Suomen sodissa 1939–1945 saatujen kokemusten vaikutus suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön

Ennen talvisotaa kranaatinheittimistö oli ollut melko pieni jalkaväen koulutushaara, jonka kehittäminen oli vielä kesken talvisodan alettua. Sotien aikana toimittiin lähes kymmenen vuotta vanhojen yleisten taktisten ohjesääntöjen pohjalta. Sotien kokemukset kuitenkin muokkasivat epävirallisesti kranaatinheittistön toimintaa ja taktista käyttöä. Sotakokemusten kerääminen aloitettiin heti talvisodan päätyttyä, sillä niiden tuoma hyöty haluttiin saada laajemmin käyttöön. Välirauhan alettua kokemusten analysointi oli kuitenkin hidasta, eikä kaikkia talvisodan kokemuksia onnistuttu käyttämään hyväksi ennen jatkosodan alkamista. Jatkosodan alussa uusien kokemusten keräämistä jatkettiin. Näiden perusteella kranaatinheittimistön organisaatiota ja taktista käyttöä pyrittiin kehittämään jo sotien aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Suomen sodissa 1939–1945 saadut kokemukset vaikuttivat suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön. Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: miten kranaatinheittimistöä käytettiin ennen talvisotaa, miten talvisodan kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön, miten kranaatinheittimistön taktinen käyttö kehittyi jatkosodan aikana ja miten sotien kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön sotien päätyttyä. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet, jotka koostuvat pääosin päämajan koulutusosaston, jalkaväkitoimiston sekä tykistötoimiston asiakirjoista. Toisen tärkeän alkuperäislähteen muodostavat sotien aikana voimassa olleet ja niiden jälkeen julkaistut ohjesäännöt ja oppaat. Tutkimuksessa ilmeni, että sotien aikana voimassa olleet vanhat ohjesäännöt olivat ohjeistaneet kranaatinheittimistön taktisen käytön tarkasti, mutta niissä oli ollut myös puutteita, esimerkiksi yhteistoimintaa tykistön kanssa ei ollut ohjeistettu. Ohjesääntöjen oppeja ei saatu kuitenkaan täysin käytäntöön talvi- ja jatkosodan alussa, mihin syynä olivat aluejärjestön nopea uudelleenjärjestely ennen sotia, kertausharjoitusten vähyys, heittimien määrän nopea lisääntyminen ja kokemuksen sekä vakituisen henkilökunnan puute heittimistössä. Myös jalkaväen johtajilla oli heittimistön käytössä selviä puutteita. Heittimistön kehityksestä jatkosodan aikana olivat huolissaan etenkin tykistökomentajat, jotka olivat asian takia usein yhteydessä ylöspäin, antoivat ohjeistuksia ja järjestivät koulutuksia. Taktista käyttöä koskeva yhtenäistäminen pääsi käyntiin, kun kranaatinheittimistön ampumatoiminnan tarkastus ja kehittäminen käskettiin 25.7.1942 tykistön tarkastajalle. Jatkosodan loppua kohden siirryttiin myös kranaatinheittimistössä keskitetympään ja lähes tykistölliseen käyttöön. Sotien jälkeen keskustelu kranaatinheittimistön organisaatiosta ja käytöstä kiihtyi. Osa halusi viedä sitä tykistöllisempään suuntaan ja osa pitää sen aikaisempaa selkeämmin jalkaväen tulitukiaseena. Organisaatioissa päädyttiin yhdistämään kranaatinheittimistö jalkaväen muiden raskaiden aseiden kanssa suuriksi kokonaisuuksiksi. Käytön suhteen kevyet kranaatinheittimet pidettiin kiinteästi jalkaväen tukena ja raskaat kranaatinheittimet lähentelivät tykistömäistä käyttöä.

Itsehoidon sudenkuopat - tapauksena ravintolisä : apteekkien ja luontaistuotekauppojen neuvonnan vertailua haamuasiakastapauksen avulla

Liite 1. Neuvontatilanteiden vertailulomake s. 58-59.

Lisämyynti apteekeissa - asiakkaan vai apteekin ehdoilla?

Liite 1. Kysely apteekin farmaseuttiselle henkilökunnalle s. 45-47.

