468 resultados para NIST
Resumo:
Tehoelektroniikkalaitteiden tehon kasvun myötä niiden hyötysuhteesta on tullut yksi niiden tärkeimmistä ominaisuuksista. Suurilla tehoilla prosentuaalisesti pienetkin tehohäviöt ovat merkittäviä ja aiheuttavat laitteen käyttäjälle ylimääräisiä energiakustannuksia ja tarvetta hukkalämmön poistolle. Näistä syistä asiakkaat vaativat hyvällä hyötysuhteella toimivia laitteita, joten laitevalmistajat pyrkivät tekemään niistä sellaisia. Simulaatiomallit ovat arvokkaita työkaluja laitesuunnittelussa. Hyötysuhdeoptimoinnin kannalta tehohäviöt tulisi pystyä mallintamaan, jotta komponenttivalintojen, ohjaustapojen ja pääpiiritopologioiden vaikutusta hyötysuhteeseen voitaisiin arvioida. Tässä työssä perehdytään eristehilabipolaaritransistorista (IGBT) tehtyihin simulaatiomalleihin ja arvioidaan niiden soveltuvuutta IGBT:ssä syntyvien tehohäviöiden mallintamiseen. Lisäksi verrataan mallia mittaukseen ja pohditaan, millaiset vaatimukset simulaatiomalliin todellisuudessa kohdistuvat.
Resumo:
Kevättalvella 1869 kokoontui Kaarlo Bergbomin kotiin Helsingin Unioninkadulle joukko ystäviä ja teatterinharrastajia. Näiden joukossa oli Ruotsalaisessa teatterissa mainetta saanut Hedvig Charlotte Raa. Bergbom oli vuodenvaihteessa saanut Viipurin suomalaiselta kirjallisuuden seuralta lainaksi Aleksis Kiven raamattuaiheisen "Lea"-näytelmän käsikirjoituksen ja näyttelijä Oskar Gröneqvist (Vilho) luki sen seurueelle kaikkien ihastukseksi. Kivi oli antanut luvan näytelmän esittämiseen ollen kirjeessään huolissaan siitä, ettei kukaan "tutenttipoika" (student) osaisi Lean kaltaista naisroolia esittää. Tuolloin oli vielä yleistä että miehet esittivät myös naisrooleja. Charlotte Raa saatiin kuitenkin suostuteltua esittämään Lean osa. Kun Raa ei osannut lainkaan suomea, näytelmä käännettiin hänelle ruotsiksi ja Raa opetteli kaiken ulkoa. Kuten tunnettua muodostui suomenkielinen "Lean" esitys näyttelijän hieman oudosta ääntämisestä huolimatta Ruotsalaisessa teatterissa (Nya teatern) 10. toukokuuta 1869 suureksi menestykseksi ja siitä katsotaan suomenkielisen ammattiteatterin saaneen alkunsa. Kivi lienee nähnyt "Lean" Arkadia-teatterissa 1.11.1870. Kivi oli saanut käsikirjoituksen Siuntion Fanjunkarsissa alkuvuodesta 1868 valmiiksi ja lähetti "Lean", "Sankarteoksen" ja "Leon ja Liinan" lehtori B. F. Godenhjelmille kielen korjausta varten ja että tämä toimittaisi näytelmät Viipurin suomalaiselle kirjallisuuden seuralle. Seura julkaisi näistä kolmesta käsikirjoituksesta "Lean" helmikuussa 1869 ja sen yhtenä puoltajana on varmasti ollut seuran jäsen, kirkkoherra Mortimer Forstén. Tämä oli tullut Kivelle tutuksi jo Nurmijärvellä pappina ollessaan. Myös Lean painos oli 500 kappaletta.
Resumo:
Tämän tutkimuksen pohjana on uusin laki yhteistoiminnasta yrityksissä (30.3.2007/334, jäljempänä yhteistoimintalaki) ja erityisesti sen säädökset, joissa käsitellään yrityksen johdon velvollisuutta aloittaa yhteistoimintamenettely henkilöstön kanssa yrityksen muutostilanteessa. Tarkoituksena on perehtyä yksittäisen yrityksen yhteistoimintavelvoitteisiin ja sivuta yhteisönlaajuisien yritysryhmien yhteistoimintaa. Näistä kummastakin on säädetty omat lakinsa ja ne kuuluvat tärkeimpiin työoikeuden kollektiivisuhteita sääteleviin lakeihin. Muita tärkeitä työntekijäkollektiivisuhteisiin vaikuttavia lakeja käsittelen omassa osuudessaan. Esityksen myötä on myös tarkoitus tuoda esille se, että yhteistoiminta yrityksissä käsittää myös paljon muutakin kuin vain irtisanomismenettelyt.
Resumo:
The objective of this thesis is to define supply management capability. The thesis study what factors consist of supply management capability, and which of those factors are critical to achieving competitive advantage. One objective is also to study how firms can measure their supply management capability. This study is a qualitative research. The thesis examines the literature regarding to supply management and the context of capability and there are used Delphi panel to examine the current and future insights of supply management professionals concerning of supply management skills and capability. The empirical data of the thesis was collected by interviews. The Delphi panel was used in data collection and analysis and for prioritization of the factors of supply management capability. The thesis includes lists of factors of supply management capability. Main findings of the study were that there is no one clear, generally suitable set of supply management skills which bring competitive advantage for all firms and the most important factors of supply management capability, according to the experts, are total cost analysis, customer focus, general business view, market knowledge and supplier relationships. In this study the supply management capability is defined as organization’s overall capacity and ability to achieve a holistic understanding of purchasing needs, manage its suppliers and collaborative partners, and conduct its internal tasks, routines and responsibilities in a way that achieves desired results. The results of this thesis show also that Finnish firms need more right kind of supply management knowledge.
Resumo:
Tässä julkaisussa tarkastellaan valaistuksen energiatehokkuutta erityisesti lamppujen kannalta. Aluksi tutustutaan valaistukseen ja sen suunnitteluun teoriassa. Empiriaosuudessa esitellään energiatehokkaita lamppuja, joita voidaan käyttää yliopistovalaistuksessa. Lopuksi suositellaan näistä energiatehokkaimpia valaistuksen toteutukseen.
Resumo:
Diplomityön tarkoituksena on selvittää kuivatuotetoimitusketjun haasteet ja kehittää toimintaan parannuskeinoja. Kuivatuotetoimitusketjun kehittämisessä pyritään varmistamaan tärkeimpien asiakkaiden tilauksien toimitusvarmuus sekä parantamaan asiakkailta saatavaa kysyntätietoa. Näistä kahdesta osa-alueesta muodostuu kokonaisuus, jonka avulla parannetaan toimitusketjun suorituskykyä. Työn tuloksena kysynnän ennustettavuutta kehitetään lähtötilanteesta toteutetulla kysyntäennustelomakkeella, jonka avulla kerätään tietoa tärkeimpien asiakkaiden tulevasta kysynnästä. Analyyseissä valmisvarastoille määritetään optimitasot, jolloin materiaalinohjausta voidaan hallita systemaattisemmin. Laskelmien yksityiskohtaisia tuloksia ei sisällytetä työhön. Työssä tarkastellaan myös varastotilan riittävyyttä sekä vaihtoehtoja kapasiteetin lisäämiseksi.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä syyt ovat vaikuttaneet Yhdysvalloissa vuonna 2007 puhjenneeseen finanssikriisiin ja kyetäänkö näistä syistä identifioimaan muuttujia, joilla pystytään ennustamaan kriisin puhkeamisen todennäköisyys. Tutkielman empiirinen osio toteutetaan logistisen regressioanalyysin avulla. Aiempaan kirjallisuuteen perustuen logistiseen regressiomallin otetaan 18 finanssikriisiä selittävää muuttujaa. Selitettävänä muuttujana on yhdysvaltalaisten pankkien tilaa kuvaava muuttuja, joka saadaan jakamalla pankkien järjestämättömät saatavat kokonaislainakannalla. Tutkimus osoitti, että aiempaan kirjallisuuteen ja aiempiin kriisejä ennustaviin malleihin perustuen kyetään logistista regressiomenetelmää käyttäen muodostamaan malli, jonka avulla löytyy tilastollisesti merkitseviä muuttujia ja joilla on vaikutusta kriisin puhkeamisen todennäköisyyteen. Kriisin puhkeamisen todennäköisyyttä lisäävien muuttujien identifiointi on haastavaa vaikka tilastollisesti merkitseviä muuttujia löytyy.
