Millaisia käsityksiä aliupseereilla on työssä oppimisesta Suomenlinnan rannikkorykmentissä?

Vuonna 2006 Pääesikunta julkaisi Aliupseeriston perustamisen toimeenpanokäskyn ja 1.1.2007 otettiin käyttöön aliupseeri-ammattinimike. Uusimuotoinen aliupseeristo muodostettiin jo virassa olevista sotilasammattihenkilöistä sekä palkkaamalla henkilöstöä suoraan reservistä. Tästä johtuen suurimmalla osalla uusimuotoisista aliupseereista on taustallaan ainoastaan varusmiespalvelus. Saavuttaakseen riittävät työelämän valmiudet ja kyetäkseen suoriutumaan ydintehtävästään, tarvitaan riittävä ammattiin valmentautuminen. Ammattiin valmentautumisen keskeinen osa on työssä oppiminen, jonka tavoitteena on hankkia aliupseerille omassa joukko-osastossaan riittävät perustiedot ja -taidot pärjätäkseen työtehtävissään. Tutkimuksen pääkysymys on selvittää miten aliupseerit kokevat työssä oppimisen Suomenlinnan rannikkorykmentissä. Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan seuraavien alatutkimuskysymyksien avulla: 1. Miten aliupseerien työssä oppiminen on toteutunut Suomenlinnan rannikkorykmentissä? 2. Miten aliupseerien mielestä aliupseerien työssä oppimista tulisi tukea? 3. Onko aliupseerin taustalla merkitystä työssä oppimisen toteutumiselle? Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja tutkimuksessa tiedonkeruumenetelmänä käytettiin kyselytutkimusta. Tutkimuksen kohteeksi valittiin 22 Suomenlinnan rannikkorykmentissä kouluttajatehtävissä palvelevaa aliupseeria. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan todeta että aliupseerit kokevat työssä oppimisen Suomenlinnan rannikkorykmentissä positiivisena asiana. Työssä oppimisen keinovalikoima on tiedossa mutta sen hyödyntäminen ei ole johdettua, eikä näin ollen tehokasta. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että työssä oppimisen järjestelmää on Suomenlinnan rannikkorykmentissä kyetty toteuttamaan annettujen resurssien puitteissa loppujen lopuksi hyvällä tasolla. Suurimmat puutteet löytyvät aliupseerien pidempikestoisesta henkilöstösuunnittelusta, sekä ammattitaitoisten työpaikkaohjaajien puutteesta.