Eroosiokohteiden tarkastelu Tenojokivarressa : viranomaisyhteistyön kehittäminen Tenojokivarressa 2011–2013 -hanke

Tämä raportti on osa Viranomaisyhteistyön kehittäminen Tenojokilaaksossa 2011–2013 -hanketta. Eroosiokohteiden tarkastelutyön suorittaminen Tenojokivarressa toteutettiin kesällä 2012. Eroosiokohteiden tarkastelutyön päätavoitteena oli selvittää, onko merkityillä kohteilla tapahtunut muutoksia eroosiossa edeltävän, vuonna 1999 toteutetun, tarkastelukerran jälkeen. Hankkeen lisätavoitteina oli kartoittaa tarkemmin Tenojoen eroosiokohteilla runsaimmin kasvavat, dominantit, kasvilajit. Työssä pyrittiin selvittämään eroosion vaikutukset kohteisiin ja kuvaaman kohteet mahdollisimman tarkasti, niin digitaaliseen kuin kirjalliseen muotoon, jotta eroosion kehittymistä voitaisiin jatkossakin seurata. Toteuttajatahoina olivat Lapin ELY-keskuksen vesivarayksikkö ja NVE (Norges Vassdrags- og energidirektorat). Raportin alussa esitetään yleiskuvaus Tenojoesta, eroosioprosessista ja eroosiosuojauksista. Raportissa esitellään Tenojoen kahdeksankymmenenkolmen eri eroosiokohteen maastotöiden tulokset. Inarijoen kohteiden tarkastelun suoritti NVE (kohteet 64–83). Suomen osuudessa (kohteet 1–63) on keskitytty enemmän kasvillisuuden kartoittamiseen kuin Norjan osuudessa. Inventoinnissa tarkoituksena oli kartoittaa kohteella kasvavat yleisimmät kasvilajit sekä tunnistaa harvinaisten kasvien esiintymät. Kohteilla kirjattiin kasvillisuuden esiintymistiedot, määriteltiin rinne- ja rantavyöhyke muotoineen, tunnistettiin maalajit sekä kohteella yleisimmin kasvavat, dominantit kasvilajit. Raportissa kohteita verrataan vuoden 1999 -arkasteluun. Suurimmassa osassa kohteista ei ole tapahtunut suuria muutoksia tarkastelukertojen välillä. Osassa kohteita kasvillisuus on lisääntynyt suuresti vuoteen 1999 verrattuna, kun taas osassa tilanne on päinvastainen ja avoimen osuuden ala on lisääntynyt. Tenojoen eroosiokohteiden kasvillisuuden kartoituksen ensimmäisenä liitteenä ovat kasvillisuustaulukot (kohteet 1–63), joista selviää kullakin kohteella yleisesti kasvavat kasvilajit. Toisena liitteenä on yhteenvetotaulukko kohteiden eroosion tilasta ja kolmantena liitteenä on kartta eroosiokohteiden sijainnista. Neljäntenä liitteenä on esitetty jokainen kohde ilmakuvassa.

Pk-yrityksen kasvuun vaikuttavat tekijät case-yrityksessä

Tässä tutkielmassa tutustutaan pk-yritysten kasvuun vaikuttaviin tekijöihin case-yrityksen kautta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat pk-yritysten kasvuun kasvua mahdollistavien ja rajoittavien tekijöiden kautta.

Bauksiittijätteen neutralointi- ja stabilointimenetelmät

Bauksiittijäte on alumiinin jalostuksessa syntyvä sivutuote, jonka alkalisuus on riski lähiympäristön ekosysteemeille. Alkalisuuden aiheuttamaan riskiin etsittiin ratkaisua perehtymällä bauksiittijätteen käsittelyyn. Kandidaatintyössä esitettiin eri menetelmiä bauksiittijätteen neutraloimiseksi, stabiloimiseksi ja varastoimiseksi. Menetelmien periaatteet määritettiin kirjallisuudesta löytyvien tutkimusten pohjalta, joiden perusteella voitiin määrittää toimivimmat menetelmät bauksiittijätteen käsittelemiseksi. Käytännöllisimmiksi käsittelymenetelmiksi osoittautuivat meriveden ja/tai hiilidioksidin lisääminen bauksiittijätteeseen sen neutraloimiseksi. Bauksiittijätteen stabiloimiseksi siihen tulee lisätä kiinteää materiaalia, kuten kalkkia, kiintoainepitoisuuden nostamiseksi sekä kovettuvien yhdisteiden muodostumiseksi.

