aspects into the design process. Based on the customer requirements and evolving regulations the most important aspects for Vacon include minimizing the amount of harmful substances, improving the recyclability and energy efficiency of the product and moreover providing meaningful information related to these aspects. To tackle these issues, a new DfE process was developed, tasks in each phase were described and responsibilities were indicated. To ensure the success of the DfE process, management commitment, support of other processes and significant improvements in ways the information is managed are required. The developers should be provided with training and support. Environmental expertise and knowledge in-house should be developed and establishing meaningful environmental indicators is suggested.