1000 resultados para Kaiken takana oli pelko : kuinka Viro menetti historiansa ja miten se saadaan takaisin
Resumo:
Tutkimus käsittelee suoramainonnan tuloksellisuuden mittaamista. Suoramarkkinointia voidaan usein mitata tarkemmin kuin muita markkinointimuotoja, mutta perinteinen suoramainonta jää tämän päivän sähköisessä toimintaympäristössä seurannassa kuitenkin jälkeen digitaalisia kanavia. Mainoksen saavuttua kotitalouteen pystytään lähinnä myynnin kasvua seuraamalla tekemään johtopäätöksiä kampanjan toimivuudesta. Usein suoramainoksen tarkoituksena on myös saada vastaanottaja aktiiviseksi verkossa, joten perinteisten mittarien oheen on hyvä tuoda ajankohtaisempia mittareita tuloksellisuuden osoittamiseen. Aihetta käsiteltiin seuraavien osakysymysten avulla: Mitkä tekijät vaikuttavat suoramarkkinoinnin tuloksellisuuteen? Miten suoramainonnan tuloksellisuus voidaan todentaa? Ensimmäistä tutkimuskysymystä käsiteltiin teoriaosiossa määrittämällä neljä osatekijää, jotka vaikuttavat tulokselliseen suoramarkkinointiin: markkinoinnin vaikuttavuus, markkinoinnin tehokkuus, sopivat mittarit ja asiakkaat. Toista tutkimuskysymystä käsiteltiin tuomalla esille käytettyjä perinteisiä mittareita ja hieman uudempia digitaalisuuteen liittyviä mittareita liittyen suoramainonnan tuloksellisuuden määrittämiseen. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena ja empiirinen aineisto kerättiin haastatteluin suoramainontaa harjoittavilta yrityksiltä. Toteutettiin kahdeksan puolistrukturoitua teemahaastattelua, joiden pohjana toimivat teoriaosuudessa esitellyt osatekijät. Aineistosta kävi ilmi, ettei markkinoinnin vaikuttavuutta ja tehokkuutta huomioida selkeästi erikseen tuloksellisuuteen pyrittäessä, mutta sopivat asiakassegmentit ja tavoitteet olivat selkeästi määriteltyinä tuloksellista suoramarkkinointia haettaessa. Olemassa oleville asiakkaille suunnattu suoramarkkinointi nähtiin parhaimpana keinona tehdä tuloksellista suoramarkkinointia ja oleellinen osa tuloksellisuutta oli myös saavuttaa kampanjalle asetetut tavoitteet. Suoramainontaa mitattiin pääosin hyvin perinteisin keinoin esimerkiksi liikkeiden kävijämääriä seuraamalla. Erityistä huomiota kiinnitettiin mittareihin, joilla seurata olemassa olevien asiakkaiden ostokäyttäytymistä. Uudemmista mittareista suoramainoksen vastaanottajan siirtymistä kampanjakohtaisille sivustoille havainnoitiin paljon. Erilaisten digitaalisten elementtien, kuten QR-koodein varustettujen suoramainosten ei nähty edistävän tuloksellisuuden osoittamista tarpeeksi hyvin, jotta niitä olisi otettu laajemmalti käyttöön. Kaiken kaikkiaan ei nähty tarvetta yhdistellä digitaalista puolta ja perinteistä suoramainonnan puolta. Panostaminen entistä tarkempaan kohdentamiseen ja yksilöllisempiin viesteihin tuloksellisuuden aikaansaamis
Resumo:
Työn tavoitteena oli tutkia, kuinka yksilön brändi muodostuu sosiaalisessa mediassa ja mitä sosiaalisen median kanavia suositaan työnhakijoiden ja yritysten keskuudessa. Haettiin myös alueellisilta yrityksiltä vastausta siihen, perehdyttävätkö he uusia työntekijöitä sosiaalisen median käyttäytymisessä. Tietolähteinä käytettiin brändin luomiseen ja sosiaalisen median strategiaan keskittyvää kirjallisuutta sekä yrityksien ja opiskelijoiden haastatteluja. Työn tuloksina todettiin suosituimmiksi kanaviksi itsensä markkinointiin verkostoitumispalvelu LinkedIn. Yritykset korostivat omien projektien merkitystä osaamisen näyttämisessä työnhaussa ja hyvin viestittyä persoonallisuutta hakemuksissa arvostettiin.
