492 resultados para omien osakkeiden hankinta
Resumo:
Opinnäytetyö oli osa Ikäihmisten kuntoutumista tukevat hoito- ja toimintaympäristöt -hanketta (IKU), jonka tavoitteena on arvioida ja kehittää asiakasläheisesti ikääntyvien ihmisten kuntoutumista ja omatoimista selviytymistä tukevia toimintatapoja hoito- ja toimintaympäristöjen suunnittelun avuksi. Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää, miten kuntouttava työote näkyy hoitotyössä hoitohenkilökunnan kokemana. Seuraaviin kysymyksiin haettiin vastauksia: Miten hoitohenkilökunta määrittelee kuntouttavan työotteen omien kokemustensa pohjalta? Mitkä toimintatavat edistävät ja mitkä taas rajoittavat vanhustenhoitolaitoksessa asukkaan itsenäistä ja aktiivista kuntoutumista? Lisäksi selvitettiin, millaisia hoitotyön kehittämisehdotuksia hoitohenkilökunnalla oli, jotta kuntouttava työote voisi toteutua paremmin. Aineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla hoitohenkilökunnalta pääkaupunkiseutulaisessa vanhustenhoitolaitoksessa kevään 2007 aikana. Haastatteluihin osallistui yhdeksän hoitajaa, jotka olivat joko perus-, lähi- tai sairaanhoitajia. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Opinnäytetyössä saadut tulokset osoittivat, että kuntouttava työote hoitotyössä näkyi parhaiten asukkaiden fyysisen toimintakyvyn ja omatoimisuuden tukemisena sekä asukkaan yksilöllisyyden kunnioittamisena. Hoitajien mukaan asukkaan itsenäistä ja aktiivista kuntoutumista edistivät yhteiset toimintavat hoitotyössä, ammattitaito, myönteinen ja tukea antava hoitosuhde sekä asukkaiden turvallisuudentunne ja mielekäs ympäristö asua. Asukkaan itsenäistä ja aktiivista kuntoutumista rajoittavana toimintatapoina hoitajat taas pitivät ammattitaitoisenhenkilökunnan puutetta ja vaihtuvuutta, kiirettä sekä fyysisen ympäristön epäkäytännöllisyyttä. Hoitajien kokemuksen mukaan sairauden aiheuttamat toimintarajoitukset rajoittivat myös asukkaiden kuntoutumista. Hoitajat toivoivat lisää koulutusta, lisää tiedon jakamista, yhteistyön kehittämistä toimivammaksi eri ammattiryhmien välillä ja asukkaan mukaan ottamista arjen askareisiin, jotta kuntouttava työote voisi toteutua paremmin. Opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää IKU-hankkeessa suunniteltaessa hoito- ja toimintaympäristöjä sekä kehitettäessä hoitotyötä dementoituneiden parissa.
Resumo:
Imaging systems have developed latest years and developing is still continuing following years. Manufacturers of imaging systems give promises for the quality of the performance of imaging systems to advertise their products. Promises for the quality of the performance are often so good that they will not be tested in normal usage. The main target in this research is to evaluate the quality of the performance of two imaging systems: Scanner and CCD color camera. Optical measurement procedures were planned to evaluate the quality of imaging performances. Other target in this research is to evaluate calibration programs for the camera and the scanner. Measuring targets had to choose to evaluate the quality of imaging performances. Manufacturers have given definitions for targets. The third task in this research is to evaluate and consider how good measuring targets are.
Vinouden huomioiva arvopapereiden hinnoittelumalli ja sen empiirinen testaaminen Suomen markkinoilla
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia osaketuottojen jakauman vinoutta ja sen mahdollisia vaikutuksia osakkeiden hinnoitteluun Suomen markkinoilla. Aineistona käytetään kuutta portfoliota jotka on muodostettu Suomen markkinoilla noteerattavista osakkeista ajanjaksolla 1.1.1987–31.12.2004. Osakkeet on jaettu portfolioihin markkina-arvon mukaan. Empiiriset tulokset osoittavat, että osaketuotot Suomen markkinoilla ovat positiivisesti vinoja mutta pääosin eivät merkitsevästi. Teoreettisen taustan perusteella olisi ollut odotettavaa, että vinoutta olisi ollut enemmän. Regressioanalyysillä ja kahta artikkelia replikoiden tutkittiin perinteisen ja vinouden sisältäviä CAPM-malleja. Odotettavissa oli, että perinteinen CAPM-malli suoriutuu huonommin kuin vinouden sisältävä. Regressio-analyysillä testatessa molemmat mallit suoriutuivat hyvin tuottojen selittämisessä, mutta vakiotermien perusteella kolmimomenttinen malli suoriutuisi paremmin. Regressiomallin ja artikkelin perusteella saadut betat olivat yhteneväisiä. Regressiomallin ja artikkelin perusteella saaduissa gam-moissa oli kuitenkin eroja ja niiden perusteella ei voida tehdä johtopäätöksiä. Regressiomalli näyttäisi kuitenkin huomioivan vinouden.
