345 resultados para arktinen alue
Resumo:
Jo usean vuosikymmenen ajan on kadettien koulutusohjelmaan kuulunut kesäleirin yhteydessä tutustuminen talvisodan aikana käytyihin Sallan suunnan taisteluihin. Lapin rintamalla toteutui joulukuussa 1939 melko puhdaspiirteisesti 1960–luvun loppupuolelta lähtien puolustusvoimiemme doktriiniksi määrätyn alueellisen taistelun periaatteet tiedostamattomasta ja käytännön pakosta. Majuri Vilho Roinisen noudattama taistelutapa, alkuvaiheessa varsin alivoimaisin joukoin ja asein, perustui viivytystaistelujen yhteydessä suoritettuihin vihollista kuluttaviin iskuihin ja oikea-aikaisiin irtautumisiin. Taistelualueen syvyys mahdollisti lisäjoukkojen keskittämiseksi vaadittavan ajanvoiton hankkimisen, sillä taistelut käytiin noin 200 kilomerin etäisyydellä Rovaniemellä sijainneesta johtavasta esikunnasta. Oman voiman kasvaessa ja vihollisen huolto-ongelmien lisääntyessä torjuttiin hyökkäykset ja siirryttiin puolustustaisteluun. Aktiivinen selustayhteyksien häirintä pakotti neuvostoasevoimat vetäytymään edullisempiin puolustusasemiin. Ruotsalaisten vapaaehtoisten saapuessa taistelualueelle helmikuun 1940 loppupuolella olisi ollut edellytykset vihollisen lyömiseen. Tavoitetta ei kuitenkaan voitu saavuttaa, sillä irti saatavat voimat oli siirrettävä Viipurinlahden torjuntataisteltuihin. Oheisen kirjasen tarkoituksena on tallentaa maastoharjoituksissa käsitelty sekä arkistoista löytynyt tieto kirjalliseen asuun. Sen avulla taistelupaikkoihin, tilanteisiin ja taktillisiin ratkaisuihin mielenkiintoa tuntevat voivat perehtyä asiaan ennen maastontarkastelua. Kirjasen avulla on myös helpompi palauttaa mieliin joitakin taistelun kulusta saatuja oppeja. Pohjois-Suomen alue on ollut ja tulee edelleen olemaan maallemme turvallisuuspoliittisesti tärkeä alue. Pohjois-Skandinaviassa on neljän eri valtakunnan intressit ristikkäin. Kansainvälinen ja valtapoliittinen mielenkiinto alueen runsaisiin malmiesiintymiin, energialähteisiin, jäättömiin satamiin sekä Pohjois-Norjan rannikon tärkeään strategiseen sijaintiin portinpylväänä Atlantin valtamerelle ei tule ainakaan lähivuosina vähenemään.
Resumo:
Saaristojen ja rannikkoalueiden vedenalainen luonto pohjoisella Itämerellä on monimuotoista ja tuottavaa. Lajien elinympäristöjen erilaisuutta säätelee mm. pohjan laatu, avoimuus ja valonsaanti. Vedenalaislajiston tuntemus on hyvin tärkeää kestävässä rannikko- ja merialueiden suunnittelussa. Tämä raportti kuvailee tärkeimpien pohjoisen Itämeren rannikkovesien vedenalaiselinympäristöjen jaottelun sekä miten näiden ympäristöjen luontoarvoa voidaan luokitella kyseisen ympäristön ekologisten toimintojen perusteella. Myös elinympäristöjen säilymistä uhkaavat ihmisen aiheuttamat laajat ja pienemmät uhat esitellään raportissa. Kuvaillut elinympäristöt edustavat sekä pehmeän että kovan pohjan vedenalaisluontoa. Kovan pohjan elinympäristöt muodostavat erillisiä vyöhykkeitä mentäessä meren pinnasta pohjaan: rihmalevävyöhyke, monivuotisten, suurien ruskolevien vyöhyke (Fucus vesiculosus, F. radicans), punalevävyöhyke ja sinisimpukkavyöhyke (Mytilus edulis/trossulus). Kuvaillut pehmeän pohjan elinympäristöt rakentuvat meriajokkaan (Zostera marina),muiden vedessä elävien putkilokasvien tai näkinpartaislevien ympärille. Suuressa osassa sekä matalista että syvistä pehmeistä pohjista ei ole ollenkaan kasvillisuutta ja silloin eliöyhteiskunnan muodostaa hienoaineksen päällä ja sisällä elävät selkärangattomat eläimet. Elinympäristöt on luokiteltu ja arvotettu kaksiportaisen mallin mukaan. Ensin elinympäristö on nimetty peittävyyden perusteella vallitsevan lajin tai lajiryhmän mukaan. Tämän jälkeen jokaisella elinympäristölle annettiin arvo sen ekologisen tärkeyden perusteella. Luontoarvot on luokiteltu asteikoilla 1-5. NANNUT-hanke (The Nature and Nurture in the Northern Baltic Sea) on tehnyt vedenalaiskartoituksia eri puolilla Suomen rannikkoa ja saaristossa vuosina 2010 – 2011. Tavoitteena on ollut kehittää yksinkertaisia ja kustannustehokkaita menetelmiä sekä vedenalaisluonnon kartoittamiseen että sen arvottamiseen. Pääasiallinen tutkimus alue sijaitsi Raaseporin kunnan alueella Etelä-Suomessa.
