22 resultados para Battle Abbey.


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sosialistisen vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjän oli monien muiden kysymysten ohella ratkaistava sosialismin saavutusten puolustaminen. Aluksi ratkaisuksi suunniteltiin vapaaehtoisuuteen perustuvaa punakaartia, mutta riittävän miesvahvuuden turvaamiseksi päädyttiin yleiseen asevelvollisuuteen. Pian Venäjän sisällissodan jälkeen sotataidon suunta painottui enemmän vanhan armeijan asiantuntijoiden näkemysten kuin vallankumoussankarien kokemusten mukaiseksi, vaikka Frunzen puna-armeijalle kirjoittama doktriini perustui luokkataisteluun ja korosti sisällissodassa hyväksi koettua operatiivista liikkuvuutta. Neuvostoliiton ja Venäjän sotataidon perustana on Pietari I:n aloittama länsimainen suuntaus, jota kuitenkin täydentävät vahvat kansalliset piirteet. Venäläisen sotataidon henkisenä isänä voidaan hyvällä syyllä pitää Aleksandr Suvorovia, jonka opetukset näkyvät tekstilainausten lisäksi myös periaatteissa ja sotilaskasvatuksessa. Napoleonin sotien jälkeen perustettu Keisarillinen yleisesikunta-akatemia loi Venäjälle sotatieteellisen tutkimuksen ja opetuksen. Sotatieteen mahdollisuuksia ei 1800-luvun Venäjällä osattu täysin hyödyntää. Aseistuksen kasvavan tehon merkitystä vähättelevä asenne johti sotataidon taantumisen ja katastrofiin Venäjän–Japanin sodassa. Sen kokemuksia analysoidessaan Aleksandr Neznamov kehitti edelleen saksalaista operaation käsitettä ja loi perustan Neuvostoliitossa 1920-luvulla kehitetylle operaatiotaidolle. Neuvostoliittolaisen sotataidon päämääränä oli kehittää taktinen ja operatiivinen ratkaisu aseistuksen tehon kasvun aikaansaamaan puolustuksen ylivoimaisuuteen. Ratkaisussa hyödynnettiin brittien kokemuksia ja tutkimusta. Neuvostoliittolainen taktiikka ja operaatiotaito eivät kuitenkaan olleet brittiläisen mekanisoidun sodankäynnin tai saksalaisen salamasodan itäinen kopioita vaan itsenäisiin ratkaisuihin pohjautuvia. Syvän taistelun ja operaation teoriaa kokeiltiin harjoituksissa, ja sitä kehitettiin Stalinin vuoden 1937 puhdistuksiin saakka. Toisen maailmansodan taisteluissa puna-armeija sovelsi alkuvaiheen katastrofin jälkeen syvän taistelun ja syvän operaation oppeja. Komentajien ja joukkojen taito ei riittänyt teorian vaatimusten mukaiseen toimintaan, siksi syväksi aiotusta taistelusta tuli ajoittain ainoastaan tiheää. Suuren isänmaallisen sodan kokemusten perusteella neuvostoliittolainen sotatiede kehitti yleisjoukkojen taistelun periaatteet, jotka ovat säilyneet muuttumattomina nykypäivään saakka. Kylmän sodan aikakaudella ydin- ja tavanomaisen aseistuksen merkitys sodan ja taistelun kuvassa vaihteli. Lännen sotataidon ja aseteknologian kehitys pakotti Neuvostoliiton siirtymään 1980-luvulla sotilaallisessa ajattelussaan hyökkäyksestä puolustukseen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän sotilaallisen turvallisuuden takaajana on ydinaseistus. Yhdysvaltain tavanomainen ilma-avaruushyökkäyskyky vaatii Venäjää kehittämään torjuntajärjestelmiä. Tavanomaisten joukkojen rakentamisessa Venäjä seuraa tarkasti läntisen sotataidon kehittymistä, mutta pitäytyy omaperäisiin ratkaisuihin, joiden kehittämisessä sen vahvalla sotatieteellisellä järjestelmällä ja dialektisen materialismin metodilla on edelleen olennaisen tärkeä merkitys.