Minisarja : pohdintaa elokuvan ja minisarjan rakenne-eroista

Opinnäytetyö on monimuototyö, jonka teososa on synopsis minisarjaan Perhonen ja käsikirjoituksen ensimmäinen versio ensimmäisestä jaksosta. Tutkimus käsittelee televisiosarjan erityispiirteitä, mikä tekee minisarjasta televisiota eikä elokuvaa. Minisarja on jatkuvajuoninen, kohti sulkeumaa kulkeva televisiosarja, joka koostuu 3-6 jaksosta. Sen erottaa elokuvasta pidempi kesto. Pidemmän ajan ansiosta minisarjassa voi olla useampia henkilöitä ja juonia ja painotuksien vaihtelut voivat olla suurempia kuin elokuvassa. Muuten ne ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia. Aluksi minisarjaa tarkastellaan omassa ympäristössään, televisiossa. Televisiosarjat voidaan jakaa järjestys- ja integraatiogenreihin sisällön mukaan ja series- tai serial-sarjoihin rakenteen mukaan. Minisarjassa pystytään yhdistämään elementtejä eri genreistä ja tyyleistä yhteen paremmin kuin muissa televisiosarjan lajeissa. Kolmannessa luvussa esitellään elokuvatutkija Syd Fieldin kolmen näytöksen rakenneteoria, jossa ensimmäinen näytös on esittelyjakso, toinen näytös on kehittelyjakso ja kolmannessa näytöksessä tapahtuu elokuvan ratkaisu. Näytöksien pituudet toteuttavat kaavaa 1:2:1. Tätä teoriaa käytetään hyväksi minisarjojen analyyseissä viimeisissä luvuissa. Analyysin kohteena ovat minisarjat Ilonen talo ja Fitz ratkaisee. Molemmat minisarjat toteuttavat Fieldin kaavaa sekä tarinan tasolla että jaksokohtaisesti. Erot rakenteessa ovat lähinnä viimeisten näytöksien sisällöissä. Minisarjan ja elokuvan samankaltaisuus näkyy myös siinä, että kumpikaan ei aseta suuria sisällöllisiä rajoja tarinassa. Minisarja tuntuu elokuvan tavoin kutsuvan muuta televisioviihdettä enemmän vielä tekijöitään ottamaan kantaa ja kokeileman uutta.

Factors of customer project profitability in an engineering industrial enterprise

The purpose of the study is to find factors affecting projects' profitability in project business. The issue is approached from customer profitability and project management point of view. The study has been made for a big Finnish company acting in a global market place. The research method is quantitative. Research hypotheses are based on the literature. The used database is originated from the company's ERP- (enterprise resource planning) and project financial follow-up —system. The findings of the study supported the hypotheses weakly. Obviously profitability fluctuated depending on a customer and a project manager. The reasons could not be justified with the variables used in the research.

Her onginþ seo boc: On the loss and retention of grammatical gender in Early Middle English

Tutkielma käsittelee kieliopillisen suvun säilymistä myöhäisessä muinaisenglannissa (Late Old English) ja varhaiskeskienglannissa (Early Middle English). Tutkielman tavoitteena on päätellä, kuinka kieliopillinen suku säilyy kolmessa muinaisenglannin/varhaiskeskienglannin aikakautta edustavassa tekstissä. Lähdeaineisto on valittu edustamaan aikaa (1150-1225), jolloin kieliopillisen suvun on sanottu kadonneen englannin kielestä. Lähdeaineisto myös edustaa kahta eri tekstilajia, ja tarjoaa siten aineistoa niiden väliseen vertailuun. Aineistosta on analysoitu nominien päätteitä, demonstratiivipronomineja sekä anaforisia persoonapronomineja, joissa substantiivien kieliopillinen suku näkyy. Osa anaforisista viittauksista on selitettävissä personifikaatiolla, jolloin elottomiin objekteihin tai käsitteisiin on liitetty inhimillistäviä piirteitä. Tutkimuksen perusteella kieliopillinen suku säilyy vielä joissakin muodoissa 1200- luvulle saakka. Merkittävää on aineistossa esiintyvä runsas vaihtelu ja pyhimyselämänkertojen ja lääketieteellisen tekstin väliset erot.

Sulfaattisellun valkaisuun käytettävien kemikaalien tuotanto ja valmistuksen energiankulutus

Eri valkaisukemikaalien valmistusmenetelmien välillä on joitakin selkeitä eroja. Erot vaikuttavat erityisesti kemikaalin hintaan ja valmistuksen sekä käytön mielekkyyteen. Kloorikemikaalit sekä otsoni ovat myrkyllisiä ja ympäristölle vaarallisia, mikä tulee ottaa huomioon valmistustapahtumassa ja aineen käytössä. Otsoni ja klooridioksidi on myös välttämätöntä valmistaa sellutehtaalla, koska tuotteet ovat pysymättömiä yhdisteitä. Ainoastaan happikaasua löytyy vapaana luonnosta. Sen valmistukseen riittää yksinkertainen tislaus- tai adsorptiolaitteisto, joilla happi saadaan erotetuksi ilmasta. Klooriyhdisteiden sekä otsonin valmistus vaatii elektrolyysin. Vetyperoksidin luokittelu sijoittuu kahden edellisen ryhmän väliin. Peroksidi voidaan myös valmistaa ilman elektrolyysiä, mutta vedyn valmistus voi tapahtua myös elektrolyyttisesti. Useimmiten vety saadaan kuitenkin maakaasusta tai öljyn reformoinnista. Kloorin valmistuksen yhteydessä syntyy myös natriumhydroksidia. Se on myös tärkeä kemikaali sellun valmistuksessa ja valkaisussa. Kun lasketaan kloorin valmistukseen kuluvaa sähkömäärää, on otettava huomion myös lipeän kaupallinen arvo. Siksi tietty osa kloorin valmistuskustannuksista ja energiasta on laskettava kuuluvaksi lipeälle. Elektrolyysikemikaalien valmistuksessa tarvittava sähköenergia on usein erittäin suuri. Varsinkin, jos tuotantomäärät ovat suuria. Hyötysuhdetta laskee korkea virrantiheys sekä ylijännite. Nämä ilmiöt kasvavat, kun tuotantomäärät ovat suuria ja elektrodimateriaalien määrä on niiden kalleuden takia rajallinen.

