156 resultados para julkiset investoinnit
Resumo:
Tutkimuksen aiheena on tietotekniikan hyödyntäminen taistelualuksen palontorjunnan tukena. Aihe on kiinnostava, sillä tietotekniikan hyödyntämistä palontorjunnassa ei Suomessa ole juurikaan tutkittu. Tietotekniikan avulla on mahdollisuus lisätä mahdollisen palontorjuntatehtävän onnistumista. Tutkimuskohteena oli myös, miten puettavaan tietotekniikkaan olennaisesti liittyvä reaaliaikainen radioteitse tapahtuva telemetria toimii vaativassa toimintaympäristössä, 50–80 metrin kokoisessa alumiini- ja teräsrakenteisessa taistelualuksessa. Pääongelma on, miten taistelualuksen savusukeltajan varustusta on mahdollista kehittää päällepuettavan tietotekniikan ja älypukuteknologian avulla seuraavien kymmenen vuoden aikana. Alaongelmat ovat, miten savusukeltajan puettavan tietotekniikan telemetria toimii taistelualusolosuhteissa ja millaisia savusukelluksen telemetriaan liitettäviä biomittausmenetelmiä on mahdollista ottaa käyttöön aluksilla. Teoreettinen viitekehys on rajattu savusukellustelemetrian ja informaatiotekniikan hyödyn-tämiseen sekä keinoihin saada reaaliaikainen palaute savusukeltajien fyysisestä rasituksesta biomittauksen keinoin. Tutkimuskysymyksiin päällepuettavan tietotekniikan kehittämismahdollisuuksista vastattiin kirjallisuustutkimuksella ja telemetrian toimivuus 50–80 metrin tais-telualuksella todennettiin kenttätestin avulla. Kenttätesti toteutettiin Dräger PSS Merlin -telemetrialaitteistolla Hamina-luokan ohjusveneellä ja Hämeenmaa-luokan miinalaivalla. Tutkimuksessa selvisi, että päällepuettavaa tietotekniikkaa kehitetään kahdella tavalla. Julkiset toimijat kehittävät EN469-normin mukaista savusukeltajan suojahaalaria, johon on lisätty tilannetietoisuutta lisääviä antureita sekä tietoverkkoja, ja suuret palontorjuntavälinevalmistajat kehittävät yksittäisiä komponentteja. Tutkimuksessa selvisi myös, että teknologia päällepuettavan tilannetietoisuutta lisäävän järjestelmän kehittämiseksi on jo olemassa, mutta ke-hittäminen kaupalliseen käyttöön on hidasta, eikä teknologiaa uskalleta ottaa nopeasti käyt-töön. Suoritetun kenttätestin perusteella teknologiaan liittyvä telemetria toimii 50–80 metrin taistelualuksessa, mutta edellyttää 1–2 signaalintoistimen käyttämistä alustyypistä riippuen. Tutkimustuloksia pystytään hyödyntämään palontorjuntavarusteiden kehittämisessä taistelualuskäyttöön tai väestönsuojelun apuna poikkeusoloissa.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Ilmavoimien lennonopettajakurssia ja sen vaikutuksia opiskelijoiden pedagogisiin valmiuksiin. Lennonopettajakurssi on vuosittain järjestettävä lentokalustosta riippumaton opintokokonaisuus, mutta tämän tutkimuksen osalta tarkastelu on rajattu käsittelemään sitä toteutustapaa, jossa opiskelijat toimivat lennonopettajakurssin aikana opettajina lentoreserviupseerikurssin oppilaille Vinka-alkeislentokoneella. Tutkimuksessa käsitellään lennonopettajakurssin pedagogiikkaa laajemmasta näkökulmasta kuin pelkkä lennonopettamisen käytäntö. Laajempaa näkökulmaa etsitään vertailemalla lennonopettajakurssia kokonaisuutena Jyväskylän yliopiston aikuiskouluttajan pedagogisiin opintoihin (APO). Vertailua suoritetaan opintojen rakenteiden, taustateorioiden, pedagogisen harjoittelun ja opiskelijoiden kokemusten kesken. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja sen toteutukseen ovat vaikuttaneet fenomenologis-hermeneuttinen perinne sekä etnografinen metodologia. Päämenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia, jonka periaatteilla on käsitelty lennonopettajakurssiin liittyvät Puolustusvoimien asiakirjat ja APO-opintoihin liittyvät julkiset dokumentit. Lisäksi aineistona on käytetty vuonna 2013 alkaneen lennonopettajakurssin opiskelijoiden päättötöitä. Toisena menetelmänä on käytetty autoetnografiaa, jonka aineisto on muodostettu tutkijan omista kokemuksista lennonopettajakurssilta ja APO-opinnoista. Autoetnografian luonne tutkimuksessa on ollut sisällönanalyysia täydentävää. Tutkimusraportissa muodostetaan kattava kuvaus lennonopettajakurssin luonteesta ja vaikutuksista. Lennonopettajakurssi osoittautuu vertailukelpoiseksi APO-opintojen kanssa. Lennonopettajakurssin ja APO-opintojen lopputyöt ovat luonteeltaan lähes identtiset ja niiden tarkoitukset ovat yhtenevät. Kummankin opintokokonaisuuden taustalta löytyy teoriaa kokemuksellisesta oppimisesta. Lennonopettajakurssi tarjoaa opiskelijoille erittäin paljon pedagogista harjoittelua ja he kokevat saavansa didaktisia valmiuksia enemmän kuin mitä APO-opiskelijat kokevat. APO-opintoihin liittyvä teoriasisältö on lennonopettajakurssia kattavampaa ja APO-opintojen taustalla olevat arvot ja periaatteet ovat näkyvämpiä kuin lennonopettajakurssilla. Kummankin opintokokonaisuuden opiskelijat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä saamaansa koulutukseen.
Resumo:
Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli ymmärtää ja kuvata korkeasti koulutettujen henkilöiden selviytymistä työn menetyksestä ja pitkittyneestä työttömyydestä. Tutkimuksessa tarkasteltiin pakotettua uramuutosta ja työttömyyttä sekä siitä selviytymistä yksilön kokemuksen näkökulmasta. Lisäksi tutkittiin työttömyyden tukipalveluiden hyödyllisyyttä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena kuvailevana tapaustutkimuksena. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla 13 korkeasti koulutettua uusimaalaista työtöntä henkilöä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoitua teemahaastattelumenetelmää käyttäen. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan havaita, että työn menetyksellä koettiin olevan sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia. Työn menetys koettiin osittain helpotuksena ja hengähdystaukona. Henkilöt selviytyivät itse työn menetyksen tilanteesta jokseenkin hyvin, etenkin jos muutokseen oli voinut varautua ja irtisanomisperusteet olivat selkeät. Korkeasti koulutetut henkilöt käyttivät monipuolisesti sekä tunne- että ongelmakeskeisiä selviytymisstrategioita selviytyäkseen työttömyydestä. Näistä aktiivinen työnhaku sekä opiskelu korostuivat selviytymiskeinoina. Työttömyyden pitkittyminen heikensi selvästi yksilön hyvinvointia ja vertaistuen merkitys korostui työttömyyden pitkittyessä. Tutkimuksesta ilmeni, että julkiset työvoimapalvelut eivät tue riittävästi korkeasti koulutettuja työttömiä. Tukipalveluja tulisi kehittää vastaamaan paremmin muuttuneiden työmarkkinoiden vaateita, sillä työmarkkinoiden muutokset haastavat urien uudenlaiseen tarkasteluun.
