Käytöstä poistettujen tietokoneiden kustannusedullisin jatkokäsittely puolustusvoimissa

Puolustushallinto on suuri materiaalin käyttäjä ja hankkija, se tuottaa huomattavan määrän atk-romua, joka luokitellaan ongelmajätteeksi. Laitteiden poistaminen jää tulosyksikön vastuulle ja sen on huolehdittava niiden asianmukaisesta jatkokäsittelystä. Tietoteknisten laitteiden hävittämisestä aiheutuvat vuotuiset kulut ovat mittavia, ja tästä syystä vaihtoehtoisia tapoja hävittää materiaalia on pohdittava. Tutkielma esittelee eri jatkokäsittelyprosesseja, joilla käytöstä poistetut tietokoneet voidaan hyötykäyttää ja selvittää kustannusedullisimman vaihtoehdon. Lisäksi tutkimuksessa ilmenee kiertoprosesseista saatavat hyödyt ja haitat. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus ja teemahaastattelut. Tutkimuksessa on pyritty lähdeaineiston avulla esittelemään jatkokäsittelyprosesseja yksinkertaisessa muodossa. Kirjallisuuteen ja teemahaastatteluihin perustuen on kartoitettu kustannusedullisin jatkokäsittelyprosessi. Tutkimuksessa ilmeni, kustannusedullisimmaksi vaihtoehdoksi tietokoneiden myynti uusien laitehankintojen yhteydessä. Jatkokäsittelytapa kuitenkin poikkeuksetta vaatii uusien laitteiden hankinnan yhteistyökumppanilta. Tämän vuoksi on tarkasteltava tietokonelaitteiden hintojen kilpailukykyisyys verrattuna muihin laitetoimittajiin.

EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli

Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa. Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi). Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden tutkimuskysymyksen kautta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä. Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista maailmannäkemystä. YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä. NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa. EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta. Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista. EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan kykenevillä taisteluosastoilla. EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla. Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että kriisinhallintaoperaatioissa.

Ihmislähteistä saatava tiedustelutieto johtamisen tiedustelutuen osana

Tieto on tärkeä päätöksenteon apuväline. Sotilaallisessa toimintaympäristössä tiedusteluprosessi tuottaa tätä tarvittavaa tietoa johtamisen apuvälineeksi. Tekniikan kehittyminen monipuolistaa ja uudistaa tiedustelumenetelmiä, mutta vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskut osoittivat vanhojen tiedustelumenetelmien tärkeyden ja käyttökelpoisuuden. Tiedustelumenetelmänä ihmislähteistä saatava tieto on vanhin, eikä sitä voida täysin korvata millään muulla menetelmällä. Tutkielman tavoitteena on asemoida ihmislähteistä saatava tiedustelutieto johtami-sen nelikenttään ja johtamisen kokonaisuuteen. Tiedustelutietoa tarkastellaan ensisi-jaisesti kriisinhallinnan toimintaympäristössä. Tutkielman alakysymyksiä ovat: 1. Millaisia johtamisen nelikentän osa-alueet ovat? 2. Mitä ihmislähteistä saatavat tiedustelutiedot ovat? 3. Mikä on CIMIC – toiminnan suhde HUMINT – toimintaan ja johtamiseen? 4. Miten toimintaympäristö vaikuttaa tiedusteluun? Tutkielman tutkimusote on hermeneuttinen ja tutkimus on laadultaan kvalitatiivinen. Tutkielmassa selvitetään johtamisen nelikentän ja ihmislähteistä saatavan tieduste-lutiedon sisältö, jonka perusteella tutkija tulkitsee hermeneuttisen ymmärryskokonai-suuden kautta HUMINT – toiminnan asemoitumista johtamisen nelikenttään. Johtamisen nelikenttä koostuu johtamisen (management), johtajuuden (leadership), organisaatiorakenteen ja organisaatiokulttuurin osa-alueista. Ne sisältävät edelleen alakohtia, joihin johtamisen tutkimuksen teoria usein kohdistetaan. Johtamiseen lisäksi liittyvät prosessit ja johtamisprosessi ovat tämän tutkielman kannalta oleellisia. Tiedustelun tavoitteena on tukea johtamisprosessia. Tiedusteluprosessissa toimin-taa ohjataan, tietoa kerätään ja analysoidaan sekä jaetaan tarvitsijoille. Tiedustelu voidaan lähteensä ja keräysmenetelmänsä perusteella jakaa kategorioihin. Tässä tutkielmassa tiedustelu jaetaan julkisista lähteistä hankittuun tietoon, teknisin apuvä-linein hankittuun tietoon ja ihmislähteistä hankittuun tietoon. Ihmislähteistä saatava tiedustelutieto (HUMINT) on tärkeä kriisinhallinnan toimin-taympäristössä, koska sillä voidaan saada tietoa, jota muilla menetelmillä ei saada. Tässä tutkielmassa HUMINT -tietona pidetään NATO:n määritelmän mukaisesti kaikkea sitä tietoa, joka on hankittu ihmisiltä ja kerääjänä on ollut ihminen. Tällöin HUMINT -tiedonkerääjiä ovat myös siiviili-sotilasyhteistyö – toimijat (CIMIC). Tutkijan lähtökohtana oli hypoteesi, jonka mukaan tiedustelu kytkeytyy johtamiseen ainoastaan prosessien kautta. Hypoteesi osoittautui kuitenkin vääräksi ja hermeneuttinen tutkimusote auttoi tutkijaa huomaamaan ihmislähteistä saatavan tiedustelutiedon asemoitumisen johtamisen nelikenttään monella tavalla. Muun muassa keräysprosessi muodostaa kytkentöjä syväjohtamiseen ja tietojen jakamisessa tulee huomioida eettiset näkökohdat. Informaatiosodankännin suhde HUMINT – toimintaan ja ihmisten sosiaalisten ominaisuuksien tarkastelu tiedonkeräysprosessin kannalta ovat aiheita jatkotutkimukselle.

