Yksilön etiikan vaikutus ryhmäkiinteyteen

Nykyaikaisissa asutuskeskustaisteluissa siviilit joutuvat tahtomattaan osaksi taisteluita. Syynä voi olla esimerkiksi huono taktinen päätös tai väärään kohteeseen tehty isku. Taistelutilassa sotilaat joutuvat tällaisiin tilanteisiin lähes väistämättä. Johtaja voi joutua tekemään päätöksen, joka takaa tehtävän toteuttamisen tai oman ryhmän turvallisuuden. Päätös voi aiheuttaa myös siviiliuhreja. Kaikki ryhmän jäsenet eivät välttämättä voi hyväksyä johtajansa toimintatapaa. Toisaalta ryhmän miehistössäkin voi syntyä ristiriitoja. Oma moraalinen mielipide ja näkemys perustellaan etiikan avulla. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten yksilön etiikka voi vaikuttaa ryhmäkiinteyteen. Toisessa luvussa perehdytään ryhmäkiinteyden ja etiikan teorioihin. Aluksi määritellään ryhmä ja tutkitaan miten ryhmä muodostuu. Luvussa selitetään miten ryhmäkiinteyttä voidaan mitata. Mittaustavan kautta päästään tulokseen, jonka mukaan ryhmäkiinteys muodostuu ystävyyssuhteista ryhmän jäsenten välillä. Mitä enemmän ystävyyssuhteita ryhmän sisällä on, sitä kiinteämpi se on. Luvun loppupuolella tuodaan esille, että ystävyyssuhteet perustuvat samoille arvoille ja asenteille. Luvussa kolme avataan etiikan ja arvojen käsitteitä. Arvot ja asenteet muodostavat perustan jokaisen eettisille näkemyksille. Ne ovat myös ystävyyssuhteiden muodostumisen perustana. Deduktiivisen päättelyn keinoin arvot ja asenteet yhdistetään ystävyyssuhteisiin ja ystävyyssuhteet ryhmäkiinteyteen.

1920- ja -30-lukujen puolustussuunnittelun vaikutus suomalaiseen taisteluun talvisodan Pohjois-Suomessa

Ruotsi menetti Suomen alueen Venäjän keisarikunnalle Suomen sotana tunnetun sodan seurauksena 1809. Noihin aikoihin etenkin Ruotsille Pohjois-Suomi oli merkitykseltään vähäinen, kun taas Venäjälle sen merkitys strategiselta kannalta oli korostumassa. Vuosina 1915 ja 1916 valmistunut Muurmannin rata lisäsi Pohjois-Suomen merkitystä venäläisessä ajattelussa. Kaupankäynnin kannalta Venäjän kenties tärkeintä satamaa voitiin helposti uhata Pohjois-Suomesta, josta radalle kertyi lyhimmillään matkaa alle 150 kilometriä. Viimeistään 1930-luvulla Pohjois-Suomen merkitys kasvoi suomalaisillekin, etenkin Petsamon nikkelin takia. Nuorten asevoimien kehittyminen oli vasta aluillaan ja vähäiset puolustuksen kehittämiseen suunnatut varat käytettiin ajateltuun painopistesuuntaan Karjalan kannakselle. Aluksi pohjoisen puolustuksen kehittymiselle oli taakkana syvään juurtunut käsitys siitä, ettei alueella pystytä suorittamaan mittavia sotatoimia ja sen vuoksi se olisi puolustettavissakin pienin erillisosastoin. Pohjois-Suomen osuus mahdollisessa sodassa nähtiin hyvin toisenlaiseksi, kuin miksi se sodan aikana muodostui. Arviot eivät vastanneet todellisuutta. Vaikka näkemykset sodan luonteesta ennen sotaa osoittautuivat liian optimistisiksi, voidaan suomalaista puolustussuunnittelua Pohjois-Suomessa pitää ainakin koulutuksen, taktiikan ja valitun taistelulajin osalta varsin onnistuneena. Suomalaisten kannalta osoittautui eduksi myös se, että vihollisen hyökkäys tapahtui talvella. Tämän suomalaiset olivat osanneet ennakoida aikaisemmissa suunnitelmissaan. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laajan, sotilaallisen puolustuksen kannalta haasteellisen Pohjois-Suomen operatiivisen sekä taktisen puolustusajattelun kehittymistä 1920- ja 30- luvuilla Pohjois-Suomen erityislaatuisissa olosuhteissa. Alueen, jonka puolustaminen tuli lisäksi hoitaa varsin pienin resurssein. Tutkimuksessa selvitetään lisäksi miten liki kahden vuosikymmenen kehitystyö vaikutti sotatoimiin Pohjois-Suomessa talvisodan aikana.

