”En haluu istuu kotona. En haluu istuu kotona vaan.”. Akkulturaatioasenteet ja vertaistuen merkitys Suomeen muuttaneille naisille suunnatussa DaisyLadies-järjestössä

Koko Eurooppaan vaikuttavan turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisen myötä on tärkeää tarkastella maahan muuttaneiden kotoutumista ja kotouttamisen edistämistä. Erityisesti maahanmuuttajanaisia käsittelevää tutkimusta tarvitaan lisää (Martikainen & Tiilikainen, 2008). Graduni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, joka käsittelee maahan muuttaneille naisille suunnatun DaisyLadies-järjestön työkokeilua. DaisyLadies ry on vuonna 2002 Turussa perustettu järjestö, joka tarjoaa maahanmuuttajanaisille puolen vuoden mittaista kotoutumista tukevaa työkokeilujaksoa. Tutkimuksen aineisto koostuu yhdeksän DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvan naisen haastattelusta, joista kaksi tehtiin tulkin avulla. Aineisto kerättiin lokakuussa 2015 ja helmikuussa 2016. Haastattelut analysoitiin sisällönanalyysillä. Tutkimuksessani paneudun DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvien naisten akkulturaatioasenteisiin. Sosiaalipsykologi J. W. Berry (1980) kehitti teorian akkulturaatioprosessista, jossa kaksi kulttuuria ovat pitkäkestoisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja imevät vaikutteita toisiltaan. Akkulturaatioteoria tiivistyy kahteen tutkittaville osoitettuun kysymykseen: ”kuinka tärkeänä pidän alkuperäisen kulttuurini säilyttämistä?” ja ”kuinka tärkeänä pidän sitä, että minulla on myönteisiä suhteita valtaväestön edustajien kanssa?”. Vastaukset näihin kysymyksiin kertovat, tuleeko maahan muuttanut integroitumaan, assimiloitumaan, separoitumaan vai marginalisoitumaan uuteen yhteiskuntaan. Keskityn tutkimuksessani akkulturaatioasenteisiin eli siihen, millaista toimintaa haastateltavat pitävät ideaalina. Asenteet eivät kerro varsinaisesta toiminnassa, vaan siitä, miten toimittaisiin, jos toimittaisiin omien arvojen mukaisesti. Akkulturaatioasenteiden lisäksi tarkastelen DaisyLadiesin työkokeilun naisille tarjoamia hyötyjä. Keskityn erityisesti vertaistuen merkitykseen naisten kotoutumisessa, koska vertaistuki nousi aineistostani merkittäväksi tekijäksi. Esittelen tutkimuksessani myös haastatteluissa ilmenneitä kehittämisehdotuksia DaisyLadiesin työkokeiluun liittyen. Näin työkokeilua on mahdollista kehittää entistä toimivammaksi. Tutkimuksessani ilmeni, että DaisyLadiesin työkokeiluun osallistuvilla naisilla on integraatiomyönteinen akkulturaatioasenne. Kaikki haastattelemani naiset olivat motivoituneita ymmärtämään suomalaista kulttuuria, oppimaan suomenkieltä ja asettumaan Suomeen. He kokivat tärkeäksi myös lähtökulttuurinsa säilyttämisen ja yhteydenpidon lähtömaahan. DaisyLadiesin työkokeilun suurimpina hyötyinä pidettiin suomenkielenoppimista ja vertaistukea muiden maahan muuttaneiden naisten kanssa. Työkokeilun toimivuutta haluttiin parantaa yhdenmukaistamalla kielenopetusta, huolehtimalla entistä paremmin järjestön tilojen infrastruktuurista ja logistiikasta.

Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.

