292 resultados para päätöksenteon konteksti


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille tulee säännöllisesti käsiteltäväksi ojitusta koskevia asioita. Vesilaissa ojitusta koskevien asioiden toimivalta on jaettu aluehallintovirastolle, ojtustoimitukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Lisäksi ELY-keskus toimii kunnan kanssa vesilain valvontaviranomaisena. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluvat erityisesti eräät ojituserimielisyydet. Toimivallan jakautuminen on yksi esimerkki vesilain ja sen ojitussäännösten omintakeisuudesta verrattuna muuhun ympäristölainsäädäntöön. Kunnan ympäristönsuojeluviranhaltijoilta onkin tullut kommenttia vesilain tulkinnan haastavuudesta ja ajantasaisen ohjeistuksen tarpeesta ojitusasioiden ratkaisemisessa. Ojitusasioiden lisääntyminen kunnissa alleviivaa lainmukaisten, hyväksyttävien ja johdonmukaisten päätösten tarvetta. Tämä opas on suunnattu kuntien ympäristönsuojelusta vastaaville viranhaltijoille pyrkimyksenä auttaa heille kuuluvissa ojitusasioissa. Viranhaltijoiden tarpeita on käytetty oppaan valmistelun lähtökohtana ja opas on pyritty tekemään heidän arkensa tukemiseksi. Oppaassa käsitellään ojitusta koskevaa lainsäädäntöä myös muilta osin kuin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen osalta, mutta pääosa oppaasta keskittyy kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluviin asioihin. Opas on tehty ympäristöministeriön asettaman ja maa- ja metsätalousministeriön ohjaaman valtakunnallisen peruskuivatus- ja ojitustoimitustehtävien toimintamalliryhmän toimeksiannosta. Oppaan tarkoitus on antaa tietoa vesilain ojitusta koskevista normeista ja antaa apua laintulkintaan. Oppaalla ei ole oikeudellista sitovuutta, vaan opas antaa pelkästään tulkintasuosituksia. Oikeudellisen päätöksenteon tulee aina perustua voimassa olevaan lainsäädäntöön. Lakia sovellettaessa on muistettava kunkin tapauksen yksilöllisten piirteiden huomioon ottaminen, jotta toisistaan poikkeavat tapaukset myös ratkaistaan toisistaan poikkeavalla tavalla, samalla kuitenkin muistaen myös ennakoitavuuden ja johdonmukaisuuden toteutuminen. Vaikka opas keskittyykin lakiin, on myös hyvä muistaa, että ojitusta koskevissa erimielisyyksissä on kyse usein paljon muustakin kuin laista ja sen soveltamisesta. Joskus ojitusriidan taustalla voivat olla myös muut erimielisyydet, jotka saattavat kummuta jopa edellisten sukupolvien aikaisista riidoista. Siksi asioita hoitavalta viranhaltijalta vaaditaan usein muitakin taitoja kuin oikeudellista osaamista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää pienten ja keskisuurten yritysten aurinkovoimalainvestointiin liittyviä tekijöitä sekä erityispiirteitä. Tutkielmassa pk-yritykset on rajattu alueellisesti Etelä-Suomeen ja tekijöitä tarkastellaan investoinnin sekä päätöksenteon näkökulmasta. Keskeisenä asiana tutkielmassa on aurinkosähkömarkkinoiden nykytila sekä mahdollisuudet. Osatavoitteena on tutkia aurinkosähkön hyödyntämistä ja käyttöönottoa Suomessa sekä luoda aurinkosähkön mahdollisuuksista selkeämpi kokonaiskuva. Tutkielman tutkimusmenetelmänä käytetään laadullista tutkimusta. Tutkielma koostuu teoreettisesta katsauksesta sekä empiirisestä osuudesta. Teoreettinen osuus tarkastelee investointeja ja rahoitusvaihtoehtoja. Empiirinen osuus pitää sisällään kolmen kohdeyrityksen haastattelut. Haastattelut toteutettiin marraskuussa 2015 aurinkosähkömarkkinoilla