Resumo:
Tämän insinöörityön tarkoituksena on tutkia S-Etuhuollon lähettämien mainosten tavoittavuutta ja samalla tutkia, millä asioilla oli vaikutusta huoltopaikan valintaan. Tammikuussa 2008 alettiin jakaa autoaan huoltoon tuoville asiakkaille kyselylomakkeita, jotka koskivat S-Etuhuollon mainoksia ja huoltopaikan valintaan liittyviä tekijöitä. Kyselyllä pyrittiin selvittämään, mitkä asiat olivat vaikuttaneet päätökseen tuoda auto S-Etuhuoltoon ja mitä tarjolla olevia lisäpalveluja he olivat arvostaneet. Haastattelun tuloksien ja omien kokemuksien perusteella voidaan sanoa, että mainoksista menestyneimpiä ovat olleet suoramarkkinointikirjeinä lähetyt Etuhuolto-pakettitarjoukset, vaikka ne eivät saavuttaneetkaan kaikkien automerkkien asiakkaiden suosiota.Tästä huolimatta muutamiin automerkkeihin kohdistuneet Etuhuolto-paketit olivat suosittuja ja ne ovat täyttäneet tehtävänsä eli luoneet pohjan asiakassuhteelle, jolloin asiakas soittaa seuraavaa huoltoa tai korjausta tarvitettessaan tuttuun paikkaan. Tärkeimmäksi huoltopaikan valintaan vaikuttavaksi tekijäksi havaittiin erityisesti koko laskun loppusummasta saatu S-Bonus. Tämä on monelle asiakkaalle hyvin tärkeä asia. Lisäksi huoltopaikan sijainnilla on merkitystä valintaan. Keskeinen sijainti ja hyvät julkiset kulkuyhteydet olivat olennaisia, koska huollon ajaksi saatavilla olevaa edullista sijaisauton vuokraa ei pidetty tärkeänä valintakriteerinä huoltopaikkaa valittaessa. Sijaisauton vuokrausmahdollisuus, auton pesupalvelut ja renkaiden kausisäilytykset eivät ole huoltopaikan valintaan voimakkaasti vaikuttavia tekijöitä, vaan enemmänkin lisäpalveluja, joita olisi tarjottava asiakkaalle aktiivisemmin varausvaiheessa tai auton ollessa huollossa. S-Etuhuollon nuoren iän johdosta yrityksen tunnettuus on vielä monelle huono, joten säännöllinen mainonta toivotulle asiakaskunnalle on erittäin tärkeää. Työn tulososa sisältyy vain yritykselle luovutettuun liitteeseen.
Resumo:
Tason ovet voivat olla joko itsesuunniteltuja ja -tehtyjä, tai itse malli ja tuote voidaan ostaa myös yrityksen ulkoa. Tätä make-or-buy kysymystä pohdittaessa ilmenee monta tekijää, jotka vaikuttavat päätökseen. Jos yritys käsittää ostamisen parempana vaihtoehtona, tuote tarvitsee myösimplementointisuunnitelman. Tämän työn päätavoite oli luoda arviointi- ja implementointiprosessi kaupallisille hissin tason oville. Muut tavoitteet olivat: selvittää syyt tälle erikoiselle toiminnolle, löytää kaupallisten ovien käyttöön liittyvät edut ja haitat, sekä luoda kriteerit tason ovien arvioinnille. Lopputuloksena saatiin, että tämän prosessin suorittajan pitää sitoutua arviointi- ja implementointiprosessiin,ja että myös virtuaalitehdas tarvitaan täydentämään arviointivaihetta. Mutta tärkein havainto oli, että tulevaisuuden ovistrategia ei ole vielä täysin päätetty ja siitä syystä yrityksen omat ovimallit pitäisi testata ja verrata niitä kaupallisiin ovimalleihin käyttämällä tämän työn arviointiprosessia.
