287 resultados para Pier Paolo Pasolinin herättämiä ajatuksia perinteestä, kielestä, sukupuolisuudesta ja kasvatuksesta


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimukseni kohteena on udmurtin kielen vokaalijärjestelmä ja erityisesti yleiskielen vokaaleiden kuvaaminen akustisen analyysin avulla. Udmurtin kielestä on tehty mittausmenetelmiin perustuvia tutkimuksia vasta vähän, joten tutkielmani täydentää aiempia, enimmäkseen korvakuuloon perustuvia kuvauksia udmurtin vokaalijärjestelmästä. Tutkimusaineistona on yhdentoista udmurttia äidinkielenään puhuvan henkilön lukemia sanoja, jotka olen nauhoittanut Turussa vuosina 2009–2011. Nauhoitteista olen mitannut vokaalien formanttiarvot sekä keston Praat-ohjelman avulla. Tarkastelen vokaaleja sekä painollisessa että painottomassa asemassa. Mittaustulosten perusteella olen piirtänyt kullekin informantille sekä koko ryhmälle akustiset vokaalikartat. Muutaman informantin tuloksissa on havaittavissa erikoisia piirteitä: tiettyjen vokaalien väliset akustiset erot ovat hyvin pienet. Sen sijaan koko ryhmää kuvaavat vokaalikartat vastaavat hyvin udmurtin kielestä aiemmin tehtyjä kuvauksia. Mittaustulosten perusteella voi myös todeta vokaalin kestolla olevan merkittävä asema painon ilmaisemisessa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön kohdeyrityksenä toimii prosessijohtamismallin mukaisesti organisoitunut sellua valmistava ja toimittava yritys. Yritys valmistaa omaa sellua neljällä tehtaalla, jotka sijaitsevat eri paikkakunnilla. Tulosyksikkölaskentaa kehittämällä yritys haluaa tuoda esiin tehtaiden oman toiminnan merkityksen myös prosessijohtamisen toimintamallia noudatettaessa ja saada selville tehtaiden todellisen suorituksen tason. Tutkimusotteeltaan työ on konstruktiivinen, mutta siinä voidaan havaita piirteitä myös toiminta-analyyttisesta tutkimusotteesta. Työn tavoitteena oli kehittää kohdeyrityksen käyttöön yksinkertainen, selkeä ja helppokäyttöinen laskentamalli, jonka avulla yrityksen on mahdollista tarkastella ja vertailla eri tehtaiden tuotantoprosessien toiminnan tehokkuutta sekä sen kehitystä. Mallin rakentaminen perustui ohjattavuuden periaatteeseen pohjautuvaan vastuualuelaskentaan. Lisäksi mallin kehittämisessä hyödynnettiin benchmarkingin ja kapasiteettitarkastelun ajatuksia. Mallintamisen lähtökohtia selvitettiin kohdeyrityksen henkilöstön kanssa suoritettujen teemahaastattelujen avulla. Työn merkittävimpänä tuloksena syntyi teoreettisen aineiston, haastatteluihin perustuvan kvalitatiivisen tiedon sekä yrityksen tietojärjestelmistä saatavan datan avulla luotu laskentamalli. Mallin toimintaa tarkasteltiin sijoittamalla malliin tietyltä ajanjaksolta kerättyä numeerista aineistoa. Mallin avulla yrityksen on mahdollista aiempaa paremmin tarkastella eri tehtaiden onnistumista tuotantotoiminnassaan. Mallissa korostettiin, että tehtaiden on pystyttävä hallitsemaan omat erityispiirteensä, minkä vuoksi mallin antamia tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava myös mahdolliset mallintamisen taustalla vaikuttavat tekijät. Mallintamisen lopputuloksena syntynyt selkeä perusmalli luo hyvät lähtökohdat myös mahdolliselle jatkokehitykselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin? Kysymys on helppo asettaa, mutta siihen on käytännössä melkoisen vaikea vastata. Tämä kysymys on askarruttanut myös tutkijoita pitkään. Lasten ja nuorten ohjatusta, pääosin urheilu- ja liikuntaseuroissa tapahtuvasta liikunnasta