Yksintyöskentely : yksintekeminen työmenetelmänä av-tuotannoissa
Data(s) |
26/03/2008
26/03/2008
26/05/2007
|
---|---|
Resumo |
Opinnäytetyössäni käsittelen yksintekemiseen perustuvaa työskentelytapaa. Tutkin dokumentin, tv-ohjelmien ja uutisten parissa toimivia yksintekijöitä. Määrittelen yksintyöskentelijäksi sellaisen tekijän, joka kuvauksen lisäksi ohjaa tai haastattelee yksin eli on kuvaustilanteessa yksin. Tämän lisäksi yksintyöskentelijä voi tehdä kaikkia muita audiovisuaalisen tuotannon työtehtäviä kuten tuottaa, leikata ja käsitellä ääntä. Tarkastelen aihetta analysoimalla omaa tekemistäni yksintyöskentelynä tekemässäni dokumentissa sekä haastattelemalla kolmea erilaista yksintekijää: dokumentaristia, ajankohtaisohjelman tekijää ja uutisten tekijää. Kartoitan heidän motivaatiotaan ja toimintatapojaan kaikissa av-tuotannon vaiheissa. Haastattelujen sekä omien kokemusten perusteella voi todeta, että yksintyöskentelijälle kevyt ja helppokäyttöinen mutta samalla laadukas kuvauskalusto on erittäin tärkeä. Yksintyöskentely on edullinen tuotantotapa, joka mahdollistaa aikataulun joustavuuden ja nopean liikkeelle lähdön sekä mahdollisuuden intiimiin kuvaukseen ilman isoa kuvausryhmää ja välineitä. Yksintekemistä puolestaan hankaloittaa moneen asiaan keskittyminen yhtä aikaa sekä joissain tilanteissa välineiden rajoittuneisuus. Yksintyöskentelijä joutuu myös kantamaan vastuun yksin monista eri työvaiheista. Kaikille haastatelluilleni hakeutuminen yksintyöskentelijäksi on ollut luonnollinen tai sopiva vastaan tullut vaihtoehto. Eri alueilta uransa aloittaneet yksintyöskentelijät olivat kaikki motivoituneita ja monipuolisesti ammattitaitoisia. Heille yksintyöskentely oli toimiva tapa tehdä dokumentteja ja tv-ohjelmia. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/36538 URN:NBN:fi:stadia-1201640729-6 |
Idioma(s) |
fi |
Publicador |
Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia Helsinki Polytechnic Stadia |
Relação |
10024/3976 stadia-1201640729-6.pdf |
Direitos |
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty. This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited. |
Palavras-Chave | #moniosaaja #videographer #one-man-band #videojournalisti #yksintekeminen |
Tipo |
Text AMK-opinnäytetyö Polytechnic thesis |