Rakennettu muutos. Esiselvitys Etelä-Karjalan alueellisen toimintakyvyn ylläpitämisestä talouslaman ja teollisuuden rakennemuutoksen paineessa.

Uudella vuosituhannella vauhtia saanut suomalaisen metsäteollisuuden muodonmuutos on yksi eteläkarjalaisen keskustelun ykkösaiheista. Naapurimaakunnassa Kymenlaaksossa suuret konsernit ovat jo sulkeneet kokonaisia tehtaita ja metsäteollisuuden rakennemuutoksen vaiku-tukset ovat näkyneet täydessä mitassa. Etelä-Karjalassa tapahtumia on seurattu läheltä eikä niiden jatkoksi ole ollut halua liittyä. Etelä-Karjalan lähtökohtia rakennemuutokseen voi avata ja taustoittaa tarkastelemalla rakennemuutoksen kokonaiskuvaa. Vaikka rakennemuutos on yllättänyt monet metsäteollisuusalueet voimallaan, rakenteellisia muutoksia on koettu ennenkin. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset rakenteet hakevatkin muotoaan jatkuvasti. Globaalissa toimintaympäristössä muutoksen tahti on kuitenkin kiihtynyt, mikä on puolestaan tuonut uusia alueellisia haasteita erityisesti jos elinkeinorakenne nojaa vahvasti yhteen teollisuuden alaan tai toimijaan. Alueellisina vahvuuksina pidetyt klusterit ovatkin vaarassa muodostua myös riskitekijöiksi, jotka voivat estää uusia innovaatioita ja jarruttaa tarpeettomasti rakenteellista uudistumista. Suomi ei ole tässä suhteessa ainoa: teollisuuskaupungit ympäri läntisen maailman ovat kohdanneet uudistumispaineita, jotka ovat siirtäneet elinkeinorakennetta perinteisestä teollisuudesta kohti palvelu- ja tietointensiivisiä aloja. Toiset kaupungit ovat onnistuneet muuttumaan joustavasti omilla ehdoillaan, toiset ovat heränneet rakenteelliseen uudistumiseen vasta kriisin kautta. Monet perinteiset eurooppalaiset teollisuudenalat, kuten tekstiili-, hiili- ja autoteollisuus ovat kokeneet kovia alasajoja, mutta niiden raunioilta on lähtenyt kasvamaan myös uutta osaamista, kuten kulttuuriprofiloitumista sekä ympäristö- ja ICT-osaamista. Alueelliset lähtökohdat rakennemuutokseen määrittyvät pitkälti nykyisen osaamis- ja yhteistyörakenteen mukaan, jotka Etelä-Karjalassa ovat monelta osin sidoksissa metsäteollisuuteen. Metsäteollisuus on supistuksista ja muista rakennemuutoksen merkeistä huolimatta vielä maakunnassa vahvasti läsnä – niin fyysisesti kuin henkisestikin. UPM ja Stora Enso ovat Etelä-Karjalan suurimmat yksityiset työllistäjät ja molemmilla on tuotantolaitosten lisäksi alueella myös omat tutkimuslaitoksensa. Yhteistyö Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa on tiivistä yliopiston kouluttaessa alalle merkittävän määrän uusia osaajia. Metsäklusteriin on sidottu myös monet muut toimijat kuten Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulu, alueen oma Metsäteollisuusinstituutti, maakunnasta käsin hallinnoitava Uusiutuva metsäteollisuus -klusteri, sekä laaja alihankinta- ja palveluverkosto. Rakennemuutoksen haasteisiin on Etelä-Karjalassa ja myös valtakunnan tasolla vastattu käynnistämällä hankkeita, jotka pyrkivät lisäämään metsäteollisuuden kannattavuutta kehittämällä yhä älykkäämpiä metsäteollisuustuotteita. Metsäteollisuuden ohella Etelä-Karjalan vahvoina osaamisalueina ja tärkeinä investointikohteina pidetään ympäristö- ja energia-alaa sekä Venäjä-osaamista. Myös palvelualaan sekä alueen matkailuun on investoitu vahvasti viime vuosina. Kokemukset äkillisistä rakennemuutoksista muualla Suomessa ovat osoittaneet, että kriisitilanteessa eri toimijat kokoontuvat laajasti yhteen tekemään töitä tilanteen kääntämiseksi positiiviseksi. Nämä verkostot rakentuvat luontevasti ja nopealla aikataululla äkillisen kriisin uhatessa alueellisen elinvoiman säilymistä. Vaikka kriisivalmiuden rakentaminen on olennainen osa rakennemuutoksen valmistautumista myös Etelä-Karjalassa, vielä suurempi merkitys on ennakoimisella ja muutoksen aktiivisella rakentamisella. Ennakointiin kuuluu laaja katsantokanta ja valmistautuminen myös kipeisiin skenaarioihin. Metsäteollisuusmaakunnan on myös uskallettava katsoa rakennemuutosta myös muuten kuin metsäteollisuuden silmin, sillä rakennemuutoksen vaikutusalue ei rajaudu vain metsäklusteriin. Kriisitilanne onkin alueelle aina myös mahdollisuus kehittymiseen ja vanhojen rakenteiden uudelleenarviointiin. Mikäli hyvin vauhtiin päässyt metsäteollisuuden uudistumissuunnitelma ei kanna tai se jättää Etelä-Karjalaan vain hyvin pienen, entistä erikoistuneemman metsäteollisuussektorin, varalla on hyvä olla uusia suunnitelmia, rakenteita sekä jo kasvuun alkuun päässeitä tulevaisuuden aloja. Elinkeinorakennetta tulee arvioida myös laajemmin; onko klusteriajattelu jo aikansa elänyt yhä lyhentyvien elinkaarien myötä ja pitäisikö veturiyritysten sijaan osaamista hajauttaa joustavampaan ja monipuolisempaan muotoon? Miten rakennemuutokseen tulisi ylipäätään suhtautua? Onko rakennemuutoksen estäminen ja lieventäminen ainoat toimintamallit vai voisiko rakennemuutosta jopa olla edullisempaa jouduttaa?