Jalasjärven epävirallinen paikannimistö − Eri-ikäisten nimistön tarkastelua

Tutkimuksessa tarkastellaan Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan Jalasjärven kunnan epävirallista paikannimistöä. Tutkimuksen pääpaino on eri-ikäisten epävirallisen paikannimistön tarkastelussa. Aineisto koostuu 2122:sta epävirallisen paikannimen maininnasta, joiden joukossa on 1047 eri nimeä. Aineisto on kerätty pääosin kevään 2012 aikana. Tutkimukseen osallistui 82 entistä tai nykyistä jalasjärveläistä. Informantit on jaettu iän mukaan kolmeen vertailuryhmään. Nuorten ryhmä muodostuu 38:sta vuosina 1994−1995 syntyneestä, työikäisten ryhmä 21:stä vuosina 1952−1991 syntyneestä ja eläkeläisten ryhmä 23:sta vuosina 1926−1949 syntyneestä informantista. Jalasjärven keskustan taajama-alue muistuttaa kaupunkimaista ympäristöä, mutta pinta-alallisesti suurin osa kunnasta on maisemaltaan maaseutua. Informantit ovat kotoisin eri puolilta Jalasjärveä, ja myös paikannimiä ilmoitettiin eri puolilla kuntaa sijaitseville tarkoitteille. Paikannimet on jaoteltu tarkoitteen lajin mukaan. Lisäksi tarkastellaan paikannimien muodostustapoja ja nimeämisperusteita. Eri-ikäisten epävirallisessa nimistössä on aineiston perusteella varsin merkittäviä eroja. Kun nuorten nimistä 68,6 % on sekundaareja ja 31,4 % primaareja, työikäisten nimistä 57,6 % sekundaareja ja 41,9 % primaareja, eläkeläisten nimistössä sekundaarien nimien osuus on vain 41 % ja primaarien taas 57,7 %. Sekundaarien ja primaarien nimien jakauma on siis eläkeläisten nimistössä täysin päinvastainen kuin kahden muun vertailuryhmän nimistössä. Nuorten ja työikäisten nimistössä on enemmän sekundaareja nimiä, mutta eläkeläisten nimistössä primaarien nimien osuus on sekundaareja suurempi. Eri-ikäisten nimistössä on eroja myös sekundaarien nimien muodostustavoissa ja primaarien nimien nimeämisperusteissa. Nuorilla ja työikäisillä suosituin nimenmuodostustapa on johtaminen, eläkeläiset taas suosivat synonyyminimiä ja muita nimenosan korvaamisella muodostettuja nimiä. Nuorilla yleisin primaarien nimien nimeämisperuste on paikan ominaisuus, työikäisillä ja eläkeläisillä taas paikan sijainti. Eläkeläisten ja työikäisten nimistö on nuorten nimistöä murteellisempaa. Nuorten ja työikäisten nimistössä taas on eläkeläisiä enemmän slanginimiä.

Lentäjät ryhmänä : Havaintoja ryhmästä puolustusvoimien lentäjät -ryhmän näkökulmasta

Tutkimuksessa tarkastellaan puolustusvoimien lentäjiä, ryhmän prosessien ja rakenteen kannalta. Prosessit ja rakenteet ovat oleellista ymmärtää ryhmää johdettaessa, koska ne määrittelevät ryhmän kokonaistoiminnan rakentumisen. Tutkimuksessa peilataan sosiaalipsykologian kenttää johtamisen näkökulmasta, ryhmätutkimuksen osalta. Tätä kautta pyritään luomaan johtajalle työkalu, jonka avulla lentäjät -ryhmän kokonaiskuva hahmottuu. Tutkimuksen viitekehys rakentuu johtamisen nelikentästä leadership -osion kautta sosiaali-psykologiaan. Sosiaalipsykologiasta avataan keskeisimmät teoriat, joilla nähdään olevan vaikutusta ryhmän toimintaan. Lisäksi käsitellään ryhmän teoreettisia lähtökohtia prosessien ja rakenteen valossa. Tätä kautta avataan lentäjiä ryhmänä ja pyritään tuomaan esiin sille ominaiset lähtökohdat. Lentäjinä nähdään yhden vuosikurssin kokoinen ryhmä, joka rakentuu aina varusmiespalveluksesta virkaanastumisen kynnykselle. Lentäjillä on ryhmän ominaisuuksista useita eriäväisyyksiä, jotka eroavat niin sanotuista normaalin ryhmän ominaisuuksista. Koulutukselliset lähtökohdat tukevat varsinkin ryhmän kiinteyttä huomattavasti. Kiinteydellä on positiivinen vaikutus ryhmän toimintaan, mutta se voi ilmetä myös negatiivisina ilmiöinä. Kiinteyden lisäämiseen vaikutetaan lentäjien koulutuksessa muun muassa perinnekoulutuksen avulla. Ryhmän rakenne on myös mielenkiintoinen, koska kadettikoulussa lentäjät -ryhmä saattaa olla hyvinkin kirjava.

Ryhmäytymisen ja ryhmädynamiikan perusteet johtamisen näkökannalta

Tutkimuksessa tarkasteltiin ryhmäilmiöitä ja ryhmänjohtajan asemaa ryhmässä sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Ryhmäytyminen ja ryhmädynamiikka olivat lähestymisen lähtökohtana. Sosiaalipsykologinen tarkastelunäkökulma oli tutkimukselle sopiva, koska virallinen johtajuusoppi syväjohtaminen käsittelee johtajuutta psykologialähtöisyydestään johtuen yksilökeskeisesti. Keskeisimpinä johtopäätöksinä voi todeta ryhmäytymisen auttavan ryhmää toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Ryhmän sisäinen dynamiikka muodostuu ryhmäytymisen eli ryhmän läpi käymien prosessien aikana. Ryhmänjohtajan asema ryhmässä on haastava, mutta mielenkiintoinen ja tärkeä. Johtajan tulee pystyä ohjaamaan ryhmäänsä tavoitteisiinsa.

Funktionaalisuus ja formaalisuus suomi toisena kielenä -opetuksessa. Opettajien ja opiskelijoiden haastattelukyselyn ja opiskelijoiden testitehtävän analyysi

