Inpatient hospital care and its costs among type 1 diabetic patients in Finland : a nationwide longitudinal study

Background. In Finland, the incidence of type 1 diabetes mellitus (T1DM) is the highest in the world, and it continues to increase steadily. No effective preventative interventions exist either for individuals at high risk or for the population as a whole. In addition to problems with daily lifelong insulin replacement therapy, T1DM patients with long-lasting disease suffer from various diabetes related complications. The complications can lead to severe impairments and reductions in functional capacity and quality of life and in the worst case they can be fatal. Longitudinal studies on the costs of T1DM are extremely rare, especially in Finland. Typically, in these studies, distinctions between the various types of diabetes have not been made, and costs have not been calculated separately for the sexes. Aims. The aim of this study was to describe inpatient hospital care and costs of inpatient care in a cohort of 5,166 T1DM patients by sex during 1973-1998 in Finland. Inpatient care and costs of care due to T1DM without complications, due to T1DM with complications and due to other causes were calculated separately. Material and Methods. The study population consisted of all Finnish T1DM patients diagnosed before the age of 18 years between January 1st in 1965 and December 31st in 1979 and derived from the Finnish population based T1DM register (N=5,120 in 1979 and N=4,701 in 1997). Data on hospitalisations were obtained from the Finnish Hospital Discharge Register. Results. In the early stages of T1DM, the majority of the use of inpatient care was due to the treatment of T1DM without complications. There were enormous increases in the use of inpatient care for certain complications when T1DM lasted longer (from 9.5 years to 16.5 years). For women, the yearly number of bed-days for renal complications increased 4.8-fold, for peripheral vascular disease 4.3-fold and for ophthalmic complications 2.5-fold. For men, the corresponding increases were as follows: 5-fold, 6.9-fold and 2.5-fold. The yearly bed-days for glaucoma increased 8-fold, nephropathy 7-fold and microangiopathy 6-fold in the total population. During these 7 years, the yearly numbers of bed-days for T1DM without complications dropped dramatically. The length of stay in inpatient care decreased notably, but hospital visits became more frequent when the length of duration of T1DM increased from 9.5 years to 16.5 years. The costs of treatments due to complications increased when T1DM lasted longer. Costs due to inpatient care of complications in the cohort 2.5-folded as duration of T1DM increased from 9.5 years to 16.5 years, while the total costs of inpatient care in the cohort dropped by 22% due to an 80% decrease in the costs of care of T1DM without complications. Treating complications of female patients was more expensive than treating complications of men when T1DM had lasted 9.5 years; the mean annual costs for inpatient care of a female diabetic (any cause) were 1,642 , and the yearly costs of care of complications were 237 . The corresponding yearly mean costs for a male patient were 1,198 and 167 . Treating complications of female patients was more expensive than that of male patients also when the duration of diabetes was 16.5 years, although the difference in average annual costs between sexes was somewhat smaller. Conclusions. In the early phases of T1DM, the treatment of T1DM without complications causes a considerable amount of hospital bed-days. The use of inpatient care due to complications of T1DM strongly increases with ageing of patients. The economic burden of inpatient care of T1DM is substantial.

Long-term Outcome of DSM-IV Major Depressive Disorder in Psychiatric Care

Much of what we know regarding the long-term course and outcome of major depressive disorder (MDD) is based on studies of mostly inpatient tertiary level cohorts and samples predating the era of the current antidepressants and the use of maintenance therapies. In addition, there is a lack of studies investigating the comprehensive significance of comorbid axis I and II disorders on the outcome of MDD. The present study forms a part of the Vantaa Depression Study (VDS), a regionally representative prospective and naturalistic cohort study of 269 secondary-level care psychiatric out- and inpatients (aged 20-59) with a new episode of DSM-IV MDD, and followed-up up to five years (n=182) with a life-chart and semistructured interviews. The aim was to investigate the long-term outcome of MDD and risk factors for poor recovery, recurrences, suicidal attempts and diagnostic switch to bipolar disorder, and the association of a family history of different psychiatric disorders on the outcome. The effects of comorbid disorders together with various other predictors from different domains on the outcome were comprehensively investigated. According to this study, the long-term outcome of MDD appears to be more variable when its outcome is investigated among modern, community-treated, secondary-care outpatients compared to previous mostly inpatient studies. MDD was also highly recurrent in these settings, but the recurrent episodes seemed shorter, and the outcome was unlikely to be uniformly chronic. Higher severity of MDD predicted significantly the number of recurrences and longer time spent ill. In addition, longer episode duration, comorbid dysthymic disorder, cluster C personality disorders and social phobia predicted a worse outcome. The incidence rate of suicide attempts varied robustly de¬pending on the level of depression, being 21-fold during major depressive episodes (MDEs), and 4-fold during partial remission compared to periods of full remission. Although a history of previous attempts and poor social support also indicated risk, time spent depressed was the central factor determining overall long-term risk. Switch to bipolar disorder occurred mainly to type II, earlier to type I, and more gradually over time to type II. Higher severity of MDD, comorbid social phobia, obsessive compulsive disorder, and cluster B personality disorder features predicted the diagnostic switch. The majority of patients were also likely to have positive family histories not exclusively of mood, but also of other mental disorders. Having a positive family history of severe mental disorders was likely to be clinically associated with a significantly more adverse outcome.