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Concepts, models, or theories that end up shaping practices, whether those practices fall in the domains of science, technology, social movements, or business, always emerge through a change in language use. First, communities begin to talk differently, incorporating new vocabularies (Rorty, 1989), in their narratives. Whether the community’s new narratives respond to perceived anomalies or failures of the existing ones (Kuhn, 1962) or actually reveal inadequacies by addressing previously unrecognized practices (Fleck, 1979; Rorty, 1989) is less important here than the very phenomena that they introduce differences. Then, if the new language proves to be useful, for example, because it helps the community solve a problem or create a possibility that existing narratives do not, the new narrative will begin circulating more broadly throughout the community. If other communities learn of the usefulness of these new narratives, and find them sufficiently persuasive, they may be compelled to test, modify, and eventually adopt them. Of primary importance is the idea that a new concept or narrative perceived as useful is more likely to be adopted. We can expect that business concepts emerge through a similar pattern. Concepts such as “competitive advantage,” “disruption,” and the “resource based view,” now broadly known and accepted, were each at some point first introduced by a community. This community experimented with the concepts they introduced and found them useful. The concept “competitive advantage,” for example, helped researchers better explain why some firm’s outperformed others and helped practitioners more clearly understand what choices to make to improve the profit and growth prospects of their firms. The benefits of using these terms compelled other communities to consider, apply, and eventually adopt them as well. Were these terms not viewed as useful, they would not likely have been adopted. This thesis attempts to observe and anticipate new business concepts that may be emerging. It does so by seeking to observe a community of business practitioners that are using different language and appear to be more successful than a similar community of practitioners that are have not yet begun using this different language as extensively. It argues that if the community that is adopting new types of narratives is perceived as being more successful, their success will attract the attention of other communities who may then seek to adopt the same narratives. Specifically, this thesis compares the narratives used by a set of firms that are considered to be performing well (called Winners) with those of set of less-successful peers (called Losers). It does so with the aim of addressing two questions: - How do the strategic narratives that circulate within “winning” companies and their leaders differ from those circulating within “losing” companies and their leaders? - Given the answer to the first question: what new business strategy concepts are likely to emerge in the business community at large? I expected to observe “winning” companies shifting their language, abandoning an older set of narratives for newer ones. However the analysis indicates a more interesting dynamic: “winning” companies adopt the same core narratives as their “losing” peers with equal frequency yet they go beyond these. Both “winners” and “losers” seem to pursue economies of scale, customer captivity, best practices, and securing preferential access to resources with similar vigor. But “winners” seem to go further, applying three additional narratives in their pursuits of competitive advantage. They speak of coordinating what is uncoordinated, adopting what this thesis calls “exchanging the role of guest for that of host,” and “forcing a two-front battle” more frequently than their “loser” peers. Since these “winning” companies are likely perceived as being more successful, the unique narratives they use are more likely to be emulated and adopted. Understanding in what ways winners speak differently, therefore, gives us a glimpse into the possible future evolution of business concepts.