420 resultados para korkea-aktiivinen jäte
Resumo:
Suomi koki pahan laman 1990-luvun alussa. Tämä lama oli yksi pahimpia, mitä teollisuusmaissa on koskaan ollut. Suomen lama ei kuitenkaan ole yksittäistapaus, vaan vastaavanlaisia lamoja on ollut Etelä-Amerikassa 1980-luvulla, Aasiassa 1990-luvun lopussa sekä Euroopassa 1990-luvulla. Myös finanssikriisi 2008–2009 on verrattavissa 1990-luvun lamaan. Koska samanlaisia lamoja on ollut eri puolilla maailmaa, on niitä hyvä verrata Suomen lamaan. Erityisen tärkeää on kuitenkin nähdä, mi-ten Suomen lama eroaa muun maailman vastaavista lamoista. Lamojen vertailu perustuu kirjallisuuteen, joista tärkeimpiä ovat Reinhartin ja Rogoffin, Kianderin, Kianderin ja Vartian, Barron ja Ursúan, Gorodnichenkon, Mendozan ja Tesarin teokset sekä Finans-sikriisin reaalitaloudelliset vaikutukset Suomessa. Jotta lamoja pystytään vertaamaan toisiinsa, on ensin kuitenkin selvitettävä lamojen yhteiset piirteet. Näitä piirteitä ovat: maailmanlaajuisuus, sykli-syys, voimakas ulkoinen ja sisäinen velkaantuminen, korkea inflaatio, rahoituskeskusten kriisit, valuuttakriisi, rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkaminen sekä kokonaistuottavuuden ja tuotannon-tekijöiden käytön väheneminen. Nämä piirteet esiintyivät myös Suomen 1990-luvun lamassa, joka aiheutti vakavia ongelmia taloudelle. Laman seurauksena julkinen talous joutui kriisiin ja julkinen velka sekä työttömyys nousivat ennätyksellisen suuriksi. Lisäksi seurauksena oli paha pankkikriisi, joka vaikeutti tilannetta entisestään. Vakavista ongelmista huolimatta Suomen lama oli lievempi kuin Etelä-Amerikan, Aasian ja Euroopan lamat Ruotsia lukuun ottamatta. Eroa oli myös siinä, että Etelä-Amerikan ja Aasian lamat olivat luonteeltaan alueellisia kriisejä, jotka levisivät maasta toi-seen, mutta Suomen lama oli paikallinen kriisi, joka koski vain Suomea. Sen sijaan finanssikriisi ei ollut kaikilta osin lievempi kuin 1990-luvun lama, mutta suurimmaksi osaksi finanssikriisin vaiku-tukset olivat vähäisempiä kuin 1990-luvulla. Suomen 1990-luvun lama ja finanssikriisi osoittivat, että teollisuusmaatkin voivat joutua pahaan lamaan. Toisaalta finanssikriisi osoitti myös, että 1930-luvun tapainen maailmanlaajuinen lama on edelleen mahdollinen. Lamoista onkin syytä oppia, jotta pystytään varautumaan tuleviin kriiseihin. Erityisesti suuria institutionaalisia muutoksia on hyvä ennakoida, koska pahat lamat usein seuraavat niitä. Tämä koskee etenkin rahoitusmarkkinoiden säätelyn purkamista, joka johtaa usein vaikeisiin ongelmiin. Lisäksi suurista maista ei kannata olla liian riippuvainen, koska näiden maiden taloudel-liset ongelmat voivat pahentaa jo alkanutta lamaa.
Resumo:
Pro graduni yhdistää kaksi ajankohtaista tutkimuskohdetta: ohjauspolitiikan sekä opinto-ohjaajan profession yhteiskunnallisen tematiikan. Ohjauspolitiikan ajankohtaisuus välittyy asiantuntijoiden pedagogisen järjestötoiminnan aihepiireistä; syrjäytymisestä nivelvaihetuen tarpeeseen. Opinto-ohjaajan profession yhteiskuntakeskustelu on puolestaan jatkunut aktiivisesti jo 1970-luvulta, jolloin syntyi opinto-ohjaajien oma ammattijärjestö. Tutkimukseni teoreettinen näkökulma on kasvatustieteellinen ja sosiologinen, historiallisesti painottunut. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on lisätä ymmärrystä opinto-ohjaajan professiosta ja tuottaa syvällisempää tietoa siitä, miten opinto-ohjaajien oma ammattijärjestö (Suomen opinto-ohjaajat ry) integraatiossa yhteiskunnan kanssa ilmentävät ohjausprofessiota. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana on laadullinen Opo-lehtiaineiston rajattu kokonaisotanta, jota käsitellään induktiivisella sisällönanalyysilla, joka soveltuu lehtiaineiston tekstianalyysiksi. Tässä tutkimuksessa induktiivinen sisällönanalyysi jäsentää Opo-lehden sisältöä, joka 110 Opo-lehden perusteella jäsentelee ohjauskokonaisuutta sosiaalisesti ymmärrettäväksi toiminnaksi. Sisällönanalyysin analyysivaiheessa aineistosta muokkaantui neljä opinto-ohjaajan aikakautta: Eettisen opinto-ohjaajan aikakausi (1984-1989), Arvostetun opinto-ohjaajan aikakausi (1990-1996), Kansainvälisen opinto-ohjaajan aikakausi (1997-2002) ja Yrittäjä opinto-ohjaajan aikakausi (2003-2011). Näitä opinto-ohjaajan aikakausia tulkitaan aineistolähtöisesti, jotta opinto-ohjaajan professio ei olisi ennalta määritelty teoreettiseen viitekehykseen. Puhdasta aineistolähtöisyyttä perustelee lisäksi opinto-ohjauksen yhteiskunnallinen riippuvuussuhde, jonka pohjalta aiempi ohjauskirjallisuus olisi epäsuorasti vaikuttanut analyysiprosessin sisäiseen validiteettiin. Tutkimustulokset todentavat, että yhteiskunnan muutokset vaikuttavat opinto-ohjaajan professioon. Opinto-ohjaajan aikakausien painopistetekijät ovat ohjausprofession sisällön ja yhteiskuntatekijöiden yhteissumma. Opo-lehtiaineisto paljastaa, että opinto-ohjaajan profession rakentaminen tapahtuu ohjaajan sisäisistä voimavaroista, mutta opinto-ohjauksen haasteet ilmentyvät ulkopuolisten vaikutteiden alaisina tekijöinä. Opinto-ohjaajan aikakaudet sisältävät neljä taustamuuttujaa, jotka rakentavat Opo-lehden kontekstissa ohjausprofession sisältöä; yhdistystoiminnan kehittyminen, opinto-ohjaajan persoona, aktiivinen yhteistyö ja riittävät ohjausresurssit.