toimiville ratkaisuntarjoajille. Haastatteluiden avulla kartoitettiin alalla toteutettujen aurinkovoimalainvestointien taustatekijöitä ja erityispiirteitä. Tutkimustuloksina havaittiin selkeitä aurinkovoimalainvestointiin vaikuttavia tekijöitä sekä muutamia erityispiirteitä. Taloudellista kannattavuutta voidaan pitää investointien lähtökohtana. Tähän vaikuttaa uusiutuvan energian investointeihin saatavilla oleva energiatuki, jolla on merkittävä vaikutus pk-yrityksen päätöksentekoon. Lisäksi ekologinen sähkön tuotanto sekä omavaraisuus nousivat haastatteluissa esiin. Johtopäätöksinä voidaan todeta aurinkosähkön sisältävän useita tekijöitä ja erityispiirteitä, joita investoijien sekä ratkaisuntarjoajien tulee ottaa huomioon. Aurinkosähkömarkkinoiden suurta potentiaalia voidaan hyödyntää tehokkaammin kehittämällä alan tiedonjakoa esille nousseiden tekijöiden ja erityispiirteiden osalta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tähän julkaisuun on koottu Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristön tilan seurantaohjelma vuodelle 2016. Se perustuu vesistöjen ja pohjavesien seurannan osalta Suomen ympäristökeskuksen laatimiin seurantahankkeisiin. Pintavesistä otetaan paitsi vesinäytteitä, myös erilaisia biologisia näytteitä vesienhoitolain ja –asetuksen mukaisesti. Ohjelma sisältää pääosin pinta- ja pohjavesien seurantaa ja hydrologista seurantaa, mutta jonkin verran myös maaympäristön seurantaa.Ympäristön tilan seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa ympäristön tilasta, sen muutoksista ja muutosten syistä. Seurannasta saata-via tietoja käytetään päätöksenteon sekä ympäristönsuojelutoimien kohdentamisen ja niiden tuloksellisuuden arvioinnin tukena. Tietoa käytetään mm. ympäristölupien käsittelyssä ja valvonnassa, vesistöjen ja pohjavesien tilaluokituksessa ja toimenpideohjelmien laadin-nassa, vesistökunnostushankkeiden priorisoinnissa ja vaikuttavuuden arvioinnissa, ympäristön tila -raportoinnissa, toimintojen sijoittu-misen arvioinnissa, maakunnallisten ohjelmien valmistelussa, tulvatilanteiden ennustamisessa ja torjunnassa, ympäristöonnettomuuk-siin ja satunnaispäästöihin liittyvässä lähtötilan arvioinneissa sekä alueen asukkaiden neuvonnassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli selvittää minkälaisia liiketoiminnallisia mahdollisuuksia ja haasteita Big Dataan ja sen ominaispiirteisiin liittyy, ja miten Big Data määritellään nykyaikaisesti ja ajankohtaisesti. Tutkimusongelmaa lähestyttiin narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Toisin sanoen tutkielma on hajanaisen tiedon avulla koostettu yhtenäinen katsaus nykytilanteeseen. Lähdeaineisto koostuu pääosin tieteellisistä artikkeleista, mutta käytössä oli myös oppikirjamateriaalia, konferenssijulkaisuja ja uutisartikkeleja. Tutkimuksessa käytetyt akateemisen kirjallisuuden lähteet sisälsivät keskenään paljon samankaltaisia näkemyksiä tutkimusaihetta kohtaan. Niiden perusteella muodostettiin kaksi taulukkoa havaituista mahdollisuuksista ja haasteista, ja taulukoiden rivit nimettiin niitä kuvaavien ominaispiirteiden mukaan. Tutkimuksessa liiketoiminnalliset mahdollisuudet ja haasteet jaettiin viiteen pääkategoriaan ja neljään alakategoriaan. Tutkimus toteutettiin liiketoiminnan näkökulmasta, joten siinä sivuutettiin monenlaisia Big Datan teknisiä aspekteja. Tutkielman luonne on poikkitieteellinen, ja sen avulla pyritään havainnoimaan tämän hetken yhtä