Päämäärästään tietoinen työväenluokka

Kirjallisuusarvostelu

Umpimähkäinen tappaja vai tehokas aseellisen voimankäytön väline : valtiosopimusvelvoitteet ja rypäleaseiden käyttöperiaatteet Suomessa

Ihmisoikeusjärjestöt väittävät rypäleaseiden olevan umpimähkäisiä aseita ja kykenemättömiä erottamaan taistelijoita siviileistä. Aseellisen vaikuttamisen kohdistaminen vain taistelijoihin liittyy kansainväliseen humanitaarisen oikeuden sisältämän erotteluperiaatteen noudattamiseen. Tämä tapaoikeuteenkin kuuluva periaate velvoittaa kaikkia taistelijoita niin kansainvälisissä kuin valtioiden sisäisissäkin aseellisissa selkkauksissa. Kaikkia aseita voidaan käyttää umpimähkäisesti, mutta aseet eivät välttämättä ole lähtökohdiltaan umpimähkäisiä. Tässä yhteydessä tarkastelu tulee siis kohdistaa siihen, voidaanko rypäleaseiden vaikutukset kohdistaa tiettyyn tunnistettuun sotilaskohteeseen? Tässä tutkimuksessa tutkittiin Geneven vuoden 1949 yleissopimusten I lisäpöytäkirjan sekä CCW-puitesopimukseen kuuluvien II ja V pöytäkirjojen sisältämiä keskeisiä velvoitteita ja rajoitteita rypäleaseiden käyttämiseen sekä sodan räjähtämättömien jäänteiden raivausvastuuseen liittyen. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin rypäleaseiden käyttöperiaatteita, sodan räjähtämättömien jäänteiden raivausperiaatteita sekä asejärjestelmien ja ampumatarvikkeiden kunnossapitoon ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä Suomessa ja sitä, miten valtiosopimusvelvoitteet heijastuvat näihin periaatteisiin. Tutkimus on ajankohtainen valtioiden ja useiden ihmisoikeusjärjestöjen jatkaessa rypäleaseiden käytön estämispyrkimyksiä. Rypäleaseiden vastainen poliittinen kenttä luo painetta rypäleaseita varastoiville ja mahdollisesti käyttäville valtioille. Suomi on valmistautunut käyttämään rypäleaseita Suomen valtioon kohdistuvassa aseellisessa selkkauksessa. Tutkimuksessa havaittiin, että useat ihmisoikeusjärjestöjen väittämät rypäleaseiden käyttämiseen liittyvistä oikeudellisista asioista ovat virheellisiä. Väitteet perustuvat aseellisista selkkauksista tuotettuun informaatioon, josta esille nostetut havainnot on usein yhdistetty virheellisesti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteisiin. Näin ollen ihmisoikeusjärjestöt ovat julkistaneet valikoivaa, tarkoitushakuista ja osin virheellistä informaatiota rypäleaseista. Tämä on tehty vahvistamaan heidän rypäleaseiden vastaisen strategiansa mukaista sanomaa. Tällaisen tarkoitushakuisen oikeudellisen argumentaation tarkoituksena on tiettyyn kohdeyleisöön vaikuttaminen. Tässä yhteydessä kohdeyleisön voidaan katsoa olleen valtioiden poliittinen johto. Ihmisoikeusjärjestöt ovat tällä tavoin pyrkineet edistämään omia tavoitteitaan rypäleaseiden vastaisessa kampanjoinnissa, tässä myös onnistuen. Tutkimuksen tuloksina esitetään, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden keskeiset periaatteet luovat selkeät raamit rypäleaseiden vastuulliselle käyttämiselle. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sisältämät säännöt mahdollistavat tehokkaan aseellisen voimankäytön samalla luoden velvollisuuksia kaikille aseellisen selkkauksen osapuolille siviilien ja siviilikohteiden suojelemiseen liittyen. Sivullisten siviiliuhrien syntyminen aseellisen selkkauksen seurauksena ei ole sotarikos, kun se on tasapainossa sotilaallisen hyödyn kanssa suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Lisäksi on huomioitava vapaaehtoisten ihmiskilpien ja siviilien, jotka suoraan osallistuvat taisteluihin, oikeudellinen asema. CCW-puitesopimuksen II ja V pöytäkirja asettavat velvollisuuksia aseiden käyttämiselle sekä siviilien suojelemiselle. Nämä velvollisuudet täydentävät sodan oikeussääntöjen periaatteita siviilien suojelemisesta aseellisen selkkauksen vaikutuksilta. CCWpuitesopimuksen V pöytäkirjan vapaaehtoiset käytännöt, niitä huolellisesti toteutettaessa, parantavat kuorma-ammusten käsittelijöiden ja käyttäjien sekä myös taistelualueille palaavien siviilien turvallisuutta. Suomessa nämä vapaaehtoiset käytännöt on otettu huomioon laajasti rypäleaseiden sekä muun räjähtävän materiaalin hankinnan, kuljetuksen, varastoinnin sekä käyttämisen yhteydessä. Lisäksi asejärjestelmien huolto ja kunnossapito on ohjeistettu tarkasti ja niitä toteutetaan myös Puolustusvoimien strategisen kumppanin kanssa. Kumppanin toimintaa valvotaan tarkastuksien sekä laatuauditointien avulla. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden koulutusjärjestelyt ja -suunnitelmat sekä rypäleaseiden käyttämiseen liittyvien toimintojen ohjaustoiminta ja selvitetyt toimintatavat luovat hyvän perustan rypäleaseiden vastuulliselle käyttämiselle Suomessa. Kuormaammusten käytön koulutusjärjestelyjä tulisi kehittää. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteet ja asesopimusten velvoitteet on ohjeistettu Maavoimissa hyvin. CCWpuitesopimuksen V pöytäkirjan velvoitteet on ohjeistettu selkeästi ja vastuuta valtiosopimusvelvollisuuksien toteuttamisesta normaali- ja poikkeusoloissa on jaettu läpi Puolustusvoimien organisaation. Näiden velvoitteiden kouluttaminen on kuitenkin osittain laiminlyöty Maavoimissa.