Urana työllistyminen

Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää pitkään työttömänä olleiden ammatinvaihtajien ammatinvaihdon ja työllistymisen etenemistä. Tämän lisäksi tutkimuksessa on tarkasteltu kohderyhmän mielikuvaa ohjaavasta koulutuksesta. Pitkittäistutkimus on toteutettu seurannalla, jonka välietappina on ollut kohderyhmän osallistuminen ohjaavaan koulutukseen. Työvoimapoliittinen ohjaava koulutus edusti erityisesti vaikeasti työllistettäville kohdistettavaa interventiota, jolla pyrittiin puuttumaan työttömyyskierteeseen ja ehkäisemään syrjäytymiskehityksen jatkuminen. Tutkimuksen kohderyhmäksi valitut ihmiset (51) ovat suoranaisessa keskiössä tutkittaessa työelämästä syrjäytymistä. Heikentyneet työelämävalmiudet ja työmarkkinakelpoisuus ovat tehneet heistä vaikeasti työllistettäviä. Heidän valintansa kohderyhmäksi, työhallinnon tekemän kurssiosoituksen kriteereinä olevien pitkäaikaistyöttömyyden sekä epäonnistuneen ammatinvaihdon perusteella, osoittaa heidän olevan erityisen ohjauksen ja tuen tarpeessa. On kuitenkin huomattava, että heidät on valittu kohderyhmäksi paitsi kurssiosoituksen saaneina pitkäaikaistyöttöminä myös ammatinvaihtajina, jotka itse haluavat vaihtaa ammattiaan. Tutkimusaineistona ovat olleet työhallinnon asiakasrekisteritiedot ja seurantatutkimuksen perusteella muodostetuista ryhmistä valittujen neljän tapaushenkilön teemahaastatteluaineistot. Tutkimusaineistoa on käsitelty laadullisesti, koska tutkimus kuuluu laadullisen tutkimuksen piiriin sekä tutkimuksen kohteena olevan ilmiön, tutkimuskysymysten ja -aineistojen että tarkoituksensa perusteella. Tutkimuksessa on kuvattu pitkäaikaistyöttömien henkilöiden ammatinvaihtoa ja työllistymistä. Kuvatuissa tapauksissa ammatinvaihtotarve perustuu suurimmalla osalla terveydellisiin rajoitteisiin, joiden vuoksi aikaisemmassa työssä toimiminen on mahdotonta. Useimmiten vajaakuntoisuus on merkittävästi pitkittänyt heidän työttömyyttään. Tämän vuoksi seurantatutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan ammatinvaihtoprosessin etenemistä. Muun muassa työttömyyttä laajasti tutkineet Aho ja Vähätalo ovat todenneet vajaakuntoisuuden olevan merkittävä työttömyyden pitkittymiseen vaikuttava tekijä. Ahon mukaan vajaakuntoisiksi diagnosoituja on jopa viidennes kroonisesti pitkäaikaistyöttömistä työhallinnon asiakasrekisteriin kirjatuista henkilöistä. Monen tekijän summana pitkään työttömänä olleet henkilöt ovat vaarassa ajautua tilanteeseen, jossa he eivät enää kykene omin avuin löytämään ulospääsyä työttömyydestä Tämän seurantatutkimuksen perusteella vain hyvin harvalla kohderyhmään kuuluvista on ammatinvaihdossa ja työllistymisessä tapahtunut merkittävää edistymistä huolimatta useiden vuosien yrittämisestä. Ammatinvaihdon ja työllistymisen edistymistä on tarkasteltu sen perusteella, miten työelämään ja/tai koulutukseen sijoittumiset tai muut toiminnot ovat edesauttaneet tavoitteen toteutumista. Seurantatutkimuksessa on muodostettu neljä tyyppiryhmää ammatinvaihdon ja työllistymisen etenemisen perusteella. Ryhmät ovat: Ammatinvaihdossa onnistuneet (5), ammatinvaihdossa edistyneet (19), pitkäaikaistyöttömäksi jääneet (12) ja epätarkoituksenmukaisesti sijoittuneet (15). Ammatinvaihdossa onnistuneet ovat toteuttaneet ammatinvaihtonsa siirtymällä suoraan työelämään uudelle alalle, työllistymällä koulutusta vastaavaan työhön uudelleenkoulutuksen jälkeen tai kouluttautumalla uuteen ammattiin työllistymättä. Kuitenkin vain kolme heistä on sijoittunut seurannan päättyessä pysyväisluonteiseen terveydelleen soveltuvaan työhön muiden ollessa edelleen työttömänä. Ammatinvaihdossa edistyneet ovat suurimmaksi osaksi edistyneet ammatinvaihdossaan soveltuvien tukitöiden avulla. Työttömyys on kuitenkin jatkunut valtaosalla ja vain yksi heistä on sijoittuneena työelämään seurannan päättyessä. Tämä sijoittuminen ei ole kuitenkaan edistänyt ammatinvaihtoa. Pitkäaikaistyöttömäksi jääneet ovat olleet yhtäjaksoisesti työttömänä kokoseurantajakson ajan. Epätarkoituksenmukaisesti sijoittuneet ovat enimmäkseen sijoittuneet terveytensä kannalta haitallisiin ja/tai ammatinvaihtosuunnitelmilleen soveltumattomiin sijoitustöihin ja määräaikaisuuksiin. Seurannan päättyessä heovat joko työttömänä tai toimivat ammatinvaihtotavoitteensa kannalta haitallisissa työtehtävissä. Tämä on vahvistanut mielikuvaa, joka usealle heille on muodostunut ohjaavasta koulutuksesta työttömille suunnattuna sanktiona, joka ei edistä työllistymistä. Ohjaavassa koulutuksessa suurin osa heistä on kokenut hyötyneensä työharjoittelujaksosta, joka on antanut käyttökelpoista tietoa ammatinvalintaa varten. Lukuun ottamatta kolmea henkilöä, jotka ovat seurannan päättyessä pysyväisluonteisessa työssä terveydelleen soveltuvassa ammatissa, ovat kaikki muut kohderyhmään kuuluvat edelleen erityisen ohjauksen ja tuen tarpeessa johtuen ammatinvaihdon keskeneräisyydestä ja/tai työttömyyden jatkumisesta. Yhdistävänä tekijänä ammatinvaihdossa onnistuneilla vaikuttaa olleen tulevaisuususkon säilyminen pitkäaikaistyöttömyydessä. Sekä ammatinvaihdossa onnistuneet että edistyneet ovat kokeneet työttömyyteen katkoksia tuoneet työt merkityksellisinä riippumatta siitä, ovatko työtehtävät edistäneet ammatinvaihtoa.

