Pilkahduksia Pilkkeestä : tutkimus ikääntyvien päihteidenkäyttäjien päivätoimintaryhmistä

Tutkimuskohteenani ovat Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projektin päivätoimintaryhmät ikääntyville päihteidenkäyttäjille. Helsingin Diakonissalaitoksen Pilke-projekti on osa Sininauhaliiton Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanketta ja sitä rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Idea tutkimuksen tekoon nousi Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen tutkimustarpeiden myötä, tarpeesta saada kuuluviin yhden osahankkeen asiakkaiden ääni ja nostaa esiin heidän näkemyksensä ja kokemuksensa ryhmätoiminnasta, johon he osallistuvat, ja jota ei ole tutkittu vielä. Yhtenä perusteluna tutkimuksen tekemiselle on myös se, että aihe on uusi ja sitä ei ole juurikaan tutkittu. Tutkimusotteeni on etnografinen. Olen havainnoinut kolmea, Helsingin Diakonissalaitoksen eri tiloissa kokoontuvaa Pilke-ryhmää reilun puolen vuoden ajan. Tämän lisäksi olen haastatellut ryhmien jäseniä ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimusnäkökulmaani olen laajentanut koskemaan myös ohjaajien työtä, koska pidän heidän työnsä näkyväksi tekemistä tärkeänä. Analyysissä yhdistän etnografisen aineiston temaattista luentaa ja diskurssianalyyttisempää otetta kiinnittäen huomiota puheella tuotettuihin ja puheen tuottamiin merkityksiin, vuorovaikutukseen keskustelijoiden välillä sekä identiteetin rakentumiseen puheessa. Tutkimuksessa pyrin kuvaamaan ja ymmärtämään ikääntyvien päihteidenkäyttäjien ryhmätoimintaa ja sen merkitystä ikääntyville sekä sitä, miten ryhmään löydytään. Ryhmähaastatteluissa kiinnostukseni kohdistuu etenkin siihen, miten ikääntyvät kokevat Pilke-ryhmätoiminnan ja millaisia määrittelyjä he itsestään ja suhteestaan ryhmätoimintaan tai alkoholiin antavat. Tuon esiin myös sitä, millaisiin haasteisiin tutkija voi törmätä tutkiessa ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Pohdin esimerkiksi afaattisesti puhuvien ihmisten haastattelemista ryhmähaastattelun keinoin sekä miksi havainnointi on mielestäni hyvä tapa tutkia ikääntyneitä päihteidenkäyttäjiä. Tulo Pilkkeeseen alkaa etsivästä työstä. Verkostojen yhteistyöllä ryhmiin päätyvät sellaiset ikääntyvät, joista suurin osa ei olisi kotonaan aktiivisten eläkeläisten harrastuspiireissä, koska niissä ei ole totuttu käymään ja sosiaalinen elämä on rajoittunut esimerkiksi lähiöravintolaan. Puhutaan haastavanakin pidetystä vähemmistöstä ikääntyneiden joukossa. Alkoholia on käytetty jo pitkään, tai sitä on ryhdytty käyttämään runsaasti vasta iäkkäänä. Pilkkeeseen löytyvistä ikääntyvistä varsin suuri osa kuitenkin kiinnittyy ryhmään. Tähän syynä ovat uusien ihmiskontaktien saamisen tärkeys, ohjaajien persoona, keskustelumahdollisuus ja mahdollisuus tehdä käsillä jotain, mitä kenties ei koskaan tulisi kotona tehtyä. Kynnys osallistumiseen on matala ja vaatimuksia elämäntapoja muuttamiselle ei ole. Pilkkeen merkitys siihen osallistuville on tulosteni mukaan suuri. Pilke katkaisee usein yksinäiseksikin koettua arkea ja muut ryhmässä käyvät koetaan tärkeiksi. Pilke tarjoaa mahdollisuuden jakaa ajatuksiaan ja omaa elämäntarinaansa. Huumori kantaa Pilke-tapaamisia. Myös käsillä tekeminen koetaan tärkeäksi ja sen huomaaminen, että tekemisen taito on tallella, voimaannuttaa. Pilke luo uudenlaista järjestystä elämään ja sen myötä myös alkoholinkäyttö osalla vähenee. Etenkin pitkäaikaisille jäsenille Pilkkeen voi sanoa muodostuvan kiinnipitäväksi ympäristöksi, joka on tutkimukseni keskeinen, alun perin D.W. Winnicottin käyttämä käsite.