Sotilasilmailuteollisuuden kehityksestä ja nykytilasta

Pro Gradu -tutkielman tavoitteena on ollut selvittää länsimaisen ja venäläisen sotilasilmailuteollisuuden nykytilaa ja kartoittaa sen taustoja. Näiden perusteella on luotu tulevaisuuden kehitysnäkymiä. Päätutkimusongelma on: - Mikä on sotilasilmailuteollisuuden nykytila Länsi-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä? Tukevia tutkimusongelmia ovat: - Mitkä tekijät ovat johtaneet nykytilanteeseen? - Minkälainen on eri maiden tai yritysten kilpailukyky? - Millainen on niiden taloudellinen asema? - Millä tavalla yhtiöt ovat kytköksissä valtioon? - Minkälaiset ovat sotilasilmailuteollisuuden kehitysnäkymät? Tutkimus on vertaileva asiakirjatutkimus ja kaikki lähteet ovat julkisia. Neuvostoliiton romahtaminen sekä samalla supervaltojen kilpavarustelun päättyminen ovat muokanneet suuresti niin eri maiden asevoimia kuin koko aseteollisuutta. Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen suunnittelu- ja kehitystyölle oli tyypillistä se, että toisen esitellessä uuden järjestelmän vastapuoli alkoi kehitellä vastaavaa ja yleensä vielä parempaa. Varsovan liiton ja Naton varustautuminen kiihdytti myös niiden ulkopuolisten valtioiden asehankintoja. Kun kolmannen maailmansodan pelko väistyi, vähenivät puolustusmäärärahat ja samalla aseteollisuuden tilaukset. Nykyajan aseteollisuutta ja etenkin ilmailuteollisuutta kuvastaa järjestelmien entistä suurempi teknistyminen. Aseiden monimutkaistuessa niistä tulee samalla kalliimpia. Toisaalta tarkkuus ja tehokkuus myös lisääntyvät, joten nykyään ei tarvita suuria vahvuuksia saman tehtävän toteuttamiseen. Eurooppalainen ilmailuteollisuus on viime vuosina voimakkaasti integroitunut ja yhdistänyt voimiaan. Muuallakin kansainvälisen yhteistyön merkitys on tajuttu ja vain harvat yritykset toteuttavat projektejaan täysin omin voimin. Silti kovin harva aseentuottajavaltio on ollut valmis luopumaan itsenäisestä aseteollisuudesta, joka nähdään tärkeänä osana kansallista identiteettiä.

Suomen uskottava puolustus

Sodan kuva ja siihen liittyvät käsitykset muuttuivat merkittävästi kylmän sodan päätyttyä. Kylmän sodan jälkeiset uudet käsitykset uhkasta, sodan luonteesta ja asevoimasta synnyttivät laajalti muutostarpeita puolustuksen toteuttamisen osalta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan näitä käsityksiä ja niissä tapahtuneita muutoksia läntisessä viitekehyksessä. Suomen tekemiä ratkaisuja verrataan yleiseen läntiseen kehitykseen, ja arvioidaan miten Suomi on omaksunut tapahtuneita muutoksia. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimusongelmana on: mihin Suomen puolustuksen uskottavuus tänä päivänä perustuu? Tutkielman keskeisenä tavoitteena on lisäksi termin `uskottava puolustus´ määritteleminen. Tutkimusmenetelmä on deduktiivinen asiakirjatutkimus. Suomen puolustuksen uskottavuuden arviointi läntisten sodan kuvaan liittyvien käsitysten kautta antaa kuvan siitä, miten Suomi on toteuttanut kansallisen puolustuksensa muuttuneessa turvallisuusympäristössä, sekä miten ja mitä läntisiä käsityksiä Suomi on omaksunut. Tutkielman viitekehys pohjautuu konstruktivismiin kansainvälisen politiikan tutkimuksen välineenä. Konstruktivismi korostaa kansainvälisen järjestelmän sosiaalisesti rakentunutta luonnetta. Tutkielman viitekehyksen mukaan läntiseen sodan kuvaan liittyvät käsitykset ovat siis sosiaalisesti rakentuneita. Suomen puolustusratkaisu on räätälöity omiin tarpeisiin ja resursseihin sopivaksi, mutta sitä kehitetään pääpiirteittäin yleisten länsimaisten asevoimien kehityksessä esiin tulleiden trendien mukaisesti. Suomen uskottava puolustus vastaa laadittuun uhkakuvamalliin ja täyttää tämän päivän asevoimille asetetut vaatimukset.

Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa

Tutkimuksessa selvitetään viiden jalkaväkiprikaatin perustaminen jatkosodan aikana sekä niiden taistelut kesällä 1944. Tutkimus on luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva kirjallisuus- sekä arkistotutkimus. Sen tarkoituksena on selvittää miten prikaateja käytettiin kesällä 1944. Tutkimuksen näkökulma on yhtymän toiminnan tarkastelu. Pääpaino on asetettu jalkaväkijoukkojen toiminnalle. Jo talvisodassa perustettiin prikaateja, mutta niiden kokoonpanot olivat tehtäväkohtaisia ja niiden tärkein tehtävä oli suojata kenttäarmeijan ryhmittyminen pääasemaan. Talvisodan prikaati ei ollut sotatoimiyhtymä vaan lähinnä rykmenttiin rinnastettava nopea joukko. Talvisodan kokemusten perusteella alkoi keskustelu divisioonan korvaamisesta maavoimien perusyhtymänä. Divisioona koettiin liian raskaaksi etenkin Laatokan pohjoispuolella. Toisaalta kokemukset prikaateista olivat vähäisiä ja niiden kannatus komentajiston keskuudessa oli vain hajanaista. Tämä johtui osittain sen heikommasta tappionsietokyvystä Kannaksen taisteluja ajatellen. Jatkosodan aikana uudelleenjärjestelyissä syksyllä 1941 aloitettiin divisioonien muuttaminen prikaateiksi, mutta sodan pitkittyessä siitä luovuttiin. Jatkosodan kuluessa perustettiin jalkaväkiprikaateja divisioonien rinnalle itsenäisiksi yhtymiksi. Prikaatille ei sodan aikana tehty ohjesääntöä tai opasta ja niinpä prikaatien käyttö oli komentaja- ja tilanneriippuvaista. Prikaatin käyttömahdollisuuksia lisäsi nelijakoisuus ja rykmenttiportaan puuttuminen johtamisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi. Uudelleenjärjestelyissä divisioonat olivat supistuneet käsittämään vain kaksi jalkaväkirykmenttiä sekä erillisen pataljoonan. Prikaatien taistelut kesällä 1944 poikkesivat suuresti toisistaan. Tapparista Taipaleenjoelle taistellut 19. Prikaati kävi lähestulkoon asemasotaa, kun taas 21. Prikaati kävi erittäin raskaita korpitaisteluja viivyttäen 250 km ja osallistuen sen jälkeen vielä ryhmä Raappanan vastahyökkäykseen Ilomantsissa. Toisaalla 3. Prikaati joutui suoraan pataljoonittain Kannaksen painopisteen taisteluihin. Viipurin esikaupunkialueelle ryhmittyi 20. Prikaati, joka valmistautui osiltaan taistelemaan myös rakennetulla alueella. Laatokan pohjoispuolella ollut 15. Prikaati viivytti Syväriltä U-asemaan 5. Divisioonalle alistettuna ja joutui jopa maihinnousun torjuntaan. Prikaatien käyttö oli hyvin moninaista. Niitä vastaan hyökännyt vihollinen, erilaiset toimintamaastot sekä ajallisesti ja etäisyyksiltään toisistaan suuresti poikkeavat tehtävät tekevät prikaatien vertailemisen vaikeaksi. Joitain yhtäläisyyksiä tiettyjen prikaatien toiminnasta on löydettävissä, mutta mitään yhtenäistä käyttöperiaatetta tai ajatusta näin erilaisille taisteluvaiheille ei ole. Prikaatit olivat jalkaväkiyhtymiä, joiden oli pystyttävä suoriutumaan kaikista käsketyistä tehtävistään. Tavanomaisen rintamapuolustuksen ja viivytyksen lisäksi jouduttiin torjumaan maihinnousua, varautumaan taistelemaan rakennetulla alueella sekä korpialueella. Vaikka prikaatien kokoonpanoissa olikin eräitä puutteita, ne suoriutuivat niille annetuista tehtävistään pääosin hyvin ja uudenlainen yhtymä osoitti organisaationa sopivuutensa suomalaisiin olosuhteisiin.