Pro gradu -tutkielmani käsittelee funktionaalisuutta ja formaalisuutta suomi toisena kielenä -opetuksessa. Tutkimus on kvalitatiivis-kvantitatiivinen analyysi, ja se koostuu kolmesta eri osasta: S2-opettajien haastattelun tuloksista, S2-oppijoiden haastattelun tuloksista ja S2-oppijoiden tekemän oppimistuloksia mittaavan testitehtävän tuloksista. S2-opettajien haastattelu kartoittaa sitä, missä määrin vastaajat käyttävät suomi toisena kielenä -opetuksessa formaalisen ja funktionaalisen kielenopetuksen menetelmiä sekä sitä, missä määrin nämä menetelmät vastaavat opettajien edustamaa opetusnäkemystä. Tutkimukseen osallistui 30 S2-opettajaa eri puolilta Suomea ja ulkomailta. S2-oppijoiden haastattelussa analysoin sitä, toivovatko vastaajat saavansa ennemmin formaalista vai funktionaalista S2-opetusta ja miten heidän aiemmat kokemuksensa S2-opetuksesta suhteutuvat näiden lähestymistapojen periaatteisiin. Lisäksi opiskelijoiden tuli arvioida omaa rooliaan oppijoina funktionaalisuuden ja formaalisuuden näkökulmasta. S2-oppijoiden testitehtävän analyysissä puolestaan vertailen opiskelijoiden oppimistuloksia prolatiivin reseptiivisessä ja produktiivisessa hallinnassa sen jälkeen, kun he ovat tutustuneet joko formaaliseen tai funktionaaliseen itseopiskelumateriaaliin. Haastatteluun ja testitehtävän tekoon osallistui 22 S2-oppijaa. Kaikki aineisto on kerätty keväällä 2010. Haastattelukyselyn tuloksista käy ilmi, että vastaajien näkemykset S2-opetuksen lähestymistapojen toimivuudesta ovat monipuolisesti sekä funktionaalisen että formaalisen suuntauksen mukaisia. Opettajien haastatteluvastauksissa painottuu opetuksen funktionaalisuus hieman enemmän kuin formaalisuus, ja suurin osa (60 %) opettajista vastasi myös eksplisiittisesti olevansa ennemmin funktionaalisen kuin formaalisen opetusnäkemyksen edustaja. Opiskelijoiden kohdalla haastattelukyselyn tulokset osoittavat, että he arvostavat opetuksessa yhtä lailla sekä funktionaalisia että formaalisia menetelmiä ja sisältöjä, kenties jopa formaalista lähestymistapaa suosien. Funktionaalisen ja formaalisen testitehtävän tulokset osoittavat, että formaalisen itseopiskelumateriaalin saanut ryhmä selvisi aukko- ja lauseselitystehtävästä huomattavasti paremmin. Tämä voi kertoa formaalisen lähestymistavan eduista rakenneasioita opetettaessa. Toisaalta funktionaalisen materiaalin saanut ryhmä osoitti kuitenkin prolatiivin hyvää reseptiivistä hallintaa itseopiskelumateriaalin yhteydessä olleissa alustavissa tehtävissä. Testissä ei myöskään tutkittu sitä, onko lähestymistapojen välillä eroa prolatiivin hallinnassa pitkällä aikavälillä.

Vakkelta Pikkuperliiniin –Turun epävirallisen paikannimistön muodostustavat

Tutkielman aiheena on Turun epävirallisen paikannimistön muodostustavat. Tutkielma on kaupunkinimistön tutkimusta .Koko aineistossa on 452 epävirallista paikannimeä. Aineistossa on Sari Pennasen vuonna 2002 keräämiä nimiä 58. Olen kerännyt kyselyin ja haastatteluin loput 394 nimeä. Tutkielma on perustietojen hankkimista Turun epävirallisesta kaupunkinimistöstä eli kaupungin epävirallisen nimistön kokoamista, sen rakenteellista ja nimeämisperusteisiin perustuvaa luokittelua ja analysointia. Tutkimus on luonteeltaan empiirinen. Käytän tässä tutkimuksessa lingvistisiä ja sosio-‐onomastisia menetelmiä. Tutkimusmetodini ovat kvalitatiivinen. Käytän lisäksi kvantitatiivisia metodeja. Tutkielmassa paikannimet on luokiteltu primaareihin ja sekundaareihin nimiin. Sekundaarit nimet ovat virallisen nimen pohjalta johdettuja nimiä ja primaarit nimet eivät ole johdettu virallisen nimen pohjalta. Sekundaarit nimet on luokiteltu muodostamistavan perusteella slangijohdoksiin, muihin slangimuodosteisiin, elliptisesti lyhennettyihin nimiin, kooste- ja kirjainnimiin ja äänteellisesti mukailtuihin nimiin. Primaarit nimet on ensin luokiteltu nimeämisperusteen mukaan paikan lajin ilmaiseviin tai erityispiirrettä ilmaiseviin nimiin. Erityispiirrettä ilmaisevat nimet on vielä luokiteltu nimeämisperusteen mukaan. Näitä nimeämisperusteita ovat paikan sijainti, paikalla oleva tai esiintyvä, paikan ominaisuus ja paikan suhde ihmiseen. Sekundaarien ja primaarien lisäksi on pieni ryhmä vaille selitystä jääneitä nimiä. Paikannimien luokittelun ohella tarkastellaan nimettyjen paikkojen paikanlajeja ja vertaillaan er nimiryhmien koostumusta paikanlajien perusteella. Turun epävirallinen paikannimistö jakautuu aineistossa lähes puoliksi sekundaareihin ja primaareihin nimiin. Tavallisesti sekundaareja on kaupunkinimistössä enemmän. Sekundaarien nimien tyypillisin muodostustapa on slangi. Primaarien nimien erityispiirrettä ilmaisevien nimien nimeämisperusteryhmät ovat melko samankokoisia. Puolet aineiston nimistä on julkisten rakennusten ja liikerakennusten nimiä ja viidennes erilaisten alueiden nimiä.

Liikuttava yhteisö. Verkkoyhteisöjen ja liikuntajulkaisemisen merkitys suomalaisten aktiivisesti liikkuvien aikuisten liikunnan harrastamisessa