Resumo:
Pääjärven alue on osa Kolmannen Salpausselän reunamuodostumaa ja Pernunnummen sandurdeltaa. Jäätikön reunassa muodostunut ympäristö kehittyi Skandinavian mannerjäätikön ja Yoldiameren kontaktissa. Jäätikön kuluttaman syvännealtaan muodostuminen vaikutti alueen geomorfologiaan, sillä jäätikön reuna saattoi pysyä syvännealtaassa pidempään paikoillaan ja syvänneallas keräsi sulavesiä, jotka purkautuivat jäkulhlaup-tulvina sandur-deltalle. Syvänneallas toimi myös jäätikön reunan perääntyessä proglasiaalijärvenä. Jäätikön reunan ympäristöön kehittyi erilaisia muodostumaryhmiä alueellisen topografian mukaisesti, ja jäätikön reunan rakenne muuttui deglasiaation aikana, sillä jää virtasi yhtenäisen jääseinän sijaan myös pienempien jääkielekkeiden kautta. Jääkielekkeet etenivät myös uudelleen sandurdeltapinnalle. Pinnanmuodot luokiteltiin Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineiston ja kenttätarkistusten avulla, ja Pääjärven alueen geomorfologialle laadittiin suhteellinen muodostumishistoria. Tämän lisäksi työssä arvioitiin laserkeilauksen soveltuvuutta geomorfologiseen tutkimukseen.
Resumo:
Maatalousympäristöihin liittyy paljon luonnon monimuotoisuus-, maisema- ja kulttuuriarvoja. Maiseman – ja luonnonhoidon yleissuunnitelma eli MALU-suunnitelma pyrkii edistämään maaseudun maisemanhoitoa ja maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta. Vuonna 2012 laadittiin suunnitelma Heinäveden reitin valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Suunnittelualue oli etelä-pohjoissuunnassa n. 50 km pitkä käsittäen suurempien selkien, mutta myös reitin kapeikkojen varrella olevia maatalousalueita. Heinäveden seutu asutettiin pysyvämmin kaskiviljelyn avulla 1700-luvulla ja saman vuosisadan lopulla alettiin hyödyntää koskivoimaa mm. sahojen ja järvimalmiruukkien tarpeisiin. Noin sata vuotta sitten valmistui reitin kanavointi, mikä vilkastutti seudun elämää. Pienet maatilat tarjosivat valtaosalle seudun väestöä elannon 1960-luvun alkuun, minkä jälkeen maatalouden rakennemuutos on ollut kunnassa suuri. Esimerkiksi lypsylehmien määrä on laskenut kymmenesosaan 1950-luvun lopun määrästä. Tilakoko on kuitenkin lähes viisinkertaistunut tuona aikana. Suunnitelman yhtenä tavoitteena oli nostaa esiin vesireitin varrella jäljellä olevia viljelymaisemia ja laatia näille kohteille niiden maisema- ja luontoarvot turvaavat hoitosuositukset. Suunnitteluun lähti mukaan 18 tilaa, joista vain neljä oli aktiivitiloja. Kymmenellä tilalla pellot oli vuokrattu ulkopuoliselle aktiiviviljelijälle. Tiloilta löytyi luonnon monimuotoisuuskohteita 46 kappaletta, pinta-alaltaan yhteensä 19,3 hehtaaria. Nämä olivat etupäässä pellon ja järven välisiä reunavyöhykkeitä sekä peltojen metsä/kivisaarekkeita. Laidunalueita oli 3,3 ha. Lisäksi löytyi puukujia ja kiviaidanteita seitsemällä kohteella pituudeltaan yhteensä 1450 metriä. Perinnebiotooppeja eli niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia oli 8 kohteella, yhteensä 14 ha. Suojavyöhykkeitä oli n. 1 ha:n alalla ja yksi vajaa 6 hehtaarin kosteikkoalue. Suunnitelmassa esitetään kohteille hoitosuositukset, kerrotaan hoitomenetelmistä ja tukimahdollisuuksista. Tukiperusteet voivat muuttua vuonna 2014 alkavalla ohjelmakaudella. MALU-suunnittelu on osa EU:n maaseuturahaston rahoittamaa hanketta Härkää sarvista – luonnon ja maiseman hoitoa laiduntamalla. Etelä-Savossa laaditaan hankkeen aikana kolme MALU-suunnitelmaa. Härkää sarvista –hanke toimii Etelä-Savon lisäksi Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Hankkeessa toimivat yhteistyössä alueelliset ELY-keskukset ja ProAgriat. Hankeaika on 1.6.2009-30.9.2012