Ahvenanmaan strateginen merkitys

Ahvenanmaan erityisasemaa määrittävistä kansainvälisistä valtiosopimuksista vanhin on liki 150 vuotta vanha ja uusin on vuodelta 1947. Vaikka maailma on näistä ajoista muuttunut, Ahvenanmaan asemaa pidetään itsestään selvänä. Tämä tutkimustyö kokoaa yhteen tärkeimmät Ahvenanmaata käsittelevät historialliset tapahtumat ja valtiosopimukset sekä käsittelee niiden merkitystä nykypäivänä Suomen ja Itämeren näkökulmasta katsottuna. Tutkimustyössä käsitellään geopoliittisen analyysin ja voimavara-analyysin avulla Ahvenanmaata alueena, joka sijaitsee keskellä Itämerta, sekä Ahvenanmaan strategista merkitystä yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna. Lisäksi tutkimustyössä selvitetään mahdollisen sotilaallisen liittoutumisen merkitystä Ahvenanmaan asemalle ja erityisjärjestelylle. Tutkimustyö on luonteeltaan teoreettinen, ja sen tutkimusmenetelmä on laadullinen asiakirjatutkimus, jota on täydennetty asiantuntijahaastatteluilla. Tutkimusongelma on: “Mikä on Ahvenanmaan strateginen merkitys yhteiskunnallisesti ja sotilaallisesti tarkasteltuna?” Tutkimusongelma pyritään avaamaan pohtimalla Ahvenanmaan kansainvälistä merkitystä Itämeren alueella, sekä vertaamalla merisodan ja yhteiskunnan turvallisuuden nykyisiä uhkakuvia sodanaikaisiin uhkakuviin ja historiantutkimuksen esittävään taustaan. Lisäksi tutkimusongelmaan haetaan ratkaisua pohtimalla, miten muuttuva kansainvälinen politiikka Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueen olojen muuttuminen vaikuttavat Ahvenanmaan erikoisaseman säilyttämiseen Suomen kannalta katsottuna. Tutkimustyö on rajattu 1930-luvulta nykypäivään. Painopisteenä on Itämeren alueen kehitys kylmän sodan jälkeisenä aikana taloudellisen ja kauppapoliittisen suorituskyvyn noustessa tärkeydessä sotilaallisen suorituskyvyn edelle. Tutkimusaineistona ovat kotimaiset ja kansainväliset julkiset asiakirjat sekä lehtiartikkelit ja asiantuntija-haastattelut. Tutkimuksessa ilmenee, että Ahvenanmaan strateginen merkitys on Suomelle edelleen suuri, mutta kansainvälisesti Itämeren kokonaisuuden kannalta katsottuna huomattavasti pienempi kuin sotiemme ja kylmän sodan aikana. Itämeren nykyisen roolin huomattiin olevan kaupallinen eikä sotilaallinen, kuten se oli kylmän sodan aikana. Itämeren strategisen painopisteen todettiin siirtyneen Tanskan salmille – päinvastoin kuin asiantuntijat arvioivat 1990-luvun puolivälissä. Suomen mahdollisesta sotilaallisesta liittoutumisesta todettiin, ettei se vaikuttaisi Ahvenanmaan erityisasemaan. Suomen keinoja täyttää Ahvenanmaata koskevat kansainväliset velvoitteet se kuitenkin lisäisi. Osa tutkimustyön aineistosta on kylmän sodan aikana laadittua kirjallisuutta. Siihen suhtaudutaan käsittelyssä kriittisesti, joskin se muodostaa tutkimustyön historiankatsauksen rungon ja sitä pidetään luotettavana. Tähän pohjautuen tutkimuksessa kuitenkin painotetaan Ahvenanmaan strategista merkitystä ja sen asettamia vaatimuksia Suomen puolustusjärjestelyille Itämeren alueella nykyään vallitsevassa tilanteessa.