Viron johtavat sotilasorganisaatiot ja niitten toiminta kansallisjoukkojen perustamisessa vuosina 1917-1918

Vuonna 1917 keväällä Venäjän vallankumouksen tuloksena ruvettiin Venäjän armeijan joukkoyksiköissä ja esikunnissa perustamaan sotilasedustuksia. Samaan aikaan venäläiset tarjoisivat Tallinnassa paikallisille virolaisille sotilaille mahdollisuuden perustaa omia kansallisjoukkoja Keisari Pietari Suuren merilinnakkeen yhteydessä. Näiden tuloksena perustettiin Tallinnassa Viron Sotilaiden Byro, joka johti Viron kansallisjoukkojen perustamista. Vaikka paikalliset bolsevikit ja Venäjän keskusjohto vastustivat voimakkaasti Viron kansallisrykmenttien luomista Tallinnassa, kasvoi Viron 1. jalkaväkirykmentin perustamisen myötä Venäjän armeijassa voimakaan virolaisten sotilaiden organisoitunut kansallinen liike.. Armeijan yhteydessä perustettiin lähes sata Viron sotilaiden edustusta. Kesällä 1917 koko Venäjän kattavassa sotilaskonferenssissa valittiin yhtenäinen ja kaikkia sotilasedustuksia yhdistävä ja johtava sotilasedustus, Viron Sotilaiden Ylin Neuvosto. Valittuun sotilasedustuksen päämääränä oli perustaa uusia Viron kansallisjoukkoja Venäjän armeijan yhteydessä yhteistyössä Viron paikallisten poliitikoiden sekä muun siviiliyhteiskunnan avulla. Vaikka Viron sotilasedustukset olivat aktiivisia ja yrittivät painostaa Venäjän poliittista ja sotilaallista johtoa, Viron 1.jalkaväkidivisioonan perustamista ei onnistuttu aloittamaan ennen vuoden 1917 joulukuuta. Vasta sitten, kun Venäjän sotilaallinen tilanne kehittyi Pohjan rintamalla niin huonoksi, että se oli suoranainen uhka pääkaupungille Pietarille, Venäjän poliittinen ja sotilaallinen johto oli valmis myöntämään luvan Viron kansallisen armeijakunnan perustamiseen. Bolsevikkien vallankaappauksen jälkeen lokakuussa 1917 ruvettiin lakkauttamaan vanhaa tsaarinarmeijaa ja sen myötä Viron Ylin Neuvosto ei onnistunut perustamaan taistelukykyistä Viron jalkaväkidivisioonaa. Päämääräksi nousi Viron sotilaiden pelastaminen Venäjältä ja I MS rintamilta sekä oman kotipihan puolustaminen peräntyvien Venäjän sotilaiden ryöstöltä. Tutkielman päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten Viron sotilaiden johtavat sotilasorganisaatiot perustettiin ja mitä ne saivat aikaiseksi sekä ketä olivat ne henkilöt, jotka silloin työskentelivät niissä?

Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän kehittyminen ja niitä koskevat ennusteet poliittisen realismin näkökulmasta

Valtiollisten instituutioiden laatiman tulevaisuustutkimuksen tarkoituksena on palvella poliittisia päämääriä luomalla pohjaa hallinnon suunnitelmille tavoitteiden saavuttamiseksi. Tulevaisuudentutkimuksen taustalla on uskomus siihen, että tulevaisuustiedon muodostaminen ei ole arvovapaata ja tulevaisuustiedon tarkoituksena on toimia suunnitelmien tai strategioiden lähtökohtana. Kansainvälisen politiikan tutkimuksen kohteena olevat ilmiöt ovat sijoittuneet perinteisesti nykyhetkeen tai menneisyyteen. Tulevaisuussuuntautuneisuuden haasteena on pidetty metodologian heikkoutta. Tässä tutkimuksessa selvitetään integroivan kirjallisuuskatsauksen avulla, miten Brasilian, Intian, Kiinan ja Venäjän kehitystä arvioidaan Yhdysvaltojen tiedustelun, Britannian puolustusministeriön, Venäjän tiedeakatemian ja Yhdistyneiden Kansakuntien laatimissa tulevaisuustutkimuksissa. Tutkimuksessa selvitetään, mitä keskeisiä eroja valtioiden kehityksestä esitettyjen ennusteiden välillä on löydettävissä, ja mistä erot voivat johtua. Samalla tutkimuksessa tiivistetään kyseisten valtioiden kehitystä koskevaa tietoa. Tutkimuksen analyysiä tukeva, sekundäärinen aineisto muodostuu valtiokohtaisista ennusteista, tieteellisistä artikkeleista ja julkaisuista. Tutkimuksen näkökulman muodostaa poliittisen realismin teoria. Tutkimukset tarkastelevat tulevaisuutta eri näkökulmista. Erilaisen näkökulman vuoksi niissä käytetään osin erilaisia tekijöitä muutoksen analyysin kohteina. Selkeimmin muista tutkimuksista eroaa Venäjän tiedeakatemian tutkimus. Myös YK:n tutkimus eroaa muista, varsinkin metodologian, mutta myös institutionaalisen taustansa vuoksi. Molempien edellä mainittujen tutkimuksellisia tausta olettamia voidaan pitää liberalistisina. Britannian puolustusministeriön tutkimus on toteutettu selkeimmin realismin perusolettamuksien näkökulmasta ja sen päämäärää voidaan pitää osin uhkien turvallistamiseen tähtäävänä. Yhdysvaltojen tiedustelun tutkimuksessa voidaan nähdä pyrkimys suunnan näyttämisestä kohti toivottua tulevaisuutta. Tutkimuksessa esitetään muille valtioille ikään kuin tulevaisuuskartta, jota seuraamalla kaikki voivat voittaa. Brasilian osalta suurvalta-aseman tavoittelussa haasteeksi voi muodostua poliittinen tahto sotilaallisen voiman kehittämiseen. Intialla on nopeasti kasvavan talouden ja väestön lisäksi myös haasteita. Intian kehityksessä on ehkä kohdevaltioista eniten sellaisia tekijöitä, joiden johdosta kehityksen arvioiminen on muita haasteellisempaa. Myös Venäjän tulevaisuus näyttäytyy haasteellisena. Erityisesti talouden uudistamiseen ja väestönkehitykseen liittyvät ongelmat korostuivat kaikissa tutkimuksissa Venäjän tiedeakatemiaa lukuun ottamatta, sen käsitellessä pääosin Venäjän tulevaisuutta poliittisesta näkökulmasta. Venäjästä muodostuu tutkimusten valossa kuva valtiona, jonka merkitystä globaalissa kehityksessä ei pidetä kovin suurena sen joutuessa keskittymään sisäisten ongelmiensa ratkaisemiseen. Kiinan tulevaisuutta käsiteltiin jokaisessa tutkimuksessa eniten. Kiinan tulevaisuus tuntuukin olevan koko kansainvälisen järjestelmän kannalta ratkaisevassa roolissa. Keskeisimpänä havaintona voidaan todeta, että tuloksien perusteella arviot Kiinan valta-aseman kasvusta vaihtelevat, mutta niitä voidaan pitää pääosin liian optimistisina.