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Väitöskirjani tarjoaa laajasti tietoa sotamuistomerkeistä koko Suomen alueelta. Työ purkaa suomalaisten sotamuistomerkkien ilmaisutapoja ja modaalisia keinoja, joilla taideteokset sovittelevat voitetun tai hävityn sodan tarinaa ja kokemuksellisia jännitteitä toisiinsa. Suurin osa analyysin kohteena olevista taideteoksista on pystytetty Suomen itsenäisyyden ajalla vapaudenpatsaiksi tai sankarihautojen, taisteluiden ja vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkeiksi. Tutkimus painottuu voiton ideologian vaikutukseen sotakuvaston muotoutumisessa. Avainkysymyksiä ovat, miten sotamuistomerkki viestittää poliittis-ideologisia tavoitteita tai miten muistomerkkien figuurien asennot, eleet ja attribuutit välittävät sotatarinan yhteisöllisiä sisältöjä. Tutkimus tarkentuu teosten modaalisiin piirteisiin ja merkityksenmuodostuksen vuorovaikutteisuuteen. Erikoishuomion kohteena ovat aiheiden sisällölliset ristiriidat ja ilmaisun murtumakohdat. Suurten teosmäärien ja aihetyyppien jaottelussa ja analysoimisessa on hyödynnetty ikonografian, kuvaretoriikan ja eleiden tutkimusta. Suomalaisen aineiston vertailukohtina ovat antiikin sotilasaiheinen taide, keskiaikainen Kristuksen kärsimyskuvasto sekä sotamuistomerkkiperinne Saksassa, Ranskassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Amerikan yhdysvalloissa. Sotien muistokultin merkitysten avaamisessa käytetään diskurssianalyysin välineitä. Tutkimus osoittaa, että sotamuistomerkit rakentavat yhteisön turvallisuudentunnetta ja muokkaavat sotilasimagoa maskuliinisten ideaalien ja implisiittisen vihollis- tai vastakuvan varassa. Kansallisen paatoksen ohessa sotamuistomerkit vahvistavat sotilaiden aseveliaatetta ja luovat kuvaa rikkumattomasta yhteishengestä sekä kotirintamasta. Teokset tulkitsevat valmistumisaikansa usein ristiriitaista tunneilmapiiriä ja tulevaisuuden odotuksia sekä neuvottelevat paikallisesta erityisyydestä ja valtakysymyksistä. Veistosten modaaliset keinot suhteessa toimijarooleihin, kuten autonomisuuden korostus, tunteenomainen toiseen tukeutuminen tai sodan velvoitteisiin suuntautuminen perustuvat yleensä figuurien asentoihin. Sen sijaan figuurien eleet ja attribuutit, tärkeimpinä kypärä, ase, univormu ja lumipuku, tarkentavat suuntautumisen tavoitetta ja ideologista sanomaa. Koska sodassa on kyse vaikeasti käsiteltävistä väkivaltakulttuurin ilmiöistä, muistomerkeillä on hämärretty ja muokattu kuvaa historian tapahtumista. Siten teosten välittämät ideat uhrivalmiudesta ja tunteiden hillinnän velvoitteesta auttavat sotatraumojen ja surun kanavoimisessa sekä purkavat tapahtumiin liittyvää häpeää.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lähtökohta tälle tutkimukselle oli havainto siitä, että varusmiehillä maanpuolustustahto ja taisteluluottamus korreloivat. Tämä huomio oli mahdollista tehdä aikaisemmissa varusmiesaineistoilla tehdyissä tutkimuksissa, joissa olin ollut mukana. Tutkimuksen aineistoina olivat useat puolustusvoimissa kerätyt varusmiesten kyselytutkimusaineistot. Vertailuaineistoina käytin reserviläisille kertausharjoituksissa tehtyjen kyselyiden aineistoja. Olennaista oli selvittää, säilyikö havaittu riippuvuus kun muita mahdollisia tekijöitä otettiin huomioon. Tutkimus oli aikaisemmin kerättyjen aineistojen sekundaarianalyysi ja tutkijana en ollut voinut vaikuttaa kyselyjen sisältöön tai käytettyjen muuttujien ja mittareiden valintaan. Aineistot on kerätty kuvaileviin tarkoituksiin ja tästä syystä tämä tutkimus oli tilastollisesti kuvaileva. Keskeiset käytetyt aineistot olivat varusmiesten kotiuttamiskyselyiden eli loppukyselyiden aineistot kaikista varuskunnista vuosilta 2000 – 2008 sekä vuonna 2010 Siilasmaan työryhmää varten kerätty aineisto kolmesta varuskunnasta. Vuoden 2010 varusmiestutkimus oli toteutettu