Resumo:
Executive Summary Tuulivoimateollisuus on kasvanut erittäin voimakkaasti 2000-luvulla, ja viime vuonna asennettiin maailmanlaajuisesti ennätysmäärä noin 42 GW uutta tuulivoimakapasiteettia. Kumulatiivinen asennettu kapasiteetti oli vuoden 2011 lopussa noin 241 GW, josta eniten Euroopassa, sitten Kaakkois-Aasiassa, etenkin Kiinassa ja kolmanneksi suurimpana markkina-alueena oli USA. Kiinassa oli eniten asennettua tuulivoimaa, 26 % maailman tuulivoimasta, toisena oli USA, sitten Saksa, Espanja ja Intia. Suurin osa asennetusta koko maailman kapasiteetista on maatuulivoimaa (onshore), merituulivoimaa (offshore) oli asennettu vajaat 4 GW. Teollisuus työllisti arviolta yli 560000 henkilöä maailmanlaajuisesti ja liiketoiminnan arvo oli noin 52 Mrd. euroa (73 Mrd. USD). Tuuliturbiineja oli maailmalla toiminnassa noin 200000 ja niiden keskikoko oli 1,2 MW. Turbiinien koko on tasaisesti kasvanut ja nykyisin suurimmat kaupalliset turbiinit ovat 6-7 MW kokoluokassa. Suomessa oli vuoden 2012 lopussa asennettuna 163 turbiinia yhteisteholtaan 288 MW, joten olemme huomattavasti jäljessä useimpia muita EU maita tuulivoiman hyödyntämisessä. Tuulivoimamarkkinoiden ennakoidaan kasvavan keskimäärin noin 10 % vuosittain, jolloin vuonna 2020 maailmassa olisi asennettuna kapasiteettia noin 900 GW, josta offshore tuulivoimaa 75 GW. Tällöin tuulivoimalla tuotettaisiin noin 8 % sähköntuotannosta, kun arvio vuodelle 2012 on 2,26 %. Nopeinta kasvu olisi Kaakkois-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa, merituulivoimaa sen sijaan asennettaisiin eniten Eurooppaan. Suomen ilmasto- ja energiastrategin mukainen tavoite on 2,5 GW tuulivoimaa vuonna 2020. Moderni turbiini koostuu seuraavista pääkomponenteista: tornista, kolmilapaisesta roottorista, vaihteistosta, generaattorista, ja elektroniikasta. Turbiinien hinta vaihtelee projektista ja käytetystä tekniikasta johtuen, mutta tämän hetkisenä keskiarvona voidaan käyttää noin 1 MEUR / MW hintaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa hinta on vähintään yhden kolmasosan halvempi. Turbiinihintojen ennakoidaan halventuvan jo lähivuosien kuluessa jopa 30 % johtuen muun muassa suuruuden ekonomiasta ja kiristyvästä kilpailusta. Kun mukaan lasketaan kaikki kulut, kuten suunnittelu, luvat, turbiinin perustukset ja kaapeloinnit, tulee asennetulle turbiinille keskihinnaksi noin 1,5 MEUR. Merituulivoima voi olla kaksi kertaa kalliimpi investointi. Generaattoreina käytetään tyypillisesti nopeita tai keskinopeita induktio- (DFIG) tai kestomagneettigeneraattoreita (PMSG) ja yleisesti kolmivaihteisia vaihteistoja. Hidasnopeuksisen (PMSG) suoravetogeneraattorin (DD) käyttö on kuitenkin yleistymässä, sillä tällöin vältetään vika-alttiin vaihteiston käyttö. Korkea toimintaluotettavuus on erityisen tärkeä merituulivoimaloissa. Suurimmat 15 turbiinivalmistajaa toimittivat viime vuonna lähes 90 % maailman tuulivoimaloista. Suurin toimija on tanskalainen Vestas, jonka liikevaihto vuonna 2011 oli noin 6 Mrd euroa ja henkilöstöä yli 22000. Suurimpien valmistajien joukossa oli 7 kiinalaista toimijaa, jotka ovat kasvaneet nopeasti viime vuosina. Useimmat turbiinivalmistajat valmistavat joitakin strategisia komponentteja itse tai ostavat ne omaan konserniin kuuluvalta tytäryhtiöltä ja ostavat muut komponentit ja materiaalit sopimusvalmistajilta. Yhtiöiden valmistusstrategiat kuitenkin vaihtelevat ”tehdään kaikki itse” strategiasta pelkkään avainkomponenttien kokoonpanoon ja turbiinin kokonaistoimitukseen. Tyypillisesti turbiinivalmistajia palvelee vakiintunut joukko kansainväliseen toimintaan kyvykkäitä komponenttitoimittajia varatoimittajineen. Kaiken kaikkiaan sekä turbiini- että komponenttivalmistajien kesken on tapahtunut viime vuosikymmenen kuluessa konsolidoitumista. Valmistus on myös globalisoitunut eli avainkomponentit ja etenkin isot komponentit valmistetaan