uusinta tietojenkäsittelykäsittelytieteiden termiä liiketoiminnallisessa kontekstissa. Tutkielmassa Big Dataan liittyvillä ominaispiirteillä todettiin olevan mahdollisuuksia, jotka voitiin jaotella korrelaatioiden havaitsemisen perusteella markkinoiden tarkemman segmentoinnin mahdollisuuksiin ja päätöksenteon tukena toimimiseen. Reaaliaikaisen seurannan mahdollisuudet perustuvat Big Datan nopeuteen ja kokoon, eli sen jatkuvaan kasvuun. Ominaispiirteisiin liittyvät haasteet voidaan jakaa viiteen kategoriaan, joista osa liittyy toimintaympäristöön ja osa organisaation sisäiseen toimintaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Yrityksen harkitessa tuotteidensa kokoonpanon automatisoinnin implementointia, tulee automatisoitavan tuotteen kokoonpanon soveltuvuutta automaattiseen kokoonpanoon tutkia yksityiskohtaisesti. Tällöin mahdollisten investointien päätöksenteon tueksi suoritetaan usein automatisoinnin toteutettavuustutkimus. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida tutkittavan tuotteen soveltuvuutta uuteen prosessiin, sekä arvioida ehdotetun järjestelmän suorituskykyä ja kannattavuutta. Ideaali tilanteessa yritys aloittaa tuotteen automatisoinnin toteutettavuustutkimuksen jo tuotteen tuotesuunnitteluvaiheessa, jolloin suuri osa tuotteet automatisointiin liittyvistä ongelmista voidaan havaita ja eliminoida mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Työn tavoitteena oli tutkia Abloy Oy:n uuden avainpesätuotteen lukkosylinterin kokoonpanon automatisoinnin toteutettavuutta ja kannattavuutta. Työ toteutettiin tuotteen tuotesuunnittelunprosessin loppuvaiheessa, jolloin tuotteen kokoonpanon automatisointia vaikeuttaviin ominaisuuksiin voitiin vielä puuttua. Tutkimus perustui tuotteen soveltuvuuden tutkimisen osalta pääosin Geoffrey Boothroydin DFA -metodin periaatteisiin. Automaattisen kokoonpanon kannattavuutta tutkittiin yhteistyössä eurooppalaisten automaatiovalmistajien kanssa. Tutkimuksen avulla tuotteen kokoonpantavuutta pystyttiin parantamaan. Koonpantavuutta parannettiin yhdistämällä osa pienistä osista yhdeksi isommaksi kokonaisuudeksi. Lisäksi tuotteen kokoonpantavuutta edistettiin suunnittelemalla kokoonpanojigi kokoonpanon helpottamiseksi. Tuotteen automaattiselle kokoonpanolle löydettiin kaksi potentiaalista konseptia joiden pohjalta projektia aiotaan jatkaa tuotteen kokoonpanon automatisoimiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The goal of this study was to explore how do customers’ life-related negative emotions affect real estate business. This was divided into two research questions: 1. What life-related negative emotions can be recognised in real estate customer encounters? 2. How do the recognised emotions affect customer encounters and the realtor’s work? 3. How can the realtor take the emotions into account in customer service? The theoretical background consists of two main lines of study: emotions and customer encounters. A wide literary review on emotions research was conducted from a cognitive psychology point of view, focusing on negative emotions. Emotions research was then combined into the field of customer encounters. Qualitative study was chosen as the methodological basis of the study. Empirical material of this study was collected through in-depth interviews with 13 successful Finnish real estate agents. Narrative research was used as a method for the study. Four life-related emotion categories