siten, että kysely tehtiin sekä palveluksen alussa että lopussa. Tässä aineistossa käytettiin monipuolisesti varusmiesten psykososiaalisen toimintakyvyn erilaisia mittareita. Maanpuolustustahto on käsitteellisesti laaja kokonaisuus, kuitenkin tässä tutkimuksessa se oli operationalisoitava käytettävissä olleiden osioiden avulla. Maanpuolustustahtoa tarkasteltiin sekä henkilökohtaisena että yleisenä maanpuolustustahtona sekä niiden yhdistelmänä, josta käytettiin myös nimitystä maanpuolustusajattelu. Käsitteellisesti suppeampi taisteluluottamus operationalisoitiin siten, että muuttujana se kuvasi varusmiehen luottamusta aseisiinsa, saamaansa koulutukseen sekä lähiryhmäänsä. Taisteluluottamuksen mittaamisen taustalla oli ajatus siitä, että tämän yksilökohtaisen mittarin keskiarvo on joukon koulutuksen onnistuneisuuden estimaatti. Taisteluluottamus oli tutkimuksessa varsinainen tulosmuuttuja. Tulosten perusteella yksittäisten varusmiesten psykososiaalisessa toimintakyvyssä on eroja. Erityisesti erottui yksittäisenä tekijänä sosiaalisuus, joka summamuuttujana oli muodostettu varusmiestutkimus 2010:n aineistossa Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteen laitoksen laatimista osioista. Sosiaalisuus ennusti voimakkaasti varusmiehen etenemistä koulutuksessa aina johtajakoulutukseen saakka. Sosiaalisuuden kontrollointi tilastollisesti ei poistanut maanpuolustusajattelun ja taisteluluottamuksen välistä riippuvuutta. Varusmiestutkimus 2010 aineistossa oli mahdollista tarkastella maanpuolustusajattelun muutosta palvelusaikana ja muutoksen yhteyttä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaajiin. Stressaantumistaipumus ja neuroottisuus olivat yhteydessä maanpuolustustahdon laskuun. Tunteiden hallinnan kyky tuki varusmiehen maanpuolustustahdon ja taisteluluottamuksen kehittymistä. Tilastollinen kuvaus toteutettiin Mplus-ohjelmistolla lasketulla rakenneyhtälömallilla. Aineistoon sopiva malli oli mahdollista löytää. Mallin mukaan sosiaalinen pääoman yksilökohtaisena resurssina antaa mahdollisuuden kehittää ja säilyttää maanpuolustusajattelua, joka on yhteydessä itseluottamuksen luontoiseen taisteluluottamukseen varusmieskoulutuksen päättyessä. Koulutuksen aikana joukkoon kehittynyt kiinteys ja luottamus tukevat tätä kehitystä. Joukkotuotantomallilla saadaan aikaan joukkoja, joissa taisteluluottamus on yleensä tarvittavalla tasolla ja niitä voidaan käyttää osoitettuihin tehtäviin. Kertausharjoitukset ylläpitävät kiinteyttä, taisteluluottamusta ja sitä kautta joukon suorituskykyä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että pysyvissä miehistön ryhmissä, joissa ryhmänjohtaja ja/tai jäseniä ei vaihtunut, koulutuksen tulokset olivat parempia kuin muuttuneissa ryhmissä. Edelleen havaittiin, että 12 kuukautta palvelleiden miehistön jäsenten joukossa palvelusmotivaatio laski enemmän kuin muissa varusmiesryhmissä. Yhdestätoista koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijasta koottu ryhmä arvioi tutkimuksen tuloksia sovelletulla Q-menetelmällä Facilitate Pro -ohjelmistoa käyttäen. Menettely tuotti lisänäkökohtia tulosten arviointiin sekä niiden soveltamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yhdysvaltojen asevoimat julkaisi vuonna 2012 uuden strategisen ohjauksen asiakirjan. Asiakirjan keskeisenä sisältönä on Yhdysvaltojen säilyttäminen maailman johtavana suurvaltana. Asiakirja vahvistaa Yhdysvaltojen painopisteen siirron Tyynen valtameren alueelle. Painopisteen siirron myötä Yhdysvalloissa kirjoitettiin uusi doktriini. AirSea Battle -doktriinissa kuvataan sitä miten Yhdysvallat vastaa Kiinan nousevaan taloudelliseen ja sotilaalliseen suorituskykyyn. Painopisteen siirron sekä uusimman doktriinin myötä Yhdysvaltojen maavoimien rooli vähenee ilmavoimien ja merivoimien roolin kasvaessa. Samaan