Pohjois-Korean ydinase kylmän sodan ydinaseteorioiden näkökulmasta

Poliittinen tilanne Korean niemimaalla on ollut kireä Korean sodan päättymisestä saakka. Sota päättyi aseleposopimukseen, eikä rauhansopimusta sodan osapuolten Yhdysvaltain, Etelä- ja Pohjois-Korean välillä ole allekirjoitettu. Tämän seurauksena Pohjois-Korea on militarisoinut yhteiskuntaansa 1960-luvulta alkaen ja kehittänyt sotilaallista iskukykyään mahdollista uutta sotaa varten. Sotilaallisen iskukyvyn kehittämisen painopiste on ollut ballististen ohjusten ja ydinaseiden kehittämisessä. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää päätutkimuskysymyksen avulla, millainen Pohjois-Korean ydinasedoktriini on Kylmän sodan ydinaseteorioiden näkökulmasta. Alatutkimuskysymysten avulla selvitetään, millainen on valtion iskukyky ydinasein, kyky suojautua ydinaseiskua vastaan sekä sen ydinaseen pelotevaikutus Kylmän sodan ydinaseteorioiden näkökulmasta. Lisäksi alatutkimuskysymysten avulla selvitetään, miksi Pohjois-Korea on kehittänyt ydinaseen. Tutkimus on toteutettu laadullisena asiakirjatutkimuksena. Bernard Brodien, Herman Kahnin, Ferdinand Otto Mikschen ja Vasili Sokolovskin teorioita on käytetty Pohjois-Korean ydinaseen käyttömahdollisuuksien ja niistä syntyvän doktriinin analysointiin. Pohjois-Korean ydinaseen ominaisuuksia on tutkittu pääosin kansainväliseen politiikkaan sekä Pohjois-Korean Kansanarmeijaan keskittyneiden tutkimuslaitosten ja lehtien julkaisujen perusteella. Tutkimuksen perusteella Pohjois-Korean iskukyky ydinasein on rajallinen valtion ydinaseiden pienestä lukumäärästä sekä niiden kantoalustan, ballistisen ohjuksen, rajoitetusta kantamasta johtuen. Ydinaseidensa avulla Pohjois-Korea kykenee uhkaamaan konkreettisesti ainoastaan Etelä-Koreaa ja Japania. Vaikka ydinase lisää valtion sotilaallista iskukykyä, ovat valtion konventionaaliset joukot edelleen sen sotilaallisen iskukyvyn ydin. Ydinaseen merkittävin hyöty valtiolle on sen aiheuttama pelotevaikutus, jonka perustana on muiden valtioiden, erityisesti Yhdysvaltain, epävarmuus Pohjois-Korean ydinaseiden todellisesta iskukyvystä. Muiden valtioiden epävarmuutta Pohjois-Korea kykenee ylläpitämään militaristisen ja sulkeutuneen yhteiskuntansa avulla. Pohjois-Korealle tärkeintä on ydinaseen pelotevaikutuksen myötä valtion lisääntynyt poliittinen vaikutusvalta, ei sotilaallinen iskukyky. On epätodennäköistä, että valtio käyttää ydinasetta sotatilanteessa kuin äärimmäisessä hädässä, koska se poistaisi mahdollisuuden käyttää ydinasetta pelotteena ja neuvotteluvälineenä. Ydinaseen käyttö oikeuttaisi Yhdysvallat toteuttamaan vastaiskun ydinasein, mikä olisi tuhoisa Pohjois-Korealle.