Seksuaalisuus ja ihmissuhteet

Toiminnallisen opinnäytetyömme tarkoituksena oli järjestää kehitysvammaisille nuorille Seksuaalisuus ja ihmissuhteet-kurssi yhteistyössä Helsingin Kehitysvammatuki 57 ry:n kanssa. Kurssi tarjosi osallistujille tukea ja ohjausta ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä, minkä tavoitteena oli lisätä nuorten sosiaalisia valmiuksia ja parantaa heidän kykyään tehdä itsenäisiä päätöksiä. Opinnäytetyömme lähtökohtana olivat ihmissuhteiden merkitys ja Bengt Nirjen normalisaatioperiaate, jonka mukaan kehitysvammaisten tulisi saada elää samoin arkielämän ehdoin kuin muidenkin. Seksuaalisuuden ilmaiseminen ja tyydyttävien ihmissuhteiden luominen on tärkeä osa jokaisen ihmisen elämää. Seksuaalisuus ja ihmissuhteet-kurssi edisti normalisaatioperiaatteen toteutumista normaalin elämänkaaren, itsemääräämisoikeuden ja seksuaalisuuden mallien alueilla. Seksuaalisuus ja ihmissuhteetkurssi toteutettiin syksyllä 2006 ja se sisälsi seitsemän kontaktikertaa. Kurssilla oli kahdeksan iältään 16-26-vuotiasta osallistujaa. Työskentelymenetelminä käytettiin luovia menetelmiä ja pienryhmätyöskentelyä. Lisäksi hyödynsimme selkokielistä materiaalia. Kurssipalaute kerättiin osallistujilta keskustelun ja lähipiiriltä palautelomakkeen avulla. Saadun palautteen perusteella kurssi onnistui tavoitteiden mukaisesti ja seksuaalisuuteen liittyvien kurssien järjestämistä pidettiin tärkeänä myös tulevaisuudessa. Seksuaalisuuteen ja ihmissuhteisiin liittyville kursseille on suuri tarve, johon vastaaminen vaatii ennakkoluulottomuutta sekä kurssitoiminnan järjestäjiltä että kehitysvammaisten lähipiireiltä.

Konstikas kirjoittaminen ja kirjoittamisen konstit

Opinnäytteemme aiheena on kirjoittamisen kehittyminen, vaikeudet ja tukikeinot 1. ja 2. luokan oppilailla. Työelämän yhteistyökumppanit opinnäytetyössämme olivat Tikkurilan terveysaseman toimintaterapeutit. Opinnäytetyömme tarkoitus oli tehdä yhteistyökumppaneiden käyttöön kirjallista materiaalia konsultaation tueksi kirjoittamisen vaikeuksista kärsivien lasten koulutyöskentelyyn. Työ on rajattu käsittelemään kirjoittamista käden taitona. Rajauksesta johtuen käsittelemme työssämme kirjoittamista pääosin käsialan tuottamisen näkökulmasta, mutta emme perehdy kirjoitetun tekstin sisällön tuottamiseen. Toimintaterapeuttien tarkoituksena on luovuttaa työstä heidän mielestään tarpeellinen tieto eteenpäin opettajille oppilaan kirjoittamisen arvioinnin jälkeen. Opinnäytetyömme muoto on teoreettinen, kirjallisuuskatsauksen tyyppinen työ. Työmme lähteinä käytimme pääosin toimintaterapia-alan lasten kirjoittamista käsittelevää kirjallisuutta ja tieteellisiä tutkimusartikkeleita. Löysimme opinnäytetyötämme tehdessämme runsaasti kirjoittamisen tukemisen keinoja toimintaterapian näkökulmasta. Kirjoittamisen tukemista koululuokassa käsittelimme lapsen koulunkäynnistä selviytymisen näkökulmasta coping-viitekehystä hyödyntäen. Ennen kirjoittamisen tukemiseen liittyvien keinojen selvittämistä työssä oli tarpeellista selvittää kirjoittamisen kannalta olennaisia asioita. Näitä olivat kirjoittamisen kehittyminen käden taitona, kirjoittamiseen vaadittavat taidot ja valmiudet, kouluympäristön vaatimukset kirjoittamiselle, sekä kirjoittamisessa ilmenevät vaikeudet ja niiden vaikutukset oppilaan toimintaan. Kirjoittaminen on vaativa ja monimutkainen taito. Se on arvokas, koulunkäyntiä ja oppimista mahdollistava välinetaito. Vaikeudet kirjoittamisessa voivat johtua useista eri syistä, joten yhtä oikeaa keinoa tai menetelmää kirjoittamisen tukemiseen ei ole. Kirjoittamista koululuokassa voidaan pyrkiä tukemaan toimintataterapian näkökulmasta vaikuttamalla oppilaan sisäisiin voimavaroihin, ja/tai kouluympäristön voimavaroihin. Oppilaan suoriutumista kirjoittamisesta voidaan tukea myös toiminnan vaatimuksia muuttamalla. Toivoisimme, että tulevilta opinnäytteen tekijöiltä löytyisi kiinnostusta jatkaa työtämme. Ehdotuksiamme jatkotyön aiheiksi ovat Opas kirjoittamisen tukemiseksi opettajille, tai Opas kirjoittamisen tukemiseksi toimintaterapeuteille.

