Cultural and textual properties in the translation and interpretation of allusions. An analysis of allusions in Dorothy L. Sayers’ detective novels translated into Finnish in the 1940s and the 1980s

Kulttuuriset ja tekstuaaliset tekijät alluusioiden kääntämisessä ja tulkinnassa. Alluusiot Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennetuissa salapoliisiromaaneissa Väitöskirja käsittelee alluusioiden kääntämistä ja tulkintaa. Alluusio on intertekstuaalinen viittaus, jonka tulkitsemiseen tarvitaan implisiittistä tietoa tutuksi oletetusta viittauskohteesta. Käännösongelma alluusiosta tulee, mikäli kohdekulttuurin lukijat eivät tunne viittauskohdetta eivätkä voi päätellä alluusion merkitystä. Tutkimus pyrkii kuitenkin uuden analyysimenetelmän avulla osoittamaan, että vieraat alluusiot eivät välttämättä johda tulkintaongelmiin. Väitöskirja jakautuu kahteen osaan: analyysimenetelmän kehittämiseen (luvut 1-5) sekä tapaustutkimukseen (luvut 6-7). Kehitetyn menetelmän avulla pystytään analysoimaan aikaisempaa tarkemmin, millaisia tulkintamahdollisuuksia alluusiot tarjoavat eri lukijakunnille ja miten lähdetekstin alluusioiden kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet korreloivat käännösstrategioiden kanssa. Tapaustutkimus selvittää, millaisia tulkintamahdollisuuksia Dorothy L. Sayersin 1940- ja 1980-luvuilla suomennettujen salapoliisiromaanien alluusiot tarjosivat aikansa suomalaisille lukijoille. Tavoitteena on myös hahmottaa, miten suomentajien käännösratkaisut ja alluusioiden tulkintamahdollisuudet liittyvät toisaalta lähdetekstin alluusioiden piirteisiin ja toisaalta kohdekulttuurin kontekstiin. Tapaustutkimus tarjoaa näin uutta tietoa suomennoskirjallisuuden ja salapoliisiromaanien historiasta. Analyysimenetelmä määrittelee aikaisempaa alluusioita ja intertekstuaalisuutta käsitelleen tutkimuksen pohjalta ne kulttuuriset ja tekstuaaliset piirteet, jotka vaikuttavat alluusioiden kääntämiseen ja tulkintaan. Kulttuurisessa mielessä alluusio voi olla tietylle lukijakunnalle tuttu tai tuntematon. Tekstuaalisia tekijöitä ovat alluusion muodon ja tyylin tunnusmerkillisyys sekä alluusion pintamerkityksen koherenttius uudessa tekstikontekstissa, ilman tietoa viittauskohteesta. Alluusioiden tulkinnassa on perinteisesti erotettu toisaalta allusiivinen tulkintamahdollisuus, jossa alluusio on lukijoille tuttu ja yhdistettävissä viittauskohteeseensa, toisaalta kulttuuritöyssy, jonka muodostaa lukijoille tuntematon ja pintamerkitykseltään inkoherentti alluusio. Tutkimuksessa määritellään kulttuuristen ja tekstuaalisten tekijöiden perusteella lisäksi kaksi muuta mahdollisuutta. Pseudo-allusiivisessa tulkinnassa tuntematon alluusio erottuu ympäröivästä tekstikontekstista tyyliltään ja on koherentti ainakin kuvaannollisessa mielessä ilman viittauskohdettaan. Ei-allusiivisessa tulkinnassa taas vieras alluusio sulautuu kontekstiin sekä muodoltaan että merkitykseltään niin, ettei lukija edes huomaa mahdollista alluusiota. Tulkintamahdollisuuksien jakauma antaa yleiskuvan siitä, miten tietty lukijakunta pystyi tulkitsemaan tekstin alluusioita. Lisäksi analyysi tarkastelee lähdetekstin ja käännöksen välillä tulkintamahdollisuuksissa tapahtuneita muutoksia sekä niiden vaikutusta tulkinnan vaatimaan vaivannäköön (effort) ja alluusion funktioihin. Tapaustutkimus perehtyy Sayers-suomennosten kulttuurikonteksteihin tarkastelemalla salapoliisiromaanien asemaa suomalaisessa kirjallisuusjärjestelmässä, suomennoksilta odotettuja piirteitä sekä suomentajien ammattikuvaa, taustoja ja työoloja. Tulosten perusteella alluusioiden kääntäminen oli vaativa tehtävä sekä 1940- että 1980-luvun suomentajille. Lähdetekstien alluusioista 60–70 prosenttia oli todennäköisesti kohdelukijoille vieraita. Molempina aikakausina suomennoksilta odotettiin silti sekä kielellistä sujuvuutta että lähdetekstin merkitysten välittämistä. 