Resumo:
The potential for enhancing the energy efficiency of industrial pumping processes is estimated to be in some cases up to 50 %. One way to define further this potential is to implement techniques in accordance to definition of best available techniques in pumping applications. These techniques are divided into three main categories: Design, control method & maintenance and distribution system. In the theory part of this thesis first the definition of best available techniques (BAT) and its applicability on pumping processes is issued. Next, the theory around pumping with different pump types is handled, the main stress being in centrifugal pumps. Other components needed in a pumping process are dealt by presenting different control methods, use of an electric motor, variable speed drive and the distribution system. Last part of the theory is about industrial pumping processes from water distribution, sewage water and power plant applications, some of which are used further on in the empirical part as example cases. For the empirical part of this study four case studies on typical pumping processes from older Master’s these were selected. Firstly the original results were analyzed by studying the distribution of energy consumption between different system components and using the definition of BAT in pumping, possible ways to improve energy efficiency were evaluated. The goal in this study was that by the achieved results it would be possible to identify the characteristic energy consumption of these and similar pumping processes. Through this data it would then be easier to focus energy efficiency actions where they might be the most applicable, both technically and economically.
Resumo:
Tämän tutkimuksen aiheena oli tuulivoiman vaikutus Suomen sähköjärjestelmän tehotasapainoon vuonna 2020. Aihe on ajankohtainen, sillä yhtenä EU:n ilmasto- ja energiastrategian ilmasto- ja energiapoliittisiin linjauksiin ja velvollisuuksiin pohjautuvana tavoitteena on edistää uusiutuvaa energiaa jäsenmaissa. Suomessa yksi näistä toimenpiteistä on hallituksen suunnittelema syöttötariffijärjestelmä tuulivoimalle, joka rahoitetaan sähkön kuluttajilta kerättävällä maksulla. Tämän myötä monet toimijat alkoivat suunnitella tuulivoimahankkeita ympäri Suomea ja tammikuuhun 2011 mennessä hankkeita oli julkaistu yli 6000 megawatin edestä. Julkaistujen hankkeiden tietojen ja tuulitilastojen avulla laskettiin arvio tuulivoiman vuosituotoksi vuodelle 2020 sekä tarkasteltiin kuinka tuulivoiman lisäys vaikuttaa sähköjärjestelmän tehotasapainoon. Laskennan perusteella 2500 MW installoitua tuulivoimaa tuottaisi vuositasolla sähkötehoa 6,9 TWh, hallituksen arvion ollessa 2500 MW tuulivoimakapasiteetille 6 TWh vuodessa. Hallituksen arvio lisäsäädön tarpeesta 2500 MW tuulivoimaosuudelle on 250–400 MW ja suurin osa säädöstä toteutettaneen vesivoimalla. Tuulivoiman tuotantodiagrammien havainnollistama tuotannon tehon vaihtelu tukee käsitystä riittävän vara- ja tehonsäätökapasiteetin tarpeellisuudesta sekä tuulituotannon ennustamisen tärkeydestä koko sähköjärjestelmän kannalta.
