Tuotekehityksen ulkoistaminen - riskit ja edut

Yrityksen kilpailukyvyn perustana tunnettua tuotekehitystä ulkoistetaan nykyisin entistä enemmän. Tuotekehitys on muuttumassa avoimempaan suuntaan. Ilmiöön ovat johtaneet teknologian kehittyminen ja globalisaatio. Ulkoistamisprosessista on tullut helpompaa ja tuotekehityksen ulkoistamisesta on löydetty uusia etuja. On myös havaittu, että resurssipulasta kärsivät pienet yritykset ovat aktiivisempia tuotekehityksen ulkoistajia kuin suuremmat. Motiiveja tuotekehityksen ulkoistamiselle on useasti paremman kapasiteetin ja erityisosaamisen hankkiminen, maakohtaiset edut, markkinoille tuloajan lyhentäminen ja suurimpana ulkoistusetuna tunnettu kustannussäästöt. Tänä päivänä tuotekehityksen ulkoistamisesta entistä suuremman osan keräävät kehittyvät taloudet, kärkipäässä Intia ja Kiina. Ne tarjoavat edullisen ja laadukkaan innovaatioympäristön tuotekehitykselle. Intia ja Kiina palvelevat pääosin yhdysvaltalaisia yrityksiä, kun taas eurooppalaiset yritykset ovat vasta löytämässä Aasian tarjoamat valmiudet tuottaa tuotekehityspalveluita Euroopan kehittyvien talouksien lisäksi. Suomalaisyritykset ovat suurimpia Pohjoismaiden ulkoistajia, mutta tuotekehitys ei ole vielä aktiivisimpien ulkoistusratkaisujen alue. Tämän odotetaan kuitenkin kasvavan kansainvälisesti kasvavan tuotekehityksen ulkoistamisen mukana. Aasia tarjoaa myös suomalaisille yrityksille mittavia etuja, joten Aasian osuus ulkoistamisesta saattaa kasvaa.

Requirements management process

Vaatimustenhallinnan alue on hyvin kompleksinen. Sen terminologia on moninaista ja samat termit voivat tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Tämän työn tarkoituksena on selkeyttää vaatimustenhallinnan aluetta. Se vastaa kysymyksiin kuten, mitä vaatimustenhallinta on ja miten sitä voidaan tehdä. Työ keskittyy vaatimusten analysoinnin ja validoinnin alueisiin, joten tältä osin se vastaa myös tarkempiin kysymyksiin kuten, miten koottujen vaatimusten jäljitettävyyttä, dokumentointia, analysointia ja validointia voidaan tehdä. Tämän työn kautta vaatimustenhallinta voidaan esitellä yritykselle ja sen eri osat voivat saada saman käsityksen vaatimustenhallinnasta. Tutkimus esittelee vaatimustenhallinnan prosessina, joka pitää sisällään vaatimusten jäljitettävyyden, vaatimusten dokumentoinnin, vaatimusten muutoksenhallinnan ja vaatimusmäärityksen. Vaatimusmääritys voidaan edelleen jakaa vaatimusten koostamiseen, analysointiin ja neuvotteluun sekä validointiin. Työssä esitellään geneerinen vaatimustenhallinnan prosessimalli. Mallin avulla näytetään, että vaatimustenhallinta on jatkuva prosessi, jossa kaikki aktiviteetit ovat kytköksissä toisiinsa. Näitä aktiviteettejä suoritetaan enemmän tai vähemmän samanaikaisesti. Malli esitetään geneerisessä muodossa, jotta se olisi hyödynnettävissä systeemi- ja tuotekehitys projekteissa sekä sisäisissä kehitysprojekteissa. Se kertoo, että vaatimukset tulisi jalostaa niin aikaisin, kuin mahdollista, jotta muutoksien määrä kehitystyön myöhemmissä vaiheissa voitaisiin minimoida. Jotkin muutokset eivät ole vältettävissä, joten muutoksenhallinnan tueksi tulisi kehittää jäljitettävyyskäsikirja ja jäljitettävyyskäytännöt. Vaatimustenhallintaa tarkastellaan meneillään olevassa kehitysprojektissa. Tarkastelussa tutkitaan, mitä vaatimustenhallinnan toimintatapoja sekä analysointi- ja validointimetodeja käytetään ja mitä voitaisiin tehdä vaatimustenhallinnan parantamiseksi projektissa.

Sensoriteknologia rakennetun alueen taistelussa

Nykyajan sodankäynti painottuu yhä enemmän taisteluun informaatiosta. Informaation perusteella muodostetaan tilannekuva, jonka avulla päätökset tehdään. Informaation hankinnassa on sensoriteknologia keskeisessä asemassa. Kaupunkien merkityksen korostumisen seurauksena pääosa nykyajan taisteluista tullaan käymään ainakin osittain rakennetulla alueella. Sensorien toiminnan kannalta rakennettu alue on aivan erilainen ympäristö kuin esimerkiksi metsämaasto. Esimerkiksi lyhyet tähystysetäisyydet erityisesti sisätiloissa, rajoitettu näkyvyys, erilaisista materiaaleista valmistetut rakennukset ja pinnat sekä valoisuuden vaihtelu sisätiloissa asettavat uusia vaatimuksia sensorien suorituskyvylle. Tutkimuksessa tarkastellaan uhkamallina Yhteiskunnan turvallisuusstrategian mukaista strategista iskua, jonka osakohteina voivat olla esimerkiksi sähkön jakelun valvomot ja materiaalin varastotilat. Näiden kohteiden lisäksi tarkastellaan ulkotiloja yleisesti. Tutkimus on kirjallisuustutkimus ja sen tarkastelutapa on tekninen. Tutkimuksen ensimmäisen osan tarkoituksena on selvittää eri sensoreiden suorituskyky ja kehityksen tulevaisuudennäkymiä. Tutkimuksen toisessa osassa tarkastellaan eri sensorijärjestelmien sopivuutta tilannekuvan hankkimiseen ja ylläpitoon rakennetulla alueella kahta esimerkkitapausta soveltaen. Tavoitteena on selvittää rakennetun alueen asettamat reunaehdot eri sensorijärjestelmille. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yksittäiseen teknologiaan perustuva sensori ei ole suorituskykyinen rakennetulla alueella. Eri teknologiat soveltuvat eri olosuhteisiin ja monien nykyisten järjestelmien suorituskyky rakennetulla alueella on hyvin rajoittunut. Tutkimuksen perusteella tulevaisuudessa korostuvat erityisesti optronisten sensorien integrointi yhteen laitteeseen, liikuteltavat sensorit sekä langattomat sensoriverkot. Sensoriteknologia rakennetulla alueella vaatii runsaasti lisätutkimusta esimerkiksi sensorin lavetin merkityksestä ja taistelunkestävyydestä sekä taktisten miehittämättömien ilmaalusten käytöstä sisä- ja ulkotiloissa.

Hulevesikuormitus ja sen vähentäminen rakennetulla alueella

Työssä tarkasteltiin hulevesien ravinnekuormituksen muodostumista ja kuormituksen vähentämismahdollisuuksia rakennetussa ympäristössä esimerkkialueena Sunisenlahden valuma-alue. Työn tavoitteena oli löytää ns. hotspot- alueet ja esittää valuma-alueelle osa-alueittain käsittelymenetelmä, joka soveltuu kyseisen alueen hulevesien käsittelyyn, huomioi alueen maankäytön, maastoprofiilin, maanomistuksesta ja maaperästä johtuvat rajoitukset. Sunisenlahden valuma-alue on kokonaisuudessaan rakennettua, jakautuen 24 osavaluma-alueeseen, joiden pinta-alat ja maankäyttö poikkeavat toisistaan. Alueella on kauttaaltaan sadevesiverkosto, jonka purku tapahtuu pääosin Sunisenlahdelle. Osa valuma-alueista on keskustamaisia, osa väljästi rakennettua pientaloaluetta. Joillakin valuma-alueilla on myös toimintoja, joiden hulevesien käsittely edellyttää myös haitta-aineiden poistamista. Valuma-alueella tutkittiin ravinnekuormituksen muodostumista näyttein 12 näytepisteellä. Typpikuormituksesta hulevesien osuus on noin 48 % ja fosforikuormituksesta hulevesien osuus on noin 36 %.