1940-luvun suomentajien tehtävää vaikeutti lisäksi mm. se, että suomentaminen oli enimmäkseen sivutoimista ja englanti oli harvoin parhaiten hallittu vieras kieli. Nämä olosuhteet lienevät vaikuttaneet etenkin vähäarvoisena pidetyn salapoliisikirjallisuuden suomennoksiin. 1980-luvulla suomentajien aikataulut olivat realistisempia, englannin taidot parempia ja päätoiminen suomentaminen mahdollista. Myös salapoliisiromaanien arvostus oli lisääntynyt. Sekä 1940- että 1980-luvun suomennoksissa kohdelukijoille vieraitakin alluusioita oli usein säilytetty, mikäli ne olivat koherentteja ilman viittauskohdettaan. Sen sijaan vieraita ja pintamerkitykseltään epäselviä alluusioita oli muokattu tai poistettu. Kuitenkin 1980-luvun suomentajat säilyttivät lähdetekstin alluusioita useammin ja tarkemmin kuin 1940-luvun suomentajat. Varsinkin poisjättämistä esiintyi 1940-luvun suomennoksissa enemmän. Alluusioiden tulkintamahdollisuudet olivat kaikissa käännöksissä muuttuneet sikäli, että melko harvat suomennetut alluusiot olivat enää kohdelukijoiden tunnistettavissa. Toisaalta myös kulttuuritöyssyt olivat harvinaisia. Erot 1940- ja 1980-luvun suomennosten välillä näkyivätkin pseudo-allusiivisissa ja ei-allusiivisissa tulkintamahdollisuuksissa. 1980-luvun suomennoksissa vieraat alluusiot oli johdonmukaisesti säilytetty niin, että käännetyt alluusiot voitiin tulkita pseudo-alluusioiksi. Sen sijaan 1940-luvun suomennoksissa vieraita alluusioita oli usein muokattu tai jätetty pois tavalla, joka johti ei-allusiiviseen tulkintaan. Kohdelukijoiden kannalta 1980-luvun suomennettujen alluusioiden tulkitseminen lienee vaatinut jonkin verran enemmän vaivaa. Toisaalta pseudo-allusiivisten käännösten pohjalta oli useimmiten mahdollista rakentaa koherentti tulkinta, ja monesti ne jopa välittivät samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. 1940-luvun suomennosten muokkaukset ja poistot periaatteessa helpottivat tulkintaa, mutta mahdollisia kulttuuritöyssyjä esiintyi edelleen, jopa kääntäjän tekemien muutosten seurauksena. 1940-luvun suomennoksissa myös käännettyjen alluusioiden funktiot olivat muuttuneet enemmän lähdetekstin alluusioihin nähden. Kaiken kaikkiaan 1980-luvun suomennokset olivat lähempänä oman aikansa hyvän käännöksen piirteitä. Toisaalta alluusioiden muokkaaminen sai 1940-luvun suomennokset muistuttamaan enemmän perinteistä arvoituksen ratkaisuun keskittyvää salapoliisiromaania, joten tältä osin ne lienevät vastanneet kohdelukijoiden odotuksia. Kulttuurikontekstin vaikutus siis näkyi sekä käännösstrategioissa että käännettyjen alluusioiden tulkintamahdollisuuksissa. Tutkimustuloksissa korostui kuitenkin myös se, että lähdetekstin alluusion pintamerkitys saattaa vaikuttaa käännösratkaisuihin. Lisäksi käännetyt pseudo-alluusiot saattavat välittää samankaltaisia funktioita kuin lähdetekstin alluusiot. Toisin kuin yleensä on esitetty, kohdelukijoille vieraiden alluusioiden säilyttäminen saattaakin siis olla toimiva ratkaisu.