Kaikuja Saamenmaalta. Saamelaiskysymys suomalaismediassa 1971

Pro gradu -tutkielma käsittelee saamelaiskysymystä suomalaisessa valtamediassa ja aikalaiskirjallisuudessa vuonna 1971. Päälähteinä toimivat Helsingin Sanomat sekä Yleisradion televisio- ja radio-ohjelmat. Lähteistä on rajattu pois pohjoiset sanomalehdet ja saamelaisradio, sillä niillä ei ole ollut juuri lainkaan näkyvyyttä ja vaikutusta juuri valtakunnalliseen päätöksentekoon tai enemmistön mielikuviin saamelaisista. Vuosi 1971 on valittu tutkielman kiintopisteeksi, koska se tarjoaa läpileikkauksen useista tärkeistä saamelaiskysymyksistä. Niistä raportoiminen ja raportoimatta jättäminen valtamediassa nousi tutkielman keskeiseksi teemaksi. Vuosi 1971 toimi eräänlaisena vedenjakajana saamelaisille, sillä sen aikana kovaa vauhtia suomalaistumassa ollut, 1960-luvulta lähtien taas hiljalleen voimistunut saamelaiskulttuuri kääntyi näkyvästi kohti uutta heräämistään ja niin sanottua saamelaisrenessanssia. Vuoden aikana nuori, suomalaisyhteiskunnan kouluttama, radikaalimpi saamelaisliike astui esiin vaatimaan Suomen saamelaisille yhtäläisiä oikeuksia valtaväestön kanssa. Vuoden keskeisimpiä tapahtumia olivat saamelaisille runsaasti näkyvyyttä tuonut Kalevalaseuran järjestämä saamelaiskulttuurin viikko, myöhempinä vuosina saamelaisille tärkeäksi muodostunut, valtioneuvoston asettama saamelaiskomitea sekä syksyllä perustettu, vuoden mittaan toistuvasti keskusteluissa mukana ollut Suomen saamelaisten keskusjärjestö, jonka toiminta ei koskaan kuitenkaan edennyt perustamiskokousta pidemmälle. Tutkielmassa keskitytään ennen kaikkea saamelaisten representaatioihin suomalaismediassa eli siihen, millaisina saamelaiset esitettiin valtaväestön käytössä olleessa mediassa ja missä määrin saamelaiset pääsivät itse ääneen. Voidaan todeta, että suomalaismedian saamelaismyönteisyydestä huolimatta jäivät saamelaisten representaatiot heidän omissa asioissaan suomalaisia vähäisemmiksi. Valtamedian käsittelyyn keskusjärjestötoiveiden lisäksi nousivat erityisesti perinteisiä elinkeinoja kohdanneet vaikeudet ja saamenkielisen opetuksen tarve. Tutkielmassa käydään lisäksi tarkemmin läpi lehtikirjoituksissa tehtyjä sanavalintoja ja niissä näkyviä asenteita saamelaisia kohtaan, erityisesti sympatiaa, mutta myös holhoavaa isällisyyttä. Tarkastelun kohteena ovat myös stereotypiat ja saamelaisten moninaisuus: etenkin sanomalehdissä sorruttiin usein eksoottisiin stereotypioihin, mutta myös saamelaiset pyrkivät esittämään itsensä strategisesti yhtenä kansana, vaikka saamelaisuuden sisäinen kirjo oli laaja. Lisäksi pohditaan, millä tapaa keskustelussa hahmotettiin rotusyrjintä ja kolonialismi yhteydessä saamelaiskysymykseen, sekä millaisina saamelaisradikaalit esitettiin valtamediassa.