Sallan suunnan taistelut 1939-1940

Jo usean vuosikymmenen ajan on kadettien koulutusohjelmaan kuulunut kesäleirin yhteydessä tutustuminen talvisodan aikana käytyihin Sallan suunnan taisteluihin. Lapin rintamalla toteutui joulukuussa 1939 melko puhdaspiirteisesti 1960–luvun loppupuolelta lähtien puolustusvoimiemme doktriiniksi määrätyn alueellisen taistelun periaatteet tiedostamattomasta ja käytännön pakosta. Majuri Vilho Roinisen noudattama taistelutapa, alkuvaiheessa varsin alivoimaisin joukoin ja asein, perustui viivytystaistelujen yhteydessä suoritettuihin vihollista kuluttaviin iskuihin ja oikea-aikaisiin irtautumisiin. Taistelualueen syvyys mahdollisti lisäjoukkojen keskittämiseksi vaadittavan ajanvoiton hankkimisen, sillä taistelut käytiin noin 200 kilomerin etäisyydellä Rovaniemellä sijainneesta johtavasta esikunnasta. Oman voiman kasvaessa ja vihollisen huolto-ongelmien lisääntyessä torjuttiin hyökkäykset ja siirryttiin puolustustaisteluun. Aktiivinen selustayhteyksien häirintä pakotti neuvostoasevoimat vetäytymään edullisempiin puolustusasemiin. Ruotsalaisten vapaaehtoisten saapuessa taistelualueelle helmikuun 1940 loppupuolella olisi ollut edellytykset vihollisen lyömiseen. Tavoitetta ei kuitenkaan voitu saavuttaa, sillä irti saatavat voimat oli siirrettävä Viipurinlahden torjuntataisteltuihin. Oheisen kirjasen tarkoituksena on tallentaa maastoharjoituksissa käsitelty sekä arkistoista löytynyt tieto kirjalliseen asuun. Sen avulla taistelupaikkoihin, tilanteisiin ja taktillisiin ratkaisuihin mielenkiintoa tuntevat voivat perehtyä asiaan ennen maastontarkastelua. Kirjasen avulla on myös helpompi palauttaa mieliin joitakin taistelun kulusta saatuja oppeja. Pohjois-Suomen alue on ollut ja tulee edelleen olemaan maallemme turvallisuuspoliittisesti tärkeä alue. Pohjois-Skandinaviassa on neljän eri valtakunnan intressit ristikkäin. Kansainvälinen ja valtapoliittinen mielenkiinto alueen runsaisiin malmiesiintymiin, energialähteisiin, jäättömiin satamiin sekä Pohjois-Norjan rannikon tärkeään strategiseen sijaintiin portinpylväänä Atlantin valtamerelle ei tule ainakaan lähivuosina vähenemään.

Pohjois-Itämeren vedenalainen luonto : Huomioon otettavaa merenläheisten alueiden suunnittelussa

Saaristojen ja rannikkoalueiden vedenalainen luonto pohjoisella Itämerellä on monimuotoista ja tuottavaa. Lajien elinympäristöjen erilaisuutta säätelee mm. pohjan laatu, avoimuus ja valonsaanti. Vedenalaislajiston tuntemus on hyvin tärkeää kestävässä rannikko- ja merialueiden suunnittelussa. Tämä raportti kuvailee tärkeimpien pohjoisen Itämeren rannikkovesien vedenalaiselinympäristöjen jaottelun sekä miten näiden ympäristöjen luontoarvoa voidaan luokitella kyseisen ympäristön ekologisten toimintojen perusteella. Myös elinympäristöjen säilymistä uhkaavat ihmisen aiheuttamat laajat ja pienemmät uhat esitellään raportissa. Kuvaillut elinympäristöt edustavat sekä pehmeän että kovan pohjan vedenalaisluontoa. Kovan pohjan elinympäristöt muodostavat erillisiä vyöhykkeitä mentäessä meren pinnasta pohjaan: rihmalevävyöhyke, monivuotisten, suurien ruskolevien vyöhyke (Fucus vesiculosus, F. radicans), punalevävyöhyke ja sinisimpukkavyöhyke (Mytilus edulis/trossulus). Kuvaillut pehmeän pohjan elinympäristöt rakentuvat meriajokkaan (Zostera marina),muiden vedessä elävien putkilokasvien tai näkinpartaislevien ympärille. Suuressa osassa sekä matalista että syvistä pehmeistä pohjista ei ole ollenkaan kasvillisuutta ja silloin eliöyhteiskunnan muodostaa hienoaineksen päällä ja sisällä elävät selkärangattomat eläimet. Elinympäristöt on luokiteltu ja arvotettu kaksiportaisen mallin mukaan. Ensin elinympäristö on nimetty peittävyyden perusteella vallitsevan lajin tai lajiryhmän mukaan. Tämän jälkeen jokaisella elinympäristölle annettiin arvo sen ekologisen tärkeyden perusteella. Luontoarvot on luokiteltu asteikoilla 1-5. NANNUT-hanke (The Nature and Nurture in the Northern Baltic Sea) on tehnyt vedenalaiskartoituksia eri puolilla Suomen rannikkoa ja saaristossa vuosina 2010 – 2011. Tavoitteena on ollut kehittää yksinkertaisia ja kustannustehokkaita menetelmiä sekä vedenalaisluonnon kartoittamiseen että sen arvottamiseen. Pääasiallinen tutkimus alue sijaitsi Raaseporin kunnan alueella Etelä-Suomessa.

Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatiovaiheet Lopen Pernunnummella

Pääjärven alue on osa Kolmannen Salpausselän reunamuodostumaa ja Pernunnummen sandurdeltaa. Jäätikön reunassa muodostunut ympäristö kehittyi Skandinavian mannerjäätikön ja Yoldiameren kontaktissa. Jäätikön kuluttaman syvännealtaan muodostuminen vaikutti alueen geomorfologiaan, sillä jäätikön reuna saattoi pysyä syvännealtaassa pidempään paikoillaan ja syvänneallas keräsi sulavesiä, jotka purkautuivat jäkulhlaup-tulvina sandur-deltalle. Syvänneallas toimi myös jäätikön reunan perääntyessä proglasiaalijärvenä. Jäätikön reunan ympäristöön kehittyi erilaisia muodostumaryhmiä alueellisen topografian mukaisesti, ja jäätikön reunan rakenne muuttui deglasiaation aikana, sillä jää virtasi yhtenäisen jääseinän sijaan myös pienempien jääkielekkeiden kautta. Jääkielekkeet etenivät myös uudelleen sandurdeltapinnalle. Pinnanmuodot luokiteltiin Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineiston ja kenttätarkistusten avulla, ja Pääjärven alueen geomorfologialle laadittiin suhteellinen muodostumishistoria. Tämän lisäksi työssä arvioitiin laserkeilauksen soveltuvuutta geomorfologiseen tutkimukseen.

Heinäveden reitin maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma

Maatalousympäristöihin liittyy paljon luonnon monimuotoisuus-, maisema- ja kulttuuriarvoja. Maiseman – ja luonnonhoidon yleissuunnitelma eli MALU-suunnitelma pyrkii edistämään maaseudun maisemanhoitoa ja maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta. Vuonna 2012 laadittiin suunnitelma Heinäveden reitin valtakunnallisesti arvokkaalle maisema-alueelle. Suunnittelualue oli etelä-pohjoissuunnassa n. 50 km pitkä käsittäen suurempien selkien, mutta myös reitin kapeikkojen varrella olevia maatalousalueita. Heinäveden seutu asutettiin pysyvämmin kaskiviljelyn avulla 1700-luvulla ja saman vuosisadan lopulla alettiin hyödyntää koskivoimaa mm. sahojen ja järvimalmiruukkien tarpeisiin. Noin sata vuotta sitten valmistui reitin kanavointi, mikä vilkastutti seudun elämää. Pienet maatilat tarjosivat valtaosalle seudun väestöä elannon 1960-luvun alkuun, minkä jälkeen maatalouden rakennemuutos on ollut kunnassa suuri. Esimerkiksi lypsylehmien määrä on laskenut kymmenesosaan 1950-luvun lopun määrästä. Tilakoko on kuitenkin lähes viisinkertaistunut tuona aikana. Suunnitelman yhtenä tavoitteena oli nostaa esiin vesireitin varrella jäljellä olevia viljelymaisemia ja laatia näille kohteille niiden maisema- ja luontoarvot turvaavat hoitosuositukset. Suunnitteluun lähti mukaan 18 tilaa, joista vain neljä oli aktiivitiloja. Kymmenellä tilalla pellot oli vuokrattu ulkopuoliselle aktiiviviljelijälle. Tiloilta löytyi luonnon monimuotoisuuskohteita 46 kappaletta, pinta-alaltaan yhteensä 19,3 hehtaaria. Nämä olivat etupäässä pellon ja järven välisiä reunavyöhykkeitä sekä peltojen metsä/kivisaarekkeita. Laidunalueita oli 3,3 ha. Lisäksi löytyi puukujia ja kiviaidanteita seitsemällä kohteella pituudeltaan yhteensä 1450 metriä. Perinnebiotooppeja eli niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia oli 8 kohteella, yhteensä 14 ha. Suojavyöhykkeitä oli n. 1 ha:n alalla ja yksi vajaa 6 hehtaarin kosteikkoalue. Suunnitelmassa esitetään kohteille hoitosuositukset, kerrotaan hoitomenetelmistä ja tukimahdollisuuksista. Tukiperusteet voivat muuttua vuonna 2014 alkavalla ohjelmakaudella. MALU-suunnittelu on osa EU:n maaseuturahaston rahoittamaa hanketta Härkää sarvista – luonnon ja maiseman hoitoa laiduntamalla. Etelä-Savossa laaditaan hankkeen aikana kolme MALU-suunnitelmaa. Härkää sarvista –hanke toimii Etelä-Savon lisäksi Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Hankkeessa toimivat yhteistyössä alueelliset ELY-keskukset ja ProAgriat. Hankeaika on 1.6.2009-30.9.2012