Sovinto riita-asioiden ratkaisukeinona. Sovinnon edellytysten mallintamisesta taloustieteen

Tässä tutkielmassa tarkastellaan dispositiivisen riita-asian ratkaisua Suomen oikeusjärjestelmässä taloustieteen menetelmiä hyödyntämällä. Tutkielman tarkoituksena on yhtäältä selvittää, miksi osa tapauksista etenee käräjäoikeuden pääkäsittelyyn, ja toisaalta havainnollistaa sovintoneuvottelun kulkua ja tulosta. Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet S. Shavellin Economic analysis of litigation and the legal process (2003) sekä R. D. Cooterin ja D. L. Rubinfeldin Economic analysis of legal disputes and their resolution (1989). Lisäksi useita peliteoreettisia tutkimuksia on käytetty esikuvana mallien muodostamisessa ja analysoinnissa. Oikeustaloustieteellinen tutkimus perustuu oletukseen, että sovinto on aina tuomiota tehokkaampi ratkaisukeino. Sovinto on kuitenkin mahdollinen vain, jos kantajan odotettu voitto oikeudenkäynnistä on enintään yhtä suuri kuin vastaajan odotettu tappio. Tutkielmassa osoitetaan, että käytännössä sovinnon esteenä on vähintään toisen osapuolen relatiivinen optimismi oikeudenkäynnin lopputuloksesta. Siten sovittelijan tehtävä on poistaa erot asianosaisten informaatiossa, eikä muunsisältöisen sovinnon edistäminen ole oikeustaloustieteen näkökulmasta tehokasta. Oikeuteen voidaan kuitenkin aina edetä positiivisella todennäköisyydellä, jos epäsymmetristä informaatiota ei voida uskottavasti jakaa tai ainakin toisella asianosaisista on kannuste käyttäytyä strategisesti neuvottelussa. Peliteorian avulla on analysoitu sekä neuvotteludynamiikkaa että informaation yksi- ja kaksipuolisen epäsymmetrian vaikutusta neuvotteluongelman tasapainoon. Tuloksena voidaan esittää seuraavat neljä havaintoa: Kun neuvottelun enimmäiskesto tiedetään, sovinnon syntymisen todennäköisyys on suurempi neuvotteluprosessin alkaessa ja päättyessä kuin sen keskivaiheilla. Heikommin informoidun kantajan neuvotteluvoima perustuu oikeudenkäyntiuhkauksen uskottavuuteen, joten hänen on rajoitettava mahdollisuuttaan omaksua epäedullista tietoa kanteen kannattavuudesta. Paremmin informoidulla vastaajalla on kannuste strategiseen käyttäytymiseen, jos sovintotarjous voi paljastaa hänen yksityisen informaationsa. Kun kummallakin osapuolella on yksityistä tietoa, sovintoehdotuksen tekijän on signaloitava tyyppinsä vastapuolelle, ja roolien satunnainen määräytyminen saattaa aiheuttaa yhteiskunnallista tehottomuutta liiallisten oikeudenkäyntien vuoksi.

Modern recovery boiler design criteria

Engineering and pricing of large recovery boiler were studied in this work. Engineering was carried out with Anita 4.2 which is an engineering program of Andritz. Key initial values were chosen with previous studies. Primary target of this work was to find out the consequences that furnace dimensions and furnace screen vertical part has to boiler pricing. Boilers that were engineered had different rate of furnace width and depth and different heat transfer plate count. Boiler balances were invariable. Boilers with different vertical screen construction were also calculated. First variation was boiler with vertical screen up to furnace roof. Other variation was to connect vertical screen to Pre-boiler generating bank inlet tubes. Total prices were calculated to engineered boilers. Pricing was sort out to heat transfers, high pressure pipes, steel structures, auxiliary equipments and civil/structural costs. This study did not notice parts of the boiler which costs do not vary with the construction of the boiler. Heat transfers had the largest share of costs. Boiler building had the most significant differences between the boilers. Furnace screen had also significant role especially to costs of the boiler building.

Raportti Turun yliopiston lääketieteen lisensiaatti-tutkinnon opiskelijoille, opettajille, oppiaineille ja valmistuneille lääkäreille suunnatusta koulutuksen työelämävalmiuksia koskevasta kyselystä