tiedetään paljon niin sukupuoli- ja ikäjakauman suhteen kuin harrastamisen lajivalikoiman ja intensiteetin suhteen. Sen sijaan liian vähän on tietoa siitä, mistä koostuu muu fyysinen aktiivisuus, omaehtoinen ja omatoiminen1 liikunta ja erityisesti mitkä tekijät kannustavat sekä omaehtoiseen että ohjattuun liikuntaan, mitkä puolestaan estävät sen. Lisää tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityksen niin subjektiivisena kokemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Edellä kuvattujen tekijöiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta löydetään keinoja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan avulla. Näistä lähtökohdista käsin lähestyimme lapsia ja nuoria kyselyin eri puolella Suomea ja saimme kerättyä kokoon kattavan ja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisen laaja-alaisen tarkastelun mahdollistavan aineiston. Kysely oli kieltämättä melkoisen melko pitkä ja raskas, mikä käy ilmi myös lapsilta ja nuorilta saamastamme palautteessa. Joten suuri kiitos kuuluu kaikille kyselyyn osallistuneille lapsille ja nuorille. Haluamme osoittaa lämpimän kiitoksen myös osallistuneiden koulujen rehtoreille ja opettajille, joiden panos aineistonkeruussa osoittautui yksittäisten vastaajien kohdalla hyvinkin ratkaisevaksi, kuten erään pojan vastauksesta käy ilmi: ”…Nää asiat ei kuulu teille, mut valitettavasti ope käski mun tehä tän testin!!!” Haluamme ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Vaikka tai nimenomaan koska tavoitteemme on näin suureellinen, haluamme iloita jo pienestäkin saavutetusta voitosta: ”…Kiitän kyselystä, koska sain lisää vinkkejä ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan.” Tutkimustiimillemme oli ilo huomata, että kysely jo itsessään oli joidenkin kohdalla herättänyt ajatuksia ja saanut pohtimaan omaa liikkumista ja terveyttä. Lapsille ja nuorille kyselyihin vastaaminen on tuttua, joillekin jopa kyllästymiseen saakka, minkä saimme myös palautteenannosta huomata. Palautteista oli tulkittavissa myös varautuneisuutta kyselyitä ja etenkin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta kohtaan. Usein kyseltiin, että ”Miksi näitä tehdään?” ja ”…ihan kivaa että välitätte toisten ajatuksista, mutta mitä te teette tällä tiedolla?”. Tässä kommentissa osutaan asian ytimeen, mitä me teemme näillä tiedoilla? Miten me varmistamme sen, että kysely ei jää vain kyselyksi muiden rinnalla, vaan tuloksista hyötyvät niin lasten ja nuorten kanssa toimivat kuin lapset ja nuoret itse? Kyselymme on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa toteutettavaa hanketta Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta, missä tarkastellaan suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikuntasuhdetta laaja-alaisesti eri tutkimusaineistoja ja -menetelmiä hyväksikäyttäen ja mikä tärkeintä; lapset ja nuoret osallistaen. Hankkeen päätavoitteena on tutkimustiedon jalkauttaminen käytäntöön. Tämä tarkoittaa konkreettisten työvälineiden kehittämistä niin kunta-, koulu-, perhe- kuin yksilötasollekin. Tässä tehtävässä kyselymme toimii pohjatyönä. Käsissäsi on kyselymme perusraportti, jossa on esitetty tiivistetysti keskeiset kyselyn tulokset. Kyselystä saatua tutkimustietoa lasten ja nuorten liikunnasta jalkautetaan käytännön tasolle muun muassa kunta- ja koulukohtaisten raporttien avulla, joita on mahdollisuus tilata myös aihealueittain räätälöityinä. Näin pyrimme vastaamaan haasteeseen tutkimuksen konkreettisesta vaikuttavuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa perehdytään nuorten ja median väliseen suhteeseen kansalaisuusnäkökulmasta, jonka mukaan nuoret, siinä missä muutkin, ovat aktiivisia toimijoita yhteiskunnassamme. Tutkimuksen päätavoite on luoda haastatteluaineiston avulla kokonaiskuva siitä, millaisena kansalaisosallistuminen ja -identiteetti ilmenevät nuorten kertomuksissa sekä selvittää sitä, millainen rooli medialla on suhteessa nuorten aktiiviseen kansalaisuuteen. Tutkielma linkittyy Jyväskylän yliopiston koordinoimaan Youth Media Participation (YMP) -projektiin, joka on vertaileva tutkimus Suomen, Argentiinan, Intian, Kenian ja Egyptin nuorten mediaosallistumisesta. Tutkimuksen teoreettis-käsitteellinen viitekehys koostuu nuoriso- ja mediatutkimuksellisista lähtökohdista sekä kansalaiskulttuureja koskevista näkemyksistä. Julkisessa keskustelussa nuoria, mediaa ja kansalaisuutta koskevat käsitteistöt kietoutuvat toisiinsa. Viime vuosina on puitu erityisesti nuorten passiivisuutta yhteiskunnallisessa ja poliittisessa osallistumisessa. Taustalla on huoli myös yleisemmin nuorten elämänhallinnan puutteesta ja pelko siitä, että yhä useampi nuori syrjäytyy. Median on toisaalta pelätty passivoivan nuoria entisestään, mutta siihen on liitetty myös toive siitä, että sen avulla nuoret voisivat löytää omalle sukupolvelleen ominaisia keinoja kiinnittyä paremmin yhteisiin asioihin ja vahvistaa omaa identiteettiään. Aineistoni koostuu 12 teemahaastattelusta (6 kpl tyttöjä, 6 kpl poikia), joita analysoin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Haastattelut kerättiin 17–18-vuotiailta nuorilta turkulaisella nuorisotalolla (4 kpl), turkulaisessa lukiossa (6 kpl) ja nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (2 kpl). Koska tutkimukseni tarkoitus on tuoda esiin nuorten ajatuksia, oli luonnollista valita aineistonkeruutavaksi haastattelu: keskustelemalla nuorten kanssa voin saada tietoa heidän kokemuksistaan, asenteistaan, tunteistaan ja jokapäiväisestä arjesta. Tutkimustulosteni mukaan media, pedagogiikka ja kansalaisosallistuminen kulkevat vahvasti käsi kädessä. Niillä nuorilla, jotka olivat saaneet kotoa ja koulusta tukea ”kansalaiseksi kasvamiseen” sekä median refleksiiviseen ja luovaan käyttöön, olivat pääsääntöisesti halukkaita hankkimaan lisää tietoa siitä, miten aktiivista kansalaisuutta voi toteuttaa – niin median avulla kuin sitä ilmankin – ja myös toimimaan aktiivisesti käytännössä omaa kansalaisuuttaan vahvistaen. Sekä yhteiskuntaopin että mediakasvatuksen merkitystä tulisi pohtia erityisesti erilaisista kotitaustoista tulevien oppilaiden kansalaisuuden tukemisessa. Mitä enemmän nuori saa tukea omille kansalais- ja mediataidoilleen, sitä enemmän hän voi hyödyntää niitä oman aktiivisen kansalaisuutensa vahvistamisessa. Sen sijaan, että yritetään sovittaa kaikki nuoret samaan muottiin pitämällä kansalaisosallistumista itseisarvona, tulisi kuitenkin mielestäni panostaa enemmän nuorten osallisuuden tunteen vahvistamiseen, mikä todennäköisesti lisää myös vastuuntuntoa. Jos nuori oppii lähiyhteisöissään olevansa arvostettu ja hyväksytty, mutta myös ottamaan vastuuta itsestään ja läheisistään, saa nuori hyvät lähtökohdat vastuullisena ja aktiivisena kansalaisena toimimiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nimekkeen selitys: Kritiikin kohteena poststrukturalismin käsitys kielestä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kääntänyt ranskan kielestä Merja Hintsa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kääntänyt ranskan kielestä Jussi Vähämäki.