Rukous on perintöä suvusta sukuun : Ikääntyneet ja uskonto vuosituhannen vaihteen Suomessa

"Prayer, a heritage from generation to generation" The elderly and religion in Finland at the turn of the 21st century The strong demographic changes in Europe mean that research on the elderly is highly needed, and also from the viewpoint of their resources and opportunities. Further, it is important to determine, how the elderly could find a meaningful place as members of the chain of generations in our rapidly changing society. The aim of this study was to find out how the elderly build and perceive their place in the society through religious texts. The study was based on religious texts written by elderly people in the study groups of the Finnish pensioners organization Pension Union (Eläkeliitto). These 943 short prayers, poems, and aphorisms were collected during the Tree of Life (Elämänpuu) project in 1998-1999 and were then analysed applying qualitative content analysis and grounded theory methodology. The social construction of aging and the view of communication as a collective signifying process were used as the mainstays of the research perspective. The themes brought forward by the elderly writers were grouped around three key themes: the self, the world and religion. In this examination religion with its forms of expression appeared to be deeply rooted to each of these themes and thus seems a vital part of the elderly writers' culture. In connection with the theme of the self, the religious forms of expression provided a means of building a coherent and culturally accepted self-image which is further supported by positive views of personal history and current life situation. In relation to the world theme, the elderly writers stressed the importance of close social relationships and at the same time expressed anxiety with regard to the changing world. Concerning the theme of religion, the religious forms of expression were first and foremost used in building and creating a sense of personal safety and a belief in the future. The study suggests that skill in the use of religious language enable the elderly to cope with equivocal life events and cognitive dissonance. At the social level the religious forms of expression seemed to connect the writers to the Finnish linguistic culture and identity, as well as to the collective memory, where religion plays a central part. By using religious language the elderly both exploit and maintain these considerable social resources. The key result of the study is that the elderly were found to have a significant and separate role in the continuity and well-being of society. Bound to the religious tradition, the elderly seem to carry significant information as regards the identity of the Finnish people, information which is essentially passed on to future generations. By sustaining traditions and thus the collective identity, they perform a uniquely productive task and their life experience could be seen as a particular type of capital in the society. This result also raises a grave question: Will the elderly of the future be able to undertake this task that so profoundly requires religious literacy?

Detection and progression of chronic allograft nephropathy : A study based on protocol biopsies

Background. Kidney transplantation (KTX) is considered to be the best treatment of terminal uremia. Despite improvements in short-term graft survival, a considerable number of kidney allografts are lost due to the premature death of patients with a functional kidney and to chronic allograft nephropathy (CAN). Aim. To investigate the risk factors involved in the progression of CAN and to analyze diagnostic methods for this entity. Materials and methods. Altogether, 153 implant and 364 protocol biopsies obtained between June 1996 and April 2008 were analyzed. The biopsies were classified according to Banff ’97 and chronic allograft damage index (CADI). Immunohistochemistry for TGF-β1 was performed in 49 biopsies. Kidney function was evaluated by creatinine and/or cystatin C measurement and by various estimates of glomerular filtration rate (GFR). Demographic data of the donors and recipients were recorded after 2 years’ follow-up. Results. Most of the 3-month biopsies (73%) were nearly normal. The mean CADI score in the 6-month biopsies decreased significantly after 2001. Diastolic hypertension correlated with ΔCADI. Serum creatinine concentration at hospital discharge and glomerulosclerosis were risk factors for ΔCADI. High total and LDL cholesterol, low HDL and hypertension correlated with chronic histological changes. The mean age of the donors increased from 41 -52 years. Older donors were more often women who had died from an underlying disease. The prevalence of delayed graft function increased over the years, while acute rejections (AR) decreased significantly over the years. Sub-clinical AR was observed in 4% and it did not affect long-term allograft function or CADI. Recipients´ drug treatment was modified along the Studies, being mycophenolate mophetil, tacrolimus, statins and blockers of the renine-angiotensin-system more frequently prescribed after 2001. Patients with a higher ΔCADI had lower GFR during follow-up. CADI over 2 was best predicted by creatinine, although with modest sensitivity and specificity. Neither cystatin C nor other estimates of GFR were superior to creatinine for CADI prediction. Cyclosporine A toxicity was seldom seen. Low cyclosporin A concentration after 2 h correlated with TGF- β1 expression in interstitial inflammatory cells, and this predicted worse graft function. Conclusions. The progression of CAN has been affected by two major factors: the donors’ characteristics and the recipients’ hypertension. The increased prevalence of DGF might be a consequence of the acceptance of older donors who had died from an underlying disease. Implant biopsies proved to be of prognostic value, and they are essential for comparison with subsequent biopsies. The progression of histological damage was associated with hypertension and dyslipidemia. The augmented expression of TGF-β1 in inflammatory cells is unclear, but it may be related to low immunosuppression. Serum creatinine is the most suitable tool for monitoring kidney allograft function on every-day basis. However, protocol biopsies at 6 and 12 months predicted late kidney allograft dysfunction and affected the clinical management of the patients. Protocol biopsies are thus a suitable surrogate to be used in clinical trials and for monitoring kidney allografts.