Resumo:
This Master’s thesis examines the implementation of management system standard requirements as integrated in the organization. The aim is to determine how requirements from management system standards ISO 14001:2015 and ISO 9001:2015 can be integrated and implemented into the existing ISO 9001:2008 compliant management system. Research was executed as action research by utilizing an operating model about the integrated use of management system standards created by the International Organization for Standardization. Phases of the operating model were applied to the target organization. The similarity and integration potential of relevant standards were assessed by using comparative matrices. Allocation of the requirements and conformity assessment of the processes was executed by gap analysis. The main results indicate that the requirements of the relevant standards are principally equivalent or have the same kind of purpose. The results also show the most important processes of the target organization in terms of requirement compliance, as well as the requirements which affect the process the most. Prioritizing the compliance achievement of the most important processes and implementation of those requirements that have the most effect create an opportunity for organizations to implement the integrated requirements effectively.
Resumo:
Tässä pro gradu -tutkielmassa perehdyin siihen, miten hiroshimalaiset lapset ja nuoret kuvasivat muistelmissaan Hiroshiman atomipommi-iskun jälkeistä aikaa, ja miten iskun nähtiin vaikuttaneen heidän käsityksiinsä tulevaisuudesta. Lähestyin aihetta muistitietotutkimuksen metodin kautta. Alkuperäisaineistonani käytin Arata Osadan kokoamaan muistelmateosta Children of the A-Bomb: Testament of the Boys and Girls of Hiroshima, joka pitää sisällään 105 lasten ja nuorten kirjoittamaa muistelmaa atomipommi-iskun jälkeisestä ajasta vuonna 1951. Ajallisesti tutkielmani rajautuu lasten kuvaamaan kuuteen vuoteen atomipommi-iskusta kirjoitushetkeen, sekä muistelmissa kuvattuun tulevaisuuteen. Pääpaino on kuitenkin vuodessa 1951. Teos edustaa japanilaista toisen maailmansodan jälkeistä sodan vastaista kirjallisuutta, jonka motiivina on rauhanaatteen edistäminen. Muistelmateoksesta on nähtävissä, kuinka lapset tulkitsevat iskun jälkeistä nykyisyyttä oman selviytymisensä kautta. Monet nuorimmista lapsista kuvasivat kokemaansa kiitollisuuden tunnetta auttajaa kohtaan, kun taas vanhempien lasten muistelmissa kuvataan enemmän itse avunantoa. Vanhemmat lapset olivat useammin poissa kotoa ja vailla vanhempiensa turvaa, joten he joutuivat tekemään itsenäisempiä päätöksiä. Selviytyminen herätti niin kiitollisuutta, mutta myös ahdistusta ja tarvetta perustella omaa selviytymistään. Muistelmista on myös havaittavissa japanilaisen historiantulkinnan murrosvaihe. Sodan jälkeinen miehityspolitiikka opetti japanilaisia syyttämään imperialistista hallitusta sodasta, ja toisaalta kielsi Yhdysvaltojen ja atomipommien käytön kritisoinnin. Kuitenkin sensuurin loputtua myös Yhdysvaltoja kohtaan alkoi esiintymään kritiikkiä. Lasten muistelmissa onkin nähtävissä vaihtelevia tapoja kommentoida atomipommi-iskun syitä ja seurauksia. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinnan ohella muistelmissa on nähtävissä myös lasten ja nuorten käsityksiä tulevaisuudesta. Tulevaisuuden käsityksiin vaikutti erityisesti kylmän sodan epävakaa konteksti, joka nosti esiin uuden sodan pelon. Lisäksi muistelmissa oli myös nähtävissä normaalin arjen pelkoja, kuten kiusaamista. Toisaalta moni koki päässeensä yli menneisyyden traumasta ja pyrki omalla toiminnallaan vaikuttamaan tulevaisuuteen rauhaa edistävästi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia perheyritysten ja oppilaitosten välistä yhteistyötä etsimällä tietoa siitä, kuinka yhteistyötä on tehty ja kuinka yhteistyötä voi tulevaisuudessa kehittää jo olemassa olevien mallien pohjalta. Tutkimuksessa etsitään myös intressejä, joita perheyrittäjillä on oppilaitosyhteistyötä kohtaan, sekä intressien puuttuessa siihen vaikuttavia syitä. Tutkimusaineisto kerättiin kvalitatiivisesti. Harkinnanvaraisen otannan kautta valittiin joukko