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuka käyttää Lounaispaikan karttapalvelua ja mihin tarkoitukseen, ketkä ovat pääasialliset käyttäjät ja käyttäjäryhmät sekä miten palvelua voidaan kehittää. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat käytettävyyden kokemukseen ja mihin päätelmiin sekä toimenpiteisiin palvelusta saadut tulokset johtavat. Tämä tutkimus toteutettiin osana Lounaispaikan LP II – projektin infrastruktuurin uudistusta. Tutkimusongelmaa lähestyttiin kvalitatiivisella semistrukturoidulla haastattelututkimuksella, sillä merkitystä syväluodattaessa laadullinen menetelmä on soveltuvampi. Tutkimuksessa käytiin läpi kirjallisuudessa esitetyt teoreettiset vaatimukset käytettävyyden suunnittelulle karttapalvelua kehitettäessä. Karttapalveluiden käytettävyys on niukasti tutkittu osa-alue, joten tutkimuksen teoria oli sovellettava osin muiden laitteiden, esineiden, palveluiden ja erilaisten käyttöliittymien käytettävyysperiaatteiden pohjalta. Lounaispaikan karttapalvelun käytön nykytilaa selvitettiin haastatteluin. Kaikkien yhteistyöorganisaatioiden edustajat osallistuivat haastattelututkimukseen, jossa arvioitiin Lounaispaikan karttapalvelun käytettävyyttä kunkin yhteistyökumppanin edustajan näkökulmasta. Tutkimuksessa todettiin, että palvelun käyttäjäryhmien tutkiminen on mahdotonta ilman käyttäjäkyselyä ja tarkempaa tietoa oikeista käyttäjistä. Eritoten havaittiin, että tutkimuksen alussa tehdyt oletukset käyttäjistä olivat virheellisiä. Jotta käytettävyyttä voidaan arvioida luotettavasti, on tiedettävä minkälaisille käyttäjille palvelu on suunniteltu ja tunnettava palvelun nykyiset käyttäjät. Käytettävyyden arvioitiin vaikutti vahvasti aikaisempi kokemus paikkatietojärjestelmien ja karttapalveluiden käytöstä. Käyttäjäryhmien määrittelyn puute vaikuttaa koko palvelun markkinoinnin, kehittämisen ja tutkimisen mahdollisuuksiin. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella annettiin kehitysehdotukseksi käyttäjäryhmän tutkiminen käyttäjäkyselyn avulla ja mahdollisen ulkopuolisen käytettävyyden konsultin palkkaaminen.
Resumo:
Satakunnassa Huittisten kaupungissa sijaitseva Vanhakosken alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena. Vanhakosken Natura-alueen (FI0200049) pinta-ala on 101 ha. Siihen kuuluu noin 7,5 kilometrin pituinen osuus Loimijokea vesialueineen ja rantoineen. Alueeseen sisältyy Vanhakosken lehtoalue, joka kuuluu myös kansalliseen lehtojen suojeluohjelmaan sekä maakunnallisesti arvokas Pappilanniemen perinnemaisema. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) johtamaa ja EU:n LIFE -luontorahaston rahoittamaa Kokemäenjoki-LIFE -hanketta alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELYn ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin työryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen, käyttäjäryhmien kuten alueella kalastavien ja retkeilevien sekä maanomistajien edustajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on kymmenen vuotta. Suunnitelman mukaan alueen luontoarvojen kannalta alueen keskeisin ongelma on perinneympäristöjen ja osin myös lehtoalueen umpeenkasvu. Suunnitelma esittää hoitotoimenpiteinä paikoin laidunnusta ja raivauksia, mutta pääosin alue säilytetään luonnontilaisena. Alue sijaitsee aivan Huittisten kaupungin kupeessa, ja sillä on tärkeä merkitys paikallisena virkistyskäyttökohteena. Alueella on kaupungin ylläpitämä luontopolku, ja alueella harrastetaan myös kalastusta ja jousiammuntaa. Suunnitelman mukaan virkistyskäyttöä voidaan kehittää nykyisten käyttötapojen ja käyttäjämäärien puitteissa. Virkistyskäyttötarjonnassa keskitytään nykyisen polun ja sen rakenteiden ylläpitoon.