Luonto- ja maisemapalvelujen nykytila

Luonto- ja maisemapalveluiden tarve kasvaa Luonnon monipuolinen käyttö ja samalla huoli luonnon monimuotoisuuden säilymisestä on lisääntynyt. Umpeenkasvu uhkaa maaseudun maatalouskäytöstä poisjääneitä peltoalueita ja järvien rantojen perinnemaisemia. Hoidetulla maisemalla ja luonnolla virkistyspalveluineen on suuri merkitys maaseudun viihtyisyydelle, vetovoimaisuudelle ja elinkeinoille, erityisesti matkailulle. Suomi on lisäksi sitoutunut kansallisesti ja kansainvälisesti muun muassa biologisen monimuotoisuuden turvaamiseen sekä perinnemaisemien säilyttämiseen. Myös vesien osalta tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa. Luonnon ja maiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluja tarjoava yrittäjyys tuo uusia ratkaisuja alan tarpeisiin ja samalla lisää pää- ja sivutoimisia elinkeinomahdollisuuksia maaseudulle. Maaseutuyrittäjillä on usein hoitotöihin liittyvää osaamista ja koneita. Lisäksi yrityksillä on tarvetta monipuolistaa palvelujaan, jotta ne voisivat vahvistaa toimintansa ympärivuotisuutta. Julkisten palvelujen ja rahoituksen arvioidaan pysyvän suunnilleen nykytasollaan, mutta yksityisellä rahoituksella toteutettavien töiden osuuden odotetaan kasvavan. Ympäristöstä huolehtiminen ja erilaisiin luonnon- ja maisemanhoidon projekteihin osallistuminen ovat osa yritysten yhteiskuntavastuullisuutta. Myös ikääntyneet, kaupungistuneet tai omaa vapaa-aikaansa arvostavat ihmiset ja kotitaloudet ovat lähitulevaisuudessa nykyistä enemmän kiinnostuneita ostamaan luonto- ja maisemapalveluita. Monipuolista työtä ja palvelutoimintaa luonnon ja maiseman parissa Luonto- ja maisemapalveluilla tarkoitetaan luonnon ja kulttuurimaiseman hoitoon ja käyttöön liittyviä palveluita. Suojelu- ja monimuotoisuuskohteiden hoidon lisäksi palveluilla on merkitystä maisemanhoidossa, kulttuurikohteiden vaalimisessa, luonnon virkistyskäytössä ja luontomatkailussa. Luonto- ja maisemapalvelut voidaan jakaa luonnonhoitopalveluihin, maisemanhoitopalveluihin ja luonnon käyttöön liittyviin palveluihin. Luonnonhoitopalveluihin kuuluvat lähinnä perinnebiotooppien ja rakennettujen perinnemaisemien kunnostus- ja hoitotyöt, metsien ja soiden luonnonhoitotyöt, vesistöjen ja kalakantojen hoitotyöt, vesiensuojelutyöt sekä rantojen ja rantaniittyjen raivaustyöt, niitto ja laidunnus. Maisemanhoitopalveluihin kuuluvat muun muassa kuntien ja taajamien viheralueiden hoitotyöt, liikenneympäristöjen viheralueiden hoito, ranta-alueiden siivous ja näkymien avaaminen sekä maisemointityöt. Luonnon käyttöön liittyviä palveluja ovat muun muassa retkeily- ja virkistyskohteiden työt, liikuntapaikkojen perustaminen ja hoito, tieisännöinti ja yksityisteiden kunnossapitotyöt, kiinteistöjen ja tonttien huolto- ja kunnostustyöt, sähkölinjojen raivaus, puunkorjuu erityiskohteilla, energiapuun ja luonnonmateriaalien keruu sekä riistanhoitotyöt. Yrityspalveluiden kysyntä kasvussa Luonto- ja maisemapalveluita ostavia asiakkaita ovat pääasiassa kunnat ja seurakunnat, tiehallinto ja tiekunnat, voimayhtiöt, alueelliset ympäristökeskukset, Museovirasto, Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijät ja metsänomistajat, yritykset, kyläyhdistykset ja muut maaseudun yhdistykset, yksityiset ihmiset sekä hankkeet. Palveluita tarjoavat luonto- ja maisemapalveluyritysten lisäksi muun muassa julkiset