were recognized in real estate customer encounters: sadness, anger, anxiety and shame. These emotions rose from issues varying from death of a close one to divorce and from major changes in life stages to deep emotional attachment to an old home. The study also found that these incidental negative emotions do affect customer encounters and realtors’ work. The emotions affected the decision making of customers and sometimes overshadowed reason. Some emotions made the customer passive and slow to make any decisions, while others made their decision making fast and hasty. Even though the incidental emotions might not have had anything to do with the real estate deal, they could affect the outcome of the customer encounter and the whole real estate deal. Interestingly enough, the study found that not all successful real estate agents knowingly serve customers in an emotional level. The study does, however, suggest that in fact it may be an ethical decision of the customer server to take into account the emotional state of the customer. Attending to the emotional side of customers does not only increase pleasantness of the customer encounter, but may improve and balance customer decision making and prevent hasty decisions possibly leading to improved customer satisfaction. This study also gave practical managerial implications to customer service providers on how negative incidental emotions can be attended to in a customer encounter. This study could be useful not only to real estate agents, but also in other types of customer service, especially with vulnerable populations or other types of home-related business.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä diplomityössä perehdytään suomalaisten pk - yritysten kansainvälistymisen kompleksisuuteen Venäjälle. Tutkimuksen pääkohderyhmänä ovat Etelä-Karjalaiset kone – ja metallialan pienet ja keskisuuret yritykset. Tutkimuksessa selvitettiin myös Pietarin alueen suurten metalliyritysten etabloitumishalukkuutta Suomeen. Työn tavoitteena on tuottaa informaatiota kansainvälisen liiketoiminnan päätöksenteon tueksi. Työn tarkoituksena on myös selvittää lukijalle kansainvälistymiseen liittyvän kompleksisuuden ja yrityksen resurssien välistä yhteyttä. Työn yhtenä tuotoksena luotiin yksinkertainen malli, joka omalta osaltaan selittää haastavalle liiketoiminta-alueelle etabloitumista tavoittelevan yrityksen kokemaa kompleksisuutta ja sen yhteyttä yrityksen resursseihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ulkoistaminen on ollut pitkään yhtenä strategisen päätöksenteon osa-alueena, mutta ulkoistuksesta luopuminen on ollut vähemmän esillä. Tämä työ käsittelee lahtelaisen Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy:n yhden logistiikan osa-alueen ulkoistamisen ja ulkoistuksesta luopumisen välistä kannattavuutta. Tällä hetkellä ulkopuolinen yritys vastaa ravintola-astioiden pesu- ja varastointijärjestelyistä. Nyt laajentuneen toiminnan ja kasvaneen kysynnän ansiosta selvitetään ulkoistuksesta luopumisen mahdollisuutta yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona. Vaihtoehtoisia toimintamalleja on kaksi. Ensimmäisessä yritys investoisi omaan pesu- ja täyttöjärjestelmään ja vastaisi myös ravintola-astioiden logistiikasta kokonaisuudessaan. Näin ollen ulkopuolisen toimijan hyödyntäminen ravintolaastioiden logistiikassa jäisi pois. Toinen vaihtoehtoinen malli liittyy äskettäin markkinoilla suosiota