Viestitoiminta Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä 1941

Pro gradu -tutkielman aiheena on viestitoiminta Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä vuonna 1941. Tutkielma käsittelee IV Armeijakunnan alaisen Viestipataljoona 15:n ja 8. Divisioonan alaisen Viestipataljoona 27:n viestitoiminnan järjestelyjä Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä. 8. Divisioona tarvitsi kaapeliyhteyden Viipurinlahden poikki Lihaniemeen. Viestipataljoona 27 rakensi kolme kenttäkaapeliyhteyttä Viipurinlahden salmen ylitse. Ensimmäinen kenttäkaapeliyhteys ei toiminut, mutta kaksi seuraavaa kenttäkaapeliyhteyttä toimivat. Kenttäkaapelia ei ollut tarkoitettu pitkäaikaiseen yhteyteen vesistössä, joten armeijakunnalle alistettu Viestipataljoona 15 rakensi vielä lisäksi vesikaapeliyhteyden Viipurinlahden poikki, jolloin tarpeettomiksi käyneet kenttäkaapeliyhteydet purettiin. Viestipataljoona 27:n viestitoiminnasta Viipurinlahden operaatiossa ei ole aikaisempaa tutkimusta. Tutkielmassa selvitetään, miten rakennetut viestiyhteydet tukivat IV Armeijakunnan ylimenohyökkäyksen onnistumista. Tutkielmassa tarkastellaan ainoastaan maavoimien viestitoimintaa Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä. Päätutkimuskysymykseen pyritään löytämään vastaus alatutkimuskysymysten avulla, joissa tarkastellaan armeijakunnan ja divisioonien viestitoiminnan toteuttamisperiaatteita, kaapeliyhteyksien rakentamisperiaatteita, vesistön poikittamista kaapelilla, operaation asettamia vaatimuksia viestitoiminnalle ja viestiyhteyksien toteuttamista Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä. Tutkielma on laadullinen eli kvalitatiivinen asiakirjatutkimus. Päätutkimusmenetelmänä käytettiin sisältöanalyysia. Tavoitteena on luoda mahdollisimman tarkka kuva tapahtuneesta tutkielmassa käytettyjen lähteiden perusteella. Tutkielman lähteinä käytettiin Viestipataljoona 15:n ja Viestipataljoona 27:n sotapäiväkirjoja ja taistelukertomuksia Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä (entinen Sota-arkisto). Muina lähteinä käytettiin aikaisemmin aiheesta tehtyjä tutkielmia, ennen jatkosotaa julkaistuja ohjesääntöjä, jatkosodan aikaista viestitoimintaa käsitteleviä teoksia sekä Jatkosodan historia -teossarjaa. Ensisijaisena lähteenä käytettiin primäärilähteitä. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Viestipataljoona 27 ei olisi selvinnyt ilman armeijakunnalta saatua tukea kaapeliyhteyden rakentamisesta Viipurinlahden poikki. Kaapeliyhteyden rakentaminen Lihaniemeen oli tärkeää, koska divisioona piti liittää viestiverkkoon ja pelkät radioyhteydet ylä- ja alajohtoportaisiin eivät olisi mahdollistaneet johtamista. Ylimenohyökkäyksen viestitoiminta jakautui kolmeen vaiheeseen. Ylimenon valmisteluissa käytettiin lähetti- ja tapaamisyhteyksiä, ylimenohyökkäyksessä lähetti- ja radioyhteyksiä ja jatkamisessa ylimenohyökkäyksen jälkeen kaapeliyhteyksiä.

Sisällissodan raamatullisten tulkintojen jäljillä

Kirja-arvio

[Kirja-arvostelu]