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen. Tutkimukseen pyrittiin löytämään vastaus seuraavan tutki-muskysymyksen avulla: Mitkä ovat muutosjohtamista edistäviä ja haittaavia tekijöitä puolustusvoimien rauhan ajan or-ganisaatiokulttuurissa? Lisäksi apuna käytettiin alakysymyksiä: a. Mitä muutosjohtaminen tarkoittaa? b. Mitä tarkoittaa organisaatiokulttuuri ja millainen on puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuri? Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat Edgar Scheinin tutkimus organisaatiokulttuurista ja johtamisesta, Pekka Varjosen tutkimus puolustusvoimien organisaatiokulttuurista ja Antti Hellströmin kehittämä malli muutosjohtamisesta. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty Jukka Kiurun, Lea Ahoniemen ja Peter Druckerin ajatuksia ja teorioita johtamisesta. Tutkimusmenetelmänä on kuvaileva kirjallisuusanalyysi, joka rakentuu pääosin edellä mainituista teoksista. Tutkimus perustuu muiden aikaisempiin tutkimuksiin, eikä tutkimusta varten ole itse tehty empiiristä tutkimusta. Organisaatiokulttuurissa keskitytään Scheinin mallin mukaisiin perusoletuksiin, jota täydennetään johtamiskulttuurilla. Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin lähteenä käytetään Varjosen tutkimuksen tuloksia. Organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen tutkitaan Hellströmin muutosjohtamisen mallin kautta. Tutkimuksessa käsitellään koko puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuria, vaikka se ei olekaan välttämättä täysin yhtenäinen. Esimerkiksi eri puolustushaarojen organisaatiokulttuureissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin merkittävimmiksi muutosjohtamista edistäviksi puolustusvoimien organisaatiokulttuurin tekijöiksi henkilöstön itsensä kehittämisen halu, positiivinen minäkuva ja hyvä suhteutuminen työtehtäviin. Merkittävimpinä haittaavina tekijöinä havaittiin organisaation päätöksenteko, ihmisten johtajuus, organisaatiossa vallitseva yleinen kiireisyys sekä virheen pelko.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa tarkastellaan eurooppalaisen identiteetin diskursiivista rakentumista Euroopan komission laatimissa EU:n toimintaa käsittelevissä esitteissä. Esitteet nähdään tutkimuksessa osana Euroopan unionin identiteettipolitiikkaa, jonka tarkoituksena on luoda yhteisölle kollektiivinen identiteetti legitimoimaan unionin toimintaa ja yhteisön integraatiota. Tarkastelun keskiössä on komission kansalaisille suuntaama kuva eurooppalaisesta identiteetistä: mitä merkityksiä komissio eurooppalaiselle identiteetille esitteissä antaa ja miten näitä merkityksiä konstruoidaan. Tutkimuksessa nostetaan esille myös eurooppalaisen identiteetin konstruoimisprojektin yhteydet kansallisen identiteetin projektiin vertailemalla tutkimustuloksia kahden kollektiivisen identiteetin luonnetta kuvaavan mallin valossa. Lisäksi tarkastelun kohteena on identiteetin yhteys unionin toiminnan legitimointiin. Tutkimuksen lähtökohtana toimii konstruktivistinen käsitys kollektiivisista identiteeteistä. Merkittävimpiä lähteitä tutkielman teoreettisen viitekehyksen osalta ovat Lars-Erik Cedermanin ja Jeffrey T. Checkelin konstruktivismia koskeva tuotanto. Myös Theodora Kostakopouloun ja Anthony Smithin käsitykset kollektiivisen identiteetin rakentumisesta toimivat tutkimuksessa olennaisessa roolissa. Identiteettejä