Hvordan øve hellige handlinger? : en profesjonsdidaktisk studie av øving av muntlige ferdigheter innenfor en norsk presteutdanning

How can the holy craft of liturgy be trained? A study of approaches to instruction in training oral skills within education of the Norwegian clergy The theme of this study is the competence of expression of clerics performing liturgies as part of their duties in the Norwegian Lutheran Church. The aim of the study is to find a teaching practice which can raise the competence in oral expression characteristic of the clergy profession. The teaching practice is explored and discussed within the context of the basic education of the clergy. The main thesis is formulated as a question: How can the holy craft of liturgy be trained? An underpinning of the study is that liturgical acts are holy, which gives these performances an aspect of otherness. This otherness constitutes a clear agreement between the students and the teacher, and between the professional and the employer. The pre-understanding of the researcher is that these liturgical oral acts are trainable, and that there is a need and a necessity to train in these skills. Three research questions are elaborated on in the explorative section of the study: • What is characteristic of a competence of expression connected to the profession? • How can this competence of expression connected to liturgical performance be developed? • What is the importance of this competence in the holy craft of liturgy for the development of a cohesive professional self-understanding? The study is based on a research and development project where the researcher as the teacher and students from one specific clergy education in Norway (MF) were the source of the empirical material. The empirical data came from practice with two external observers› logs on the coaching, video observations, of the teacher and the students› texts on the practice under study, which is liturgical performance. The researcher›s log and field notes also provide material for the analysis. This is a qualitative project and an arts education project carried out within an interpretative framework. The theoretical framework has three perspectives: a structural approach based on the system theory of Niklas Luhmann, an epistemological approach discussing forms of knowledge in practice or informing practice and an arts education approach. The results indicate that the competence in oral liturgical performance can be considered a trainable skill, and that this training can be understood as an arts education method of instruction based on meaningful communication, dramaturgical thinking and the development of authenticity. The main result from this study can be considered as articulating and sketching the contours of the field of knowledge where the students embody the meaning of the clergy profession ‒ and this articulation has an innovative potential as knowledge combining experience and theoretical understanding.

Lázně a letoviska ve Finsku

12 x 19 cm

Lázně a letoviska ve Finsku

kuv., 12 x 19 cm

”O, ve! O ve! – O, ve!” – Skiljetecken ur stilistiskt perspektiv i Ett drömspel av August Strindberg

Tutkielma sijoittuu tyylintutkimuksen alaan ja käsittelee välimerkkien käyttöä ja niiden tyylillisiä vaikutuksia August Strindbergin näytelmässä Ett drömspel (Uninäytelmä). Tutkielman aineistoon kuuluvat lähes kaikki näytelmässä käytettävät välimerkit: piste, huutomerkki, kysymysmerkki, kolme pistettä, kolme ajatusviivaa, yksi ajatusviiva, pilkku, puolipiste ja kaksoispiste. Aineistona on käytetty Tukholman yliopiston vuonna 1988 julkaisemaa nationalupplaga-laitosta, ja aineisto käsittää koko näytelmän lukuun ottamatta alkunäytöstä, runoja sekä metatekstiä. Käytetyt metodit ovat pääasiallisesti kvalitatiivisia, mutta niitä on täydennetty kvantitatiivisin menetelmin laskemalla kyseisten välimerkkien lukumäärät. Keskeisin tutkimustulos on, että huutomerkki on ylivoimaisesti runsaslukuisin mainituista viidestä välimerkistä ja luo näin ollen tärkeimmän tyylipiirteen näytelmään. Huutomerkkien runsas käyttö saa aikaan dramaattisen, ekspressiivisen, nopeatempoisen ja pateettisen tyylin. Osittain saman vaikutelman tukemiseksi pisteen käyttö on puolestaan harvinaisen vähälukuista. Kolmen pisteen ja kolmen ajatusviivan käytön voidaan niin ikään katsoa tukevan tunteellista ilmausta. Pilkut ovat virkkeen sisällä tärkeimpiä välimerkkejä sanojen rytmittämisessä. Loppupäätelmä on, että välimerkit toimivat näytelmässä täydentävänä metatekstinä antaen lisäinformaatiota siitä, kuinka ja millaisella tunnevärillä repliikki on tarkoitettu esitettäväksi Kokonaisuudessaan Strindbergin välimerkkien käyttö näytelmässä on hyvin erikoista kielen normeihin ja välimerkkien tavanomaiseen käyttötapaan nähden. Näin ollen välimerkit ovat tyylillisesti merkittäviä näytelmässä.