palvelun tuottajat kuten kunnat, alueelliset ympäristökeskukset ja Museovirasto sekä Metsähallitus, metsäkeskukset, metsänhoitoyhdistykset ja muut yhdistykset. Kuntien tehtäviin ja palveluihin sisältyvät ympäristönhoitotyöt sekä liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut toteutetaan joko kuntien omana työnä tai ostamalla palveluja muilta palvelujen tuottajilta. Kustannussäästöjen takia tehtävä toiminnan ulkoistaminen lisää ammattitaitoisten palveluiden kysyntää. Tiehallinto tiepiireineen toimii liikenneympäristöjen hoidossa tilaajavirastona, jolla ei ole itsellään käytännön hoitotöihin kalustoa eikä työntekijöitä. Alueurakkakokonaisuuksille ostetaan urakoitsijalta sovitut laatuvaatimukset ja toimintaohjeet täyttävä teiden palvelutaso, jonka täyttämiseen liittyvistä laatuvaatimuksista urakoitsijalla on oltava selvitys. Urakkakoon kasvamisesta huolimatta maaseutuyrittäjillä on toimintaansa ja yhteistyötään kehittämällä mahdollisuuksia osallistua kokonaisurakoiden sekä mahdollisten erillisurakoiden toteutukseen. Palvelutehtäviä on myös yksityisteiden isännöinnissä, kunnossapidossa ja tiemaisemien hoidossa. Alueelliset ympäristökeskukset toteuttavat erilaisilla julkisilla rahoituksilla hankkeita, joissa työkohteet vaihtelevat vesiensuojelusta monimuotoisuuden hoitoon, viheralueiden hoidosta maisemien avaamiseen ja luontopolkujen kunnostamisesta rakennusten kunnostamiseen. Ympäristökeskuksilla ei ole merkittävästi omia henkilöresursseja hoitotöiden toteuttamiseen, joten töitä toteutetaan esimerkiksi työllisyystöinä tai ostamalla urakoitsijoilta. Ostopalveluiden kysyntä voi kasvaa luonnonhoidon tarpeiden kasvaessa. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa pääosin budjettivaroin valtion maiden luonnonsuojelualueita, kansallis- ja luonnonpuistoja sekä erämaa- ja retkeilyalueita. Metsähallitus tekee muun muassa metsien ja soiden ennallistamista, erilaisia luonnonhoitotöitä ja luontokartoituksia, rakentaa alueiden opastus- ja palveluvarustusta sekä järjestää opastustoimintaa. Pääosan hoitotöistä Metsähallitus hoitaa omana työnä erityisesti alueilla, joilla on runsaasti valtionmaita, metsätaloutta ja omaa metsurityövoimaa. Toiminnan resursseja kiristävät valtionhallinnon tuottavuusohjelman aiheuttama oman henkilöstön väheneminen sekä Etelä-Suomen uusien suojeluohjelmien mukana Metsähallituksen hoidettavaksi siirtyvät luontoreitit. Hajallaan olevien pienien suojelualueiden sekä vastaavien retkeilykohteiden hoitotöiden toteuttamiseen hankitaan ostopalveluita. Metsäkeskukset toteuttavat metsänomistajien mailla luonnonhoitohankkeita. Näitä töitä toteutetaan omana työnä tai ostamalla palveluita yrityksiltä. Metsänhoitoyhdistykset puolestaan tarjoavat asiakkailleen maisema- ja luontopalveluja, joita toteutetaan joko omana työnä tai ostamalla osittain yrityksiltä. Töiden määrä on lisääntymässä. Maanomistajat voivat ostaa luonto- ja maisemapalveluita tilan ulkopuolelta, jos itsellä ei ole töihin aikaa, sopivaa konekantaa tai riittävää ammattitaitoa. Yrityksillä on muun muassa matkailualalla tarvetta palveluille. Ympäristöstä huolehtiminen on osa yritysten julkisuuskuvaa ja yhteiskuntavastuullisuutta, jonka arvioidaan saavan lisää merkitystä lähitulevaisuudessa. Myös yksityisten ihmisten ja kotitalouksien kysynnän odotetaan kasvavan esimerkiksi pihapiirin ja teiden hoidossa sekä virkistys- ja