Kirjallisuusarvostelu

Kiivasta taistoa Iris Uurron tuotannossa

Kirjallisuusarvostelu

Strategin tragedia : suomalaisupseerit clausewitzlaisina strategeina

Tässä väitöskirjassa tarkastellaan Suomen puolustusvoimia ns. clausewitzlaisen sota- ja strategiateorian pohjalta. Tutkimus koostuu kahdesta pääteemasta, joista ensimmäisessä selvitetään miten sotateoreetikko Clausewitz tarkoitti strategian ja sen lähikäsitteistön 1800-luvun alkupuolella ymmärrettäväksi. Tarkasteluun liittyy kaksi esseetä, joista ensimmäisen tarkoituksena on kyseisen sotateorian nykytieteilijöille tulkitseminen, koska Clausewitzin Sodankäynnistä-kirja on osoittautunut varsin vaikeasti ymmärrettävissä olevaksi teokseksi. Toisen esseen tarkoituksena on selvittää mitä Clausewitzin sotateoriaan kiinteästi kytköksissä olevalla, mutta tyypillisesti melkoisen virheellisesti tulkitulla ns. kitkan käsitteellä tarkoitetaan. Tutkimuksen toisena pääteemana on sen selvittäminen löytyykö puolustusvoimista ns. clausewitzlaisia strategeita, eli henkilöitä joilla on poikkeuksellisen hyvät valmiudet hahmottaa sodankäynnin kitkaista olemusta. Pääteema koostuu neljästä esseestä, joista ensimmäinen, eli kaiken kaikkiaan siis kolmas essee pyrkii selvittämään miten clausewitzlainen nerous pitäisi ymmärtää, koska 1800-luvun ihmistieteiden kehittymättömyydestä johtuen Clausewitzin käyttämä arkikielinen käsitteistö ei pysty selittämään asiaa tieteellisessä merkityksessä kovinkaan hyvin. Koska Clausewitz kuitenkin viittaa nerouden osalta sen persoonallisuussidonnaisuuteen, myös tässä yhteydessä asiaa tarkastellaan persoonallisuus- eikä esimerkiksi nykytieteelle paljon tyypillisemmästä oppimisteoreettisesta näkökulmasta. Neljännessä esseessä puolestaan selvitetään onko puolustusvoimissa riittävästi clausewitzlaisen strategin ominaisuuksia omaavia henkilöitä organisaation johtotehtäviin nostettaviksi. Viidennessä esseessä taas selvitetään syitä upseerikunnan laatutasossa vuosikymmenten kuluessa tapahtuneille muutoksille. Kuudennen esseen tarkoituksena on edelleen selvittää muutaman puolustusvoimia koskevan käytännön esimerkin pohjalta, kuinka hyvin puolustusvoimien toiminta näyttäisi vastaavan clausewitzlaiselta strategilta edellytettävää toimintaa eli kyse on siis tutkimuksellisessa mielessä triangulaatiosta, jonka kautta pyritään varmistamaan työssä aikaisemmin esitettyjen näkemysten oikeellisuus. Kokonaisuutena katsoen tutkimuksen esseitä yhdistää toisiinsa pyrkimys selvittää puolustusvoimien toiminnan clausewitzlaista strategisuutta upseereiden myötäsyntyisten valmiuksien pohjalta. Vaikka esseet onkin pyritty kirjoittamaan johdonmukaisesti eteneväksi kokonaisuudeksi, tutkimuksen holistis-synteettisestä luonteesta johtuen niitä ei kuitenkaan ole linkitetty niin kiinteästi toisiinsa kuin mikä on normaaleille väitöskirjatutkimuksille tyypillistä. Huomion kiinnittäminen asiaan on tärkeää sen vuoksi, että työtä tyypillisenä analyyttisenä monografiana luettaessa siinä näyttäisi olevan myös sellaisia ”virheitä”, jollaisia siinä ei sen omista holistisista lähtökohdista luettaessa ole. Sen lisäksi että tutkimus on toteutettu Clausewitzin sotateorian mukaisesti, se on pyritty toteuttamaan myös clausewitzlaisessa hengessä, jolla tarkoitetaan mm. sitä, että työssä teoreettisuus korvautuu käytännönläheisyydellä ja absoluuttisuus suhteellisuudella. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on puolestaan herättää suomalaisen (ylimmän) upseerikunnan keskuudessa keskustelua puolustusvoimien tämän hetkisten toimintatapojen mielekkyydestä, koska monilta osin ne vaikuttaisivat ennemminkin helpoilta kuin tarkoituksenmukaisilta ratkaisuilta organisaation tehokkuutta puolustusvoimien toiminta-ajatuksen pohjalta kehittämään pyrittäessä. Tutkimuksen clausewitzlaista, asioiden suhteellisuuden ja todellisuuden kitkaisen olemuksen huomioon ottavaa perusluonnetta voidaan puolestaan kuvata clausewitzlaisen sotateorian henkeä hyvin ilmentävällä Friedrich Nietzsche -aforismilla: ”Ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja.”