Saaristolaisen kokemus omasta kulttuuristaan. Eläminen merestä ja meren kanssa

Tutkimuksessa on hahmoteltu saaristolaisen ihmisen omaa kokemusta kulttuurinsa ja yhteisönsä olennaisista piirteistä. Aineistona on kaksi Kustavin kylissä Turunmaan suomenkielisessä saaristossa koottua haastatteluaineistoa, joista toinen on 1990-luvun alussa tutkijan itsensä keräämä, toinen 1950 - 60-luvuilla kerätty. Haastateltavien elämä on sijoittunut saaristolaiskulttuurin muutosvaiheeseen omavaraisuudesta keskusorienteisuuteen ja tarkastelu keskittyy aikaan 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta toisen maailmansodan jälkeiseen ajanjaksoon. Tarkastelun painopisteenä on vanha yhteisö elämänpiireineen ja 1960-luvulla alkanut markkinatalouden ja suuryhteiskunnan suoran vaikutuksen tehostumisen leimaama muutos on ollut peilauspintana olennaisten piirteiden löytämisessä. Näkökulmana on ollut yksilön kokemus ja erityisinä mielenkiinnon kohteina hänen suhteensa luonnonympäristöön ja hänen mentaalinen orientaationsa, hänen kokemusmaailmansa suuntautuneisuus sekä kylän yhteisyyden sisältö. Saaristolaisten itse olennaisiksi kokemat oman kulttuurinsa piirteet nousivat haastatteluaineistosta pohtimalla haastateltavien voimakkaasti painottaman nuottakalastuksen sisältämiä merkityksiä sekä erittelemällä haastatteluaineiston kokonaisuudessa erityisen painoarvon saaneita asioita. Tukena tiettyjen asioiden nostamisessa on ollut tutkijan oma kuuluminen paikallisyhteisöön, osallistuminen saaristolaisyhteisön elämään ja elinkeinoihin sekä keskustelu yhteisön jäsenten kanssa eri asioiden merkityksistä. Meri hallitsee saaristolaisen elämää sekä fyysisesti että henkisesti. Merellä kulkeminen ja merellisten elinkeinojen harjoittaminen korostaa yksilökohtaista vaihtelevien tilanteiden ja tapahtumaketjujen hallinnan tärkeyttä, osaamista ja selviytymistä, joista ominaisuuksista tulee osa saaristolaista mentaliteettia. Meri myös rajaa eristyneisyyden, jossa on tultava omavaraisesti toimeen turvautuen omiin ja kylän muiden ihmisten taitoihin. Yhdessä tekeminen ja oleminen on päällimmäisenä haastateltavien mielessä kun he kuvaavat aikaisempaa kylän ilmapiiriä ja sitä suurinta menetystä, mikä oman elämän aikana tapahtuneessa elämäntavan muutoksessa on ollut. Yhdessä eläminen ja tekeminen on myös taito. Se liittyy saaristolaiskylässä omavaraisuuteen ja selviämiseen merellisen luonnonympäristön keskellä, mitkä seikat aiheuttavat keskinäisen riippuvuuden. Vastavuoroisuus ja keskinäinen riippuvuus ja siitä juontuva solidaarisuus ja auttaminen ovat identiteettiä luovia tekijöitä. Hyvän ihmisen määrittelyn yhteydessä haastateltavat toivat esille arvostavansa toisten huomioimista, suvaitsevaisuutta ja kaikkien kanssa toimeen tulemista, mitkä kaikki ovat rehellisyyden ohella yhteisön kiinteyteen liittyviä arvoja. Toisten huomioiminen omana itsenään on keskeinen mentaliteetin piirre myös siten, että oman lähiympäristön ihmiset hyväksytään sellaisinaan, vaikka ei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä tai joku havaitaan vajavaiseksi. Heidät hyväksytään osaksi omaa yhteisöä, jonka kanssa ollaan