Lounaispaikan karttapalvelun käytettävyyden arviointi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuka käyttää Lounaispaikan karttapalvelua ja mihin tarkoitukseen, ketkä ovat pääasialliset käyttäjät ja käyttäjäryhmät sekä miten palvelua voidaan kehittää. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat käytettävyyden kokemukseen ja mihin päätelmiin sekä toimenpiteisiin palvelusta saadut tulokset johtavat. Tämä tutkimus toteutettiin osana Lounaispaikan LP II – projektin infrastruktuurin uudistusta. Tutkimusongelmaa lähestyttiin kvalitatiivisella semistrukturoidulla haastattelututkimuksella, sillä merkitystä syväluodattaessa laadullinen menetelmä on soveltuvampi. Tutkimuksessa käytiin läpi kirjallisuudessa esitetyt teoreettiset vaatimukset käytettävyyden suunnittelulle karttapalvelua kehitettäessä. Karttapalveluiden käytettävyys on niukasti tutkittu osa-alue, joten tutkimuksen teoria oli sovellettava osin muiden laitteiden, esineiden, palveluiden ja erilaisten käyttöliittymien käytettävyysperiaatteiden pohjalta. Lounaispaikan karttapalvelun käytön nykytilaa selvitettiin haastatteluin. Kaikkien yhteistyöorganisaatioiden edustajat osallistuivat haastattelututkimukseen, jossa arvioitiin Lounaispaikan karttapalvelun käytettävyyttä kunkin yhteistyökumppanin edustajan näkökulmasta. Tutkimuksessa todettiin, että palvelun käyttäjäryhmien tutkiminen on mahdotonta ilman käyttäjäkyselyä ja tarkempaa tietoa oikeista käyttäjistä. Eritoten havaittiin, että tutkimuksen alussa tehdyt oletukset käyttäjistä olivat virheellisiä. Jotta käytettävyyttä voidaan arvioida luotettavasti, on tiedettävä minkälaisille käyttäjille palvelu on suunniteltu ja tunnettava palvelun nykyiset käyttäjät. Käytettävyyden arvioitiin vaikutti vahvasti aikaisempi kokemus paikkatietojärjestelmien ja karttapalveluiden käytöstä. Käyttäjäryhmien määrittelyn puute vaikuttaa koko palvelun markkinoinnin, kehittämisen ja tutkimisen mahdollisuuksiin. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella annettiin kehitysehdotukseksi käyttäjäryhmän tutkiminen käyttäjäkyselyn avulla ja mahdollisen ulkopuolisen käytettävyyden konsultin palkkaaminen.

Vanhakosken Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Satakunnassa Huittisten kaupungissa sijaitseva Vanhakosken alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena. Vanhakosken Natura-alueen (FI0200049) pinta-ala on 101 ha. Siihen kuuluu noin 7,5 kilometrin pituinen osuus Loimijokea vesialueineen ja rantoineen. Alueeseen sisältyy Vanhakosken lehtoalue, joka kuuluu myös kansalliseen lehtojen suojeluohjelmaan sekä maakunnallisesti arvokas Pappilanniemen perinnemaisema. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) johtamaa ja EU:n LIFE -luontorahaston rahoittamaa Kokemäenjoki-LIFE -hanketta alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELYn ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin työryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen, käyttäjäryhmien kuten alueella kalastavien ja retkeilevien sekä maanomistajien edustajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on kymmenen vuotta. Suunnitelman mukaan alueen luontoarvojen kannalta alueen keskeisin ongelma on perinneympäristöjen ja osin myös lehtoalueen umpeenkasvu. Suunnitelma esittää hoitotoimenpiteinä paikoin laidunnusta ja raivauksia, mutta pääosin alue säilytetään luonnontilaisena. Alue sijaitsee aivan Huittisten kaupungin kupeessa, ja sillä on tärkeä merkitys paikallisena virkistyskäyttökohteena. Alueella on kaupungin ylläpitämä luontopolku, ja alueella harrastetaan myös kalastusta ja jousiammuntaa. Suunnitelman mukaan virkistyskäyttöä voidaan kehittää nykyisten käyttötapojen ja käyttäjämäärien puitteissa. Virkistyskäyttötarjonnassa keskitytään nykyisen polun ja sen rakenteiden ylläpitoon.

Pirilänkosken Natura 2000 -alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Pirilänkosken Natura-alue (FI0200045) sijaitsee Satakunnassa Harjavallan kaupungin ja Nakkilan kunnan alueella Harjavallan keskustan välittömässä läheisyydessä. Se muodostuu Kokemäenjoessa sijaitsevan Harjavallan voimalaitoksen alapuolisesta suvannosta ja noin kuuden kilometrin jokiosuudesta sekä sen reunoilla olevista jyrkkään eroosiotörmään syntyneistä rantalehdoista. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 – suojelualueverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance) Natura-alueen pinta-ala on 147 ha, josta noin 60 prosenttia on vettä. Alueen luontoarvot liittyvät jokiluonnon lisäksi maamme edustavimpiin kuuluviin lehtoihin, jotka ovat säilyneet melko luonnontilaisina. Luontoarvojen säilymisen uhkatekijöinä ovat mm lehtojen heinittyminen ja taimettuminen Jokiluonnon tilaan on aikanaan vaikuttanut Harjavallan voimalaitos ja muut Kokemäenjoen säännöstelyyn vaikuttaneet tekijät Alueella on tärkeä merkitys paikallisena virkistyskäyttö- ja opetuskohteena. Pirilänkosken rannalla kulkee noin viisi kilometriä pitkä Paratiisin-Pirilänkosken luontopolku Alueella harrastetaan aktiivisesti myös kalastusta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) johtamaa ja EU:n LIFE -luontorahaston rahoittamaa Kokemäenjoki-LIFE -hanketta alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELYn ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin työryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista (alueella kalastavat ja retkeilevät) sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.