Determinants of institutional care at older ages in Finland

Väitöskirjassa selvitettiin ikäihmisten laitoshoitoon siirtymisen todennäköisyyttä ja sen taustoja kansainvälisesti ainutlaatuisen rekisteriaineiston avulla. Selvitettäviä asioita olivat eri sairauksien, sosioekonomisten tekijöiden, puolison olemassaolon ja leskeksi jäämisen yhteys laitoshoitoon siirtymiseen yli 65-vuotiailla suomalaisilla. Tutkimuksessa havaittiin, että dementia, Parkinsonin tauti, aivohalvaus, masennusoireet ja muut mielenterveysongelmat, lonkkamurtuma sekä diabetes lisäsivät ikäihmisten todennäköisyyttä siirtyä laitoshoitoon yli 50 prosentilla, kun muut sairaudet ja sosiodemografiset tekijät oli otettu huomioon. Korkeat tulot vähensivät laitoshoidon todennäköisyyttä, kun taas puutteellinen asuminen (ilman peseytymistiloja tai keskus- tai sähkölämmitystä) sekä erittäin puutteellinen asuminen (ilman lämmintä vettä, vesijohtoa, viemäriä tai vesivessaa) lisäsivät todennäkösyyttä, kun muut sosiodemografiset tekijät, sairaudet ja asuinalue oli huomioitu. Kerrostalon hissittömyys ei ollut yhteydessä laitoshoidon todennäköisyyteen. Todennäköisyys siirtyä laitoshoitoon oli jostain syystä korkeampaa niillä ikäihmisillä, jotka asuivat vuokralla ja matalampaa omakotitalossa asuvilla ja niillä, joilla oli auto. Puolison olemassaolo vähensi ja leskeksi jääminen lisäsi laitoshoidon todennäköisyyttä huomattavasti. Todennäköisyys oli erityisen suuri, yli kolminkertainen, kun puolison kuolemasta oli kulunut enintään kuukausi verrattuna niihin, joiden puoliso oli elossa. Todennäköisyys laski, kun puolison kuolemasta kului aikaa. Miesten ja naisten tulokset olivat samansuuntaisia. Korkeat tulot tai koulutus eivät suojanneet riskiltä joutua laitoshoitoon puolison kuoltua. Puolison kuolema näyttää lisäävän hoidon tarvetta, kun kotona ei ole enää puolisoa tukemassa ja huolehtimassa kodin askareista. Laitoshoidon tarve vähenee, jos ja kun lesket ajan kuluessa oppivat elämään yksin. Toisaalta tutkimustulokset saattavat viitata myös siihen, että kaikkein huonokuntoisimmat lesket, jotka eivät pärjää yksin asuessaan, siirtyvät laitoshoitoon hyvin nopeasti puolison kuoltua. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä yli 280 000 yli 65-vuotiasta henkilöä, joiden pitkäaikaiseen laitoshoitoon siirtymistä seurattiin tammikuusta 1998 syyskuuhun 2003. Laitoshoidoksi määriteltiin terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa tai vastaavissa yksiköissä tapahtuva pitkäaikainen hoito, joka kesti yli 90 vuorokautta tai oli vahvistettu pitkäaikaishoidon päätöksellä. Tutkimuksessa käytetty aineisto koottiin väestörekistereistä, sosiaali- ja terveydenhuollon rekistereistä ja lääkerekistereistä.

Chinese immigrants to Finland: A qualitative study of housing, employment, access to health care and child care as sociological dimensions in their settlement process