Tässä selvityksessä pyrittiin monitasoisten kyselyjen avulla selvittämään, kuinka lääketieteen lisensiaatin tutkintokoulutuksen tarjoamat yleiset taidot kohtaavat työelämän vaatimukset. Tavoitteena oli tuoda yleisten taitojen merkitys opetuksessa näkyväksi, ei niinkään korostaa näiden taitojen suhdetta muun lääketieteellisen tiedon ja taidon opetukseen tai opetusmääriin. Tutkimusaineisto kerättiin vuosina 2007-08 viideltä eri vastaajaryhmältä: Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen opiskelijoilta, opettajilta, opintokokonaisuuksien vastuuhenkilöiltä, vuonna 2005 valmistuneilta lääkäreiltä vuosi valmistumisen jälkeen sekä vuonna 2002 valmistuneilta lääkäreiltä viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Tutkimuksessa käytettiin likert-asteikollisia kyselykaavakkeita sekä avoimiin vastauksiin perustuvia lomakkeita. Vastaajat arvioivat yleisten taitojen merkitystä työelämässä sekä näiden taitojen kehittymistä opetuksen aikana ja tulosten analysoinnissa käytettiin ryhmän antamien vastausten keskiarvoja, jolloin oli mahdollista verrata eri ryhmien suhteellisia arvioita. Arvioitavat yleiset taidot oli jaettu neljään pääryhmään: oman työn hallintataitoihin, kommunikaatiotaitohin, verkostoitumistaitoihin ja jatkuvaan muutokseen liittyviin taitoihin. Kaikki vastaajaryhmät kokivat, että yleisten taitojen merkitys työelämässä on suhteellisesti suurempi kuin näiden taitojen koettu keskimääräinen kehittyminen koulutuksen aikana. Oman työn hallintaan liittyvät taidot katsottiin kaikissa vastaajaryhmissä tärkeiksi työelämässä ja samalla niitä arvioitiin opetettavan suhteellisen runsaasti ja useimpien niistä koettiin myös kehittyvän hyvin koulutuksen aikana. Kommunikaatiotaitojen työelämätärkeys, empatiaa ja potilaan kohtaamista lukuunottamatta, koettiin toisaalta vain keskinkertaiseksi ja erityisesti opetus- ja ohjaustaitojen sekä vieraan kielen hallinnan osalta jopa suhteellisen vähäiseksi. Kommunikaatiotojen määrä ja kehittyminen koulutuksessa koettiin samoin vain keskinkertaiseksi ja varsinkin opetus- ja ohjaustaitojen osalta suhteellisen huonoksi. Verkostoitumistaidot, ryhmätyötaitoja lukuunottamatta, koettiin eri vastaajaryhmissä vähämerkityksellisiksi työelämässä ja niiden määrä ja kehittyminen koulutuksen aikana nähtiin samoin suhteellisen vähäiseksi. Useat jatkuvan muutoksen taidot, erityisesti ajanhallinnan, epävarmuuden siedon ja työssä jaksamisen taidot, koettiin työelämässä tärkeiksi, mutta niiden kehittyminen koulutuksessa riittämättömäksi. Tämä tulos oli erityisen selvä opiskelijoilla ja vastavalmistuneilla. Opintokokonaisuuksien vastuuhenkilöille tehty kysely osoitti, että lähes kaikkia kysyttyjä yleisiä taitoja, kädentaitoja, tutkimustaitoja ja teorian soveltamista käytäntöön lukuun ottamatta, opetettiin tyypillisimmin oppimisympäristön ”sivutuotteena”, eli valitussa oppimisympäristössä katsottiin olevan tekijöitä jotka kehittivät yleisiä taitoja. Esimerkiksi opetus- ja ohjaustaitojen arvioitiin kehittyvän pelkästään koulutuksessa käytössä olevien oppimisympäristöjen vaikutuksesta ja tämä oli myös tyypillinen tapa välittää kommunikaatio- ja verkostoitumistaitoja. Toiseksi tyypillisin tapa opettaa yleisiä taitoja oli pienryhmäopetus, varsinkin kädentaitojen ja teorian käytäntöön soveltamisen osalta. Varsinkin jatkuvan muutoksen ryhmään sijoittuvia taitoja, kuten monikulttuurisuutta ja erilaisuutta, työssä jaksamista, joustavuutta ja sopeutumista sekä konfliktien hallintaa, arvioitiin opetettavan lähinnä satunnaisesti tai tilanteen mukaan. Vaikka yleisten taitojen arvioiduilla opetuksen määrillä näytti olevan selvä yhteys näiden taitojen kehittymisarvioihin peruskoulutuksessa, opetusmuodon ja arvioitujen opetuksen yleisiä taitoja kehittävän vaikutuksen välillä ei havaittu suoraa yhteyttä eikä opetuksen arvioitu kehittävä vaikutus näytä edellyttävän suoraa kontaktiopettamista. Selvityksessämme havaitut trendit ja erot eri yleisten taitojen opetuksessa ja työelämämerkityksessä antavat hyvän pohjan lääketieteellisen koulutuksen jatkosuunnittelulle ja laatutyölle.

Hyvinvointiyhteiskunnan lupaus oikeudenmukaisista ja tasa-arvoisista terveyspalveluista – miten se on toteutunut fysioterapiassa v. 2000?