Israelin tykistön käyttöperiaatteet vuoden 2006 Libanonin sodassa

Vuonna 2006 heinäkuun 12. päivänä libanonilainen shia-järjestö Hizbollah ampui raketin- ja kranaatinheittimillä Israelin sotilastukikohtiin ja raja-alueen kyliin kääntääkseen Israelin puolustusvoimien (Tsahal - Tsvaa Haganah leJisrael, צְבָא הַהֲגָנָה לְיִשְׂרָאֵל ) huomion pois iskuosastosta, joka oli tunkeutumassa Israelin alueelle. Operaatiossa iskuosasto kaappasi kaksi Tsahalin sotilasta ja surmasi kolme. Israel vastasi Hizbollahin toimintaan käynnistämällä operaation, jota kutsutaan Israelissa Libanonin toiseksi sodaksi, jotta se saisi kaapatut sotilaat takaisin. Pelastusoperaatio muuttui täysimittaiseksi sodaksi. Tutkimus selvittää Tsahalin tulenkäytön periaatteet ja kuvaa, miten israelilaiset toteuttivat niin välittömästi taistelukosketuksessa olevien joukkojen tukemisen kuin joukkojen tukemisen, jotka eivät olleet välittömästi rintamavastuussa. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen tutkimusotteella ja aineisto kerättiin julkaistuista ja julkaisemattomista dokumenttilähteistä. Materiaalia analysoitiin aineistolähtöisesti ja näin pyrittiin luomaan kuva israelilaisten tulenkäytön periaatteista. Tutkimuksessa havaittiin, että lähestulkoon kaikki, mikä voi mennä pieleen joukkojen tukemisessa epäsuoralla tulella, meni myös pieleen. Joukkojen välitön tukeminen ei onnistunut, tulen tilaamisessa kesti useasti tunteja - jopa vuorokausiluokkaa pahimmassa tapauksessa. Irti taistelusta olevien joukkojen tukeminen onnistui hieman paremmin, tulta saatiin tilattua ja ammuttua, mutta loppujen lopuksi tulokset jäivät varsin vähäisiksi. Kaukovaikuttamisen epäonnistumiseen vaikutti suurimmalta osin Hizbollahin toteuttama tuliasematoiminta, joka teki israelilaisten vastaraketinheitintoiminnan hyödyttömäksi. Koko sodan ajan Hizbollah onnistui ampumaan raketteja Pohjois-Israeliin. Tsahalin epäsuorantulenkäyttö epäonnistui pitkälti siitä syystä, että vuoden 2000 Etelä- Libanonista vetäytymisen jälkeen, painopiste sotilastoiminnasta siirtyi perinteisestä taistelutoiminnasta terrorisminvastaisiin poliisioperaatioihin Gazassa ja Länsirannalla. Lisäksi Israelissa oltiin suuntautumassa ajatuksellisesti EBO- ja SOD-sodankäyntiteorioihin, missä ilmavoimien ja kaukovaikuttamisen merkitys yleensäkin korostui perinteisen sodankäynnin kustannuksella. Hizbollah osasi aikaisempien yhteenottojen perusteella valmistautua tähän ja laatia omat toimintasuunnitelmansa niin, että kaukovaikuttamisella ei ollut mahdollista lamauttaa Hizbollahia. Sodan jälkeen Israelissa alkoivat suuret uudistukset, missä palattiin taas takaisin israelilaisten aikaisemmalle vahvuusalueelle, joukkojen välittömään tukemiseen ja yhteistoimintaan niin aselajien kuin puolustushaarojenkin välillä.