Puolustusvoimauudistus : analyysi diskurssien näkökulmasta

Puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen toi syyskuussa 2010 esiin tarpeen toteuttaa puolustusvoimien perusteellinen uudistus pysyvien kustannussäästöjen aikaan-saamiseksi ja puolustusvoimien kustannustehokkuuden parantamiseksi. Poliittinen linjaus uudistuksen toteuttamisesta tehtiin pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen hallitusohjel-massa kesäkuussa 2011. Kenraali Puheloisen tekemän aloitteen ja erityisesti tammikuussa 2012 julkaistun puolustusvoimauudistuksen ratkaisumallin julkaisemisen jälkeen uudistuk-seen liittyvä julkinen keskustelu oli vilkasta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää puolustusvoimauudistukseen julkisessa keskus-telussa liitettyjä merkityksiä. Tutkimuksen tavoitteena on vastata kysymykseen: mitä puo-lustusvoimauudistus merkitsee suomalaisessa yhteiskunnassa? Kysymykseen vastataan seuraavien alatutkimuskysymysten avulla: Mikä on puolustusvoimauudistuksen poliittinen, hallinnollinen, taloudellinen ja kulttuurinen konteksti? Miten puolustusvoimauudistusta on diskursiivisesti merkityksellistetty? Miten lehdistö uutisoi puolustusvoimauudistuksesta? Mitkä diskurssit ovat puolustusvoimauudistuksen merkityksellistämisessä hege-monisessa asemassa? Miten teksteissä tuotetaan ja ylläpidetään määrättyjen diskurssien hegemoniaa? Miten puolustusvoimauudistus vaikuttaa puolustusvoimien uudistamiseen tulevai-suudessa? Tutkimuksen teoreettiset taustaoletukset rakentuvat sosiaalisen konstruktivismin ja diskurs- situtkimuksen teorian pohjalle. Teoreettiset taustaoletukset ovat vaikuttaneet tutkimuksessa käytettyyn näkökulmaan puolustusvoimauudistuksesta ilmiönä. Taustaoletusten mukaisesti uudistukseen liitetyt merkitykset ovat pääosin kielellisesti tuotettuja. Puolustusvoimauudis-tus ilmiönä siis rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, minkä osalta tässä tutki-muksessa huomio kohdistetaan julkiseen keskusteluun. Aineiston analyysimenetelminä sovellettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja kriittistä diskurssianalyysiä. Teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä sovellettiin uudistuksen poliittisen, hallinnollisen, taloudellisen ja kulttuurisen kontekstin määrittämisessä. Kriittistä diskurssi-analyysiä käytettiin selvitettäessä puolustusvoimauudistuksen merkityksiä, määritettäessä hegemonisia diskursseja ja kielellisiä keinoja ylläpitää diskurssien hegemoniaa. Tutkimuksen aineisto on kaksiosainen. Aineisto, jonka analyysin perusteella sosiokulttuu-rinen konteksti määritettiin, koostuu aihepiiriä käsittelevistä tutkimuksista, tieteellisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta sekä valtionhallinnon julkaisemista raporteista ja selonteois-ta. Toinen osa aineistosta koostuu puolustusvoimauudistuksen ympärillä käydystä julkises-ta keskustelusta. Julkisiksi keskustelijoiksi tutkimuksessa rajattiin puolustusministeriö, puolustusvoimat, eduskunta, tasavallan presidentit sekä lehdistö, joka rajattiin Helsingin Sanomiin. Julkinen keskustelu koostuu puheista, muistioista, esittelymateriaaleista ja lehti-kirjoituksista. Tutkimuksen perusteella syntyi kattava kuva puolustusvoimauudistukseen julkisessa kes-kustelussa liitetyistä merkityksistä. Keskustelussa rakennettujen merkitysten moninaisuu-desta oli kuitenkin havaittavissa kaksi merkityksellistämisen pääteemaa, jotka olivat talous ja puolustuskyky. Julkisessa keskustelussa puolustusvoimauudistusta on ensisijaisesti mer-kityksellistetty talouden ja puolustuskyvyn hegemonisten diskurssien avulla. Tämä tarkoit-taa sitä, että aineiston perusteella puolustusvoimauudistus ymmärretään ensisijaisesti uudis-tuksena, jonka tavoitteena on yhtäältä saada aikaan säästöjä ja parantaa puolustusvoimien kustannustehokkuutta, ja toisaalta turvata Suomen puolustuskyky myös 2020-luvulla. He-gemoniset diskurssit liittyvät toisiinsa siten, että julkisessa keskustelussa puolustusvoimien kustannustehokkuuden arvioidaan olevan edellytys sille, että puolustusvoimat kykenee yl-läpitämään Suomen sotilaallista puolustuskykyä.