Tekstuaalisessa liikkeessä : Textual trails : transmissions of oral and written texts : the 11th Conference of the European Society for Textual Scholarship 30th of October − 1st of November 2014

Konferenssiraportti

Organisaation päätöksenteko ja tiedon rooli. Case: UPM-Kymmene Oyj, Kaukas

Tutkielman tavoitteena on selvittää, mihin päätöksenteko perustuu teollisuusyrityksessä. Tutkimuksessa kartoitettiin kohdeorganisaation päätöksentekijöiden näkemyksiä toimintaympäristöstään, itsestään päätöksentekijöinä ja päätöksenteosta sekä tiedosta ja sen käytöstä. Lisäksi sivutaan päätöksenteon sosiaalista luonnetta. Empiirisen tutkimuksen kohdeyksikkönä on UPM-Kymmene Oyj, Kaukas Lappeenrannassa. Tutkimus on toteutettu esimiestasolle suunnattuna lomakekyselynä lokakuussa 2003. Päätöksistä yleisimpiä olivat operatiivisen tason päätökset; taktisen ja strategisen tason päätöksiä tehtiin vähemmän. Päätöstilanteista useimmin kohdattuja olivat puolijäsentyneet ja jäsentyneet tilanteet, kun taas jäsentymättömät päätöstilanteet olivat harvinaisempia. Päätöksentekoprosesseista yleisimmin käytetty oli kirjallisuudessa taktiseen päätöstasoon ja puolijäsentyneisiin päätöstilanteisiin liitetty rajoitetun rationaalisuuden malliin perustuva vaiheittainen malli. Kirjallisuudessa strategiseen päätöksentekotasoon ja jäsentymättömiin päätöstilanteisiin liitetyn ns. iteratiivisesti vaiheittaisen mallin todettiin soveltuvan myös tämänkaltaiseen päätöksentekoon. Esimiehet pitivät toimintaympäristöään teollisuusyrityksessä pääasiallisesti orgaanisena. Tällaisessa ympäristössä vaikutussuhteet ja keinot ohjata ympäristöä perustuvat pitkälti vuorovaikutteisuuteen. Päätöksentekijöiden johtamistyylin todettiin olevan pikemminkin demokraattinen kuin autoritäärinen, mikä tukee edellä mainittuja tuloksia. Tiedon lähteistä päätöksenteon kannalta tärkeimpinä ja luotettavimpina koettiin henkilökohtaiset lähteet. Sisäiset lähteet nähtiin ulkoisia tärkeämpinä ja luotettavampina niin henkilökohtaisten, tekstimuotoisten kuin online-lähteidenkin osalta. Esimiesten todettiin hyödyntävän tosiasiatietoa, kokemusta ja intuitiota eri tavoin erilaisissa päätöstilanteissa, joten myös tehokkaat keinot tukea päätöksentekoa vaihtelevat päätöstyypeittäin. Tutkimuksen tulokset perustuvat kohderyhmän kyselylomakkeella kerättyihin mielipiteisiin. Käytetystä menetelmästä johtuen mielipiteiden taustatekijät ja todellinen toiminta organisaatiossa jäävät vielä avoimiksi. Tutkimustulosten syventäminen ja vahvistaminen sekä lisätiedon saaminen organisaation päätöksenteon todellisuudesta edellyttäisi empiiristä havainnointia tai vähintäänkin haastatteluja.