lähellä asiakasta. Toisaalta kiristynyt hintakilpailu on johtanut siihen, että yritykset ovat siirtäneet tuotantoa Kiinaan, joka nykyisin onkin suurin komponenttien valmistusmaa. Alan keskittyminen ja globalisoituminen tullee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Suomessa on eri sektoreilta tuulivoiman huippuosaamista, mutta kokonaisvaltaista tuulivoimaklusteria meillä ei ole. Sellaisen rakentaminen tai rakentuminen vie aikaa ja edellyttäisi selkeän veturiyrityksen olemassaoloa. Tuuliturbiinien kokonaistoimituksista yleensä vastaava turbiinivalmistaja olisi luonteva veturiyritys, mutta kotimaiset valmistajat (Winwind ja Mervento) ovat kansainvälisesti pieniä, ja niiden markkina-asema on haastava. Lisäksi Winwind on ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin (velkojat hakevat yhtiöltä saataviaan käräjäoikeudessa tammikuussa 2013). Kotimaisille turbiinivalmistajille, kuten muillekin tuulivoima-alan toimijoille olisi ensisijaista, että kotimaiset investoinnit käynnistyisivät täysipainoisesti. Tämä tarkoittaisi paitsi liiketoimintamahdollisuuksia, niin kumuloituvaa osaamista ja ennen kaikkea referenssejä kansainvälistä kilpailua silmälläpitäen. Suomalaisten turbiinivalmistajien kilpailukykyisin businessalue löytynee erityisosaamisesta, kuten esimerkiksi arktisesta tuulivoimasektorista. Mahdollisesti liittoutumalla tai jonkin johtavan turbiinivalmistajan tytäryrityksenä suomalainen niche markkinoille erikoistunut turbiinivalmistus voisi menestyä tulevaisuuden kovenevassa kilpailussa. Kilpailu päämarkkinoilla johtavien turbiinivalmistajien kanssa tuskin tuo menestystä, sillä näiden resurssit ja referenssit ovat ylivertaiset ja osaaminenkin osin suomalaisia edellä. Suomalaista huippuosaamista edustavat muun muassa ABB, The Switch, Vacon, Vaisala, Prysmian sekä Moventas. Yhtiöiden markkina-alue on globaali ja etenkin ABB:n ja Prysmianin resurssit mittavat. Yhtiöillä on edellytykset menestyä jatkossakin kansainvälisesti tuulivoimaliiketoiminnan komponenttien ja systeemien toimittajina. Moventaksen haasteena on yrityksen taloudellinen tilanne ja kilpailukyky markkinoilla (koko henkilöstö lomautetaan määräajaksi keväällä 2013). Muun muassa paperikonevalmistuksen ja meriteollisuuden johdolla Suomeen on syntynyt vahva konepajaosaaminen ja alihankintaverkosto. Esimerkiksi Holming, Componenta, Häkkinen Group ja Metso Foundries palvelevat jo tuulivoimateollisuutta. Osa yhtiöistä toimii kansainvälisesti ja niillä on mahdollisuus jatkossakin palvella tuulivoimateollisuutta, etenkin Suomessa ja lähialueilla. Komponenttitoimittajien ja alihankkijoiden kansainvälistymisen haasteina ovat muun muassa Suomen syrjäinen sijainti Euroopan päämarkkinoilta ja päämiesten jo osin vakiintuneet toimittajaverkostot. Tuulivoiman suunnittelu ja konsultointi sekä käyttö ja kunnossapito tarjoavat suomalaisille yhtiöille liiketoimintamahdollisuuksia Suomessa ja lähialueilla. Merkittävää uutta potentiaalia edustaa telakkateollisuus, ennen muuta STX Finland. STX konsernissa osataan erikoislaivojen tekeminen, konserni omistaa jo turbiinivalmistajan ja konsernin strategiana on tulla merkittäväksi tuulivoimatoimijaksi. Offshore perustukset ja tornit voisivat luontevasti olla omaa tuotantoa oman turbiinivalmistuksen, tuulipuistojen käytön ja kunnossapidon sekä erikoislaivojen ohella. STX Finlandilla olisi potentiaalia toimia suomalaisen tuulivoimateollisuuden veturiyrityksenä. Yhtiön rahoitustilanne ja kilpailukyky ovat kuitenkin tällä hetkellä haastavat. Rautaruukilla on potentiaalia toimittaa muun muassa ristikkorakenteisia torneja ja Parmalla hybriditorneja tuulivoimateollisuudelle. Suomalaisen tuulivoimaosaamisen ja työllisyyden kannalta keskeistä on, että Suomen ilmasto- ja energiastrategian mukaiset tuulivoimainvestoinnit saataisiin viipymättä käyntiin ja investointiympäristö säilyisi suotuisana