Jalkaväkimiinojen suorituskykyä korvaavat tykistöasejärjestelmät

Suomi liittyy henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja hävittää jalkaväkimiinat vuoden 2016 loppuun mennessä. Jalkaväkimiinojen suorituskyky on pääosin korvattavissa. Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaaminen on toteutettava useiden, teknisesti kehittyneiden, mutta kalliiden osajärjestelmien yhdistelmällä. Suomelle on ehdotettu hankittavaksi muun muassa, itsenäisiä sensorijärjestelmiä, älypanoksia, joissa on integroidut sensorijärjestelmät sekä tykistön tai heittimistön älyammuksia. Pääesikunnan maavoimaosaston mukaan hankittavilla korvaavilla järjestelmillä on kyettävä korvaamaan jalkaväkimiinojen suorituskyky seuraavissa tehtävissä - panssari- ja ajoneuvomiinojen sekä esteiden ja murrosteiden suojaaminen sekä niiden raivaamisen estäminen tai vaikeuttaminen (ajanvoiton hankkiminen) - omien joukkojen ryhmityksen suojaaminen - alueen vapaan käytön estäminen hyökkääjältä - tappioiden tuottaminen hyökkääjälle. Tutkimuksen pääkysymys on, miten tykistöasejärjestelmää voidaan käyttää miinoitteen tehon nostamiseen sekä miinoittamiseen ja mitkä ovat ne tykistöasejärjestelmän osat, joilla miinoitteen suorituskyky ylläpidetään tai kehitetään? Tutkimuksen pohjaksi lasketaan tavanomaisen sulutteen teho vihollisen mekanisoitua komppaniaa vastaan. Saatua tulosta verrataan tykistöasejärjestelmän tuottamiin tappioihin vastaavaa maalia vastaan sekä arvioidaan, minkälainen yhteisvaikutus järjestelmillä on. Tutkimuksessa selvitetään tykistöasejärjestelmän kyky valvontaan ja maalinosoitukseen, tulivaikutukseen erityisesti miinoitteisiin liittyen sekä kaukomiinoittamiseen. Kymmenien kilometrien etäisyydelle vaikuttamaan kykenevät asejärjestelmät vaativat tehokkaan maalinosoitusjärjestelmän tai niiden suurta kantamaa ei kyetä täysin hyödyntämään. Ranger – lentotiedustelujärjestelmä on tehokas väline maalien paikantamiseen vihollisen selustasta, sen käyttöä rajoittaa lähinnä lennokkien vähäinen määrä ja toimintakyky vaativissa sääolosuhteissa. Sulutteiden valvontaan tehokkaimpia laitteita ovat maastonvalvontatutkat sekä sensorivalvontajärjestelmät. Maastovalvontatutkien keskimääräinen havaintoetäisyys ihmiseen on 1000 – 5000 metriä, joka riittää esimerkiksi pataljoonan painopistesuunnan sulutteiden valvontaan. Tulevaisuudessa miinoitteiden valvontaan tarkoitetut sensorivalvontajärjestelmät tulevat todennäköisesti olemaan pääosin miinoitteisiin asennettavia, pienikokoisia valvontalaitteita, joiden toiminta perustuu esimerkiksi infrapuna-, seismisiin tai magneettisiin sensoreihin. Raskaasta raketinheittimestä tulee Suomessa merkittävä operatiivisen tulenkäytön väline hyvän kantaman ja erittäin suuren tulen tehon ansiosta. Kaukomiinoittamiseen kykenevät AT2 miinaraketit ovat tehokkaita ja tulevat laajentamaan tavanomaisen panssarimiinoittamisen keinovalikoimaa huomattavasti. Raskaan raketinheittimen käyttöä rajoittaa eniten ampumalaitteiden vähyys sekä alkuvaiheessa yksipuoleinen ampumatarvikevalikoima. Älykkäillä tytärammuksilla varustetuilla kuorma-ammuksilla kyetään vaikuttamaan tehokkaasti omaan miinoitteeseen pysähtynyttä panssaroitua vihollista vastaan laskematta merkittävästi oman miinoitteen torjunta-arvoa. Kuorma-ammuksilla saavutetaan maalialueella huomattavan korkea tulentiheys, joka aiheuttaa viholliselle tuntuvat tappiot. Tutkimuksessa todetaan, että jalkaväkimiinoitteiden suorituskyky voidaan pääosin korvata tykistöasejärjestelmällä. Suurimmat haasteet aiheutuvat valvontatarpeen laajuudesta. Valvottavia miinoitteita on paljon eikä kaikkialle ole mahdollista suunnata tykistön valvonta- ja maalinosoituslaitteita. Taistelujen painopisteeseen tykistöllä on kuitenkin tarjota erittäin moderneja ja tehokkaita valvonta- ja maalinosoitusjärjestelmiä, kuten maavalvontatutka ja Maakotka. Tulivoimassa jalkaväkimiinat kyetään korvaamaan, suoraan miinoitteeseen vaikuttamaan kykenevät DM 662 kuorma-ammukset aiheuttavat merkittävää tuhoa erityisesti jalkaväelle mutta myös panssaroitujen maalien tappioprosentti maalialueella on korkea. Kaukomiinoittamiskyvyllä nostetaan suluttamisjärjestelmän kyky alueen vapaan käytön estämiseen uudelle tasolle, etäisyys, työvoiman tarve ja aikatekijät muuttuvat merkittävästi miinarakettien myötä. Omien joukkojen ryhmityksen suojaamiseen erityisesti komppaniatasolla jalkaväkimiinat ovat erinomainen ase, jonka suorituskykyä on tykistöllä vaikea suoranaisesti korvata. Raketinheittimen miinaraketit kykenevät vastaamaan nopeasti yllättävään vihollisuhkaan sivusta suunnasta mutta niillä ei voi vaikuttaa riittävän lähelle omia joukkoja, jotta niiden suorituskyvyllä voitaisiin suoraan korvata jalkaväkimiinojen jättämä aukko katvealueiden ja vartiopaikkojen suojana.

Merivoimien tietojärjestelmän KHS2000 käytettävyyden parantaminen

Käytettävyys, tuotteen käyttöominaisuutena, on kohonnut tärkeään asemaan teknisesti kehittyvässä yhteiskunnassa. Tutkielmassa käytettävyyttä on lähestytty käyttäjäkeskeisestä näkökulmasta. Se on perusteltua, sillä usein loppukäyttäjänä on ihminen. Tutkielma on luonteeltaan kokeellinen. Tutkielmassa pääongelmassa kysyttiin, millä tavalla merivoimien tietojärjestelmän KHS2000:n käytettävyyttä voidaan tulevaisuudessa parantaa. Tutkielmaan liittyen suoritettiin kenttäkoe, jossa viisi testikäyttäjää suoritti joukon tehtäviä tietojärjestelmällä. Tietojärjestelmän käytölle asetettiin käytettävyystavoitteita, jotka määrittyivät käyttötilanteesta. Kenttäkokeessa mitattiin käytettävyysmittareilla käytettävyystavoitteiden täyttymistä. Kenttäkokeesta saatuja tuloksia arvioitiin heuristisen arvioinnin pohjalta. Se soveltuu käyttäjäkeskeiseen käytettävyyden parantamiseen tähtäävään kehittämistyöhön. Arvioinnin perusteella tutkielmassa esitetään kehittämismahdollisuuksia käytettävyysongelmien ratkaisemiseksi. Vain ongelmakohdat ratkaisemalla ei kuitenkaan päästä haluttuun lopputulokseen, käytettävyyden lopulliseen paranemiseen. Tulevaisuudessa tietojärjestelmän käyttäjäkeskeisyyteen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota arvioimalla muutosten vaikutusta käytettävyydessä. Prosessi tukee tietojärjestelmän kehittämistyötä.

