442 resultados para hidas elämä
Resumo:
Työn tavoitteena on selvittää kuinka yritykset osallistuvat työvoimakoulutuksen suunnitteluun. Kyselyn avulla on selvitetty suunnitteluprosessia, johon osallistui osa TE-keskuksista ja työvoimatoimistoista. Kirjallisuustutkimuksessa tarkastellaan osaamisintensiivisiä liike-elämän palveluita, tiedon hallintaa, miljöön analysointia, liiketoimintasuhteita sekä verkostoitumista. Tutkimuksen empiirisessä osassa tarkastellaan työhallinnon tavoitteita ja kyselyn avulla selvitettyjätoimintatapoja yritysten osallistumisesta työvoimakoulutuksen suunnitteluun. Tuloksena saatiin runsaasti yhteistyötapoja yritysten kanssa, mutta Lappeenrannan työvoimatoimiston näkökulmasta ei mitään uutta noussut esille. Suoran yhteistyön esteenä on edelleen yrityksien sekä myös työvoimahallinnon motivaationpuute.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten mediatekstit kuvaavat naisten ja miesten työn ja muun elämän yhteensovittamista. Tavoitteena on tutkia sitä, miten media rakentaa ja uusintaa suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolikäsityksiä ja stereotypioita työn ja muun elämän yhdistämistä käsittelevissä lehtiteksteissä. Lisäksi tavoitteena on analysoida sitä, minkälaisia merkityksiä mediatekstit synnyttävät työstä ja yksityiselämästä. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimusmetodina on käytetty diskurssianalyysia. Tutkimusaineisto koostuu 17 suomalaisesta lehtitekstistä. Tekstien valinnassa oli tärkeää se, että ne käsittelevät työn ja muun elämän yhteensovittamista mahdollisimman monipuolisesti. Tutkimustulokset osoittavat, että media uusintaa olemassa olevia sukupuolikäsityksiä työn ja muun elämän yhteensovittamisessa.Lisäksi kävi ilmi työn tekemisen arvostaminen. Muu elämä rakennetaan pääsääntöisesti työssäkäynnin ympärille, vaikka mahdollisuuksia omaan aikaan ja yksityiselämään pidetään hyvin tärkeinä. Yhteiskunnan arvot ja kulttuuri ovat mediatekstien luoman kuvan taustalla. Tämä sanelee osaltaan sen, miten sukupuolta työn ja muun elämän yhteensovittamisessa on lehdissä käsitelty.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena olianalysoida Imatran kaupungin konserniohjausta ja -valvontaa tytäryhtiöihin liittyvien riskien hallitsemiseksi. Tavoitteen saavuttamiseksi tutkittiin tytäryhtiöiden konserniohjausta ja sisäistä valvontaa sekä tytäryhtiöihin liittyviä riskejä Imatran kaupunkikonsernissa. Jotta tutkimustavoite saavutettiin alatavoitteina selvitettiin konsernin, konserniohjauksen, sisäisen valvonnan, riskin ja riskienhallinnan käsitteitä sekä yleisesti että kuntaympäristössä. Lisäksi selvitettiin tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettävää COSO-mallia. Tutkimusaineisto jakautui teoreettiseen ja empiiriseen aineistoon. Tutkimuksen teoreettista osuutta varten käytettiinaiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja tutkimuksia. Empiirinen aineisto kerättiin haastatteluin ja organisaation tuottamia dokumentteja tutkien. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Tutkimusstrategialtaan tutkimus oli tapaustutkimus (case study), joka tutkii olemassa olevan Imatra-konsernintytäryhtiöiden konserniohjausta ja - valvontaa. Tutkimuksessa analysoitiin yksityiskohtaista ja intensiivistä tietoa konsernin emon näkökulmasta. Todellista elämää kuvaavana tutkimus voidaan luokitella myös kvalitatiiviseksi eli laadulliseksi tutkimukseksi. Tutkimuksen perusteella voin todeta, että kaupunginhallituksen asettamat päämäärät ja tavoitteet ovat Tiian yleisiä ja jäävät konsernitasolle, joten niiden ohjausvaikutus tytäryhtiöihin ei ole kovin suuri. Tytäryhtiöiden heikosta tavoitteiden muotoilusta johtuen myös tytäryhtiöidentarkoituksenmukaisuuden ja tehokkuuden valvonta on vähäistä. Sen sijaan tytäryhteisöjen taloudellisten raporttien luotettavuus, lakien ja sääntöjen noudattaminen tulee valvottua tilintarkastusten yhteydessä. Lisäksi sisäisen tarkastuksen resurssien vähäisyyden vuoksi yksikön suorittama tytäryhtiöiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi on olematonta. Myös riskienhallinnan kannalta tavoitteiden asettaminen on ollut liian suurpiirteistä ja irrallaan tytäryhtiöiden toiminnasta. Lisäksi haastattelujen mukaan sekä riskikäsite että riskienhallinnan käsite nähdään aivan liian suppeina. Ohjauksen, valvonnan sekä riskienhallinnan kannalta olisi tärkeää, että konsernin tavoitteiden asettamisen jälkeen myös tytäryhtiöille asetettaisiin selkeät mitattavat tavoitteet, joilla on yhteys kaupungin strategioihin. Tulisi myös varmistaa, että konsernissa ja sen tytäryhtiöissä on jatkuva riskien