La Suisse : carte itinéraire projeté sur les messures trigonometriques les plus nouvelles et d'après les meilleurs sources avec le plan des villes de Berne, Bâle, Zurich, Genéve, Lausanne et la Chaux de Fonds = Die Schweiz : besonders für die Reisende nach den neuesten trigonometrischen Vermessungen u. den besten Quellen entworfen mit den Plänen von Bern, Basel, Zürich, Genf, Lausanne, la Chaux de Fonds

Kartta kuuluu A. E. Nordenskiöldin kokoelmaan

Vědomost' o dvorânah" Mogilěvskoj gubernìi

Rukopis' konca 18-go veka.

Vysočajše utverždennyj ego imperatorskim" vělistvom" požarnyj ustav" dlâ g. Vyborga, izdannyj v" Gel'singforsě 26 ânvarâ 1840 goda

Julkaistu myös suomeksi nimellä: Palo-asetus Wiipurin kaupungille. - Julkaistu myös ruotsiksi nimellä: Brandordning för Wiborgs stad.

Tavoitekustannuslaskenta asiakaslähtöisyyden edistäjänä

Tutkimuksen päätavoite on selvittää, millä keinoin yritysten käyttämää tavoitekustannuslaskentaa käytetään tukemaan asiakaslähtöisyyttä ja sitä kautta parantamaanyrityksen kannattavuutta. Tutkimuksen alussa selvitetään tavoitekustannuslaskennan käsitettä ja itse laskentaprosessia. Lisäksi käsitellään tavoitekustannuslaskennan eroavaisuuksia perinteiseen kustannuslaskentaan, yhteyksiä toisiin laskentamenetelmiin ja yrityksen strategiaan sekä tavoitekustannuslaskennan saamaa kritiikkiä. Tämän jälkeen selvitetään asiakaslähtöisyyttä käsitteenä, esitetään menetelmiä asiakaslähtöisyyden liittämiseksi tavoitekustannuslaskentaan sekä tavoitekustannuslaskennan työkaluja asiakaslähtöisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimus osoitti, että asiakaslähtöisyyttä voidaan parhaiten edistää lähinnä QFD ja VE -työkaluja hyödyntämällä, silloin kun yritys on omaksunut tuotedifferointi -strategian, koko johtoporras on määritellyt asiakaslähtöisyyden yritystä ajavaksi voimaksi, johtajat ovat riskinottokykyisiä, osastojen välillä on dynamiikkaa ja markkinaälyä osataan hyödyntää. Tavoitekustannusten asettamisella ei nähdä olevan haitallista vaikutusta tuotteiden laadulle ja se johtaa tuotteisiin, joilla on alemmat kustannukset, kunhan suunnitteluinsinöörit eivät kärsi aikapaineista.

Lepopäivän ratoksi

Kirjallisuusarvostelu

Dieselmoottorin analogisen kierrosnopeusmittauksen digitalisointi

Työssä suunnitellaan kierrosnopeusmittauksen toteutus vanhaan Ford -teollisuusdieseliin käyttäen moottorin alkuperäistä kierrosnopeusanturia. Anturi kunnostetaan vaihtamalla vanha, palanut käämi uuteen digitaaliseen järjestelmään soveltuvaan käämiin. Sen toimin-ta halutulla kierrosnopeusalueella varmistetaan mittauksin ja tämän perusteella suunnitel-laan kytkentä sen liittämiseksi kierrosnopeuden laskevaan mikrokontrolleriin. Kytkennän toimivuutta testataan simuloimalla ennen prototyypin rakentamista. Erilaisia vaihtoehtoja analogisen näytön toteuttamiseksi tutkitaan ja niistä valitaan yksi ve-nekäyttöön soveltuva, joka toteutetaan järjestelmän näyttöratkaisuksi. Järjestelmälle suunnitellaan piirilevy, jolle prototyyppi kasataan. Mikrokontrollerille koodataan C -ohjelmointikielellä ohjelma, joka laskee dieselmoottorin kierrosnopeuden anturipulssien perusteella ja ohjaa näyttöä.

Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.