Resumo:
Opinnäytetyössäni käsittelen yksintekemiseen perustuvaa työskentelytapaa. Tutkin dokumentin, tv-ohjelmien ja uutisten parissa toimivia yksintekijöitä. Määrittelen yksintyöskentelijäksi sellaisen tekijän, joka kuvauksen lisäksi ohjaa tai haastattelee yksin eli on kuvaustilanteessa yksin. Tämän lisäksi yksintyöskentelijä voi tehdä kaikkia muita audiovisuaalisen tuotannon työtehtäviä kuten tuottaa, leikata ja käsitellä ääntä. Tarkastelen aihetta analysoimalla omaa tekemistäni yksintyöskentelynä tekemässäni dokumentissa sekä haastattelemalla kolmea erilaista yksintekijää: dokumentaristia, ajankohtaisohjelman tekijää ja uutisten tekijää. Kartoitan heidän motivaatiotaan ja toimintatapojaan kaikissa av-tuotannon vaiheissa. Haastattelujen sekä omien kokemusten perusteella voi todeta, että yksintyöskentelijälle kevyt ja helppokäyttöinen mutta samalla laadukas kuvauskalusto on erittäin tärkeä. Yksintyöskentely on edullinen tuotantotapa, joka mahdollistaa aikataulun joustavuuden ja nopean liikkeelle lähdön sekä mahdollisuuden intiimiin kuvaukseen ilman isoa kuvausryhmää ja välineitä. Yksintekemistä puolestaan hankaloittaa moneen asiaan keskittyminen yhtä aikaa sekä joissain tilanteissa välineiden rajoittuneisuus. Yksintyöskentelijä joutuu myös kantamaan vastuun yksin monista eri työvaiheista. Kaikille haastatelluilleni hakeutuminen yksintyöskentelijäksi on ollut luonnollinen tai sopiva vastaan tullut vaihtoehto. Eri alueilta uransa aloittaneet yksintyöskentelijät olivat kaikki motivoituneita ja monipuolisesti ammattitaitoisia. Heille yksintyöskentely oli toimiva tapa tehdä dokumentteja ja tv-ohjelmia.
Resumo:
Kartoitan opinnäytetyössäni nuorten soitonopiskelijoiden klassisen musiikin kuuntelemisen kokemuksia ja seuraan näiden kokemuksien kehittymistä ja niiden vaikutusta soitonopiskeluun. Työni perustuu kuunteluprojektiin, jonka toteutin huiluoppilaitteni kanssa. Koostin oppilaille kolme CD-levyä, jotka kaikki sisälsivät eri vuosisadalta peräisin olevaa musiikkia. Projektin kuluessa haastattelin jokaisen oppilaan kolmeen kertaan ja nauhoitin haastattelut. Työssäni perehdyn haastatteluiden kautta kuuntelukasvatuksen ongelmakohtiin instrumenttiopetuksessa sekä painotan klassisen musiikin kuuntelun mahdollisuutta ja tärkeyttä soitonopiskelun osana jo opiskelun alkutaipaleella. Oppilaiden kokemuksissa esiin nousivat musiikin kuunteluun liittyvän itseluottamuksen kasvaminen, omien kuunteluun liittyvien mielikuvien kehittyminen ja kuuntelukokemuksien yksilöllisyys. Opinnäytetyöni antaa tietoa kuuntelukasvatuksesta ja esittelee yhden mahdollisuuden soitonopettamisen ja kuuntelukasvatuksen yhdistämiseen.