saaneisiin niin sanottujen yksisuuntaisten ravintola-astioiden käyttöönottoon. Näitä astioita ei uudelleen pestä lainkaan, vaan käytön jälkeen hävitetään edelleen kierrätettäväksi. Diplomityön lopussa arvioidaan eri mallien välistä kannattavuutta taloudellisin perustein. Tämän lisäksi mallien välistä kannattavuutta arvioidaan taloudellisten mittareiden ulkopuolisilla tekijöillä, esimerkiksi ulkoistuksesta luopumisen vaikutuksia muuhun jäljelle jäävään yhteistyön. Lopussa annetaan myös toimintaohjeet tulevaa varten.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on tutkia Business Intelligencen ja BI-työkalujen vaatimusten kehittymistä viime vuosien aikana ja tutkia miten Microsoft Power BI -ohjelmisto vastaa modernin päätöksenteon tarpeisiin. Työ on toteutettu suurimmalta osin kirjallisuuskatsauksena, minkä lisäksi Microsoft Power BI:n toiminnallisuutta on tutkittu käytännössä käyttäen ohjelmiston ilmaisversiota. Tutkimuksessa on havaittu, että tiedon lähteiden määrän ja datan monimuotoisuuden kasvaessa on syntynyt tarve uusille, tehokkaille BI-järjestelmäratkaisuille, jotka hyödyntävät uudenlaisia menetelmiä. Modernissa BI 2.0 -mallissa korostuvat kehittyneemmän verkkoinfrastruktuurin ja ohjelmistotekniikan täysi hyödyntäminen, käytön helppous, tiedon tuottaminen ja jakaminen massoille, tiedon rikastamisen mahdollistaminen ja visualisoinnin ja interaktiivisuuden keskeinen asema tiedon tulkinnassa. Tutkimuksen perusteella Microsoft Power BI vaikuttaisi täyttävän keskeneräisyydestään ja muutamista tiedonhallinnallisista puutteistaan huolimatta lähes kaikki toimivan BI 2.0 -järjestelmän määritelmistä. Ohjelmisto tarjoaa riittävät analyyttiset ja esitystekniset työkalut useimpien tyypillisten käyttäjien tarpeisiin, minkä lisäksi paranneltu Location Intelligence -ratkaisu sekä uudet Q&A ja nopea oivallus -toiminnot luovat mielenkiintoisen tavan selata dataa. Jää nähtäväksi, miten ratkaisu kehittyy vielä tulevaisuudessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityön tavoitteena on tutkia kysyntäennusteiden hyödyntämistä valmistavan teollisuusyrityksen tuotannossa ja varastonhallinnassa. Työn alussa esitellään kysynnän tuntemiseen ja ennustamiseen liittyvään teoriaan, jonka jälkeen tutkitaan teorian tarjoamia mahdollisuuksia linkittää kysyntäennusteet tuotannon ja varastonhallinnan avuksi. Työn empiria osassa kuvataan ensin Peikko Group Oy:n kysyntäennusteiden nykytilanne. Tämän jälkeen vertaillaan kahden eri lähestymistavan soveltuvuutta, joilla kohdeyritys voisi mahdollisesti rakentaa tuotannolle ja varastonhallinnalle tarpeellisia kysyntäennusteita päätöksenteon tueksi. Tuotannon kannalta työn keskeisin tulos on kysyntäennusteiden pohjalta muodostettu kuormaennuste ja varastonhallinnan kannalta tarvittavan ennustetarkkuuden määrittäminen, jotta ennusteita voitaisiin hyödyntää varastonohjausparametrien määrityksessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Perinteisten kilpailuetujen katoaminen ja kilpailun kiristyminen haastavat yrityksiä etsimään keinoja kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Tietotekniikan nopea kehitys ja liiketoiminnassa syntyvän datan määrän kasvu luovat yrityksille mahdollisuuden hyödyntää analytiikkaa päätöksenteon tukena ja liiketoiminnan tehostamisessa. Työ on kirjallisuuskatsaus ja sen tavoitteena on selvittää analytiikkajärjestelmän käyttöönottoprojektin vaiheet, käyttöönottoon liittyvät kustannukset ja