Jäppilän Syvänsin länsipuolen kylien maiseman- ja luonnonhoidon yleissuunnitelma

Maatalousympäristöihin liittyy paljon luonnon monimuotoisuus-, maisema- ja kulttuuriarvoja. Maiseman – ja luonnonhoidon yleissuunnitelma eli MALU-suunnitelma pyrkii edistämään maaseudun maisemanhoitoa ja maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta. Vuonna 2012 laadittiin suunnitelma Pieksämäkeen kuuluvan Jäppilän Syvänsijärven länsipuolisiin kyliin: kirkonkylään, Niemenkylään ja Syvänsiin. Suunnittelualue oli luode-kaakkosuunnassa noin 12 kilometriä pitkä. Syvänsin länsipuoli on laajalti harjumaastoa ja osa Suonenjoelta Punkaharjulle ulottuvaa pitkittäisharjujaksoa. Harjut ovat pohjavesialuetta. Harjujen lisäksi maisemaa luonnehtivat moreeniselänteet ja asutus sekä viljelykset ovat keskittyneet usein näiden reunoille. Niemenkylä on hyvä esimerkki nauhamaisesta kyläasutuksesta vesistön varrella. Niemenkylä on maakunnallisesti arvokas maisema-alue. Suunnittelualueella oli myös kaksi arvokasta rakennetun kulttuuriympäristön kohdetta: Kirkonkylä-Puotimäki ja Kivelä. Seudun keskeiset peltoalueet on pidetty viljelyssä ja alueella on toimivia karjatiloja. Suunnitteluun lähti mukaan 14 tilaa. Yhdeksän tilaa viljeli itse peltojaan ja viidellä tilalla pellot oli vuokrattu paikkakuntalaiselle aktiivitilalle. Viidellä tilalla oli eläimiä: neljällä nautoja ja yhdellä lampaita. Tiloilta löytyi luonnon monimuotoisuuskohteita 36 kappaletta. Näistä oli reunavyöhykkeitä 30 kpl, pinta-alaltaan yhteensä 13,8 ha ja laitumia 6 kpl; 16,8 ha. Puukujia oli viidellä kohteella yhteispituudeltaan 340 metriä. Perinnebiotooppeja eli niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia oli 19 kohteella, yhteensä 37,2 ha. Tiloilta löytyi yksi maatalouskosteikoksi sopiva 0,7 ha:n kosteikkoalue. Pohjavesialueen peltoja oli neljän tilan alueella yhteensä 40,7 ha. Suunnitelmassa esitetään kohteille hoitosuositukset, kerrotaan hoitomenetelmistä ja tukimahdollisuuksista. Tukiperusteet voivat muuttua vuonna 2014 alkavalla ohjelmakaudella. MALU-suunnittelu on osa EU:n maaseuturahaston rahoittamaa hanketta Härkää sarvista – luonnon ja maiseman hoitoa laiduntamalla. Etelä-Savossa laadittiin hankkeen aikana kolme MALU-suunnitelmaa. Härkää sarvista –hanke toimi Etelä-Savon lisäksi Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Hankkeessa toimivat yhteistyössä alueelliset ELY-keskukset ja ProAgriat. Hankeaika oli 1.6.2009-30.9.2012.

Harvinaisten maakotiloiden esiintymisestä Lounais-Suomessa ja niiden elinympäristövaatimuksista

