988 resultados para Linnamaa, Reija: Verkostojen toimivuus ja alueen kilpailukyky
Resumo:
Kiskonjoen vesistön Natura -alue (FI0200083) sijaitsee Salon ja Raaseporin kaupunkien alueella. Natura-alue muodostuu Kiskon Kirkkojärven jälkeisestä mereen laskevasta jokiosuudesta, laajenneesta jokiuomasta; Saarenjärvestä ja sen läheisyydessä sijaitsevasta Vähäjärvestä. Saarenjärven alapuolella sijaitsee komea Latokartanonkoski, jonka kautta vedet laskevat matalaan merenlahden pohjukkaan Laukanlahteen. Natura 2000 -verkostossa Kiskonjoen vesistö on sekä linnuston erityissuojelualueena (SPA-alue) että alueella esiintyvien suojeltavien luontotyyppien perusteella (SCI-alue). Saarenjärvi ja Vähäjärvi kuuluvat myös valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Natura-alueen pinta-ala on 309 ha. Kiskonjoen vesistö on eteläisen Suomen arvokkaimpia jokivesistöjä, ja se kuuluu erityistä suojelua vaativiin vesistöihin. Luontoarvoiltaan Natura-alue on monimuotoinen sillä siellä tavataan uhanalaisia lajeja mm. vuollejokisimpukkaa sekä täplälampikorentoa. Vesistö on myös kalataloudellisesti arvokas. Laukanlahti ja Saarenjärvi ovat myös linnustollisesti arvokkaita alueita. Lehtomaiset, kulttuurivaikutteiset metsät sekä erikoiset tulvasärkien tervalepikot tekevät Latokartanonkoskesta merkittävän luontokohteen. Alueen luontoarvojen säilymisen haasteena ovat vesistökuormitus, umpeenkasvu ja ruovikoituminen sekä vieraslajit. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunnitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.
Resumo:
Paimionjokilaakson Natura-alue (FI0200103) sijaitsee Paimion kaupungin alueella. Natura-alueeseen kuuluu noin seitsemän kilometriä pitkä osuus Paimionjokea vesialueineen ja rantoineen, joka ulottuu Paimion Oinilasta Juntolan vesivoimalaitokselle saakka. Kokonaisuudessaan Paimionjoki on 110 km pitkä, suuri savimaiden joki. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 -suojeluverkostoon luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (Sites of Community Importance). Paimionjokilaakson Natura-alueen pinta-ala on156 ha. Paimionjokilaakson tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä vuollejokisimpukkaan. Paimionjokilaakson luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena ovat vesiluonnon ja ranta-alueiden rehevöityminen sekä umpeenkasvukehitys. Laidunnuksen ja niittojen epäsäännöllisyys tai loppuminen sekä yleinen rehevöityminen ovat vähentäneet alueen tärkeitä elinympäristötyyppejä tai heikentäneet niiden laatua. Jokilaakso on luokiteltu myös valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö-alueilla -hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ohjauksessa. Suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Suunitteluryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.