aikaan vähentyvät taloudelliset resurssit kohdennetaan uudelleen ja maavoimat menettää osan resursseistaan. Maavoimat siirtyvät tukevaan asemaan asevoimien kokonaisuudessa. Yhdysvaltojen maavoimat oli toisen maailmansodan jälkeen luotu kohtaamaan Neuvostoliiton ja Varsovan liiton määrällisesti ylivoimaiset asevoimat. Ensimmäinen Irakin sota oli osoitus maavoimien merkittävästä kyvystä taistella perinteistä asevoimaa vastaan. Toisaalta jo ensimmäinen Irakin sota antoi viitteitä maavoimien kehittämistarpeista. Huomattiin, etteivät organisaatiot vastanneet käyttötarkoitusta. Organisaatiot muutettiin modulaarisiksi ja joukkovalikoimaan lisättiin Stryker-kalustolla toimiva prikaatin taisteluryhmä. Maavoimat aloitti 2000-luvun alussa kunniahimoisen kehittämisohjelman Future Combat System, joka sisälsi maavoimille kokonaan uuden kaluston. Ohjelma kuitenkin lakkautettiin osittain kustannussyistä. Osiltaan ohjelma jäi kuitenkin voimaan selkeästi typistettynä. Painopisteen siirto kuitenkin vähentää maavoimien resursseja siten, että teknologiaa tullaan hankkimaan aikaisempaa vähemmän seuraavien 15 vuoden aikana. Maavoimien pääkalustona tulee jatkossakin olemaan nykyisin käytössä oleva kalusto modernisoituna. Yhdysvaltojen maavoimien keskeisimpänä kehittämiskohteena on ajatusmaailmallinen muutos asevoimien keskiöstä osittain tukevaan rooliin. Maavoimien perimmäiset tehtävät tulevat kuitenkin säilymään ennallaan ja niitä tullaan kehittämään toimimaan paremmin yhteisoperaatiokehyksessä. Maavoimien sisällä aselajien ja toimialojen yhteistoimintaa parannetaan kehittämällä joukkojen combined arms -suorituskykyä. Joukkojen määrän supistuessa tilannekuvan ja tilanneymmärryksen merkitys korostuu. Määrällisesti pienempien joukkojen on kyettävä entistä hajautetummasta ryhmityksestä keskitettyyn vaikutukseen. Tulevaisuudessa maavoimat ei halua sitoutua pitkiin Afganistanin tai toisen Irakin sodan kaltaisiin operaatioihin, vaan pyrkivät nopeaan ratkaisuun mahdollisimman pienellä logistisen tuen tarpeella. Tutkimus on hyödynnettävissä tutustuttaessa Yhdysvaltojen strategiseen ohjaukseen, doktriineihin, Yhdysvaltojen asevoimiin ja niiden tulevaisuuteen sekä painopisteisesti Yhdysvaltojen maavoimien nykytilaan sekä kehittämiseen tulevaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The thesis analyzes liability of Internet news portals for third-party defamatory comments. After the case of Delfi AS v. Estonia, decided by the Grand Chamber of the European Court of Human Rights on 16 June 2015, a portal can be held liable for user-generated unlawful comments. The thesis aims at exploring consequences of the case of Delfi for Internet news portals’ business model. The model is described as a mixture of two modes of information production: traditional industrial information economy and new networked information economy. Additionally, the model has a generative comment environment. I name this model “the Delfian model”. The thesis analyzes three possible strategies which portals will likely apply in the nearest future. I will discuss these strategies from two perspectives: first, how each strategy can affect the Delfian model and, second, how changes in the model can, in their turn, affect freedom of expression. The thesis is based on the analysis of case law, legal, and law and economics literature. I follow the law and technology approach in the vein of ideas developed by Lawrence Lessig, Yochai Benkler and Jonathan Zittrain. The Delfian model is researched as an example of a local battle between industrial and networked information economy modes. The thesis concludes that this local battle is lost because the Delfian model has to be replaced with a new walled-garden model. Such a change can seriously endanger freedom of expression.