Fysioterapia sisällytettiin terveydenhuoltoon vuonna 1945. Sosiaalipolitiikan linjausten mukaisesti yhteiskunnasta alettiin 1960-luvulta lähtien rakentaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, jossa tavoitteena oli kansalaisten paras ja johtavat arvot olivat universaalisuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus. Terveyspolitiikassa oikeudenmukaisuus tarkoittaa, että yhtäläisessä hoidon tarpeessa olevilla on yhtäläinen pääsy tarjolla olevaan hoitoon ja yhtäläinen mahdollisuus käyttää palveluja. Oikeudenmukaisuus johtaa tasa-arvoisuuteen. Terveyspolitiikassa, terveyspalvelujärjestelmissä ja fysioterapiassa tapahtuneet muutokset kytkeytyivät lääketieteen ja fysioterapian menetelmien edistymiseen ja yhteiskunnan kehitykseen. Terveyspalvelujen käytössä ja saatavuudessa on osoitettu olevan sosiaalista valikoitumista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella fysioterapiapalvelujen oikeudenmukaista käyttöä ja fysioterapian tarpeen tyydyttymistä, eli sitä, miten hyvinvointiyhteiskunnan lupaus on toteutunut fysioterapiassa. Lisäksi tutkimuksessa pohdiskeltiin, miten palvelujärjestelmien muutokset ovat vaikuttaneet palvelujen oikeudenmukaisuuteen. Tutkimus perustui Terveys 2000 -tutkimuksen aineistoon, joka on edustava otos 30 vuotta täyttäneistä suomalaisista. Aineiston naisista (n=3925, 56 %) 15 % oli käyttänyt fysioterapiaa ja 24 % koki sen tarvetta. Aineiston 3162 miehestä 9 % oli käyttänyt fysioterapiaa ja 19 % koki sen tarvetta. Fysioterapian käytön (kyllä/ei) ja sen koetun tarpeen (kyllä/ei) perusteella muodostettiin neljä tarkasteltavaa ryhmää. Vertailuryhmään kuuluvat (n=5008) eivät olleet saaneet fysioterapiaa eivätkä kokeneet sitä tarvitsevansa. Selviytyjiksi nimettyyn ryhmään kuuluvat (n=537) olivat saaneet fysioterapiaa eivätkä enää sitä tarvinneet. Vajaakuntoisiksi nimettyyn ryhmään kuuluvat (n=332) olivat saaneet ja kokivat yhä tarvitsevansa fysioterapiaa. Hoitamattomiksi nimettyyn ryhmään kuuluvat (n=1542) eivät olleet saaneet fysioterapiaa, mutta kokivat tarvitsevansa sitä. Fysioterapian tarvetta arvioitiin suhteessa ilmoitettuihin terveysongelmiin ja toimintakyvyn rajoituksiin. Sosiodemografisina ominaispiirteinä tarkasteltiin sukupuolta, ikää, sosioekonomista asemaa ja asuinaluetta. Fysioterapian käyttö oli merkitsevässä yhteydessä ikään ja sosioekonomiseen asemaan, fysioterapian tarpeen yhteydet tarkasteltuihin muuttujiin olivat kaikilta osin merkitseviä. Ylimmissä tuloluokissa fysioterapian käyttö oli yleisintä ja sen tarve vähäisintä, kun taas alimmissa tuloluokissa käyttö oli vähäisintä ja tarve yleisintä. Vajaakuntoisten ja hoitamattomien ryhmät eivät eronneet tosistaan terveysongelmien tai toimintakyvyn rajoituksien suhteen. Fysioterapian tarve oli yhtäläistä, mutta toiseen ryhmään kuuluvat olivat jääneet hoidotta. Oikeudenmukainen kohtelu ei ollut toteutunut. Hoitamattomien ryhmän naiset olivat muita vanhempia, heillä oli alhaisempi koulutus- ja tulotaso ja he olivat muita useammin eläkkeellä. Miesten ryhmässä sosiodemografiset erot olivat samansuuntaisia, mutta vähäisempiä. Fysioterapian käyttö ja saatavuus kehittyivät tasa-arvoiseen suuntaan 1990-luvun lamaan asti, minkä jälkeen kunnissa alettiin supistaa varsinaiseen sairaanhoitoon kuulumattomia terveyspalveluja. Fysioterapiasta alkoi jälleen tulla hyväosaisten etuoikeus.