tarkastellaan tutkimuksessa muokattavina ja liikkuvina kielellisinä konstruktioina, mistä johtuen tutkimuksen metodologisena lähestymistapana on diskurssianalyysi. Aineistossa eurooppalaisesta identiteetistä piirtyy kuva EU:n ohjaamana projektina. Eurooppalaista identiteettiä konstruoidaan esitteissä hegemonisin diskurssein, jotka keskittyvät yhtenäisyyteen, eurooppalaiseen toimijaan ja eurooppalaisuuteen hankkeena. Diskurssit konstruoivat eurooppalaisuutta monilla eri tasoilla korostaen yhteisen identiteetin kulttuurista, sosiaalista, poliittista ja historiallista luonnetta. Identiteettien poliittisesta luonteesta kertoo myös se, että EU:n toimintaa legitimoidaan erilaisin menetelmin näiden diskurssien yhteydessä. Diskurssien toiseuttava olemus tulee esille maahanmuuttajien ja itäisten naapurien kohdalla. Eurooppalainen piirtyy aineistossa toisaalta essentialistisen stabiiliksi kansallisen identiteetin mallia toistavaksi kokonaisuudeksi, mutta toisaalta identiteetissä on erotettavissa konstruktivistisiä projektiluontoisuutta korostavia piirteitä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että Euroopan unionissa on käynnissä tietoinen identiteettiprojekti, joka sekä lainaa kansallisten identiteettien perinteestä rakennuspalikoita että pyrkii erottautumaan tästä traditioista.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä laadullisessa pitkittäistutkimuksessa tarkastelemme miten lääkäriopiskelijan vuorovaikutustaidot kehittyvät potilaan kohtaamisessa lääkärikoulutuksen aikana osana ammatillista kasvua. Tutkimme lääkärikoulutuksen opetusta sekä oppimista. Tutkimus on osa LeMEx (Learning Medical Expertise) - tutkimusprojektia. Tutkimuksemme syntyy tarpeesta ymmärtää ammatillisen kasvun kehitystä koulutuksen aikana erityisesti vuorovaikutustaitojen näkökulmasta. Työelämässä sosiaalisten valmiuksien merkitys korostuu, jonka seurauksena myös lääkärin rooli on muuttunut. Kyky kohdata potilas, keskustella ja haastatella potilasta, ovat tärkeä osa lääkärin arkea. Vuorovaikutustaidoista on tullut keskeinen ammatillisen osaamisen osa-alue eikä näitä valmiuksia voida ymmärtää työelämän vaatimusten kannalta vain yleissivistyksenä. Potilaat tietävät omista sairauksistaan yhä enemmän ja lääkärin on haettava yhteistyössä potilaan kanssa ratkaisua terveysongelmaan. Lääkäriopiskelijan on opittava käyttämään tätä vahvuutena omassa työssään, sillä omasta terveydestään kiinnostuneet potilaat ovat hyviä yhteistyökumppaneita. Tutkimusaineistona käytämme kyselylomaketta, jonka samat Turun lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijat ovat täyttäneet koulutuksen alussa, puolessa välissä ja koulutuksen lopussa, vuosina 2006–2012. Kyselylomake sisältää potilastapauksen, jossa lääkäriopiskelijaa pyydetään pohtimaan ja tarkastelemaan, mitä ajatuksia annettu vastaanottotilanne hänessä herättää. Toisena aineistona käytämme Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan opinto-oppaita vuosina 2006–2012. Tutkimustuloksista ilmenee, että koulutuksen myötä lääkäriopiskelijan vuorovaikutustaidot ammatillistuvat. Koulutuksen ja kehityksen myötä suhtautumistapa potilaaseen ja omaiseen muuttuu laadultaan. Koulutuksen alussa lääkäriopiskelijat viivyttelevät yhteistyön kentällä ja antavat aikaa vuorovaikutukselle monipuolisemmin. He suhtautuvat tuolloin omaiseen ja potilaaseen positiivisesti. Koulutuksen lopussa lääkäriopiskelijan empaattisuus vähenee ja omaista kohtaan välittyy eniten negatiivisia ilmauksia. Lääkäriopiskelijat siirtyvät tuolloin nopeasti ongelmanratkaisuun, josta kantavat selkeämmin vastuuta. Koulutuksen lopussa lääkäriopiskelijat osaavat parhaiten huolehtia yhteistyön jatkosta sekä tehdä moniammatillista yhteistyötä. Koko koulutuksen aikana moniammatillista yhteistyötä esiintyy jokatapauksessa hyvin vähän.