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani 2010-luvulla yleistynyttä liikuntajulkaisemisen verkkokulttuurista ilmiötä. Liikuntajulkaiseminen on toimintaa, jossa liikuntaa harrastavat mittaavat ja tallentavat liikuntasovelluksilla suorituksiaan ja jakavat niitä edelleen erilai- sissa verkkopalveluissa. Tutkimuskysymykseni on, mikä on verkkoyhteisöjen ja liikuntajul- kaisemisen merkitys suomalaisten aktiivisesti liikkuvien aikuisten liikunnan harrastami- sessa. Selitän, mitä liikuntajulkaiseminen on ja miksi sitä tehdään. Osoitan liikuntajulkai- semisen olevan uusi, verkon käyttäjäkeskeiseen sisällöntuotantoon perustuva elämäjul- kaisemisen alagenre. Toiseksi tarkastelen, mikä on liikuntajulkaisemisen synnyttämän verkkoyhteisöllisyyden merkitys liikuntamotivaation lisääjänä pitkäjänteisessä liikun- nassa. Perustan vastaukseni julkisesti jaettujen liikuntapäivitysten havainnointiin ja kah- deksan aktiivisesti liikkuvan, liikuntasovelluksia käyttävän suomalaisaikuisen teemahaas- tatteluun. Haastateltavat muodostavat liikuntajulkaisevien ja ei-julkaisevien vertailuryh- mät. Analysoin aineistojani sisällönanalyysin keinoin. Tutkimukseni perusteella liikuntajulkaisemista selittävät liikkujien halu itsen esittämi- seen, sosiaalisen pääoman kerryttämiseen ja itsen motivointiin liikuntatavoitteeseen. Jul- kaisemista estävät liikuntasovelluskäyttäjien varovainen ja harkittu verkkotoimijuus, itse- kriittisyys itsen esittämisessä, muiden verkkokäyttäjien kunnioittaminen sekä ryhmä- ja suorituspaineiden välttely. Liikuntajulkaisemisen merkitys liikunnassa kytkeytyy vahvasti verkkoyhteisöllisyyteen. Vahvasiteinen verkkoyhteisö kykenee lisäämään ja ylläpitämään aktiivisesti liikkuvien suo- malaisaikuisten liikuntamotivaatiota pitkäjänteisesti. Verkkoyhteisön merkitys kasvaa, kun yhteisön jäsenillä on yhteinen tavoite ja kun jäsenet ovat sitoutuneet yhteisöön sekä sille julkaisemiseen. Säännöllinen liikuntajulkaiseminen puolestaan edellyttää sitoutu- mista liikuntasovelluksen käyttöön ja liikuntatavoitteeseen. Aiemmassa liikuntasuoritusten jakamista koskevassa tutkimuksessa huomiotta on jäänyt se, että liikuntajulkaisemisen motiivit ja sisällöt ovat kohdeyhteisösidonnaisia. Tässä tut- kimuksessa painopiste on aktiivisesti liikkuvien suomalaisaikuisten muodostamien pien- ten lähiyhteisöiden merkityksessä. Jatkotutkimuksessa pohdinta on syytä ulottaa muihin käyttäjäryhmiin - esimerkiksi siihen, kykeneekö verkkoyhteisöllisyys sitouttamaan liikun- taa aloittavia tavoitteeseen ja siihen pyrkimiseen. Jo tämän tutkimusprosessin yhteydessä olen todennut, että miesten ja naisten motiivit ja tavat julkaista liikuntapäivityksiään ver- kossa eroavat toisistaan. Jatkotutkimuksen kannalta oleellinen kysymys on, miksi näin on.

Pienet ja keskisuuret leipomot ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina

Suomen päivittäistavarakaupasta on viime vuosikymmenten saatossa muodostunut ympäristön muutostekijöiden muokkaamana nykyisenlainen. Kaupat ovat siirtyneet tukku-vähittäiskauppamallista harjoittamaan tehokasta ketjuliiketoimintamallia. Suomen päivittäistavarakaupan markkinoita johtaa kaksi toimijaa, K- ja S-ryhmä, joiden yhteenlaskettu markkinaosuus on lähes 80 prosenttia. Yhteistyö ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan ja tavarantoimittajien välillä on merkittävää koko alan kilpailukyvyn ja menestyksen kannalta. Pienten ja keskisuurten tavarantoimittajien asemaa ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppanina on tutkinut muun muassa Kilpailuvirasto. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten leipomoteollisuuden pienet ja keskisuuret tavarantoimittajat kokevat ketjuuntuneen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaninaan. Tavarantoimittajan näkökulmaa tutkittiin viiden eri teeman kautta. Kaupan ja tavarantoimittajan suhdetta pyrittiin selvittämään kaupan ketjuuntumisen, tavararyhmähallinnan, riskinsiirron, hyllymaksujen sekä kaupan omien tuotemerkkien kautta. Tutkimuksen teoreettisessa osassa keskityttiin luomaan kokonaisnäkemys Suomen päivittäistavarakaupan rakenteesta. Tämä sisälsi kaupan rakennemuutoksen kuvauksen tukku-vähittäiskauppamallista ketjuliiketoimintamalliin sekä ketjujen omistusrakenteen tarkastelun. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä kerrottiin tämän päivän päivittäistavarakaupan suurimmista toimijoista ja pyrittiin antamaan kuva päivittäistavarakaupan kokonaismarkkinasta Suomessa. Toinen osa-alue teoriassa olivat pienet ja keskisuuret tavarantoimittajat leipomoteollisuudessa. Lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä tarkasteltiin tavarantoimittajien ja kaupan yhteistyötä sekä yhteistyön kannalta tärkeitä teemoja, tavararyhmähallintaa, kaupan omia tuotemerkkejä, riskinsiirtoa sekä hyllymaksuja. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusmenetelmällä käyttäen hyväksi teemahaastattelua. Teemahaastattelu toteutettiin kolmelle leipomoteollisuuden pk-tavarantoimittajan toimitusjohtajalle. Tutkimustuloksissa ilmenee, että pk-tavarantoimittajat kokevat yleisellä tasolla yhteistyön päivittäistavarakaupan kanssa pääosin hyväksi. Tutkimus tuo esiin myös negatiivisia asioita jokaisesta tutkimuksen teemasta. Kaupan kasvava ostajavoima huolestuttaa tavarantoimittajia eniten. Kokonaisuudessaan tutkimus kertoo, että kauppa ja teollisuus tekevät yhteistyötä – molemmat tarvitsevat toisiaan ja kumpikaan ei pärjää ilman toista.

