Work Stress in the Nursing Profession : An Evaluation of Organizational Causal Attribution

The goal of this study was to examine the role of organizational causal attribution in understanding the relation of work stressors (work-role overload, excessive role responsibility, and unpleasant physical environment) and personal resources (social support and cognitive coping) to such organizational-attitudinal outcomes as work engagement, turnover intention, and organizational identification. In some analyses, cognitive coping was also treated as an organizational outcome. Causal attribution was conceptualized in terms of four dimensions: internality-externality, attributing the cause of one’s successes and failures to oneself, as opposed to external factors, stability (thinking that the cause of one’s successes and failures is stable over time), globality (perceiving the cause to be operative on many areas of one’s life), and controllability (believing that one can control the causes of one’s successes and failures). Several hypotheses were derived from Karasek’s (1989) Job Demands–Control (JD-C) model and from the Job Demands–Resources (JD-R) model (Demerouti, Bakker, Nachreiner & Schaufeli, 2001). Based on the JD-C model, a number of moderation effects were predicted, stating that the strength of the association of work stressors with the outcome variables (e.g. turnover intentions) varies as a function of the causal attribution; for example, unpleasant work environment is more strongly associated with turnover intention among those with an external locus of causality than among those with an internal locuse of causality. From the JD-R model, a number of hypotheses on the mediation model were derived. They were based on two processes posited by the model: an energy-draining process in which work stressors along with a mediating effect of causal attribution for failures deplete the nurses’ energy, leading to turnover intention, and a motivational process in which personal resources along with a mediating effect of causal attribution for successes foster the nurses’ engagement in their work, leading to higher organizational identification and to decreased intention to leave the nursing job. For instance, it was expected that the relationship between work stressors and turnover intention could be explained (mediated) by a tendency to attribute one’s work failures to stable causes. The data were collected from among Finnish hospital nurses using e-questionnaires. Overall 934 nurses responded the questionnaires. Work stressors and personal resources were measured by five scales derived from the Occupational Stress Inventory-Revised (Osipow, 1998). Causal attribution was measured using the Occupational Attributional Style Questionnaire (Furnham, 2004). Work engagement was assessed through the Utrecht Work Engagement Scale (Schaufeli & al., 2002), turnover intention by the Van Veldhoven & Meijman (1994) scale, and organizational identification by the Mael & Ashforth (1992) measure. The results provided support for the function of causal attribution in the overall work stress process. Findings related to the moderation model can be divided into three main findings. First, external locus of causality along with job level moderated the relationship between work overload and cognitive coping. Hence, this interaction was evidenced only among nurses in non-supervisory positions. Second, external locus of causality and job level together moderated the relationship between physical environment and turnover intention. An opposite pattern of interaction was found for this interaction: among nurses, externality exacerbated the effect of perceived unpleasantness of the physical environment on turnover intention, whereas among supervisors internality produced the same effect. Third, job level also disclosed a moderation effect for controllability attribution over the relationship between physical environment and cognitive coping. Findings related to the mediation model for the energetic process indicated that the partial model in which work stressors have also a direct effect on turnover intention fitted the data better. In the mediation model for the motivational process, an intermediate mediation effect in which the effects of personal resources on turnover intention went through two mediators (e.g., causal dimensions and organizational identification) fitted the data better. All dimensions of causal attribution appeared to follow a somewhat unique pattern of mediation effect not only for energetic but also for motivational processes. Overall findings on mediation models partly supported the two simultaneous underlying processes proposed by the JD-R model. While in the energetic process the dimension of externality mediated the relationship between stressors and turnover partially, all the dimensions of causal attribution appeared to entail significant mediator effects in the motivational process. The general findings supported the moderation effect and the mediation effect of causal attribution in the work stress process. The study contributes to several research traditions, including the interaction approach, the JD-C, and the JD-R models. However, many potential functions of organizational causal attribution are yet to be evaluated by relevant academic and organizational research. Keywords: organizational causal attribution, optimistic / pessimistic attributional style, work stressors, organisational stress process, stressors in nursing profession, hospital nursing, JD-R model, personal resources, turnover intention, work engagement, organizational identification.

Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922, 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.

Sairaanhoitajat työn imussa? Palkkatyön sisällön ja kulttuuristen lähtökohtien tasapainossa

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mikä saa pitkän työuran tehneet sairaanhoitajat innostumaan työstään. Taustalla on yhteiskunnallinen tilanne, jossa työelämän vetovoimaisuuden lisääminen ja ikääntyvien työntekijöiden työssä jaksaminen ovat keskeisiä poliittisia tavoitteita. Aihetta lähestytään positiivisesta psykologiasta lähtöisin olevan työn imun käsitteen avulla. Se on määritelty pysyväksi, ”myönteiseksi, tunne- ja motivaatiotäyttymyksen tilaksi, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön” (Hakanen 2009a, 9). Tutkimuksessa kysytään, voidaanko työn imua ymmärtää myös sosiologisesta näkökulmasta. Oletuksena on, että käsitteen taustalla on muutakin kuin psykologisesta perinteestä käsin jäsentyvää vaihtelua. Empiirisen aineiston muodostavan 11 sairaanhoitajan koko työuraa ja nykyistä työtä koskevat tiettyihin teemoihin ankkuroidut syvähaastattelut. Otosta poimittaessa on etsitty sellaisia haastateltavia, jotka kokevat kantavansa työn imua. Aineiston analyysitapana on käytetty matriisin avulla sovellettua kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Työn imua hahmotetaan analyysissä henkilöhistoriallisten haastatteluiden – menneen, nykyisen ja tulevan – kautta. Pyrkimyksenä on etsiä tarinoita mahdollisesti yhdistävää kulttuurista muotoa ja ymmärtää, mihin se perustuu. Analyysin nojalla vastuurationaalisuuden käsite (esim. Korvajärvi 1986) näyttäisi jäsentävän osan haastateltavien suhteesta työhönsä. Avain työn imun löytymiseen näissä tarinoissa on kuitenkin se, kuinka haastateltavilla on ollut henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kykyä ratkaista ongelmia työuransa aikana ja nykyisessä työssään. Tämä havainto tulkitaan Max Weberin (1922; 1980) käsitteiden – arvorationaalisen ja päämäärärationaalisen toiminnan väliseen suhteen – avulla. Tulokseksi syntyy oletus siitä, että analyysin kohteena olevissa tarinoissa on kyse yhteisestä kulttuurisesta tarinasta siitä, millainen on hyvä ihminen, miten hyvä ihminen toteuttaa itseään työssä ja miten hän tekee työtään: tarmokkaasti, omistautuen ja uppoutuen. Henkilökohtainen halu mennä eteenpäin ja kyky ratkaista ongelmia nojaa sairaanhoitajien erityiseen eetokseen, kutsumustyöhön ja hoivan moraaliin tavalla, joka on rakenteellisesti yhtäläinen protestanttisuutta leimaavan yksilöllisen jumalasuhteen kanssa. Lisäksi analyysin perusteella esitetään, että työn imun edellytys on arvorationaalisen eetoksen lisäksi oikeanlainen, riittävät työn voimavarat sisältävä ympäristö, jossa hoitotyön keskeiset palkinnot on mahdollista saavuttaa. Tällöin palkkatyön sisältö kohtaa kulttuuriset lähtökohdat, ja tulos näkyy työn imuna. Keskeisimmät taustoittavat lähteet ovat Henriksson, Lea & Wrede, Sirpa (toim.) (2004a). Hyvinvointityön ammatit ja Hakanen, Jari (2009a). Työn imun arviointimenetelmä (Utrecht Work Engagement Scale). Sosiologisen tulkinnan kannalta tärkein teoreettinen lähde on Weber, Max (1980): Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki.