Venäläisen lähdemateriaalin lähdetietopankki : näkökulmia Venäjän 2000-luvun turvallisuuteen ja puolustukseen avoimissa lähteissä

Tämän raportti on syntynyt syksyllä 2012 Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksella suoritetun yliopistoharjoittelun tuloksena. Venäläisen lähdemateriaalin lähdetietopankki: Näkökulmia Venäjän 2000-luvun turvallisuuteen ja puolustukseen avoimissa lähteissä -raportin ohjausryhmänä ovat toimineet professori Aki-Mauri Huhtinen, professori Juha Mäkinen sekä dosentti Anna-Liisa Heusala. Raportin laatija on harjoittelujakson aikana hankkinut käsityksen saatavilla olevista julkisista lähteistä ja raportoinut näistä ohjausryhmän toiveet ja tavoitteet huomioon ottaen. Selvitystyön tuloksena syntyneen raportin tarkoituksena on palvella Venäjä-tutkimusta tekeviä kokoamalla yhteen aihepiireittäin keskeisiä, selvitystyön aikana temaattisesti kartoitettuja venäjänkielisiä lähteitä. Alkuperäisesti selvitystyön teemoiksi oli ehdotettu seuraavaa viittä kohtaa: 1. Venäläinen johtaminen ja julkishallinnon kehittäminen 2. Venäläisten käsitykset Suomesta ja suomalaisista 3. Kansalaistoiminta mm. sosiaalisessa mediassa 4. Venäläinen koulutus ja sen kehittäminen, ml. armeijassa 5. Venäläisen nuorison suhde turvallisuuteen ja maanpuolustukseen. Selvitystyön edetessä raportin keskiöön on nostettu erityisesti kaksi viimeistä teemaa, joita on tarkennettu koskemaan Venäjän asepalvelusta ja sotilaallista koulutusta sekä näiden piirissä 2000-luvulla tapahtuneita muutoksia. Raportissa on lisäksi selvitetty Venäjän puolustusvoimien viranomaisrakennetta, päätöksentekoa sekä puolustusvoimien 2000-luvulla läpikäymiä reformeja. Venäjänkielisten lähteiden tietopankin tarkoituksena on ollut toimia yleishyödyllisenä ja avoimena tutkimusta edistävänä työkaluna, jota on työstetty erityisesti jatkoselvitysmahdollisuuksia silmällä pitäen. Lähdetietopankin osalta tehtyä työtä voidaan tarpeen mukaan jatkaa kartoittamalla lisää relevantteja lähteitä tai lisäämällä kartoitettavien teemojen määrää. Tämä raportti on valmistunut ensisijaisesti Maanpuolustuskorkeakoulun sekä Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen käyttöön. Tarpeen mukaan ohjausryhmä tekee raportin pohjalta syventäviä lähdehankintoja Venäjä-tutkimuksen edistämiseksi.

HUOMIO - KATSE OIKEAAN PÄIN! : näkökulmia puolustusvoimien ryhmäprosesseihin ja –ilmiöihin