tunnistamistoiminto. Suositeltavaa on, että Imatra-konsernissa käynnistetään kokonaisvaltainen riskienhallintaprosessi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yksilön oppimisen vaikutuksia organisaation tietovarannolle. Edellisten lisäksi huomio kiinnittyi organisaation oppimiseen vaikuttaviin tekijöihin sekä yksilön oppimisprosessiin, jonka seurauksena tieto muodostuu. Tutkielma toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin taloutta ja liike-elämää käsittelevistä lehdistä. Tutkimusaineistoon valittiin kaikki tutkimusaihetta koskevat kirjoitukset. Analysointi toteutettiin tyypittelemällä tutkimusaineisto tyyppeihin kirjoitusten sisällön mukaisesti. Eri teemoja käsittelevien tyyppien sisältöä analysoitiin luoden samalla kuvaa kustakin tyypistä. Tyypittelyn ja analysoinnin tuloksena saatiin teoriaa tukevia vastauksia tutkimusongelmaan. Tutkimuksen keskeisimpänä tuloksena havaitaan yksilön oppimisella olevan merkittäviä vaikutuksia organisaation tietovarantoon. Organisaation yksilöiden tieto leviää koko organisaation hyödynnettäväksi esimerkiksi ihmisten välisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä kuitenkin vain osittain. Osa tiedosta on vain yksilöllä.
Resumo:
Nykyisin matkaviestinverkot ovat osa jokapäiväistä elämää. Merkittävimpiä eroja kiinteiden ja matkaviestinverkkojen välillä on käyttäjän liikkuvuus, joka voidaan määritellä mahdollisuudeksi soittaa ja vastaanottaa puheluita missä ja milloin tahansa. Työ selittää termin liikkuvuus ja määrittää ongelmat, jotka täytyy ratkaista liikkuvuuden aikaansaamiseksi sekä tavat, joilla nämä ongelmat on ratkaistu matkaviestinverkoissa. Työ luo yleiskatsauksen liikkuvuuden aikaansaamisessa käytettäviin menetelmiin, joita ovat haku, sijainnin päivitys, sijainnin seuranta ja kanavan vaihto. Työ keskittyy liikkuvuuteen kolmannen sukupolven matkaviestinverkkojen paketti-kytkentäisessä osassa, esimerkkinä liikkuvuuden hallinta UMTS:ssa (Universal Mobile Telecommunications System). Erot paketti- ja piirikytkentäisen osan välillä tuodaan esille ja selitetään. Jotta käyttäjät ja heidän päätteensä voisivat liikkua, tiedon täytyy kulkea verkon eri osien välillä. Merkinanto verkkoelementtien välillä ja liikkuvuuden mahdollistavien toimenpiteiden suoritus tehdään yhteyskäytännön avulla. Työ kuvaa yhteyskäytännöt, jotka ovat osallisena liikkuvuuden tarjontaan. Painopiste on GPRS:n liikkuvuuden-hallintayhteyskäytännössä, GMM:ssä. GMM protokollan prototyypin toteutus on esitetty työn käytännön osassa.
Resumo:
Työn tavoitteena oli selvittää konetekniikan osastolla valmistetun optimointiohjelman soveltuvuutta virtuaaliprototyyppisen optimointiin. Lisäksi työn tavoitteena oli selvittää virtuaaliprototyyppien avulla tapahtuvan optimoinnin rajoitteet ja mahdollisuudet todellisilla optimointitehtävillä. Optimaze-ohjelma yhdistettiin simulointiohjelmistoon käyttäen apuna merkkitiedostoja ja simulointiohjelmiston sisäisiä makroja. Saadun optimointiympäristön toimivuus testattiin kahdella todellista puomia optimoivalla optimointitehtävällä. Simulointiohjelmistona käytettiin ADAMS:ia ja optimointialgoritmina differentiaalievoluutiota. Tuloksista havaittiin optimointiohjelman soveltuvan virtuaaliprototyyppien optimointiin. Raskaiden mallien optimoinnin huomattiin kuitenkin olevan liian hidas prosessi. Tutkimuksessa todettiinkin asian vaativan lisää tutkimista ja kehitystyötä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on luoda liiketoimintamalli, joka tukee langattomien matkaviestintäpalveluiden markkinoiden luomista kehittyvillä markkinoilla. Teoreettinen osa tarkastelee langattomien matkaviestintäpalveluiden liiketoimintamallin kehittämisen tärkeimpiä elementtejä CIS maissa. Teoreettisen kappaleen tuloksena saadaan puitteet, jonka avulla liiketoimintamalli matkaviestintäpalveluille voidaan kehittää. Tutkielman empiirinen osa on toteutettu case tutkimuksena, jonka tavoitteena on ollut langattomien matkaviestintäpalvelujen markkinoiden luominen CIS maissa. Pääasiallinen empiirisen tiedon lähde on ollut teemahaastattelut. Tuloksena saatuja empiirisen osan tietoja verrataan teoriakappaleen vastaaviin tuloksiin Tulokset osoittavat, että radikaalin korkean teknologian innovaation markkinoiden luominen on hidas prosessi, joka vaatii kärsivällisyyttä yritykseltä. Markkinoiden, teknologian ja strategian epävarmuustekijät tuovat epävarmuutta kehittyvälle toimialalle ja markkinoille, joka vaikeuttaa liiketoimintamallin kehittämistä. Tärkein tekijä on palvelujen markkinointi ennemmin kuin teknologian. Avain kyvykkyys markkinoiden luomisessa on oppiminen, ei tietäminen.