eteläkarjalaisia perheyrityksiä tutkittavaksi. Aineisto kerättiin haastattelemalla perheyrityksiä ennakkoon mietityllä teemahaastattelulla, jossa oli sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Haastatteluja suoritettiin 41. Tutkimuksessa selvisi, että perheyritykset tekevät laajasti ja monitasoisesti oppilaitosyhteistyötä Etelä-Karjalassa. Suosituimmat yhteistyön muodot ovat työharjoittelijat, kesätyöntekijät, lopputyöt, oppisopimusopiskelijat, projektityöt, yhteiset tutkimukset ja perheyrittäjien pitämät luennot oppilaitoksissa. Myös huonoja kokemuksia oppilaitosyhteistyössä havaittiin, mutta niistä oli selvitty keskustelemalla oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa. Haasteena yhteistyölle koettiin, että perheyrityksissä työ on usein itse opetettu jälkipolville, jolloin perheyrittäjän ollessa itseoppinut, ei varsinkaan korkeakoulutasoisen yhteistyön hyötyjä ymmärretä. Kaikelle yhteistyölle oli kuitenkin perustana se, että perheyrityksellä oli ongelma tai tarve johonkin ratkaisuun ja tätä voidaan pitää tämän tutkimuksen tärkeimpänä yksittäisenä löydöksenä. Tutkimuksessa selvisi, että perustana lähes kaikelle yhteistyölle oppilaitosten ja perheyritysten välillä on tarvelähtöisyys. Poikkeuksena suuret perheyritykset, joilla on resursseja kehitys- ja tutkimustyöhön. Perheyritysten aika ja taloudelliset resurssit luovat tilanteen, jossa mahdollisuuden oppilaitosyhteistyöhön avaa liiketoiminnassa ilmenevä tarve tai ongelma, jonka ratkaisemiseen yrityksen omat resurssit eivät riitä. Perheyrittäjät ovat kokeneet saaneensa yhteistyöstä paljon lisäarvoa, kuten ratkaisuja ongelmiin, uusia verkostoja, omien toimintatapojen arviointia ja taitojen ylläpitämistä. Parhaimpina yhteistyökeinoina pidettiin työharjoitteluja, kesätyöntekijöitä, oppisopimusoppilaita, yhteisiä projekteja ja uusia ideoita. Jatkotutkimustarpeena ilmeni kestävien toimintamallien rakentaminen perheyritysten ja oppilaitosten välille.
Resumo:
Tämän tutkielman aiheena oli ikääntyneiden alkoholinkäyttö ja sen yhteys koettuun elämänlaatuun. Tutkimuksen aineistona oli kaksi Ikihyvä Päijät-Häme –hankkeen terveyskyselyaineistoa vuosilta 2002 ja 2008. Tutkimukseen osallistui 2814 päijäthämäläistä henkilöä vuonna 2002 ja 2064 henkilöä vuonna 2008. Vastaajat olivat syntyneet vuosien 1926 ja 1950 välillä. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon ikääntyneet käyttävät alkoholia, millaisia eroja sukupuolten ja ikäryhmien välillä on sekä miten alkoholinkäyttötottumukset muuttuvat iän karttuessa. Tämän lisäksi tutkielman tarkoituksena oli tarkastella ikääntyneiden elämänlaadun kokemista elämän eri osa-alueilla sekä alkoholinkäytön yhteyttä siihen. Tutkielmassa käytettiin pääsääntöisesti kvantitatiivisia menetelmiä. Määrällistä kyselyaineistoa analysoitiin ristiintaulukoinnin, khin neliö –testin, keskiarvotestien, pääkomponenttianalyysin sekä logistisen regressioanalyysin keinoin. Lisäksi kyselyllä kerättyjä avoimia vastauksia analysoitiin teemoittelemalla. Ensimmäisenä seurantavuonna joka viides vastaaja oli täysin raitis ja noin 8 prosenttia kuului suurkuluttajiin. Alkoholinkäyttö oli runsaampaa miehillä kuin naisilla, samaten nuoremmat vertailuryhmät joivat enemmän kuin vanhemmat. Tulokset olivat samankaltaiset myös vuonna 2008. Täysin raittiiden osuus lisääntyi hieman seurannan aikana mutta runsaimmin kuluttavien osuus säilyi samana. Suuri osa ikääntyvistä nautti ainakin silloin tällöin enemmän alkoholia kuin riskirajojen perusteella olisi suositeltavaa. Tärkeimpiä asioita ikääntyneiden elämänlaadun kannalta olivat hyvä terveys ja toimintakyky sekä hyvät läheiset ihmissuhteet. Myös hyvä asuinympäristö, mielekäs vapaa-aika sekä turvattu toimeentulo olivat tärkeitä. Runsas alkoholinkäyttö oli yhteydessä heikompaan koettuun elämänlaatuun sekä ihmissuhteissa, terveydentilassa, asumisessa että varallisuudessa. Sen sijaan muilla kuin alkoholin suurkuluttajilla vastaavia eroja ei havaittu. Silloin tällöin esiintyvä alkoholinkäyttö oli yhteydessä myönteisesti koettuun vapaa-aikaan. Ikääntyneiden kanssa työskentelevien tulisi osata tunnistaa ja ottaa puheeksi liiallinen alkoholinkäyttö. Oikea-aikainen palveluiden tarjoaminen ehkäisisi ongelmien kasautumista ja iäkkään henkilön syrjäytymistä. Tämän saavuttamiseksi tarvitaan koulutusta työntekijöille sekä moniammatillista yhteistyötä.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena oli selvittää, kuinka selluloosan lisääminen vaikuttaa polysulfonirunkoisiin membraaneihin. Lisäksi työssä selvitettiin selluloosamembraanien modifiointia kitosaanilla ja bentoniitilla. Työssä muodostettiin membraanit faasi-inversiotekniikalla. Selluloosamembraanien valmistuksessa jauhettu selluloosa liuotettiin ioniseen nesteeseen. Sekä polysulfonista että selluloosasta valmistetuille membraaneille määritettiin puhdasvesivuot ja retentiot. Retention määrittämiseen käytettiin malliaineena dekstraanin vesiliuosta. Lisäksi määriteltiin polysulfonipohjaisten membraanien hydrofiilisyys tutkimalla membraanien pintojen ja vesipisaroiden välisiä kontaktikulmia. Polysulfonimembraaneihin lisätyn selluloosan havaittiin pienentävän puhdasvesivuota ja kasvattavan hydrofiilisyyttä mitä enemmän selluloosaa oli membraanimatriisissa. Kaikkien selluloosalla modifioitujen membraanien retentiot olivat suurempia kuin modifioimattoman polysulfonimembraanin. Kitosaanilla modifioitujen selluloosamembraanien valmistus ei onnistunut johtuen luultavasti kitosaanin liian suuresta partikkelikoosta. Bentoniitilla modifioitujen membraanien vuot olivat merkittävästi suuremmat sekä niiden retentiot pienemmät verrattuna modifioimattomaan selluloosamembraaniin. Tämä johtui luultavasti siitä, että bentoniitin lisääminen aiheutti membraanirakenteeseen reikiä.
Resumo:
Investointisuojasopimukset luotiin turvaamaan teollisuusmaista kotoisin olevien ulkomaisten sijoittajien omaisuutta siirtomaavaltioiden itsenäistyessä. Pääoma virtasi pitkään yksisuuntaisesti teollisuusmaista kehitysmaihin, minkä vuoksi sopimuksissa on korostettu yksinomaisesti sijoituksien suojelua. Sen sijaan niissä ei pääsääntöisesti ole ollut lainkaan mainintoja valtion sääntelyoikeudesta tai yhteiskunnallisista eduista. Sopimuksien pakkolunastuslausekkeet ovat tyypillisesti olleet hyvin avoimia ja lausekkeiden soveltamisala on laajentunut merkittävästi ajan saatossa. 1970- ja 1980-luvulla lausekkeita sovellettiin suoriin pakkolunastuksiin, kuten valtioiden kansallistamistoimiin. Sittemmin lausekkeiden soveltamisalaan ovat tulleet myös sellaiset valtion yleisluonteiset sääntelytoimenpiteet, jotka vaikuttavat merkittävästi sijoitusten taloudelliseen arvoon. Lausekkeiden avoimuuden vuoksi välimiesoikeuksilla on ollut suuri tulkintavalta valtion sääntelytoimenpiteen luonteen määrittelemisessä. Toisinaan välimiesoikeudet ovat huomioineet julkiset edut ja valtion sääntelyoikeuden. Toisinaan taas ne ovat sivuuttaneet nämä täysin ja arvioineet tapausta ainoastaan sijoitukselle aiheutuneiden taloudellisten vaikutusten perusteella. Tämä on ollut ongelmallista valtion sääntelyvapauden kannalta, minkä vuoksi valtiot ovat alkaneet täsmentää pakkolunastuslausekkeita ja sisällyttää sopimuksiin sääntelyvallan vahvistamislausekkeita. Tarkastelen tutkielmassani sitä, kuinka nämä uudemmissa sopimuksissa ja välimiesoikeuksien arviointiperusteissa omaksutut muutokset vaikuttavat valtion sääntelyvapauteen ja julkisten etujen toteutumiseen. Tämän lisäksi arvioin, kuinka erilaiset tulkintatavat mahdollistavat ei-taloudellisten yhteiskunnallisten etujen ja investointisuojan tasapainottamisen. Tutkielmani on lähtökohdiltaan oikeusdogmaattinen, mutta hyödynnän paljolti myös oikeussosiologista tutkimusmenetelmää ja kriittistä lainoppia. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että välimiesoikeuksien ratkaisut ovat hyvin merkittäviä oikeuslähteitä regulatiivisen pakkolunastuksen ja valtion ei-kompensoitavan sääntelyn välisessä rajanvedossa. Toisekseen välimiesoikeudet ovat ratkaisseet saman sopimuksen alaan kuuluvia ja samankaltaisia epäsuoraa pakkolunastusta koskevia tapauksia hyvin erilaisin perustein. Tämä ristiriitaisuus sekä sopimuksiin viime aikoina tehdyt muutokset osoittavat, että arvovalinnoilla ja poliittisilla ja taloudellisilla perusteilla on huomattava vaikutus niin välimiesoikeuksien ratkaisuihin kuin investointioikeuden sääntöihinkin.