Päivän pojat ja tyttäret sisäisten erojen kenttänä : myyttisestä Saamenmaasta saamelaisen kansasubjektin sisäisiin eroihin

Kirjallisuusarvostelu

Maailman ennen teknisen käyttöiän päättymistä pysäytetyt ydinvoimahankkeet

Tämän kandidaatintyön tarkoituksena on selvittää maailman tämän hetkinen tilanne ydinvoimalahankkeista, jotka on rakennettu ja olleet käytössä, mutta suljettu ennenaikaisesti. Mukaan otetaan reaktorit, joiden käyttöikää ei ole jatkettu vaikka se teknisesti olisi ollut mahdollista. Tarkasteluun otetaan vain kaupalliseen käyttöön tarkoitetut tehoreaktorit. Koereaktorit, prototyypit ja pienet esittelyreaktorit jätetään tarkastelun ulkopuolelle, koska niiden käyttöikä ja tarkoitus ei välttämättä ole määriteltävissä. Tarkastelun ulkopuolelle jätetään myös reaktorit, jotka ovat tuhoutuneet onnettomuuden takia.

Venäjän ja Kiinan sotilaallinen yhteistyö kylmän sodan jälkeen

Kylmän sodan päättyminen muutti maailman poliittisia valta-asemia ja jätti Yhdysvallat ainoaksi suurvallaksi. Venäjä on pyrkinyt palauttamaan Neuvostoliiton aikaista vaikutusvaltaansa samalla, kun Kiina on talouskasvunsa siivittämänä noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista. Venäjän ja Kiinan välisellä sotilaallisella yhteistyöllä on globaalia merkitystä, eikä yhteistyö voi jäädä huomiotta. Tässä tutkimuksessa selvitetään maiden välisen sotilaallisen yhteistyön muotoja ja motiiveja. Päätutkimuskysymyksenä ja tutkimusongelmana on, ovatko maiden kylmän sodan jälkeiselle keskinäiselle sotilaalliselle yhteistyölle asettamat tavoitteet toteutuneet ja millä tavalla. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana on poliittinen realismi. Realistisen näkökulman perusteella Venäjän ja Kiinan toimintaa kansainvälisessä yhteisössä ohjaavat niiden omat tavoitteet ja vallan tavoittelu. Omien etujen ajaminen johtaa näkökulman perusteella samanhenkisten valtioiden yhteistyöhön, kuten myös etujen samanlaisuus tai toisiaan täydentävä luonne. Tutkimusmenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia. Tutkimuksen pääasiallinen aineisto koostuu tutkimuskirjallisuudesta. Lisäksi aineistona on käytetty muun muassa tutkimuslaitosten vuosikirjoja sekä Kiinan ja Venäjän valtioiden julkaisemia virallisia asiakirjoja. Maiden välinen sotilaallinen yhteistyö voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: sotatekniseen yhteistyöhön, sotilaallisiin harjoituksiin ja sotilaspoliittiseen yhteistyöhön. Venäjän tavoite maiden väliselle sotatekniselle yhteistyölle on ensisijaisesti ollut maan Neuvostoliiton jäljiltä massiivisen aseteollisuuden säilyminen toimintakykyisenä. Kiina on tavoitellut yhteistyöllä ensisijaisesti Kansan vapautusarmeijan kehittämistä. Sotilaallisten harjoitusten tavoitteena on ollut sotilaallisen suorituskyvyn kehittäminen, mutta myös sotilaspoliittisen signaalin antaminen ulospäin maiden yhteistyöstä ja suhteen tasosta. Sotilaspoliittisen yhteistyön tavoite on molemmilla ollut vastustaa Yhdysvaltojen johtamaa yksinapaista maailmaa ja korvata se moninapaisella maailmalla, jossa sekä Venäjä että Kiina näkevät itsensä yhtenä navoista. Johtopäätöksenä on, että Venäjä ja Kiina ovat pääosin saavuttaneet maiden väliselle yhteistyölle asettamansa tavoitteet. Vuosien 1992–2007 välisenä aikana Kiinan asetuonnista 85 prosenttia tapahtui Venäjältä, mikä käytännössä mahdollisti Kansan vapautusarmeijan kehittämisohjelman käynnistämisen. Samana ajanjaksona Kiinan osuus Venäjän kaikesta aseviennistä oli kolmannes, millä on ollut suuri merkitys sen aseteollisuudelle. Sotilaalliset harjoitukset ovat olleet Kiinalle suhteellisesti merkittävämpiä kuin Venäjälle, koska Kiina on vasta kehittämässä sotilaallista suorituskykyään tasolle, jolla Venäjä on ollut jo pitkään. Lisäksi Kiina on saanut Venäjän kautta ensimmäiset kokemukset monikansallisista sotaharjoituksista. Sotilaspoliittisesti maat ovat onnistuneet yhdessä vastustamaan Yhdysvaltoja, mutta maiden omat intressit ovat niille kuitenkin tärkeämpiä kuin sotilaspoliittinen yhteistyö, mikä laskee yhteistyön painoarvoa ja uskottavuutta.