Opinion Mining

In this thesis we study the field of opinion mining by giving a comprehensive review of the available research that has been done in this topic. Also using this available knowledge we present a case study of a multilevel opinion mining system for a student organization's sales management system. We describe the field of opinion mining by discussing its historical roots, its motivations and applications as well as the different scientific approaches that have been used to solve this challenging problem of mining opinions. To deal with this huge subfield of natural language processing, we first give an abstraction of the problem of opinion mining and describe the theoretical frameworks that are available for dealing with appraisal language. Then we discuss the relation between opinion mining and computational linguistics which is a crucial pre-processing step for the accuracy of the subsequent steps of opinion mining. The second part of our thesis deals with the semantics of opinions where we describe the different ways used to collect lists of opinion words as well as the methods and techniques available for extracting knowledge from opinions present in unstructured textual data. In the part about collecting lists of opinion words we describe manual, semi manual and automatic ways to do so and give a review of the available lists that are used as gold standards in opinion mining research. For the methods and techniques of opinion mining we divide the task into three levels that are the document, sentence and feature level. The techniques that are presented in the document and sentence level are divided into supervised and unsupervised approaches that are used to determine the subjectivity and polarity of texts and sentences at these levels of analysis. At the feature level we give a description of the techniques available for finding the opinion targets, the polarity of the opinions about these opinion targets and the opinion holders. Also at the feature level we discuss the various ways to summarize and visualize the results of this level of analysis. In the third part of our thesis we present a case study of a sales management system that uses free form text and that can benefit from an opinion mining system. Using the knowledge gathered in the review of this field we provide a theoretical multi level opinion mining system (MLOM) that can perform most of the tasks needed from an opinion mining system. Based on the previous research we give some hints that many of the laborious market research tasks that are done by the sales force, which uses this sales management system, can improve their insight about their partners and by that increase the quality of their sales services and their overall results.

The grammar of psychosis

This thesis is concerned with the philosophical grammar of certain psychiatric concepts, which play a central role in delineating the field of psychiatric work. The concepts studied are ‘psychosis’, ‘delusion’, ‘person’, ‘understanding’ and ‘incomprehensibility’. The purpose of this conceptual analysis is to provide a more perspicuous view of the logic of these concepts, how psychiatric work is constituted in relation to them, and what this tells us about the relationships between the conceptual and the empirical in psychiatric concepts. The method used in the thesis is indebted primarily to Ludwig Wittgenstein’s conception of philosophy, where we are urged to look at language uses in relation to practices in order to obtain a clearer overview of practices of interest; this will enable us to resolve the conceptual problems related to these practices. This questioning takes as its starting point the concept of psychosis, a central psychiatric concept during the twentieth century. The conceptual analysis of ‘psychosis’ shows that the concept is logically dependent on the concepts of ‘understanding’ and ‘person’. Following the lead found in this analysis, the logic of person-concepts in psychiatric discourse is analysed by a detailed textual analysis of a psychiatric journal article. The main finding is the ambiguous uses of ‘person’, enabling a specifically psychiatric form of concern in human affairs. The grammar of ‘understanding’ is then tackled from the opposite end, by exploring the logic of the concept of ‘incomprehensibility’. First, by studying the DSM-IV definition of delusion it is shown that its ambiguities boil down to the question of whether psychiatric practice is better accounted for in terms of the grammar of ‘incorrectness’ or ‘incomprehensibility’. Second, the grammar of ‘incomprehensibility’ is further focused on by introducing the distinction between positive and negative conceptions of ‘incomprehensibility’. The main finding is that this distinction has wide-ranging implications for our understanding of psychiatric concepts. Finally, some of the findings gained in these studies are ‘put into practice’ in studying the more practical question of the conceptual and ethical problems associated with the concept of ‘prodromal symptom of schizophrenia’ and the agenda of early detection and intervention in schizophrenia more generally.