Resumo:
1.5.2014 voimaan astuneessa laissa rikostorjunnasta puolustusvoimissa annettiin ensimmäistä kertaa vaatimuksia puolustusvoimissa kuulusteluja suoritettaville. Aiemmin kuulustelijalle oli riittänyt että hän oli virkaan nimitetty sotilas riippumatta siitä minkä tasoisen tai sisällöllisen koulutuksen hän oli saanut. Uudessa laissa annettu lisävaatimus on että puolustusvoimien on varmistettava riittävä koulutus esitutkintaa suorittavalle henkilölle. Lisäksi puolustusvoimissa suoritettujen esitutkintojen laatua on arvosteltu muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen toimesta. Tutkielman aihe on: Sotilasrikosten kuulustelukoulutus puolustusvoimissa. Tutkimusongelmana on: Vastaako puolustusvoimissa annettava kuulustelukoulutus lain vaatimuksiin? Tutkimusmenetelmänä on käytetty vertailevaa dokumenttianalyysiä. Tutkimusaineistona ovat julkiset asiakirjat ja opintomateriaalit. Perusteena on luoda yleiskuva valittujen viranomaisten kuulustelukoulutuksen sisällöstä ja sen osuudesta kokonaisopinnoista. Koulutuksia vertailemalla pyritään saamaan selville kuulustelukoulutuksen kehittämisen tarve puolustusvoimissa. Tutkimusta lähestytään koulutuksen kehittämisen näkökulmasta. Tutkimuksessa ilmeni, että puolustusvoimissa annettava esitutkintakoulutus on tyydyttävällä tasolla. Harjoituksien puuttuminen koulutuksesta aiheuttaa tilanteen jossa ensimmäinen kuulustelu suoritetaan virassa pelkän teoriaopetuksen perusteella. Opetuksen sisältöä tulisi tarkastella tältä osin kriittisesti. Lisäksi jo virassa olevien sotilaiden esitutkintakoulutusta tulisi lisätä, sekä yhteistyötä koulutuksen osalta muiden viranomaisten kanssa tulisi harkita resurssien puitteissa. Vasta valmistuneiden suorittamat ensimmäiset kuulustelut tulisi suorittaa valvotusti kokeneen kuulustelijan opastamana. Koska kuulustelutaidon opettaminen on puolustusvoimissa vain tyydyttävällä tasolla, olisi kuulustelun laadun parantamiseksi muodostettava riittävästi koulutettu vaativiin esitutkintoihin erikoistunut henkilöstöpooli.
Resumo:
Julkisten organisaatioiden toimintaympäristöt muuttuvat ja monimutkaistuvat. Julkisen sektorin organisaatiot joutuvat myös omaksumaan uusia tapoja toimia yhä nopeammin. Julkiset organisaatiot tekevät kehittämistyötä paljon projektien kautta, jolloin projektijohtamisen osaamisesta on muodostumassa myös julkisen sektorin organisaatiolle tärkeä strateginen kyky. Julkisen sektorin projektijohtamiseen liittyy luonnollisesti samoja vaikuttavia ominaispiirteitä ja taustavaikuttajia, kuin julkisen sektorin johtamisessa yleensä. Kaikissa projekteissa on yksi yhteinen tekijä – tieto. Organisaation kyky omaksua tietoa on tärkeä ominaisuus, jonka kehittämiseen organisaation tulisi kiinnittää huomiota. Projekteissa erityisesti, jossa toteutetaan nopeasti usean henkilön ja organisaation osaamisesta ja tiedosta koostuvia kompleksisia ja monimutkaisia kokonaisuuksia, on omaksumiskyvyllä erityinen merkitys. Omaksumiskyky on dynaaminen prosessi, johon vaikuttaa niin yksilön kyky tunnistaa arvokasta tietoa, yhdistää ja omaksua sitä sekä organisaation kyky muuttaa omaksuttu tieto sellaiseen muotoon, että siitä on hyötyä organisaatiotasolla. Tämän tutkimuksen aiheena on tieto ja tiedon omaksuminen projekteissa. Tavoitteena on tutkia julkisen kuntaorganisaation projektijohtamisessa olevaa tietoa ja organisaatioon liittyviä tekijöitä, jotka vaikuttavat tiedon omaksumiseen projekteissa. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus suoritettiin tapaustutkimuksena kunnallisessa organisaatiossa. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla seitsemää organisaation projekteissa toimivaa projektipäällikköä tai projekteihin osallistunutta henkilöä. Tutkimuksen mukaan organisaation projekteissa syntyvän tiedon on useimmiten tunnistettu, mutta välttämättä sen omaksumista edellyttäviin ja tukeviin mekanismeihin ei vielä ole riittävästi kiinnitetty huomiota eikä kehitetty, joten projekteissa syntyvän tiedon hyödyntäminen ei välttämättä toteudu organisaatiotasolla. Projekteissa oleva tieto on organisaation kehittämiseen ja projektien kehittämiseen liittyvää tietoa, jota tulisi hyödyntää niin yksilö-, projekti- kuin myös organisaatiotasolla.