Journalistinen tutkimus Suomen roolista kylmässä sodassa

Kirjallisuusarvostelu

Suomen Ilmavoimien johtamisjärjestelmän evoluutio ilmasotateorian, kansallisten instituutioiden ja johtamisjärjestelmän ulkomaisen kehityksen näkökulmasta

Ilmavoimien johtamisjärjestelmä on osa Ilmavoimien järjestelmäkokonaisuutta, jonka kaksi muuta osaa ovat taistelujärjestelmä ja tukeutumisjärjestelmä. Ilmavoimien materiaalista suorituskykyä rakennetaan tämän järjestelmäajattelun pohjalta. tässä tutkimuksessa Ilmavoimien johtamisjärjestelmää tutkitaan kolmen kokonaisuuden, ilmavalvontajärjestelmän, ilmatilannekuvan muodostamisjärjestelmän ja tulenkäytön johtamisjärjestelmän, näkökulmasta. Ilmavoimien johtamisjärjestelmän laajuuden vuoksi tutkimusaluetta on jouduttu rajaamaan. Tutkimus perustuu evoluutioparadigmaan, jonka mukaisesti kaikki olevainen on evolutionaarista. Mikään tässä ajassa oleva ilmiö ei ole historiaton. Jokaisella ilmiöllä on nykyisyytensä lisäksi historia ja tulevaisuus. Evoluutioparadigman avulla laajennetaan Ilmavoimien johtamisjärjestelmän nykyisyyden ymmärtämistä kuvaamalla ja analysoimalla sen evoluutiota. Tutkimusaineistoa analysoidaan käyttäen hyväksi polkuriippuvuutta evolutionaarisena mallina. tätä mallia on käytetty uusinstitutionaalisessa ja evolutionaarisessa taloustieteessä ja taloushistoriassa tutkittaessa yritysten, toimialojen tai tuotteiden pysyvyyttä markkinoilla sekä erilaisten innovaatioiden vaikuttavuutta menestymiseen eri markkinatilanteissa. Tutkimusasetelman lähtökohtana on Ilmavoimien johtamisjärjestelmäevoluution kuvaaminen kolmen tekijän tasapainoasetelman suhteen, joita ovat instituutiot, ilmasotateoria ja kansainvälinen ilmavoimien johtamisjärjestelmän kehitys. tutkimuksen tavoitteena on löytää institutionaalinen logiikka Ilmavoimien johtamisjärjestelmän evoluutiolle sekä sen eri kehitysprosesseihin liittyvä mahdollinen polkuriippuvuuden logiikka. Tutkittavina instituutioina ovat kansallinen poliittinen päätöksenteko, joka ilmentyy erilaisina komiteamietintöjä, raportteina ja selontekoina. Sotilaallista instituutiota edustavat eri operatiiviset ohjeet, ohjesäännöt ja doktriinit, jotka ovat ohjanneet johtamisjärjestelmäkehitystä. Ilmasotateorian vaikuttavuuden analyysiä varten tutkimuskohteiksi on valittu seitsemän merkittävää ilmasotateoreetikkoa. Kenraalimajuri Giulio douhet, ilmamarsalkka Hugh Trenchard ja kenraalimajuri William Mitchell edustavat ilmasotateorian varhaista kautta. Kansallista ilmasotateorian kehitystä edustavat eversti Richard Lorentz ja kenraalimajuri Gustaf Erik Magnusson. Yhdysvaltalaiset everstit John Boyd ja John Warden III ovat uuden ajan ilmasotateoreetikkoja. Näiden henkilöiden tuottamien teorioiden avulla voidaan piirtää kuva muutoksesta, jota ilmasodankäynnin teoreetti- sessa ajattelussa on tapahtunut. Ilmavoimien johtamisjärjestelmän evoluutiolle haetaan vertailua kehityksestä, jota on tapahtunut Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Ilmavoimat on saanut vaikutteita muistakin maista, mutta näiden maiden kehityksen avulla voidaan selittää Suomessa tapahtunutta kehitystä. Tutkimuksessa osoitetaan, että kansainvälisellä johtamisjärjestelmäevoluutiolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen kehitykseen. Tämä