Henkilöstöjohtamisen ja työkuorman hallinnan yhteys organisaatiositoutumiseen suomalaisilla palkansaajilla

Tutkielmassani tarkastelen henkilöstöjohtamisen sekä autonomian ja stressin eli yhdessä työkuormituksen hallinnan yhteyttä organisaatiositoutumiseen. Pohdin millä tavalla palkansaajan sitoutuminen organisaatioon rakentuu; ovatko tärkeämmässä asemassa työn hallintaan liittyvät tekijät vai organisaation panostus henkilöstöönsä? Etsin optimaalista autonomia- stressi- ja henkilöstöjohtamisen onnistuneisuustasoa, jolla palkansaajan sitoutuneisuus on maksimissaan. Pohdin myös organisatorisen sitoutumisen roolia nykytyöelämässä ja niitä motiiveja, joilla palkansaajien työnkuvien painetasapainoa ja työn tuottavuutta säädellään. Olen myös kiinnostunut mahdollisista yhteisvaikutusmekanismeista, joita organisaatiositoutumisen selittäjillä saattaa olla. Tutkimusmateriaalinani käytän kansainvälisen MEADOW -konseptin mukaista poikkileikkausaineistoa Työelämän käytännöt 2012: työntekijät (N=1711). Tutkimusmenetelmänä käytän lineaarista regressiota. Tulokset osoittavat, että suomalaiset ovat suurelta osin hyvin sitoutuneita työpaikkoihinsa ja selittäjäjoukostani tärkein tekijä tässä on henkilöstöjohtaminen. Keskitasoiseen sitoutumiseen päästään jo tyydyttävälläkin henkilöstöjohtamisella, sen sijaan korkean tason sitoutuneisuus edellyttää johtamisen onnistumista – mielellään myös jonkin verran autonomiaa. Työstressiä siedetään hyvin, jos vain henkilöstöjohtaminen tai vaihtoehtoisesti autonomia-asiat ovat kunnossa. Selittäjillä on yhteisvaikutuksia, ne täydentävät ja tarvittaessa paikkaavat toisiaan. Autonomian sitoutumista nostava efekti ja stressin sitä laskeva efekti ovat suhteellisen pienehköjä verrattuna henkilöstöjohtamisen suureen merkitykseen sitoutumisen rakentumisessa. Tulosta selittää palkansaajien korkea halu sitoutua, mutta myös henkilöstöjohtamisen kokonaisvaltaisuus. Organisaatiolta tuleva tuki ja kannustus ovat työnkuvaakin tärkeämpi tekijä sitoutumisessa. Tutkimukseni vahvistaa myös oletuksen siitä, että palkansaajan sitouttaminen on mahdollista hänen väestöllisiin taustaominaisuuksiinsa katsomatta.