Resumo:
Pirilänkosken Natura-alue (FI0200045) sijaitsee Satakunnassa Harjavallan kaupungin ja Nakkilan kunnan alueella Harjavallan keskustan välittömässä läheisyydessä. Se muodostuu Kokemäenjoessa sijaitsevan Harjavallan voimalaitoksen alapuolisesta suvannosta ja noin kuuden kilometrin jokiosuudesta sekä sen reunoilla olevista jyrkkään eroosiotörmään syntyneistä rantalehdoista. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 – suojelualueverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance) Natura-alueen pinta-ala on 147 ha, josta noin 60 prosenttia on vettä. Alueen luontoarvot liittyvät jokiluonnon lisäksi maamme edustavimpiin kuuluviin lehtoihin, jotka ovat säilyneet melko luonnontilaisina. Luontoarvojen säilymisen uhkatekijöinä ovat mm lehtojen heinittyminen ja taimettuminen Jokiluonnon tilaan on aikanaan vaikuttanut Harjavallan voimalaitos ja muut Kokemäenjoen säännöstelyyn vaikuttaneet tekijät Alueella on tärkeä merkitys paikallisena virkistyskäyttö- ja opetuskohteena. Pirilänkosken rannalla kulkee noin viisi kilometriä pitkä Paratiisin-Pirilänkosken luontopolku Alueella harrastetaan aktiivisesti myös kalastusta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) johtamaa ja EU:n LIFE -luontorahaston rahoittamaa Kokemäenjoki-LIFE -hanketta alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELYn ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin työryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista (alueella kalastavat ja retkeilevät) sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.
Resumo:
Maatalousympäristöihin liittyy paljon luonnon monimuotoisuus-, maisema- ja kulttuuriarvoja. Maiseman – ja luonnonhoidon yleissuunnitelma eli MALU-suunnitelma pyrkii edistämään maaseudun maisemanhoitoa ja maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta. Vuonna 2012 laadittiin suunnitelma Pieksämäkeen kuuluvan Jäppilän Syvänsijärven länsipuolisiin kyliin: kirkonkylään, Niemenkylään ja Syvänsiin. Suunnittelualue oli luode-kaakkosuunnassa noin 12 kilometriä pitkä. Syvänsin länsipuoli on laajalti harjumaastoa ja osa Suonenjoelta Punkaharjulle ulottuvaa pitkittäisharjujaksoa. Harjut ovat pohjavesialuetta. Harjujen lisäksi maisemaa luonnehtivat moreeniselänteet ja asutus sekä viljelykset ovat keskittyneet usein näiden reunoille. Niemenkylä on hyvä esimerkki nauhamaisesta kyläasutuksesta vesistön varrella. Niemenkylä on maakunnallisesti arvokas maisema-alue. Suunnittelualueella oli myös kaksi arvokasta rakennetun kulttuuriympäristön kohdetta: Kirkonkylä-Puotimäki ja Kivelä. Seudun keskeiset peltoalueet on pidetty viljelyssä ja alueella on toimivia karjatiloja. Suunnitteluun lähti mukaan 14 tilaa. Yhdeksän tilaa viljeli itse peltojaan ja viidellä tilalla pellot oli vuokrattu paikkakuntalaiselle aktiivitilalle. Viidellä tilalla oli eläimiä: neljällä nautoja ja yhdellä lampaita. Tiloilta löytyi luonnon monimuotoisuuskohteita 36 kappaletta. Näistä oli reunavyöhykkeitä 30 kpl, pinta-alaltaan yhteensä 13,8 ha ja laitumia 6 kpl; 16,8 ha. Puukujia oli viidellä kohteella yhteispituudeltaan 340 metriä. Perinnebiotooppeja eli niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia oli 19 kohteella, yhteensä 37,2 ha. Tiloilta löytyi yksi maatalouskosteikoksi sopiva 0,7 ha:n kosteikkoalue. Pohjavesialueen peltoja oli neljän tilan alueella yhteensä 40,7 ha. Suunnitelmassa esitetään kohteille hoitosuositukset, kerrotaan hoitomenetelmistä ja tukimahdollisuuksista. Tukiperusteet voivat muuttua vuonna 2014 alkavalla ohjelmakaudella. MALU-suunnittelu on osa EU:n maaseuturahaston rahoittamaa hanketta Härkää sarvista – luonnon ja maiseman hoitoa laiduntamalla. Etelä-Savossa laadittiin hankkeen aikana kolme MALU-suunnitelmaa. Härkää sarvista –hanke toimi Etelä-Savon lisäksi Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Hankkeessa toimivat yhteistyössä alueelliset ELY-keskukset ja ProAgriat. Hankeaika oli 1.6.2009-30.9.2012.