Tutkimuksessa tarkasteltiin puolustusvoimien ryhmissä esiintyviä ryhmäprosesseja ja –ilmiöitä sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Sosiaalipsykologinen tarkastelunäkökulma valittiin, koska nykyinen virallinen johtajuusoppi, ns. syväjohtaminen ei psykologialähtöisyydestään johtuen kiinnitä ryhmiin ja ryhmien toimintaan juurikaan huomiota. Tarkastelu kytkettiin kiinteästi Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen Laitoksen tekemään oppiainemääritelmään. Sosiaalipsykologista kenttää tarkasteltiin teoreettisesti Helkaman, Myllyniemen ja Liebkindin jaottelujen pohjalta. Tarkastelua ei tehty sotilassosiologian näkökulmasta, koska haluttiin avata ryhmien toiminnan taustalla vaikuttavia yleisiä tieteellisiä näkemyksiä. Kyseisessä jaottelussa tarkasteltiin ns. yleisiä sosiaalisuuden selitysmalleja, eräänlaisina teorioina, kuten; sosiaalista vaihtoa, sosiaalista vertailua, sosiaalista identiteettiä ja sosiaalista konstruktionismia sekä ryhmäsosialisaatioteoriaa. Tarkasteluun kytkettiin myös Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskuksella (PvKK) jo aiemmin toteutettuja asiaa koskevia tutkimuksia. Keskeisimpinä johtopäätöksinä oli, että ei ole olemassa yhtä teoriaa tai mallia, joka yksistään selittäisi ryhmätoiminnassa vaikuttavia prosesseja ja ilmiötä. Tutkimus myös osoitti, että ryhmä voidaan määritellä useilla eri tavoilla. Tutkimuksessa havaittiin, että ryhmätoiminnassa vaikuttaa useat, usein samanaikaiset prosessit, jotka synnyttävät ryhmäilmiöitä. Näitä havaintoja tehtiin myös PvKK:n varusmies- ja reserviläisryhmiin kohdistetuista tutkimuksista. Näistä tutkimuksista oli havaittavissa, että virallista johtajaa ei välttämättä mielletä ryhmän jäseneksi joka oli havaittavissa tehdyissä sosiometrisissä mittauksissa. Lopuksi haluan todeta, että sosiaalipsykologinen näkökulma johtajuuden tarkasteluun vaikuttaa niin antoisalta, että puolustusvoimien olisi syytä huomioida se laajemminkin tulevia tutkimushankkeita suunniteltaessa. Sosiaalipsykologinen tietous ja osaaminen mahdollistavat johtajakoulutuksen monipuolistamisen ja tehostamisen, johon puolustusvoimilla on erinomaiset rakenteelliset puitteet. Ryhmän ohjauksellisesta näkökulmasta katsottuna, sotilasryhmä rooleineen tarjoaa mahdollisuuden muun muassa sosiodraamallisten menetelmien käyttöön. Sosiaalipsykologiaan pohjautuvien koulutusmenetelmien avulla sotilasryhmistä saada entistä tehokkaampia, aloitekykyisempiä ja itsenäiseen toimintaan pystyviä ryhmiä.

Relationaalinen itseys ja sosiaalinen side teoriassa ja empiriassa

Kirjallisuusarvostelu

Tietojohtaminen projektissa: hankevastaavan ja projektipäällikön näkökulmia

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää miten tietojohtamisen eri osatekijät näkyvät projektin läpiviemisen aikana. Teoreettinen viitekehys kokoaa projektijohtamisen osatekijät ja tietojohtamisen kolme pääelementtiä (tiedon hankinta, tiedon säilyttäminen ja tiedon siirto) yhteen projektin elinkaaren ympärille. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus suoritettiin haastattelemalla projektin asiakkaan vastuuhenkilöitä sekä toimittajan vastuuhenkilöitä yksi kerrallaan. Näiden lisäksi suoritettiin ryhmähaastattelu kohderyhmän portfoliohallitsijoiden kesken. Empiriasta saadut tulokset mallinnettiin viitekehyksen mukaisesti tietojohtamisen pääelementeille. Tiedon hankinnassa projektijohtamisen kentästä korostui sidosryhmät ja riskit, tiedon säilyttämisessä korostui integrointi ja viestintä sekä tiedon siirtämisessä korostui aika ja HR. Projektin aikana luodun ja hankitun osaamisen ja oppien säilyttäminen koettiin haastateltavien mukaan tietojohtamisen osatekijöistä haastavimmaksi. Alatutkimuskysymyksenä selvitetyt esteet ja hidasteet tietojohtamisen menetelmille kulminoituivat haastatteluissa prosesseihin, vastuisiin ja systemaattisuuden puuttumiseen. Haastatteluiden ja kirjallisuustutkimuksen tuloksena tehtiin kohdeyritykseen suosituksia tietojohtamisen elementtien hyödyntämisessä projekteissa.