The introduction of Mormonism to Finnish society, 1840-1900

This study examines the place of The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints (commonly known as the Mormon church) in the Russian Grand Duchy of Finland between the years 1840 and 1900. Attention is put on both the internal workings of the movement and the reactions of society. Theoretical insight is gained through the concepts of social construction and religious economies. Mormon image formation in Finland began by 1840 through newspaper reports on activities abroad and through essays on the faith’s history and doctrine. Mormons are mentioned almost 3,500 times in Finnish newspapers between 1840 and 1900, and at least twelve unique book titles sold in the country were explicitly devoted to discussing Mormonism. Most of the publicity was derived from foreign sources. Discourse analysis of this textual corpus shows a hegemonic discourse that combined themes such as fraud, deception, and theocracy in explaining the Mormon movement. Accompanied by plural marriage, these themes contributed to the construction of a strongly negative image of Mormonism already before the first missionaries arrived in 1875. In a society with a stringently regulated religious economy, this image contributed to a high level of resistance by civil authorities and Lutheran clergy. Twenty-five Mormon missionaries worked in Finland between 1875 and 1900, with a concentrated effort taking place between 1875 and 1889. At least 78 persons converted, mostly in the coastal areas among the Swedish-speaking minority population. Nine percent emigrated to Utah, 36% were excommunicated, others fell into oblivion, while still others clung to their new faith. The work was led from Sweden, with no stable church organization emerging among the isolated pockets of converts. Mormonism’s presence was thus characterized by private or small-group religiosity rather than a vibrant movement. The lack of religious community, conversation, and secondary socialization eventually caused the nineteenth-century manifestation of Finnish Mormonism to die out. Only one group of converts was perpetuated past World War II, after which large-scale proselytizing began.

Christina Rossetti's "Goblin market" : Milton revised or revived?

The present study examines Christina Rossetti's (1830-94) best-known poem "Goblin Market" (1859) as a response to John Milton's (1608-74) Paradise Lost (1667) and Paradise Regained (1674). Rossetti's poem relates to Milton's twin epics with a surprising degree of complexity, something that the thesis demonstrates through a large number of hitherto unexplored textual parallels. In its recontextualisation of Rossetti's poetry, this study balances interpretative strategies evolved by feminism with more historicist readings. SinceGilbert and Gubar's landmark feminist work of 1979, it has become something of a critical commonplace that Milton was a figure of patriarchal oppression whom women writers have challenged through revision. As a consequence, intertextual Rossetti studies have tended to emphasise such a revisionist element in her achievement. But if we place "Goblin Market" within the larger context of Rossetti's thoughts on religion and poetry throughout her writing, and if we de-emphasise the dichotomy between Rossetti and her male precursor, alternative patterns of reading begin to emerge. This thesis argues that Rossetti's aim was not only to revise Milton but also to revive him. It develops this point in several ways: first, by introducing the subject and theoretically arguing that literary allusiveness is not necessarily a matter of oedipal or feminist envy only (Chapter One); second, by determining the nature and extent of Rossetti's Miltonic allusions in terms of theme, imagery and language (Chapter Two);and third, by examining their function in terms of argument (Chapters Three andFour). I n an age of increasing religious doubt, Rossetti's poetry provided a subtle challenge not so much to Milton as to the emerging scepticism and aestheticism in Victorian society and its art-world, and not least to the secular tendencies of the second generation of Pre-Raphaelites, including Dante Gabriel Rossetti. Christina Rossetti was ahead of her time (and perhaps ours) in seeing the feminist potential in both John Milton and the Christian message. In the soul's relation to Christ, gender does not matter. What matters is the individual's quest for salvation, a quest in which poetry is a sacramental act, with a transformative, unifying function. Rossetti's poems both depict and constitute such a quest for union with God, on the assumption that God's word offers a pathway that is open to men as well as women.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Reading Development During Elementary School Years. Evidence from Eye Movements