vuorovaikutuksessa erilaisuudesta ja erimielisyyksistä huolimatta. Saaristolaisen taidot yhdistyvät lähiympäristöön paneutumiseen. Ne johtavat tietynlaiseen elämän kokonaisuuden hallintaan ja hahmottamiseen. Taitojen suuri merkitys ilmenee siinä, että ihmisen arvostus yhteisössä on määräytynyt myös sen mukaan, millainen tekijä hän on, kuinka kätevä käsistään. Omavaraisuuden taito ja arvostus on kylän selviytymistä merellisessä luonnonympäristössä kylän sisäisen työnjaon turvin, varsin riippumattomana ulkomaailmasta. Se on myös yhteisyyden voimaa. Saaristolaisen omavaraisuus ja henkinen itseriittoisuus merkitsee, että omasta ympäristöstä otetaan tarvittava ja selvitään sillä mitä on. Kokemisen kannalta katsoen yksilöllisyyden ja yhteisyyden, yksilöllisen vapauden ja keskinäisen riippuvuuden yhdistyminen saaristolaiskylässä on kulttuurin ydinaluetta. Kylän ilmapiirissä ristiriitaiset tekijät vetävät eri suuntiin: toisaalta yhteisyys ja yhdenvertaisuus, jota yhteistyö tukee – toisaalta varallisuuserot ja muunlainen eriarvoisuus, kateus ja katkeruus. Erilaisten lahjojen anto ja toisten hienoviritteinen huomioiminen on ollut tärkeä osa keskinäisiä suhteita. Ne korostavat kyläläisten yhdessä elämistä ja yhteenkuuluvuutta huolimatta eroista ja erimielisyyksistä. Yksilö on voinut myös olla varma, ettei häntä hädän hetkellä jätetä yksin, vaan autetaan naapurien voimin. Tällä tietoisuudella on erittäin tärkeä merkitys ihmisten keskinäisissä suhteissa, koska se koskettaa olemassaolon perusteita. Yksilöt ovat myös tämän asian suhteen samassa asemassa varallisuudesta riippumatta. Salakuljetus samoin kuin talonpoikaispurjehdus oli toisaalta saaristolaisyhteisön voiman uhoa keskusvaltaa vastaan, eikä sitä pidetty tuomittavana. Suuryhteiskunnan taholta määritelty rikollinen toiminta ei saaristolaisyhteisön mielestä sitä ollut, mutta siihen liittyvät lieveilmiöt tuomittiin, jos ne asettuivat yhteisön moraalia vastaan. Tonttikaupan vaikutus saaristolaiskylään on ollut toisenlainen kuin viinan salakuljetuksen, vaikka ne molemmat ovat olleet keskusorienteista toimintaa. Tonttikaupan vaikutukset tunkeutuivat rajummin kylän sisäiseen systeemiin sitä hajottaen. Talot saivat helppoa rahaa, mutta kylän köyhemmän väen elinkeinot vaikeutuivat. Kesämökkikauppa kasvatti yhteisön sisäisiä ristiriitoja. Maanomistuksesta tuli suurin asukkaita ja heidän selviytymistään valikoiva tekijä saaristossa viime vuosisadalla. Keskuksen otteen kiristyminen tuntui vähitellen myös henkisessä ilmapiirissä. Kyläihmisen hienovaraisesti toisia huomioonottava mentaliteetti on vastakkainen keskuksen taloudellisesti ja henkisesti tukemalle haastavalle kilpailu-asenteelle. Monet haastateltavat toivat esiin näkemyksen, joka on vastakkainen sen modernin teesin kanssa, että entisaikojen yhteisöihmistä olisi vaivannut jonkinlainen yksilöllisyyden puute. Sukupolvien kesken on eroa. Vanhan, viime vuosisadan vaihteessa syntyneen sukupolven ihmiset koettiin erilaisina, jopa yksilöllisempinä ja henkisesti rikkaampina. Väitöskirja on ensimmäinen Turunmaan suomenkielisestä saaristosta tehty sosiaaliantropologian alaan kuuluva väitöskirja.