Resumo:
Julkaisun tarkoituksena on lisätä tietämystä harvinaisten maakotiloiden (Mollusca, Gastropoda) esiintymisestä ja ekologiasta. Lisäksi tarkoituksena on edistää kotiloharrastusta sekä luoda tietopohjaa mahdollisille suojelupäätöksille. Maakotiloita on tutkittu Suomessa niukasti, joten julkaisuja ja kirjallisuutta on vähän. Tämä raportti on jatkoa aiemmin julkaistulle kahden siemenkotilolajin tarkastelulle (Kapeasiemenkotilon Vertigo angustior ja pienisiemenkotilon Vertigo pygmaea esiintymisestä ja ekologiasta Suomessa. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2008). Julkaistavat tiedot pohjautuvat kirjoittajan kattavasti Lounais-Suomesta keräämien noin 1100:n maaperänäytteen tutkintaan sekä Turun yliopiston eläinmuseon laajoihin kokoelmiin. Kaikki tiedot perustuvat olemassa oleviin talletettuihin kuorinäytteisiin ellei toisin mainita. Tarkemmin esitellään kuusi maakotilolajia: laukkakotilo (Oxychilus alliarius), piikkikotilo (Acanthinula aculeata), poimusulkukotilo (Macrogastra plicatula), uurteiskotilo (Balea perversa), kääpiösarvikotilo (Carychium minimum) ja kaksihammaskotilo (Perforatella bidentata). Havaintopaikat, yksityiskohtainen sijainti, löytövuosi, yksilömäärä, havainnoitsija sekä löydön elinympäristötiedot esitetään taulukkomuodossa. Esiintymiskartoissa havainnot on jaoteltu ennen ja jälkeen vuotta 1990 tehtyihin. Harvinaisten lajien seuralaiskotilot esitetään taulukkomuodossa. Myös esiintymispaikkojen putkilokasvit esitellään kolmen maakotilolajin osalta. Populaatiorakennetta tarkastellaan piikkikotilon lounaissuomalaisilta löytöpaikoilta ja uurteiskotilon osalta yhdeltä saarelta. Lounais-Suomen lehtometsistä esitellään tarkemmin Turun Ruissalon alue. Vuosien 1991 - 2009 tutkimuksissa saarelta löydettiin 40 maakotilolajia, osa harvinaisuuksia.Seitsemän lähteen 11 näytealan tulokset esitellään. Lähdepurojen varsilla, lähdehetteiköissä ja avolähteitten laiteilla elää maakotiloharvinaisuuksia.Kaksihammaskotilo ja laukkakotilo ovat Lounais-Suomessa harvinaisia ja vähälukuisia. Piikkikotilo ja kääpiösarvikotilo ovat melko harvinaisia, mutta esiintymispaikoillaan usein runsaita. Poimusulkukotilo on melko yleinen alueen itäosassa. Uurteiskotilo on yleinen saaristokivikoiden laji, mutta kenties harvinaistumassa. Näin on tapahtunut toiselle Lounais-Suomen kalliolajille nappikotilolle.
Resumo:
Aluevaraussuunnitelma koskee Lastukosken kohtaa Siilinjärven - Nurmeksen kantatiellä 75, missä tie ylittää Vuotjärven - Syvärin välisen vesireitin. Lastukosken alueella on kaksi kapeahkoa siltaa, jyrkkä mutka, jossa on maantieliittymä, tienvarsiasutusta ja muita toimintoja, minkä vuoksi Lastukoski on poikkeuksellinen kohta kantatiellä. Nopeusrajoituksesta 60 km/h ja suppeammasta 40 km/h -nopeussuosituksesta huolimatta alue on onnettomuusaltis. UPM-Kymmene Oy on laatimassa Lastuvirran alueella ranta-asemakaavaa. Kaavaa varten on suunniteltu aluevaraus uudelle sillalle ja siihen liittyville tiejärjestelyille. Suunnitelmassa esitetään uutta Lastuvirran siltaa noin 500 metriä nykyisten siltojen pohjoispuolelle, johon on suunniteltu alikulkukorkeudeltaan vaihtoehtoisesti 8 metrin tai 4,3 metrin silta. Nykyinen kantatiesilta rajaa vesireittiä käyttävien alusten korkeuden 4,3 metriin, kun se muutoin voisi olla 8 metriä. Päätös sillan korkeudesta tehdään myöhemmissä suunnitteluvaiheissa. Kantatie 75 tulee uudelle linjalle 1,4 km matkalla. Uudelle osuudelle tulee 80 km/h -nopeusrajoitus. Syrjään jäävä nykyinen kantatie muutetaan Lastuvirran itäpuoliselta osuudelta osaksi Säyneiseen johtavaa maantietä 5701. Lastukosken länsipuolella syrjään jäävä kantatieosuus muutetaan kevyen liikenteen väyläksi, jonka kautta hoidetaan tienvarsiasutuksen ajoyhteydet. Lastukosken nykyiset sillat jäävät pelkästään kevyen liikenteen käyttöön. Korkeamman 8 metrin sillan vaihtoehdossa kantatien kanavasillan paikalle rakennetaan uusi 8 metrin alikulun mahdollistava kevyen liikenteen silta. Hankkeen kustannusarvio on 4,6 milj. € (8 m silta) tai 3,3 milj. € (4,3 m silta). Uuden tielinjan lähipiirissä ei ole asuintaloja. Meluhaitat vähenevät liikenteen siirtyessä kauemmas asutuksesta. Henkilövahinko-onnettomuuksien arvioidaan vähenevän 14 %. Lastuvirran itäpuolella tie on linjattu siten, että siitä ei ole haittaa havaitulle liito-oravareviirille. Esisuunnitelmalla ei ole suoranaisia oikeusvaikutuksia, vaan ne syntyvät tekeillä olevan ranta-asemakaavan myötä. Hanke ei sisällyELY-keskuksen toimenpideohjelmiin eikä sen toteuttamiseen ole lähivuosina rahoitusmahdollisuuksia.