Resumo:
Suomelle on asetettu Euroopan Unionin taholta tavoite vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasosta. Suomen tulee kasvattaa uusituvan energian osuutta kokonaiskulutuksesta 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi Suomessa otettiin uusituvan energian syöttötariffijärjestelmä käyttöön vuonna 2011. Tavoitteena on pyrkiä lisäämään syöttötariffijärjestelmän avulla investointeja uusiutuvaan energiaan ja päästä annettuihin tavoitteisiin. Vuonna 2020 arvion mukaan kapasiteettia olisi 2500 MWh tuulivoimaa ja tuotanto olisi noin 6 TWh, joka vastaa 5-6 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Syöttötariffijärjestelmä on otettu käyttöön Suomessa vuonna 2011 valtioneuvoston esityksen pohjalta. Tuulivoiman osalta syöttötariffijärjestelmän tukien avulla taataan tuulivoiman tuottajille 12 vuodeksi 83,50 € jokaiselta tuotetulta megawattitunnilta. Valtio maksaa tuulivoiman tuottajille sähkön markkinahinnan ja takuuhinnan välisen erotuksen. Tuulivoiman rakentaminen on kasvanut huomattavasti järjestelmän käyttöönoton vaikutuksesta. Ennen syöttötariffijärjestelmän käyttöönottoa keväällä 2011 tuulivoima osuus tuotetusta sähköstä oli ainoastaan 0,3 prosenttia. Tällä hetkellä osuus sähkön tuotannosta on noussut 2,5 prosenttiin. Merkittävin kritiikin kohde on ollut syöttötariffijärjestelmän kustannukset. Hallitus on joutunut myöntämään hallituksen esityksessä 15/2015, että syöttötariffijärjestelmän kustannukset ovat kasvaneet odottamattomasti. Järjestelmää suunniteltaessa kustannusten arvioitiin olevan vuonna 2020 noin 200 miljoonaa euroa vuodessa, mutta sähkön markkinahinnan kehityksen sekä ennakoitua nopeamman kiintiön täyttymisen seurauksena kustannukset tulevat kasvamaan yli 300 miljoonaan euroon vuonna 2020 Kustannusten lisäksi syöttötariffijärjestelmän piirissä olevien yritysten kannattavuutta on kritisoitu. Järjestelmän piirissä olevien yritysten kannattavuus on ollut korkealla. Parhaan yrityksen liikevoittoprosentti oli yli 65 prosenttia vuonna 2014. Yritykset ovat saaneet miljoonien eurojen edestä syöttötariffeja ja kannattavuus on ollut ilmiömäinen. Syöttötariffijärjestelmä on kuitenkin ollut tarpeellinen, jotta Suomi on saanut tuulivoiman tuotannon kasvuun viimeisten vuosien aikana. Ilman syöttötariffijärjestelmän käyttöönottoa tuulivoiman investoinnit olisivat todennäköisesti pysyneet lähes olemattomina Suomessa, sillä tuulivoiman tuotannon ei ole houkuttelevaa sijoittajiennäkökulmasta ilman tuotantotukia.