Kohtupolitiikkaa ─ Feministisen bioetiikan ja queer-bioetiikan näkökulmia sijaissynnyttämiseen

Tutkielmassani analysoin sijaissynnyttämisen konstruointitapoja sekä valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunta ETENEn kannanottoa sijaissynnytyshoidoista Suomessa feministisen bioetiikan ja queer-bioetiikan teoriakonteksteissa. Kritisoin kannanottoa heteronormatiivisen reproduktiokontrollin institutionaalisena ilmentymänä. Puollan sijaissynnyttämisen konstruoimista työksi ja huoltajuuskysymysten ratkaisemista adoptiokäytänteillä. Tunnustan sijaissynnytystyön erityislaatuisuuden suhteessa kaupallisuuden ja intiimiyden rajanvetoihin, mutta tuo erityislaatuisuus ei nähdäkseni perustu normatiiviseen jakoon nk. altruistisen ja kaupallisen sijaissynnyttämisen välille. Sijaissynnyttämistä erityislaatuisen kaupallisen intimiteetin työnä pitää mielestäni säädellä sekä kansallisesti että kansainvälisesti ja sijaissynnyttämistä tulee tarkastella sekä reproduktio-oikeuksien että reproduktio-oikeudenmukaisuuden näkökulmista.

Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka : yhteisen puolustuksen haave vai visio? Tarkastelu Suomen näkökulmasta

Tutkimuksessa tarkastellaan Euroopan Unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tulevaisuutta Suomen näkökulmasta, kansallisen päätöksenteon ja poliittisten linjausten pohjalta. Tutkimuksen tiedonintressi rakentuu käsitykselle, että poliittisista selonteoista ja hallitusohjelmista voidaan vetää johtopäätöksiä Suomen sitoutumisesta Lissabonin sopimuksen tavoitteisiin ja vaatimuksiin sekä tulevaisuuden visiosta Euroopan Unionin yhteisen puolustuksen käsitteeseen. Tutkimusongelmana ja päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten halu sitoutua YTPP:aan näkyy Suomen poliittisissa linjauksissa (Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot ja selonteot EU-politiikasta) ja hallitusohjelmissa tarkasteltavana ajanjaksona? Tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista sisällönanalyysiä ja siitä johdettua abduktiivista päättelyä. Valittujen lähteiden sisällöstä pyrittiin etsimään Suomen näkökulmaa ja visiota Euroopan Unionin yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, niiden mahdollisia muutoksia sekä osaltaan sisällön erilaisia tulkintamahdollisuuksia. Ajallisesti tutkimus rajoittuu Lissabonin sopimuksen voimaantulosta 2009 vuoden 2013 loppuun, joulukuun Euroopan Neuvoston kokoukseen. Tutkimusongelmaa tarkasteltiin kolmen pääteeman kautta, jotka ovat Lissabonin sopimuksen avunantovelvoite ja yhteisvastuulauseke sekä Euroopan Turvallisuusvirasto (EDA). Tarkastelu rajoittuu myös nimenomaan kansalliseen päätöksentekoon ja poliittisiin linjauksiin sekä hallitusohjelmiin, joista myös ulkovaltojen edustajat saavat näkemyksensä Suomen suhtautumisesta Euroopan Unionin yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Kvantitatiivisilla menetelmillä olisi kyetty tutkimaan tutkittavan aihepiirin määrää ja sijoittumista tutkinnan kohteena olevissa teksteissä, josta olisi myös voitu tehdä johtopäätöksiä aihepiirin merkityksen muutoksista käsiteltävällä ajanjaksolla. Aiheen laaja-alaisuuden takia oli kuitenkin mielekkäämpää tarkastella sisältöä laadullisesti ja sitä kautta kyetä löytämään eroja tekstien sanavalinnoista ja painopisteen muutoksia aihepiirin sisällä. Tutkimuksen havaintoina suhtautuminen avunantovelvoitteen käsitteeseen on muuttunut radikaalimmin käsiteltävän ajanjakson aikana. Avunantovelvoite on Lissabonin sopimuksen kaikkein voimakkain tavoite, jonka perusteella Euroopan unionin yhteisen puolustuksen käsite on lähtenyt kehittymään. Erheellisesti jopa turvatakuut -termiä on Suomessa käytetty tarkastelujakson alkuaikana. Kehityskulku on vienyt käsitykseen avunantovelvoitteesta, jossa velvoite edellyttää jäsenmailta myös valmiutta antaa tarvittaessa apua, jos jokin jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. On tiedostet-tu, että kukin jäsenvaltio tekee omat päätöksensä avun antamisesta ja sen muodoista ja se, että jäsenmaiden kesken EU:ssa ei ole käynnistetty keskustelua siitä, miten avunantovelvoitetta pantaisiin toimeen ja ettei unionilla ole omaa puolustussuunnittelua eikä yhteisen puolustuksen järjestelyjä. Yhteisvastuulauseke voidaan nähdä poliittisesti helpommaksi käsitellä, kuin avunantovel-voite. Tästä syystä se onkin pysynyt stabiileimpana kokonaisuutena teksteissä. Sen toteut-tamisen edellyttämät lakimuutostarpeet on tiedostettu ja yhteisvastuulausekkeen toteuttamisedellytysten luomiseksi tehdään töitä. Kriisinhallinta, ja etenkin siviilikriisinhallinta on noussut YTPP:ssa päärooliin lähteitä tarkasteltaessa. EDA on alun vaikean roolin jälkeen, mikä johtui pääasiassa jäsenmaiden eri intresseistä puolustusmateriaalien suhteen, nostanut merkitystään YTPP:ssa. Suurimpana syynä tähän on ollut kansainvälinen talouskriisi sekä jäsenmaiden pienenevät puolustusmäärärahat, jotka pakottavat tekemään EU-kontekstissa tiiviimpää yhteistyötä. Tutkimuksen keskeisimpänä johtopäätöksenä on se, että NATO:n rooli Euroopan puolus-tuksen takaajana on tunnustettu, eikä EU:n yhteiselle puolustukselle nähdä kehitystä. EU:n YTPP:n roolin nähdään painottuvan kriisinhallinnan ja puolustusteollisen yhteistyön saralle, mutta yhteisvastuulausekkeen toimintoja halutaan mahdollistaa ja kehittää.