Resumo:
Ilmanlaatua on seurattu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueen kunnissa käyttäen ilmentäjinä havupuita ja niiden rungoilla kasvavia jäkäliä 1980-luvulta lähtien. Seuranta on toteutettu uusitun, yhteisen seurantaohjelman mukaisesti vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäisellä kierroksella 2000 – 2001 osa Itä-Uudenmaan kunnista jäi yhteisen hankkeen ulkopuolelle mutta seuraavilla seurantakierroksilla 2004 – 2005 sekä 2009 osanotto on ollut kattavaa. Vuonna 2009 arvioitiin ilmanlaatua männyn epifyyttijäkälien esiintymisen ja kunnon perusteella. Tutkimusalueen päästömäärät ovat laskeneet selvästi 1980- ja 1990-luvuilta, mutta 2000-luvulla päästökehitys on ollut aaltomaista. Myös ilmasta mitattujen epäpuhtauksien pitoisuudet sekä laskeumat ovat laskeneet 2000-luvulle tultaessa selvästi verrattuna 1980- ja 1990-lukuihin. 2000-luvun alkupuoliskolla lupavelvollisten laitosten päästöt ovat kasvaneet, mutta vähentyneet vuosien 2003 ja 2004 jälkeen. Rikkidioksidipäästöt olivat 2000-luvulla suurimmillaan vuonna 2003, jonka jälkeen vuosittaiset päästömäärät ovat vaihdelleet. Tutkimusalueen suurimmat päästölähteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Porvoossa ja Inkoossa. Selvin jäkälämuutosalue sijoittui Helsinkiin, jossa kuitenkin jäkälälajisto oli elpynyt ja pahimmat sormipaisukarpeen vauriot lieventyneet edellisiin tutkimusvuosiin verrattuna. Muita lajistoltaan ja jäkälien kunnolta selvästi muuttuneita alueita ovat olleet Porvoo (Kilpilahti-Porvoon keskusta), Lohjan-Inkoon alue sekä Hanko. Hangossa vauriot ovat selvästi lieventyneet, samoin Lohjan-Inkoon alueella. Pienempiä vaurioituneita alueita on havaittu myös muissa osissa tutkimusaluetta, mutta vaurioiden voimakkuudessa ja vyöhykkeiden sijoittumisessa on ollut jonkin verran vaihtelua vuosien välillä. Lajistoltaan luonnontilaisinta aluetta oli Itä-Uusimaa, ja sormipaisukarpeen vaurioiden osalta terveintä aluetta Länsi-Uudenmaan pohjoisosat. Tausta-alojen jäkälälajisto oli kaikkinensa monipuolisempaa ja vauriot vähäisempiä kuin taajama-aloilla. Sormipaisukarpeen vauriot olivat kasvaneet Itä-Uudellamaalla verrattuna aiempaan seurantavuoteen 2004, mutta lajistossa ei ollut juuri tapahtunut muutoksia. Tervehtynyttä sormipaisukarvetta oli erityisesti Länsi-Uudenmaan pohjoisosissa. Länsi-Uudellamaalla selvimmät muutokset liittyvät jäkälälajistoon, joka on köyhtynyt vuodesta 1998 vuoteen 2004, mutta oli vuonna 2009 hieman monipuolistunut edelliseen seurantaan nähden. Ilman epäpuhtauksista kärsivien jäkälälajien lajilukumäärä olikin kasvanut vuodesta 2004 vuoteen 2009 useilla tutkimusaloilla tutkimusalueen länsiosassa. Lajiston köyhtyminen erityisesti vuonna 2004 johtunee alueen päästökehityksestä, sillä sekä rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt kasvoivat 2000-luvun alusta vuosiin 2003 ja 2004 asti, vähentyen taas sen jälkeen. Jäkälät reagoivat ilman epäpuhtauksien kuormitustasoissa tapahtuviin muutoksiin hitaasti ja voivat ilmentää kohonnutta kuormitustasoa vielä vuosia kuormituksen päättymisen jälkeenkin. Tämän vuoksi jäkälämuuttujat ilmensivät päästöjen kohoamista selvästi vuonna 2004, eivätkä ne olleet vuonna 2009 kaikilta osin vielä palautuneet 2000-luvun alun tasolle.
Resumo:
Lintharju kuuluu Euroopan Unionin Natura 2000 – verkoston kohteeseen Lintharju-Kirjosuo sekä Vakkarsuo. Natura-alue on luontodirektiivin mukainen SCI-alue (yhteisön tärkeinä pitämät alueet) ja sen kokonaispinta-ala on 1035 hehtaaria. Suunnittelualue käsittää Lintharjun harjuselännemuodostuman lähilampineen ja soineen (820 ha). Alue sijaitsee Suonenjoen kaupunkikeskustan tuntumassa ja on tärkeää ulkoilu- ja virkistysaluetta. Lintharjun alueen suojeltavia luontotyyppejä ovat mm. harjumetsät, puustoiset suot, keidassuot, vaihettumis- ja rantasuot sekä lähteet ja lähdesuot. Harjuselänteen paahderinteillä on edustavaa harjukasvillisuutta, jota luonnehtivat paahderinteillä viihtyvät harjukasvit, kangasajuruoho, kanervisara ja kalliokielo. Onkilammen suo tervaleppäkorpineen on ravinteinen ja kasvistoltaan arvokas kokonaisuus. Harjumuodostelmalla lähilampineen ja soineen on myös maisemallisia arvoja. Lintharjun ydinharjualueen luonnonarvot turvataan luonnonsuojelulailla. Harjun lievekankailla maankäyttöä ohjataan maaaines- sekä maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Lintharjun alueelle kohdistuu erilaisia käyttöpaineita, maa-ainesten ottoa, metsänhoitoa, virkistyskäyttöä, rakentamista, vesihuoltoa ja luonnonsuojelua. Alueella on myös runsaasti yksityisomistuksessa olevia kiinteistöjä. Hoito- ja käyttösuunnitelman yhtenä tavoitteena on sovittaa yhteen erilaiset maankäyttömuodot ja Naturaarvojen säilyminen. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa esitetään Natura-alueen luonnon nykytila, hoidon ja käytön tavoitteet käyttömuodoittain, mahdolliset hoitokohteet ja menetelmät sekä seurantaohjelma. Suunnitelmassa arvioidaan lisäksi eri hankkeiden soveltuvuutta Natura-alueelle.
Resumo:
Vesienhoidon yleisenä tavoitteena on pinta- ja pohjavesien saaminen vähintään hyvään tilaan vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteet ovat yhteiset koko Euroopan unionin alueella ja niiden saavuttamiseksi on valmisteltu vesienhoitoalueittaiset hoitosuunnitelmat. Vesienhoitosuunnitelmat pohjautuvat alueittain tehtyihin yksityiskohtaisempiin toimenpideohjelmiin. Tämä julkaisu on Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelma ja se täsmentää Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmia maakuntamme osalta. Toimenpideohjelmassa on kuvattuna maakunnan järvien, jokien ja pohjavesien nykytila, vesistöjä muuttavat tekijät, vakiintuneet vesiensuojelukeinot ja vesistöjen tilan parantamistarpeet sekä tarvittavat lisätoimenpiteet. Ensimmäisen vuosille 2010–2015 laaditun toimenpideohjelman toimenpidetarkasteluissa on keskitytty ensisijaisesti suurempiin vesistöihin (118 kpl), mutta tilaluokitukset on tehty laajemmalla 299 järven ja 89 joen vesistöjoukolle. Näiden pienempien vesistöjen osalta lisätoimenpiteitä on tarvittaessa esitetty yleispiirteisemmällä tasolla valuma-alueittain tai vesistöreiteittäin. Reittikohtaisissa tarkasteluissa erillisinä alueina ovat olleet Iisalmen, Nilsiän, Juojärven ja Rautalammin reitit sekä Kallaveden-Sorsaveden alue. Pohjavesien osalta toimenpideohjelmassa on käsitelty kaikki vedenhankinnan kannalta tärkeät ja vedenhankintaa soveltuvat 173 pohjavesialuetta ja esitetty tunnistetuille riski- ja selvitysalueille tarvittavia lisätoimenpiteitä.