ja ennustettavana. Tuulivoiman syöttötariffi tukee tuulivoiman taloudellista kannattavuutta lähitulevaisuudessa, mutta tuulivoimarakentamisen rajoituksia ja esteitä tulee myös merkittävästi purkaa tai lieventää.”Työpaikkoja syntyy niihin maihin joissa tuulivoimaa rakennetaan”. Tuulivoima työllistää paitsi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa, niin erityisesti laitosten 20-30 vuoden käyttö- ja kunnossapitoaikana. Teknologiateollisuuden (2012) positiivisen kasvuskenaarion mukaan tuulivoimateollisuus voisi työllistää jopa 25-30000 henkilöä vuonna 2020 nykyisten noin 2000 sijasta ja alan liikevaihto voisi olla jopa 12-14 Mrd. euroa. Tällainen kasvuskenaario sisältää kyllä merkittäviä epävarmuustekijöitä ja Tarastin (2012) selvitys arvioikin kasvun ja työllisyyden kehittyvän kasvuskenaariossakin maltillisemmin. Todennäköisimmät menestysmahdollisuudet ovat alalla jo merkittävässä asemassa olevilla resursseiltaan vahvoilla ja kansainvälisillä yrityksillä. Monialayritykset kestävät pelkästään tuulivoima-alaan keskittyneitä yrityksiä paremmin alalle tyypilliset liiketoiminnan vaihtelut. Erikoistuminen ja uudet radikaalit innovaatiot voivat kuitenkin tuoda tuulivoimaliiketoimintaan täysin uusia toimijoita tai muuttaa nykyisten yritysten kilpailuasetelmia. Kaupallisesti menestyviä uusia keksintöjä harvoin kuitenkaan syntyy ilman panostuksia. Ensiarvoisen tärkeää olisi määritellä kansallinen tahtotila, millä resurssein ja mihin tuulivoimateollisuuden sektoreihin halutaan panostaa, ja kohdentaa resurssit siten, että alan yrityksillä, tutkimuslaitoksilla ja muilla toimijoilla olisi parhaat edellytykset kehittää kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja systeemeitä. Potentiaalisten uusien teknologioiden ja suomalaisten toimijoiden syvällisempi tarkastelu voisikin olla mielenkiintoisen jatkotutkimuksen aihe.
Resumo:
Oxy-fuel combustion in a circulating fluidized bed (CFB) boiler appears to be a promising option for capturing CO2 in power plants. Oxy-fuel combustion is based on burning of fuel in the mixture of oxygen and re-circulated flue gas instead of air. Limestone (CaCO3) is typically used for capturing of SO2 in CFB boilers where limestone calcines to calcium oxide (CaO). Because of high CO2 concentration in oxy-fuel combustion, calcination reaction may be hindered or carbonation, the reverse reaction of calcination, may occur. Carbonation of CaO particles can cause problems especially in the circulation loop of a CFB boiler where temperature level is lower than in the furnace. The aim of the thesis was to examine carbonation of CaO in a fluidized bed heat exchanger of a CFB boiler featuring oxy-fuel combustion. The calculations and analyzing were based on measurement data from an oxy-fuel pilot plant and on 0-dimensional (0D) gas balance of a fluidized bed heat exchanger. Additionally, the objective was to develop a 1-dimensional (1D) model of a fluidized bed heat exchanger by searching a suitable pre-exponential factor for a carbonation rate constant. On the basis of gas measurement data and the 0D gas balance, it was found that the amount of fluidization gas decreased as it flew through the fluidized bed heat exchanger. Most likely the reason for this was carbonation of CaO. It was discovered that temperature has a promoting effect on the reaction rate of carbonation. With the 1D model, a suitable pre-exponential factor for the equation of carbonation rate constant was found. However, during measurements there were several uncertainties, and in the calculations plenty of assumptions were made. Besides, the temperature level in the fluidized bed heat exchanger was relatively low during the measurements. Carbonation should be considered when fluidized bed heat exchangers and the capacity of related fans are designed for a CFB boiler with oxy-fuel combustion.