Suomen ja Tanskan sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusjärjestelmät

Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaista kriisinhallintajoukkojen koulutusta annetaan Suomessa ja Tanskassa. Tavoitteena on tutkia, miten kriisinhallintakoulutus on järjestetty ja miten ne eroavat toisistaan. Tutkielman maissa on käytössä erilainen maanpuolustusjärjestelmä ja -velvollisuus. Suomessa on käytössä yleinen asevelvollisuus, kun taas Tanskassa on valikoiva asevelvollisuus. Suomessa painopisteenä on kokonaismaanpuolustus ja Tanskassa taas kansainvälinen kriisinhallinta. Tutkielman tarkoituksena ja tavoitteena on tutkia eroavaisuuksia kriisinhallintakoulutuksenjärjestelyissä ja pohtia niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä on vertaileva tutkimusmenetelmä. Vertailevalla tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusstrategiaa, jossa hahmotetaan valittujen tapauksien, Suomen ja Tanskan sotilaallisenten kriisinhallintajärjestelmien, yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutkittavaan aiheeseen perehdytään ensisijaisesti asiakirjojen ja dokumenttien sisällönanalyysin avulla. Lähdemateriaalina on käytetty pääsääntöisesti julkaisuvapaata aineistoa. Aiheeseen liittyviä asiakirjoja, normeja, raportteja ja lehdistökatsauksia on saatavilla Tanskan osalta hyvin rajallisesti. Loppuvertailussa on käytetty hyväksi SWOT – analyysiä (S= Strength, W= Weaknesses, O=Opportunities, T= Threats), jossa kriisinhallintakoulutusjärjestelmän vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat on lajiteltu. Suurimmat eroavaisuudet muodostuvat koulutuksen rakenteessa ja sen toteuttamisessa. Tanskan malli on rakennettu selkeästi palvelemaan kriisinhallintakoulutusta ja Suomen vain osittain. Kriisinhallintakoulutus on Tanskassa päätehtävä ja kokonaisuus on rakennettu kriisinhallintakoulutusjärjestelmän ympärille siten, että resurssit ja toiminta kohdistetaan kriisinhallintajoukkoihin. Tanskassa kriisinhallintajoukot muodostavat ytimen ja alueen, jota kokonaismaanpuolustus ja politiikka tukevat. Suomessa kriisinhallintajoukkojenkoulutusjärjestelmä toimii maanpuolustuksen osa-alueena, mutta se ei muodosta pääosaa kokonaismaanpuolustuksessa. Koulutuksen järjestelyt ja toiminta ovat vahvasti riippuvaisia operaatioista ja tehtävistä, joita poliittinen suunnittelu ohjaa. Vahvuudeksi Tankan järjestelmälle muodostuu NATO-jäsenyys, taisteluosastokeskeisyys ja kriisinhallintakoulutuksen kokonaisjärjestelyt. Suomen vahvuudeksi muodostuu kustannutustehokkuus, joustavuus ja henkilöstön suuri rekrytointipohja. Molempien maiden kriisinhallintakoulutusjärjestelmät on rakennettu palvelemaan omia puolustuspoliittisia ja maanpuolustuksellisia näkökohtia. Keskinäinen vertailu on hankalaa, koska mailla on selkeästi eri tavoitteet kriisinhallintakoulutuksen järjestelyissä. Kriisinhallintakoulutusjärjestelmät palvelevat kuitenkin kummankin maan nykyisiä tarpeita asetetut poliittiset tavoitteet huomioiden.