Resumo:
The consumption of manganese is increasing, but huge amounts of manganese still end up in waste in hydrometallurgical processes. The recovery of manganese from multi-metal solutions at low concentrations may not be economical. In addition, poor iron control typically prevents the production of high purity manganese. Separation of iron from manganese can be done with chemical precipitation or solvent extraction methods. Combined carbonate precipitation with air oxidation is a feasible method to separate iron and manganese due to the fast kinetics, good controllability and economical reagents. In addition the leaching of manganese carbonate is easier and less acid consuming than that of hydroxide or sulfide precipitates. Selective iron removal with great efficiency from MnSO4 solution is achieved by combined oxygen or air oxidation and CaCO3 precipitation at pH > 5.8 and at a redox potential of > 200 mV. In order to avoid gypsum formation, soda ash should be used instead of limestone. In such case, however, extra attention needs to be paid on the reagents mole ratios in order to avoid manganese coprecipitation. After iron removal, pure MnSO4 solution was obtained by solvent extraction using organophosphorus reagents, di-(2-ethylhexyl)phosphoric acid (D2EHPA) and bis(2,4,4- trimethylpentyl)phosphinic acid (CYANEX 272). The Mn/Ca and Mn/Mg selectivities can be increased by decreasing the temperature from the commonly used temperatures (40 –60oC) to 5oC. The extraction order of D2EHPA (Ca before Mn) at low temperature remains unchanged but the lowering of temperature causes an increase in viscosity and slower phase separation. Of these regents, CYANEX 272 is selective for Mn over Ca and, therefore, it would be the better choice if there is Ca present in solution. A three-stage Mn extraction followed by a two-stage scrubbing and two-stage sulfuric acid stripping is an effective method of producing a very pure MnSO4 intermediate solution for further processing. From the intermediate MnSO4 some special Mn- products for ion exchange applications were synthesized and studied. Three types of octahedrally coordinated manganese oxide materials as an alternative final product for manganese were chosen for synthesis: layer structured Nabirnessite, tunnel structured Mg-todorokite and K-kryptomelane. As an alternative source of pure MnSO4 intermediate, kryptomelane was synthesized by using a synthetic hydrometallurgical tailings. The results show that the studied OMS materials adsorb selectively Cu, Ni, Cd and K in the presence of Ca and Mg. It was also found that the exchange rates were reasonably high due to the small particle dimensions. Materials are stable in the studied conditions and their maximum Cu uptake capacity was 1.3 mmol/g. Competitive uptake of metals and acid was studied using equilibrium, batch kinetic and fixed-bed measurements. The experimental data was correlated with a dynamic model, which also accounts for the dissolution of the framework manganese. Manganese oxide micro-crystals were also bound onto silica to prepare a composite material having a particle size large enough to be used in column separation experiments. The MnOx/SiO2 ratio was found to affect significantly the properties of the composite. The higher the ratio, the lower is the specific surface area, the pore volume and the pore size. On the other hand, higher amount of silica binder gives composites better mechanical properties. Birnesite and todorokite can be aggregated successfully with colloidal silica at pH 4 and with MnO2/SiO2 weight ratio of 0.7. The best gelation and drying temperature was 110oC and sufficiently strong composites were obtained by additional heat-treatment at 250oC for 2 h. The results show that silica–supported MnO2 materials can be utilized to separate copper from nickel and cadmium. The behavior of the composites can be explained reasonably well with the presented model and the parameters estimated from the data of the unsupported oxides. The metal uptake capacities of the prepared materials were quite small. For example, the final copper loading was 0.14 mmol/gMnO2. According to the results the special MnO2 materials are potential for a specific environmental application to uptake harmful metal ions.
Resumo:
Regulation of cell growth, death, and polarization by ERBB4 ErbB4 is a member of the epidermal growth factor receptor (EGFR, ErbB) family. The other members are EGFR, ErbB2 and ErbB3. ErbB receptors are important regulators for example in cardiovascular, neural and breast development but control key cellular functions also in many adult tissues. Abnormal ErbB signaling has been shown to be involved in various illnesses such as cancers and heart diseases. Among the ErbBs, ErbB4 has been shown to have unique signaling characteristics. ErbB4 exists in four alternatively spliced isoforms that are expressed in a tissue-specific manner. Two of the isoforms can be cleaved by membrane proteases, resulting in release of soluble intracellular domains (ICD). Once released into the cytosol, the ICD is capable of translocating into the nucleus and participating in regulation of transcription. The functional differences and the tissue-specific expression patterns suggest isoformspecific roles for ErbB4 isoforms. However, the abilities of ErbB4 isoforms to differently regulate cellular functions were discovered only recently and are not well understood. This study aimed to determine the expression patterns of ErbB4 in normal and diseased tissue, and to define whether the cleavable and non-cleavable isoforms could regulate different target genes and therefore, cellular functions. In this study, a comprehensive ErbB4 expression pattern in several normal tissues, various cancers and non-neoplastic diseases was determined. In addition, the data demonstrated that the cleavable and non-cleavable ErbB4 isoforms could regulate different cellular functions and target genes. Finally, this study defined the cellular responses regulated by ErbB4 during kidney development.