Työhön ja ammattiin liittyvä koulutustarve Suomessa

Tässä aikuiskasvatuksen pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin suomalaisten työikäisten kokemaa työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarvetta. Tutkielman tavoitteena oli kuvata työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarpeen ilmiötä yksilön näkökulmasta ja tarkastella siihen liittyviä tekijöitä. Työhön ja ammattiin liittyvällä eli ammatillisella lisäkoulutuksella tarkoitettiin koulutusta, jota lisätään tai täydennetään aikaisemmin suoritettua ammatillista koulutusta. Teoreettisena viitekehyksenä oli koulutustarve ja -motivaatio sekä työelämän muutos ja epävarmuustekijät. Lisäksi kuvailtiin aikuiskoulutuksen käsitettä ja koulutukseen osallistumista, jotka ovat kiinteästi yhteydessä ammatilliseen lisäkoulutukseen. Tutkimus oli kvantitatiivinen. Analyysiosuudessa kuvailtiin koulutustarpeen ilmenemistä, siihen yhteydessä olevia tekijöitä, koulutukseen osallistumisen esteitä sekä siitä saatavia odotettuja hyötyjä. Tutkimus osoitti, että koulutustarve on yksilöllistä ja käsitteenä laaja. Aineistona oli Tilastokeskuksen keräämä Aikuiskoulutustutkimus 2012 -aineisto (N = 4 114), johon haastateltiin 18–69-vuotiaita henkilöitä. Aineiston analyysiin käytettiin ristiintaulukointia, logistista regressioanalyysiä, Kruskall-Wallisin ja Friedmanin testejä. Tuloksista käy ilmi, että noin vajaa puolet työikäisistä koki työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarvetta ja heistä enemmistö oli naisia. Suurimmat koulutustarvetta kokevat ryhmät olivat 25–34-vuotiaat sekä alemmat ja ylemmät toimihenkilöt. Työhön ja ammattiin liittyvä koulutustarve kohdistui useimmin johtamiseen ja hallinnointiin, tietotekniikkaan, terveyden- ja sairaudenhoitoon, vieraisiin kieliin sekä rakennus- ja maanmittaustekniikkaan. Myös koetuilla työelämän epävarmuustekijöillä oli yhteyttä koulutustarpeen kokemiseen. Neljä vastaajaa kymmenestä piti todennäköisenä työtehtäviensä merkittävää muutosta seuraavien viiden vuoden aikana ja kolmannes vastaajista koki työttömyyden tai lomautuksen uhkaa. Koulutushalukkaiden koulutukseen osallistumisen esteinä olivat useimmiten ajan käyttöön liittyvät tekijät, kun taas koulutushaluttomien ensisijainen syy osallistumattomuudelle oli koulutuksen kokeminen tarpeettomana. Työhön tai ammattiin liittyvää koulutustarvetta kokevat uskoivat, että lisäkoulutus auttaisi uuden työpaikan saannissa, uralla etenemisessä ja nykyisten työtehtävien hoitamisessa.

Työelämää kehittämässä - Aikuiskoulutusorganisaatioiden kehittämisasiantuntijat yritysmaailmassa

Tutkimus liittyi aikuiskoulutusorganisaatioiden työelämäyhteistyöhön sekä työelämän kehittämiseen. Tutkimuksen taustalla vaikutti valtakunnallinen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä (TYKE) sekä ESR-rahoitteinen Aikuisopiskelun OpinOvi Varsinais-Suomessa -projekti. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, mitä on kehittämisasiantuntijuus eri näkökulmista tarkasteltuna ja mikä on kehittämisasiantuntijan rooli aikuiskoulutusorganisaatiossa sekä toimittaessa yhteistyössä asiakasyritysten kanssa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui TYKE-tehtävästä, valmennuksesta, työkaluista, asiantuntijuudesta sekä kehittämisestä ja kehittymisestä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, tarkemmin toimintatutkimuksena. Tutkimuksessa käytettiin hyväksi toimintatutkimukselle ominaista triangulaatiota eli aineisto koostui haastatteluista, kyselyistä, observoinnista ja yritysohjausverkosto -työryhmän kokouksissa syntyneistä aineistoista sekä dokumenteista. Haastatteluja toteutettiin kaiken kaikkiaan neljätoista ja kyselyjä kaksi. Tutkimuksen tulokset saavutettiin fenomenografisen analyysin avulla. Tutkimuksen tulokset paljastavat yhteensä seitsemän erilaista käsitystä kehittämisasiantuntijuudesta: kehittämisasiantuntijuus asiakaspalveluna, myyntityönä, kumppanuutena, konsultointina, laadun kehittämisenä, yhteistyönä ja kontaktointina. Tulokset osoittavat, että kehittämisasiantuntijuus ymmärretään eri näkökulmista eri tavalla. Käsitykset olivat osittain toisiaan täydentäviä, päällekkäisiä, mutta myös joiltain osin jopa ristiriitaisia. Tutkimuksessa pohdittiin myös erikseen kehittämisasiantuntijan roolia aikuiskoulutusorganisaatiossa ja toimittaessa yhteistyössä asiakasyrityksen kanssa. Tulosten mukaan kehittämisasiantuntijuuden merkityksen uskotaan vain kasvavan entisestään tulevaisuudessa.