maisema-arvokaupan muodossa. Maaseudun erilaiset yhdistykset, kuten kyläyhdistykset ja kalastuskunnat, voivat toimia sekä kysynnän kokoajina että palveluiden toteuttajana ja organisoijana. Hanketoiminnasta on tullut merkittävä resurssi ja palvelujen ostaja luonto- ja maisemapalveluihin liittyvissä töissä. Rahoituksen lyhytkestoisuus ja työvoiman vaihtuvuus kuitenkin hankaloittavat säännöllisten hoitotoimien tekoa ja kokonaisuuksien aikaansaamista. Hankerahoitus mahdollistaa monien erilaisten toimijoiden osallistumisen luonnon- ja maisemanhoitoon, mutta käytännössä tarvitaan välittäjäorganisaatioita, jotka kokoavat rahoituksen, osaavat tekijät ja tekemättömät työt sekä organisoivat toteutuksen. Hankerahoituksia ovat muun muassa työllisyysrahoitus, Kestävän metsätalouden rahoituslain mukainen rahoitus sekä erilaiset EU-rahoitukset esimerkiksi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ESR- ja EAKR-ohjelmat ja Life-rahoitus. Toimialan vahvistuminen vaatii koulutusta ja kehittämistoimia Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät työt monipuolisine ja lisääntyvine osaamisvaatimuksineen vaativat uuden ammattikunnan, ammattitaitoisen luonto- ja maisemapalveluyrittäjän. Alan tarpeisiin on jo osin syntynytkin palveluita tarjoavia yrityksiä. Toistaiseksi alan yrityskenttä on kuitenkin pääosin varsin hajanainen ja tilastoimaton. Alan yrittäjyyden kehittyminen omana toimialana nostaa myös maiseman- ja luonnonhoidon arvostusta. Työtehtävät tarjoavat päätoimisen yrittäjyyden lisäksi mahdollisuuksia monialayrittäjyyteen perinteisten maaseutuelinkeinojen rinnalla. Palvelujen tarjoajien määrän ja ammattitaidon lisäämiseksi tarvitaan ammatillista koulutusta sekä lyhytkestoista koulutusta alalla jo toimiville tai alalle aikoville. Luonto- ja maisemapalveluiden työtehtäviin liittyvää, tutkintoon johtavaa ammatillista koulutusta on tarjolla varsin monipuolisesti perustutkinnoista ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Luonto- ja maisemapalveluihin liittyvät ammatilliset tutkinnot sisältyvät pääosin luonnonvara- ja ympäristöalaan. Lyhytkestoista koulutusta maaseutuyrittäjille ovat järjestäneet muun muassa ProAgrian maa- ja kotitalousnaiset maiseman- ja ympäristönhoidosta sekä Suomen Tieyhdistys tieisännöinnistä. Koulutusta tarvitaan esimerkiksi alan kustannusperusteista ja hinnoittelusta, erilaisten kohteiden hoitotöistä, hoidon laatuvaatimuksista sekä hoitotyössä tarvittavista koneista ja laitteista. Luontokohteiden töissä vaaditaan usein monialaosaamista, mikä korostuu varsinkin syrjäisillä ja pienillä työkohteilla. Luonto- ja maisemapalveluyrittäjyyden kehittyminen edellyttää kysynnän ja tarjonnan kohtaamista, luonto- ja maisemapalveluiden tunnettuuden lisäämistä sekä rahoituksen toimintamallien kehittämistä ja käyttöönottoa. Palvelujen tarjoajien verkottuminen tarjoaa mahdollisuuksia asiakkaiden tarvitsemiin kokonaispalveluihin, erikoisosaamisen kehittämiseen sekä kustannussäästöihin. Asiakkaiden ja töiden toteuttajien yhteensaattamisessa, rahoituslähteiden kokoamisessa sekä alan neuvonnan ja koulutuksen järjestämisessä tarvitaan välittäjäorganisaatioita. Luonto- ja maisemapalvelut -teemaryhmä jatkaa tämän nykytilakatsauksen kokoamisen jälkeen toimialan vaatimien kehittämistoimien tarkastelua, johon sisältyvät täydennyskoulutuksen, tuotteistamisen sekä kysynnän ja tarjonnan kehittäminen.

