Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Kerjäämisen vastustaminen Helsingissä 1930-luvun laman aikana ja kontrollin diskurssit.

Opinnäytetyössäni tarkastelen kerjuun kontrollin muotoja Helsingissä 1930-luvun laman aikana. Kontrollitoimenpiteiden lisäksi tutkin kerjuun määrittelemistä ongelmaksi ja ilmiön tuomitsemista. Poimin moniäänisestä diskurssista keskeisiä argumentteja, jotka määrittivät kerjäämistä ja sen kitkemiseksi valittuja keinoja. Diskursseja analysoimalla pyrin paljastamaan sosiaalisiin ongelmiin ja poikkeavuuden kontrolloimiseen liittyneitä pyrkimyksiä ja valtarakenteita. 1930-luvun lama saattoi Suomessa kymmenet tuhannet henkilöt työttömiksi ja köyhäinhoidon varaan. Köyhäinhoidossa ja irtolaishuollossa työnteon rooli oli ensisijainen ja tilannetta pyrittiin lievittämään varatyöjärjestelmin. Kerjuu oli tarkasteluajanjaksolla kielletty vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksella. Kerjuu kuitenkin lisääntyi huomattavasti. Maanteillä liikkuvat kulkurit ja ovilla pyytävät kerjäläiset herättivät virkamiesten, papiston ja kansalaisten huomion ja köyhyydestä tuli paitsi sosiaalinen, myös hyvin poliittinen ongelma. Helsingissä poliisi pidätti pahimpina aikoina yhdeksän kertaa enemmän kerjäläisiä kuin normaaliaikana. Useimmiten pidätetyt lähetettiin kotipaikkakunnalleen, heille annettiin köyhäinhoitoviranomaisten varoitus tai heidät alistettiin maaherran kuulusteluihin. Kerjäämisestä myös tuomittiin yleiseen pakkotyöhön. Seurakunnat ryhtyivät valtion työttömyyskomitean sihteerin pyynnöstä organisoimaan pula-ajan avustustoimenpiteitä ja vastustamaan kerjuuta Helsingissä. Vuonna 1931 perustettiin Diakoniakeskus johtamaan tätä työtä. Propagandallaan Diakoniakeskus pyrki lopettamaan almujen antamisen ovilla, keskittämään avustustoimintaa ja saamaan myös yleisöstä kannattavia jäseniä toiminnalleen. Diakoniakeskuksen toiminta perustui hätäapuaseman ja yösuojan ylläpitämiseen ja se asettui yhteistyöhön myös köyhäinhoitoviranomaisten kanssa. Vallitsevissa diskursseissa kerjääminen esitettiin paheksuttavana ja demoralisoivana toimintana ja sen katsottiin kulkevan käsi kädessä valehtelemisen ja rikollisuuden kanssa. Myös viittaukset nälkävuosiin ja sisällissotaan nousivat esiin viranomaisten esittämissä vaatimuksissa kerjäämisen hillitsemiseksi. Diskursseista ja toiminnasta paljastui voimakkaita kerjäläisten seulomiseen ja laitostamiseen tähdänneitä pyrkimyksiä. Sopeutumattomiksi määritellyt yksilöt tuli alistaa holhouksen ja kontrollin alaisiksi, ja heidät tuli siivota arkipäivän yhteiskunnasta jopa pakkotyölaitoksiin. Diakoniakeskus, viranomaiset ja yleisö olivat kaikki osapuolia siinä kerjuun yhteiskunnalle vahingollisena määrittelevässä diskurssissa, joka heijasteli myös ajan henkeä. Diskursseista nousevatkin esiin ajan hengen mukaiset medikalisoituneen moralismin diskurssit sekä vallanpitäjien moraalinen paniikki köyhyyden äärellä. Vuonna 1937 astuivat voimaan uudet huoltolait, jolloin kerjääminen muuttui köyhäinhoidollisesta kysymyksestä järjestyskysymykseksi ja osaksi irtolaisuutta. Kerjuun vähetessä myös Diakoniakeskuksen toiminnan kannattavuus väheni ja se siirsikin propagandansa painopistettä pois kerjäämisen vastustamisesta. Tutkielman lopussa tarkastelen vielä lyhyesti 2000-luvun romanikerjäläisdiskurssia ja sen yhteneväisyyksiä 1930-luvun keskusteluun ja toimenpiteisiin. Keskeisen lähdeaineiston tutkielmalle muodostavat Helsingin seurakuntayhtymän arkistossa säilytettävät Diakoniakeskuksen lentolehtiset, pöytäkirjat, kirjeet ja lehtileikekokoelma, virallisjulkaisut sekä Huoltaja- ja Poliisimies-lehdissä sekä Suomen Kuvalehdessä julkaistu aikalaiskirjallisuus. Muun lähdeaineiston hankkimisessa olen käyttänyt aineistoja huoltoviraston arkistosta, Helsingin poliisilaitoksen arkistosta sekä Helsingin yliopiston kirjaston käsikirjoituskokoelmista.

“And now to the rest of the trash…” Representations of begging Roma and an ideal society in two Nordic newspapers

Since begging East European Roma became a common view in the streets of larger Nordic cities, vivid discussions about their presence and activities have been carried out in the mass media. This thesis examines the public debates in Finland and Norway through a discursive analysis and comparison of press content from the two countries. The aim of the study is firstly to identify the prominent discourses which construct certain images of the beggars, as well as the elements and internal logics that these discourses are constructed around. But in addition to scrutinizing representations of the Roma, also an opposite perspective is applied. In accordance with the theoretical concept of ‘othering’, debates about ‘them’ are assumed to simultaneously reveal something significant about ‘us’. The second research question is thus what kind of images of the ideal Finnish and Norwegian societies are reflected in the data, and which societal values are salient in these images. The analysis comprises 79 texts printed in the main Finnish and Norwegian quality newspapers; Helsingin Sanomat and Aftenposten. The data consists of news articles, editorials, columns and letters to the editor from a three-month period in the summer of 2010. The analysis was carried out within the theoretical and methodological framework of critical discourse analysis as outlined by Norman Fairclough. A customized nine-step coding scheme was developed in order to reach the most central dimensions of the texts. Seven main discourses were identified; the Deprivation-solidarity, Human rights, Order, Crime, Space and majority reactions, Authority control, and Authority critique discourse. These were grouped into two competing normative stances on what an ideal society looks like; the exclusionary and the inclusionary stance. While the exclusionary stance places the begging Roma within a frame of crime, illegitimate use of public space and threat to the social order, the other advocates an attitude of solidarity and humanitarian values. The analysis points to a dominance of the former, although it is challenged by the latter. The Roma are “individualized” by quoting and/or presenting them by name in a fair part of the Finnish news articles. In Norway, the opposite is true; there the beggars are dominantly presented as anonymous and passive. Overall, the begging Roma are subjected to a double bind as they are faced with simultaneous expectations of activity and passivity. Theories relating to moral panics and ‘the good enemy’ provide for a deepened understanding of the intensity of the debates. Keywords: East European Roma, begging, media, newspapers, Helsingin Sanomat, Aftenposten, critical discourse analysis, Norman Fairclough, othering, ideal society, moral panics, good enemy, double bind, Finland, Norway