Resumo:
Kyrönjoen vesistöalueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016-2021. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien alustava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikartat, arviot tulvavahingoista, tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet tulvariskien estämiseksi ja vähentämiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetään myös suunnitteluun liittyvä sidosryhmien ja kansalaisten osallistuminen ja kuulemi-nen. Tulvariskien hallintasuunnitelma on valmisteltu Kyrönjoen vesistöalueen tulvaryhmän, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suo-men ympäristökeskuksen yhteistyönä. Kyrönjoen tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja vähentää monin tavoin. Toimien kirjo ulottuu maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen omatoimiseen suojaukseen ja tulvien ennakoinnista operatiiviseen tulvantorjuntaan. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kattavat tulvien ennaltaehkäisyn, tulvasuojelutoimenpiteet, toiminnan tulvatilanteissa, valmiustoimet sekä tulvan jälkeiset toimenpiteet. Painopiste on vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Suunnitelmassa esitetään nykyistä tehokkaampaa tiedottamista, jotta sekä yksityiset että julkiset tahot voivat paremmin varautua tulviin myös omatoimisesti. Tulvavesiä esitetään pidettäväksi valuma-alueilla mm. metsämailla ja käytöstä poistuvilla turvetuotantoalueilla. Kyrönjoen pengerrysalueiden käyttöä esitetään suunniteltavaksi niin, että pengerrysalueita voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti myös harvinaisilla tulvilla. Kyrönjokilaakson kunnat, asukkaat, pen-gerrysyhtiöt sekä ELY-keskus ovat keskeisessä roolissa tulvariskien hallinnan toimenpiteiden toteutuksessa. Suunnitelma perustuu lakiin tulvariskien hallinnasta ja sen valmistelussa on hyödynnetty vesistöalueen tulvariskien alustavaa arviointia, tulvakarttoja sekä muita aikaisemmin tehtyjä tulvariskien hallinnan asiakirjoja. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitel-man joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.
Resumo:
Laihianjoen vesistöalueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016–2021. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien alus-tava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikartat, arviot tulvavahingoista, tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet tulvariskien estä-miseksi ja vähentämiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetään myös suunnitteluun liittyvä sidosryhmien ja kansalaisten osallistuminen ja kuuleminen. Tulvariskien hallintasuunnitelma on valmisteltu Laihianjoen vesistöalueen tulvaryhmän, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Laihianjoen tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja vähentää monin tavoin. Toimien kirjo ulottuu maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen omatoimiseen suojaukseen ja tulvien ennakoinnista operatiiviseen tulvantorjuntaan. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kattavat tulvien ennaltaehkäisyn, tulvasuojelutoimenpiteet, toiminnan tulvatilanteissa, valmiustoimet sekä tulvan jälkeiset toimenpiteet. Painopiste on vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Tulvavesiä esitetään pidettäväksi valuma-alueilla mm. maa- ja metsä-mailla. Laihianjoella myös liikenneyhteyksien suunnittelu on tärkeä osa tulvariskien hallintaa, sillä alueen tulvat uhkaavat Vaasan kes-keisiä liikenneyhteyksiä. Suunnitelmassa esitetään nykyistä tehokkaampaa tiedottamista, jotta sekä yksityiset että julkiset tahot voivat paremmin varautua tulviin myös omatoimisesti. Laihianjoen alueen kunnat, asukkaat, pengerrysyhtiöt sekä ELY-keskus ovat keskei-sessä roolissa tulvariskien hallinnan toimenpiteiden toteutuksessa. Suunnitelma perustuu lakiin tulvariskien hallinnasta ja sen valmistelussa on hyödynnetty vesistöalueen tulvariskien alustavaa arviointia, tulvakarttoja sekä muita aikaisemmin tehtyjä tulvariskien hallinnan asiakirjoja. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitel-man joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.
Resumo:
Lapuanjoen vesistöalueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016-2021. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien alus-tava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikartat, arviot tulvavahingoista, tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet tulvariskien estä-miseksi ja vähentämiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetään myös suunnitteluun liittyvä sidosryhmien ja kansalaisten osallistuminen ja kuuleminen. Tulvariskien hallintasuunnitelma on valmisteltu Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Lapuanjoen tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja vähentää monin tavoin. Toimien kirjo ulottuu maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen omatoimiseen suojaukseen ja tulvien ennakoinnista operatiiviseen tulvantorjuntaan. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kattavat tulvien ennaltaehkäisyn, tulvasuojelutoimenpiteet, toiminnan tulvatilanteissa, valmiustoimet sekä tulvan jälkeiset toimenpiteet. Painopiste on vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Suunnitelmassa esitetään nykyistä tehokkaampaa tiedottamista, jotta sekä yksityiset että julkiset tahot voivat paremmin varautua tulviin myös omatoimisesti. Tulvavesiä esitetään pidettäväksi valuma-alueilla mm. metsämailla ja käytöstä poistuvilla turvetuotantoalueilla. Lapuanjoen pengerrysalueiden käyttöä esitetään suunniteltavaksi niin, että pengerrysalueita voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti myös harvinaisilla tulvilla. Lapuanjokilaakson kunnat, asukkaat, pen-gerrysyhtiöt sekä ELY-keskus ovat keskeisessä roolissa tulvariskien hallinnan toimenpiteiden toteutuksessa. Suunnitelma perustuu lakiin tulvariskien hallinnasta ja sen valmistelussa on hyödynnetty vesistöalueen tulvariskien alustavaa arviointia, tulvakarttoja sekä muita aikaisemmin tehtyjä tulvariskien hallinnan asiakirjoja. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitel-man joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.