Kaupunkilogistiikka ja kaupunkijakelu

Kaupunkilogistiikan merkitys kasvaa myös Suomessa yhä suuremmaksi. Siihen ovat vaikuttaneet väestön keskittyminen kasvukeskuksiin sekä liikenteen haittojen ja ruuhkien lisääntyminen. Tämän työn tavoitteena oli selvittää kaupunkilogistiikan kehitystä sekä nykytilaa Euroopassa ja Suomessa. Lisäksi työssä tarkasteltiin kaupunkijakelun ongelmakohtia sekä kaluston vaikutusta niihin. Kirjallisuustutkimuksena selvitettiin kaupunkilogistiikan tila sekä Suomessa että Euroopassa sekä tarkasteltiin projekteja, joilla kaupunkilogistiikkaa on pyritty kehittämään. Toinen osa työstä on suoritettu haastattelemalla eri tasoilla kaupunkilogistiikan parissa toimivia henkilöitä kaupunkijakelun näkökulmasta sekä tutkimalla Saksassa kaupunkijakelussa käytettävää kalustoa. Kaupungeissa suuri osa liikenteestä on henkilöautoliikennettä. Henkilöautoliikennettä vähentämällä voidaan pienentää liikenteestä aiheutuvia haittoja sekä parantaa huoltoliikenteen sujuvuutta. Henkilöautoriippuvuutta lisää kuitenkin yhdyskuntarakenteen leviäminen yhä laajemmalle. Samalla julkisen liikenteen kilpailukyky heikkenee. Kirjallisuustutkimuksessa esille tulleet kaupunkilogistiikan kehityksen esteet olivat yhteistyön sekä omistautumisen puute. Lisäksi projekteista saatavaa tietoa ei taltioida siten, että sitä voitaisiin hyödyntää tulevissa projekteissa. Euroopassa kaupunkijakelun tehostaminen kuljetusyritysten yhteistyönä ei ole rantautunut Suomeen. Kaupunkijakelun sujuvoittaminen on sekä kuljetusyritysten että kaupunkien etu, sillä jakelun muulle liikenteelle aiheuttamat haitat vähenevät sitä mukaa kun jakeluautojen määrää ja jakeluaikaa saadaan vähennettyä Kuljetuskaluston osalta Suomessa on jääty kehityksestä jälkeen Saksaan verrattuna. Osaksi syynä on laki, joka Saksassa rohkaisee kehittämään uusia vaihtoehtoja niin sanottuja minitraileriyhdistelmiä. Pilottihanke, jossa rakennettaisiin ja otettaisiin koekäyttöön tällainen minitraileri, antaisi uutta tietoa sen eroista verrattuna perinteiseen jakelukalustoon. Tulokset voisivat luoda paineita kehittää uutta kalustoa kaupalliseen käyttöön.