Vanhoillislestadiolaisuus "poliittisena" liikkeenä

Kirjallisuusarvostelu

Negotiating home and belonging. Young Kurds in Finland

This study looks at negotiation of belonging and understandings of home among a generation of young Kurdish adults who were born in Iraq, Iran, and Turkey and who reached adulthood in Finland. The young Kurds taking part in the study belong to the generation of migrants who moved to Finland in their childhood and early teenage years from the region of Kurdistan and elsewhere in the Middle East, then grew to adulthood in Finland. In theoretical terms, the study draws broadly from three approaches: transnationalism, intersectionality, and narrativity. Transnationalism refers to individuals’ cross-border ties and interaction extending beyond nationstates’ borders. Young people of migrant background, it has been suggested, are raised in a transnational space that entails cross-border contacts, ties, and visits to the societies of departure. How identities and feelings of belonging become formed in relation to the transnational space is approached with an intersectional frame, for examination of individuals’ positionings in terms of their intersecting attributes of gender, age/generation, and ethnicity, among others. Focus on the narrative approach allows untangling how individuals make sense of their place in the social world and how they narrate their belonging in terms of various mechanisms of inclusion and exclusion, including institutional arrangements and discursive categorisation schemes. The empirical data for this qualitative study come from 25 semi-structured thematic interviews that were conducted with 23 young Kurdish adults living in Turku and Helsinki between 2009 and 2011. The interviewees were aged between 19 and 28 years at the time of interviewing. Interview themes involved topics such as school and working life, family relations and language-learning, political activism and citizenship, transnational ties and attachments, belonging and identification, and plans for the future and aspirations. Furthermore, data were collected from observations during political demonstrations and meetings, along with cultural get-togethers. The data were analysed via thematic analysis. The findings from the study suggest that young Kurds express a strong sense of ‘Kurdishness’ that is based partially on knowing the Kurdish language and is informed by a sense of cultural continuity in the diaspora setting. Collective Kurdish identity narratives, particularly related to the consciousness of being a marginalised ‘other’ in the context of the Middle East, are resonant in young interviewees’ narrations of ‘Kurdishness’. Thus, a sense of ‘Kurdishness’ is drawn from lived experiences indexed to a particular politico-historical context of the Kurdish diaspora movements but also from the current situation of Kurdish minorities in the Middle East. On the other hand, young Kurds construct a sense of belonging in terms of the discursive constructions of ‘Finnishness’ and ‘otherness’ in the Finnish context. The racialised boundaries of ‘Finnishness’ are echoed in young Kurds’ narrations and position them as the ‘other’ – namely, the ‘immigrant’, ‘refugee’, or ‘foreigner’ – on the basis of embodied signifiers (specifically, their darker complexions). This study also indicates that young Kurds navigate between gendered expectations and norms at home and outside the home environment. They negotiate their positionings through linguistic repertoires – for instance, through mastery of the Finnish language – and by adjusting their behaviour in light of the context. This suggests that young Kurds adopt various forms of agency to display and enact their belonging in a transnational diaspora space. Young Kurds’ narrations display both territorially-bounded and non-territorially-bounded elements with regard to the relationship between identity and locality. ‘Home’ is located in Finland, and the future and aspirations are planned in relation to it. In contrast, the region of Kurdistan is viewed as ‘homeland’ and as the place of origins and roots, where temporary stays and visits are a possibility. The emotional attachments are forged in relation to the country (Finland) and not so much relative to ‘Finnishness’, which the interviewees considered an exclusionary identity category. Furthermore, identification with one’s immediate place of residence (city) or, in some cases, with a religious identity as ‘Muslim’ provides a more flexible venue for identification than does identifying oneself with the (Finnish) nation.