Näin opetan lisäävää valmistusta ja 3D-tulostusta: Pohdintoja uuden teknologian opetuksesta ja koulutuksesta

Additive manufacturing (shortened as AM), or more commonly 3D printing, consists of wide variety of different modern manufacturing technologies. AM is based on direct printing of a digital 3D model to a final product which is fabricated adding material layer by layer. This is from where term additive manufacturing has its origin. It is not only material what is added, but it is also value, properties etc. which are added. AM enables production of different and even better products compared to conventional manufacturing technologies. An estimation of potential of additive manufacturing can be gathered by considering the potential of laser cutting, which is one of the most widely used modern manufacturing technologies. This technique has been used over 40 years, and whole market around this technology is at the moment c. four billion euros and yearly growth is around 10 %. One factor affecting this success of laser cutting is that laser cutting enables radical improvements to products made of flat sheet. AM and 3D printing will do the same for three dimensional parts. Laser devices, which are at the moment used in 3D printing, are globally at the moment only around 1% of all laser devices used in any fabrication technology, so even with a cautious estimate the potential growth of at least 100 % is coming in next few years. Role of education is very important, when this kind of modern technology is industrially implemented. When both generation entering to work life and also generation who has been a while in work life understands new technology, its potential and limitations, this is the point when also product design can be rethought Potential of product design is driving force for wide use of additive manufacturing and 3D printing. Utilization of additive manufacturing and 3D printing is also opportunity for Finland and Finnish industry. This technology can save Finnish manufacturing industry. This technique has stron potential, as Finland has traditionally strong industrial know-how and good ICT knowledge.

Perus- ja ihmisoikeusnäkökulmia poikien ympärileikkaukseen

Kulttuuriseen ja uskonnolliseen perinteeseen perustuva poikien ympärileikkaus on viime vuosina puhuttanut erityisesti maallistuneissa Pohjoismaissa, joissa toimenpidettä koskevaa keskustelua on käyty ennen kaikkea toimenpiteen osapuolten perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Viime vuosikymmenellä alkanut lapsen oikeuksien murros on vahvistanut lapsen asemaa itsenäisenä perus- ja ihmisoikeuksien subjektina. Vastakkain asettuvat toisaalta lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen sekä lapsen huoltajan uskonnonvapaudesta ja perhe- ja yksityiselämän suojasta juontuva oikeus kasvattaa lastaan vakaumuksensa mukaisesti. Poikien ympärileikkauksen hyväksyttävyyttä koskevat tulkintalinjaukset ovat jääneet korkeimman oikeuden ratkaisun 2008:93 ja sitä seuranneiden hovioikeuden ratkaisujen varaan. Korkeimman oikeuden ratkaisun jälkeen poikien ympärileikkauksen hyväksyttävyys on liitetty kysymykseen lapsen edun toteutumisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2008:93 esittämän linjauksen on tulkittu ratkaisseen kysymyksen ympärileikkauksen hyväksyttävyydestä yleisellä tasolla. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisen lapsen edun periaatteen soveltaminen edellyttää kuitenkin tapauskohtaista harkintaa. Näin ollen lapsen etuun vaikuttavat osatekijät ja niiden merkitys kunkin yksittäistilanteen kontekstissa voivat vaihdella. Kun lapsen etu on aina yhteydessä myös lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen, lapsen iän myötä kasvava oikeus osallistua itseään koskevien asioiden käsittelyyn tulisi olla osatekijänä myös lapsen etua koskevassa harkinnassa.