Julkaisun tarkoituksena on lisätä tietämystä harvinaisten maakotiloiden (Mollusca, Gastropoda) esiintymisestä ja ekologiasta. Lisäksi tarkoituksena on edistää kotiloharrastusta sekä luoda tietopohjaa mahdollisille suojelupäätöksille. Maakotiloita on tutkittu Suomessa niukasti, joten julkaisuja ja kirjallisuutta on vähän. Tämä raportti on jatkoa aiemmin julkaistulle kahden siemenkotilolajin tarkastelulle (Kapeasiemenkotilon Vertigo angustior ja pienisiemenkotilon Vertigo pygmaea esiintymisestä ja ekologiasta Suomessa. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2008). Julkaistavat tiedot pohjautuvat kirjoittajan kattavasti Lounais-Suomesta keräämien noin 1100:n maaperänäytteen tutkintaan sekä Turun yliopiston eläinmuseon laajoihin kokoelmiin. Kaikki tiedot perustuvat olemassa oleviin talletettuihin kuorinäytteisiin ellei toisin mainita. Tarkemmin esitellään kuusi maakotilolajia: laukkakotilo (Oxychilus alliarius), piikkikotilo (Acanthinula aculeata), poimusulkukotilo (Macrogastra plicatula), uurteiskotilo (Balea perversa), kääpiösarvikotilo (Carychium minimum) ja kaksihammaskotilo (Perforatella bidentata). Havaintopaikat, yksityiskohtainen sijainti, löytövuosi, yksilömäärä, havainnoitsija sekä löydön elinympäristötiedot esitetään taulukkomuodossa. Esiintymiskartoissa havainnot on jaoteltu ennen ja jälkeen vuotta 1990 tehtyihin. Harvinaisten lajien seuralaiskotilot esitetään taulukkomuodossa. Myös esiintymispaikkojen putkilokasvit esitellään kolmen maakotilolajin osalta. Populaatiorakennetta tarkastellaan piikkikotilon lounaissuomalaisilta löytöpaikoilta ja uurteiskotilon osalta yhdeltä saarelta. Lounais-Suomen lehtometsistä esitellään tarkemmin Turun Ruissalon alue. Vuosien 1991 - 2009 tutkimuksissa saarelta löydettiin 40 maakotilolajia, osa harvinaisuuksia.Seitsemän lähteen 11 näytealan tulokset esitellään. Lähdepurojen varsilla, lähdehetteiköissä ja avolähteitten laiteilla elää maakotiloharvinaisuuksia.Kaksihammaskotilo ja laukkakotilo ovat Lounais-Suomessa harvinaisia ja vähälukuisia. Piikkikotilo ja kääpiösarvikotilo ovat melko harvinaisia, mutta esiintymispaikoillaan usein runsaita. Poimusulkukotilo on melko yleinen alueen itäosassa. Uurteiskotilo on yleinen saaristokivikoiden laji, mutta kenties harvinaistumassa. Näin on tapahtunut toiselle Lounais-Suomen kalliolajille nappikotilolle.

Kantatie 75 Lastukosken kohdan aluevaraussuunnitelma

Aluevaraussuunnitelma koskee Lastukosken kohtaa Siilinjärven - Nurmeksen kantatiellä 75, missä tie ylittää Vuotjärven - Syvärin välisen vesireitin. Lastukosken alueella on kaksi kapeahkoa siltaa, jyrkkä mutka, jossa on maantieliittymä, tienvarsiasutusta ja muita toimintoja, minkä vuoksi Lastukoski on poikkeuksellinen kohta kantatiellä. Nopeusrajoituksesta 60 km/h ja suppeammasta 40 km/h -nopeussuosituksesta huolimatta alue on onnettomuusaltis. UPM-Kymmene Oy on laatimassa Lastuvirran alueella ranta-asemakaavaa. Kaavaa varten on suunniteltu aluevaraus uudelle sillalle ja siihen liittyville tiejärjestelyille. Suunnitelmassa esitetään uutta Lastuvirran siltaa noin 500 metriä nykyisten siltojen pohjoispuolelle, johon on suunniteltu alikulkukorkeudeltaan vaihtoehtoisesti 8 metrin tai 4,3 metrin silta. Nykyinen kantatiesilta rajaa vesireittiä käyttävien alusten korkeuden 4,3 metriin, kun se muutoin voisi olla 8 metriä. Päätös sillan korkeudesta tehdään myöhemmissä suunnitteluvaiheissa. Kantatie 75 tulee uudelle linjalle 1,4 km matkalla. Uudelle osuudelle tulee 80 km/h -nopeusrajoitus. Syrjään jäävä nykyinen kantatie muutetaan Lastuvirran itäpuoliselta osuudelta osaksi Säyneiseen johtavaa maantietä 5701. Lastukosken länsipuolella syrjään jäävä kantatieosuus muutetaan kevyen liikenteen väyläksi, jonka kautta hoidetaan tienvarsiasutuksen ajoyhteydet. Lastukosken nykyiset sillat jäävät pelkästään kevyen liikenteen käyttöön. Korkeamman 8 metrin sillan vaihtoehdossa kantatien kanavasillan paikalle rakennetaan uusi 8 metrin alikulun mahdollistava kevyen liikenteen silta. Hankkeen kustannusarvio on 4,6 milj. € (8 m silta) tai 3,3 milj. € (4,3 m silta). Uuden tielinjan lähipiirissä ei ole asuintaloja. Meluhaitat vähenevät liikenteen siirtyessä kauemmas asutuksesta. Henkilövahinko-onnettomuuksien arvioidaan vähenevän 14 %. Lastuvirran itäpuolella tie on linjattu siten, että siitä ei ole haittaa havaitulle liito-oravareviirille. Esisuunnitelmalla ei ole suoranaisia oikeusvaikutuksia, vaan ne syntyvät tekeillä olevan ranta-asemakaavan myötä. Hanke ei sisällyELY-keskuksen toimenpideohjelmiin eikä sen toteuttamiseen ole lähivuosina rahoitusmahdollisuuksia.

Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan ilmanlaadun bioindikaattoriseuranta vuonna 2009

Ilmanlaatua on seurattu Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueen kunnissa käyttäen ilmentäjinä havupuita ja niiden rungoilla kasvavia jäkäliä 1980-luvulta lähtien. Seuranta on toteutettu uusitun, yhteisen seurantaohjelman mukaisesti vuodesta 2000 lähtien. Ensimmäisellä kierroksella 2000 – 2001 osa Itä-Uudenmaan kunnista jäi yhteisen hankkeen ulkopuolelle mutta seuraavilla seurantakierroksilla 2004 – 2005 sekä 2009 osanotto on ollut kattavaa. Vuonna 2009 arvioitiin ilmanlaatua männyn epifyyttijäkälien esiintymisen ja kunnon perusteella. Tutkimusalueen päästömäärät ovat laskeneet selvästi 1980- ja 1990-luvuilta, mutta 2000-luvulla päästökehitys on ollut aaltomaista. Myös ilmasta mitattujen epäpuhtauksien pitoisuudet sekä laskeumat ovat laskeneet 2000-luvulle tultaessa selvästi verrattuna 1980- ja 1990-lukuihin. 2000-luvun alkupuoliskolla lupavelvollisten laitosten päästöt ovat kasvaneet, mutta vähentyneet vuosien 2003 ja 2004 jälkeen. Rikkidioksidipäästöt olivat 2000-luvulla suurimmillaan vuonna 2003, jonka jälkeen vuosittaiset päästömäärät ovat vaihdelleet. Tutkimusalueen suurimmat päästölähteet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Porvoossa ja Inkoossa. Selvin jäkälämuutosalue sijoittui Helsinkiin, jossa kuitenkin jäkälälajisto oli elpynyt ja pahimmat sormipaisukarpeen vauriot lieventyneet edellisiin tutkimusvuosiin verrattuna. Muita lajistoltaan ja jäkälien kunnolta selvästi muuttuneita alueita ovat olleet Porvoo (Kilpilahti-Porvoon keskusta), Lohjan-Inkoon alue sekä Hanko. Hangossa vauriot ovat selvästi lieventyneet, samoin Lohjan-Inkoon alueella. Pienempiä vaurioituneita alueita on havaittu myös muissa osissa tutkimusaluetta, mutta vaurioiden voimakkuudessa ja vyöhykkeiden sijoittumisessa on ollut jonkin verran vaihtelua vuosien välillä. Lajistoltaan luonnontilaisinta aluetta oli Itä-Uusimaa, ja sormipaisukarpeen vaurioiden osalta terveintä aluetta Länsi-Uudenmaan pohjoisosat. Tausta-alojen jäkälälajisto oli kaikkinensa monipuolisempaa ja vauriot vähäisempiä kuin taajama-aloilla. Sormipaisukarpeen vauriot olivat kasvaneet Itä-Uudellamaalla verrattuna aiempaan seurantavuoteen 2004, mutta lajistossa ei ollut juuri tapahtunut muutoksia. Tervehtynyttä sormipaisukarvetta oli erityisesti Länsi-Uudenmaan pohjoisosissa. Länsi-Uudellamaalla selvimmät muutokset liittyvät jäkälälajistoon, joka on köyhtynyt vuodesta 1998 vuoteen 2004, mutta oli vuonna 2009 hieman monipuolistunut edelliseen seurantaan nähden. Ilman epäpuhtauksista kärsivien jäkälälajien lajilukumäärä olikin kasvanut vuodesta 2004 vuoteen 2009 useilla tutkimusaloilla tutkimusalueen länsiosassa. Lajiston köyhtyminen erityisesti vuonna 2004 johtunee alueen päästökehityksestä, sillä sekä rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöt kasvoivat 2000-luvun alusta vuosiin 2003 ja 2004 asti, vähentyen taas sen jälkeen. Jäkälät reagoivat ilman epäpuhtauksien kuormitustasoissa tapahtuviin muutoksiin hitaasti ja voivat ilmentää kohonnutta kuormitustasoa vielä vuosia kuormituksen päättymisen jälkeenkin. Tämän vuoksi jäkälämuuttujat ilmensivät päästöjen kohoamista selvästi vuonna 2004, eivätkä ne olleet vuonna 2009 kaikilta osin vielä palautuneet 2000-luvun alun tasolle.