Resumo:
Energiapuun tuotannossa puu on hienonnettava kuljettimille ja kattilaan sopivaan kokoon. Tämä tehdään Suomessa yleensä joko metsätien varressa välivarastolla, keskitetyssä terminaalissa tai voimalaitoksella. Puu hienonnetaan joko terävillä terillä hakettamalla tai tylpemmillä työkaluilla murskaamalla. Hakkeessa on vähemmän käsittelyä haittaavia pitkiä tikkuja ja sen valmistamiseen tarvittava energia on hiukan pienempi kuin murskaimilla. Viimeksi mainitulla on merkitystä lähinnä karsittua puuta haketettaessa. Murskain puolestaan sallii enemmän epäpuhtauksia raaka-aineessa, joten esimerkiksi kantoja käsitellään vain murskaimilla. Tässä tarkastellaan erityisesti pienpuun haketuksen ja murskauksen kustannuksia. Pienpuuta saadaan nuoren metsän kunnostuksista ja ensiharvennuksista. Se voi olla joko karsimatonta kokopuuta tai karsittua rankaa. Kokonaiskustannukset pienpuun haketukselle tai murskaukselle ovat tämän tutkimuksen mukaan välivarastolla noin 3,4 euroa/MWh ja terminaalilla tai voimalaitoksella noin 2 euroa/MWh. Pääomakustannukset ovat pienpuulla tavallisesti 1-1,2 euroa/MWh, keskitetyllä terminaalilla toimittaessa noin kolmanneksen vähemmän, jos pääomalle asetetaan 10% tuottovaatimus. Työvoimakustannukset ovat 30-80 snt/MWh varaston ja laitteen koosta riippuen, käyttöenergia dieselmoottoria käytettäessä noin 50 snt/MWh, sähkömoottorilla noin 30 snt/MWh. Muut kulut, mm. huolto, ovat yhteensä 40-80 snt/MWh. Energiapuun hankinnan kokonaiskustannuksista raaka-aineen hienontamisen osuus on 10-30% puutavaran lajista ja käytetystä työmenetelmästä riippuen. Terminaaleilla ja voimalaitoksilla toimittaessa on usein kiinnitettävä huomiota melun- ja pölyntorjuntaan. Muun muassa näistä syistä saattaa kiinteä, sähkökäyttöinen murska olla sopiva sellaisiin kohteisiin, joissa käsiteltävät määrät ovat suuria ja toiminta pysyvää. Melun ja pölyn kunnollinen torjunta vaatii suuria rakenteita, joita on vaikea yhdistää liikuteltaviin laitteisiin.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää myyntivalmennuksen ja työympäristön tuen vaikutuksia asiakaslähtöisen myyntityön käyttämiseen. Tutkimuksessa selvitettiin myös, minkälainen on asiakaslähtöinen myyntiprosessi. Kirjallisuuskatsauksessa löydettiin useita tutkimusaukkoja avainkäsitteiden tutkimuskentästä, joihin tämä tutkielma osaltaan vastasi. Tutkielman kohdeyrityksenä käytettiin jälleenmyyntialalla toimivaa kodinkoneketjua, jonka noin 30 myymälästä valittiin kolme myymälää tarkempaa tutkimusta varten. Empiirinen osa suoritettiin haastattelemalla kuutta myyjää ja kolmea esimiestä näistä kolmesta myymälästä, ja suorittamalla lyhennetty versio SOCO-kyselystä 11 myyjälle, kolmelle esimiehelle ja 78 asiakkaalle. Tutkimuksessa käytettiin hyödyksi sekä kvalitatiivisia, että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että myyntivalmennus ja työympäristöstä saatu tuki vaikuttaa myyjiin sekä asiakas-, että myyntilähtöisellä tavalla. Myyntiprosessitaitojen ja mukautuvan myyntityön harjoitteleminen valmennuksessa lisää myyjien asiakaslähtöisyyttä, mutta tuotekoulutuksen puuttuminen osana valmennusta ei kehitä myyjien argumentointitaitoja, jolloin myyjien myyntilähtöisyys lisääntyy. Työympäristöstä saadun tuen tulisi olla johdonmukaista, jotta myyjille asetetut käyttäytymisvaatimukset ja palkitsemismenetelmät eivät olisi ristiriidassa keskenään. Kohdeyrityksen myyjät arvioitiin olevan sekä myyjien, esimiesten että asiakkaiden mielestä enemmän asiakas-, kuin myyntilähtöisiä.