Vanhukset ja päihteet. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä

Ikääntyneiden päihteidenkäyttö on ajankohtainen ilmiö, joka kohdataan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän eri tasoilla aiempaa useammin. Tutkielmassani tarkastellaan empiirisen tutkimusaineiston avulla käsityksiä, joita vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat liittävät ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen. Tutkimusaineistoni koostuu maaliskuussa 2010 tehdyistä Helsingin sosiaaliviraston vanhusten palveluiden sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien haastatteluista (N=16). Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt fenomenografista analyysia. Analyysin tulokset olen kuvannut kuvauskategorioina, joiden avulla esittelen käsityksiä ikääntyneiden päihteidenkäytöstä, palveluista ja päihdepalveluiden kehittämisestä. Tutkielmani teoreettinen viitekehys perustuu pääosin sosiaaligerontologi Jyrki Jyrkämän (2007) esittämään kuvaukseen ikääntyneiden päihteidenkäytöstä toimijuuden lajina. Huomioni kiinnittyy tässä tutkielmassa erityisesti sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamiin ikääntyneiden päihteidenkäyttöön, palveluihin ja päihdepalveluiden kehittämiseen liittämiin määrittelyihin, joita he käsityksillään ilmaisevat. Ikääntyneiden päihteidenkäyttö näyttäytyy tutkielmassani kompleksisena ja monisyisenä ilmiönä, johon määrittelyjä kohdistavat ikääntyneen henkilön lisäksi myös omaiset, muut läheiset ja palvelujärjestelmän työntekijät. Palvelujärjestelmän työntekijät kohtaavat ikääntyneiden päihdeasiakkaiden kanssa työskennellessään usein ammatillisen riittämättömyyden ja neuvottomuuden tunteita. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien kuvaamien käsitysten mukaan palvelujärjestelmän kyky vastata päihteitä käyttävien ikääntyneiden henkilöiden tarpeisiin on rajallinen, koska avohuollon palvelut on suunnattu usein nuorille ja työikäisille aikuisille. Päihteidenkäyttö vaikuttaa myös omaishoitajien, hoitavien omaisten ja palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden arkeen. Ilmiö voi jäädä näkymättömäksi, koska runsaasti päihteitä käyttävät ikääntyneet eivät usein hakeudu oma-aloitteisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Päihteidenkäyttö voi määritellä ikääntyneiden päihteidenkäyttäjien palveluihin pääsyn ehtoja ja vaikuttaa heidän jäämiseensä palveluiden ulkopuolelle. Päihteidenkäytön aloittaminen myöhemmällä iällä liittyy usein ikääntyneiden elämässä tapahtuviin kielteisiin muutoksiin, joihin etsitään lohtua alkoholista. Asiakkaan tavoitteellinen arki ei näyttäydy ikääntyneen raitistumisena, vaan alkoholinkäytön vähentämisenä tai kykynä osallistua päihteidenkäytölle vaihtoehtoiseen toimintaan. Sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat kuvaavat käsityksinään, että vanhusten palveluissa tarvittaisiin lisää päihdeaiheista koulutusta ja päihdeasioihin keskittyvää työnohjausta. Ikääntyneille päihteidenkäyttäjille tulisi tarjota moniammatillisia asiantuntijapalveluita joiden tuottajina voivat olla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän lisäksi kolmannen sektorin toimijat.