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Organisaation fyysiset tilat ovat osa luovaa organisaatiokulttuuria, ja niillä on keskeinen merkitysluovissa organisaatioissa. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, millainen merkitys fyysisillä tiloillaon luovaan organisaatiokulttuuriin ja miten luovaa organisaatiokulttuuria voidaan tukea fyysisten tilojenavulla. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tarkastellaan viittä tapausorganisaatiotaja niiden toimitiloja. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua ja havainnointia yrityksien luonnollisissa ympäristöissä eli fyysisissä toimitiloissa. Aineistoa kerättiin seuraavista case-yrityksistä: Fondia Oy, TBWA Helsinki, Vincit Oy, Rovio Entertainment Oy ja Microsoft Oy. Lisäksi tutkimusta täydennettiin neljällä asiantuntijahaastattelulla. Tutkimukseen haastateltiin dSign Oy:n, Workspace Oy:n, Nelostuote Oy:n ja Great Place to Work-instituutin asiantuntijoita. Haastattelu- ja havaintoaineiston perusteella voidaan todeta, että tapausorganisaatioilla on edistykselliset työtilat, jotka ilmentävät niiden organisaatiokulttuuria. Tapausyrityksissä fyysiset tilat on huomioitu merkityksellisenä osana luovaa organisaatiokulttuuria. Tiloihin on kaikissa tapauksissa panostettu kulttuurilähtöisesti persoonallisin tila- ja sisustusratkaisuin. Keskeisiä yhteisiä piirteitä tapausyrityksien tiloissa on avoin työskentelytila tai projektitiimi kohtainen tila. Sillä sosiaalinen vuorovaikutus koettiin tärkeänä osana organisaatiokulttuuria, ja sen koettiin edistävän tiedon ja osaamisen jakamista, motivaatiota ja sitoutumista. Tiimin jäsenten läheisyys on usein tilajaon perusteena työtiloissa. Sisustuksellisesti näyttävämpiä tiloja tapausorganisaatioissa olivat yhteiset kokoontumis-ja asiakastilat, joiden sisustus oli usein värikkäämpää, yllätyksellisempää ja leikkisämpää ja joissakin tapauksissa jopa kodinomaista. Tilojen sisustuksen tarkoituksena oli luoda viihtyvyyttä ja rentoa ilmapiiriä välittömään kanssakäymiseen sekä inspiroida uusia ajatuksia. Tutkimuksen perusteella tilat ovat merkityksellisiä organisaatiorakenteelle ja -kulttuurille, ihmisten viihtyvyydelle, sitoutumiselle, motivoituneisuudelle, sosiaalisuudelle sekä sitä kautta välillisesti myös luovuudelle ja innovaatioille. Tilat ilmentävät aineellisesti organisaatiokulttuuria, ja niillä voidaan vaikuttaa suorasti tai epäsuorasti työntekijöiden ja muiden sidosryhmien tunteisiin ja mielikuviin yrityksestä. Tilat voivat olla viestintäväline ja osa markkinointistrategiaa, niiden avulla profiloidutaan sidosryhmille ja erottaudutaan muista yrityksistä. Tilarajauksilla voidaan vaikuttaa organisaatiorakenteeseen joko hierarkkisesti tai matalaa hierarkiatasoa ilmentäen. Tilaratkaisuilla ilmennetään organisaation arvoja, visiota ja missiota sekä niiden avulla voidaan konkreettisesti johtaa ihmisiä yhteen tai eristää toisistaan. Tilojen avoimuudella ja läpinäkyvyydellä on edistävä vaikutus organisaation informaation kulkuun, sattumanvaraisiin kohtaamisiin ja yhteisöllisyyteen ja negatiivinen vaikutus organisaation alakulttuureiden voimakkuuteen.