Asiakaspalvelun merkitys kahvila-ravintolan tulokseen

Opinnäytetyömme tarkoitus oli tutkia asiakaspalvelun merkitystä tulokseen kahvila-ravintolassa. Pääongelmana tutkimuksessa oli, että miten asiakaspalvelulla saadaan aikaan parempi tulos. Tutkimuksen alaongelmana oli, että miten asiakaspalvelija voi palvelullaan vaikuttaa tulokseen.

Osa 1: Nuorten tiedot seksitaudeista : kartoituskyselyt ja tietoiskutunnit Haagan ammattikoulun opiskelijoille. Osa 2: "Kiinnostaa kuin kilo kiviä" : seksitaudit lisääntyvät, nuorten tiedot puutteelliset?

Opinnäytetyömme kuuluu Huuta-hankkeeseen. Sen aiheena on seksitautien ennaltaehkäisyä koskevan tiedon jakaminen nuorille. Huuta-hanke tarjoaa tietoa huumeista sekä tartuntataudeista Helsingin ja Tallinnan välillä liikkuville, kohdentuen erityisesti riskiryhmiin. Hanke pyrkii vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi ja estämään näin tartuntatautien syntymisen. Tarkoituksena oli alkukartoituskyselyn avulla selvittää Haagan ammattikoulun oppilaiden tietoa seksitaudeista. Alkukartoituksessa kysyttiin myös sitä, millä tavoin oppilaat halusivat saada tietoa. Saatujen tulosten perusteella järjestettiin oppilaille tietoiskutunteja, joiden aikana nuoret vastasivat loppukartoituskyselyyn. Tämän avulla selvitimme, oliko tieto seksitaudeista karttunut tietoiskutuntien ansiosta. Työmenetelmänä käytettiin alku- sekä loppukartoituskyselylomakkeita. Kyselylomakkeet perustuivat ennaltakerättyyn tutkimustietoon. Tietoiskutunnit koostuivat seksitaudeista kertovista erilaisista tietopisteistä. Opinnäytetyön tavoitteena oli kasvattaa nuorten tietoja seksitaudeista. Samalla tavoitteena oli lisätä nuorten halua suojata itseään sekä kumppaniaan seksiteitse tarttuvilta taudeilta. Tavoitteena oli myös selvittää, oliko tiedonantotapa kannattava sekä tietoa lisäävää. Opinnäytetyössä käsiteltiin seuraavia seksitauteja: klamydia, kondylooma, sukuelinherpes, tippuri, kuppa, B-hepatiitti sekä HIV ja aids. Kirjallisuuskatsaus käsittelee myös nuoria, seksuaalisuutta sekä seksuaaliopetusta, -neuvontaa ja -valistusta. Loppukartoituksesta saatujen tulosten perusteella voitiin todeta, että tietoiskutunnit eivät juurikaan kasvattaneet nuorten tietoja seksitaudeista. Tuloksiin vaikutti loppukartoituskyselyyn osallistuneiden oppilaiden vähäinen määrä sekä motivaation puute aihetta kohtaan. Tiedonantotapaa olisi tulevaisuudessa kannattavaa tutkia enemmän. Tällä tekijällä on keskeinen merkitys nuorten tietopohjan karttumiselle. Myös oppilailta saadun palautteen perusteella olisi hyvä harkita, millä keinoin tietoa tulisi nuorille jakaa.

"Pippalot leikkihuoneen lattialla" : musiikki ja leikki lasten pelon- ja kivunlievitysmenetelminä sairaalassa