Resumo:
Lehmijärvi on 63 ha laajuinen kirkasvetinen ja vähähumuksinen latvajärvi Salossa. Lehmijärven suojeluyhdistys pyysi Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Suomen metsäkeskukselta apua järvivedessä havaittujen korkeiden alumiinipitoisuuksien ja happamuuspiikkien sekä mahdollisten metsätaloustoimenpiteiden haittojen ehkäisemiseen valuma-alueella. Suomen metsäkeskuksen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä selvitettiin maanäytteiden avulla maaperän happamuutta ja alumiinipitoisuutta Lehmijärven valuma-alueella. Tulokset ja johtopäätökset on esitetty tässä raportissa. Tulosten perusteella näyttää siltä, että Lehmijärven happamuuspiikit (pH:n jyrkät laskut vedessä) johtuvat pääosin happamista lumensulamisvesistä, johon on jo aiemmissakin selvityksissä viitattu eikä alunamaa ongelmasta valuma-alueella. Myös ojitettujen soiden suuri osuus valuma-alueesta ja turvemaiden yleinen happamuus lisäävät osaltaan valuma-alueelta virtaavien vesien happamuutta varsinkin tulva-aikoina. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka läpi pääosa pohjoispuolen valumavesistä virtaa, voi kuitenkin esiintyä ohuen turpeen alla pienialaisesti alunamaata. Vertailtaessa tämän aineiston liukoisen alumiinin määriä turpeessa aikaisempien tutkimusten vertailulukuihin, voidaan sanoa Lehmijärven valuma-alueen ojitetuilla soilla olevan keskimääräistä korkeampia alumiinipitoisuuksia. Paikoin liukoiset alumiinipitoisuudet olivat jopa erittäin korkeita. Mustikkasuon eteläpuolisella suokuviolla, jonka kautta vedet suurelta osin virtaavat, alumiinipitoisuus oli korkeimmillaan 11 267 mg/kg ja Miilussuolla 7 044 mg/kg, kun Niemisen ja Jarvan (1996) tutkimuksessa alumiinipitoisuuden maksimiarvo oli 5 577 mg/kg. Alumiinin ajoittain korkeat pitoisuudet Lehmijärvessä johtuvat tämän raportin tulosten perusteella todennäköisesti pääosin valuma-alueen soiden turpeen korkeista alumiinipitoisuuksista. Voimakas maanmuokkaus kivennäismailla lisää alumiinin liukoisuutta ja samalla alumiinin huuhtoutumisriskiä vesistöihin. Lehmijärven valuma-alueella on suositeltavaa käyttää metsänuudistamisessa kevyitä maanmuokkausmenetelmiä (laikutus, kääntömätästys ja laikkumätästys) ja välttää ojitusmätästystä. Luontainen uudistaminen (erityisesti alikasvosten hyödyntäminen) pitäisi olla ensisijainen uudistamismenetelmä Lehmijärven valuma-alueella. Kunnostusojituksia toteutettaessa pitäisi ottaa käyttöön mahdollisimman tehokkaat vesiensuojelutoimet. On muistettava, että korkeat alumiinipitoisuudet Lehmijärvellä eivät ole pelkästään negatiivinen asia, koska alumiini sitoo tehokkaasti fosforia ja pahasti rehevöityneitä järviä (esim. Köyliön Ilmijärvi) on yritetty kunnostaa alumiinisulfaatti käsittelyllä. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään, onko Lehmijärven veden alumiinipitoisuus ajoittain jo niin korkea, että siitä on haittaa kalakannalle tai, että se jopa estää rapukannan palauttamisen istuttamalla järveen.
Resumo:
Pukanluoman Natura-alue (FI0200119) sijaitsee Satakunnassa Kankaanpään kaupungin alueella. Pikkujoki on osa Karvianjoen vesistöä, ja eräs maamme edustavimmista ja suurimmista lähdepuroista. Alue kuuluu Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon alueella esiintyvien luontotyyppien perusteella eli ns. SCI-alueena (Sites of Community Importance). Alueen suojeluarvot liittyvät pääosin jokielinympäristöjen luonnontilaisuuteen ja niiden edustavuuteen, vedenlaatuun ja alueella esiintyvään saukkoon ja taimeneen. Jokiosuus ja pienet, lähes luonnontilaiset luomat ovat tärkeitä kalojen lisääntymisalueita. Pukanluoman luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistö- alueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.
Resumo:
Karvianjoen koskien Natura-alue (FI0200130) sijaitsee Satakunnan ja Eteläpohjanmaan maakunnissa Honkajoen kunnan sekä Kauha-joen kaupunkien alueilla. Karvianjoen koskien kuuluu Karvianjoen vesistöalueeseen. Natura-alue muodostuu Karvianjoen pääuomasta ja ylävirran Paholuomasta sekä erikokoisista luonnontilaisista sivupuroista. Alue sisältyy Euroopan yhteisön Natura 2000 –suojeluverkostoon suojeltavien luontotyyppien perusteella eli SCI-alueena (Sites of Community Importance). Karvianjoen koskien alueen tärkeimmät luonnonsuojelulliset arvot perustuvat alueella tavattaviin elinympäristö- ja luontotyyppeihin sekä uhanalaisiin lajeihin (mm. taimen). Alue on paikallisille tärkeä virkistyspaikka. Karvianjoen koskien luontoarvojen säilyttämisen suurimpana haasteena on veden ekologista tilaa heikentävät tekijät; vesistörakentaminen, ojitukset, vesistökuormitus ja ranta-alueiden luonnontilaisuuden häviäminen sekä mahdollinen laaja pohjaveden otto Pohjankankaan pohjavesialueelta. Osana Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) vastuualueen johtamaa ja Euroopan maatalouden kehittämisen maatalousrahaston tukemaa vesien ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla –hanketta (VELHO) alueelle laadittiin hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä luontoarvojen turvaamiseksi. Suunnitelma tehtiin Varsinais-Suomen ELY:n ohjauksessa, ja suunnittelua varten perustettiin suunnitteluryhmä, joka koottiin eri viranomaistahojen ja käyttäjäryhmien edustajista sekä maanomistajista. Työryhmän tavoitteena oli tunnistaa alueen suojeluun ja käyttöön liittyvät mahdolliset ongelmat ja ristiriidat, ratkaista ja sovittaa niitä. Tämän hoito- ja käyttösuunnitelman aikajänne on 15 vuotta. Suunnitelman tavoitteena on ohjata alueen hoitoa ja käyttöä niin, että alueen luontoarvot turvataan.