Ei tiäl kiännet eikä viännet. Ensi tavun ää-vokaalin difongiutuminen Hollolan murreryhmän vanhoissa pitäjänmurteissa

Olen tutkimuksessani Ei tiäl kiännet eikä viännet selvittänyt kaakkoishämäläiseen Hollolan murreryhmään kuuluvien vanhojen pitäjänmurteiden (Hollolan, Nastolan, Heinolan, Asikkalan, Lammin, entisen Koski Hl:n, Kärkölän ja Padasjoen) pääpainollisen ensi tavun pitkän ä-vokaalin (ää) diftongiutumiseen liittyvää problematiikkaa. Päällimmäiseksi on noussut ää:stä muodostuneen diftongin jälkikomponentin kvaliteetin määrittäminen: iä vai ie vai jotakin siltä väliltä? Olen selvittänyt kvaliteetin fysikaalisesti akustisen fonetiikan keinoilla sekä auditiivisella kokeella. Tutkimus on siis poikkitieteellinen. Kvaliteetin määrittämiseen olen saanut tukea myös selvittämällä jälkitavuihin syntyneiden pitkien vokaalien (ää, ee, öö ja oo) diftongiutumista. Olen käsitellyt myös ää-vokaalin diftongiutumisen syntyä. On nimittäin esitetty, että ää:stä muodostunut diftongi olisi alkujaan ollut ie, joka olisi kehittynyt iä:ksi sen jälkeen, kun diftongit ie, yö ja uo olivat alkaneet avartua Hollolan murreryhmässä, esimerkiksi mies > miäs, työ > tyä, huone > huane. Kun etuvokaalinen diftongi ie oli avartumassa muotoon iä (mies > miäs), se olisi muka ”tartuttanut” avartumisen myös ää:stä syntyneeseen ie-diftongiin, joka siis vasta tässä vaiheessa olisi muuttunut iä:ksi. Tällöin ennen avartumista esimerkiksi sanojen pieni (adj.) ja pieni ´pääni´ (subst. pää) foneettiset toteumat olisivat olleet identtiset ja sanojen ääntämykset olisivat sekaantuneet toisiinsa. Avartumisen jälkeen ääntämykset olisivat taas sekaantuneet toisiinsa: piäni ´pieni´(adj.) – piäni ´pääni´ (subst.). Olen osoittanut tutkimuksessani, että ää:n muuttuminen iä:ksi on Hollolan murreryhmän omintakeisen äännekehityksen tulos – eikä siis johdu murreryhmän avartumiskehityksestä – eikä se myöskään ole savolaista lainaa, kuten toisaalta on arveltu. Tähän tulokseen olen päätynyt tutkimalla murreryhmän labiaalista ja illabiaalista vokaalijärjestelmää. Tutkimustulokset perustuvat itse äänittämiini murretallenteisiin, jotka olen nauhoittanut vanhoilta kansanihmisiltä, joiden puheessa ää-vokaali on esiintynyt diftongiutuneena, esimerkiksi kiäntää. Akustista mittaamista varten olen suunnitellut erityisen koejärjestelyn, koska on ollut välttämätöntä selvittää erikseen jokaisen haastateltavan omintakeinen vokaalijärjestelmä, ennen kuin olen voinut mitata eri äänteiden kvaliteetin. Äänitteistä olen valmistanut yli 500 spektrogrammia eli puheen akustista kuvaa. Niistä olen mitannut kunkin haastatellun informantin pitkät vokaalit, joiden perusteella olen piirtänyt heidän yksilölliset vokaalidiagramminsa. Lisäksi olen mitannut kultakin informantilta tarkasteltavana olevien diftongien molemmat komponentit. Akustisten kvaliteetinmääritysten tuloksia olen vielä tarkistanut auditiivisella kokeella, jossa ryhmä suomen kielen tutkijoita on määrittänyt kuulemansa perusteella eri diftongien kvaliteetin. Keskeisiä tuloksia on se, että ää-vokaalista muodostunut diftongi on iä – ei siis ie – ja se, ettei tämä kvaliteetti ole diftongien avartumistendenssin aiheuttama. Edelleen on käynyt selväksi, etteivät ää:stä ja ee:stä muodostuneiden diftongien foneettiset toteumat ole menneet päällekkäin, jolloin ei myöskään ole ollut vaaraa sanojen merkitysten sekaantumisesta. Tutkimus osoittaa myös pääpainollisen tavun ja jälkitavujen pitkien vokaalien diftongiutumisen paralleelisuuden. Kiintoisaa on myös ollut havaita, että lähisukukielissä parilla karjalais- ja vatjalaisalueella sekä muutamissa viron murteissa ää-vokaali on edustunut samalla tavalla kuin Hollolan ryhmässä. Jälkitavuissa iä on pitänyt puoliaan kauemmin kuin pääpainollisessa ensi tavussa. Haastateltavien puheessa esiintyy hyvinkin usein vielä iä jälkitavuissa, vaikka he jo osittain olisivatkin korvanneet sen pääpainollisessa tavussa ää:llä. Tämän tutkimuksen mukaan syynä tähän on ollut pääpainollisen tavun diftongien avartuminen: kun ie on avartunut iä:ksi, se on työntänyt edeltään iä:n, joka on muuttunut takaisin ää:ksi, etteivät sanojen ääntämykset olisi sekaantuneet toisiinsa. Tutkimuksen aikana on käynyt aiheelliseksi pohtia myös sitä problematiikkaa, joka liittyy Hollolan murreryhmän aa-vokaalin diftongiutumattomuuteen. Olen selvittänyt sitä murteiden labiaalisen ja illabiaalisen vokaalisysteemin avulla. Tutkimukseni kohteena on ollut myös Hollolan Herralan seudun ää-vokaalista kehittyneen diftongin eä:n syntyhistoria. Olen osoittanut diftongin vieraslähtöiseksi. Lähdemateriaalina tässä ovat olleet Hollolan kunnankirjastosta löytämäni vanhat käsikirjoitteet ja asutushistoriaan liittyvät selvitykset. Keskeisiksi henkilöiksi tässä ovat nousseet herralalaiset opettaja ja murteenkerääjä Emil Keskitalo sekä suutari Juho Mäkäräinen eli Heikan Jussi, jotka olivat kirjoituksissaan kiinnittäneet huomionsa muusta hollolaisesta puheenparresta poikkeavaan eä-ääntämykseen. Tutkimukseen liittyvää äänitemateriaalia säilytetään Turun yliopiston kieli- ja käänös-tieteiden laitoksen suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen arkistossa.