miten kustannuksia voidaan hallita. Lisäksi esitetään tiivis katsaus analytiikan kehitykseen ja nykytilaan sekä tarkastellaan hankintamalleja, hankkeiden taloudellista arviointia ja käyttöönottoprojektin kriittisiä menestystekijöitä. Käyttöönottoprojekti on monivaiheinen ja se alkaa liiketoiminnan analysoinnista sekä järjestelmän suunnittelusta ulottuen aina sen toteutukseen ja jälkiarviointiin. Käyttöönottoon liittyy useita kustannuseriä, joita voidaan luokitella niiden ominaisuuksien perusteella. Projektin kustannusten hallinnan prosesseja ovat kustannusten hallinnan suunnittelu, kustannusten arviointi, budjetin määrittäminen ja kustannusten valvonta, jotka limittyvät käyttöönoton vaiheiden kanssa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro gradu –tutkielmassa tutkin, mitä autenttisuus oli matkakohteissa ja turistin kokemana suomalaisen massaturismin ensimmäisen ekspansiokauden aikana vuosina 1969-1979. Turistin matkustusmotiivit ovat tutkimukseni alakysymys: Kuinka suuri merkitys matkakohteen autenttisuudella turisteille tuolloin ylipäätään oli? Tutkimuksen viitekehyksenä toimii hyvin standardoitu massamatkailun konteksti. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat Suomessa vuosina 1969–1979 julkaistut suomenkieliset Costa del Solia (Aurinkorannikko), Kanarian saaria ja Mallorcaa esittelevät matkaopaskirjat, joita luen kulttuurihistoriallisella aineiston lähilukumenetelmällä. Tutkimukseni tarkoitus ei ole tutkia reaalimaailman autenttisuutta, vaan tutkin kielellisesti tuotettuja mielikuvia autenttisuudesta. Kysymys autenttisuudesta on esitetty turismin tutkimuksessa viimeisten vuosikymmenien aikana yhä uudelleen. Tutkimusta motivoi halu selvittää, mitä autenttisuus oli massamatkailun kontekstissa ja oliko se ylipäätään merkityksellinen asia massaturisteille tutkimusajankohtanani. Tutkimusta jäsentää Ning Wangin määrittelyt autenttisuudesta: objektiivinen autenttisuus, konstruktiivinen eli symbolinen autenttisuus ja eksistentiaalinen autenttisuus. Pääpaino tutkimuksessa on objektiivisessa autenttisuudessa ja matkaopaskirjojen tavassa tuottaa autenttisuutta (konstruktiivinen autenttisuus). Alkuperäislähdeaineistoni sallimissa puitteissa tutkin turistin eksistentiaalisen autenttisuuden kokemuksia hyväksikäyttäen arjen vastavoiman, liminaalitilan, käsitettä. Tutkimuksesta käy ilmi, että autenttisuus on erilaista riippuen siitä, matkustaako turisti integroidusti rakennettuun moderniin matkailukeskukseen, matkailukeskukseen, jossa matkailu on vain yksi funktio monien joukossa vai retkikohteeseen. Analysoimalla matkaopaskirjojen tapoja kuvata ruokakulttuuria ja espanjalaisten tärkeimpiä viihdemuotoja, härkätaisteluita ja flamenco- ja kansantansseja, selviää, että autenttista sovitettiin tutkimusajankohtanani turisteille erilaisiksi esityksiksi, jotka usein yksinkertaistivat objektiivista, autenttista todellisuutta. Autenttisuus on merkityksellinen ja rikas aihe tutkittavaksi ja matkaopaskirjat tarjoavat hedelmällisen ja vähän tutkitun lähdeaineiston tutkijan käyttöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Organisatorinen päätöksenteko on usein hyvin raskas ja resursseja kuluttava prosessi, minkä vuoksi päätöksentekijät eivät välttämättä aina edes pyri täydelliseen rationaalisuuteen. Tällöin päätöksentekijät voivat yksinkertaistaa päätöksentekoprosessia jättämällä kokonaisia vaiheita pois tai lyhentämällä niitä. Näiden tekijöiden ja vaiheiden