Maantien 370 ja valtatien 15 parantaminen välillä Kouvola–Valkeala : Aluevaraussuunnitelma

Valtatie 15 on tärkein yhteys Etelä-Savon ja Kymenlaakson välillä. Sen merkitys on suuri tavaraliikenteelle ja metsäteollisuuden kuljetuksille Sisä-Suomesta HaminaKotkan satamaan. Asiointi- ja työmatkaliikenne on vilkasta Valkealasta Kouvolaan ja pohjoisempana sijaitsevaan Vekaranjärven varuskuntaan, joka on maan suurimpia varuskuntia. Pohjoisesta Kouvolaan tuleva liikenne käyttää valtatieltä 15 Heparosta jatkuvaa maantietä 370. Valtatien 15 liikenne etelään (vt 6) ja länteen (vt 12) kiertää nykyisin Tykkimäen kautta. Suunnittelualue kattaa maantien 370 lähes kokonaan Ahlmannintien (maantie 14594) liittymän pohjoispuolelta Heparon eritasoliittymään ja jatkuu siitä itään Mikkelin suuntaan valtatienä 15 Toikkalantien liittymään asti. Tieosuuden pituus on noin 10 kilometriä. Aluevaraussuunnitelmassa on selvitetty ensin Kouvolan kohdalla valtateiden 6 ja 15 sekä muun keskeisen väyläverkon puutteet ja ongelmat sekä palvelutasotavoitteet. Tämän jälkeen on suunniteltu valtateiden ja muiden väylien periaateratkaisut sekä selvitetty niin tilantarve, suhde ympäröivään maankäyttöön ja vaikutukset. Myös mahdollisuudet hankkeen vaiheittain toteuttamiseksi on käsitelty. Aluevaraussuunnitelmassa on tarkennettu ratkaisuja, vaikutusarviota ja liikenteen, maankäytön ja ympäristön lähtötietoja. Päätavoitteena on ollut selvittää pääteiden ja muun tie- ja katuverkon kehittämisen periaatteet niin, että nykyiset palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 15 sekä maantien 370 vastaavat niille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi.

Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla : Yleissuunnitelma

Valtatie 6 on keskeinen osa Salpausselän liikennekäytävää ja kuuluu osana Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T). Valtatie 6 on toinen kansainvälisen liikenteen päätieyhteys itärajan rajanylityspaikoille. Valtateiden 6 ja 12 muodostama reitti on tärkeimpiä poikittaisyhteyksiä Suomen länsi- ja itäosien välillä. Valtatie 6 on erityisen tärkeä Kaakkois-Suomen suurteollisuudelle ja erittäin merkittävä raskaan liikenteen kuljetusreitti muun muassa Nuijamaan ja Imatran raja-asemille. Yhteysvälillä kuljetetaan myös poikkeuksellisen paljon vaarallisia aineita ja suuria erikoiskuljetuksia. Valtatie on vilkasliikenteinen ja huomattava osuus liikenteestä on pitkämatkaista. Suunnittelualue kattaa valtatien 6 osuuden Kouvolan länsipuolelta Kukonojalta itäpuolelle Tykkimäkeen asti. Valtatie 12 kuuluu suunnittelualueeseen Korian pohjoispuolella Suviojan ja Keltin alueella. Tieosuuden pituus on noin 19 kilometriä. Yleissuunnitelmassa on selvitetty ensin Kouvolan kohdalla valtateiden 6 ja 15 sekä muun keskeisen väyläverkon puutteet ja ongelmat sekä palvelutasotavoitteet. Tämän jälkeen on suunniteltu valtateiden ja muiden väylien periaateratkaisut sekä selvitetty niin tilantarve, suhde ympäröivään maankäyttöön ja vaikutukset. Myös mahdollisuudet hankkeen vaiheittain toteuttamiseksi on käsitelty. Yleissuunnitelmassa on tarkennettu ratkaisuja, vaikutusarviota ja liikenteen, maankäytön ja ympäristön lähtötietoja. Päätavoitteena on ollut selvittää pääteiden ja muun tie- ja katuverkon kehittämisen periaatteet niin, että nykyiset palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 6 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 6 parannetaan korkealuokkaiseksi valtatieksi Kukonojalta Tykkimäkeen matkalla tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Kukonojan ja Suviojan välillä valtatie rakennetaan keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi eritasoliittymineen ja Suviojalta Tykkimäkeen nelikaistaiseksi moottoritieksi. Valtatien 6 käytävään rakennetaan kattava jalankulku- ja pyöräilytieverkosto. Lisäksi tehdään meluntorjuntaa.