Resumo:
Kiintymyssuhdetutkimuksen kentällä on 2000-luvulta lähtien julkaistu enenevässä määrin tutkimuksia koskien lapsen ja vanhempien välistä suhdetta lapsen eläessä keskilapsuuden ikävaihetta. Tulosten mukaan lapsen luottamus vanhempaa kohtaan ei vähene keskilapsuudessa (mm. Kerns, Tomich & Kim, 2006). Lapsen ja äidin välisen luottamuksen lisäksi tutkimuksissa on nähty tarpeelliseksi ottaa mukaan lapsen ja isän välisen luottamuksen tarkastelu, mikä jo itsessään kertoo lapsen ja isän välisen suhteen merkityksellisyydestä lapsen elämässä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka 9-vuotitaat suomalaiset tytöt ja pojat luottavat isään ja äitiin, luottavatko tytöt ja pojat yhtä paljon isään ja äitiin, sekä onko tyttöjen ja poikien välillä eroja luottamuksessa vanhempia kohtaan. Tutkimus toteutettiin käyttämällä kahta itsearviointimenetelmää: turvallisuusasteikkoa (Kerns Security Scale; Kerns, Klepac & Cole, 1996) sekä selviytymisstrategiakyselylomaketta (Coping Strategies Questionnaire; Finnegan, Hodges & Perry, 1996), joiden avulla arvioitiin lapsen luottamusta vanhempiin sekä välttelevää ja vastustavaa käyttäytymistä vanhempia kohtaan. Lapsi arvioi erikseen suhdettaan äitiin ja suhdettaan isään. Suomalaiset 9-vuotiaat tytöt ja pojat luottavat vähintään yhtä paljon vanhempiinsa kuin suomalaiset 11-vuotiaat verrokit (Kouvo. Virtanen & Silvén, 2015) tai samanikäiset pohjoisamerikkalaislapset (mm. Kerns, Tomich, Aspelmeier & Contreras, 2000). Odotusten mukaisesti luottamus äitiin on voimakkaasti yhteydessä siihen, miten lapsi luottaa isään ja toisin päin. Tytöt ja pojat eivät eroa keskenään siinä, kuinka paljon he luottavat isään ja äitiin. Tämä tukee niitä aiempia havaintoja, joissa tytöt ja pojat ovat luottaneet vanhempiinsa yhtä paljon (mm. Booth-Laforce ym., 2006). Tulokset suomalaisten lasten luottamuksesta vanhempia kohtaan voidaan nähdä perhe-elämän kannalta positiivisina ja osoituksena siitä, että Suomessa äideillä, mutta yhtä lailla isillä on aktiivinen rooli lapsen elämässä.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millainen itsetunto alkuopetusikäisillä lapsilla on. Tarkemmin selvitettiin onko tyttöjen ja poikien itsetunnossa eroja ja miten luokka-aste vaikuttaa itsetuntoon. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin millainen itsetunto erityisluokan oppilailla on. Tutkimus toteutettiin yhden koulun tapaustutkimuksena eräässä Länsi-Suomalaisessa kunnassa. Kaikkiaan tutkimukseen osallistui yhteensä viisi luokkaa, joista kolme oli 1-luokkia ja kaksi 2-luokkia. Näistä luokista kaksi oli laaja-alaisiin oppimisvaikeuksiin keskittyneitä erityisluokkia. Erityisluokista toinen oli 1-luokka ja toinen 2-luokka. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin itsetuntomittaristoa, joka mittasi itsetunnon viittä eri osa-aluetta. Aineisto kerättiin yhtäaikaisesti yhdeltä luokalta kerrallaan ja jokainen oppilas täytti mittariston itse. Aineisto analysoitiin tilasto-ohjelman avulla, kvantitatiivisin menetelmin. Tulosten mukaan kyseisen koulun alkuopetusikäisten lasten itsetunto on hyvä. Tyttöjen itsetunto on jonkin verran parempi kuin poikien. Tytöt saivat kaikilta osa-alueilta korkeammat keskiarvopisteet kuin pojat, lukuun ottamatta yhtä aluetta, jossa poikien tulos oli hieman tyttöjä parempi. Toisluokkalaisten oppilaiden itsetunto on jonkin verran ensimmäisen luokan oppilaita parempi. Erityisluokalla olevien oppilaiden itsetunto on kohtuullisen hyvällä