Improving oral healthcare in Scotland with special reference to sustainability and caries prevention

Brett Duane Improving oral healthcare in Scotland with special reference to sustainability and caries prevention University of Turku, Faculty of Medicine, Institute of Dentistry, Community Dentistry, Finnish Doctoral Program in Oral Sciences (FINDOS-Turku), Turku, Finland Annales Universitatis Turkuensis, Sarja- Ser. D, Medica-Odontologica. Painosalama Oy, Turku, Finland, 2015. Dentistry must provide sustainable, evidence-based, and prevention-focused care. In Scotland oral health prevention is delivered through the Childsmile programme, with an increasing use of high concentration fluoride toothpaste (HCFT). Compared with other countries there is little knowledge of xylitol prevention. The UK government has set strict carbon emission limits with which all national health services (NHS) must comply. The purpose of these studies was firstly to describe the Scottish national oral health prevention programme Childsmile (CS), to determine if the additional maternal use of xylitol (CS+X) was more effective at affecting the early colonisation of mutans streptococci (MS) than this programme alone; secondly to analyse trends in the prescribing and management of HCFT by dentists; and thirdly to analyse data from a dental service in order to improve its sustainability. In all, 182 mother/child pairs were selected on the basis of high maternal MS levels. Motherswere randomly allocated to a CS or CS+X group, with both groups receiving Childsmile. Theintervention group consumed xylitol three times a day, from when the child was 3 months until 24 months. Children were examined at age two to assess MS levels. In order to understand patterns of HCFT prescribing, a retrospective secondary data analysis of routine prescribing data for the years 2006-2012 was performed. To understand the sustainability of dental services, carbon accounting combined a top-down approach and a process analysis approach, followed by the use of Pollard’s decision model (used in other healthcare areas) to analyse and support sustainable service reconfiguration. Of the CS children, 17% were colonised with MS, compared with 5% of the CS+X group. This difference was not statistically significant (P=0.1744). The cost of HCFT prescribing increased fourteen-fold over five years, with 4% of dentists prescribing 70% of the total product. Travel (45%), procurement (36%) and building energy (18%) all contributed to the 1800 tonnes of carbon emissions produced by the service, around 4% of total NHS emissions. Using the analytical model, clinic utilisation rates improved by 56% and patient travel halved significantly reducing carbon emissions. It can be concluded that the Childsmile programme was effective in reducing the risk for MS transmission. HCFT is increasing in Scotland and needs to be managed. Dentistry has similar carbon emissions proportionally as the overall NHS, and the use of an analytic tool can be useful in helping identify these emissions. Key words: Sustainability, carbon emissions, xylitol, mutans streptococci, fluoride toothpaste, caries prevention.

Maanpuolustustahto asevelvollisen koulutuksen ja palveluksen onnistumista selittävänä tekijänä

Lähtökohta tälle tutkimukselle oli havainto siitä, että varusmiehillä maanpuolustustahto ja taisteluluottamus korreloivat. Tämä huomio oli mahdollista tehdä aikaisemmissa varusmiesaineistoilla tehdyissä tutkimuksissa, joissa olin ollut mukana. Tutkimuksen aineistoina olivat useat puolustusvoimissa kerätyt varusmiesten kyselytutkimusaineistot. Vertailuaineistoina käytin reserviläisille kertausharjoituksissa tehtyjen kyselyiden aineistoja. Olennaista oli selvittää, säilyikö havaittu riippuvuus kun muita mahdollisia tekijöitä otettiin huomioon. Tutkimus oli aikaisemmin kerättyjen aineistojen sekundaarianalyysi ja tutkijana en ollut voinut vaikuttaa kyselyjen sisältöön tai käytettyjen muuttujien ja mittareiden valintaan. Aineistot on kerätty kuvaileviin tarkoituksiin ja tästä syystä tämä tutkimus oli tilastollisesti kuvaileva. Keskeiset käytetyt aineistot olivat varusmiesten kotiuttamiskyselyiden eli loppukyselyiden aineistot kaikista varuskunnista vuosilta 2000 – 2008 sekä vuonna 2010 Siilasmaan työryhmää varten kerätty aineisto kolmesta varuskunnasta. Vuoden 2010 varusmiestutkimus oli toteutettu siten, että kysely tehtiin sekä palveluksen alussa että lopussa. Tässä aineistossa käytettiin monipuolisesti varusmiesten psykososiaalisen toimintakyvyn erilaisia mittareita. Maanpuolustustahto on käsitteellisesti laaja kokonaisuus, kuitenkin tässä tutkimuksessa se oli operationalisoitava käytettävissä olleiden osioiden avulla. Maanpuolustustahtoa tarkasteltiin sekä henkilökohtaisena että yleisenä maanpuolustustahtona sekä niiden yhdistelmänä, josta käytettiin myös nimitystä maanpuolustusajattelu. Käsitteellisesti suppeampi taisteluluottamus operationalisoitiin siten, että muuttujana se kuvasi varusmiehen luottamusta aseisiinsa, saamaansa koulutukseen sekä lähiryhmäänsä. Taisteluluottamuksen mittaamisen taustalla oli ajatus siitä, että tämän yksilökohtaisen mittarin keskiarvo on joukon koulutuksen onnistuneisuuden estimaatti. Taisteluluottamus oli tutkimuksessa varsinainen tulosmuuttuja. Tulosten perusteella yksittäisten varusmiesten psykososiaalisessa toimintakyvyssä on eroja. Erityisesti erottui yksittäisenä tekijänä sosiaalisuus, joka summamuuttujana oli muodostettu varusmiestutkimus 2010:n aineistossa Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteen laitoksen laatimista osioista. Sosiaalisuus ennusti voimakkaasti varusmiehen etenemistä koulutuksessa aina johtajakoulutukseen saakka. Sosiaalisuuden kontrollointi tilastollisesti ei poistanut maanpuolustusajattelun ja taisteluluottamuksen välistä riippuvuutta. Varusmiestutkimus 2010 aineistossa oli mahdollista tarkastella maanpuolustusajattelun muutosta palvelusaikana ja muutoksen yhteyttä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaajiin. Stressaantumistaipumus ja neuroottisuus olivat yhteydessä maanpuolustustahdon laskuun. Tunteiden hallinnan kyky tuki varusmiehen maanpuolustustahdon ja taisteluluottamuksen kehittymistä. Tilastollinen kuvaus toteutettiin Mplus-ohjelmistolla lasketulla rakenneyhtälömallilla. Aineistoon sopiva malli oli mahdollista löytää. Mallin mukaan sosiaalinen pääoman yksilökohtaisena resurssina antaa mahdollisuuden kehittää ja säilyttää maanpuolustusajattelua, joka on yhteydessä itseluottamuksen luontoiseen taisteluluottamukseen varusmieskoulutuksen päättyessä. Koulutuksen aikana joukkoon kehittynyt kiinteys ja luottamus tukevat tätä kehitystä. Joukkotuotantomallilla saadaan aikaan joukkoja, joissa taisteluluottamus on yleensä tarvittavalla tasolla ja niitä voidaan käyttää osoitettuihin tehtäviin. Kertausharjoitukset ylläpitävät kiinteyttä, taisteluluottamusta ja sitä kautta joukon suorituskykyä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että pysyvissä miehistön ryhmissä, joissa ryhmänjohtaja ja/tai jäseniä ei vaihtunut, koulutuksen tulokset olivat parempia kuin muuttuneissa ryhmissä. Edelleen havaittiin, että 12 kuukautta palvelleiden miehistön jäsenten joukossa palvelusmotivaatio laski enemmän kuin muissa varusmiesryhmissä. Yhdestätoista koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijasta koottu ryhmä arvioi tutkimuksen tuloksia sovelletulla Q-menetelmällä Facilitate Pro -ohjelmistoa käyttäen. Menettely tuotti lisänäkökohtia tulosten arviointiin sekä niiden soveltamiseen.

