Self-love and self-liking in the moral and political philosophy of Bernard Mandeville and David Hume

This work offers a novel interpretation of David Hume’s (1711–1776) conception of the conjectural development of civil society and artificial moral institutions. It focuses on the social elements of Hume’s Treatise of human nature (1739–40) and the necessary connection between science of man and politeness, civilised monarchies, social distance and hierarchical structure of civil society. The study incorporates aspects of intellectual history, history of philosophy and book history. In order to understand David Hume’s thinking, the intellectual development of Bernard Mandeville (1670–1733) needs to be accounted for. When put into a historical perspective, the moral, political and social components of Treatise of human nature can be read in the context of a philosophical tradition, in which Mandeville plays a pivotal role. A distinctive character of Mandeville and Hume’s account of human nature and moral institutions was the introduction of a simple distinction between self-love and self-liking. The symmetric passions of self-interest and pride can only be controlled by the corresponding moral institutions. This is also the way in which we can say that moral institutions are drawn from human nature. In the case of self-love or self-interest, the corresponding moral institution is justice. Respectively, concerning self-liking or pride the moral institution is politeness. There is an explicit analogy between these moral institutions. If we do not understand this analogy, we do not understand the nature of either justice or politeness. The present work is divided into two parts. In the first part, ‘Intellectual development of Bernard Mandeville’, it is argued that the relevance of the paradigmatic change in Mandeville’s thinking has been missed. It draws a picture of Mandeville turning from the Hobbism of The Fable of the Bees to an original theory of civil society put forward in his later works. In order to make this change more apparent, Mandeville’s career and the publishing history of The Fable of the Bees are examined comprehensively. This interpretation, based partly on previously unknown sources, challenges F. B. Kaye’s influential decision to publish the two parts of The Fable of the Bees as a uniform work of two volumes. The main relevance, however, of the ‘Intellectual development of Mandeville’ is to function as the context for the young Hume. The second part of the work, ‘David Hume and Greatness of mind’, explores in philosophical detail the social theory of the Treatise and politics and the science of man in his Essays. This part will also reveal the relevance of Greatness of mind as a general concept for David Hume’s moral and political philosophy.

Paluu paratiisiin : Polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen Martti Lutherin ja Friedrich Nietzschen perinteissä

Tutkimukseni tarkoitus on paikallistaa polkuja hyvän ja pahan tuolle puolen. Tutkimukseni termit hyvä ja paha määrittyvät moraalisesti. Täten tutkimusaiheeni on ihmisen ja moraalin välinen suhde. Tutkin ihmisen moraalista olotilaa, siinä tapahtuvaa muutosta ja tämän muutoksen ehtoja. Tutkimuksellani on kaksi pääkysymystä: kuinka on mahdollista päästä hyvän ja pahan tuolle puolen ja miksi meidän tulisi siirtyä hyvän ja pahan tuolle puolen. Polut hyvän ja pahan tuolle puolen vievät myös etiikan tuolle puolen. Tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä vikaa etiikassa on ja kuinka on mahdollista perustella toimintaa ilman etiikkaa. Tutkimukseni metodi on systemaattinen analyysi. Johdanto-osassa käsittelen yleisesti moraalia, sen vaikutuspiiriä ja niitä syitä, joiden vuoksi se täytyy hylätä. Tarkastelen myös etiikkaa ja selvitän sitä laajempaa kontekstia mihin se liittyy. Ensimmäisessä luvussa käsittelen Martti Lutherin teologiaa. Lutherilla moraalia edustaa Jumalan laki, jonka alaisuudesta kristitty pääsee vapaaksi kun Jeesus ottaa ristinkuolemassaan ihmisten synnin itselleen ja kärsii Jumalan lain mukaisen kuolemanrangaistuksen. Uskon yhteydessä Kristukseen kristitty kohoaa lain ulkopuolelle tekemään rakkauden tekoja. Toinen luku on omistettu Søren Kierkegaardin kristilliselle eksistentialismille. Kierkegaardin eksistenssitasojen filosofiassa uskonnollinen olemisen taso paljastuu korkeammaksi kuin eettinen. Tässä nousee tärkeäksi Kierkegaardin kirja Pelko ja vavistus. Kierkegaard tutkii Raamatun kertomusta Aabrahamista, jolle Jumala antaa käskyn uhrata oma poikansa Iisak. Kierkegaardille tarina on esimerkki eettistä korkeammasta ja sitä tilapäisesti vastustavasta olemisen tavasta. Kolmannessa luvussa käsittelen Dietrich Bonhoefferin teologiaa. Bonhoefferin mukaan Jeesus kutsuu ihmisiä seuraamaan häntä. Tämä on kutsu hyvän ja pahan tuolle puolen paratiisin viattomuuteen, joka rikkoo eettisyyden ihmisen ja Jeesuksen välillä. Neljännessä luvussa tarkastelen Friedrich Nietzschen filosofiaa ja pyrin ymmärtämään mitä hänen ohjelmansa hyvän ja pahan tuolle puolen tarkoittaa. Nietzschen vallantahdon filosofiassa moraali on heikkojen keino alistaa vahvat. Tarkastelen Nietzschen käsitystä moraalin synnystä ja sen haitallisuudesta ja pyrin selvittämään kuinka herrat elävät hyvän ja pahan tuolla puolen. Viidennessä luvussa tutkin Jaques Derridan grammatologiaa. Derridan mukaan teksti on suljettu tila, jonka ulkopuolelle on mahdoton päästä. Derrida sanoittaa kuitenkin sanoittamatonta tilattomuutta tekstin tuolla puolen. Tästä ei-paikasta käsin hypereettinen dekonstruktio purkaa perinteistä etiikkaa. Kuudennessa luvussa tarkastelen Mark C. Taylorin epä/teologiaa. Taylorille olotilan muutosta kuvaa termi harhautuminen , joka vie ihmisen lainsuojattomuuteen hyvän ja pahan tuolle puolen. Selvitän mitä harhautuminen tarkoittaa ja miten se liittyy Taylorin Jumalan kuoleman epä/teologiaan. Johtopäätösluvussa tuon esiin tutkimustuloksia, nostan esille joitain pääluvuissa esiintyviä teemoja ja vertaan tutkimuskohteitteni näkemyksiä toisiinsa. Lutherin ja Nietzschen perinteissä on paljon yhteistä, mutta pohjimmiltaan ne sotivat toisiaan vastaan. Hyvän ja pahan tuolle puolen johtaa kaksi polkua. Toinen niistä vie paratiisiin, toinen tuhoon.