Maritime Safety in the Gulf of Finland. Review on Policy Instruments

Suomenlahden lisääntynyt meriliikenne on herättänyt huolta meriliikenteen turvallisuuden tasosta, ja erityisesti Venäjän öljyviennin kasvu on lisännyt öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella. Erilaiset kansainväliset, alueelliset ja kansalliset ohjauskeinot pyrkivät vähentämään merionnettomuuden riskiä ja meriliikenteen muita haittavaikutuksia. Tämä raportti käsittelee meriturvallisuuden yhteiskunnallisia ohjauskeinoja: ohjauskeinoja yleisellä tasolla, meriturvallisuuden keskeisimpiä säätelijöitä, meriturvallisuuden ohjauskeinoja ja meriturvallisuuspolitiikan tulevaisuuden näkymiä, ohjauskeinojen tehokkuutta ja nykyisen meriturvallisuuden ohjausjärjestelmän heikkouksia. Raportti on kirjallisuuskatsaus meriturvallisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyn rakenteeseen ja tilaan erityisesti Suomenlahden meriliikenteen näkökulmasta. Raportti on osa tutkimusprojektia ”SAFGOF - Suomenlahden meriliikenteen kasvunäkymät 2007 - 2015 ja kasvun vaikutukset ympäristölle ja kuljetusketjujen toimintaan” ja sen työpakettia 6 ”Keskeisimmät riskit ja yhteiskunnalliset vaikutuskeinot”. Yhteiskunnalliset ohjauskeinot voidaan ryhmitellä hallinnollisiin, taloudellisiin ja tietoohjaukseen perustuviin ohjauskeinoihin. Meriturvallisuuden edistämisessä käytetään kaikkia näitä, mutta hallinnolliset ohjauskeinot ovat tärkeimmässä asemassa. Merenkulun kansainvälisen luonteen vuoksi meriturvallisuuden sääntely tapahtuu pääosin kansainvälisellä tasolla YK:n ja erityisesti Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) toimesta. Lisäksi myös Euroopan Unionilla on omaa meriturvallisuuteen liittyvää sääntelyä ja on myös olemassa muita alueellisia meriturvallisuuden edistämiseen liittyviä elimiä kuten HELCOM. Joitakin meriturvallisuuden osa-alueita säädellään myös kansallisella tasolla. Hallinnolliset meriturvallisuuden ohjauskeinot sisältävät aluksen rakenteisiin ja varustukseen, alusten kunnon valvontaan, merimiehiin ja merityön tekemiseen sekä navigointiin liittyviä ohjauskeinoja. Taloudellisiin ohjauskeinoihin kuuluvat esimerkiksi väylä- ja satamamaksut, merivakuutukset, P&I klubit, vastuullisuus- ja korvauskysymykset sekä taloudelliset kannustimet. Taloudellisten ohjauskeinojen käyttö meriturvallisuuden edistämiseen on melko vähäistä verrattuna hallinnollisten ohjauskeinojen käyttöön, mutta niitä voitaisiin varmasti käyttää enemmänkin. Ongelmana taloudellisten ohjauskeinojen käytössä on se, että ne kuuluvat pitkälti kansallisen sääntelyn piiriin, joten alueellisten tai kansainvälisten intressien edistäminen taloudellisilla ohjauskeinoilla voi olla hankalaa. Tieto-ohjaus perustuu toimijoiden vapaaehtoisuuteen ja yleisen tiedotuksen lisäksi tieto-ohjaukseen sisältyy esimerkiksi vapaaehtoinen koulutus, sertifiointi tai meriturvallisuuden edistämiseen tähtäävät palkinnot. Poliittisella tasolla meriliikenteen aiheuttamat turvallisuusriskit Suomenlahdella on otettu vakavasti ja paljon työtä tehdään eri tahoilla riskien minimoimiseksi. Uutta sääntelyä on odotettavissa etenkin liittyen meriliikenteen ympäristövaikutuksiin ja meriliikenteen ohjaukseen kuten meriliikenteen sähköisiin seurantajärjestelmiin. Myös inhimilliseen tekijän merkitykseen meriturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty lisääntyvissä määrin huomiota, mutta inhimilliseen tekijän osalta tehokkaiden ohjauskeinojen kehittäminen näyttää olevan haasteellista. Yleisimmin lääkkeeksi esitetään koulutuksen kehittämistä. Kirjallisuudessa esitettyjen kriteereiden mukaan tehokkaiden ohjauskeinojen tulisi täyttää seuraavat vaatimukset: 1) tarkoituksenmukaisuus – ohjauskeinojen täytyy olla sopivia asetetun tavoitteen saavuttamiseen, 2) taloudellinen tehokkuus – ohjauskeinon hyödyt vs. kustannukset tulisi olla tasapainossa, 3) hyväksyttävyys – ohjauskeinon täytyy olla hyväksyttävä asianosaisten ja myös laajemman yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna, 4) toimeenpano – ohjauskeinon toimeenpanon pitää olla mahdollista ja sen noudattamista täytyy pystyä valvomaan, 5) lateraaliset vaikutukset – hyvällä ohjauskeinolla on positiivisia seurannaisvaikutuksia muutoinkin kuin vain ohjauskeinon ensisijaisten tavoitteiden saavuttaminen, 6) kannustin ja uuden luominen – hyvä ohjauskeino kannustaa kokeilemaan uusia ratkaisuja ja kehittämään toimintaa. Meriturvallisuutta koskevaa sääntelyä on paljon ja yleisesti ottaen merionnettomuuksien lukumäärä on ollut laskeva viime vuosikymmenien aikana. Suuri osa sääntelystä on ollut tehokasta ja parantanut turvallisuuden tasoa maailman merillä. Silti merionnettomuuksia ja muita vaarallisia tapahtumia sattuu edelleen. Nykyistä sääntelyjärjestelmää voidaan kritisoida monen asian suhteen. Kansainvälisen sääntelyn aikaansaaminen ei ole helppoa: prosessi on yleensä hidas ja tuloksena voi olla kompromissien kompromissi. Kansainvälinen sääntely on yleensä reaktiivista eli ongelmakohtiin puututaan vasta kun jokin onnettomuus tapahtuu sen sijaan että se olisi proaktiivista ja pyrkisi puuttumaan ongelmakohtiin jo ennen kuin jotain tapahtuu. IMO:n työskentely perustuu kansallisvaltioiden osallistumiseen ja sääntelyn toimeenpano tapahtuu lippuvaltioiden toimesta. Kansallisvaltiot ajavat IMO:ssa pääasiallisesti omia intressejään ja sääntelyn toimeenpanossa on suuria eroja lippuvaltioiden välillä. IMO:n kyvyttömyys puuttua havaittuihin ongelmiin nopeasti ja ottaa sääntelyssä huomioon paikallisia olosuhteita on johtanut siihen, että esimerkiksi Euroopan Unioni on alkanut itse säädellä meriturvallisuutta ja että on olemassa sellaisia alueellisia erityisjärjestelyjä kuin PSSA (particularly sensitive sea area – erityisen herkkä merialue). Merenkulkualalla toimii monenlaisia yrityksiä: toisaalta yrityksiä, jotka pyrkivät toimimaan turvallisesti ja kehittämään turvallisuutta vielä korkeammalle tasolle, ja toisaalta yrityksiä, jotka toimivat niin halvalla kuin mahdollista, eivät välitä turvallisuusseikoista, ja joilla usein on monimutkaiset ja epämääräiset omistusolosuhteet ja joita vahingon sattuessa on vaikea saada vastuuseen. Ongelma on, että kansainvälisellä merenkulkualalla kaikkien yritysten on toimittava samoilla markkinoilla. Vastuuttomien yritysten toiminnan mahdollistavat laivaajat ja muut alan toimijat, jotka suostuvat tekemään yhteistyötä niiden kanssa. Välinpitämätön suhtautuminen turvallisuuteen johtuu osaksi myös merenkulun vanhoillisesta turvallisuuskulttuurista. Verrattaessa meriturvallisuuden sääntelyjärjestelmää kokonaisuutena tehokkaiden ohjauskeinoihin kriteereihin, voidaan todeta, että monien kriteerien osalta nykyistä järjestelmää voidaan pitää tehokkaana ja onnistuneena. Suurimmat ongelmat lienevät sääntelyn toimeenpanossa ja ohjauskeinojen kustannustehokkuudessa. Lippuvaltioiden toimeenpanoon perustuva järjestelmä ei toimi toivotulla tavalla, josta mukavuuslippujen olemassa olo on selvin merkki. Ohjauskeinojen, sekä yksittäisten ohjauskeinojen että vertailtaessa eri ohjauskeinoja keskenään, kustannustehokkuutta on usein vaikea arvioida, minkä seurauksena ohjauskeinojen kustannustehokkuudesta ei ole saatavissa luotettavaa tietoa ja tuloksena voi olla, että ohjauskeino on käytännössä pienen riskin eliminoimista korkealla kustannuksella. Kansainvälisen tason meriturvallisuus- (ja merenkulku-) politiikan menettelytavoiksi on ehdotettu myös muita vaihtoehtoja kuin nykyinen järjestelmä, esimerkiksi monitasoista tai polysentristä hallintojärjestelmää. Monitasoisella hallintojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa keskushallinto on hajautettu sekä vertikaalisesti alueellisille tasoille että horisontaalisesti ei-valtiollisille toimijoille. Polysentrinen hallintojärjestelmä menee vielä askeleen pidemmälle. Polysentrinen hallintojärjestelmä on hallintotapa, jonka puitteissa kaikentyyppiset toimijat, sekä yksityiset että julkiset, voivat osallistua hallintoon, siis esimerkiksi hallitukset, edunvalvontajärjestöt, kaupalliset yritykset jne. Kansainvälinen lainsäädäntö määrittelee yleiset tasot, mutta konkreettiset toimenpiteet voidaan päättää paikallisella tasolla eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämän tyyppisissä hallintojärjestelmissä merenkulkualan todellinen, kansainvälinen mutta toisaalta paikallinen, toimintaympäristö tulisi otetuksi paremmin huomioon kuin järjestelmässä, joka perustuu kansallisvaltioiden keskenään yhteistyössä tekemään sääntelyyn. Tällainen muutos meriturvallisuuden hallinnassa vaatisi kuitenkin suurta periaatteellista suunnanmuutosta, jollaisen toteutumista ei voi pitää kovin todennäköisenä ainakaan lyhyellä tähtäimellä.