Viron merivoimien upseerien ammatillisen kasvun mahdollisuudet 1993-2004

Tässä tutkimustyön tarkoituksena on luoda yleiskatsaus henkilösuunnittelun ja koulutuksen, kuinka vastaavat järjestelmät toimivat muissa maissa ja kuinka sen kehittäminen toteutetaan. Jokainen organisaatio pyrkii sijoittamaan henkilöstön siten, että se mahdollistaisi maksimaalisen panoksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Henkilöstön kannalta, tämä saavutetaan parhaiten työolosuhteilla, palkalla ja motivaatiolla. Tästä tuleekin tarve henkilöstösuunniteluun, jonka tavoitteena ovat organisaation tarpeet. Henkilöstösuunnittelun lähtökohtana on sijoittaa henkilöt työtehtäviin, jossa heidän on mahdollista antaa maksimaalinen panos asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi, ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan henkilön omat toiveet ja näkemykset. Itsenäistymisen jälkeen vuonna 1991 aloitettiin Viron puolustusvoimien henkilökunnan kouluttaminen ulkomailla. Tutkimustyöni käsittelee henkilökunnan koulutusta ulkomailla 11 vuoden jälkeen. Työn päätavoitteena on kuvata ulkomailla saatu koulutus ja sen vaikutus Viron merivoimille. Henkilökunnan koulutus on puolustusvoimien keskeinen tehtävä. Kantahenkilökunnan koulutusjärjestelmää on viime aikoina paljon kehitetty, ja sitä kehitetään edelleen. Viron merivoimien henkilökunnan koulutuksen päämäärä on kouluttaa merivoimien tarvitsema henkilöstö rauhan aikana, kuitenkin sodan ajan tarpeita silmällä pitäen. Aiheesta saatavilla oleva materiaali on aika rajoitettua. Pitkälti sen takia on tutkimuksen luonne empiirinen ja perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin, haastatteluihin ja näkemyksiin Viron Merivoimissa annettavasta koulutuksesta. Tutkimustyössäni olen käsitellyt Viron Merivoimien lähihistoriaa ja mahdollisuuksia eri maissa kouluttamisella. Analysoidaan, missä ja minkälaista koulutusta virolaiset ovat ulkomailla saaneet ja miten henkilökunta näinä vuosina on kehittynyt. Pyrin tutkimustyössäni kuvamaan saatuja kokemuksia, että siitä olisi jatkossa apua henkilökunnan kehittämisessä. Esimiehillä on keskeinen asema henkilöstöpolitiikan toteuttajina ja työyhteisön kehittäjinä, työilmapiiriin ja asenteisiin vaikuttajina. Johtamisella edistetään henkilöstön yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja päätöksentekoon. Tutkimuksen päätavoitteena on tutkia Viron Merivoimien henkilökunnan kehittymistä, sekä missä on mahdollisuus koulutukseen ja vertailu, miten henkilöstö on kehittynyt Maavoimissa.

Hybrid warfare – just a twist of compound warfare? : views on warfare from the United States Armed Forces perspective

The wars the Western armies are involved with today are different from those that were fought in the end of 20th century. To explain this change, the Western military thinkers have come up with various different types of definitions of warfare over the last 30 years, each describing the tendencies involved in the conflicts of the time. The changing nature of conflicts surfaced a new term – hybrid warfare. The term was to describe and explain the multi-modality and complexity of modern day conflict. This thesis seeks the answer for the question: what is the development of thought behind hybrid warfare? In this thesis the Vietnam War (1965-1975) is used as an example of compound warfare focusing on the American involvement in the war. The Second Lebanon War (2006) serves as an example of hybrid warfare. Both case studies include an irregular opposing force, namely National Liberation Front in Vietnam War and Hezbollah in the Second Lebanon War. These two case studies are compared with the term full spectrum operations introduced in the current U.S. Department of Army Field Manual No. 3-0 Operations to see the differences and similarities of each term. The perspective of this thesis is the American point of view. This thesis concludes that hybrid warfare, compound warfare and full spectrum operations are very similar. The first two terms are included in the last one. Although hybrid warfare is not officially defined, it will most likely remain to be used in the discussion in the future, since hybrid wars and hybrid threats are officially accepted terms.