Turvallisuuskulttuurin vaikutus operatiiviseen riskienhallintaan : jaetut arvot, asenteet ja ja toimintatavat

Tutkimuksen keskiössä oli turvallisuuskulttuuri, jonka taustalla on Edgar Scheinin kolmitasoinen kulttuuriteoria artefakteista, julkilausutuista uskomuksista sekä perusoletuksista. Hen-kilöstön kokemuksia turvallisuudesta ja operatiivisesta riskienhallinnasta kartoitettiin turval-lisuuskulttuurin eri teorioiden pohjalta haastattelun avulla. Haastattelumenetelminä olivat ryhmä- sekä yksilöhaastattelut, jotka analysoitiin laadullisesti teoriaohjaavalla analyysilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, miten yhden ilmavoimien lennoston turvallisuuskulttuuri eli jaetut arvot, asenteet ja toimintatavat vaikuttavat operatiivisen riskienhallinnan (ORM – Operational Risk Management) käyttöön. Tutkimuskohteena olivat taistelunjohtajat, lentotekninen henkilöstö sekä ohjaajat. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että toimintatapojen, ohjeistuksen ja turvallisuusjohtamisen aiheuttamia riskejä ei ole tunnistettu koko organisaatiossa. Riskit ovat niiden ryhmien tiedossa, joille ne ovat arkipäivää, mutta riskit eivät välttämättä päädy turvallisuusorganisaatiolle ja operatiiviseen riskienhallintaan puutteellisen seurantamenettelyn, kiireen ja viestinnän puutteiden vuoksi. Lennoston turvallisuuskulttuuri tukee turvallista toimintaa ja organi-saatiolla on resilientin organisaation ominaispiirteitä, mutta organisaatio ei kykene kokonaisvaltaiseen riskienhallintaan. Turvallisuuden ollessa koko organisaation asia kaikkien on annettava oma panoksensa turvallisuuden eteen. Ilmavoimallisessa organisaatiossa pitää löytää tasapaino toiminnanvapauden ja itsenäisyyden sekä byrokratian ja hierarkian välillä, jotta tässä voidaan onnistua. Organisaation turvallisuuden kunto-ohjelman on keskityttävä eri osa-alueiden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen riskien hallitsemiseksi ja se vaatii sitoutumista, kykyä sekä tietoisuutta. Organisaatiossa on paljon tekijöitä, jotka edistävät hyvää turvallisuuskulttuuria, mutta ilma-voimien itsenäinen ja toimintavapaa kulttuuri vaikuttavat siihen, että turvallisuusjohtamisen pitäisi olla hallitumpaa. Turvallisuusjohtamisen avulla operatiivinen riskienhallintaprosessi voitaisiin viedä alusta loppuun tehokkaasti ja näin ollen siitä saataisiin hyöty paremmin irti. Samoin henkilöstön usko operatiiviseen riskienhallintaan kasvaisi. Lisäksi henkilöstön oikea asennoituminen turvallisuuteen paranisi entisestään. Jatkotutkimushaasteena on tutkia aihetta laajemmassa mittakaavassa, jotta voidaan yleistää ilmiöitä sekä myös kartoittaa paremmin turvallisuuskulttuurin kautta ilmeneviä riskejä organisaatiolle.

Kuin Da Vinci -koodin ratkaisemista – kuudesluokkalaisten ruotsin kielen kielioppi- ja kirjoittamistaidot