The present dissertation examined reading development during elementary school years by means of eye movement tracking. Three different but related issues in this field were assessed. First of all, the development of parafoveal processing skills in reading was investigated. Second, it was assessed whether and to what extent sublexical units such as syllables and morphemes are used in processing Finnish words and whether the use of these sublexical units changes as a function of reading proficiency. Finally, the developmental trend in the speed of visual information extraction during reading was examined. With regard to parafoveal processing skills, it was shown that 2nd graders extract letter identity information approx. 5 characters to the right of fixation, 4th graders approx. 7 characters to the right of fixation, and 6th graders and adults approx. 9 characters to the right of fixation. Furthermore, it was shown that all age groups extract more parafoveal information within compound words than across adjectivenoun pairs of similar length. In compounds, parafoveal word information can be extracted in parallel with foveal word information, if the compound in question is of high frequency. With regard to the use of sublexical units in Finnish word processing, it was shown that less proficient 2nd graders use both syllables and morphemes in the course of lexical access. More proficient 2nd graders as well as older readers seem to process words more holistically. Finally, it was shown that 60 ms is enough for 4th graders and adults to extract visual information from both 4-letter and 8-letter words, whereas 2nd graders clearly needed more than 60 ms to extract all information from 8- letter words for processing to proceed smoothly. The present dissertation demonstrates that Finnish 2nd graders develop their reading skills rapidly and are already at an adult level in some aspects of reading. This is not to say that there are no differences between less proficient (e.g., 2nd graders) and more proficient readers (e.g., adults) but in some respects it seems that the visual system used in extracting information from the text is matured by the 2nd grade. Furthermore, the present dissertation demonstrates that the allocation of attention in reading depends much on textual properties such as word frequency and whether words are spatially unified (as in compounds) or not. This flexibility of the attentional system naturally needs to be captured in word processing models. Finally, individual differences within age groups are quite substantial but it seems that by the end of the 2nd grade practically all Finnish children have reached a reasonable level of reading proficiency.

Bry sig om : ett vårdvetenskapligt praxisbegrepp

’Bry sig om’ förekommer flitigt i sammanhang där människor vårdar och tar hand om varandra såväl i det vardagliga naturliga vårdandet som i det professionella vårdandet. ’Bry sig om’ är ett språkligt uttryck i människors vardagsspråk som hör samman med ’små vardagliga saker’ som är av betydelse. ’Bry sig om’ har även tydlig förbindelse med vårda och ansa i Erikssons caritativa vårdteori men har inte tidigare varit föremål för klinisk vårdvetenskaplig forskning vilket är bakgrunden till denna studie. Inom Erikssons caritativa vårdteori utgörs grundordningen av kärnbegreppen caritas, enheten människa, hälsa, lidande och vårdande. I den här avhandlingen är syftet att vidga förståelsen för kärnbegreppet vårdandet genom att utforska innebörden i praxisbegreppet ’bry sig om’. Studien har en hermeneutisk ansats och är en sammanläggningsavhandling med fyra delstudier i form av begreppsanalys och tre empiriska studier. Materialet i begreppsutredningen är etymologisk ordbok och svenska ordböcker. I de empiriska delstudierna består materialet av självbiografisk text skrivet av en patient och händelser som patienter och vårdare varit med om vilket förstås som betydelsefullt material för klinisk vårdvetenskaplig forskning. Den nya förståelsen gestaltas i ett tankemönster där ’bry sig om’ framträder som en inre etisk hållning där människan som är på plats kan finnas till och därmed betyda något för en annan människa. Att betyda något för en annan människa är uttryck för det naturliga omsorgsfulla vårdandet där patienten förnimmer en kärleksfull hållning i vårdarens varsamma kärleksfulla händer och varma röst. ’Bry sig om’, har sin grundval i det naturliga omsorgsfulla vårdandet som konstituerar människan som människa. Det som framkommit i avhandlingen är möjligheten att undersöka praxisbegrepp inom vårdvetenskapen där ’bry sig om’ bidragit till att synliggöra vårdandet och därmed innebörden och meningen i ansandet, lekandet och lärandet på ett nytt och annorlunda sätt ur ett kliniskt vårdvetenskapligt perspektiv.