Tässä opinnäytetyössä selvitetään, miten sairaanhoitajat käyttävät musiikkia ja leikkiä leikki-ikäisen lapsen (1-6 v.) pelon ja kivunlievitysmenetelminä. Työssä kartoitetaan, mitä musiikkiin ja leikkiin liittyviä keinoja sairaanhoitajat käyttävät, miten ja missä tilanteissa he käyttävät näitä menetelmiä, mikä merkitys menetelmillä on sekä mitä estäviä ja edistäviä tekijöitä kyseisten menetelmien käyttöön liittyy. Opinnäytetyö on osa 5-vuotista hoitotyön tutkimus- ja kehittämishanketta, joka tehdään yhteistyössä HUS Lasten ja nuorten sairaalan, Turun yliopiston ja Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kanssa. Opinnäytetyön aineistona oli kuuden lastensairaanhoitajan teemahaastattelu. Haastattelu tehtiin ryhmässä ja nauhoitettiin nauhurille. Tutkimustulokset analysoitiin laadullisen tutkimusaineiston sisällönanalyysimenetelmällä. Sairaanhoitajat käyttävät pelon ja kivun lievityksessä musiikkia ja leikkiä monipuolisesti monessa eri tilanteessa. Musiikin ja leikin valintaa ohjaavat lapsesta, hoitajasta, resursseista ja ympäristöstä johtuvat tekijät. Musiikin ja leikin käytöllä on ainoastaan positiivisia vaikutuksia ja ne ulottuvat lapsen lisäksi hoitajaan, vanhempiin ja hoitoympäristöön. Musiikin ja leikin käyttöä estävät pääasiassa hoitajan kokemattomuus ja taidottomuus, sairaalaympäristöstä johtuvat rajoitukset sekä resurssien vähyys. Edistävistä tekijöistä korostuvat hoitajan taidot, kokemus ja ominaisuudet, materiaalin saatavuus sekä salliva työyhteisö. Musiikkia ja leikkiä käytetään pelon ja kivun lievityksessä nykyään enemmän kuin ennen, mutta käyttöä on vielä lisättävä. Tulosten avulla sairaanhoitajat voivat tarkastella työskentelyään ja laajentaa osaamistaan ja näkökulmaansa lastensairaanhoidossa. Musiikin ja leikin käyttöä estäviin tekijöihin voidaan tulosten avulla puuttua ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Jatkossa voitaisiin tutkia vanhempien näkemyksiä musiikin ja leikin käytöstä pelon ja kivun lievityksessä.

Tie omaan ääneen : kehollisuus ja kokonaisvaltaisuus laulunopetuksessa

Työ on hankkeistettu Laulupedagogit ry:n kanssa. Hankkeistamisen muoto on opinnäytetyön abstraktin julkistaminen yhdistyksen kotisivuilla www.siba.fi/laulupedagogit. Pohdin työssäni lauluoppilaan kehollisten kokemusten, opettaja-oppilas -vuorovaikutuksen ja oppimisen suhdetta. Menetelmänä on oman oppimiskokemuksen uloskirjoittaminen ja sen analyysi. Keskityn työssäni opettajani laulutunneillaan käyttämien ääniharjoitusten opetustilanteisiin. Näkökulmana on laulamisen kokemus kokonaisvaltaisena ja kehollisena tapahtumana, jossa tietoinen ajattelu yhdistyy alitajuntaan ja ajattelevaan ja muistavaan kehoon. Työ jakautuu laulutunteihin, joissa jokaisessa pohditaan teemaa eri käsitteiden ja aihepiirien valossa. Kuvaan kokemuksia ja keskusteluja opettajan kanssa subjektiivisesta näkökulmasta, minkä rinnalla pohdin kutakin aihetta myös ulkopuolelta, lähdekirjallisuuden (esim.T. Klemola, T. Koski) kanssa. Miltä tuntuu, kun laulan? Miten koen kehollisuuden laulaessani? Mitä pyrin oppimaan ja mitkä ovat päämääräni laulunopiskelussa? Miten opin laulaessani ja aistin kehittymiseni? Mikä saa minut ylittämään itseni? Pyrin löytämään vastauksia näihin kysymyksiin kielellä, jota laulajat käyttävät ja ymmärtävät. Pohdintojen kautta niin kirjoittaja kuin lukijakin voi etsiä tietä omaan ääneensä ja olemiseensa laulajana, oppilaana ja opettajana.