Resumo:
Kompostien käyttöä on kokeiltu ja tutkittu Kainuun ELY-keskuksen Eloperäiset jätteet kiertoon -hankkeessa. Komposteja on hyödynnetty laskettelurinteen ja kaivosteollisuuden sivukiven läjitysalueen maisemoinnissa, pihanurmen ja energiakasvien kasvattamisessa, metsän lannoittamisessa ja maanviljelyssä. Pihanurmen perustamisen ja energiakasvien kasvattamisen kokeiluista on tehty myös erilliset tutkimukset. Tutkimustyöstä on vastannut MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus). Tutkimustieto on sisällytetty tähän julkaisuun. Kompostin käyttökokeissa ja tutkimuksissa on hyödynnetty Kainuun kuntien ja Kainuun jätehuollon kuntayhtymän Eko-Kympin komposteja. Kaikki kompostit ovat aumakompostoinnin tuotoksia. Eko-Kympin komposti on valmistettu biojätteistä. Muut kompostit ovat lähtöisin kunnallisten jätevedenpuhdistamoiden lietteistä. Kajaanin kompostia kutsutaan myös A. & E. Juntunen Oy:n valmistamaksi biomullaksi. Saatujen kokemusten ja tutkimusten mukaan aumakompostoinnilla tuotettu komposti soveltuu näihin erilaisiin käyttömuotoihin, etenkin kun esille tulleita kehittämistoimia toteutetaan. Sivukiven läjitysalueiden maisemoinnissa, maanviljelyssä ja metsän lannoittamisessa komposti ei tarvitse kivennäismaata seosaineeksi. Sivukiven läjitysalueilla ne kompostit, joihin oli sekoitettu hiekkaa, eivät pysyneet paikoillaan. Aines valui sadeveden mukana alas rinteeltä. Pelkkää kompostia käytettäessä kompostimassa pysyi aloillaan. Maanviljelyssä ja metsän lannoittamisessa kivennäismaa on tarpeeton. Lisäksi kompostissa oleva kiviaines kuluttaa ja voi vaurioittaa levityslaitteita. Ravinteet vapautuvat kompostista hitaasti kasvien käyttöön. Kemiallisilla lannoitteilla on nopeampi vaikutus. Kompostit soveltuvat erityisen hyvin ympäristöihin, joissa täydennyslannoitusta ei tarvita tai joissa lannoite on vaikeaa levittää. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi kaivosten sivukiven tai rikastushiekan läjitysalueet tai muut vaikeakulkuiset kohteet. Myös metsien lannoittaminen ja maanviljely ovat Kainuussa kompostien hyödyntämisen osalta alihyödynnettyjä. Pöyry Finland Oy on laatinut Kajaaniin kaavaillulle biologiselle jätteiden käsittelylaitokselle teknistaloudelliset suunnitelmat. Yhtiön tekemissä suunnitelmissa tulee ilmi, että kaikkien Kainuun lietteiden aumakompostointi tuottaisi kompostia 13 000 tonnia vuodessa, kun tukiaine seulotaan erilleen. Mädätys- tai biokaasulaitosvaihtoehdoissa lopputuotteen määrä on edellistä pienempi. Pelkkien Kainuun lietteiden mädättäminen tuottaisi kompostia jälkikompostin seulonnan jälkeen 6 600 tonnia. Viherrakentaminen taajamissa on komposteille Kainuussa yleinen käyttömuoto. Sillä on kasvun edellytyksiä etenkin, kun kompostin laatuun panostetaan. Viherrakentaminen Kajaanin seudulla riittäisi kuluttamaan kaiken Kainuussa muodostuvan kompostin, kun kompostimullan kulutuksena pidetään 0,5 tonnia asukasta kohden vuodessa. Tämä vastaa Kajaanin seudulla 27 000 tonnin kompostimäärää. Kompostin muodostumismäärä ei tulevaisuudessa tule olemaan lähellä tätä laskennallista multamenekkiä. Kompostin huono menekki johtuu joidenkin kuntien osalta pikemminkin huonosta kompostin laadusta kuin markkinoiden kyllästymisestä. Tilanne on korjaantumassa suunnitteilla olevan biologisen jätteiden käsittelylaitoksen myötä. Siinä kompostituotteen laatuun voidaan panostaa tehokkaammin kuin erillisillä pienillä kompostointikentillä.