A cross-border VMI to Russia and cultural impacts to the implementation

VMI (Vendor managed inventory) is a collaboration model between a supplier and a customer, where a supplier has the responsibility of the inventory replenishments. The tightened competition forces companies to collaborate, and VMI is a simple method to cooperate. The aim of this study was to create a cross-border VMI model from Finland to Russia in the case company. However, the cultural differences between the countries produce problems and therefore the cultural impacts to the model and implementation were taken into account. This study includes two parts: the first framework consists of operational principles, benefits, risks, criteria and success factors of VMI and the second concentrates on cultural aspects of the process change. As a result, an operating model for case company’s supply chain was created. In addition, the suggestions for avoiding the cultural impacts in the implementation were given.

”Opettaja, minä osaa sanoo ei kirjoittaa!”. Luku- ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen kehitys puolen vuoden aikana

Pro gradu -tutkielman aiheena on luku- ja kirjoitustaidottomien aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen kehittyminen puolen vuoden aikana. Tutkimus on kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen analyysi, joka mittaa sitä, miten informanttien kielitaito ja luku- ja kirjoitustaito kehittyy puolen vuoden aikana. Tutkimus kuuluu suomi toisena kielenä -tutkimusalaan. Informantteina on 12 luku- ja kirjoitustaidotonta aikuista maahanmuuttajaa. Informantit tekivät puolen vuoden aikana kolme kertaa saman kirjallisen testin. Testi toteutettiin vuoden 2008 kesä-, loka- ja joulukuussa. Lisäksi informantit osallistuivat kirjallisen testin yhteydessä haastatteluun, joka mittaa heidän suullista kielitaitoaan eli puheen ymmärtämistä ja tuottamista. Kirjallinen testi koostuu neljästä tehtävästä ja lokakuussa ja joulukuussa suoritetuista kahdesta lisätehtävästä. Testi mittaa kielen eri osa-alueita: kuullun ymmärtämistä, luetun ymmärtämistä, kirjoittamista ja sanaston hallintaa. Puheosiossa informantit kertoivat kuvasta ja vastasivat kuvasta esitettyihin kysymyksiin. Informanteista neljä on primaarilukutaidottomia eli he eivät osaa lukea eivätkä kirjoittaa millään kielellä ja kahdeksan on sekundaarilukutaidottomia eli he osaavat lukea ja kirjoittaa muulla kuin latinalaisella kirjaimistolla. Sekundaarilukutaidottomat ovat kotoisin Aasiasta ja primaarilukutaidottomat Afrikasta. Viidellä informantilla on suomalainen puoliso. Tuloksista käy ilmi, että kaikki paitsi yksi informantti kehittyvät kesäkuusta joulukuuhun. Kesäkuussa erot eri informanttien välillä ovat huomattavasti suurempia kuin joulukuussa. Joulukuussa erot tasoittuvat. Eniten siis kehittyvät heikoimmat informantit. Yksi informantti ei kehityksestään huolimatta kehittynyt tarpeeksi jatkaakseen seuraavalle tasolle. Muut 11 informanttia saavuttivat mekaanisen lukutaidon ja ovat matkalla kohti funktionaalista lukutaitoa. Tutkimuksen perusteella kaikki muut paitsi yksi informantti hyötyivät suuresti luku- ja kirjoitustaidon kurssista. Kurssin avulla he saivat mahdollisuuden uuteen elämään. Ainakin seitsemän informanttia jatkoi luku- ja kirjoitustaidon kurssin jälkeen suomen kielen kurssille. Kolme opiskelijaa jäi kertaamaan luku- ja kirjoitustaidon kurssia, yksi sai töitä ja yksi, jo kurssin kerrannut, joutui lopettamaan kurssin pysähtyneen kehityksen vuoksi.