tasolla. Kaikkiaan tähän tapaustutkimukseen osallistuneiden alkuopetuksen oppilaiden itsetunto on hyvä. Oppilaat viihtyvät koulussa ja heillä on siellä vahva sosiaalinen ympäristö, jossa heidän on hyvä olla. Oppilaat tiedostavat omia vahvuuksiaan, mutta myös heikkouksiaan. Omien kykyjen arvioiminen ja realististen tavoitteiden asettaminen on hieman haasteellista osalle oppilaista. Tutkittavilla on myös jonkin verran epävarma olo siitä, kuinka taitavia ja päteviä he ovat suorittamaan tehtäviä. Näiden tulosten pohjalta voidaan todeta, että alkuopetusikäisen oppilaan opettamisessa kannattaa keskittyä itsearviointiin ja sen harjoittelemiseen. Oppilaan kokemusta itsestään toimijana voi vahvistaa kertomalla selkeästi mitä häneltä odotetaan ja kannustaa häntä itsenäiseen työskentelyyn ja tiedonhankintaan. Opettajien on hyvä kiinnittää huomiota palautteen antoon, sillä nuoren oppilaan itsetunnon ja minäkuvan kehittymiseen vaikuttaa oleellisesti sekä aikuisten että toisten lasten antama palaute.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon asiantuntijoiden mielestä yläkoulun pitäisi tukea nuorta urheilijaa urheilu-uralla ja missä asioissa. Lisäksi haluttiin selvittää, miten yläkoulu voi tukea nuorta ja missä asioissa nähdään esteitä yläkoulun roolissa nuoren urheilija tukena. Tutkimus suunnattiin viidelle asiantuntijaryhmälle; huippu-urheilijat, ammattivalmentajat, akatemiavalmentajat, akatemiaedustajat ja liikuntapainotteisten yläkoulujen rehtorit. Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin henkilökohtaisella sähköpostilla 135 tutkimukseen valitulle tammikuussa 2016. Yhteensä kyselyyn vastasi 52 asiantuntijaa viidestä eri ryhmästä. Kyselyssä käytettiin sekä avoimia että suljettuja kysymyksiä. Tulosten tulkinnassa pääpaino oli avointen kysymysten analysoinnissa. Avoimet kysymykset analysoitiin aineistolähtöisellä analyysillä. Suljettujen kysymysten vastauksia hyödynnettiin tukemaan laadullista aineistoa. Suljettujen kysymysten määrällinen aineisto analysoitiin kuvailevilla perusmenetelmillä. Yläkoulun tukea nuorta urheilijaa kohtaan pidettiin tärkeänä. Kolme eniten mainintoja saanutta asiaa, jossa koulun tulisi tukea nuorta urheilijaa olivat harjoittelu, elämänhallinta ja kouluasioissa tukeminen. Yläkoulun tukea nuorta urheilijaa kohtaan voitaisiin parantaa yhteistyöllä, harjoitusolosuhteiden kehittämisellä ja opiskelumahdollisuuksien laajentumisella sekä erilaisilla tukimuodoilla. Esteiksi yläkoulun roolissa tukea nuorta urheilijaa nähtiin koulun joustamattomuus, asenteet, resurssien puute ja tasa-arvo.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani aiheena on kirkkoisä Johannes Khrysostomoksen (349–407) käsitykset lastenkasvatuksesta. Kyseessä on temaattinen tutkimus, jonka olen jakanut lastenkasvatuksen kolmeen käsiteltävään teemaan: kasvattajiin, kasvatusmenetelmiin ja kasvatuksen päämääriin. Ajallisesti tutkimus rajoittuu 300-luvun viimeisille vuosikymmenille ja 400-luvun alkuun, jolloin Khrysostomos toimi kirkon työssä ja kirjoitti saarnoja, jotka ovat tutkimukseni päälähteitä. Paikallinen rajaus tulee Khrysostomoksen vaikutusalueista, Antiokiasta ja Konstantinopolista. Ajallisesti ja paikallisesti tutkimuksessa teen kuitenkin vertailuja myös laajemmin. Tutkimukseni yksi lähtökohdista onkin tutkia ajallista jatkumoa ja toisaalta muutoksia. Myös paikallisesti vertailen Khrysostomoksen ajatuksia läntisten vaikuttajien näkemyksiin. Varsinaisesti vertailevasta tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan Khrysostomos on tutkimukseni keskiössä. Muiden kirjoittajien teksteillä luon kontekstia tutkimukseeni. Khrysostomos korosti teksteissään, erityisesti päälähteessäni eli hänen kasvatusohjeissaan, vanhempien merkitystä kasvattajina. Hän antoi ohjeita erityisesti hengelliseen kasvattamiseen, jossa molemmilla vanhemmilla oli tehtävänsä. Sukupuolirooleilla oli merkitystä kasvatuksessa. Pojat olivat erityisesti isän kasvatuksen alaisia, tyttäret äidin. Sukupuoli vaikutti kasvatukseen myös sikäli, että odotukset tulevista sukupuolirooleista olivat erilaiset tytöillä ja pojilla. Tytöistä kasvatettiin yleensä tulevia vaimoja ja perheenäitejä, jotka huolehtisivat kotitaloudesta, pojista aviomiehiä ja perheenisiä, joiden vastuulla koko perheen talous olisi. Sukupuolirooleja tärkeämpää Khrysostomokselle oli kuitenkin kasvatuksen hengellinen päämäärä. Niin pojista kuin tytöistä tuli kasvattaa kristillisiä aikuisia, jotka kävisivät kirkossa ja lukisivat Raamattua. Hengelliseen kasvatukseen kuului Raamatun tarinoiden opettamista, Raamatun henkilöiden asettamista esikuviksi sekä kristillisten arvojen välittämistä lapsille. Moni asia oli kuitenkin säilynyt samanlaisena kuin jo pakanallisen antiikin ajalla. Edelleen kuritusta käytettiin kasvatuksessa samoin kuin palkitsemista. Myös ajatus vanhempien omasta esimerkillisyydestä oli jo monilla antiikin kirjoittajilla läsnä. Kaiken ytimessä oli kristinusko. Sen tuli näkyä kasvatuksessa, kuten kaikilla muillakin elämänalueilla. Toisaalta hengellinen kasvu kesti läpi elämän.
Resumo:
Kliininen lääketutkimus on ihmiseen kohdistuva interventiotutkimus, jonka tavoitteena on selvittää lääkeaineiden farmakodynaamisia sekä farmakokineettisiä ominaisuuksia ihmiselimistössä. Tutkittavien rekrytointi kliinisiin lääketutkimuksiin voi olla haastavaa ja hidasta, mikä vaikeuttaa tutkimuksen suorittamista. Biopankki on yksikkö, johon on säilöttynä ihmisperäisiä näytteitä ja niihin liitettyjä terveystietoja, joita voidaan käyttää biopankkitutkimusten tekemiseen. Vuonna 2013 astui voimaan Biopankkilaki (688/2012), jonka myötä Suomeen on perustettu yhdeksän biopankkia. Tämän projektin tarkoituksena oli selvittää, miten Auria Biopankin näyte- ja tietorekisteriä voitaisiin hyödyntää tutkittavien rekrytoimiseksi kliinisiin lääketutkimuksiin. Projekti on toteutettu yhteistyössä Auria Biopankin kanssa. Projektia varten valittiin kuusi lääkekehityksen kannalta mielenkiintoista ja ajankohtaista sairautta, jotka ovat: Alzheimerin tauti, idiopaattinen keuhkofibroosi (IPF), multippeliskleroosi eli MS-tauti, eturauhassyöpä, ei-pienisoluinen keuhkosyöpä sekä monisysteemiatrofia (MSA). Jokaiselle sairaudelle suoritettiin näyte- ja tietorekisterihaku Auria Biopankin rekisteristä. Hakua varten luotiin sairauskohtaiset tutkittavien mukaanotto- ja poissulkukriteerit, suoritettujen todellisten kliinisten lääketutkimusten kriteereitä apuna käyttäen. Näyte- ja tietorekisterihaun tarkoituksena oli selvittää, kuinka monta kriteereitä vastaavaa henkilöä biopankin rekisterissä on, ja voidaanko heiltä biopankin välityksellä tiedustella halukkuutta ottaa osaa kliiniseen lääketutkimukseen. Projektin toisena osana luotiin toimintamalleja sekä mallikirjeitä biopankin välityksellä tapahtuvaa yhteydenottoa varten. Varsinaista yhteydenottoa sopiviin henkilöihin ei tämän projektin yhteydessä suoritettu. Suurinosa Auria Biopankin näytteistä on kerätty sairaalahoidon yhteydessä, joten