tutkimus laajentaa prosessuaalista tutkimusteoriaa ja polkuriippuvuusmallin käyttöä sotatieteelliseen tutkimuskenttään. tutkimus yhdistää toisiinsa aivan uudella tavalla sotilasorganisaation institutionaalisia tekijöitä pitkässä evoluutioketjussa. Tutkimus luo pohjaa prosessuaaliseen, havaintoihin perustuvaan evoluutioajatteluun, jossa eri tekijöiden selitysmalleja ja kausaalisuutta eri periodien aikana voidaan kuvata. Tutkimuksen tuloksena ilmavoimien johtamisjärjestelmäevoluutiossa paljastui merkittäviä piirteitä. Teknologia on ollut voimakas katalysaattori ilmapuolustuksen evoluutiossa. Uusien teknologisten innovaatioiden ilmestyminen taistelukentälle on muuttanut oleellisesti taistelun kuvaa. Sodankäynnin revoluutiosta huolimatta sodankäynnin tai operaatiotaidon ja taktiikan perusperiaatteissa ei ole tapahtunut perustavanlaatuista muutosta. Ilmavoimien johtamisjärjestelmän kehitys on voimakkaasti linkittynyt ulkomaiseen johtamisjärjestelmäkehitykseen, jossa teknologiaimplementaatiot perustuvat usean eri ilmiön paljastumiseen ja hyväksikäyttöön. Sotilas- ja siviili-instituutiot ovat merkittävästi vaikuttaneet Ilmavoimien johtamisjärjestelmän kansalliseen kehitykseen. Ne ovat antaneet poliittisen ohjauksen, taloudellisten resurssien ja strategis-operatiivisten käskyjen ja suunnitelmien avulla perusteet, joiden pohjalta johtamisjärjestelmää on kehitetty. Tutkimus osoittaa, että Suomen taloudellisten resurssien rajallisuus on ollut merkittävin institutionaalinen rajoite Ilmavoimien johtamisjärjestelmää kehitettäessä. Useat poliittiset ohjausasiakirjat ovat korostaneet, ettei Suomella pienenä kansakuntana ole taloudellisia resursseja seurata kansainvälistä sotilasteknologiakehitystä. Lisäksi ulko- ja turvallisuuspoliittinen liikkumavapaus on vaikuttanut kehittämismahdollisuuksiin. Ilmasotateorian evoluutio on luonut johtamisjärjestelmän kehitykselle välttämättömän konseptuaalisen viitekehyksen, jotta ilmasota on voitu viedä käytännön tasolle. Teoria, doktriini ja instituutiot toimivat vuorovaikutuksessa, jossa ne interaktiivisesti vaikuttavat toinen toisiinsa. Tutkimus paljasti kuusi merkittävää sokkia, jotka saivat aikaan radikaaleja muutoksia johtamisjärjestelmän evoluutiopolulla. tutkimuksen perusteella vaikuttavimmat muutoksia aiheuttavat sokit olivat radikaalit turvallisuuspoliittiset muutokset kuten sota ja voimakkaat kansantalouden muutokset kuten lama. Sokkeja aiheuttaneet kuusi ajankohtaa olivat: 1. Puolustusvoimien rakentamisen aloittaminen vapaussodan jälkeen 1918 2. Maailmanlaajuinen lama 1929–1933 ja eurooppalainen rauhanaate 1928–1933 3. Talvi- ja jatkosota 1939–1944 4. Uusi alku Pariisin rauhansopimuksen 1947 ja YYA-sopimuksen 1948 varjossa 5. Kylmän sodan päättyminen ja Suomen lama 1990–1993 6. Maailmanlaajuinen lama 2008- Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomen ilmavoimien johtamisjärjestelmän kehittäminen on perustunut rationaalisiin päätöksiin, jotka ovat saaneet vaikutteita ulkomaisesta ilmasotateorian ja -doktriinien kehityksestä sekä kansainvälisestä johtamisjärjestelmäkehityksestä. Johtamisjärjestelmän evoluutioon on vaikuttanut globaali konvergenssi, johon on tehty kansallisen tason ratkaisuja järjestelmien adaptaation ja implementaation yhteydessä.