”Kui mää tääl asu?” asukasnäkökulmia kehittyvään lähiöön

Turun yliopiston maisemantutkimuksessa käynnistyi kesällä 2009 ympäristöministeriön ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn rahoittama tutkimushanke porilaisista lähiömaisemista. Humanistit tutkivat lähiöasukkaiden paikkakokemuksia ja osallistamista asuinalueittensa kehittämiseen. Syksyllä hanke sai vielä lisärahoituksen neljää osahanketta varten, joissa käsiteltiin jokaisessa omalla tavallaan porilaislähiöiden yhteyttä muuhun kaupunkirakenteeseen. Osahankkeissa työskenteli kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman maisteriopiskelijoita. Pasi Salmen osuudessa tarkasteltiin kulttuuripalveluiden saavutettavuutta lähiössä kartoittamalla vapaita kerhotiloja, jotka soveltuisivat kulttuuritoiminnoille. Vuokko Kemppi toteutti yhdessä läänintaiteilija Hanna Elon kanssa Arkkitehtuurisillat-hankkeen, jossa keväällä 2010 pystytetyn näyttelyn avulla testattiin asukkaiden osallistamismenetelmää. Pormestarinluodon yhteyttä keskustaan tarkasteltiin Kaisu Ryynäsen ja Arja Sato-Ettalan puistovyöhykehankkeessa, jossa alueet yhdistävää rantapuistoa tutkittiin sekä historiallis-maisemallisena kokonaisuutena että asukasnäkökulmasta ja esitettiin suuntaviivoja sen kehittämiselle. Pihlavassa toteutettiin Jukka Vuorion osahankkeena asukaskysely, joka täydensi Vuokko Kempin päähankkeessa Pormestarinluodon asukkaille tekemää kyselyä. Turun yliopiston lähiöhankkeen lähtökohtana on ollut Porin lähiöiden erityisyys verrattuna suuriin kasvukeskuksiin, joissa lähiöiden asukasprofiilit, ikärakenne ja vaihtuvuus ovat toisenlaiset. Osahankkeet nostivat esiin sekä porilaislähiöiden keskinäiset erot että osallistamismenetelmien kirjon. Kaavoitukseen liittyvän ”virallisen” osallistamisen ongelmana on usein ollut asukkaiden heikko sitoutuminen. Osahankkeiden perusteella näkyy hyvin, miten tavoitteelliseen toimintaan liittyvä osallistaminen tavoittaa sellaisiakin ryhmiä, joilla ei riitä kiinnostusta esimerkiksi asukastilaisuuksiin tai kyselyihin vastaamiseen. Tämä osahankkeiden yhteisjulkaisu toimii lähiöhankkeen väliraporttina. Jatkossa hankkeessa kehitellään edelleen osallistamismenetelmiä ja seurataan, miten osallistamisen tulokset vaikuttavat suunnitteluprosessiin ja miten tämä vaikuttaa asukkaiden osallistumismotivaatioon. Hankkeen lopulliset tulokset julkaistaan sen päätyttyä vuoden 2011 lopussa. Toivottavasti myös jotkin osahankkeissa esitetyistä kehittämisideoista saavat tuulta siipien alle.

Innovaattorin dilemma - Kehittäminen vs. Parantaminen

Työssä tutkimme parantamis- ja kehittämisstrategiaa ja niiden yhteiskäyttöä eli ambidekstriaa. Tavoitteenamme on tuoda parantamis- ja kehittämisstrategian erot esille ja sijoittaa strategiat tuotteen elinkaarelle. Esittelemme organisaation ambidekstrian hallintaa ja vaikeuksia. Esittelemme ensin parantamis- ja kehittämisstrategian termit, eri innovaatiostrategiat ja tuotteen elinkaari mallit ja ambidekstrian kirjallisuuden pohjalta. Tämän jälkeen esittelemme case materiaalimme. Materiaalin pohjalta sijoitamme strategiat tuotteen elinkaarelle ja tuomme casessa esiintyneitä ambidekstrian ominaisuuksia esille. Tavoitteemme pohjalta voimme sanoa, että tuotteen elinkaaren vaiheilla ja parantamis- ja kehittämisstrategioilla on selvä yhteys ja strategiat sijoittuvat hyvin elinkaarelle. Ambidekstrian hallitseminen, eli parantamis- ja kehittämisstrategian tasapainon löytäminen ei ole helppoa, sillä strategiat ovat hyvin erilaisia keskenään. Hallinta vaatii paljon työtä, hyvän reagointikyvyn ja ennustamisen taidon, jotta yritys pysyy mukana muutoksessa ja mielellään hieman edellä, jos mielii teknologiajohtajaksi.

Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi

The resources of the step family and the children’s well-being The present study investigates children's well-being in stepfamilies and fac¬tors, both external and internal, that are related to the children's well-being. Of the external factors, the study focuses on factors related to the structure of the stepfamily, parents' education, socio-economic status and factors related to work, livelihood and living conditions. The internal resources include the general functioning of the family, parenthood and parenting, family support networks and issues that the stepfamilies themselves consider important. Another important resource in a stepfamily is a functioning network of human relationships, which in the present study is approached from the maternal viewpoint. Changing family relations are considered a potential threat to the children's well-being. Therefore, in addition to looking into the stepfamily's resources, the other important goal of the study is to explore other factors potentially related to the well-being of children living in stepfamilies. In view of the stepfamily's resources, it is important to explore how the functioning of the relationships network is linked with the child's well-being. The study employs survey and interview data. The survey data (n=2236) are part of national survey data on the well-being of families and children and factors impacting them which were gathered as part of ”Origins of Exclusion in Early Childhood”, a research project carried out in 2002. The data consists of 667 stepfamilies. The interview data consists of interviews with 24 parents in stepfamilies. In the study, the analyses of survey and interview data are combined. Both descriptive statistical analyses and multivariate methods are employed. Content analysis is employed in the analysis of the interview data. The results indicate that the stepfamilies’ resources in general but their external resources in particular differed from those of the nuclear and single-parent families. The level of education and the socio-economic status of the stepfamily parents were somewhat lower than those of the nuclear family parents. The differences in relation to single-parent families were primarily related to the better economic status of the stepfamilies. The analysis of internal resources showed relatively minor differences: the stepfamilies assessed themselves a somewhat better general functioning of the family than did the nuclear families. Parenting issues caused more disagreement in stepfamilies than in nuclear families. The analysis of the functioning of the human relations in stepfamilies showed that the stepfamily mothers experienced the external relationships of the family (e.g., between the child and the absent father) as significantly more problematic than the relationships within the stepfamily. Living in a stepfamily thus challenges the functioning of the relationship between the child and the absent father. As a result of the analysis of the relationships networks in the stepfamilies, three groups were formed. One group had the nuclear family as an ideal goal, another valued an extended family composed of a variety of relationships, and the third one appreciated a strong intimate relationship between the parents. In the present study, the most common group was the multi-relationship, extended type of stepfamily. In conclusion, living in a stepfamily does not seem to pose a risk to the child’s well-being, but it may influence the family’s resources and thus have an indirect effect on the child’s well-being. In view of the resources of the stepfamily, the child’s well-being was best supported by a functioning network of human relationships in the stepfamily: there was a distinct connection with the children’s problems and the non-functioning of the relationships network. According to the mothers, the internal relationships in the stepfamily seemed to be more important than the external relationships of the family. A child’s functioning relationship with the absent father can be viewed as a positive resource, supporting the child’s well-being in the stepfamily.