Resumo:
Viime vuosien aikana palveluhankintojen suhteellinen osuus kaikista toteutetuista julkisista hankinnoista on kasvanut Suomessa huomattavasti. Samalla markkinaoikeudessa on käsitelty vuosittain suuri määrä erilaisiin julkisiin hankinta-asioihin liittyviä valituksia. Merkittävä valitusten määrä on seurausta siitä, että julkisissa hankintaprosesseissa tehdään paljon virheitä. Tarjouspyynnön laatiminen on tärkeä hankintaprosessin vaihe, johon hankintayksiköissä tulisi kalliit markkinaoikeuskäsittelyt välttääkseen riittävästi panostaa. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää, mitkä asiat palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisessa tuottavat hankintayksiköille ongelmia. Lisäksi tarkoituksena oli pohtia sekä itse palvelun hankkijaan että julkisten hankintojen lainsäädäntöön liittyviä tekijöitä, joista ongelmat palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisessa mahdollisesti johtuvat. Tutkimuksessa tutkimuskohteena olivat 24 markkinaoikeuden vuosina 2012–2014 antamaa hankinta-asioiden ratkaisua, ja tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena tutkimusaineistoa kategorisoimalla ja yhdenmukaistamalla. Tutkielmassa havaittiin, että merkittävin kompastuskivi kansallisten palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisessa on tarjouksen vertailuperusteiden asettaminen. Erityisesti laadun vertailuperusteiden tulkinnanvarainen ja epäselvä esittäminen oli yleistä, ja lisäksi merkittävä määrä virheitä tehtiin sekoittamalla tarjoajan soveltuvuusvaatimukset vertailuperusteisiin. Joitakin virheitä tehtiin myös vertailuperusteiden tärkeysjärjestyksen ja suhteellisen painotuksen asettamisessa sekä hankinnan kohteen määrittelyssä. Tutkimustulosten perusteella pääteltiin, että kansallisten palveluhankintojen tarjouspyyntöjen laatimisen ongelmissa on suurimmassa osin kyse hankintayksikön vähäisistä resursseista ja siten heikosta hankintojen suunnittelusta sekä hankintayksiköiden ammattitaidon ja kokemuksen puutteista. Lisäksi joitakin esiintyneitä virheitä voidaan ainakin jossain määrin perustella hankintalainsäädännön monimutkaisuudella ja tulkinnanvaraisuudella.