Enhancing human security through crisis management : opportunities and challenges for learning

Inhimilliseen turvallisuuteen kriisinhallinnan kautta – oppimisen mahdollisuuksia ja haasteita Kylmän sodan jälkeen aseelliset konfliktit ovat yleensä alkaneet niin sanotuissa hauraissa valtioissa ja köyhissä maissa, ne ovat olleet valtioiden sisäisiä ja niihin on osallistunut ei-valtiollisia aseellisia ryhmittymiä. Usein ne johtavat konfliktikierteeseen, jossa sota ja vakaammat olot vaihtelevat. Koska kuolleisuus konflikteissa voi jäädä alle kansainvälisen määritelmän (1000 kuollutta vuodessa), kutsun tällaisia konflikteja ”uusiksi konflikteiksi”. Kansainvälinen yhteisö on pyrkinyt kehittämään kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen malleja, jotta pysyvä rauhantila saataisiin aikaiseksi. Inhimillinen turvallisuus perustuu näkemykseen, jossa kunnioitetaan jokaisen yksilön ihmisoikeuksia ja jolla on vaikutusta myös kriisinhallinnan ja rauhanrakentamisen toteuttamiseen. Tutkimukseen kuuluu kaksi empiiristä osaa: Delfoi tulevaisuuspaneeliprosessin sekä kriisinhallintahenkilöstön haastattelut. Viisitoista eri alojen kriisinhallinta-asiantuntijaa osallistui paneeliin, joka toteutettiin vuonna 2008. Paneelin tulosten mukaan tulevat konfliktit usein ovat uusien konfliktien kaltaisia. Lisäksi kriisinhallintahenkilöstöltä edellytetään vuorovaikutus- ja kommunikaatiokykyä ja luonnollisesti myös varsinaisia ammatillisia valmiuksia. Tulevaisuuspaneeli korosti vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitoja erityisesti siviilikriisinhallintahenkilöstön kompetensseissa, mutta samat taidot painottuivat sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön kompetensseissakin. Kriisinhallinnassa tarvitaan myös selvää työnjakoa eri toimijoiden kesken. Kosovossa työskennelleen henkilöstön haastatteluaineisto koostui yhteensä 27 teemahaastattelusta. Haastateltavista 9 oli ammattiupseeria, 10 reservistä rekrytoitua rauhanturvaajaa ja 8 siviilikriisinhallinnassa työskennellyttä henkilöä. Haastattelut toteutettiin helmi- ja kesäkuun välisenä aikana vuonna 2008. Haastattelutuloksissa korostui vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen merkitys, sillä monissa käytännön tilanteissa haastateltavat olivat ratkoneet ongelmia yhteistyössä muun kriisinhallintahenkilöstön tai paikallisten asukkaiden kanssa. Kriisinhallinnassa toteutui oppimisprosesseja, jotka usein olivat luonteeltaan myönteisiä ja informaalisia. Tällaisten onnistumisten vaikutus yksilön minäkuvaan oli myönteinen. Tällaisia prosesseja voidaan kuvata ”itseä koskeviksi oivalluksiksi”. Kriisinhallintatehtävissä oppimisella on erityinen merkitys, jos halutaan kehittää toimintoja inhimillisen turvallisuuden edistämiseksi. Siksi on tärkeää, että kriisinhallintakoulutusta ja kriisinhallintatyössä oppimista kehitetään ottamaan huomioon oppimisen eri tasot ja ulottuvuudet sekä niiden merkitys. Informaaliset oppimisen muodot olisi otettava paremmin huomioon kriisinhallintakoulutusta ja kriisinhallintatehtävissä oppimista kehitettäessä. Palautejärjestelmää olisi kehitettävä eri tavoin. Koko kriisinhallintaoperaation on saatava tarvittaessa myös kriittistä palautetta onnistumisista ja epäonnistumisista. Monet kriisinhallinnassa työskennelleet kaipaavat kunnollista palautetta työrupeamastaan. Liian rutiininomaiseksi koettu palaute ei edistä yksilön oppimista. Spontaanisti monet haastatellut pitivät tärkeänä, että kriisinhallinnassa työskennelleillä olisi mahdollisuus debriefing- tyyppiseen kotiinpaluukeskusteluun. Pelkkä tällainen mahdollisuus ilmeisesti voisi olla monelle myönteinen uutinen, vaikka tilaisuutta ei hyödynnettäisikään. Paluu kriisinhallintatehtävistä Suomeen on monelle haasteellisempaa kuin näissä tehtävissä työskentelyn aloittaminen ulkomailla. Tutkimuksen tulokset kannustavat tutkimaan kriisinhallintaa oppimisen näkökulmasta. On myös olennaista, että kriisinhallinnan palautejärjestelmiä kehitetään mahdollisimman hyvin edistämään sekä yksilöllistä että organisatorista oppimista kriisinhallinnassa. Kriisinhallintaoperaatio on oppimisympäristö. Kriisinhallintahenkilöstön kommunikaatio- ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen on olennaista tavoiteltaessa kestävää rauhanprosessia, jossa konfliktialueen asukkaatkin ovat mukana.