Tiedon tarve Rajavartiolaitoksessa : tapaustutkimus informatiivisen kulttuurin mallin mukainen tiedontarve Suomenlahden merivartiostossa

Tutkimuksessa tarkastellaan tietoa ja tiedontarvetta informatiivisen kulttuurin näkökulmasta. Tutkimuksen taustateoriana toimii tietojohtaminen. Tietojohtamisen teoreettisia taustoja tutkitaan Nonakan ja Takeuchin tiedon luomisen mallin kautta. Kyseinen malli on lähellä hermeneuttista lähestymistapaa. Ymmärryksen lisäämiseksi taustateoria liitetään oppivan organisaation ja tiedonhankintakäyttäytymisen periaatteisiin. Tutkimuskohteena on Rajavartiolaitos. Kohdeorganisaatiosta on tutkija ottanut lähempään tarkasteluun, informatiivisen kulttuurin toimintaympäristöön soveltuvan, rikostiedustelun. Informatiivisen kulttuurin näkökulmaa vahvistaa Suomen viranomaisyhteistyö. Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminta onkin ainutlaatuista ja se on saanut kiitosta Euroopan unionissa. Teoreettisena viitekehyk senä on tietojohtamisen kaksi tärkeintä merkityssuhdetta: 1) yksilön, tiimin ja organisaation asema osana tiedon luomisprosessia ja 2) piilevän tiedon jalostuminen havaittavaksi tiedoksi. Tiedon jalostuminen voidaan nähdä toiminnaksi. Toiminnan merkityksen ymmärtämiseksi käytetään tutkimuksessa kahta erilaista analyysitapaa, metoditriangulaatiota. Tutkimuksessa havaittiin, että hermeneutiikka metodina on lä hellä tiedon luomisprosessia. Toiminnallisesti tiedon luomisprosessi nähdäänkin hermeneuttisen a kehänä, joka siirtää ja jalostaa tiedon neljän vuorovaikutussuhteen läpi. Sosiaalisaatio osoittautui tutkimuksessa käytetyimmäksi yksittäiseksi tiedon luomisprosessiksi.

Elektroniikka-alan kunnossapitovastuulliselle asetettavat tukeutumisvaatimukset painostus- ja sieto- vaiheiden aikana

Maavoimien kunnossapidon strateginen kumppanuus käynnistyi vuoden 2009 alusta. MILLOG Oy otti vastuulleen maavoimien huoltotason II (lukuun ottamatta kenttähuoltoa) kunnossapitotehtävät normaali- ja poikkeusolojen aikana. Elektroniikka-alan kunnossapitovastuulla olevat järjestelmät muodostavat tärkeän kokonaisuuden puolustusvoimien operatiivisen suorituskyvyn käytölle. Kunnossapidolla varmistetaan järjestelmien tekninen käytettävyys. Tutkielmassa perehdytään elektroniikka-alan järjestelmien näkökulmasta niiden kunnossapidon tukeutumistarpeisiin poikkeusoloissa huoltotasolla II. Tukeutumisvaatimukset toimivat perusteena strategiselle kumppanille poikkeusolojen kunnossapidon tuen järjestämisessä. Tutkimuksessa tunnistetaan ne tarpeet, joilla voidaan varmistaa puolustusvoimien kannalta merkittävien ja jopa kriittisten järjestelmien materiaalinen suorituskyky. Tutkimus toteutettiin laatimalla kyselytutkimus puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän johtoesikuntiin. Kyselyllä selvitettiin elektroniikka-alan tukeutumisjärjestelmän operatiivisen suunnittelun nykytila sekä joukkojen tukeutumisvaatimukset eri valmiustilojen aikana eri operaatioalueilla. Kyselytutkimusta täydennettiin haastattelun ja konstruktiivisen ryhmätyöskentelyn avulla, joilla luotiin järjestelmävastuun valtakunnalliseen hallintaan uusi toimintamalliehdotus. Johtamisprosessin toiminnasta haettiin havaintoja JOHTO08- harjoituksen yhteydessä. Elektroniikka-alan kunnossapitovarmuuden kuvaaminen poikkeusolojen ohjeistuksessa ja käskyissä vaatii kehittämistä. Nykyiset tukeutumisvaatimukset eivät anna riittäviä perusteita strategiselle kumppanille tuottaa ja kehittää tarvittavaa kunnossapitovarmuutta. Suorituskyky-, järjestelmä- ja kunnossapitovastuulliset eivät keskustele keskenään käyttövarmuuden määrittelystä tai sen täyttymisestä. Samoin operatiivisten sotilasläänien ja huoltorykmenttien rinnakkainen suunnitteluprosessi ei tuota tarvittavia tukeutumisvaatimuksia. Näiden haasteiden johdosta valtakunnallista tukeutumiskonseptia ei tunnisteta. Eri toimijoiden yhteistyö ja tukeutumisvaatimusten määrittely mahdollistaisi merkittävästi paremman kunnossapitovarmuuden olemassaolon sekä kaikille osapuolille selkeät menettelytavat. Tulevaisuudessa materiaalisen käyttövarmuuden hallinnan prosessia tulisi kehittää kokonaisprosessina. Järjestelmävastuuyksikkö, jolla on käytännönläheisin tieto järjestelmien tilasta, voisi tulevaisuudessa tuottaa järjestelmätilannekuvan ja toimia prosessissa koollekutsujan ominaisuudessa.