Strategic communication : practice, ideology and dissonance

This dissertation approaches the manifestations of ideology in U.S. Strategic Communication. The discussion approaches Strategic Communication by relating it to the Enlightenment narratives and suggesting these narratives maintain similar social and political functions. This dissertation aims to address the key contents and mechanisms of Strategic Communication by covering the perspectives of (i) communication as leadership as well as (ii) communication as discourse , i.e. practice and contents. Throughout the empirical part of the dissertation, the communication theoretical discussion is supported by a methodological framework that bridges Critical Discourse Analysis (CDA) and functional language theory. According to the principles of CDA, Strategic Communication is treated as ideological, hegemonic discourse that impacts social order. The primary method of analysis is transitivity analysis, which is concerned with how language and its patterns construe reality. This analysis is complemented with a discussion on the rituals of production and interpretation, which can be treated as visual extensions of textual transitivity. The concept of agency is the key object of analysis. From the perspective of leadership, Strategic Communication is essentially a leadership model through which the organization defines itself, its aims and legitimacy. This dissertation arrives to the conclusion that Strategic Communication is used not only as a concept for managing Public Relations and information operations. It is an esse ntial asset in the inter-organization management of its members. The current developments indicate that the concept is developing towards even heavier measures of control. From the perspective of language and discourse, the key narratives of Strategic Communication are advocated with the intrinsic values of democracy and technological progress as the prerequisites of ethics and justice. The transitivity patterns reveal highly polarized agency. The agency of the Self is typically outsourced to technology. Further, the transitivity pa tterns demonstrate how the effects-centric paradigm of warfare has created a lexicon that is ideologically exclusive. It has led to the development of two mutually exclusive sets of vocabulary, where the desc riptions of legitimate ac tion exclude Others by default. These ideological discourses have become naturalized in the official vocabulary of strategic planning and le adership. Finally, the analysis of the images of the captures and deaths of Saddam Hussein, Osama bin Laden and Muammar Gaddafi bring the discussion back to the themes of the Enlightenment by demonstrating how democracy is framed to serve political purposes. The images of democracy are essentially images of violence. Contrary to the official, instrumental and humanitari an narratives of Strategic Communication, it is the grammar of expressive, violent rituals that serve as the instrument of unity.

Defining the art of grammar: Ancient perceptions of γραμματική and grammatical

The subject of this dissertation, which belongs to the field of Classical Philology, are the definitions of the art of grammar found in Greek and Latin sources from the Classical era to the second century CE. Definitions survive from grammarians, philosophers, and general scholars. I have examined these definitions from two main points of view: how they are formed, and how they reflect the development of the art itself. Defining formed part of dialectic, in practice also of rhetoric, and was perceived as important from the Classical era onwards. Definitions of grammar seem to have become established as part of preliminary discussions, located at the beginning of grammatical manuals (tékhnai, artes). These discussions included certain principal notions of the art; in addition to the definition, a list of the parts of the art was also typically included. These lists were formed by two different methods: division (diaíresis, divisio) and partition (merismós, partitio). Many of the grammarians may actually have been unfamiliar with these methods, unlike the two most important scholars of the Late Republic, Varro and Cicero. Significant attention was devoted to the question whether the art of grammar is based on lógos or empeiría. This epistemological question had its roots in medical theories, which were prominent in Alexandria. In the history of the concept of grammatiké or grammatica, three stages become evident. In the Classical era, the Greek term is used to refer to a very concrete art of letters (grámmata); from the Hellenistic era onwards it refers to the art developed by the Alexandrian scholars, a matter of textual and literary criticism. Towards the end of the Hellenistic era, the grammarian also becomes involved with the question of correct language, which gradually begins to appear in the definitions as well.