poisjättämistä tai lyhentämistä kutsutaan päätöksenteon yhteydessä oikopoluiksi, joiden avulla päätöksentekoprosessia voidaan muuttaa kevyemmäksi. Tässä tutkielmassa käsitellään päätöksenteon oikopolkuja kustannuslaskennan ja standardisoinnin ympäristössä. Tutkielma on laadullinen ja tutkimusotteeltaan toiminta-analyyttinen tapaustutkimus, johon aineisto kerättiin haastatteluilla, havainnoimalla ja dokumentteja tutkimalla. Tutkielma suoritettiin toimeksiantona, jonka tavoitteena oli ratkaista case-yrityksessä vallitseva kustannuslaskentaan liittyvä käytännön ongelma standardisoidulla kustannuslaskentamallilla. Tarkastelun kohteena olevan case-yrityksen päätöksenteko kustannuslaskennan standardisoinnista ei kuitenkaan vaikuttanut rationaaliselta, minkä vuoksi päätöksentekoprosessia lähdettiin avaamaan kolmen päätöksentekomallin ja epärationaalisen organisaation teorian avulla, jotka valikoituivat abduktiivisen päättelyn menetelmällä. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään miksi ja miten oikopolkuja voi syntyä organisatorisessa päätöksenteossa standardisoinnin ympäristössä, minkälaisia oikopolut voivat olla, miten tällaiset päätöstilanteet oikeutetaan ja miten oikopolut vaikuttavat itse standardisointiin ja standardisoitavan kohteen valintaan. Epärationaalisen organisaation teorian mukaan päätöksenteon oikopolkuja voi syntyä, kun päätösrationaalinen päätöksentekoprosessi ohitetaan ja suoritetaan ideologiaan pohjautuva toimintarationaalinen päätös. Tämän havaittiin tapahtuneen myös tarkasteltavan case-yrityksen päätöksenteossa. Standardisoinnin tapauksessa päätöksenteon oikopolkuja ilmeni etenkin siinä, että standardisointia pidettiin pelkästään hyvänä asiana, eikä sitä arvioitu kriittisesti. Tämän johdosta standardisointia pyrittiin ajamaan case-yrityksessä maksimaalisena välittämättä myyntiyhtiöiden erityispiirteistä. Standardisointi ei myöskään edellytä rationaliteettia kohteeltaan, joten myös standardisoinnin kohde voi olla epärationaalinen päätösrationaalisuuden näkökulmasta. Käytännössä päätöksenteon oikopolkuja voi ilmetä tällöin missä tahansa päätöksentekoprosessin osassa. Case-yrityksessä oikopolkuja ilmeni kustannuslaskennan alueella tarkkuusongelman sivuuttamisena sekä vain yhteen vaihtoehtoon keskittymisenä ja sen puolustamisena. Päätöksenteko ja sen oikopolut oikeutettiin case-yrityksessä aika- ja resurssirajoitteilla sekä organisaation erityispiirteillä. Keskeisimpänä tutkimustuloksena voidaan pitää aikarajoitteen korostumista, sillä aika nähtiin rajoitteista merkittävimpänä ja ilman aikapaineita päätöksentekoprosessi olisi voinut olla erilainen

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdyin siihen, miten hiroshimalaiset lapset ja nuoret kuvasivat muistelmissaan Hiroshiman atomipommi-iskun jälkeistä aikaa, ja miten iskun nähtiin vaikuttaneen heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta. Lähestyin aihetta muistitietotutkimuksen metodin kautta. Alkuperäisaineistonani käytin Arata Osadan kokoamaan muistelmateosta Children of the A-Bomb: Testament of the Boys and Girls of Hiroshima, joka pitää sisällään 105 lasten ja nuorten kirjoittamaa muistelmaa atomipommi-iskun jälkeisestä ajasta vuonna 1951. Ajallisesti tutkielmani rajautuu lasten kuvaamaan kuuteen vuoteen atomipommi-iskusta kirjoitushetkeen, sekä muistelmissa kuvattuun tulevaisuuteen. Pääpaino on kuitenkin vuodessa 1951. Teos edustaa japanilaista toisen