Resumo:
Pääteillä esiintyvien häiriöiden, kuten onnettomuuksien, tietöiden, tapahtumien ja poikkeuksellisten ruuhkatilanteiden varalle tarvitaan varareittejä, joille liikenne voidaan häiriön sattuessa ohjata joko kokonaan tai osittain. Varareitit ja niiden opastus tulee olla ennalta suunniteltuja, jolloin niiden käyttöönotto sujuu häiriötilanteessa mahdollisimman vaivattomasti eri viranomaisten yhteistyönä. Häiriötilanteiden hallinnassa paitsi suunnitellut varareitit ja niiden liikenteen ohjaus, myös tiivis yhteistyö eri viranomaisten välillä on oleellista tilanteen sujuvan hoitamisen kannalta. Tässä raportissa on esitetty Pohjois-Pohjanmaan länsiosan kantateille liikenteen häiriötilanteissa käytettävät varareitit, häiriöpaikalla tapahtuvan liikenteenohjauksen periaatekuva sekä varareittien liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnittelualueella on, kuten pääsääntöisesti koko Suomen tieverkolla, varsin vähän lyhyitä ja aina kaikelle liikenteelle soveltuvia varareittejä. Tämän vuoksi suunnitelmassa määritettiin varsinkin raskaan liikenteen tarpeita ajatellen myös pidempiä varareittejä. Pidemmille varareiteille liikennettä ohjattaessa korostuu tiedotuksen ja liikenteenohjauskaluston tärkeys. Varareitin aktivoinnissa ja liikenteenohjauksen järjestämisessä korostuu yhteistyö liikenneviraston tieliikennekeskuksen kanssa. ELYkeskus vastaa kustannuksista, urakoitsijan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti, jotka syntyvät urakoitsijan toiminnasta häiriöhallintatilanteen purkamisessa.
Resumo:
Pään ja kaulan alueen levyepiteelin syöpiä kutsutaan karsinoomiksi. Kasvaimet luokitellaan vaikeahoitoisiksi ja niihin liittyy korkea potilaskuolleisuus. Yleisimmät pään ja kaulan alueen levyepiteelikarsinooman hoitomenetelmät ovat säde- ja leikkaushoito, joihin liitetään yhdistelmänä kemoterapiaa. Kasvaimen morfologia, sen puutteellinen tai rakenteellisesti poikkeava verisuonitus voi aiheuttaa syöpäkudoksessa hapenpuutteesta kärsiviä hypoksisia alueita. Erityisesti syövässä hapenpuute toimii syöpäsolupopulaatiossa valintatekijänä. Muuttuneet olosuhteet suosivat solupopulaatioita, jotka pystyvät sopeuttamaan genotyyppinsä mukauttamana fenotyyppinsä vähähappiseen ympäristöön. Tämän katsotaan olevan potilaan hoitoennusteen kannalta huono prognostinen merkki. Hapenpuute indusoi soluissa voimakkaan HIF-1- eli hypoksian indusoiman transkriptiofaktori-1 stabilisaation ja ekspression kasvun. Proteiinin on havaittu oleva eräs merkittävin solun sisäisten vasteiden säätelijä hypoksiassa. HIF-1 koostuu kahdesta alayksiköstä, jonka alpha-alayksikön stabiliteetti on hapen osapaineen säätelemä. Mikäli happea on riittävä pitoisuus soluissa, HIF-1alfa hajoaa soluissa. Hypoksiassa alfa-domeeni sitoutuu beta-alayksikköön muodostaen stabiilin toiminnallisen geenien ilmentymiseen vaikuttavan transkriptiofaktorin. Pro gradu- tutkielmassa tarkasteltiin aluksi neljän pään ja kaulan alueen syöpäpotilaiden kasvaimista eristettyjen UT-SCC-solulinjojen (UT-SCC-8, -25, -34 ja -74A) morfologiaa ja kasvua. Solujen jakautumisnopeutta uudella