Resumo:
Riittävän johtamisosaamisen turvaaminen on avainasemassa, jotta julkisten organisaatioiden on mahdollista saavuttaa niille asetetut tulevaisuuden tavoitteet ja jotta ne kykenevät toteuttamaan niille asetettuja strategisia päämääriä. Julkiset organisaatiot ovat tulevaisuudessa entistä suuremman haasteen edessä pyrkiessään turvaamaan johtajuusresurssejaan. Suurten ikäluokkien eläköityminen ja alati muuttuva toimintaympäristö asettavat organisaatiot tilanteeseen, jossa poistuvan tiedon ja osaamisen korvaamisen lisäksi tarvitaan uudenlaista johtamisosaamista. Johtajuusresurssien turvaamiseen liittyvien haasteiden hallinnan yhdeksi ratkaisumalliksi on esitetty seuraajasuunnittelua, jonka päämääränä on varmistaa, että organisaatiossa toimii oikeanlaisia johtajia oikeantyyppisissä työtehtävissä oikeaan aikaan. Tässä laadullisin menetelmin toteutetussa tutkimuksessa valitsin tarkastelun kohteeksi julkiselta sektorilta Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun kaupunkiorganisaatiot. Tämä tutkimus vastaa seuraaviin tutkimuskysymyksiin. Minkälaisilla menetelmillä julkisen sektorin organisaatioissa varmistetaan, että sen johdossa toimii oikeanlaisia johtajia oikeantyyppisissä työtehtävissä oikeaan aikaan? Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia julkisen sektorin seuraajasuunnitteluun liittyy? Missä määrin julkisen sektorin organisaatioiden johtajuusresurssien turvaaminen eroaa toisistaan? Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu tutkimuskaupunkien olemassa olevista dokumenteista, kuten strategioista ja henkilöstöraporteista/-kertomuksista sekä tutkimusta varten haastattelemalla kerätystä aineistosta. Tutkimushaastatteluissa haastateltiin tutkimuskaupunkien henkilöstöjohtajia. Haastattelut toteutin pääosin puolistrukturoituina ja osin teemahaastattelun menetelmin. Aineiston jäsentelyä ja analysointia ohjasi teoreettinen esiymmärrys. Hyvän johtamisen ja johtajuusresurssien turvaamisen merkitys oli tunnistettu kaikissa tutkimuskaupungeissa. Organisaatioissa oli panostettu johtajuusresurssien turvaamiseen, mutta johtajuusresurssien kehittämistä toteutettiin lähinnä yleisellä tasolla eikä kuten seuraajasuunnitteluprosessissa, jossa on tyypillisempää keskittyä valikoituihin johto- ja avaintehtäviin. Johtajuusresurssien turvaamiseen liittyvässä riskien hallinnassa, kuten äkillisissä johtajavaihdostilanteissa, tutkimuskaupungeissa hyödynnettiin korvaajasuunnittelua seuraajasuunnittelun sijaan. Julkisen sektorin seuraajasuunnittelun keskeisimmiksi haasteiksi nousi virkojen julkinen hakumenettely ja vallitseva organisaatiokulttuuri. Toisaalta seuraajasuunnitteluun liitettiin myös mahdollisuuksia, kuten pätevien hakijoiden turvaaminen kaikkiin johto- ja avaintehtäviin sekä naisjohtajien määrän kasvattaminen.
Resumo:
Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan suurten polttolaitosten (≥ 50 MW) savukaasujen sisältämiä päästöjä. Tarkasteltavat päästöt ovat rikkidioksidi (SO2), typenoksidit (NOx) ja pienhiukkaset. Työn tavoitteena on esitellä yleisimmät päästöjen puhdistusmenetelmät ja niiden toimintaperiaatteet. Lisäksi työssä tarkastellaan puhdistusmenetelmistä aiheutuvia kustannuksia. Työssä tuodaan esille myös uudesta IE-direktiivistä aiheutuvat toimenpiteet nykyisille Suomen suurille polttolaitoksille. Laitosten savukaasujen päästöille on monia eri puhdistusmenetelmiä. Rikkidioksidin ja typenoksidien puhdistusmenetelmät perustuvat kemiallisiin reaktioihin. Pienhiukkasten poisto tapahtuu mekaanisten erotusprosessien kautta. Uuden IE-direktiivin myötä polttolaitosten päästörajat ovat tiukentuneet. Tiukentuneiden päästörajojen takia Suomen polttolaitoksiin joudutaan tekemään investointeja puhdistusmenetelmien tehostamiseksi. Investoinnit ovat huomattavia, sillä summat liikkuvat miljardeissa euroissa.