Kasvatustieteilijä työnhaussa

Vaikeassa taloustilanteessa myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut. Työllistyminen on vaikeaa kaikilla koulutusasteilla, mutta vastavalmistuneille se on aina haasteellista. Tilanne on vielä hankalampi generalistikoulutuksista valmistuneilla, sillä heillä on aikaisempien tutkimusten mukaan suurempia vaikeuksia sijoittua työmarkkinoille kuin professioammateista valmistuneilla. Tässä pro gradu -tutkimuksessa ollaankin kiinnostuneita generalistikoulutuksesta valmistuneiden kasvatustieteilijöiden työuran alun työllistymiskokemuksista. Aihetta rajattiin koskemaan vain Turun yliopistossa vuonna 2008 alottaneisiin kasvatustieteen opiskelijoihin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mitkä asiat vaikuttavat vastavalmistuneen kasvatustieteilijän työnhakuun sekä työpaikan saamiseen, millaista vaikutusta generalistitutkinnolla on työnhakuun, mitä kautta kasvatustieteilijä saa töitä uransa alussa, ja mikä merkistys kasvatustieteilijän spesifillä osaamisella on (ydinosaamisen rinnalla) työllistymisen kannalta? Tämä laadullinen tutkimus tehtiin kuuden teemahaastattelun avulla, jotka suoritettiin yksilöhaastatteluin. Tutkimusmenetelmänä käytettiin fenomenografiaa, joka ohjasi teoriasidonnaisen analyysin muodostumista. Tutkimus toi esille, että vastavalmistuneen kasvatustieteilijän työllistymiseen vaikuttavat sosiaaliset taidot, tieto/taito, ulkopuolisten tahojen käyttö, omat toimet ja asiat, joihin työnhakija ei itse pysty vaikuttamaan. Generalistitutkinnon nähdään helpottavan sekä vaikeuttavan työnhakua, ja onnistuneen työnhaun takana on usein toimivat verkostot, joiden kautta tieto avoimesta työpaikasta tulee hakijan saataville. Erikoisosaamisen vaikutusten pohtiminen oli tutkittaville haasteellista, mutta sillä koettiin kuitenkin olevan vaikutusta työllistymisen kannalta. Tutkimus osoitti, että vastavalmistuneiden kasvatustieteilijöiden työllistymistä hankaloittivat suhdeverkostojen sekä työkokemuksen puutteet. Tutkinnon yleisyyden huomattiin vaikeuttavan ammatti-identiteetin muodostumista ja oman osaamisen tunnistamista, mitkä hankaloittavat työnhakua. Samalla tutkinnon yleisyys kuitenkin antaa laajemmat mahdollisuudet hakea erilaisiin työtehtäviin, minkä nähtiin helpottavan työnhakua. Näyttäisi siltä, että tutkittavat hyötyisivät siitä, jos opiskeluissa huomioitaisiin paremmin työelämään siirtyminen ja siinä tarvittavat taidot. Tämä voisi kasvatustieteissä tarkoittaa vahvempaa ohjeistusta opintojen mahdollisessa suuntaamisessa sekä työelämälähtöisempiä kursseja. Näiden avulla tutkintoon olisi mahdollista sisällyttää erikoisosaamisen alue ja myös suhdeverkostojen luominen helpottuisi. Nämä toimet auttaisivat oman osaamisen tunnistamisessa sekä ammatti-identiteetin muodostumisessa, joilla taas on positiivinen vaikutus työnhakuun.

Kohti strategista HR-kumppanuutta: tapaustutkimus vähittäiskaupan yrityksessä

Historiallisesti yrityksen HR-toiminto (engl. human resources) on hahmotettu hallinnollisena tuki-organisaationa, joka on mielletty ennemminkin kontrolloivaksi rajoitteeksi kuin arvoa tuottavaksi ja muutosta edistäväksi kumppaniksi. Vastatakseen työelämän ja liiketoimintaympäristön muutoksiin, henkilöstöammattilaisten työn painopiste on muuttunut (ja on yhä edelleen jatkuvasti muuttumassa) suhteellisen lyhyessä ajassa operatiivisesta henkilöstöhallinnosta strategiseen suunnitteluun ja suunnannäyttämiseen. Tässä intensiivisessä tapaustutkimuksessa tarkastellaan mitkä yksilö- ja organisaatiotason te¬kijät tukevat toimimista strategisen HR-kumppanin roolissa. Varsinaiseen tutkimuskysymykseen vas-taamista tuetaan tarkastelemalla miten HR-kumppanuus voi tukea henkilöstöstrategian imple¬men-tointia, ja toisaalta millaisia sisäisiä ja ulkoisia muutospaineita yrityksen HR-toimintoihin koh¬dis¬tuu. Tutkimuksen kohdeorganisaatio on suuren kansainvälisen vähittäiskaupan alalla toimivan konser¬nin Suomessa toimiva maayhtiö. Tutkimusta varten haastateltiin kohdeorganisaation viidestä tavaratalosta kustakin henkilöstöasian¬tuntija (HR business partner), henkilöstöpäällikkö sekä maan henkilöstöjohtaja. Tutkimustulosten perusteella strategista HR-kumppanuutta tukevat tekijät jaoteltiin yksilölähtöisiin ja organisatorisiin tekijöihin. Yksilöllisiksi tekijöiksi tunnistettiin aiempi kokemus, liiketoiminnan ymmärrys, oma asenne sekä osallistuminen, joka voitiin luokitella myös organisatoriseksi tekijäksi. Organisaatiotason tekijöiksi tunnistettiin HR:n rooli organisaatiossa, johdon tuki, käytettävissä ole-vat resurssit sekä odotusten selkeys. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että strategisen kumppanin roolilla henkilöstötoiminto pystyy vastaamaan paremmin nykyajan moniulotteisen ja -kanavaisen liiketoiminnan haasteisiin. Lisäksi se pystyy tukemaan liiketoimintaa aivan uudenlaisista lähtökoh-dista käsin verrattuna perinteisellä tavalla ajateltuun ja organisoituun henkilöstötoimintoon. Kump-panuus mahdollistaa pureutumisen syvälle liiketoiminnan ydinkysymyksiin, ymmärryksen lisään-tymisen ja sitä kautta tarjoaa mahdol¬lisuuden tukea esimiehiä aiempaa laaja-alaisemmin. Tutkimuksen perusteella HR-asi¬antuntijan tulisi olla organisaation perustehtävästä ja liiketoiminnan lainalaisuuksista kiinnostunut käytännönläheinen ammattilainen, joka hahmottaa suuremman kuvan, muttei myöskään pelkää ope¬ratiivisia rutiineja ja tehtäviä.