Iso kirja aseena

Kirjallisuusarvostelu

Psykologinen vaikuttaminen venäläisessä sodankäyntiopissa

Naton ja venäläisten näkemykset ja määritelmät informaatiosodankäynnistä ja psykologisesta vaikuttamisesta poikkeavat toisistaan terminologisesti. Toimintatavoissa ja käytännön vaikutuskeinoissa on silti samankaltaisuuksia, vaikka ne käsittävätkin informaatiosodankäynnin sekä psykologisen vaikuttamisen kokonaisuudet hieman eri tavalla. Suomi on osana Euroopan Unionia omaksunut länsimaiset arvot ja tekee tiivistä yhteistyötä Naton kanssa. Tutkimuksessa esitellään yleisellä tasolla Naton määritelmiin perustuen Venäjän suorittamia informaatio-operaatioita ja psykologista vaikuttamista venäläisen sodankäyntiopin mukaisesti. Tutkimuksessa on valittu länsimainen tapa tarkastella ja analysoida psykologista vaikuttamista, koska se on Suomen ulkopoliittiseen linjaan viitaten tarkoituksenmukaista tulevaisuuden kannalta. Tutkimuksessa esitellään tapausesimerkkeinä Viron ja Venäjän välinen patsaskiista ja Venäjän ja Georgian välinen sota psykologisen vaikuttamisen kannalta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa aikaisempi tieto eli teoria toimii apuna ja ohjaa analyysin etenemisessä. Tutkimuksessa hyödynnetään paljon Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen tuotantoa sekä Naton ja Venäjän julkaisemia korkean tason toiminnan ohjauksen asiakirjoja. Naton näkemyksen mukaan informaatio-operaatioita suoritetaan prosessimaisesti tiettyyn sotilaalliseen operaatioon liittyen. Psykologinen vaikuttaminen on myös olennainen osa venäläistä kokonaisvaltaista lähestymistapaa nähdä Venäjän valtio psykologisen vaikuttamisen pääasiallisena tuottajana. Venäjän näkemyksen mukaan politiikka on sotaa, jota johdetaan korkeimmalta kansalliselta taholta. Viron ja Venäjän välisessä patsaskiistassa ja Venäjän ja Georgian välisessä sodassa venäläisten suorittamat informaatio-operaatiot ilmensivät hyvin venäläistä sodankäyntioppia ja psykologista vaikuttamista. Venäjä pyrki vaikuttamaan Viroon kokonaisvaltaisesti informaatio-operaatioiden avaintoiminnoin ja nosti tapahtuman korkealle kansainväliselle tasolle. Viiden päivän sodassa Venäjä käytti myös kineettisiä suorituskykyjä informaatio-operaatioissaan avaintoimintojen tueksi. Psykologinen vaikuttaminen on aina kuulunut ihmisten sekä eläinten väliseen vuorovaikutukseen. Sen takia on luonnollista, että samoja keinoja käytetään myös valtioiden, kansojen ja ihmisryhmien välisissä suhteissa, kuten myös aseellisissa konflikteissa. Venäjä käyttää häikäilemättömästi psykologisen vaikuttamisen keinoja myös ulkopoliittisessa toiminnassaan sodankäyntioppinsa mukaisesti.