The Master’s thesis is qualitative research based on interviews of 15 Chinese immigrants to Finland in order to provide a sociological perspective of the migration experience through the eyes of Chinese immigrants in the Finnish social welfare context. This research is mainly focused upon four crucial aspects of life in the settlement process: housing, employment, access to health care and child care. Inspired by Allardt’s theoretical framework ‘Having, Loving and Being’, social relationships and individual satisfaction are examined in the case of Chinese interviewees dealing with the four life aspects. Finland was not perceived as an attractive migration destination for most Chinese interviewees in the beginning. However, with longer residence in Finland, the Finnish social welfare system gradually became a crucial appealing factor in their permanent settlement in Finland. And meanwhile, social responsibility of attending their old parents in China, strong feelings of being isolated in Finland, and insufficient integration into the Finnish society were influential factors for their decision of returning to China. Social relationships with personal friends, migration brokers, schools, employers and family relatives had great influences in the four life aspects of Chinese immigrants in Finland. The social relationship with the Finnish social welfare sector is supportive to Chinese immigrants, but Chinese immigrants do not heavily rely on Finnish social protection. The housing conditions were greatly improved over time while the upward mobility in the Finnish labour market was not significant among Chinese immigrants. All Chinese immigrants were satisfied with their current housing by the time I interviewed them while most of them had subjective feelings of being alienated in the Finnish labour market, which seriously prevented them from integrating into the Finnish society. In general, Chinese immigrants were satisfied with the low cost of accessing the Finnish public health care services and affordable Finnish child day care services and financial subsidies for children from the Finnish social welfare sector. This research also suggests that employment is the central basis in well-being. Support from the Finnish social welfare sector can improve the satisfaction levels among immigrants, especially when it mitigates the effects of low-paid employment. As well, my empirical study of Chinese immigrants in Finland shows that Having (needs for materials), Loving (needs for social relations) and Being (needs for social integration) are all involved in the four concrete aspects (housing, employment, access to health care and child care).

Sosiaaliturvan ulkopuolella - kokemuksia kansalaisuuden reunalta

Muuttaessaan maasta toiseen ihminen kohtaa useita rajoja. Ylittäessään kohdemaan valtion rajan hän kulkee läpi ensimmäisestä maahanmuuton portista. Toinen raja erottaa tilapäiset asukkaat pysyvistä: tämän maahanmuuton toisen portin läpikulkemisen myötä yksilö pääsee osalliseksi sosiaalisista oikeuksista. Maahanmuuton viimeisestä portista kuljettuaan yksilö saavuttaa kyseisen valtion kansalaisuuden. (Hammar 1990, 21.) Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen toisen maahanmuuton portin aukeamista ja sosiaaliturvan piiriin pääsyä odottavien maahan-muuttajien kokemuksia. Käytän tarkastelussa sosiaalisen kansalaisuuden ja marginaalisuuden käsitteitä. Tutkielmassa selvitän, miten sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä toimeentuloturvan ulkopuolelle jääminen vaikuttaa maahanmuuttajien arkeen ja miten he kokevat osallisuutensa ja jäsenyytensä yhteiskunnassa. Tutkimus on lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen ja sovellan lähestymistapana ko-kemuksiin keskittyvän narratiivista tutkimusta. Tutkimusaineisto on koottu kevään 2011 aikana ja se koostuu 10 teemahaastattelusta. Haastateltavien maahanmuuton keinot ja syyt vaihtelivat: he olivat saapuneet Suomeen perhesyistä, työn vuoksi tai hakeakseen turvaa. Haastateltavat tavoitettiin Helsingin Diakoniaopiston, Pro-tukipisteen, Kansainvälisen seurakunnan ja tuttava-verkostojen kautta. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä Atlas-ohjelman avulla syksyn 2011 aikana. Toisen maahanmuuton portin aukeamisen odottaminen oli raskaaksi: tuota aikaa leimasi epä-varmuus, tyhjyys ja yksinäisyys. Sosiaaliturvan ulkopuolella jääminen aiheutti osalle haastatel-tavista taloudellisia vaikeuksia sekä ongelmia terveydenhuollon palveluiden piiriin pääsemisessä. Toisaalta apua hakeneet haastateltavat olivat sitä lopulta saaneet. Auttamistyön ammattilaiset ja maistraatti saivat haastateltavien kertomuksissa portinvartijan aseman. Kaikille sosiaaliturvan ulkopuolelle jääminen ei ollut ongelma vaan he kokivat sosiaaliturvan puutetta suuremmaksi ongelmaksi työnteko-oikeuden puuttumisen. Kuulumisen ja ulkopuolisuuden kokemus voivat olla läsnä samanaikaisesti, ja kuulumisesta neuvotellaan jatkuvasti esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä tai palveluita hakiessa. Insti-tutionaaliset käytännöt ja poiskäännyttämisen kokemukset tuottavat marginaalisia identiteettejä. Tasavertainen oikeus sosiaaliturvaan vahvistaa kokemusta kuulumisesta ja kodista. Sosiaaliturva ei kuitenkaan yksin määritä kuulumisen ja kodin kokemusta vaan siihen vaikuttavat myös muut tekijät. Näistä tärkeimmät ovat kehon fyysinen sijoittuminen Suomeen, perhe- ja ystä-vyyssuhteet, työ, asunto ja rasismin kokemukset.