Resumo:
Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää Amipajaan osallistuneiden voimaantumisen kokemuksia työpajajakson aikana. Aikuisille pitkäaikaistyöttömille suunnattu Amipaja on aikuiskoulutuskeskus Amiedun kehittämishanke. Työn teoreettinen tausta muodostui voimaantumisen näkökulmasta. Opinnäytetyömme oli kvalitatiivinen ja aineistonhankintamenetelmänä käytimme puolistrukturoitua teemahaastattelua. Haastattelun teemojen lähtökohtana olivat Juha Siitosen voimaantumisteorian neljä osaprosessia, joita ovat päämäärät, kyky- ja kontekstiuskomukset, sekä emootiot. Haastateltaviksi valikoitui kuusi Amipajaan osallistunutta henkilöä. Analysoimme saamamme aineiston teemoittelemalla. Saamiemme tulosten mukaan Amipajaan osallistuneet saivat voimaantumisen kokemuksia. Keskeisenä tuloksena oli osallistujan oman sisäisen muutoshalun ja sitoutumisen merkitys voimaantumisen kokemuksessa. Hyvä ilmapiiri, onnistumisen kokemukset, kannustaminen ja vertaistuki vahvistivat voimaantumisen kokemusta. Tärkeää oli osallistujan omien voimavarojen ja vahvuuksien löytäminen yhdessä työpajaohjaajien kanssa. Johtopäätöksenä voimme todeta, että Amipajatoiminta osoittautui varsin merkitykselliseksi työttömän voimaantumisen kokemuksessa. Tämän perusteella Amipajan kaltaisia aikuisten työpajoja olisi hyvä tulevaisuudessa kehittää ja luoda lisää. Saamamme tulokset osoittavat, että työpajatyöskentely on osallistujan voimaantumista vahvistava toimintamuoto. Siinä yhdistyvät konkreettiset työtehtävät ja kokonaisvaltainen ohjaus. Opinnäytetyötämme voidaan hyödyntää aikuisten työpajatoiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä, sekä muunlaisen työttömille suunnatun toiminnan suunnittelussa. Tietoa aikuisten työpajatoiminnasta ja osallistujien kokemuksista tarvitaan kehitettäessä työpajatoimintaa yhtenä välityömarkkinoiden muotona. Avainsanat työttömyys, voimaantuminen, aikuisten työpajatoiminta, välityömarkkinat
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata kirjallisuuskatsauksen avulla, mitä ADHD-lapsen vanhempien voimaannuttava ohjaus on. Opinnäytetyö kuuluu Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian ja HUS naisten- ja lastentautien tulosyksikön kolmivuotiseen lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektiin, jonka tavoitteena on kehittää Lapsen, nuoren ja perheen voimaannuttavan ohjauksen toteutumista käytännön hoitotyössä. Opinnäytetyö on tehty soveltaen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mallia. Aineisto koostuu 13 lähteestä, joista kaksi on väitöskirjoja, kaksi pro gradu -tutkielmia sekä kahdeksan tieteellisiä tutkimusartikkeleita. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Aineiston mukaan vanhempien hyvinvointi ja vanhemmuuden tukeminen ovat oleellisia asioita voimaannuttavassa ohjauksessa. Vanhemmat tarvitsevat myös riittävästi tietoa kaikista asioista, jotka askarruttavat heitä ADHD:n hoidon suhteen, jotta vanhemmat pystyvät tekemään päätöksiä lasta koskevissa asioissa. Perheen yhdessä oleminen ja tekeminen sekä perheen kotona oleviin ongelmatilanteisiin keskittyvät ohjausmuodot voimaannuttavat ADHD-lasta ja hänen perhettään. Sairaanhoitajalta edellytetään ohjauksessaan mahdollistavaa ja kannustavaa toimintaa sekä tasaarvoisuutta. ADHD-lapsen vanhempien voimaannuttavassa ohjauksessa tärkeää olisi lasten omien voimavarojen ja vahvuuksien löytyminen kotoa sekä lisäksi vanhempien ja lasten välisten suhteiden huomioiminen ja tukeminen. Etenkin alle kouluikäisillä lapsilla vanhempien ja lasten väliset suhteet ja hyvinvointi kotona edistävät voimaantumista.
Resumo:
Insinöörityön tavoitteena oli tehdä teknillis-taloudellinen selvitystyö Neste Oilin Porvoon jalostamon energialaitoksen paineilma- ja syöttövesituotannosta. Tarkoituksena oli tutkia mahdollisuuksia säästää näihin toimintoihin kuluvaa sähköä luotettavuutta heikentämättä. Ensimmäiseksi täytyi selvittää laitteet joilla säästöihin voitaisiin päästä ja näistä laitteista aiheutuvat kokonaiskustannukset. Koska työssä pyritään säästöihin taajuusmuuttujatekniikan avulla, käsitellään työn alkuosassa taajuusmuuttajien toimintaperiaatteita ja niiden tekniikkaa. Tämän jälkeen työssä tarkastellaan Kilpilahden teollisuusalueen paineilmaverkon nykytila ja miten sitä voitaisiin parantaa. Lopuksi käsitellään energialaitoksen omien kattiloiden syöttövesipumppujen nykytilaa ja mahdollisuuksia niiden kehittämiseen. Valmistajilta saatujen laitehintojen perusteella pystyttiin tekemään investointilaskelmat molemmista kohteista. Työssä esiteltiin yksi uudistamisvaihtoehto molemmille kohteille. Paineilmainvestoinnissa säästöjä haettiin uudentyyppisen kompressorin avulla ja syöttövesijärjestelmässä pumpun moottorin vaihdolla höyryturbiinista taajuusmuuttajaohjattuun sähkömoottoriin. Taloudellisen kannattavuuden lisäksi molemmissa investoinnissa pyrittiin mahdollisuuksien mukaan perehtymään myös tuotannon luotettavuuteen. Nykyisellä sähkönhinnalla molemmat uudistukset tulisivat todella kannattavaksi. Paineilmauudistus tuskin heikentäisi tuotannon luotettavuutta, mutta syöttövesijärjestelmän uudistaminen vaatii tarkkoja selvityksiä, joissa paneudutaan pelkästään tuotannon luotettavuuteen. Selvitystyön avulla Neste Oil saa tiedot näihin uudistuksiin liittyvistä lähtökohdista ja mahdollisuuksista.