maailmansodan jälkeistä sodan vastaista kirjallisuutta, jonka motiivina on rauhanaatteen edistäminen. Muistelmateoksesta on nähtävissä, kuinka lapset tulkitsevat iskun jälkeistä nykyisyyttä oman selviytymisensä kautta. Monet nuorimmista lapsista kuvasivat kokemaansa kiitollisuuden tunnetta auttajaa kohtaan, kun taas vanhempien lasten muistelmissa kuvataan enemmän itse avunantoa. Vanhemmat lapset olivat useammin poissa kotoa ja vailla vanhempiensa turvaa, joten he joutuivat tekemään itsenäisempiä päätöksiä. Selviytyminen herätti niin kiitollisuutta, mutta myös ahdistusta ja tarvetta perustella omaa selviytymistään. Muistelmista on myös havaittavissa japanilaisen historiantulkinnan murrosvaihe. Sodan jälkeinen miehityspolitiikka opetti japanilaisia syyttämään imperialistista hallitusta sodasta, ja toisaalta kielsi Yhdysvaltojen ja atomipommien käytön kritisoinnin. Kuitenkin sensuurin loputtua myös Yhdysvaltoja kohtaan alkoi esiintymään kritiikkiä. Lasten muistelmissa onkin nähtävissä vaihtelevia tapoja kommentoida atomipommi-iskun syitä ja seurauksia. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinnan ohella muistelmissa on nähtävissä myös lasten ja nuorten käsityksiä tulevaisuudesta. Tulevaisuuden käsityksiin vaikutti erityisesti kylmän sodan epävakaa konteksti, joka nosti esiin uuden sodan pelon. Lisäksi muistelmissa oli myös nähtävissä normaalin arjen pelkoja, kuten kiusaamista. Toisaalta moni koki päässeensä yli menneisyyden traumasta ja pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan tulevaisuuteen rauhaa edistävästi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi 7.- luokkalaiset valitsevat teknisen työn valinnaisaineekseen. Teoreettinen viitekehyksemme perustuu Kasurisen (1999) väitöskirjaan. Väitöskirjan tutkimustuloksista Kasurinen muodosti mallin, jonka mukaan persoona toimijana, aika ja konteksti, harrastukset ja motivaatiotekijät vaikuttavat nuoren tulevaisuuden orientaatioihin. Muodostimme näiden muuttujien pohjalta oman viitekehyksemme. Tutkimuksella pyrimme kuvaamaan, millä muuttujilla on yhteyttä 7.-luokkalaisen teknisen työn valinnaisainevalintaan. Tuomme esiin näkökulmia valintaan yhteydessä olevista muuttujista ja selvitämme eri muuttujien yhteyttä teknisen työn valintaan. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin menetelmin Survey-tyyppisenä ja Likert-asteikollisella kyselylomakkeella, jossa oli neliportaisia vastausvaihtoehtoja. Muodostimme kerätystä aineistosta kolmiportaisia summamuuttujia, joita analysoimme epäparametrisilla tilastomenetelmillä. Tutkimusjoukko muodostui Turun ja Rauman Normaalikoulujen 7.luokkalaisista oppilaista. Vastauksia tutkimukseemme saimme yhteensä 66 ja vastanneista poikia oli 53 ja tyttöjä 13. Tutkimustuloksemme osoittavat että neljä eniten teknisen työn valinnaisaineen valintaan yhteydessä olevaa muuttujaa ovat oppilaan sisäinen motivaatio, kokemukset, harrastukset ja käsityötila. Tuloksista on mielenkiintoista huomata, että oppilaat eivät koe vanhempien ja sukupuolen olevan yhteydessä valintaan. Tuloksista on myös havaittavissa, että tytöt valitsevat poikia vähemmän teknisen työn. Tulokset antavat tietoa siitä, mitkä muuttujat ovat yhteydessä siihen, että tekninen työ valitaan valinnaisaineeksi. Jatkotutkimuksen osalta olisi mielenkiintoista syventyä aiheeseen kvalitatiivisten menetelmien muodossa. Myös laajemman otannan kvantitatiivinen tutkimus toisi lisää perspektiiviä aiheen tutkimiseen.