Ydinaseet Venäjän ulko- ja puolustuspolitiikan välineenä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten Venäjän sotilaallinen ja poliittinen johto sekä tutkijat tuovat lausunnoissaan esiin Venäjän mahdollisuuden käyttää ydinasetta. Tutkimus perustuu konstruktivistiseen teoriaan ja tutkimusmenetelmänä on ollut diskurssianalyysi. Lähteinä on käytetty pääasiassa venäjänkielistä julkista materiaalia, jota on haettu internetin EastView – tietokannasta ja osin täydennetty muulla internetistä saatavalla materiaalilla. Tutkielma on rajattu presidentti Putinin toisesta kaudesta alkaen vuoden 2008 loppuun. Tutkimuksen pääkysymyksenä on miten Venäjän johto käyttää retoriikassaan ydinasepotentiaalia politiikan välineenä. Alakysymyksinä ovat: Miten Venäjä on tuonut ilmi mahdollisuutensa käyttää ydinasetta, käyttääkö Venäjä ydinpelotetta uhkailuun, miten ydinaseet vaikuttavat Venäjän ulkopoliittiseen käyttäytymiseen, miten ydinaseiden olemassaolo ilmenee ulkopoliittisessa käyttäytymisessä suhteessa ydinase/ydinaseettomiin valtioihin, mikä tarkoitus ydinaseiden esille tuomisella on Venäjän ulkopolitiikassa, mihin Venäjä tarvitsee mielestään ydinaseita ja esiintyykö eri toimijoiden diskursseissa eroja suhtauduttaessa ydinaseeseen. Keskeisimpänä tuloksena on, että Venäjä korostaa ydinasepotentiaaliaan, mutta ei suoraan tuo julki sen käyttömahdollisuuksia tai –tapoja. Politiikassa ydinase on aivan keskeinen elementti, joka on Venäjän valtion suvereniteetin takaaja. Oleellisimmat diskurssirakenteet ovat kansainvälisten sopimusten noudattaminen ja potentiaalin korostaminen. Suoraa uhkailua ei esiinny, mutta uhkailuun viittaavissa lausunnoissa on havaittavissa ydinaseiden sijoittamiseen liittyviä kokonaisuuksia.

Puolustusvoimien lentoturvallisuuskoulutus muutoksessa

Lentoturvallisuutta arvostetaan suuresti puolustusvoimissa. Puolustusvoimien lentoturvallisuuskoulutuksen päämääränä on opettaa eri aloilla työskentelevälle henkilöstölle lentoturvallisuustoiminnan periaatteet sekä kasvattaa oikea lentoturvallisuusasenne tehtäviin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ja tuottaa tietoa Puolustusvoimissa annettavasta lentoturvallisuuskoulutuksesta, sen tavoitteista ja nykytilasta sekä kehittää koulutusta. Keskeisin tutkimuskohde on lentoturvallisuuskoulutuksen sisältö ja laajuus. Tutkimuksen taustalla vaikuttavina tekijöinä ovat muutokset koulutusjärjestelyissä ja organisaatioissa. Aihetta tutkitaan koulutuksen järjestäjän eli lentoturvallisuusorganisaation näkökulmasta ja tutkimus rajataan käsittämään lentoreserviupseerikurssille ja upseerin tutkinnon sotatieteen kandidaattivaiheen opiskelijoille vuonna 2008 annettua koulutusta. Maavoimien helikopteriohjaajille Utin jääkärirykmentissä annettu koulutus on rajattu tässä tutkimuksessa pois. Tutkimuksen pääongelmaksi on asetettu ”Mikä on lentoturvallisuuskoulutuksen nykytila ?”. Sitä tukevia alaongelmia ovat ”Mitkä ovat lentoturvallisuuskoulutuksen tavoitteet ?”, ”Mitä lentoturvallisuuskoulutusta annetaan Ilmasotakoulussa, Tikkakoskella ?” ja ”Mitä lentoturvallisuuskoulutusta annetaan Lentosotakoulussa, Kauhavalla ?”. Tutkimus on kvalitatiivinen, kartoittava tapaustutkimus. Tutkimus muodostuu asiakirja- ja kirjallisuustutkimuksesta sekä asiantuntijahaastatteluista. Asiantuntijahaastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Aineiston käsittelyssä käytetään apuna hermeneuttista kehää. Johtopäätökset luotiin induktiivisen päättelyn avulla. Tärkeimpinä lähteinä on käytetty opetussuunnitelmia, asiakirjoja sekä asiantuntijahaastatteluita. Kiinnostavana tutkimustuloksena todetaan, että lentoturvallisuuskoulutus on hyvällä tasolla lentoreserviupseerikurssin koulutuksessa. Lentoturvallisuuskoulutuksen määrä upseerikoulutuksen muuttuessa on vähentynyt, eivätkä tavoitteet sekä käytännön koulutus enää kohtaa. Tavoitetilaan verrattaessa voidaan todeta, että lentoturvallisuuskoulutuksen taso upseerikoulutuksessa on korkeintaan tyydyttävä. Johtopäätös on, että tutkimuksen kohteena olevassa lentoturvallisuuskoulutuksessa on kehitettävää. Tutkimus voidaan myöhemmin laajentaa käsittelemään kaikkea lentoturvallisuuskoulutusta sisältäen sotatieteen maisterivaiheen koulutuksen, lennonopettajakurssin koulutuksen, lentoturvallisuustutkintakurssit ja Yhdysvaltain laivastolta hankittava Aviation Safety Officerkoulutuksen sekä maavoimien helikopteriohjaajien saaman koulutuksen Utin Jääkärirykmentissä.