oletettavasti erikoissairaanhoidossa hoidettavat sairaudet ovat kattavammin edustettuina biopankin rekisterissä. Tietorekisterihaun tuloksista tämä ei kuitenkaan ole suoraan havaittavissa. Valituista sairauksista eturauhassyöpää sairastavia kriteerit täyttäviä potilaita löytyi hieman alle 130, kun Alzheimerin taudin, IPF:n, ja MSA:n kohdalla luku jäi alle kymmeneen. MS-tautia sairastavia henkilöitä löytyi alle 20 ja ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavia noin 10. Biopankkilain mukainen biopankkitoiminta on Suomessa vielä uutta. Aktiivisten biopankkisuostumusten määrä tulee todennäköisesti kasvamaan voimakkaasti seuraavien vuosien aikana, mikä mahdollistaa biopankkien näyte- ja tietorekisterien kasvun ja tiedon nykyistä paremman hyödyntämisen. Mitä enemmän on biopankkisuostumuksen antaneita henkilöitä, sitä enemmän on henkilöitä tavoitettavissa biopankin välityksellä myös kliinisiin lääketutkimuksiin liittyen.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman aiheena ovat naisten toimijuus ja sukupuolen esittäminen Aristofaneen (460/50 – 386 eKr.) komedioissa Lysistrate (411 eKr.), Naisten juhla (411) sekä Naisten kansankokous (391). Tutkin aihetta sukupuolihistoriallisesta ja tilankäytön näkökulmista. Pääkysymyksiäni ovat: oliko naisten aktiivinen poliittinen toimijuus komedioissa vain naurettavaa? Mikä on sen suhde 400-luvun Ateenan yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin? Minkälaisia sukupuolittuneita tiloja komedioista on luettavissa ja mikä on niiden suhde naisten toimijuuden mahdollisuuksiin? Tutkielmani osallistuu 1980-luvulta virinneeseen keskusteluun alistetusta, oikokseen suljetusta kreikkalaisesta naisesta. Väitän, etteivät naiset olleet niin alistettuja ja oikokseen suljettuja, kuin mitä jotkut tekstilähteet ja tutkimusperinne antavat ymmärtää. Merkittävä aikalaistapahtuma peloponnesolaissota (431–404) on vaikuttanut komedioiden sisältöön. Väitänkin, että komediat olivat aikalaispolitiikan kommentointiareenaa. Esitän, että naisilla oli mahdollisuus osallistua komediaesityksen katsomiseen. Dionysos- ja lenaia-juhlilla esitetyt komediaesitykset olivat samalla Dionysoksen palvonnan paikkoja. Ne mahdollistivat naisille ulospääsyn oikoksesta ja yhteiskunnan vaatimasta roolista. Roolista vapautumisen ja itsenäisen toiminnan alueita olivat myös uskonnolliset juhlat, kuten brauronia ja thesmoforia. Komediat saivat käyttövoimansa sukupuolistereotypioista, joita myös analysoin tutkielmassani. Aristofaneen naiset ovat viininhimoisia, seksuaalisesti viekkaita rääväsuita. Miehet esitettiin niissä sodanhimoisina ja naisten viekoteltavissa olevina tomppeleina. Onko komedioiden sanoma se, että naiset todella johtaisivat polista paremmin kuin sodanhaluiset ja itsekkäät miehet? Vai oliko niiden tarkoitus osoittaa, kuinka absurdia olisi jos naiset saisivat Ateenassa todellisen päättämisvallan? Kuva oikoksessa pysyttelevästä kansalaisnaisesta on osaltaan yläluokkainen ateenalainen ideaali, jonka suhdetta todellisuuteen ei ole tutkittu tarpeeksi kriittisesti. Aristofaneen komediat pelasivat ideaalisen ja todellisuuden välisellä ristiriidalla. Jos tätä ristiriitaa ei olisi, eivät komediat olisi hauskoja. Tutkielmassani väitänkin, että koska komedioissa naiset ovat aktiivisia toimijoita, on otettava mahdollisuutena, että naiset toimivat itsenäisemmin ja vapaammin, kuin mitä ideaalit antaisivat ymmärtää. Tämä perustuu komedian komedian olemukseen yhteiskuntansa peilinä.