Resumo:
Ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen sekä luonnonvarojen ehtyminen lukeutuvat voimakkaimpiin taustalla vaikuttaviin tekijöihin, joiden vuoksi ympäristönäkökohdat ovat nousseet yhä voimakkaammin esille julkisissa hankinnoissa. Julkisten hankintojen tekijät ovat velvoitettuja huomioimaan talouden ohella myös ympäristönäkökohdat. Suuren ostovolyyminsa vuoksi julkinen sektori voi toimia suunnannäyttäjänä ympäristöä säästävien hankintojen toteuttajana. Tämä Pro gradu –tutkielma kartoittaa ekologisten hankintojen merkitystä suomalaisissa kunnissa vuonna 2016. Tavoitteena on selvittää mitä julkisten hankintojen ekologisuus kunnille merkitsee, miten ekologisuus näkyy hankintaprosessissa sekä mitkä tekijät ovat ekologisten hankintojen esteenä ja mitkä tekijät puolestaan kannustavat kuntia tekemään ekologisia hankintoja. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että kunnat suhtautuvat ekologisuuteen hankinnoissa varsin positiivisesti ja ennen kaikkea ympäristönäkökohdat koetaan tärkeänä osana hankintoja. Ympäristönäkökohtien huomioiminen hankintaprosessissa koetaan kuitenkin melko vaikeaksi. Erityisesti tiedon puute, hinta ja taloudelliset resurssit vaikeuttavat ekologisten hankintojen toteutusta. Positiivisesti ympäristönäkökohtien huomioimiseen hankinnoissa puolestaan vaikuttavat henkilöstön osaaminen, taloudellisuus ja lainsäädäntö.
Resumo:
Yrityksen selviytyminen ja menestyminen ovat riippuvaisia sen kyvystä innovoida, luoda tietoa ja hyödyntää tietämystä ja keksintöjä (Dunk ja Kilgore 2001). Yrityksen menestyminen erityisesti korkean teknologian alalla on siten suoraan riippuvainen sen T&T:stä, johon tehdyt investoinnit tuovat merkittäviä taloudellisia etuja yritykselle uusien tuotteiden, palveluiden ja prosessien muodossa (McEvily ja Chakravarthy 1999). Teknologinen etumatka ja sen tuotteistaminen innovatiivisiksi tarjoamiksi mahdollistaa monopolististen etujen saavuttamisen yrityksen kansainvälisessä kilpailussa (Lall 1977). Tämä kaltainen kilpailuetu voidaan saavuttaa yrityksen kyvyllä yhdistää maantieteellisesti hajautettu T&T:nsä tehokkaaksi verkostoksi (Porter 1986). Boehen (2008) mukaan T&T:n globalisoitumista voidaan johtaa eri hallintömuodoilla: T&T:n kansainvälistymisellä, T&T:n ulkomaille sijoittamisella ja T&T ulkomaille ulkoistamisella. T&T:n globalisoituminen on osa 2000-luvun taloudellista muutosta, ja sille on esitetty useita vaikuttavia tekijöitä, kuten kustannuserot, työvoimaresurssit, erityisosaamiskeskukset, paikallinen teknologia osaaminen ja kohdemarkkinoiden potentiaali (bardhan 2006; Norwood, ym. 2006; von Zedtwitz ja Gassmann 2002). Tutkimuksen on osoitettu eroavan tuotekehityksestä ja eri tekijöiden on osoitettu vaikuttavan niihin (von Zedtwitz ja Gassmann 2002; Leifer ja Triscari 1987). Samoin T&T on osoitettu olevan jatkumo perustavanlaatuisesta soveltavaan ja lääkekehityksen muodostavan vastaavan T&T jatkumon (Lall 1980; Iansiti 1993), jonka yksittäiset osat vaikuttavat sen hallintomuotoon. Tutkimus esittää eri tekijöitä voivan hyödyntää hallintomuodosta riippuen. Tätä tutkimusta varten tutkija haastatteli lääketeollisuuden johtajia Kiinassa vahvistaakseen tai hylätäkseen eri tekijöitä ja niiden suhdetta lääketeollisen T&T:n hallintomuotoihin. Markkinoiden todettiin olevan ensisijainen tekijä mutta myös kustannuserojen, insentiivien, työvoimaresurssien ja erityisosaamiskeskusten merkitys T&T:n globalisoitumiseen vaikuttavina tekijöinä vahvistettiin yhdessä perusvaatimusten ja riskitekijöiden kanssa. Tutkimuksessa vahvistetaan myös lääketeollisen T&T-jatkumon vaikutus ja esitetään viitekehys hallintomuodoille.