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena oli löytää keinoja erään leijukerroskattilan typenoksidipäästöjen vähentämiseksi. Koska päästöt olivat jo alunperin alhaiset leijukerrostekniikan ja hybridin SNCR/SCR –typenpoistolaitteiston ansiosta, päätettiin päästöjä lähteä vähentämään parantamalla ammoniakkiruiskutuksen säätöä. Alkuperäinen ammoniakkiruiskutuksen säätö oli liian hidas, jotta satunnaisten häiriöiden aiheuttamat typenoksidipiikit olisi pystytty poistamaan. Ammoniakkiruiskutusta parannettiin lisäämällä jokaiseen ammoniakkilinjaan mäntäpumput, joiden avulla ammoniakkia voidaan syöttää sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Ammoniakkiruiskutuksen säätöön kehitettiin uusi sumeaan logiikkaan perustuva säätäjä. Myös muita kehittyneitä säätömenetelmiä kuten neuroverkkoa hyödynnettiin säätäjän kehityksessä. Ammoniakkiruiskutuksen säätäjää testattiin menestyksekkäästi Ruotsissa Brista Kraftin Märstassa sijaitsevalla voimalaitoksella
Resumo:
Lopputyössä vertailtiin vesikiertoisen ja kaapeleilla toteutetun lattialämmityksen erilai-sia ominaisuuksia. Vertailuparametreinä olivat lattialämmitysten mitoitus, säätö, asen-nus, investointikustannukset, käyttökustannukset, vikaantuminen ja korjaus, asumis-viihtyvyys, käyttöön liittyvät tekijät, markkinat ja toimijat sekä lattian päällysteet. Näistä lat-tialämmityksien asumisviihtyvyys, säätö ja kustannukset otettiin tarkempaan vertailuun. Lämmitysjärjestelmien kokonaiskustannuksia vertailtiin 25 vuoden jaksolla ja 4 % ko-rolla. Investointikustannuksiin sisältyi lämmitysjärjestelmien lisäksi lkv-varaajan ja tek-nisen tilan kustannukset sekä liittymismaksut. Käyttökustannusten vertailussa otettiin huomioon lämmityskulujen lisäksi myös lämmityksen hyötysuhde, yö- ja päiväsähköosuudet ja -energian hinnat, taloussähkön kustannukset, perusmaksut sekä huoltokulut. Tutkimuksen mukaan halvin pientalojen lämmitysmuoto on osittain varaava huonekoh-tainen sähkölämmitys, jonka vuosittaisiksi kustannuksiksi tuli 11452 mk. Sähkölämmi-tyksen tekee vertailtavista halvimmaksi lämmitysjärjestelmäksi pientaloille (n. 150 m2) sen pienet pääomakustannukset, lämmityksen hyvä hyötysuhde sekä varsin kilpailuky-kyiset käyttökustannukset. Vertailun kallein oli öljyä energialähteenä käyttävä vesikiertoi-nen lattialämmitys, jonka vuosittaisiksi kustannuksiksi tuli 13080 mk. Öljy on energia-hinnaltaan halpa, mutta öljylämmityksen huono hyötysuhde sekä varsin korkeat pää-omakustannukset tekevät siitä vertailtavista kalleimman lämmitysmuodon. Energian hin-tojen herkkyysanalyysissä huomattiin sähkön säilyttävän kilpailukykynsä, vaikka öljyn ja maakaasun hinnat laskisivatkin huomattavasti. Asumismukavuuden ja säädön kohdalla vertailtiin lämpötilojen tasaisuutta huonetilois-sa. Mittauskohteiden huonelämpötiloja on seurattu eri projekteissa jatkuvatoimisesti jo-pa yli kahden vuoden ajan. Mittaustulosten mukaan vesikiertoisella lattialämmityksellä huonelämpötilat ovat tasaisemmat kuin osittain varaavalla huonekohtaisella sähköläm-mityksellä. Tämä johtuu sähkölämmityksen varaavuudesta. Hyvillä yhdistelmätermostaateilla päästään tosin myös huonekohtaisen sähkölämmityksen yhteydessä tasaisiin huonelämpötiloihin. Molempien lämmitysmuotojen säädön heikkoutena on hidas reagointi sisäisten lämmönlähteiden aiheuttamaan nopeaan sisälämpötilan nousuun.