Tässä tutkimuksessa vertaillaan kuudesluokkalaisten A1- ja A2-ruotsin lukijoiden ja kielikylpyoppilaiden ruotsin kielen kielioppi- ja kirjoittamistaitoja. Lisäksi tutkitaan, onko poikien ja tyttöjen välillä eroja. Aiempien tutkimusten mukaan oppilaiden, varsinkin poikien, suhtautuminen ruotsin opiskeluun on nihkeä, ja erityisesti kielioppi ja kirjoittaminen ovat tuottaneet vaikeuksia. Koululaisten ruotsin kielitaitoa on ajankohtaista tutkia, sillä B1-ruotsin opinnot alkavat syksyllä 2016 kuudennella luokalla. Suomessa on lisäksi vain vähän tutkimuksia, joissa kielikylpyoppilaiden ja tavallista ruotsin opetusta seuranneiden ruotsin kielitaitoa on verrattu. Tutkimus on kvantitatiivinen ja survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin kymmenestä eri alakoulusta, ja koehenkilöiden (n= 126) ruotsin kielitaitoa mitattiin kielitaitokokeen avulla. Oppilaiden tuli tunnistaa adjektiiveja ja omistuspronomineja ruotsinkielisestä tekstistä ja käyttää niitä aukkotehtävissä ja kirjoitelmassa. Heidän piti lisäksi kirjoittaa ainekirjoitus ruotsiksi vapaavalintaisesta aiheesta. Käytetyt tilastolliset testit ovat t-testi, yksisuuntainen varianssianalyysi ja Pearsonin korrelaatiokerroin. Kielikylpyryhmä oli kaikilla testatuilla osa-alueilla vain A2-ryhmää parempi. A1- ja A2-ryhmien oppilaiden kieliopin osaamistaso oli yhtä hyvä, ja he myös kirjoittivat yhtä hyvin ruotsiksi. Koko tutkimusjoukon tytöt olivat etevämpiä kielioppitaidoissaan kuin pojat, ja he myös laativat parempia ruotsinkielisiä ainekirjoituksia kuin pojat. Vain A2-ryhmän pojat ja tytöt olivat samantasoisia kielioppitaidoissaan, ja ainoastaan kielikylpyluokan pojat ja tytöt kirjoittivat yhtä hyviä kirjoitelmia. Tutkimustulokset saattavat antaa viitteitä siitä, että kielikylpymetodi tuottaisi parempia oppimistuloksia kuin tavallinen kieltenopetus. Toisaalta jotkut eri oppimäärää seuranneet oppilaat onnistuivat erinomaisesti testissä. Tulokset tuovat myös esille kieltenopetuksen kehittämistarpeen: opetusta olisi kehitettävä, jotta pojat innostuisivat siitä. Olisi tärkeää, että kielioppia harjoiteltaisiin kirjoittamisen tai puhumisen yhteydessä, jotta oppilaat ymmärtäisivät kieliopin roolin osana kielenkäyttöä. Ryhmäkeskustelu, toiminnalliset kielioppiharjoitukset, oppimispelit ja yhdessä kirjoittaminen voisivat toimia perinteisen opiskelun lisämausteena. Myös kannustava, positiivinen ilmapiiri ja sopiva haasteellisuus tulee muistaa. Ruotsin oppituntien tuntimäärää tulisi myös lisätä peruskoulussa.

Petsamosta Varejoelle. Siirtolaisyhteisö menneisyyden, arjen ja tulkintojen jälleenrakentajana toisen maailmansodan jälkeen

Vuosina 1920–1944 Suomeen kuuluneen Petsamon asukkaat evakuoitiin toisen maailman alueluovutusten myötä Pohjois-Pohjanmaalle. Siirtolaisia varten perustettiin Varejoen asutusalue, etelä-lappilaiseen Tervolan kuntaan. Ensimmäiset asukkaat saapuivat kesällä 1946. Tarkastelen Varejoen asuttamiseen ja sinne asettumiseen liittyviä käsityksiä. Tutkimukseni käynnistyi osana FEENIKS – Taide ja kulttuuri osana Lapin sodan jälkeistä henkistä ja materiaalista jälleenrakennusta -hanketta, jonka tapaamisissa muotoutui niin sanottu Petsamo-ryhmä. Olen tehnyt kaksi muistitietohaastattelua, joissa mukana olleet ovat asuneet Varejoella 1940–1960-luvun välisenä aikana. Kysyn millaisia käsityksiä muistitieto välittää Petsamon siirtolaisten yhteisön jälleenrakentamisesta Varejoella toisen maailmansodan jälkeen, sekä mitkä tekijät auttoivat ja/tai haittasivat asettumista Varejoelle. Analyysissani huomioin, että kyse on jälkipolven, siis siirtolaisten lasten ja lastenlasten, välittämästä ja tulkitsemasta ylisukupolvisesta muistitiedosta. Varejoki muotoutui valtion tiukan kontrollin, avustusten ja avustajien sekä siirtolaisten tekemien raivaus- ja rakennustöiden myötä. Siinä missä valtion toimet tuottivat yhteisön, niin siirtolaiset rakensivat yhteisöllisyyttä. Kylällä oli paljon yhteisöllistä toimintaa, johon kaikki eivät kuitenkaan osallistuneet. Varejoelle mahtuu myös kertomuksia pahoinvoinnista, eristämisestä ja eristäytymisestä sekä niukasta arjesta. Tuntemus paikallisten asukkaiden epäluuloisuudesta siirtolaisia kohtaan lujitti ennestään siirtolaisten yhteishenkeä. Sota- ja evakkovuosien jälkeen rauha, oma koti, tuttu yhteisö ja toivorikkaus olivat merkittäviä henkisen jälleenrakennuksen kasvualustoja. Kasvavat perheet sekä pakottivat että kannustivat siirtolaisia jaksamaan. Lasten syntymät toivat tullessaan kodin tuntua. Aluksi kaikki olivat keskenään samassa pisteessä, mutta ajan myötä siirtolaisten välillä alkoi olla eroja: osa pärjäsi paremmin, osa huonommin. Kotitilantöiden edetessä ihmiset sekä joutuivat että pääsivät töihin muihin ammatteihin. Näin hierarkia jälleenrakentui vähitellen, mistä oli osoituksena myös siirtolaisten koulunkäynnin normalisoituminen poikkeusolojen jälkeen. Petsamoon kohdistettua ikävää lievitettiin muun muassa tutulla ruoalla, jonka kautta kodin tuntua tuotiin uuteen ympäristöön. Varsinkin vanhimmat asukkaat kaipasivat Petsamoon. He eivät asettuneet Varejoelle ja kokemus petsamolaisuudesta oli vahva. Sen sijaan nuoremmat asettuivat ajan myötä ja he alkoivat kokea itsensä varejokisiksi ja myöhemmin myös tervolalaisiksi.