alustalla tutkittiin PE(%)- eli plating efficiency-menetelmällä. Soluja siirrostettiin uudelle kasvualustalle, josta niiden määrä laskettiin vuorokauden kuluttua. UT-SCC-74A-linja sieti parhaiten uuden kasvuympäristön asettaman rasitteen. Sädeherkkyys määritettiin tutkimalla UT-SCC-74A-linjan solujen asteittaista vastetta erisuuruisiin sädeannoksiin (Gy). Tulosten perusteella laskettiin linjan sisäistä sädeherkkyyttä kuvaava AUC-arvo. Työn toisessa osassa tarkasteltiin HIF-1alfa:n ekspression riippuvuutta hapen läsnäolosta soluissa molekyylibiologisin menetelmin. UT-SCC-74A-solulinja osoittautui sädeherkkyysmäärityksessä AUC-arvonsa perusteella suhteellisen säderesistentiksi. Lisäksi kyseisen linjan soluista vaimennettiin HIF-1alfa-geeni, jonka ekspression häviäminen todennettiin hypoksia-altistuskokeiden jälkeen. Proteiinin puuttuminen vähähappisista olosuhteista huolimatta osoitti geeninhiljennyksen onnistuneen koejärjestelyissä.
Resumo:
Jokainen kalastaja kalastusmuotoon katsomatta arvostaa kalastuskohteen puhdasta luontoa, saaliin tai kalastuskokemuksen varmuutta, alueen saavutettavuutta ja palveluja. Nämä alueellisen viihtyvyyden ja vetovoimaisuuden elementit palvelevat kaikkia vesistöjen käyttäjiä, kuten vesialueen omistajia, kesäasukkaita, paikkakunnalla vakituisesti asuvia, matkailijoita ja kalastusmatkailuyrittäjiä. Kestävän kalastuksen ohjelmaan ja kalataloudelliseen kehittämissuunnitelmaan on koottu keskeisiä kehittämistoimenpiteitä ja tutkimustuloksia vesistöreitin peto- ja vaelluskalakannoista sekä niiden elvytysmahdollisuuksista. Tietoa hyödynnetään mm. paikallisesti kalastuksen järjestämisessä ja kestävän kalastuksen edistämisessä. Tavoitteena on luoda pitkällä aikavälillä Etelä-Savosta järvikalastuksen maakunta, jossa on monipuoliset ja vetovoimaiset kalastettavat kalakannat, erinomaiset lupajärjestelmät ja -alueet sekä puhtaat vesistöt. Uhanalaisia lajit on huomioitu mm. kalastuksen järjestämisessä. Etelä-Savo vahvistaa asemaansa laadukkaana järvikalastuksen alueena sekä vapaa-ajan mökki- ja matkailualueena. Uhanalaisten lajien suojelun ja kalastuksen yhteensovittaminen vaatii monipuolisia toimenpiteitä, joista tässä suunnitelmassa on esitetty vaikuttavuudeltaan tärkeimmät. Kalastuksen turvaamiseen liittyy keskeisesti pyyntivälineiden ja –muotojen kehittäminen yhä valikoivimmiksi ja sivusaaliin määrän sekä kuolleisuuden vähentämiseksi. Toimenpiteitä tulee kohdentaa mm. viehekalastuksen, rysä- ja troolikalastuksen kehittämiseen tai uusien innovaatioiden käyttöön ottamiseksi kalastuksessa. Alueen kalatalouden ja matkailun kehittämistä jatkossa edistävät vastaavat tahot, jotka ovat olleet laatimassa tätä suunnitelmaa ja rahoittamassa hanketta. Viisi tärkeintä kehittämishanketta ovat 1) osakaskuntien yhdistäminen ja osakaskuntatoiminnan kehittäminen, 2) kalastusalueiden, osakaskuntien ja lupa-alueiden tiedotuksen ja palvelujen kehittäminen, 3) veneenlaskuverkoston rakentaminen, 4) istutusmenetelmien, kalastuksen säätelyn ja pyyntivälineiden sekä –muotojen kehittäminen, 5) kalastajien valistus ja tiedotus.