Resumo:
Suojelusuunnitelma on laadittu Savonlinnan Punkasalmen, Punkaharjun ja Kuikonniemen pohjavesialueille EAKR-osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeessa. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Savonlinnan pohjavesialueista vain Punkasalmen pohjavesialue on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi riskialueeksi. Punkasalmen pohjavesialueen vedessä on havaittu torjunta-ainejäämiä, joiden päästölähteen selvitystyö on parhaillaan käynnissä. Verkostovedessä on todettu yli talousvesiasetuksen raja-arvon oleva pitoisuus torjunta-ainetta vuonna 2003 ja lähtevästä vedestä vuonna 2006. Vedenottamon kuilukaivosta on todettu yli raja-arvon olevia pitoisuuksia torjunta-aineita ja myös siiviläputkikaivosta on todettu torjunta-aineita pieniä pitoisuuksia. Punkasalmen pohjavedessä näkyy tiesuolauksen vaikutus, vaikkakin vedenottamon kloridipitoisuudet eivät ole niin korkeita kuin aikaisemmin ovat olleet. Punkaharjun pohjavesialueella on tiesuolauksen aiheuttama kloridipitoisuus ollut varsin korkea, korkeimmillaan se oli vuosina 1974-75 yli 50 mg/l. Vuonna 1995 vedenottamon raakaveden kloridipitoisuus on ollut 14 mg/l, vedenlaadun ollen siltä osin kohtalaista. Kuikonniemen vedenottamon ollessa aiemmin käytössä korkeita Fe ja Mn-pitoisuuksia on esiintynyt. Punkasalmen pohjavesialueella sijaitsevalla kiinteistöllä (ent. Shell-huolto, Kauppatie 11) tulisi maaperän tila selvittää riittävällä määrällä maa- ja pohjavesinäytteitä. Punkasalmen pohjavesialueella sijaitsee polttonestesäiliöitä, joiden kunto ja tila tulee tarkastaa. Jakeluaseman ympäristölupa tulee päivittää ja luvassa tulee antaa määräykset pohjaveden ja maaperän tarkkailusta. Pohjavesialueilla sijaitsevat muuntamot ja etenkin pohjavedenottamoiden läheisyydessä sijaitsevat muuntamot tulee vaihtaa öljyttömään muuntajaan tai niihin tulee rakentaa riittävät suojaukset. Pohjavesialueilla lannoitteiden sekä torjunta-aineidenkäyttö tulee rajoittaa mahdollisimman vähäiseksi. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Kaavoituksessa on huomioitava se, että riskitoimintoja ohjataan pohjavesialueiden ulkopuolelle tai määrätään toiminnallisia rajoituksia. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Etelä-Savon ELY-keskuksen tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Savonlinnan kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.
Resumo:
Tissue-based biomarkers are studied to receive information about the pathologic processes and cancer outcome, and to enable development of patient-tailored treatments. The aim of this study was to investigate the potential prognostic and/or predictive value of selected biomarkers in colorectal cancer (CRC). Group IIA secretory phospholipase A2 (IIA PLA2) expression was assessed in 114 samples presenting different phases of human colorectal carcinogenesis. Securin, Ki-67, CD44 variant 6 (CD44v6), aldehyde dehydrogenase 1 (ALDH1) and β-catenin were studied in a material including 227 rectal carcinoma patients treated with short-course preoperative radiotherapy (RT), long-course preoperative (chemo)RT (CRT) or surgery only. Epidermal growth factor receptor (EGFR) gene copy number (GCN), its heterogeneity in CRC tissue, and association with response to EGFR-targeted antibodies cetuximab and panitumumab were analyzed in a cohort of 76 metastatic CRC. IIA PLA2 expression was decreased in invasive carcinomas compared to adenomas, but did not relate to patient survival. High securin expression after long-course (C)RT and high ALDH1 expression in node-negative rectal cancer were independent adverse prognostic factors, ALDH1 specifically in patients treated with adjuvant chemotherapy. The lack of membranous CD44v6 in the rectal cancer invasive front associated with infiltrative growth pattern and the risk of disease recurrence. Heterogeneous EGFR GCN increase predicted benefit from EGFR-targeted antibodies, also in the chemorefractory patient population. In summary, high securin and ALDH1 protein expression independently relate to poor outcome in subgroups of rectal cancer patients, potentially because of resistance to conventional chemotherapeutics. Heterogeneous increase in EGFR GCN was validated to be a promising predictive factor in the treatment of metastatic CRC.
Resumo:
Tänä päivänä strategian käsitettä käytetään monin eri tavoin niin siviili- kuin sotilasyhteyksissäkin. Maanpuolustuskorkeakoulussa strategia katsotaan yhdessä operaatiotaidon ja taktiikan kanssa sotataidon keskeiseksi osaalueeksi. Oppiaineena strategialle on ominaista korkea yleisyyden aste sekä teoreettinen ja menetelmällinen moninaisuus. Tässä teoksessa pitkäaikaiset strategian tutkijat ja opettajat FT, dos. Joonas Sipilä ja YTT Tommi Koivula valottavat kokonaisvaltaisesti strategian tutkielman kirjoittamiseen liittyviä ulottuvuuksia, edeten alan tieteenfilosofiasta aina tutkimusasetelman rakentamiseen, tutkimusmenetelmiin sekä konkreettiseen kirjoittamistekniikkaan ja tutkielman viimeistelyohjeisiin. Julkaisu on tarkoitettu avuksi erityisesti pro gradun tai diplomityön kirjoittamisessa vastaan tuleviin haasteisiin, mutta teoksesta on hyötyä myös muille strategian tutkimuksesta kiinnostuneille.
