6 resultados para Sullivan, Timothy Daniel, 1862-1913.
em Helda - Digital Repository of University of Helsinki
Resumo:
Tutkielma käsittelee Bo Carpelanin romaania Alkutuuli (Urwind 1993) päähenkilö Daniel Urwindin fragmentaarisesti kerrottuna elämäntarinana. Kyse on kahdella aikatasolla etenevästä fiktiivisestä omaelämäkerrasta, joka perustuu viikottaisiin päiväkirjamerkintöihin. Daniel hahmottaa identiteettiään tilaan kytkeytyneiden muistojen sekä oman nimensä avulla leikaten samalla kerronnan jatkuvuuden. Tutkimusongelmana on hahmottaa Danielin kerronnan tavat, kirjoittamisen syyt sekä prosessiin lopputulos. Menneisyyteen kohdistuvan minä-kerronnan analyysi perustuu Dorrit Cohnin Transparent minds -teoksen käsitteistöön. Alkutuulessa esiintyy muistikerronnan ja muistimonologin epäsäännöllistä vuorottelua. Niiden osana on edesmenneiden läheisten upotettuja monologeja, joiden takaa kuultaa Danielin ääni: monologit ovat Danielin kuvittelemia tai referoimia puheita ja ajatuksia, joiden esittäjä on hänen yksinäisen keskustelunsa toinen osapuoli. Omaelämäkertaa käsittelevinä teoreettisina lähteinä ovat ensisijaisesti Päivi Kososen artikkelit sekä hänen tutkimuksensa Elämät sanoissa. Tutkielman tulkinnan kannalta keskeisessä asemassa ovat Bo Carpelanin essee- ja kaunokirjallinen tuotanto. Kirjoittamisen lähtökohtana on päähenkilön identiteettiä horjuttava elämänvaihe. Vaimo Marian lähdettyä vuodeksi Amerikkaan Daniel pyrkii löytämään oman kielensä ja luomaan muistojensa avulla eheämmän kuvan itsestään. Prosessiin kytkeytyy keskeisesti tila - Danielin kulkiessa talossaan, joka on hänen lapsuudenkotinsa, aistitodellisuus toimii mieleenpalauttajana: äänet ja tuoksut johdattavat hänet elämään menneisyyden muistoja uudelleen nykyhetkessä. Samalla talo ja huoneet personifioituvat ja minuus alkaa rakentua tilan kaltaiseksi. Uusien ovien ja huoneiden löytyminen symboloi Danielin muistojen selkeytymistä ja itseymmärryksen syvenemistä. Kirjoittamisen voi tulkita olevan psykoanalyyttinen prosessi, jossa omaelämäkerran minä keskustelee menneisyyden minänsä kanssa. Puhuja odottaa vastausta toiselta, vaikka vastaus löytyy paradoksaalisesti itsestä. Omaelämäkerran moniäänisyyttä korostavat edesmenneiden läheisten läsnäolo, Danielin eri ikävaiheiden identiteetit ja kaksoisolentojen hahmoissa esiintyvät minuudet. Kirjoittamisen avulla Daniel pyrkii pääsemään etäämmälle itsestään ja saavuttamaan minättömyyden tilan, jota käsitellään John Keatsilta peräisin olevan käsitteen "negatiivinen kyky" avulla. Alkutuuli on taiteilijaromaani, jossa taiteilijuutta edustavat siivet ja lentäminen kytkeytyvät mielikuvitukseen ja uusiutumiseen. Danielin tie taiteilijuutta edeltävään minättömyyteen on kuitenkin vaikea ja monet merkit viittaavat diletantin kohtaloon. Unenomaisen logiikan omaavan, fragmentaarisen kerronnan takaa on hahmotettavissa myös lainalaisuuksia. Muiden henkilöiden lyhyet elämäkerrat ovat heidän haavansa paljastavia episodeja, jotka muuttuvat osaksi Danielin elämäntarinaa. Danielin kirjallinen omakuva on montaasi, jossa eri tasossa olevat elementit, nykyhetki ja menneisyys, mielikuvitus, unet ja upotetut monologit rinnastuvat samaan tasoon. Daniel peilaa elettyä ja koettua koomisen peilirakenteen avulla, jossa hänen elämäänsä osallisena olleet menneisyyden henkilöt kulkevat narrikulkueen mukana. Toive eheästä minäkuvasta osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi merkityssulkeuman todenvastaisuuden vuoksi. Urwind-nimen pohdinnasta liikkeelle lähtenyt omaelämäkerta päättyy syklistä liikettä mukaillen tilanteeseen, jossa päähenkilö hyväksyy elämän käsittämättömyyden ja luottaa omassa nimessään piilevään voimaan, tuuleen, viitaten samalla myös romaanin nimeen. Avainsanat: Bo Carpelan - muistot - tila - fragmentaarisuus - fiktiivinen omaelämäkerta
Resumo:
The main objective of the study is to evaluate the Finnish central government s foreign borrowing between the years 1862 and 1938. Most of this period was characterised by deep capital market integration that bears resemblance to the liberal world financial order at the turn of the millennium. The main aim is to analyse the credit risk associated with the state and its determination by evaluating the world financial market centres perception of Finland. By doing this, the study is also expected to provide an additional dimension to Finland s political and economic history by incorporating into the research the assessments of international capital markets regarding Finland during a period that witnessed profound political and economic changes in Finnish society. The evaluation of the credit risk mainly relies on exchange-rate risk free time series of the state s foreign bonds. They have been collected from quotations in the stock exchanges in Helsinki, Hamburg, Paris and London. In addition, it investigates Finland s exposure to short-term debt and Moody s credit ratings assigned to Finland. The study emphasises the importance of the political risk. It suggests that the hey-day of the state s reliance on foreign capital markets took place during last few decades of the 19th century when Finland enjoyed a wide autonomy in the Russian Empire and prudently managed its economy, highlighted in Finland s adherence to the international gold standard. Political confrontations in Finland and, in particular, in Russia and the turbulence of the world financial system prevented the return of this beneficial position again. Through its issuance of foreign bonds the state was able to import substantial amounts of foreign capital, which was sorely needed to foster economic development in Finland. Moreover, the study argues that the state s presence in the western capital markets not only had economic benefits, but it also increased the international awareness of Finland s distinct and separate status in the Russian Empire and later underlined its position as an independent republic.
Resumo:
The main results of this thesis show that a Patterson-Sullivan measure of a non-elementary geometrically finite Kleinian group can always be characterized using geometric covering and packing constructions. This means that if the standard covering and packing constructions are modified in a suitable way, one can use either one of them to construct a geometric measure which is identical to the Patterson-Sullivan measure. The main results generalize and modify results of D. Sullivan which show that one can sometimes use the standard covering construction to construct a suitable geometric measure and sometimes the standard packing construction. Sullivan has shown also that neither or both of the standard constructions can be used to construct the geometric measure in some situations. The main modifications of the standard constructions are based on certain geometric properties of limit sets of Kleinian groups studied first by P. Tukia. These geometric properties describe how closely the limit set of a given Kleinian group resembles euclidean planes or spheres of varying dimension on small scales. The main idea is to express these geometric properties in a quantitative form which can be incorporated into the gauge functions used in the modified covering and packing constructions. Certain estimation results for general conformal measures of Kleinian groups play a crucial role in the proofs of the main results. These estimation results are generalizations and modifications of similar results considered, among others, by B. Stratmann, D. Sullivan, P. Tukia and S. Velani. The modified constructions are in general defined without reference to Kleinian groups, so they or their variants may prove useful in some other contexts in addition to that of Kleinian groups.