Resumo:
Informaatiosodankäynti on sodankäynnin osa-alue, jonka tutkimus- ja kehittämistyö alkoi laajamittaisesti 1990-luvun Yhdysvalloista. Suomen kaltaisissa voimakkaasti kehittyvissä tietoyhteiskunnissa informaatiosodankäynti luo erilaisia haasteita, joihin vastaaminen on välttämätöntä tehokkaan puolustuksen takaamiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan informaatiosodankäynnin tuomia haasteita Ilmavoimien pääjärjestelmiin, joita ovat johtamis- ja taistelujärjestelmä, tukeutumisjärjestelmä ja valvontajärjestelmä. Tutkielman pääkysymys on: Mitä haasteita informaatiosodankäynti aiheuttaa Ilmavoimien pääjärjestelmien toiminnalle? Tutkielman alakysymyksiä ovat: – mitä on informaatiosodankäynti ja mitkä ovat sen lajit? – miten informaatiosodankäynti vaikuttaa Ilmavoimien johtamisjärjestelmän näkökulmasta tarkasteltuna? – mitä on informaatiosodankäynti tarkasteltuna Ilmavoimien muiden pääjärjestelmien näkökulmasta? Tutkielma jakautuu kahteen tärkeimpään osaan. Ensimmäisessä käsitellään informaatiosodankäyntiä ja ilmavoimien pääjärjestelmiä käsitteellisellä tasolla sekä kerrotaan informaatiosodankäynnin tutkimuksesta ja historiasta. Toisessa osassa informaatiosodankäynti sidotaan Ilmavoimien toimintaan. Siinä tarkastellaan haasteita, joita informaatiosodankäynti luo Ilmavoimien järjestelmille. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen ja lähestymistapana aiheeseen käytetään aineistopohjaista teoriaa. Tutkielmassa käytetään myös aineistoanalyysin ja teemoittelun keinoja. Tärkein käytettävä lähdeteos on Martin C. Libickin vuoden 1995 kirjoittama kirja ”What Is Information Warfare?”, jonka avulla tutkimuskohdetta määritellään. Lisäksi tutkimuksen aineistoon kuuluvat aiheesta kirjoitettu muu kirjallisuus, lehtiartikkelit, tutkimustyöt ja internetlähteet. Tutkielman mukaan informaatiosodankäynti luo Ilmavoimien pääjärjestelmille lukuisia haasteita, jotka liittyvät muun muassa informaatioteknologian kehitykseen, nykyisen sodankäynnin epäsymmetrisyyteen ja kustannustehokkuuteen. Haasteiden tiedostaminen on tärkeää toimivan puolustusjärjestelmän takaamiseksi.
Resumo:
Suojelusuunnitelma on laadittu Mikkelin Huosiuskankaan pohjavesialueelle EAKR-osarahoitteisessa Pohjavesien suojeluohjelma, Itä-Suomi -hankkeessa. Hankkeen muut rahoittajat ovat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Mikkelin Vesilaitos, Pieksämäen Vesi, Savonlinnan Vesi ja JJR (Juva-Joroinen-Rantasalmi). Huosiuskankaan pohjavesialue on luokiteltu vesipuitedirektiivin mukaiseksi selvityskohteeksi. Pohjavesialueella sijaitsee ampumarata, jonka maaperä on todettu pilaantuneeksi. Ampumarata-alue tulee kunnostaa. Pohjaveden haitta-ainepitoisuuksia tulee tarkkailla. Alueella on ollut myös runsaasti maa-ainestenottoa ennen maa-aineslain voimaantuloa. Suojakerrospaksuudet ovat paikoin ohuet. Vanhojen maa-ainestenottoalueiden kunnostusmahdollisuudet tulee tutkia. Alueella ei ole asutusta. Pohjavesialueella on vedenottamo, jonka suoja-alueelle on hyväksytty suoja-aluemääräykset vuonna 1985. Uusia maa-ainestenottoalueita, asfalttiasemia tai murskausasemia ei pidä perustaa luonnontilaisille alueille. Edellä mainitusta periaatteesta voidaan poiketa, mikäli maaperä- ja pohjavesitutkimukset osoittavat, että hydrogeologiset olosuhteet alueella ovat sellaiset, että toimintojen sijoittumisesta ei aiheudu pohjaveden pilaantumisvaaraa. Vedenottamoiden tai tutkittujen vedenottoalueiden lähisuoja-alueilla ei tule suorittaa lainkaan maa-ainestenottoa. Suojelusuunnitelmien yhteydessä laadittiin toimenpideohjelmat, joissa esitetään toimenpidesuositukset toiminnoittain, joissa esitetään vastuutahot, valvontavastuutahot ja aikataulut. Toimenpideohjelmia seurataan ja päivitetään vuosittain. Etelä-Savon ELY-keskuksen tulisi olla seurantaryhmän koollekutsuja. Suojelusuunnitelmien seurantaryhmät ja vesienhoitosuunnitelmien työryhmät voidaan yhdistää. Suunnitelma tulee viedä Mikkelin kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.