Resumo:
Kansainväliset konsernit hyödyntävät verosuunnittelussaan yhä enenevässä määrin korkojen vähennysoikeutta. Valtioiden kansalliset veropohjat ovat rapautuneet, kun konserniyhtiöt ovat siirtäneet verotettavaa tuloaan samaan konserniin kuuluviin muihin, yhteisöverokannaltaan matalammissa valtioissa sijaitseviin yhtiöihin. Järjestelyt pyritään yleensä toteuttamaan siten, että korkomenot kohdistetaan valtioon, jossa on korkea yhteisöverokanta, jotta veronalaisesta tulosta saadaan korkovähennyksen avulla mahdollisimman suuri hyöty. Vastaavasti korkotulot ohjataan valtioon, jossa ne ovat mahdollisesti kokonaan verovapaita tai ainakin matalan verotuksen kohteena. Suomessa em. verosuunnittelun hyödyntäminen on ollut lainsäädännön sallimaa. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain lähtökohtana on pitkään ollut laaja menon vähennyskelpoisuus: elinkeinotoiminnassa tulon kerryttämisestä tai säilyttämisestä aiheutuneet korkomenot ovat vähennyskelpoisia. Suomen lainsäädännössä ei ole erityistä alikapitalisointisäännöstä tai muutakaan nimenomaisesti korkojen vähennysoikeutta rajoittavaa säännöstä. Epäterveisiin, korkovähennysoikeutta veronvälttämistarkoituksessa hyödyntäviin järjestelyihin on katsottu voitavan puuttua verotusmenettelystä annetun lain yleisellä veronkiertosäännöksellä tai markkinaehtoperiaatteesta poikkeaviin järjestelyihin siirtohinnoittelutilanteita koskevalla siirtohintaoikaisulla. Useimmat Suomen kilpailijamaat, viimeisimpänä Ruotsi, ovat kuitenkin viime vuosina ottaneet lainsäädäntöönsä kohdennettuja tai yleisiä vähennysrajoituksia. Valtiovarainministeriössä on valmisteltu jo vuodesta 2009 alkaen jonkinlaisen rajoitussäännöksen ottamista myös Suomen verolainsäädäntöön. Lopulta vuoden 2013 alusta voimaan astui uusi korkojen vähennysoikeutta elinkeinotoiminnassa rajoittava EVL 18 a §. Tutkielmassa tarkastellaan ilmiön taustalla olevia syitä, jotka liittyvät pohjimmiltaan liiketoiminnan harjoittamiseen konsernimuodossa sekä konsernin rahoittamisessa käytettyjen oman ja vieraan pääoman epäneutraaliin kohteluun verotuksessa. Esille tuodaan erilaiset vaihtoehdot puuttua korkojen vähennysoikeuden liiallisen hyödyntämiseen. Lisäksi analysoidaan elinkeinoverolakiin otettua uutta EVL 18 a §:ää ja tuodaan sille vertailukohtana esiin Ruotsissa tehty ratkaisu korkojen vähennysoikeuden rajoittamiseksi.
Resumo:
Työssä tutkitaan raskaiden työkoneiden hybridisointimitoitusta simuloimalla. Työssä esitetään simulation-in-the-loop-simulointiin perustuva järjestelmä, jolla esimerkkitapauksena oleva kaivoslastauskone työympäristöineen voidaan mallintaa mekaaniselta osaltaan monikappaledynamiikkaan perustuvalla ohjelmistolla ja hybridijärjestelmän osalta Simulinkissa. Yhdistetty simulointi mahdollistaa hybridityökoneen virtuaalimallin ohjaamisen käyttäjän toimesta reaaliajassa. Simuloinnista saadaan tuloksena mm. työsykli, jota voidaan käyttää hybridisointimitoitukseen. Hybridisointi toteutetaan kahdella erilaisella kokoonpanolla, joista analysoidaan suorituskykyä sekä polttoaineen kulutusta. Tuloksia verrataan pelkästään dieselmoottoria voimanlähteenä käyttävään lastauskoneeseen. Työssä tehty tutkimus osoittaa, että (sarja-) hybridisoinnilla voidaan saavuttaa merkittäviä etuja raskaiden työkoneiden polttoainetehokkuudessa. Dieselmoottoria voidaan ajaa sellaisessa staattisessa toimintapisteessä, jonka hyötysuhde on korkea riippumatta työkoneen kuormituksesta. Saavutettu hyöty on toteutetussa tutkimuksessa parhaimmillaan jopa 56 % vähennys polttoaineenkulutuksessa. Lisäksi tarvittava dieselin nimellisteho pienenee huomattavasti. Tutkimuksen osana esitellään myös Hardware-in-the-Loop -laitteisto, jonka avulla voidaan liittää oikea sähkömoottori ja taajuudenmuuttaja osaksi virtuaalisesti simuloitua työkonetta.
Resumo:
Ikääntyvien ihmisten kasvava määrä tulevina vuosikymmeninä kuormittaa kaupunkien kotihoitoa enenemässä määrin. Kaupunkien rajalliset resurssit ovat jo nyt koetuksella, eikä nykyiseen tilanteeseen ole nähtävissä huomattavaa parannusta tulevina vuosina. Kotihoidon henkilöstön määrää ei pystytä kasvattamaan riittävästi suhteessa kasvavien asiakasvirtojen kanssa, jotta korkea palvelun laatu voitaisiin taata myös tulevaisuudessa. Lahden kaupungin kotihoito pyrkii etsimään teknisiä ratkaisuja kotihoidon haasteisiin muun muassa kotihoidon töiden jakamiseen kehitetyllä optimointialgoritmilla sekä simuloinnilla. Tämä diplomityö käsittelee toimintatutkimuksen avulla simuloinnin tuomia hyötyjä sekä rajoitteita Lahden kotihoidon näkökulmasta. Launeen alueen kotihoidon haasteita käydään läpi neljässä eri työpajassa. Työssä esitetään Quest-simulointiohjelmiston ominaisuuksia, sekä Launeen alueen simulointimallin luomista aina suunnittelusta verifiointiin. Työn tuottama lisäarvo kotihoidon kehittämisessä tulee ilmi neljässä eri vaihtoehtoajossa kotihoitajien asiakkaalta toiselle kulkemien matkojen ja matkoihin käytettyjen aikojen mittaamisessa.