Eläkkeellesiirtymishaluihin vaikuttavat tekijät yli 45-vuotiailla henkilöillä

Väestön ikääntyminen ja sen vaikutuksiin reagoiminen ovat jo vuosia olleet suurennuslasin alla, koska väestön ikääntymisen eteneminen aiheuttaa painetta Suomen julkisen talouden kestävyydelle. Haastavaan tilanteeseen yritetään vastata työllisyys- ja eläkepoliittisilla ratkaisuilla nostamalla työllisyysastetta ja pidentämällä työuria. Suomen hallituksen tekemät toimenpiteet, vuoden 2005 työeläkeuudistus sekä vuoden 2017 eläkeuudistus, sisältävät nämä tavoitteet ja niihin pyritään pääsemään esimerkiksi eläkeikää nostamalla. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkkeelle siirtymishaluihin ja vaikuttavatko ne aikaistavasti vai myöhentävästi. Tavoitteena on tarkastella laajasti erilaisten taustatekijöiden yhteyttä siihen, milloin henkilöt haluaisivat eläköityä. Tavoite on myös saada ymmärrystä siitä, mihin tekijöihin vaikuttamalla suomalaisten työuria saataisiin pidennettyä. Kvantitatiivisen tutkimukseni aineistona toimii European Social Survey 2010 -aineisto. Empiirisissä tarkasteluissa käytän menetelmänä varianssianalyysiä ryhmien keskiarvojen vertailuun. Taustamuuttujat koostuvat neljästä eri aihealueesta: demografisista, sosioekonomisista, terveyteen liittyvistä sekä työhön ja työoloihin liittyvistä tekijöistä. Tutkimukseni tulosten perusteella useat eri taustatekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkeajatuksiin. Mikään yksittäinen asia ei ole ihmisten elämässä sellainen, joka yksin ratkaisisi päätöksen siirtyä eläkkeelle jonain tiettynä ajankohtana. Yksinkertaistettuna hyvä terveydentila, vanhempi ikä ja työviihtyvyys sekä mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ovat niitä tekijöitä, jotka tulosteni mukaan ovat yhteydessä haluun jatkaa pidempään työelämässä. Monet toimet työurien pidentämiseksi tähtäävät työelämän kehittämiseen ja työssäviihtyvyyden parantamiseen. Työntekijöiden motivaatiota jatkaa pidempään tuleekin kohottaa näillä toimilla. Monet tutkimukseni merkitykselliset taustatekijät ovat myös sellaisia asioita, joihin panostamalla tai joiden ongelmiin puuttumalla työviihtyvyyttä ja työoloja olisi mahdollista parantaa. Näissä asioissa sekä päättäjien että työnantajien toimet ovat avainasemassa.