Vanhemmat pienen suzukisoittajan tukena : vanhemman tuen merkitys oppimisessa

Tämä opinnäytetyö käsittelee suzukimenetelmää ja siihen liittyvää vanhempainkoulutusta. Koska suzukimenetelmällä aloittavat lapset ovat alle kouluikäisiä, on vanhemman rooli soittoharrastuksen alussa merkittävä. Tämän takia vanhemmat osallistuvat vanhempainkoulutukseen, jossa he oppivat huilunsoiton perusteet ja perehtyvät suzukimenetelmään. Näin vanhemmat osaavat ohjata lasta kotiharjoittelussa. Etsin työssäni keinoja, joilla vanhempi pystyy auttamaan ja tukemaan lasta soittoharrastuksessa. Työ esittelee suzukimenetelmän perusteita ja vertaa sitä niin sanottuun perinteiseen menetelmään. Olen haastatellut kolmea huilusuzukiopettajaa ja kahta suzukiäitiä. Toinen näistä vanhemmista on oppilaani äiti. Olen seurannut tämän oppilaan kehitystä hänen ensimmäisen soittovuotensa ajan. Haastatteluissa tuli ilmi, että tärkein vanhemman tehtävä on tarjota lapselle kannnustava ja positiivinen oppimisympäristö. Tämä koskee sekä harjoitteluympäristöä että lapsen koko elinympäristöä. Vaikka suzukimenetelmä vaatii vanhemmalta sitoutumista, ei kumpikaan haastattelemistani vanhemmista tuntenut sitoutumista negatiivisena. Vanhempainkoulutus oli vanhemmista positiivinen kokemus ja lapsen auttaminen kotiharjoittelussa sujui koulutuksen vuoksi helpommin. Haastattelemani suzukiopettajat pitivät tärkeänä, että opettajalla on hyvä suhde lapsen vanhemman kanssa jo alusta asti. Näin ollen mahdolliset ongelmat on tulevaisuudessa helpompi käsitellä.

Ryhmämuotoinen kuntoutusjakso sotainvalidien puolisoille ja leskille Kaunialan sotavammasairaalassa

Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa Kaunialan sotavammasairaalan ryhmämuotoiselle kuntoutusjaksolle osallistuneiden kuntoutujien kokemuksia kuntoutusjakson sisällöstä sekä sen merkityksestä psykososiaaliseen- ja fyysiseen toimintakykyyn. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat sotainvalidien puolisot ja lesket. Kyseessä on pilottikuntoutusjakso ja se on kertaluontoinen. Tässä työssä on painotettu psykososiaalista näkökulmaa merkittävänä kuntoutuksen toimintakykyä edistävänä tekijänä. Kysely toteutettiin postikyselynä puolistrukturoidulla kyselylomakkeella. Tutkimustapa oli kuvaileva kartoitustutkimus, jossa oli sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia piirteitä. Tutkimukseen osallistui 29 henkilöä, joista 24 oli leskiä. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä 2006. Kvantitatiivinen aineisto analysoitiin SPSS-tilasto-ohjelmistolla ja kvalitatiivisen aineiston analysoinnissa sovellettiin sisällön analyysia. Tutkimuksen tulosten mukaan kuntoutusasiakkaat olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä kuntoutusjakson sisältöön. Mielialaan, ihmissuhteisiin ja leskeyteen sekä kuolemaan liittyviä asioita olisi toivottu käsiteltävän enemmän. Ystävällinen henkilökunta ja osaston positiivinen ilmapiiri koettiin tärkeänä osana kuntoutusjaksoa. Ohjatun toiminnan merkitys nousi vastauksista esiin tärkeänä tekijänä arvioitaessa tyytyväisyyttä kuntoutusjakson antiin. Ryhmämuotoisuuden koettiin edistävän kuntoutujien psykososiaalista toimintakykyä. Kuntoutusjakso toimi fyysistä toimintakykyä ylläpitävänä ja edistävänä tekijänä sekä tuki itsenäistä kotona selviytymistä.