Resumo:
Olli Hartikainen käsittelee EUK 65:n tutkielmassaan mentorointia ilmiönä ja menetelmänä sekä pohtii mentoroinnin uusia käyttömahdollisuuksia puolustusvoimissa. Puolustusvoimissa on pitkät perinteet mentorointiin. Formaalien mentorointisuhteiden lisäksi puolustusvoimissa ilmenee runsaasti informaalia mentorointia. Mentorointi voidaan jakaa formaaliin, ohjattuun sekä informaaliin, itsestään muodostuvaan mentorointiin. Ohjattua mentorointia toteutetaan puolustusvoimissa tällä hetkellä erityisesti aliupseerien työssä-oppimisessa, kadettien koulutuksessa sekä ylimmän johdon osaaminen kehittämisessä. Lisäk-si informaalia mentorointia esiintyy kaikilla tehtävä- ja henkilöstöryhmätasoilla. Tutkimuksen luvussa kolme kuvataan mentointi ilmiönä ja menetelmänä. Mentoroinnilla on useita eri toteuttamismuotoja, näitä ovat mm. pari-, ryhmä-, vertais- sekä verkkomentorointi. Useimmiten mentorointiohjelma muodostuu eri menetemlien yhdistelmästä. Keskeistä men-toroinnin onnistumisen kannalta on työnantajan tuki ja resurssointi hankkeelle, mentori-aktori –parin yhteensopivuus, aktorin aktiivinen omien tarpeiden esiintuominen sekä mento-rin hyvä itsetuntemus sekä substanssi- ja vuorovaikutusosaaminen. Erityisiksi kehitystarpeiksi tutkimuksessa nousivat esille puolustusvoimissa toteutuvan infor-maalin mentoroinnin näkyväksi tekeminen sekä mentori-aktori -valmennuksen ja mentoroin-nin mallirakenteiden kehittäminen normi-/ohjetasalla. Tutkimustulosten pohjalta voidaan ar-vioida, että erityisesti keskijohto hyötyisi jo lyhyistä mentorointiohjelmista huomattavasti. Lisäksi puolustusvoimien tulisi henkilöstön eläkkeelle siirtymiseen liittyen luoda mentoroin-timallit hiljaisen tiedon varmistamiseen, jossa eläköityvien henkilöiden resurssit olisivat uu-sien tehtävänhoitajien käytettävissä myös eläköitymisen jälkeen. Tutkielmasta on noussut esille seuraavat jatkotutkimustarpeet: 1. Mentoroinnin malliraken-teiden luominen puolustusvoimatasolla. 2. Upseeriston mentorointiohjelmien suunnittelu jao-teltuna erikseen päällikkö- ja komentajatason tehtäviin ja esikuntatehtäviin. 3. Mentoroinnin mallirakenteiden suunnittelu erikoisupseereille ja siviileille painopisteenä vaativat asian-tuntijatehtävät 4. Mentoroinnin valmennusohjelman luominen sekä 5. Mentoroinnin palaute- ja laadunvarmennusjärjestelmän kehittäminen.
Resumo:
Vuoden 2009 lopulla voimaan astuneet EU:n palvelusopimusasetus (PSA) ja kansallinen joukkoliikennelaki (869/2009) pakottavat avaamaan joukkoliikenteen markkinat kilpailulle koko Suomen alueella. Tästä johtuen Liikenne- ja viestintäministeriö on velvoittanut Liikenneviraston hankkimaan riittävän informaatiopohjan joukkoliikenteen kilpailutusten pohjaksi. Tämä pakottaa viraston uudistamaan bussipysäkkitiedon hallintansa ja -prosessinsa lähes kokonaan. Tämän työn tavoitteena oli selvittää, millaiset prosessit Liikenneviraston tulisi muodostaa, jotta tiedot jokaisen Suomen kunnan ja kaupungin katuverkon bussipysäkeistä saataisiin siirrettyä uuteen, kansalliseen joukkoliikenteen koontitietokantaan. Työssä tutkitaan, tarkastellaan ja kategorisoidaan Suomen kunnat ja kaupungit pysäkkitiedon hallinnoijan näkökulmasta. Tämän perusteella kehitetään vanhoja pysäkkitiedon prosesseja sekä luodaan uusia prosessimalleja pysäkkitiedon siirrolle ja päivitykselle. Jaottelun apuna käytetään kyselytutkimusta ja puhelinhaastatteluja. Kirjallisuusosa sisältää yleistä teoriaa prosesseista, niiden vaiheista ja kehittämisestä. Työn keskeisempänä tuloksena ovat prosessimallit siitä, miten pysäkkitiedon tulisi jatkossa siirtyä eri joukkoliikenneviranomaisilta Liikenneviraston kansalliseen koontikantaan. Lisäksi työssä huomattiin, että aktiivinen johtaminen ja yhteydenpito Liikenneviraston suunnalta ovat tärkeimmät edellytykset sille, että pysäkkitieto liikkuu ja tiedonsiirto paranee eri toimijoiden välillä.