Resumo:
Tutkielman ensisijaisena tavoitteena oli selvittää miten pörssinoteerattujen metsäteollisuuden alan yhtiöiden toimitusjohtajien palkitsemisjärjestelmät eroavat toisistaan. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti siihen, miten corporate governancen mukainen johtamisen valvonta vaikuttaa toimitusjohtajien palkitsemismenetelmiin. Tutkimuksen aineisto kerättiin internetistä. Corporate governancen näkökulmasta riittävän informaation ja läpinäkyvyyden suositukset nousivat keskeiselle sijalle aineistoa hankittaessa. Tutkimusmenetelminä oli vertaileva ja selittävä tutkimus. Tutkimustulosten mukaan toimitusjohtajien palkitsemisjärjestelmät voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: yhdysvaltalaisiin toimitusjohtajiin ja muiden maiden toimitusjohtajiin. Yhdysvalloissa osakkeiden, osakeoptioiden, eläkejärjestelyiden ja muiden pitkän tähtäimen kannustinten osuus on huomattavasti merkittävämpi kuin muissa maissa ja toimitusjohtajien palkan määrä huomattavasti korkeampi kuin muissa maissa. Tutkimustulosten mukaan eri maiden erilaiset corporate governance – järjestelmät synnyttävät näitä eroja, sillä erilaisissa valvontamalleissa
Resumo:
Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää miten nuorisotilatyössä pystytään vastaamaan vanhempien huolen aiheisiin nuoren kasvuun ja kasvatukseen liittyvissä asioissa. Vanhempien ajatusten pohjalta on tarkoitus kehittää nuorisonohjaajien ja vanhempien välistä yhteistyötä. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen. Aineiston keräsin haastattelemalla kuutta vanhempaa, joiden nuoret olivat nuorisotilan kävijöitä. Käytin teemahaastattelua, jonka lähtökohtana olivat nuorisotyön yleiset tehtävät Juha Niemisen mukaan. Aineiston analysoin teemoittelun avulla. Aineistosta selvisi, että vanhemmat kokivat nuorisotilan nuorten vapaa-ajanvietossa hyvänä ja turvallisena paikkana. Nuorten asioissa vanhempia huolestuttivat kaikista eniten päihteet ja varsinkin ensimmäiset alkoholikokeilut ja humalat. Vanhemmat toivoivat, että nuorisotilalla keskusteltaisiin nuorten kanssa paljon, jotta nuoret saisivat erilaisia näkökulmia asioihin omien ajatustensa pohjaksi. Vanhemmat olivat valmiita tehostamaan yhteistyötä nuorisonohjaajien kanssa, jos oman nuoren kohdalla olisi jotain ongelmia tai huolen aiheita havaittavissa. Näissä asioissa vanhemmat kannattivat varhaista puuttumista. Aineiston perusteella voidaan sanoa, että nuorisotilalla on positiivinen maine niiden vanhempien keskuudessa, joiden nuoret viettävät vapaa-aikaansa siellä. Nuorisotilan toimintatavat ja säännöt ovat linjassa nuorten lähiympäristön kanssa. Nuorisotilan toiminnassa on keskeistä ohjata nuoria erilaisten keskustelujen kautta löytämään omat näkemyksensä asioihin. Nämä auttavat nuorta tekemään valintoja kenties vaikeidenkin tilanteiden edessä. Ennaltaehkäisevä työn mukaisesti nuorisotilalla puututaan jo varhain nuorilla havaittuihin huolen aiheisiin.