Resumo:
This thesis examined packaging inks suitable for folding cartons used in food packaging. The recent cases of compounds migrating from packaging inks into packed food, have forced the packaging ink manufacturers to develop inks that do not include substances at a level, that may pose a risk to the health of a consumer or to the quality of packed food. Food packaging is a sensitive area and subject to extensive legislation. This research presents the current situation on regulatory documents that can be used to demonstrate the safety of packaging inks used in food packaging. In the research, data was also collected on the available packaging inks for food packaging in packaging ink market. Test printing was performed with five printing inks and three varnishes on Ensocoat board, produced by Stora Enso. Tests results regarding print quality, runnability, sensory properties and migration were analysed. The packaging inks with the finest performance in the tests were ultra violet curing printing ink and varnish. The results showed that ultra violet curing printing technology in food contact applications is an important research area, with further research possibly being able to redeem the UV technologies' bad reputation within the packaging supply chain.
Resumo:
Jo antiikin ajan sodankäynnissä käytetty termi strategia on noussut viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana myös liike-elämän ja liiketaloustieteen termiksi. Strategia ja strateginen johtaminen ovat tämän kehityksen myötä tulleet Suomen julkisen sektorinkin käyttöön, myös puolustushallintoon. Kun sisällöltään sangen heterogeeninen liiketaloustieteellinen strategia on puolustushallinnossa kohdannut edelleen käytössä olevan sotatieteellisen strategian, on termin sisällöstä aiheutunut sekaannusta. Tämä tutkimus ei ole kuitenkaan kiinnostunut vain sotatieteellisen ja liiketaloustieteellisen strategian eroista ja yhtäläisyyksistä, vaan päämääränä on myös selvittää strategian käyttöön liittyviä syitä ja tavoitteita. Näihin päämääriin voidaan päästä käsiksi tutkimalla strategian käyttöä organisaatiossa. Tutkimus perustuu pragmatistiseen semiotiikkaan, tieteenalaan, jonka mukaan mitä tahansa voidaan pitää merkkinä, jos se sellaiseksi tulkitaan. Merkin sisältö on paljastettavissa sen käytön perusteella. Tutkimuksen pääkysymys on edellisen perusteella ”Millainen on ’strategian’ sisältö puolustushallinnossa?” ’Strategiaa’ pidetään merkkinä, joka koostuu itse merkkivälineestä eli representantista, merkin objektista sekä tulkintavaikutuksesta eli interpretantista. Merkin käyttö on perustaltaan dialogista eli merkin toimintaan liittyy tekijä ja lukija. Näistä elementeistä tässä tutkimuksessa on muodostettu malli, jonka suhteen aineistoa tarkastelemalla tulkitaan ’strategian’ sisältö. Tutkimusaineistona käytetään puolustusministeriön julkista strategiaa sekä puolustushallinnon strategisen suunnittelun tehtävissä toimineiden henkilöiden teemahaastatteluja (N = 14). Aineiston avulla päädyttiin siihen, että merkin käytöstä on puolustushallinnosta löydettävissä viisi erilaista strategia-merkkiä. ’Todellista strategiaa’ käytetään erottelemaan liiketaloustieteellinen strategiakäsitys sotatieteellisestä ja legitimoimaan jälkimmäisen käyttöä. ’Luvaton strategia’ liittyy valtakysymyksiin: määrittelemällä jokin strategia luvattomaksi korostetaan oman organisaatiotason asemaa. ’Kova strategia’ tavoittelee suunnitelmaa mahdollisimman tehokkaan tulevaisuuden puolustuksen rakentamiseksi. ’Päätetty strategia’ on strategisten päätöstekijöiden siunaama strategia, jonka mukaan suunnitelma voidaan implementoida organisaatioon. ’Pehmeällä strategialla’ tavoitellaan suopeaa maaperää ’kovalle ja päätetylle strategialle’ sekä legitimiteettiä.