Sanan säilällä maihinnousun torjuntaan : keskustelua rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana vuosina 1947–1968

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisessa sotilaslehdistössä käytyä julkista keskustelua rannikkojoukoista. Tutkimuksen kohteena oli rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu suomalaisessa sotilaslehdissä Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana 1947–1968. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää julkisen keskustelun perusteella, minkälaista keskustelua rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käytiin. Tutkimuksen aineisto koostui Sotilasaikakauslehden ja Suomi Merellä -lehden rannikkojoukkoja ja meripuolustusta käsittelevistä artikkeleista. Tarkasteltava ajanjakso ajoittui vuosien 1947–1968 välille. Tutkimuksen aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Laadullisen menetelmän tukena käytettiin määrällistä menetelmää aineiston erottelun ja tilastoinnin keinoin. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista keskusteltiin suhteellisen harvakseltaan Pariisin rauhansopimuksen ja Tšekkoslovakian kriisin välisenä aikana. Keskustelun määrä oli vähäistä. 22 vuoden aikana julkaistiin yhteensä 44 artikkelia, joissa käsiteltiin rannikkojoukkojen käyttöperiaatteita. Keskustelusta nousi esille kuusi pääteemaa, jotka olivat uhka, rannikkopuolustuksen asema, kokemukset, koulutus ja taktiikka, rannikkopuolustuksen järjestelyt, joukkojen käyttö ja joukkojen kehittäminen. Yksityiskohtaisemmista aiheista keskustelua käytiin erityisesti vastustajan suorittamaan maihinnousuun, maihinnousun torjuntaan, rannikkopuolustuksen johtosuhteisiin sekä liikkuvien rannikkojoukkojen kehittämiseen liittyen. Rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käyty keskustelu oli ilmapiiriltään varsin maltillista. Keskustelua kävivät rannikkopuolustuksen ammattilaiset, jotka edustivat asemallaan, kokemuksellaan ja tietämyksellään alansa laajaa osaamista. Puolustusvoimien uudelleenjärjestely vilkastutti keskustelua vuonna 1952. Tämän seurauksena rannikkojoukkojen käyttöperiaatteista käydyn keskustelun ajallinen painopiste muodostui vuosille 1952–1954. Organisaatiomuutoksen aikana keskustelun sävy muuttui huolestuneemmaksi. Keskusteluissa esille nousseita tärkeimpiä aiheita olivat johtosuhteiden epäselvyydet, rannikkojoukkojen alistussuhteet, rannikkojalkaväen ja rannikkojoukkojen johtoportaiden kehittäminen.