Resumo:
Jokainen kalastaja kalastusmuotoon katsomatta arvostaa kalastuskohteen puhdasta luontoa, saaliin tai kalastuskokemuksen varmuutta, alueen saavutettavuutta ja palveluja. Nämä alueellisen viihtyvyyden ja vetovoimaisuuden elementit palvelevat kaikkia vesistöjen käyttäjiä, kuten vesialueen omistajia, kesäasukkaita, paikkakunnalla vakituisesti asuvia, matkailijoita ja kalastusmatkailuyrittäjiä. Kestävän kalastuksen ohjelmaan ja kalataloudelliseen kehittämissuunnitelmaan on koottu keskeisiä kehittämistoimenpiteitä ja tutkimustuloksia vesistöreitin peto- ja vaelluskalakannoista sekä niiden elvytysmahdollisuuksista. Tietoa hyödynnetään mm. paikallisesti kalastuksen järjestämisessä ja kestävän kalastuksen edistämisessä. Tavoitteena on luoda pitkällä aikavälillä Etelä-Savosta järvikalastuksen maakunta, jossa on monipuoliset ja vetovoimaiset kalastettavat kalakannat, erinomaiset lupajärjestelmät ja -alueet sekä puhtaat vesistöt. Uhanalaisia lajit on huomioitu mm. kalastuksen järjestämisessä. Etelä-Savo vahvistaa asemaansa laadukkaana järvikalastuksen alueena sekä vapaa-ajan mökki- ja matkailualueena. Uhanalaisten lajien suojelun ja kalastuksen yhteensovittaminen vaatii monipuolisia toimenpiteitä, joista tässä suunnitelmassa on esitetty vaikuttavuudeltaan tärkeimmät. Kalastuksen turvaamiseen liittyy keskeisesti pyyntivälineiden ja –muotojen kehittäminen yhä valikoivimmiksi ja sivusaaliin määrän sekä kuolleisuuden vähentämiseksi. Toimenpiteitä tulee kohdentaa mm. viehekalastuksen, rysä- ja troolikalastuksen kehittämiseen tai uusien innovaatioiden käyttöön ottamiseksi kalastuksessa. Alueen kalatalouden ja matkailun kehittämistä jatkossa edistävät vastaavat tahot, jotka ovat olleet laatimassa tätä suunnitelmaa ja rahoittamassa hanketta. Viisi tärkeintä kehittämishanketta ovat: 1) osakaskuntien yhdistäminen ja osakaskuntatoiminnan kehittäminen, 2) kalastusalueiden, osakaskuntien ja lupa-alueiden tiedotuksen ja palvelujen kehittäminen, 3) veneenlaskuverkoston rakentaminen, 4) istutusmenetelmien, kalastuksen säätelyn ja pyyntivälineiden sekä –muotojen kehittäminen, 5) kalastajien valistus ja tiedotus.
Resumo:
Osuustoiminnallisuus on herättänyt kiinnostusta viime vuosina, ja moni osuustoimintaa harjoittava yritys on heikosta taloudellisesta tilanteesta huolimatta pystynyt toimimaan menestyksekkäästi markkinoilla ja säilyttämään kilpailukykynsä. Aiempien tutkimusten mukaan johdon osaaminen sekä yrittäjyysorientaatio vaikuttavat yritysten kilpailukykyyn. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaiset seikat viittaavat johtamisosaamisen sekä yrittäjyysorientaation olemassa oloon, ja miten nämä tekijät vaikuttavat osuustoiminnallisten yritysten toimintatapoihin erityisesti johdon näkökulmasta. Aikaisempien tutkimusten mukaan osuustoiminnallisten yritysten johdon on osuustoiminnan tarkoituksen ja arvojen tuntemuksen lisäksi omattava tiettyjä tietoja, taitoja sekä asenteita. Yrittäjyysorientaation näkökulmasta keskeisiä teemoja johdon työssä ovat innovatiivisuus, ennakoivuus sekä riskinottohalukkuus. Tutkimuksessa haastateltiin teemahaastattelun keinoin yhden S-ryhmän alueosuuskaupan johtoryhmän jäseniä ja kerättiin heidän näkemyksiään johdon osaamisen sekä yrittäjyyshenkisyyden teemoihin liittyen. Osuustoiminnallisen yrityksen johdon voidaan nähdä kiinnittävän paljon huomiota osaamiseensa ja sen jakamiseen tulevaisuuden johtajille. Johdon tavassa toimia voidaan havaita myös yrittäjyysorientaatioon viittaavia seikkoja, joskin tutkimuksen mukaan yrittäjyysorientaation merkitys yrityksen kilpailukykyyn on vähäisempi suhteessa johtamisosaamiseen.