Yhteinen huoli, erilaisia keinoja – Eduskuntakeskustelu Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan kirjatusta nuorten yhteiskuntatakuusta vuonna 2013

Pro gradu –tutkielman tarkoitus oli selvittää mitä teemoja nuorten yhteiskuntatakuusta, tunnetummin nuorisotakuusta, nousi esille eduskunnan täysistuntokeskusteluissa vuonna 2013. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella muodostuiko asioista eriäviä näkemyksiä puolueiden välille sekä oliko eduskuntakeskusteluissa havaittavissa yhtenäisyyttä tai hajontaa hallitus—oppositio tai vasemmisto—oikeisto –asetelmassa. Metodillisesti tutkimus on laadullista tutkimusta ja sisällönanalyysiä sekä sivuaa diskurssianalyysia ja poliittisen retoriikan tarkastelua. Nuorten yhteiskuntatakuu on kirjattu Jyrki Kataisen hallituksen (2011–2015) hallitusohjelmaan ja nimetty yhdeksi hallituskauden kärkihankkeeksi. Nuorisotakuu tuli täysimääräisenä voimaan vuoden 2013 alusta. Täysistunnoissa suurimpia teemoja, jotka hallitsivat nuorisotakuusta käytävää keskustelua olivat takuun rahalliset resurssit, nuorten palveluprosessien sujuvoittaminen, koulutukseen kohdistuvat leikkaukset sekä nuorten nopeampi siirtyminen työelämään. Hankkeena nuorisotakuu ja sen tavoitteet saivat vahvan tuen koko puoluekentältä, mutta oppositiopuolueiden, keskustan ja Perussuomalaisten, edustajat kritisoivat takuulle varattuja resursseja riittämättömäksi. Myös hallituksen suunnittelemien koulutusleikkauksien oppositiopuolueet kokivat olevan ristiriidassa koulutustakuun kanssa ja epäoikeudenmukaisena pidettiin etenkin leikkausten alueellista kohdentumista. Hallituspuolueet pitivät nuorisotakuuta merkittävänä panostuksena nuoriin ja tulevaisuuteen. Hallitusta jakoivat kuitenkin esimerkiksi kysymykset nuorisotakuun velvoittavuudesta sekä oppivelvollisuusiän mahdollisesta pidentämisestä vuodella. Nuorten saattaminen työelämään ja oppisopimus-koulutus yhtenä väylänä puhutti kansanedustajia laajasti. Nuorten työllisyydestä ja työllistämisestä puhuttaessa oikeiston puolelta toivottiin joustavampia työmarkkinoita, jotta kynnys palkata uusia ja nuoria työntekijöitä madaltuisi.

R. D. Laingin antipsykiatrinen kritiikki teoksessa Divided Self

Analysoin tutkimuksessani radikaalin antipsykiatrian hulluuskäsityksiä ja psykiatrian kritiikkiä osana 1960-luvun vastakulttuuria ja kulttuurista murrosta. Alkuperäislähteeni on R. D. Laingin Divided Self: An Existential Study in Sanity and Madness (1960), jossa Laing käsitteli ajatuksiaan skitsofreenikoiden kokemusmaailmasta ja psykiatrisen katseen kohdentumisesta ymmärtämiseen ja empatiaan potilassuhteessa. Hän lähestyi aihettaan eksistentialistis-fenomenologisesta näkökulmasta ja sai leiman hulluuden romantisoijana ehdottaessaan myöhemmin 1960-luvulla, että kaikki psykoottiset matkat saattoivat johtaa yksilön ”uudelleensyntymään”. 1960-luvulla erityisesti psykiatreista ja sosiologeista koostuva joukko toi esiin kriittisiä näkemyksiä mielisairaalapotilaiden oikeuksista ja hoidosta samalla kyseenalaisten sairauksien medikaalisen mielen. He kommentoivat samalla sekä psykiatrian vallan käyttöä, että länsimaisen sivilisaation tilaa. Sodan jälkeisen maailman murros eli teknologian kasvu, kaupungistuminen ja arvojen materiaalistuminen vähensivät mahdollisuutta ihmisten sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen. Nämä aiheuttivat henkilökohtaisella tasolla arvojen yhteentörmäyksiä, mistä 1960-luvun vastakulttuurit, kuten antipsykiatria, saivat kasvualustaa. Laingin teos avaa yhden näkökulman 1960-luvun ajatteluun ja kulttuuriin, jossa elettiin uudenlaisten elämäntapojen etsimisen aikaa. Laingin esittämät argumentit saivat laboratorion Kingsley Hallin terapeuttisesta yhteisöstä, joka perustettiin The Philadelphia Associationin tuella Lontoon East Endiin vuonna 1965. Tarkastelen yhteisöä paikkautopiana ja vaihtoehtona mielisairaalahoidolle. Laingin teoksen ja Kingsley Hallin kokeilun kautta asetan antipsykiatrian osaksi 1960-luvun vastakulttuuristen liikkeiden kirjoa.