Resumo:
Sairauksien ymmärtämisen ja toimenpiteiden tekemisen perustana toimii usein anatomian tarkka tunteminen, joka yhdistyy kliiniseen osaamiseen. Hammaslääkärin työn kannalta erityisesti pään ja kaulan anatomian osaaminen on erityisen olennaista. Hammaslääketieteen opiskelijoiden pakollisiin opintoihin kuuluu pään ja kaulan alueen syventävä anatomia -kurssi. Tällä kurssilla opetetaan erityisesti hammaslääkäreille olennaista anatomiaa luentojen ja harjoitustöiden avulla, minkä lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus lukea kurssiin kuuluvaa englanninkielistä kirjallisuutta. Tässä opintoprojektissa tuotettiin lisäoppimateriaalia pään ja kaulan alueen syventävä anatomia -kurssille. Opetusmateriaali koostuu kahdesta osa-alueesta: kirjallisesta työvihkosta ja verkkomateriaalista. Tavoitteena oli tehostaa oppimista ja helpottaa opiskelijoita hahmottamaan kurssin kokonaiskuvaa. Lisäoppimateriaalin käyttäminen kurssin aikana on opiskelijoille täysin vapaaehtoista. Työvihko on kirjallinen suomenkielinen lisäoppimateriaali, joka sisältää kuvia, tehtäviä ja kertovaa tekstiä anatomiasta. Työvihkossa kurssin sisältö on jaettu seitsemään selkeään kappaleeseen, jotka sisältävät kurssin tärkeimmät aihealueet. Lisäksi työvihkossa kuvataan esimerkkejä kliinisistä tilanteista, jotta opiskelijat pystyvät yhdistämään oppimaansa käytäntöön. Verkkomateriaali tehtiin Moodle2 -verkkoalustalle, jonne luotiin omakurssialue. Oppimisympäristö sisältää omat osiot jokaiselle työvihkon kappaleelle, sekä erillisen avuksi opiskeluun -osion. Kappaleiden osiot sisältävät luomamme harjoitustentin, jonka lisäksi olemme keränneet hyödyllisiä verkkolinkkejä aiheiden yhteyteen. Avuksi opiskeluun -osio sisältää verkkolinkkejä esimerkiksi yliopiston tarjoamaan anatomian mallinnus -ohjelmaan. Lisäksi työvihkon vastaukset julkaistiin oppimisympäristössä. Vuoden 2014 palautteen perusteella lisäoppimateriaali täytti tehtävänsä hyvin. Opiskelijat kokivat hyötyneensä lisäoppimateriaaleistamme ja materiaaleja oli käytetty runsaasti. Erityisesti koko kurssille tulostettu kirjallinen työvihko oli ollut käytössä jokaisella kurssin opiskelijalla. Verkkomateriaalien käyttöaste jäi kuitenkin palautteen perusteella heikommaksi kuin työvihkon.
Resumo:
Tämän syventävän opinnäytetyön tarkoituksena oli perehtyä kiinteiden aukonsäilyttäjien käyttöön takahammasalueella sekä maitohampaisto- että I-vaihduntavaiheen aikana. Työ on kolmeosainen: Ensimmäisessä osassa perehdytään erilaisten aukonsäilyttäjien valmistukseen, käytön indikaatioihin ja rajoituksiin sekä kojeista koituviin hyötyihin ja haittoihin. Tavoitteena on kirjallisuuden perusteella linjata, milloin kiinteiden aukonsäilyttäjien käyttö on perusteltua. Työn toisessa osassa kuvataan aukonsäilyttäjää käyttäen hoidettu potilastapaus. Kolmannessa osassa esitetään suomalaisille oikomishoidon ja lasten hammashoidon erikoishammaslääkäreille suunnattu kyselytutkimus, jossa analysoitiin aukonsäilyttäjien käytön perusteita ja yleisyyttä kliinisessä työssä. Tutkimuksen perusteella hieman yli 70 % oikojista ja lasten hammashoidon erikoishammaslääkäreistä käyttää kliinisessä työssään aukonsäilyttäjiä. Yleisin käytössä oleva aukonsäilyttäjä on linguaalikaari. Aukonsäilyttäjiä pidetään hyödyllisinä, kun tarkoituksena on estää hammaskaaren ahtautumista; niiden rutiininomaista käyttöä ei kuitenkaan suosita. Aukonsäilyttäjän tarve tulee vastaajien mielestä arvioida aina tapauskohtaisesti. Aukonsäilyttäjiä haluttaisiin käyttää enemmänkin, mikäli potilaan yhteistyökyky olisi riittävä. Syinä siihen, ettei aukonsäilyttäjiä käytetä, mainittiin potilaan laajempi oikomistarve, kariesaktiivisuus, saatavan hyödyn kyseenalaisuus ja potilaan yhteistyökyvyn puute.
Resumo:
Työn tavoitteena oli kartoittaa MIG/MAG-hitsauslaitteiden toimivuutta kylmissä käyttöolosuhteissa. Työn tarkoituksena oli selvittää miten kylmässä hitsauslaitteet toimivat, mitä ongelmia kylmä käyttölämpötila voi aiheuttaa ja miten hitsauslaitteiden kylmänkestävyyttä voidaan parantaa.
Resumo:
Saimaan alueella torjunta käynnistyy aina alueellisen pelastuslaitoksen toimesta ja tarpeen vaatiessa muut pelastuslaitokset, SYKE ja muut viranomaiset osallistuvat torjuntaan. Hälyttäminen tapahtuu hätäkeskuksen, meripelastuskeskuksen tai VTS-keskuksen kautta. Torjuntakalusto koostuu pääosin pelastuslaitosten ja valtion kalustosta. Vapaaehtoisia järjestöjä, sekä satamien ja laitosten henkilöstöä ja kalustoa voidaan käyttää apuna torjunnassa ja vahingon jälkitorjunnassa. Kunnalla on myös vastuu jälkitorjunnasta. Torjuntaa johtaa sen alueen pelastuslaitos, jonka alueella vahinko tapahtui. Syke voi ottaa torjunnan johtovastuun laajoissa ja usean pelastustoimen alueelle ulottuvissa vahingoissa. Torjuntatöiden johtaja voi joustavasti käyttää koko alueen kalustoa torjuntatoimiin. Kalustoa voidaan siirtää maitse tai vesitse. Saimaalla suurin alusöljyvahinkoskenaario perustuu laivojen polttoainesäiliöiden tilavuuteen ja on 300 tonnia. Alueella on paljon eri perustein rajattuja suojelualueita ja raakaveden käyttöä. Lisäksi rannat ovat lähellä. Saimaalla on myös varauduttava maalta veteen onnettomuuksiin ja mahdollisiin biopolttoaineiden kuljetuksiin. Vahingoittuneiden eläinten, lähinnä lintujen, käsittelyyn Syken päivystäjä voi hälyttää asiantuntijoita ja WWF:n lintupuhdistuskoordinaattorin. Mikäli vahinko uhkaa saimaannorppia, otetaan yhteys myös Metsähallituksen Itä-Suomen luontopalveluun. Öljyvahinkojätteen käsittely tapahtuu pelastuslaitosten torjuntasuunnitelmien mukaisesti. ELY-keskukset järjestävät toimialueillaan vahingon ympäristövaikutusten tutkimukset yhteistyössä alueen kuntien kanssa. Tarpeen vaatiessa SYKEn tutkimusalus Muikkua voidaan käyttää apuna. Vahinkoihin varautuminen edellyttää harjoituksia ja koulutusta, jota pelastuslaitokset järjestävät suunnitelmiensa mukaisesti yhteistyössä Syken ja ELY-keskusten kanssa.